Joulukuu: Rowling, Kekkonen, Murdoch...

Joulu meni jo, ja hyvä niin, mutta joulukuun kirjojen muisto lämmittää mieltäni vielä pitkään.



J. K. Rowling: Harry Potter ja feeniksin kilta
(Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003, suom. Jaana Kapari 2004)
Tämän kirjan sain totta puhuen loppuun jo marraskuun puolella, 22 minuuttia ennen kuun vaihdetta. Aiemmin olin lukenut vain yhden yli 1000-sivuisen kirjan, Irvingin Until I Find Youn, jonka parissa vierähti kaksi kuukautta vuonna 2006. Tämä oli luettu alle viikossa, erittäin vetävä tapaus. Loistavia uusia hahmoja, kuten ihastuttavan raivostuttava Tylypahkan yli-inkvisiittori. Loppupuolen taistelukohtaus tuntui hiukan venytetyltä, muuten kirja oli sarjan parhaimmistoa.

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
(Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2005, suom. Jaana Kapari 2006)
Synkeät tunnelmat sopivat joulukuun pimeyteen kuin hirnyrkki silmään. Järkyttäviä juonenkäänteitä, eihän tässä voi käydä näin! Hieno kirja yhtä kaikki.

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
(Harry Potter and the Deathly Hallows, 2007, suom. Jaana Kapari-Jatta 2008)
Seikkailu huipentuu, rytinää riittää heti alusta lähtien, tiukasta tilanteesta toiseen. Kirja piti vaivattomasti otteessaan kaikkien 828 sivunsa verran ja tuli luettua muutamassa päivässä. Rowling onnistui välillä hämäyttämään minut perusteellisesti, mutta onneksi loppu oli helpottava.

Aika jännää, että olin onnistunut välttymään siltä tiedolta, miten Harryn tarina päättyy. Olin ilmeisen aktiivisesti sulkenut korvani kaikelta Potter-maailmaan liittyvältä ennen viime syksyä. Nyt olen yhtä isoa kokemusta rikkaampi. Viimeisen kirjan jälkeen olo oli tyhjä, mutta pian käänsin katseeni tulevaisuuteen – seuraavalla kerralla voinkin lukea nämä englanniksi! Ja kaipa ne leffatkin voisi joskus katsoa, ehkä sittenkin uskaltaisin...

Löytyykö lukijoiden joukosta koviakin Potter-faneja, onko joku lukenut sarjan moneen kertaan? Mikä osa on suosikkinne? Itse vaikutuin lopulta ehkä eniten Azkabanin vangista – kaikki muutkin olivat kyllä hienoja, mutta se oli jotenkin sellainen käännekohta.

Helmi Kekkonen: Valinta (2011)
Kekkosen kakkonen on yhtä kaunis kuin esikoinenkin. Kirja joutui kuitenkin pahaan paikkaan, kun luin sen heti Potter-huipennuksen jälkeisenä päivänä, enkä muista siitä enää oikein mitään nyt kuukautta myöhemmin. Pitää ottaa uusiksi joskus, samoin kuin se esikoinen (novellikokoelma Kotiin, jonka luin maaliskuussa 2010 rakkaan vanhan mummuni suosituksesta).

Tässä kohdassa yritin aloittaa pariakin kiintoisalta vaikuttanutta teosta, mutta en millään päässyt vauhtiin. Aloin jo huolestua, tuntuuko mikään enää miltään, kunnes päätin turvautua vahvaan lääkkeeseen...



Iris Murdoch: The Black Prince (1973)
Vuoden verran hyllyssä odotellut kirja kuuluu Murdochin parhaina pidettyihin, eikä suotta. Vanhenevan (wannabe?)kirjailijan seuraelämässä riittää ällisteltävää ja lopulta myös kauhisteltavaa, eikä ruumiiltakaan vältytä. En paneudu tähän nyt sen enempää, koska tarkoitus on saada aikaiseksi kattavampi Murdoch-esittely joskus tulevaisuudessa, mutta kirja onnistui tosiaan palauttamaan uskoni "aikuisten" kirjallisuuden voimaan.

Joe Dunthorne: Submarine (2008)
Sitten lipsahdinkin heti takaisin nuoriso-osastolle. Tämä ei varsinaisesti ole mikään nuortenkirja, vaikka päähenkilö onkin omalaatuinen teinipoika. Ostin kirjan kirppikseltä vuosi sitten suurin odotuksin, mutta lopulta jouduin vähän pettymään. Olihan siinä hauskaa sanailua, mutta jotain jäi puuttumaan.

