These winds in my heart

Aloitan uudessa työpaikassa vasta 1.11., mutta vanhassa oli jäljellä niin paljon lomia, että viimeinen työpäiväni oli jo toissa päivänä. Illalla oli läksiäiset, jotka olivatkin totinen paikka. Kahdeksan ja puolen vuoden aikana ehti kiintyä moneen ihmiseen.



Niinpä täytyi tehdä taannoisen happyhappy-soittolistan vastapainoksi tällainen kooste, joka olkoon omistettu työkavereilleni:

Kauniit ja haikeat (10 laulua, 40 minuuttia)

Kristin Hersh - Your Ghost (1994)
Throwing Muses -yhtyeen laulajan single, jossa vierailevana tähtenä R.E.M.:n Michael Stipe.
Simon & Garfunkel - The Sounds of Silence (1965)
Ikiklassikko, jota olen rakastanut siitä lähtien, kun kuulin sen parikymmentä vuotta sitten skeittivideossa(!).
The Stranglers - Golden Brown (1982)
Törmäsin tähän aikoja sitten unohtamaani kappaleeseen Antin mainiossa musamuistelublogissa ja koin voimakkaan tunnereaktion. Enpä olisi ikinä arvannut, että biisin esittäjä on Stranglers, jota olen pitänyt pelkkänä peruspunkbändinä.
Kirsty MacColl - Days (1989)
Edesmenneen englantilaislaulajattaren hitti.
Gorky's Zygotic Mynci - These Winds (2001)
Tämän walesilaisyhtyeen nimi on käsittääkseni suomeksi "hölmö lisääntyvä apina", mutta nättiä musiikkia yhtye silti teki.
Red House Painters - Summer Dress (1995)
"More beautiful than the rest."
Olavi Uusivirta - Sinä elät yksin (2010)
Olavin musiikki ei aiemmin juuri kiinnostanut, mutta tuorein levy Preeria on hieno ja tämä sen kaunein kappale.
Galaxie 500 - Decomposing Trees (1989)
Kun pitkäaikaisen suosikkiyhtyeen levyt ovat kerran palanneet Spotifyyn, pakkohan niitä on tunkea joka listalle. Dean Warehamin äänestä joko pitää tai sitten ei...
Band of Horses - The Funeral (2006)
Tunteikkaan amerikkalaisyhtyeen uljain hetki.
The American Analog Set - Come Home Baby Julie, Come Home (2003)
Tätä olen tyrkyttänyt ennenkin, mutta ei tätä kaihoisaa junnauspoppia vain voi vastustaa. Kappaleessa on myös hieno animaatiovideo.

Musiikki pelastaa. Tulevaisuus on tuolla jossakin.

Try not to breathe

Keskiviikko 23. helmikuuta 1994 oli jännittävä päivä: ensitreffit Hämeenlinnassa. Saavuin asemalle juuri näihin aikoihin. Siitä jatkoimme kahvilaan ja elokuviin, ja loppuilta meni pienessä huoneessa istuessa.

Pienen huoneen kasettivalikoimakin oli pieni, joten mankassa pyöri melkein koko illan R.E.M.:n Automatic for the People. En ollut kuullut levyä aiemmin ja ihastuin siihen heti. Treffitkin onnistuivat hienosti. Kuusitoista vuotta on melko pitkä aika, mutta levy kuulostaa edelleen hyvältä ja elämä maistuu. Kiitos A! ♥

Super Mario

Olen ollut pihalla pelimaailmasta siitä lähtien, kun Amigasta aika jätti. Nykyaikaista pelikonsolia olen kokeillut tasan kerran. Uskoisin tilanteen kuitenkin muuttuvan, kun lapset tuosta vielä vähän kasvavat. Itsekin olin melkoinen pelihirmu 10 ikävuoden molemmin puolin. Eilen löytyi kaapista arvokas pala tuota historiaa: japanilaisinsinöörien taidonnäyte vuodelta 1986, Super Mario Bros.



