sunnuntai 13. joulukuuta 2015

12 tuumaa – tarinoita suomalaisista levykaupoista

Jos olet koskaan viihtynyt levykaupoissa, selannut lp-laareja silmät kiiluen tai syynännyt cd-levyjen kuntoa valoa vasten, tämä kirja on sinulle.

(Kuva Facebookista, kuvaaja tuntematon)


Anssi Monosen johtama parikymmenhenkinen harrastajaporukka on tehnyt ison työn, haastatellut lähes viittäkymmentä levykauppiasta Helsingistä Ouluun ja saanut aikaiseksi laadukkaan kirjan, jollaista ei ole ennen nähty. Kirja antaa tiskien takaa tutuille kasvoille äänen ja kertoo monta tarinaa intohimosta äänilevyihin ja sen seurauksista, keräilyharrastuksen muuttumisesta liiketoiminnaksi, kaupankäynnin iloista ja murheista, onnistumisista ja epäonnistumisista.

Useissa tarinoissa toistuu sama peruskaava, mutta vaihtelua ja jänniä yksityiskohtia riittää eikä mielenkiinto pääse herpaantumaan silloinkaan, kun käsittelyssä ovat aivan vieraat kaupungit ja kaupat. On hienoa kuulla, kuinka Diskeri myi Stone Rosesin ja Riden debyyttejä "laatikoittain, kuin leipää Elannon hyllyltä", tai saada tietää, että tamperelainen ex-kauppias on sittemmin luonut uraa taksikuskina.

Lukiessani aloin väkisinkin kelailla omaa historiaani musiikinkuluttajana. Lapsena ja nuorena riittivät itse äänitetyt kasetit, mutta alkuvuonna 1995 jokin naksahti, kun huomasin kuinka kiinnostavia cd:itä Epe'sin alesta sai pilkkahintaan. Pian löysin Tampereelta muitakin kauppoja, jotka myivät myös käytettyjä levyjä. Vähitellen tutuiksi tulivat myös Helsingin ja Turun kaupat, ja vuosituhannen vaihteessa haalin jo tottuneesti Boo Radleysin cd-sinkkuja Black & Whitesta ja ihastelin Kanen brittipopvalikoimaa. Vuonna 2002 ostin halvan levysoittimen ja aloin hamstrata myös vinyyliä, ja pikkuhiljaa homma meinasi riistäytyä käsistä.

Nyt en ole ostanut puoleentoista vuoteen ainuttakaan levyä, viiden viime vuoden aikanakin vain kourallisen. Mitä oikein tapahtui? Jukeboss ja Platta lopettivat, halpissoittimen neula kului loppuun, materian haaliminen alkoi kyllästyttää, Spotify vietteli salakavalalla helppoudellaan, kyllähän te tiedätte. Syitä on useita, mutta tämän kirjan äärellä ne alkoivat kaikki tuntua enemmän tai vähemmän heppoisilta. Ehkä minäkin sittenkin vielä joskus.. Vuosien varrella olen luopunut monista turhalta tuntuneista levyistä, mutta toista tuhatta tärkeintä odottaa onneksi yhä hyllyssä parempia aikoja.

En toki ole ainoa, jonka levyharrastus on hiipunut. Mutta vaikka moni maineikas kauppa on lopettanut, vähintään yhtä moni jatkaa edelleen ja uusiakin on syntynyt. Vinyyli voi nykyään paksusti, eikä cd:kään suostu kuolemaan huhuista huolimatta.

12 tuumaa on merkkiteos, jota voi suositella lämpimästi kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kirjaa myydään kirjakaupoissakin, mutta halvemmalla sitä saa – yllätys yllätys – levykaupoista. Kirjan Facebook-sivulla on kattava luettelo myyntipaikoista.

torstai 24. syyskuuta 2015

Niklas Salmi: Tuntemattomissa taivaankappeleissa

Runoilija Niklas Salmi (s. 1988) julkaisi kaksi vuotta sitten esikoisensa, mainion haikukokoelman Siipimobiili. Viime viikolla ilmestynyt toinen kokoelma herättää mielenkiinnon jo nimellään: Tuntemattomissa taivaankappeleissa.

Uutuusteoksessa Salmi on laventanut ilmaisuaan. Mukana on edelleen haikuja ja muutama yksirivinenkin, mutta pisimmät runot täyttävät kevyesti puoli sivua.

Arkipyhä.
Vasta-auenneiden silmiesi
                    ilotulitus.

Runojen pituus on tietysti sivuseikka. Tärkeintä on, että jokainen sana on paikallaan. Salmi liukuu vaivattomasti pienistä arkisista tuokioista korkeisiin sfääreihin, Välimeren maisemista Suomen talveen. Kirja on täynnä tarkkoja havaintoja, osuvia kielikuvia ja sanaleikkejä, jotka toivoisin itse keksineeni.