S. E. Hinton: Olimme kuin veljet
(That Was Then, This Is Now, 1971, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen 1972)
Tämä oli tarpeellinen osoitus siitä, että Potterit eivät onnistuneet pilaamaan omia nuoruusvuosien suosikkejani – Hintonin ote puree yhä.

Joel Haahtela: Traumbach (2012)
Tästä ehdinkin jo kirjoittaa, samoin Karoliina, Katja, Sanna ja Helmi sekä Hesari ja Keskisuomalainen (ja Aamulehti, hahaha). Koskahan tämän kehtaisi lukea uudestaan? :)

Marraskuu: Krauss, Rowling, Rhodes

Nicole Krauss: Great House (2010)
Kirja täytti kuin täyttikin ensivaikutelman asettamat odotukset. Ihmisten ja huonekalujen tarinat nivoutuivat yhteen niin kiehtovasti, että aloin melkein himoita itselleni samanlaisia mööpeleitä (ainakaan ei tee mieli käydä Ikeassa hetkeen). Perusasetelmassa oli lopulta paljon samaa kuin Rakkauden historiassa: yllättäviä punaisia lankoja ja mieleenpainuvia ihmiskohtaloita historian pyörteissä. Krauss kyllä osaa tämän homman, pitäisi saada jostain luettavaksi myös esikoisteos Man Walks Into a Room.



J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
(Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, 1999, suom. Jaana Kapari 2000)
Kaksi ekaa Potteriakin olivat hyviä, mutta kolmas vei sydämeni lopullisesti. Varsinkin loppuratkaisu ajankääntäjineen oli huikea. Sellaisesta apuvälineestä olisi ollut hyötyä lukijallekin: kirja sai valvomaan turhan myöhään yhtenä keskiviikkoiltana, koska eihän sitä vain voinut jättää kesken, eikä uni tullut heti lukemisen jälkeenkään, kun olo oli sen verran euforinen.

J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
(Harry Potter and the Goblet of Fire, 2000, suom. Jaana Kapari 2001)
Kolmivelhoturnajaiset ja varsinkin niiden odottamattomat seuraukset olivat niin hurjat, että melkein jo hirvitti. Tällaista en ehkä olisi uskaltanut lukea Harryn ikäisenä, mutta nyt onneksi uskalsin. Leffaa en välttämättä rohkenisi katsoa, heh.

Dan Rhodes: Taputtavat pikku kätöset
(Little Hands Clapping, 2010, suom. Elina Koskelin 2011)
Sammakon piti kai tuoda kuudes Rhodes-suomennos markkinoille jo keväällä, mutta julkaisu viivästyi siinä määrin, että ehdin unohtaa koko jutun, kunnes kirja osui eteen pari viikkoa sitten divarin uutuushyllyssä (näin tuemme kotimaisia pienkustantamoja, huokaus). Meinasin jopa tehdä kirjasta erillisen blogijutun, kun en ole vielä ainuttakaan sellaista nähnyt, mutta kätevämmin tämä menee tässä samalla. (Sitä paitsi en edelleenkään osaa kirjoittaa pitkiä ja analyyttisia juttuja mistään aiheesta, meikäläisen heiniä ovat pintapuoliset katsaukset.)

Brittiläinen Dan Rhodes (s. 1972) on vinksahtaneiden tarinoiden mestari, ja tämä kirja on hänenkin mittapuullaan sieltä kieroimmasta päästä. Saksassa on omituinen pikku museo, josta huolehtii sen yläkerrassa asuva vanha mies. Museonhoitajalla ja eräällä lääkärillä on erikoinen, suorastaan puistattavaksi osoittautuva järjestely. Samaan soppaan Rhodes sekoittaa portugalilaisten maalaisnuorten rakkaustarinan, joka johtaa uhkaavasti kohti mainittua museota. Kertomuksessa on varsin roalddahlmaisia piirteitä, musta huumori kukkii, mutta inhottavatkaan hetket eivät mene överiksi. Tykkäsin siis, niin kuin olen tykännyt Rhodesin kaikista muistakin kirjoista. (Olen lukenut kaikki suomeksi, Elina Koskelinin suomennokset ovat moitteettomia.)

Kirjoja syksyn arkistosta

Loput rästikirjat tulevat tässä.

