Näytetään tekstit, joissa on tunniste s.e. hinton. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste s.e. hinton. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. helmikuuta 2012

Tammikuu: Carpelan, Cunningham, Murakami...

Tähän alkuun pari ilmoitusasiaa:

B.R.M.C.-arvonnan voitti skoskima! Onnittelut voittajalle, sovitaan palkinnon toimittamisesta lähiaikoina.

Joanan hienossa yksivuotiaassa Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogissa on meneillään Haahtela-arvonta, johon kannattaa osallistua (vaikka sen palkintona olevan novellin haluaisin kyllä itselleni...). Haahtelasta vielä sen verran, että Ylen Areenassa on kaksi uutta tallennetta Traumbachin tiimoilta: Aamu-tv:n haastattelu (12 min) ja perusteellisempi radiojuttu (37 min).

Sitten tammikuun kirjakatsaukseen. Uutuutena mukana kirjojen sivumäärät ja arvosanat!



S. E. Hinton: Kesyttömät
(Taming the Star Runner, 1988, suom. Anu Jaantila 1990, 181 sivua)
Tämä on Hintonin nuortenkirjoista ainoa, jonka luin ensimmäistä kertaa vasta nyt vanhana. Ihan mainiosti se toimi ilman nostalgian turvaverkkoakin. Päähenkilö Travis on tyypillisen hintonmainen, kovakuorinen mutta sisimmässään herkkä kaupunkilaisnuorukainen, jopa kirjallisesti lahjakas (ja kansikuvan perusteella nuoren McGyverin näköinen). Tapahtumat sijoittuvat maaseudulle, jonne Travis on lähetetty rauhoittumaan hevosten ja hevostyttöjen keskelle. Tarina ei lopulta ole kovin ihmeellinen, mutta tykkäsin kuitenkin.
***½



Nicole Krauss: Man Walks into a Room
(2002, 248 sivua)
Rakkauden historian ja Great Housen jälkeen oli selvää, että Kraussin esikoisteoskin täytyy lukea. Tilaisuus tarjoutui odottamattoman pian, kiitos Ylöjärven kaupunginkirjaston. Man Walks into a Room kertoo ikäisestäni miehestä, jonka aivoista leikataan kasvain ja sen mukana kaksi kolmasosaa hänen muistoistaan. Herätessään mies muistaa viimeksi olleensa 12-vuotias, eikä nykyinen elämä tunnu millään lailla omalta. Hän yrittää sopeutua, mutta vähitellen kaikki menee vääjäämättä uusiksi. Lääkärit kiinnostuvat tapauksesta, mies houkutellaan mukaan mullistavaan uuteen tutkimukseen... Kiehtova tarina. Vähän eri maata kuin Kraussin myöhemmät kirjat, vaikka muistista ja muistoistahan niissäkin on kyse.
****



Iris Murdoch: Something Special
(1957/2000, 55 sivua)
Siskoni toi mahtavan yllätystuliaisen Irlannista, Galwayn parhaasta kirjakaupasta. Tämä novelli julkaistiin alun perin jossain kokoelmassa, ja omiin kansiinsa se pääsi vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Ajatuksia herättävä pieni kirja kertoo tytöstä, joka ei ole kovin ihastunut kosijaansa vaan kaipaisi jotain erikoisempaa. Vanhemmat kuitenkin painostavat, ja vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä.
****

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
(Blad ur höstens arkiv, 2011, suom. Caj Westerberg 2011, 206 sivua)
Kesän varjot jätti vielä vähän kylmäksi, mutta Carpelanin testamentti teki minusta fanin. Kirjasta on vaikea sanoa mitään, sisältö on yhtä hieno kuin kansikin. Tämän haluan lukea vielä moneen kertaan, ennen kuin olen kertojan iässä. Ai niin, meinasi unohtua: osallistun tällä kirjalla Kirjavan kammarin Underbara finlandssvenskor vid papper -haasteeseen.
****½



Michael Cunningham: The Hours
(1998, 230 sivua)
Kaikista kehuista huolimatta (ja ehkä osin niiden takiakin) suhtauduin tähän kirjaan ja kirjailijaan aika epäluuloisesti. Viime syksynä uusimman kirjan arvioita lukiessani aloin kuitenkin vakuuttua siitä, että Cunninghamille on annettava tilaisuus. Päätin aloittaa tästä hehkutetuimmasta kirjasta, ja kylläpä kannatti! En osaa kirjoittaa tästäkään mitään, koko lailla täydellinen paketti.
*****

