keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Twisted River / Tindersticks

Kuukauden matka on ohi, Last Night in Twisted River päättyi toissa iltana. Etappeja oli pakko pidentää loppua kohden, imu oli liian voimakas vastustettavaksi. Kyllä se Irving on aika nero. Mies on pian jo 68-vuotias, toivottavasti jaksaa kuitenkin kirjoittaa vielä pitkään.

Kirja ilmestyy suomeksi toukokuussa, joten Kristiina Rikmanin työ lienee lähes loppusuoralla. Kaunokirjallisuuden suomentajia on pakko arvostaa. Olen itsekin käännösalalla, mutta käännän enimmäkseen vain kuivia asiatekstejä. Vaikka ei niissäkään mitään vikaa ole - tässä taloustilanteessa pitää olla tyytyväinen siihen, että saa ylipäätään kääntää mitään. Työpaikkani oli viime viikot vaakalaudalla, ja vasta tänään sain helpottavan tiedon töiden jatkumisesta. Monelle työkaverille ei käynyt yhtä hyvin, ja heitä tulee kyllä ikävä.

Hieman stressaavaa alkuviikkoa helpotti Tindersticksin uusi levy, joka tuntuu täyttävän odotukset kevyesti. Tästä saattaa hyvinkin tulla ensimmäinen tänä vuonna ostamani uutuuslevy, ja "joudun" kai ostamaan sen Swampista(*, koska Plattaa ei ilmeisesti enää ole. Kävin siellä viimeisen kerran lauantaina, ja nettisivukin sulkeutui eilen. Nyyh. Elämme todellakin kovia aikoja, sillä ikuisuuksia toiminut Tunnelin Levykin on nyt sulkemassa ovensa.

Uusia levyjä on kuitenkin luvassa edelleen: The National on lupaillut julkaisevansa viidennen albuminsa toukokuussa. Tindersticksin tavoin myös The National on siirtynyt 4AD:n maineikkaaseen talliin. Kuten olen aiemminkin maininnut, National-levyistä suosikkini on Alligator, mutta myös tuoreempi Boxer oli sen verran kova tuotos, että tuskin bändin kuntokäyrä on vieläkään pahasti laskussa.

Loppukevennykseksi vielä kotimaisen Burning Heartsin uusi sinkku Night Animal, jonka Shelflife julkaisi eilen seiskatuumaisena. Kiva biisi, mutta ei sentään läheskään viimevuotisen I Lost My Colour Visionin tasoa, joten rahat taitavat säästyä tällä kertaa.

*) Lisäys klo 19.39: Kävin ostamassa levyn. CD maksoi vain 14,95 euroa, ja sain kaupan päälle julisteen, vaikken itse olisi osannut sellaista pyytää. Ei enää pahaa sanaa Swampista tässä blogissa!

7 kommenttia:

  1. Oli jotenkin pakko kommentoida tohon: kääntäjien työtä tulisi todellakin arvostaa enemmän.

    Kääntäjien palkkiot tulee vuosi vuodelta alaspäin. Ja toisaalta näkee, ainakin AV-käännösten kohdalla, että myös taso laskee samaa tahtia.

    VastaaPoista
  2. Joo, ei tämä kehitys kovin hyvältä vaikuta. Myös käännöstoimistoympäristössä on käynyt selväksi, että töitä pyritään teettämään aina vain halvemmalla. Omakin työpaikkani on kohta ulkoistanut kaiken mitä ulkoistettavissa on.

    Ja niinhän se aina on, että kääntäjän työtä ei kukaan huomaa, ennen kuin jotain menee pieleen...

    VastaaPoista
  3. Uuuh, The Nationalin tuleva levy on mennyt multa ihan ohi. Menee kyllä vuoden odotetuimpien levyjen kärkisijoille.

    VastaaPoista
  4. Olen jollain niiden postituslistalla, toissapäivänä tuli alustava tieto uudesta levystä ja kiertueesta. Jotenkin en osaa ihan varauksettomasti etukäteisintoilla, mutta kyllähän tuo Boxer kuulosti taas melkoisen hyvältä nyt pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  5. Ei tuo Burning Heartsin uusi biisi tosiaan samaa tasoa ILMCV:n kanssa tainnut olla, mutta rahat eivät silti säästyneet. :)

    VastaaPoista
  6. platan ovet oli eilen auki ja siel on ale menossa.

    VastaaPoista
  7. Just luin Facebookista, että Platta on auki vielä tänäänkin, viimeistä päivää. Jämälevyjen lisäksi myynnissä cd-telineitä, julistetauluja ja ties mitä. Eiköhän se kuitenkin omalta osaltani ollut jo siinä, lauantaina pläräsin melkein kaikki levyt läpi ja lähdin sillä mielellä etten enää palaa.

    Topi, hyvä homma! Harmi ettei Colour Visionia julkaistu seiskana, se vasta olisi ollut jotain.

    VastaaPoista