PAKKASILLA

Elohopea laskee kymmeneen.
Ihmislapset piiloutuvat koloihinsa.

Koen vahvaa hengenheimolaisuutta Niklas Salmen kanssa. Siksipä olenkin iloinen, että meillä on sama kustantaja, tamperelainen Sanasato. Meillä molemmilla on myös kotona oma kansitaiteilija – Niklaksen kirjojen kannet on suunnitellut hänen vaimonsa Jelena Salmi. Lisäksi meillä on yhteisiä suosikkirunoilijoita, joista eräälle Niklas on kirjoittanut hienovaraisen kunnianosoituksen (joku ehkä huomaa kenelle):

Istun merenpohjassa, ihmettelen:
ylläni leiskuttaa siipiään
                         rausku,

allani kareileva hiekka
kuin kirahvin turkkia.

Olenko koskaan nähnyt
                                   mitään näin
                          unenomaista,

olenko koskaan ollut
                         yhtä hereillä?


Kauniita, ajatuksia herättäviä runoja. Suosittelen lämpimästi.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Runoilija Pekka Kytömäki esittäytyy

Moi pitkästä aikaa!

Olen taas ollut huono bloggaaja, mutta jotain muuta olen saanut aikaiseksi: runokirjan. Tampereen paras kustantamo Sanasato julkaisi viime viikolla esikoiskokoelmani, jonka nimi on Ei talvikunnossapitoa.



Lainaan tähän kirjan kansitekstejä:

Kokoelman aforistiset runot liikkuvat leikkisästi luonnossa ja kaupungissa. Ulkoasu vaihtelee haikumittaisesta vapaamuotoiseen.

Runot nauloja:
parhaat saa uppoamaan
kertaiskulla.
Tämä pääsi vääntymään.

Pekka Kytömäki (s. 1975) on tamperelainen kääntäjä ja perheenisä. Hän alkoi lukea ja kirjoittaa runoja 37 vuoden herkässä iässä.

Kannen ja muut kuvitukset on taiteillut vaimoni Anna Kytömäki.

Jos kiinnostaa, voit lukea lisää uudelta Facebook-sivultani.

Täällä blogissa en ajatellut ruveta markkinoimaan kirjaa sen enempää. No, ehkä linkitän tähän perään joitain arvioita, jos sellaisia ilmestyy. Katsotaan...

Kaunista syksyä kaikille!

*****

Haastatteluja:
Ylöjärven Uutiset 9.9.2015
Aamulehti 15.9.2015
Kohtaamisia 30.9.2015
Lukulamppu (Mitä luet?) 19.11.2015

Arvioita:
Luettua elämää 15.9.2015
Luetut, lukemattomat 4.10.2015
Suomi lukee 5.10.2015
Kirjojen keskellä 28.10.2015
Kannesta kanteen 18.11.2015
Leena Lumi 1.12.2015
Rinkka ja nojatuoli 4.1.2016
P.S. Rakastan kirjoja 6.7.2016

torstai 19. helmikuuta 2015

Harri Hertell: Älä häiritse iltaa

Lavarunousaktiivina tunnettu Harri Hertell (s. 1985) on juuri saanut julki kolmannen runokokoelmansa. Älä häiritse iltaa (ntamo 2015) on pieni suuri kirja.

Jo ulkoasu viehättää – kirja on kaunis ja siro, kämmeneen sopiva. Ja sisältö on kuoriensa arvoista. Kuten takakansikin kertoo, "kaupunkilyriikastaan tunnettu Hertell on siirtynyt Helsingin kiihkeästä elämänrytmistä luonnon äärelle". Hän on kirjoittanut "aforisminomaiset, pelkistetyt" runonsa Lammassaaressa vanhalla itäsaksalaisella kirjoituskoneella. Tuloksena on vajaat 60 sivua erittäin miellyttävää luettavaa, kaksi runoa joka sivulla.

Nukkuessasi
nenäsi ujeltaa
kuin tuuli.

Sitä kuunnellen
vaivun uneen
vietän yöni aavikolla.


Juuri tällaisia runoja haluaisin itsekin kirjoittaa (ja olen yrittänytkin). Lisätietoja kirjasta on runoilijan ja kustantamon sivuilla. Suosittelen lämpimästi.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kalle Tammisen yksinkertaisia runoja

Valkeakoski. Hajumuistista tulvahtavat lapsuuden mummolamatkat, kun ajettiin siitä ohi. Paperitehtaiden lemu on historiaa, sittemmin kaupunkia on mainostettu mansikkapaikaksi.

