Blogistanian Finlandia 2012

Blogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Tarkoitus on lisätä kotimaisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista.

Viimeksi kilpailu jäi minulta väliin, mutta tällä kertaa päätin osallistua, kun tarkoitus olisi muutenkin yrittää olla vähän aktiivisempi bloggaaja tänä vuonna.

Kukin bloggaaja saa asettaa kilpailuun korkeintaan kolme ehdokasta.

Edellytys ehdolle asettamiseen on, että bloggaajan täytyy olla itse lukenut kirjat ja hänen on täytynyt kirjoittaa kirjoista blogiarvio omaan blogiinsa. Ehdokaslistassa on linkitettävä kirja blogiarvioon.

Tämän säännön ansiosta minun ei tarvinnut kauan miettiä ehdokkaitani – sain nimittäin aikaiseksi tasan kaksi blogiarviota viimevuotisista kotimaisista kirjoista. (Niistäkin toinen tuli kauppoihin jo pari päivää ennen vuoden 2011 loppua, mutta virallinen julkaisuvuosi oli 2012.) Ehdokkaani ovat seuraavat:

1. Joel Haahtela: Traumbach (3 pistettä)

2. Turkka Hautala: Kansalliskirja (2 pistettä)

Kolmas ehdokkaani olisi luultavasti ollut Juha Itkosen Hetken hohtava valo, jos olisin saanut kirjoitettua arvion siitä. Myös virallisen Finlandia-palkinnon voittanut Ulla-Lena Lundbergin Jää vaikuttaa varsin hyvältä alkupuoliskonsa perusteella, enkä ihmettelisi, jos se voittaisi tämänkin kisan. Veikkaan myös Aki Ollikaisen Nälkävuoden olevan vahvoilla, ja sen haluaisin itsekin lukea.

Jos Bloggerin ajastin suo, tämä juttu ilmestyy keskiviikkona 2.1. klo 10.00, kuten muutkin ehdokaslistat. Kilpailun tulokset julkaistaan samana päivänä klo 20.00.

----

...töttöröö,
TULOKSET:
1. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
4. Sirpa Kähkönen: Hietakehto
5. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
6. Johan Bargum: Syyspurjehdus 

Omatkin ehdokkaani pärjäsivät ihan kivasti, Hautala oli kahdeksas ja Haahtela yhdestoista.

Tämä oli mukavaa. Ensi kuussa olisi vuorossa käännöskirjojen vastaava kisa, Blogistanian Globalia, mutta saa nähdä jääkö minulta se väliin viimevuotisen blogilaiskuuteni takia.

Turkka Hautala: Kansalliskirja

Turkka kirjoitti episodiromaanin ja tavallisen, kolmanneksi siirtyikin lyhytproosaan. Pekka osti kirjan tuoreeltaan, hihitteli sohvalla pitkin iltaa. Vääksyssä paloi valo yömyöhään, Tammisen Petri ei saanut unta.

****½

Levyostoksia ja kirjamessuja

Alkajaisiksi oli tarkoitus kehaista, etten ole ostanut yhtään kirjaa edellisen jutun jälkeen, mutta aikomus vesittyi, kun kirppikseltä löytyi eurolla Michael Ondaatjen Englantilainen potilas (Otavan kirjasto 1993). Odotan hyviä lukuhetkiä, kirjaa on täsmäsuositeltu minulle. Elokuvastakin muistaakseni pidin, mutta siitä on niin kauan, että juoni on sopivasti unohtunut.

Mutta ostinpa pitkästä aikaa myös kolme levyä! Joululahjakortilla tosin, mutta kuitenkin, ihka aitoja muovilätkylöitä.



Kaksi kotimaista uutuutta lienevät jo tuttuja kaikille asianharrastajille. Suomen indiepopparien lipunkantajaksi nousseen Burning Heartsin kakkosalbumi Extinctions on tyylikäs ja kunnianhimoinen paketti. Ehkä pikkuisen liiankin – levy on nimittäin toistaiseksi jäänyt vähän etäiseksi eikä ole onnistunut hurmaamaan minua debyytin malliin. Black Twigin rosorokillekin lämpenin hieman hitaasti, mutta kun Paper Trees -albumi kolahti, se kolahtikin kunnolla. Vuoden paras levy tähän mennessä!

Kolmas ostos on Oulusta tilattu alelevy (mitenkäs tuntuu, että nykyään tulee jatkuvasti tilailtua jotain Oulusta?). Skottilainen Attic Lights on julkaissut vain yhden levyn, Friday Night Lights (2008), mutta se onkin hieno aurinkoinen paketti, jota voi varauksetta suositella vaikkapa Teenage Fanclubin ystäville. Parasta levyllä on avausbiisi Never Get Sick of the Sea (jota ei näköjään pysty upottamaan tähän, mutta käykää silti kuuntelemassa, jooko).