Virginia Woolf: Mrs Dalloway
(1925, 172 sivua)
Kuten useimmat tietänevät, yllä mainittu kirja rakentuu tämän klassikkoteoksen ympärille, joten pakkohan tähän oli nyt tarttua. Täytyy myöntää, että kirja oli kova pala purtavaksi. Ilman Hours-yhteyttä olisin varmaan jättänyt leikin kesken, mutta nyt oli pakko kahlata loppuun asti. En oikein tiedä missä vika, odotin kai jotain ihan muuta, jotenkin kirja sai minut tuntemaan itseni tyhmäksi. Lopulta (lähes viikon tahkoamisen jälkeen) olin kuitenkin tyytyväinen, että sain sen luettua. Ja jotain jäi kaikumaan mieleenikin, Big Benin lyijyiset kalahdukset. Ehkä uusi yritys joskus toiste, mutta tuskin ihan lähivuosina.
***



Haruki Murakami: Kafka rannalla
(Umibe no Kafuka, 2002, engl. versiosta suom. Juhani Lindholm 2009, 639 sivua)
Taas tällainen kirja, jota moni on kehunut ja joku suoraan minullekin suositellut (en enää muista kuka, mutta kiitos!). Lainasin kirjan jo syksyllä, lykkäsin lukemista kuukausikaupalla, mutta kun lopulta aloitin, tiesin heti tykkääväni. Onneksi en tiennyt kirjasta etukäteen mitään. Jos olisin kuullut juonikuvauksen, olisin saattanut sivuuttaa koko kirjan, sen verran kummallisia juttuja tässä tapahtuu. Murakami saa kuitenkin oudoimmatkin tapahtumat tuntumaan täysin luontevilta, ja tarinan imu on sitä luokkaa, että kirjaa oli välillä vaikea laskea käsistään. Mestarillisesta tarinankerronnasta tuli mieleen John Irving, vaikka Murakami taitaa olla vielä astetta mielikuvituksekkaampi tapaus. Erityismaininnan ansaitsee Juhani Lindholmin laadukas suomennos – eipä tullut missään vaiheessa ajateltua sitä, että kirja on kahteen kertaan käännetty.
****½



Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet
(2011, 112 sivua)
Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää? Useampikin varmaan tykkäisi Jukka Pakkasen kirjoista, jos antaisi niille tilaisuuden. Enpä itsekään ollut tätä ennen lukenut yhtään Pakkasta, mutta nyt tulen taatusti lukemaan lisää. Kirjan päähenkilö on mies, joka on tekemässä elokuvaa muistojensa Helsingistä. Elokuvaprojekti joutuu jäihin, kun miehen isä kuolee ja jättää jälkeensä laatikollisen italialaisnaisen kirjoittamia kirjeitä. Alkaa matka salattuun menneisyyteen, Helsingin olympialaisiin ja lopulta Italiaan asti. Tarinassa on jotain jännittävän haahtelamaista, vaikka Pakkasen tyyli onkin melko erilainen. Kokoaan suurempi kirja.
****

Yhteensä tammikuussa tuli luettua 1843 sivua – 1138 suomeksi ja 705 englanniksi. Paljon hienoja hetkiä, joista kirjoittaminen tuntui nyt jotenkin hankalalta, mutta ehkä ensi kerralla luistaa taas paremmin.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Joulukuu: Rowling, Kekkonen, Murdoch...

Joulu meni jo, ja hyvä niin, mutta joulukuun kirjojen muisto lämmittää mieltäni vielä pitkään.



J. K. Rowling: Harry Potter ja feeniksin kilta
(Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003, suom. Jaana Kapari 2004)
Tämän kirjan sain totta puhuen loppuun jo marraskuun puolella, 22 minuuttia ennen kuun vaihdetta. Aiemmin olin lukenut vain yhden yli 1000-sivuisen kirjan, Irvingin Until I Find Youn, jonka parissa vierähti kaksi kuukautta vuonna 2006. Tämä oli luettu alle viikossa, erittäin vetävä tapaus. Loistavia uusia hahmoja, kuten ihastuttavan raivostuttava Tylypahkan yli-inkvisiittori. Loppupuolen taistelukohtaus tuntui hiukan venytetyltä, muuten kirja oli sarjan parhaimmistoa.