SYYSKUU

Emer McCourt: Elvis, Jeesus ja minä
(Elvis, Jesus and Me, 2004, suom. Kristiina Savikurki 2005)
Pohjoisirlantilainen lapsuudenkuvaus alkoi lupaavasti ("Inhoan alkuja, mikä on vähän hankalaa, kun niihin kuitenkin törmää koko ajan"), mutta aloitus taisi lopulta jäädä kirjan parhaaksi anniksi. Sääli.

Helen Walsh: Go to Sleep (2011)
Walshin kaksi aiempaa kirjaa Brass (2005) ja Once Upon a Time in England (2008) (jotka on julkaistu suomeksi tyhmillä nimillä Lutka ja Englantilainen tragedia) olivat molemmat järisyttäviä lukuelämyksiä, varsinkin jälkimmäinen. Unettomasta yksinhuoltajaäidistä kertova uutuus ei tasokkuudestaan huolimatta tehnyt ihan yhtä suurta vaikutusta. Ehkä kirja olisi iskenyt kovempaa, jos kotona olisi parkuva vauva, mutta ne ajat ovat sentään jo kaukana takana päin. Hienosti Walsh joka tapauksessa kirjoittaa, pidän häntä edelleen yhtenä parhaista nuorista brittikirjailijoista.

Riikka Pulkkinen: Raja (2006)
Poimin Raja-pokkarin kirjaston kierrätyskärrystä joskus 3–4 vuotta sitten, mutta en millään jaksanut aloittaa lukemista ja lopulta suuressa viisaudessani kiikutin kirjan divariin. Pulkkinen niputtui mielessäni samaan kastiin Sofi Oksasen kanssa: "liian suosittu, ei mulle". Mutta nyt kun se Puhdistuskin tuli luettua, kynnys Pulkkiseen tutustumiseen madaltui huomattavasti. Kun vaimo vielä lainasi Rajan, luki sen ja suositteli, pakkohan siihen oli tarttua. Ja kyllä, pidin paljon. Totta tulee varmaan luettua lähiaikoina, vaikka ajatus uudesta painoksesta uusine loppuratkaisuineen hieman ärsyttääkin, kun omassa hyllyssä odottaa se vanhempi versio.

David Nicholls: Starter for Ten (2003)
One Dayn jälkeen oli tarkoitus lukea The Understudy, jonka olin jo tilannut itselleni, mutta sitten Tampereen paras divari (Lukulaari♥) ilahdutti ikihyviksi tarjoamalla tämän kirjan neljällä eurolla (tai siis käytännössä ilmaiseksi vaihdossa). Lisää kirjasta ja lukukokemuksesta täällä.

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen (2008)
Potter-suomentaja kertoo Potterien suomentamisesta. Zephyrin innostava juttu sai minut lainaamaan tämän, vaikken ollut lukenut ainuttakaan Potteria. Zephyr kyllä varoitteli, että tämän luettuani en ehkä voisi olla tutustumatta niihin, ja oikeassapa oli... Kapari-Jatta on suomentajien ehdotonta aatelia, joten ei ole mikään yllätys, että hän osaa kirjoittaa. Itsehän olen myös käännösalalla, mutta käännöstoimiston liukuhihnatyöläisenä. (Olen siis samalla alalla Kapari-Jatan kanssa vähän samaan tapaan kuin hampurilaisravintolan pihvinpaistaja on samalla alalla gourmetravintolan keittiömestarin kanssa.) Sain tästä kirjasta paljon niin kääntäjänä kuin lukijanakin, ja mikä tärkeintä, se usutti minut kirjaston Potter-hyllylle. Jouduin tosin käymään siellä parikin kertaa ennen kuin sain ekan osan lainaan, mutta se vaiva kannatti nähdä.

Astrid Lindgren: Kalle mestarietsivä
(Mästerdetektiven Blomkvist lever farligt, 1951, suom. Laila Järvinen 1953)
Toisessa Kalle-kirjassa tapahtuu kamalia: murha pikkukaupungissa! Poliisi on neuvoton, mutta onneksi mestarietsivä on valppaana. Jännäksi menee, ennen kuin tilanne ratkeaa.

LOKAKUU

F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby (1925)
Vanhempien hyllystä löytyi tällainen yllätyskirja, jonka rohkaistuin avaamaan yhden kaverin kehuttua sitä. Ja olipahan kyllä vallan erinomaista luettavaa. En muista koska olisin viimeksi lukenut näin vanhan kirjan, mutta lukiessa ikä ei yhtään painanut. Joitakin vanhoja sanoja lukuun ottamatta teksti tuntui ajattomalta, Fitzgeraldin kieli elää yhä. Tämän ja Revolutionary Roadin luettuani olen miettinyt, kannattaisiko vähitellen muuttaa suhtautumistani klassikoihin.