-----

Tampereella tapahtuu, kahdet kirjamessut kuukauden sisään. Hotelli Tammerissa on tänään ja huomenna Vihtorin kirjaston kirjamessut. Ajattelin käväistä siellä huomenna iltapäivällä, olisi mukavaa nähdä ainakin Pekka Haavisto, kirjojen kerskakuluttaja (klo 14). Piipahdin messuilla viime vuonnakin. Silloin ei jäänyt käteen mitään, mutta paikka oli miellyttävä ja tapahtuma muutenkin sympaattinen (ja ilmainen).

Vähemmän sympaattinen paikka on Pirkkahalli, jossa järjestetään Tampereen kirjamessut 13.–15.4. Kirjailijavieraista kiinnostaisi lähinnä Turkka Hautala, jonka uunituore Kansalliskirja on jo ehtinyt saada erinomaisen vastaanoton. Jos Hautala vierailisi vaikka paikallisessa kirjakaupassa, menisin ehdottomasti paikalle, mutta messuista en vielä tiedä. Kallis pääsymaksu ja ruuhkainen bussi eivät houkuta, eikä tapahtuman myyntipuolikaan oikein vakuuttanut ainakaan viimeksi kaksi vuotta sitten (jolloin pääasia olikin tietysti Haahtela). Katsotaan. Aikookos joku teistä käydä jommillakummilla messuilla?

P.S. Näyttää tosiaan pahasti siltä, että Haahtela ei tällä kertaa saavu Tampereelle. Helsinkiläisiä faneja sen sijaan hemmotellaan Traumbach-lukupiirillä torstaina 22.3. Olen aika harmissani, etten pääse paikalle. Mutta kertokaa terveisiä, jos menette!

Huhtikuun lukemisto

Lukukuukausi alkoi lupaavasti. Välillä vauhti hyytyi levybisnesten takia, mutta pääsiäisenä ehdin taas korjata tilannetta.



Siri Hustvedt: The Blindfold (1992)
Havahduin Hustvedtin esikoisen olemassaoloon vasta jonkin aikaa sitten, ja saman tien törmäsinkin siihen kirjastossa (kiitos taas henkilökunnalle hyvästä hyllytyksestä). Tämä Iris Vegan -nimisestä nuoresta naisesta kertova kirja on yhtä omalaatuinen kuin sen jälkeen ilmestynyt Lily Dahlin tarina. Mielenkiintoista luettavaa, ei siinä mitään, mutta tuskin monikaan osasi povata Hustvedtille massasuosiota varhaistuotannon perusteella. Eiköhän tämä kuitenkin jossain vaiheessa ilmesty myös suomeksi, jos Kristiina Rikmanin kalenterissa on tilaa. (Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, Irvingin esikoisromaanikin on edelleen suomentamatta.)

Turkka Hautala: Paluu (2011)
Salon jälkeen odotukseni olivat sitä luokkaa, että Hautalan toinen teos oli hankittava tuoreeltaan. Ja ah miten mainion lukuelämyksen se tarjosikaan! Nuori mies palaa kotikaupunkiinsa etsimään isäänsä ja itseänsä. Menneisyydestä löytyy hyviäkin muistoja, mutta myös sellaisia seikkoja, jotka olisivat saaneet jäädä löytymättä. Hautala osaa kirjoittaa jotenkin niin lämpimästi ja luontevasti, että minuun uppoaa jokainen sana – myös murteelliset ilmaukset, joista muutaman merkitys jää kyllä vähän epäselväksi (Mittä ropannu viime aikoi? s. 274). Jo vain, tämä taisi olla kuukauden paras. Hautalassa on ainesta vaikka Juha Itkosen manttelinperijäksi.



Alice Munro: Liian paljon onnea
(Too Much Happiness, 2009, suom. Kristiina Rikman 2010)
Sivistyksessäni riittää aukkoja paikkailtavaksi, vaan nyt niitä on yksi vähemmän. Ensimmäisen Munroni jälkeen en vielä osaa sanoa, tuleeko minusta fani, mutta tuttavuus sai ainakin lupaavan alun. Pian kahdeksankymmentä täyttävä kanadatar on kirjoittanut lähes pelkästään novelleja, ja tämä kokoelma osoittaa, että hän kyllä osaa sen homman. Henkilöille sattuu ja tapahtuu, kamaliakin asioita, mutta Munron kyydissä lukijan mieli ei kovin pahasti järky. Minulla on viime vuosina ollut vaikeuksia innostua novelleista, koska haluaisin lukiessani viettää hahmojen seurassa pidempiä aikoja, mutta tällaiset tarinat ovat omiaan muuttamaan asennettani. Yhdessä tarinoista Munro sivuaakin itseironisesti novellikirjailijan asemaa (s. 64):