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
(Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2005, suom. Jaana Kapari 2006)
Synkeät tunnelmat sopivat joulukuun pimeyteen kuin hirnyrkki silmään. Järkyttäviä juonenkäänteitä, eihän tässä voi käydä näin! Hieno kirja yhtä kaikki.

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
(Harry Potter and the Deathly Hallows, 2007, suom. Jaana Kapari-Jatta 2008)
Seikkailu huipentuu, rytinää riittää heti alusta lähtien, tiukasta tilanteesta toiseen. Kirja piti vaivattomasti otteessaan kaikkien 828 sivunsa verran ja tuli luettua muutamassa päivässä. Rowling onnistui välillä hämäyttämään minut perusteellisesti, mutta onneksi loppu oli helpottava.

Aika jännää, että olin onnistunut välttymään siltä tiedolta, miten Harryn tarina päättyy. Olin ilmeisen aktiivisesti sulkenut korvani kaikelta Potter-maailmaan liittyvältä ennen viime syksyä. Nyt olen yhtä isoa kokemusta rikkaampi. Viimeisen kirjan jälkeen olo oli tyhjä, mutta pian käänsin katseeni tulevaisuuteen – seuraavalla kerralla voinkin lukea nämä englanniksi! Ja kaipa ne leffatkin voisi joskus katsoa, ehkä sittenkin uskaltaisin...

Löytyykö lukijoiden joukosta koviakin Potter-faneja, onko joku lukenut sarjan moneen kertaan? Mikä osa on suosikkinne? Itse vaikutuin lopulta ehkä eniten Azkabanin vangista – kaikki muutkin olivat kyllä hienoja, mutta se oli jotenkin sellainen käännekohta.

Helmi Kekkonen: Valinta (2011)
Kekkosen kakkonen on yhtä kaunis kuin esikoinenkin. Kirja joutui kuitenkin pahaan paikkaan, kun luin sen heti Potter-huipennuksen jälkeisenä päivänä, enkä muista siitä enää oikein mitään nyt kuukautta myöhemmin. Pitää ottaa uusiksi joskus, samoin kuin se esikoinen (novellikokoelma Kotiin, jonka luin maaliskuussa 2010 rakkaan vanhan mummuni suosituksesta).

Tässä kohdassa yritin aloittaa pariakin kiintoisalta vaikuttanutta teosta, mutta en millään päässyt vauhtiin. Aloin jo huolestua, tuntuuko mikään enää miltään, kunnes päätin turvautua vahvaan lääkkeeseen...



Iris Murdoch: The Black Prince (1973)
Vuoden verran hyllyssä odotellut kirja kuuluu Murdochin parhaina pidettyihin, eikä suotta. Vanhenevan (wannabe?)kirjailijan seuraelämässä riittää ällisteltävää ja lopulta myös kauhisteltavaa, eikä ruumiiltakaan vältytä. En paneudu tähän nyt sen enempää, koska tarkoitus on saada aikaiseksi kattavampi Murdoch-esittely joskus tulevaisuudessa, mutta kirja onnistui tosiaan palauttamaan uskoni "aikuisten" kirjallisuuden voimaan.

Joe Dunthorne: Submarine (2008)
Sitten lipsahdinkin heti takaisin nuoriso-osastolle. Tämä ei varsinaisesti ole mikään nuortenkirja, vaikka päähenkilö onkin omalaatuinen teinipoika. Ostin kirjan kirppikseltä vuosi sitten suurin odotuksin, mutta lopulta jouduin vähän pettymään. Olihan siinä hauskaa sanailua, mutta jotain jäi puuttumaan.

S. E. Hinton: Olimme kuin veljet
(That Was Then, This Is Now, 1971, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen 1972)
Tämä oli tarpeellinen osoitus siitä, että Potterit eivät onnistuneet pilaamaan omia nuoruusvuosien suosikkejani – Hintonin ote puree yhä.

Joel Haahtela: Traumbach (2012)
Tästä ehdinkin jo kirjoittaa, samoin Karoliina, Katja, Sanna ja Helmi sekä Hesari ja Keskisuomalainen (ja Aamulehti, hahaha). Koskahan tämän kehtaisi lukea uudestaan? :)

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Tammikuun kirjat

Sainpa ajatuksen, että kirjoitan tänä vuonna pienen kommentin jokaisesta lukemastani kirjasta. Se kävikin heti työläämmäksi kuin kuvittelin. Ensi kuussa pitänee lukea vähemmän tai keksiä jotain muuta...



Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin

(What I Loved, 2003, suom. Kristiina Rikman 2007)
Hustvedt ehti kiinnostaa pitkään, ennen kuin nappasin tämän pokkarin divarista ja luin vuodenvaihteessa. Värikylläinen, syvästi hengittävä romaani sijoittuu New Yorkin taideympyröihin. Loppupuolella juonikuviot ovat lähellä mennä överiksi, mutta tarina pysyy kuitenkin suunnilleen kasassa. Pidin kirjasta, vaikka se osoittautuikin aika erilaiseksi kuin odotin. Suositellaan ihmisille, joilla on aistit avoinna.

Enid Blyton: Seikkailujen vuori
(The Mountain of Adventure, 1949, suom. Riitta Wejberg 1979)
Jo lapsena pidin Seikkailu-sarjan kirjoja Blytonin parhaina. Toki tykkäsin Viisikoistakin, mutta Seikkailu-kirjojen Filip, Dinah, Jack, Anne ja Kiki-papukaija seikkailivat vielä jännemmissä ympäristöissä ja tarinat olivat vielä mielikuvituksekkaampia. Viime vuonna palasin Seikkailujen pariin ja totesin ilokseni, etteivät ne ole menettäneet hitustakaan viehätyksestään. Tämä Walesin syrjäiselle vuoristoseudulle sijoittuva sarjan viides osa on aika huikea. Suositellaan seikkailuhenkisille.

Iris Murdoch: The Red and the Green (1965)
Murdochin yhdeksäs romaani (seitsemästoista lukemani "murdokki") eroaa rouvan muusta tuotannosta kahden seikan takia: se tapahtuu kokonaan Irlannissa ja sijoittuu tarkasti määritettyyn historialliseen ajankohtaan, Irlannin itsenäistymiskahinoiden alkusoittoon keväällä 1916. Erään suvun kohtaloita kuvaava tarina ei Murdochin asteikolla ole ihan ikimuistoisimpia, vaikka tapahtumia ja toimintaa kyllä riittää. Suositellaan Murdoch-faneille.

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
(The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008, suom. Jaana Kapari-Jatta 2010)
Tästä kirjasta olin kuullut etukäteen pelkkää hyvää, mutta sen loistavuus pääsi silti yllättämään. Kyseessä on toisen maailmansodan jälkeiseen vuoteen sijoittuva kirjeromaani. Tapahtumapaikkana on Ranskan edustalla sijaitseva, Britannian alaisuuteen kuuluva Guernseyn saari, joka joutui sodassa saksalaisten miehittämäksi. Tarinan keskiössä on hätävaleesta alkunsa saanut kirjallinen piiri, josta muodostui saarelaisille tärkeä selviytymiskeino ankeiden miehitysvuosien aikana.

Kirjaa on vaikea kuvailla tuon enempää, saati sitten yrittää selittää, miksi se teki niin suuren vaikutuksen. Tunnelma on yksinkertaisesti niin lämmin ja kirjeet kuljettavat tarinaa niin mukaansatempaavasti, että ainakin minun oli pakko lukea koko 300-sivuinen teos lähes yhdeltä istumalta hymyssä suin. Kyynikko saattaisi väittää tarinaa hampaattomaksi, jopa äiteläksi, mutta sodan kauhut ovat kirjan henkilöillä vielä niin tuoreessa muistissa, että lukijan on helppo suoda heille kaikki se hyvä, mikä heidän osakseen tulee. Oi tätä kirjallisuuden parantavaa voimaa!

Kirjalle ei valitettavasti ole luvassa jatkoa, sillä se jäi Mary Ann Shafferin (1934-2008) ainoaksi. Hän sairastui ennen kirjan julkaisua ja pyysi sisarentytärtään Annie Barrowsia auttamaan tekstin viimeistelyssä. Tällä yhdellä kirjalla Shaffer onnistui kuitenkin tekemään pysyvän vaikutuksen miljooniin ihmisiin. Kuukauden paras, ihme jos ei koko vuodenkin. Suositellaan kaikille, jotka rakastavat kirjoja.