Ennen osattiin tehdä kestäviä laitteita. Muistan ostaneeni uuden pariston joskus 90-luvun puolella, mutta sen jälkeen peli oli käyttämättä ainakin 15 vuotta. Nyt olikin melkoisen iloinen yllätys, että se heräsi henkiin heti, kun sai uutta virtaa.

Tämä Mario-versio oli aikanaan elektroniikkapeliksi suorastaan vallankumouksellinen. Sen sijaan, että kaikki toiminta olisi tapahtunut samassa ruudussa, eteen vieri koko ajan uutta maastoa. (Tai no, vieri ja vieri, töks töks töks, mutta kuitenkin maisemat vaihtuivat.) Peliä tuli aikanaan tahkottua sen verran runsaasti, että taidot tuntuvat yhä olevan tallella. Puolentoista tunnin jälkeen olin pelastanut prinsessan kuusi kertaa, mutta elämiä oli vieläkin jäljellä. Oli aika luovuttaa laite nuorempiin käsiin. Uudella sukupolvella riittänee hetkeksi haasteita sen parissa.



Tästä sainkin oivan verukkeen väsätä uuden soittolistan. 80-luku tuo varmasti monille mieleen tietynlaisen äänimaailman, jota voisi kenties kutsua musiikillisiksi olkatoppauksiksi. Itsellänikin kesti pitkään havaita, että silloin tehtiin monenlaista muutakin musiikkia. Tässä muutamia kappaleita, joista useimmissa nuo soundit loistavat poissaolollaan.

Kultainen kasari
A1. The House of Love - Destroy the Heart (Peel Session) (1988)
A2. Josef K - Chance Meeting (1981)
A3. The Rain Parade - Blue (1984)
A4. The Chameleons - Looking Inwardly (1985)
B1. The Fall - Couldn't Get Ahead (1985)
B2. Pixies - Into the White (1989)
B3. The dB's - Neverland (1981)
B4. Echo & The Bunnymen - Happy Death Men (1980)

Lista on tietysti huijausta sikäli, että en kuunnellut mitään noista vielä 80-luvulla. Pixiesiin hullaannuin 17-vuotiaana, dB's ja Rain Parade tulivat tutuiksi kolmikymppisenä, muut jossain siinä välillä.

Loppukevennykseksi kaksi biisiä, joista tykkäsin jo 10-vuotiaana ja tykkään edelleen.

Platta

Platta sulkee ovensa tämän kuun lopulla. Olin kanta-asiakas liikkeen perustamisesta eli toukokuusta 2001 asti. Jo Jukebossin lopetus syksyllä 2008 tuntui pahalta, mutta tätä voi pitää lähes kuoliniskuna kaupungin levykauppaskenelle. Platta oli Tampereen viimeinen indielevykauppa. Toki Swamp Musicistakin saa hyviä levyjä (varsinkin käytettyjä), mutta kaupan imago on sangen hevipainotteinen, ja sehän on oikeastaan melkein kauppaketju kolmine liikkeineen...

Platassa on menossa loppuunmyynti, joten kannattaa käydä ostoksilla, kun vielä voi. Esim. Joy Divisionin Heart and Soul -boksin saisi nyt ihan liian halvalla. Seuraavassa kuvassa on pieni osa levyistä, joita ehdin ostaa Platasta vuosien varrella.



Olisiko jollakulla teistä hyviä Platta-muistoja jaettavaksi? Oma ikimuistoisin käyntini tapahtui lauantaina 25.1.2003: Sain edellisenä iltana kaverilta viestin, että Platassa on havaittu suosikkiyhtyeeni Riden kaksitoistatuumaisia ep:itä. Huonosti nukutun yön jälkeen muodostin liikkeen eteen yhden hengen jonon, ja kauppias saapui päästämään minut sisään jo noin klo 9.53. Sain kaipaamani levyt, kaikki kuusi vinyyliä. (Ne muuten näkyvät tuossa kuvassakin - kukkalevyt kuulostavat tältä.)

Platta-miehille isot kiitokset näistä vuosista!