Kirjan nimi on Miten meidän tulisi elää. Novellikokoelma, ei romaani. Se jo sinänsä on pettymys. Se syö kirjan arvoa, saa kirjailijan vaikuttamaan joltakulta, joka väijyy Kirjallisuuden porteilla eikä ole päässyt turvallisesti sisäpuolelle.

Mark Oliver Everett: Things the Grandchildren Should Know (2008)
ROCK MUSIC! DEATH! CRAZY PEOPLE! LOVE! huutaa kansitarra, ja tuota kaikkea on todellakin tarjolla tässä Eels-yhtyeen johtohahmon omaelämäkerrallisessa teoksessa. Ytimekästä kutsumanimeä E totteleva 48-vuotias muusikko kertoo dramaattisesta elämästään ihastuttavan vähäeleisesti. Läheisiä kuolee ympäriltä yksi toisensa jälkeen, mutta musiikinteon vimma pitää E:n hengissä ja järjissään. Vaikuttavaa eikä ollenkaan masentavaa luettavaa. Omat Eels-kuunteluni ovat ensimmäisen levyn jälkeen jääneet varsin pintapuolisiksi, mutta tämä kyllä houkuttaa kaivamaan syvemmältä.

Carol Shields: The Box Garden (1977)
Luettuani viime kuussa Shieldsin esikoisen en voinut olla tarttumatta sen sisarromaaniin. Kirjan pääosassa on Pikkuseikkojen Judithin sisko Charleen. Saman suvun parissa siis pyöritään, mutta näiden kahden kirjan tunnelmat tuntuivat melko erilaisilta. Vaikea sanoa, kuinka paljon erilaisuus johtuu kirjojen sisällöstä ja kuinka paljon siitä, että luin ne erikielisinä. Oli miten oli, tarina oli kerrassaan mainio, täynnä tuttua loistavaa henkilökuvausta, ja olipa mukana vähän jännitystäkin. Oli mukavaa viimein tutustua alkukieliseen Shieldsiin, mutta toivotaan silti, että suomentaja Tarkka saa kirjan pian työpöydälleen.

Bo Carpelan: Kesän varjot
(Berg, 2005, suom. Oili Suominen 2005)
Hävettää tunnustaa, etten saanut luettua Carpelania hänen elossa ollessaan, vaikka ehdin sympatisoida miestä pitkään. Nyt oli korkea aika korjata asia. Tämä kirja vastaa melko hyvin sitä lämpöistä mielikuvaa, jonka olin kirjailijasta muodostanut. Runollista tekstiä oli vaivatonta lukea, mutta tarina kyllä liihotteli ohi suurempia jälkiä jättämättä. Olisikohan jossain muussa Carpelanin kirjassa vähän enemmän tarttumapintaa?

-----

P.S. Oliko tänään jotkut häät vai? En ole rojalisti vaan royle-isti, hehe.

Menkää kirjastoon

Kirjastossa kannattaa käydä aina ja kaikkialla, varsinkin Tampereella juuri nyt. Kaupungin kirjastot ovat suljettuina järjestelmämuutosten takia 15.-30.11., ja laina-ajat on pidennetty peräti kahdeksaan viikkoon. Hain viime viikolla ison pinon ajanvietettä:



Ongelma on vain se, että elokuva(* tuli jo katsottua ja kirjoistakin(** on pian puolet luettu. Ei auta kuin mennä lainaamaan lisää. Olen tottunut käymään kirjastossa viikoittain, joten puolen kuukauden sulku ei kuulosta kivalta, mutta eiköhän siitä selvitä.

*) Looking for Eric (2009) on mainio elokuva englantilaisesta posteljoonista Ericistä, jonka elämä on sekaisin, kunnes hän saa apua yllättävältä taholta: entiseltä huippujalkapalloilijalta Eric Cantonalta.

**) Pinon tähän mennessä parasta antia on ollut Turkka Hautalan Salo (2009). Hautalan esikoisromaani kertoo parista päivästä pikkukaupungissa noin tusinan asukkaan silmin. Erilaiset kertojaäänet kuulostavat uskottavilta, teksti on sujuvaa ja vakavista aiheista huolimatta lämminhenkistä ja hauskaakin. Finlandia-ehdokkuus oli ansaittu.