Bernhard Schlink: Lukija
(Der Vorleser, 1995, suom. Oili Suominen 1998)
Tämä taisi olla jonkinmoinen bestseller, eikä syyttä. Kirjan ensimmäinen osa kuvaa teinipojan ja naisen suhdetta, epäsovinnaista mutta inhimillistä. Toisessa osassa menneisyys nostaa rumaa päätään, jolla on natsin kasvot. Suositellaan vakavamielisille lukijoille.

S. E. Hinton: Tex (1979)
Hinton osaa kuvata kovakuorisia mutta herkkämielisiä nuoria paremmin kuin kukaan. Hänenkin kirjoistaan pidin jo 80-luvulla, mutta nyt niistä tuntuu saavan irti ehkä vieläkin enemmän. Tex on mielestäni ihan yhtä hieno kuin Hintonin tunnetuin teos Me kolme ja jengi. Suositellaan kaikille, koviksista hevostyttöihin.



Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito
(Buzz Aldrin, hvor ble det av deg i alt mylderet?, 2005, suom. Katriina Savolainen 2007)
Norjaan ja Färsaarille sijoittuva tarina hieman erikoisesta nuoresta miehestä ja hänen seikkailuistaan muiden vähintään yhtä omalaatuisten tyyppien parissa. Kirjan osat on nimetty The Cardigansin levyjen mukaan - eihän sellainen kirja voi olla huono. Suositellaan Erlend Loen ystäville ja astronauttien ihailijoille.

Irène Némirovsky: Tanssiaiset
(Le Bal, 1930, suom. Anna-Maija Viitanen 2007)
Tämän kauniin pienen kirjan ostin Kirjatorilta 50 sentillä ihan vain ulkoasun perusteella. Sisältökin miellytti, maukasta sosiaalista satiiria, piikikästä muttei säälimätöntä. Kirjailijalle kävi myöhemmin kehnosti, taas natsien takia. Suositellaan niille, joita harmittaa jäädä kutsua vaille.

Joel Haahtela: Katoamispiste (2010)
Kun huomasin, että ensimmäisestä lukukerrasta oli tasan vuosi, oli pakko kokeilla, vieläkö taika on tallella. Oli se. Suositellaan kaikille, ja erityisesti niille, joiden mielestä etsiminen voi joskus olla tärkeämpää kuin löytäminen.

Siri Hustvedt: Lumous
(The Enchantment of Lily Dahl, 1996, suom. Kristiina Rikman 2009)
Lumous osoittaa, ettei Kaikki mitä rakastit -kirjan omituinen juonikehittely ole mitenkään poikkeuksellista Hustvedtin tuotannossa. Päinvastoin, tässä kirjassa tapahtuu vielä kummallisempia asioita. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on pikkukaupunki, mutta taide on taas tärkeässä osassa, päähenkilö on taidemaalariin rakastuva nuori tyttö. Hieman hämmentävä mutta kiehtova kirja. Suositellaan ainakin niille, jotka ovat pitäneet jostain muusta Hustvedtin kirjasta.

Robert A. Morace: Irvine Welsh's Trainspotting (2001)
Olen aikeissa lukea Trainspottingin pian uudelleen ja päätin valmistautua siihen tällä lukijan oppaalla... Morace esittää ihan hyviä pointteja kirjan rakenteesta, henkilöistä ja viitekehyksestä (tms.). Samalla hän toki myös "spoilaa" muutamia juttuja, jotka olin täysin unohtanut vuosi(kymment)en varrella. En tiedä missä vaiheessa tällainen opas kannattaisi lukea, ennen vai jälkeen romaanin, mutta suht mielenkiintoista luettavaa yhtä kaikki. Suositellaan akateemisille hedonisteille.

Asta Leppä: Sinä et hävinnyt (2008)
Kuolema astui elämääni kesällä 2006, kun menetin äkillisesti serkkuni, joka oli paras lapsuudenystäväni. Sen jälkeen olen lukenut useita läheisen ennenaikaista kuolemaa käsitteleviä kirjoja, kuten Härkösen Loppuunkäsitelty, Huovisen Pojan kuolema ja Lundánien Viikkoja, kuukausia. Tämä toimittaja Asta Lepän kirja kuuluu samaan kategoriaan ja on yhtä vaikuttava kuin edellä mainitut. Leppä kirjoittaa väkevästi miehestään, joka kuoli moottoripyöräonnettomuudessa kesken avioeroprosessin. Suositellaan kaikille, jotka ovat menettäneet läheisen tai haluavat tietää, miltä se tuntuu.