Näytetään tekstit, joissa on tunniste mazarin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mazarin. Näytä kaikki tekstit

torstai 20. joulukuuta 2012

No onkos tullut kesä

Talvipäivä seisahtuu. Tilanne vaatii ei-jouluisaa, epätalvekasta musiikkia. Aurinko uuteen nousuun!



No onkos tullut kesä (10 kpl, 42 min)

The Dentists – Strawberries Are Growing in My Garden (and It's Wintertime) (1985)
Brittipoppoo yrittää hämätä nimellään, ilmiselviä hippipuutarhureja.

The Apples in Stereo – Seems So (1997)
Stereo-omput soittavat naurettavan tarttuvaa poppia.

Pavement – Elevate Me Later (1994)
Pavement on Pavement, ja nouseva kitarakuvio on niin kutkuttava, että tästä on vaikeaa päästä enää korkeammalle.

Evan Dando – It Looks Like You (2003)
Evan! ♥

Beulah – Gravity's Bringing Us Down (2001)
Nuorgamin juttu sai kaivamaan hyllystä jo lähes unohtuneen levyn ja tervehtimään sitä kuin vanhaa ystävää, johon törmää kadulla ja pysähtyy juttelemaan, kunnes huomaa sen alkavan vähän toistaa itseään, mutta tapaamisesta jää silti hyvä mieli.

Mazarin – My Favorite Green Hill (2001)
Näyttää uhkaavasti siltä, että Quentin Stoltzfusin uran kokokohdaksi jää se, kun The Walkmen -yhtye coveroi hänen kappaleensa Another One Goes By, mikä on harmillista sinänsä, koska mies on jonkinlainen popnero.

Ride – 1000 Miles (1994)
Otetaanpa tähän väliin helkkyvä helmi Riden aliarvostetusta myöhäistuotannosta.

Cotton Mather – Password (1997)
Gallagherin veljesten suosikkibändin ässäbiisissä on komeat loppupaisuttelut, joista tulee vahvasti mieleen...

The Wrens – Hopeless (2003)
...joka on mielestäni vielä piirun verran kovempi kappale.

Popsicle – Soft (1996)
Ruotsin parhaan popbändin (eep)pisin biisi vie ajelulle helteisen laiskaan iltapäivään, jonne voisi vaikka jäädä.


Mutta sen jälkeen on hyvä siirtyä ajankohtaisempiin tunnelmiin Smith & Burrowsin hienon viimevuotisen levyn parissa. Joulua!



P.S. Lumiukko-elokuvan ystävät huomio: Yle esittää elokuvan tuoreen jatko-osan Lumiukko ja lumikoira kakkosella joulupäivänä klo 10.00!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Vaihteeksi uutuuslevy: The War on Drugs

Bob Dylan goes shoegaze? Niin joku sanoi, enkä välttämättä tyrmäisi vertausta.

The War on Drugs Slave Ambient
(Secretly Canadian 2011)

Nuorehko amerikkalaisyhtye The War on Drugs oli mennyt minulta ohi, ennen kuin kuulin Baby Missiles -kappaleen tänä aamuna Facebookin Levyraadissa. Vastustamattomasti rullaava biisi sai minut etsimään heti lisää Spotifysta, ja sieltähän löytyi tämä elokuussa ilmestynyt albumi.

Levy on kevyt, rento, lämmin, soljuva, huumaavakin. Varmasti toimisi hienosti kesäisellä maaseudulla ajellessa, vaikken autoilusta välitäkään. Tästä "kosmisesta americanasta" tulee mieleen eräs kadonnut pikkuklassikko, Mazarinin A Tall-Tale Storyline (2001). Muutama kappale voisi olla suoraan Kurt Vilen mainiolta maaliskuiselta Smoke Ring for My Halo -levyltä, eikä ihme, sillä Vile oli aiemmin mukana bändissä.

Ekalla kuuntelulla olin ihan että jee, vuoden paras levy. Tokalla kuuntelulla aloin suunnitella, mitä ylisanoja käyttäisin tässä jutussa. Mutta sitten menin kuuntelemaan levyn vielä kolmatta kertaa melkein peräkkäin ja aloin epäillä, onko se sittenkään niin ihmeellinen. No, pitänee vain vähän hillitä tahtia, ilmeisen houkuttavaa ja koukuttavaa kuunneltavaa tämä kumminkin on.

Ei tässä muuta, halusin vain vaihteen vuoksi esitellä uudemmanpuoleisen levyn, kun tuo Gay Dad -juttukaan ei näytä herättävän kiinnostusta (höh!).