Valkeakoskella asuu runoilija Kalle Tamminen. Kakskyt ja risat, kirjoittanut jo kolme kelpo kokoelmaa: Pygmi (2012), Elämä, sarja katkenneita hetkiä (2013) ja Yksinkertaisia runoja (2014). Kaikki on julkaissut Kustannusosakeyhtiö Hai.


Uusimman kirjan takakannessa lukee:
"Jos Raymond Carver (1938–1988) eläisi, hän suosittelisi tämän kokoelman lukemista."
Ei välttämättä hirveän kaukaa haettu vertailukohta.

Tamminen kuvaa vähäeleisesti pikkukaupungin menoa, arkea, pieniä juhlia. Valvottuja öitä, krapula-aamuja. Nuoruusmuistoja, menetyksiä, vaihtuvia vuodenaikoja.

Syysaurinko ei lämmitä.
Se on irrallinen lisä maisemaan.

Pidän näistä runoista. Niissä on rosoa ja herkkyyttä. Ei elämää suurempia oivalluksia vaan sitä itseään, elämää. Hetkiä jotka virtaavat ohi, hetkiä joihin kiteytyy jotain.

Aurinko tekee nousuaan.
Tyhjänpanttina seisovat liikennevalot
räpsyttävät oranssia.

Tammista ei ehkä vielä voi sanoa Suomen Carveriksi, mutta hänellä on aikaa.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Päivän sitaatti: Hertell

Istumme kuistilla
ja odotamme
lätkäpeliä
lasta
rohkeutta ottaa maalivahti pois kentältä.

Harri Hertell: Kutsumme sitä kodiksi
(Helsinki Poetry Connection 2014, s. 32)

perjantai 5. syyskuuta 2014

Yllätyspäivitys

Tapasin eilen mukavia tamperelaisia kirjabloggaajia. Paikalla oli myös mainio Terhi Rannela kertomassa pysäyttävästä kirjastaan Punaisten kyynelten talo. Joku merkitsi muistiin blogini osoitteen, ja päätin vaihteeksi kirjoittaa tänne jotain.


Vanha hylly(npäällis)kuva symboloikoon alkuvuoden lukuläjää.

Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin koskaan, vuoden sadas kirja menossa! Monet ovat kyllä olleet ohuita runokirjoja, mutta joukossa on ollut myös tiiliskiviä pieneksi muuriksi asti. Päätalo-kuumeeni ei hellitä, olen edennyt Iijoki-sarjan seitsemänteentoista osaan. Keväällä pidin taukoa Kallesta, nyt en taas malttaisi muuta lukeakaan.

Lukuvuoteen on kuitenkin mahtunut paljon muutakin hyvää. Romaanipuolella vanhoista suosikeista ovat jyllänneet Karl Ove Knausgård (Taisteluni 4), Donna Tartt (The Goldfinch) ja Iris Murdoch (The Book and the Brotherhood – nyt olen lukenut 25 Murdochin romaania ja lukematta on enää yksi, The Message to the Planet). Taas kerran on mainittava myös Joel Haahtela, jonka koko tuotanto tuli kerrattua alkuvuodesta ennen sykähdyttävää kohtaamista. Uusista tuttavuuksista mainittakoon Jessica Brockmole, jonka kirjeromaani Letters from Skye osui maaliinsa.

Runo-osastolta on löytynyt paljon uutta hienoa, kuten nuori haikumies Niklas Salmi, Helsinki Poetry Connectionin perustaja Harri Hertell ja iki-ihana Kai Nieminen, jonka mittavasta tuotannosta olen reilun puolen vuoden aikana ehtinyt haalia hyllyyni valtaosan. Olen myös jatkanut omaa runoiluani ja saanut siitä jopa pientä tunnustusta, eräästä kirjoituskilpailusta lohkesi kunniamaininta.

Vuoden toistaiseksi kuunnelluin levy on ollut Cloud Nothings -yhtyeen Here and Nowhere Else, ja paljon muutakin hyvää on tullut kuultua The Horrorsista Scandinavian Music Groupiin. Myös uusi Interpol on kuulostanut yllättävänkin hyvältä.



Mitäs muuta? Kesällä tuli valmennettua juniorijalkapallojoukkuetta, kun pojan piti päästä pelaamaan eikä muitakaan vapaaehtoisia ilmaantunut. Oli melkoinen savotta, mutta enimmäkseen hauskaa. Nyt nautin kesän encoresta ja odottelen syksyn kulttuuritapahtumia ja uutuuskirjoja (esim. Arto Lappi, Juha Itkonen ja vihdoinkin myös David Nicholls ja Nick Hornby!). Niin ja tietysti levyjäkin, Interpolin anagrammialbumi El Pintor ilmestynee jo ensi viikolla.

Kiitos kun olette sitkeästi jaksaneet vierailla täällä blogissani pölykoirien ja arokierijöiden keskellä. Ehkä nähdään taas joskus!