Johan Bargum: Kesäpoika
(Sommarpojken, 1984, suom. Rauno Ekholm 1984)
Syyskesän jälkeen halvalla haalimistani Bargumeista tuli ensimmäisenä luettua tämä kiinnostavimmalta vaikuttanut. Kirjoissa tuntuu olevan muutakin samaa kuin yhdyssanan toinen osa – merellisissä maisemissa liikutaan, muistot vaivaavat, aurinkoisiakin päiviä leimaa tumma pohjavire. Tämä kirja vahvisti näkemystäni Bargumista varteenotettavana kirjailijana. Huomasin juuri, että häneltä ilmestyy alkuvuodesta pitkästä aikaa uusi romaani, Syyspurjehdus (tai siis suomennos tulee silloin, tuosta HBL-lainauksesta päätellen alkuteos on jo ilmestynyt). Jännää.

Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä
(Kalle Blomkvist och Rasmus, 1953, suom. Laila Järvinen 1954)
Tämä taisi aikanaan olla suosikkini näistä, ja tarina tuntui vahvimmalta nyt uusintakierroksellakin. Kallen ja kumppanien seikkailu kidnappaajien jäljillä ja kynsissä vetää helposti vertoja esim. Blytonin parhaille tuotoksille.

David Nicholls: The Understudy (2005)
Kahden hienon Nichollsin jälkeen ajattelin vähän säästellä kolmatta, mutta enpä malttanut kauan (tästäkin lisää juttua täällä). Toivottavasti mies ei jää paistattelemaan suosiossaan vaan kirjoittaa pian lisää.

Enid Blyton: Seikkailujen joki
(The River of Adventure, 1959, suom. Riitta Wejberg 1979)
Tähän sopisi melkein samat sanat kuin kesällä lukemaani Seikkailujen sirkukseen. Paitsi että tämän muistin hyvin lukeneeni ennenkin. Nyt on koko sarja hyllyssä ja luettuna, ah.

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
(Harry Potter and the Philosopher's Stone, 1997, suom. Jaana Kapari 1998)
Ja niin minusta tuli Potter-fani 36-vuotiaana, hih. Onhan tämä vähän eri kaliiperia kuin nuo lapsuuden suosikkikirjasarjani, en yhtään ihmettele Harryn suosiota. Tästä kirjasta tehdyn elokuvan olin nähnyt joskus kymmenen vuotta sitten, mutta se ei pilannut jännitystä.

J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
(Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998, suom. Jaana Kapari 1999)
Ja toinen heti perään... Ei oikeastaan harmita yhtään, että aloin lukea näitä vasta nyt, onpahan vielä paljon herkkuja jäljellä. Näitä kirjoja lienee turha yrittää kuvailla sen enempää, eivätköhän kaikki ole jo lukeneet ne?

J. P. Pulkkinen: Pieni kaistale maata (2011)
Tämän merkitsin kalenteriini luettuani jostain kehuvan arvostelun. Pari viikkoa myöhemmin näin kirjan divarissa, selailin ja vakuutuin heti. Konsepti on saman tapainen kuin Nick Hornbyn kirjassa 31 Songs (2003), mutta tässä on selvästi omaelämäkerrallisempi ote ja yksi biisi vähemmän. Nuoresta asti musiikkiin intohimoisesti suhtautunut Pulkkinen peilaa elämäänsä mm. David Bowien, Nick Draken, Sex Pistolsin, Joy Divisionin, Smithsin, Kate Bushin, Kauko Röyhkän ja Mamban(!) biisien kautta hienoin tuloksin. Kirjan luettuani kokosin soittolistan (kaikki biisit lukuun ottamatta viimeistä eli Beatlesin Come Togetheria), kuuntelin sen ja totesin, että kirja oli enemmän kuin musiikillisten osiensa summa. Pulkkinen soitti aikanaan bassoa Päät- ja Keba-yhtyeissä (joista kumpaankaan en ole vielä tutustunut) ja on tätä ennen kirjoittanut kolme tai neljä kirjaa, joita aion nyt kyllä katsella kirjastosta.

(Teknisten ongelmien takia jouduin jälleen turvautumaan tylsiin netistä poimittuihin kuviin. Jatkossa yritän taas panostaa omiin otoksiin.)