Kettu, Krauss, kaarat ja kirppis

Oli synkkä ja syksyinen maanantaiaamu, kävelin lasten kanssa kohti koulua. Poika pysähtyi katsomaan pimeälle sivukadulle – ihan kuin siellä olisi vilahtanut kettu. Voi olla, sanoin, lehdessäkin oli juttua cityketuista ja... Juuri silloin pensasaidasta kuului karmaisevaa rääkynää ja eteemme syöksähti kaksi eläintä. Kettu riepotteli hampaissaan jotain isohkoa karvakasaa (oliko se kissa?), joka huusi henkensä hädässä. Riehuminen jatkui hetken, kunnes saalistaja huomasi turhan lähellä seisovan yleisön ja päästi irti. Rusakoksi osoittautunut "kissa" sai jalat alleen ja pomppi tiehensä, repolainen perääntyi pensasaitaan ja lähti sitten jolkottamaan toiseen suuntaan. Unohtumaton luontoelämys keskellä kaupunkia.



Kettu ei ehtinyt kuvaan, joten tuuraajana toimi susihukka. Nämä kaverukset ovat onneksi sopuisampaa sorttia, eikä suden kyllä kannata paljon isotellakaan noilla mittasuhteilla.

Dramaattisesti alkanut viikko meni muutenkin niin vauhdikkaasti, etten ehtinyt lukea juuri mitään. Tästäkin kirjasta olen lukenut vasta ensimmäisen neljänneksen, vaikka se vetää kovasti puoleensa:



Enpä olisi tätäkään osannut kirjastosta erikseen etsiä, henkilökunta ansaitsee taas kiitokset esillepanosta. Helmikuussa lukemani Rakkauden historia on edelleen niin vahvasti muistissa, että Nicole Kraussin uusin kirja Great House (2010) siirtyi hyllystä käteeni ajatusta nopeammin. Olen tosiaan päässyt vasta sivulle 75, mutta ainakin kirjan alku oli oudon lumoava. Kirjailijan ja hänen kirjoituspöytänsä tarina vei heti mennessään, en oikein osaa edes sanoa miksi. Toiseen lukuun päästyäni petyin, kun siellä olikin jotain aivan muuta. Ehdin jo pelästyä, onko tämä sittenkin novellikokoelma tms., mutta ilmeisesti kyse on toisiinsa kietoutuvista tarinoista, tai niin ainakin toivon... Kahden virkkeen pituinen takakansiteksti ei paljon kerro, enkä viitsi lukea sisäliepeitä liiallisten paljastusten pelossa.
(Yleensäkin haluan tietää kirjoista mahdollisimman vähän ennen lukemista. Hieman hankalaa joskus, kun pitäisi kuitenkin tietää sen verran, että mielenkiinto herää.)

Tällä viikolla aikaa kului normaalikuvioiden lisäksi pojan syntymäpäivien valmisteluun ja juhlintaan. Nyt kekkerit ovat onnellisesti ohi ja uusi autorata kovassa käytössä.



Oikeista formuloista isi ei tykkää, mutta näillä ajelee ilokseen.

Eniten aikaa on kuitenkin vienyt kirpputoriprojekti.



Nyt kirppiksellä on monta laatikollista levyhyllynkumouksen jämälevyjä, pari pinoa kirjoja, jonkin verran lastenvaatteita ja kokoelma sekalaista sälää. Myynti jatkuu isänpäivään asti ja valikoima täydentyy lähes päivittäin. Levyt alkavat jo kaikki olla siellä, mutta muuten on luvassa vielä paljon lisää kamaa. Tampereen Bonuskirppis, pöytä 14, tervetuloa/-menoa!

Ostoksilla jälleen

Tampereen Keskustorilla oli tänään väkee kun pipoo. Aamulehden järjestämää peräkonttikirppistä mainostetaan Suomen suurimmaksi käytetyn tavaran myyntitapahtumaksi, eikä väite välttämättä ole liioiteltu.


(Kuva: Tomi Vuokola / Aamulehti)

Tapahtuma pidetään vain kaksi kertaa vuodessa, koska useammin järjestettynä se ei kuulemma tuntuisi miltään. Itse en panisi pahakseni, jos kirppis olisi kerran kuukaudessa ja väkimäärä hitusen hillitympi. Tuhansien ihmisten massa puuroutui taas paikoin pahasti, mutta kuten aina, kärsivällinen kiertäminen tuotti tulosta.



Tänä vuonna ilmestynyt Carol Shieldsin kirja maksoi kaksi euroa, vanhat virvoitusjuomapullot euron kappale. Mainioita lisäyksiä kokoelmiin.

Illemmalla pyöräilin vielä automarketiin lamppuostoksille. Sattumalta vilkaisin myös dvd-osastolle, jossa odotti iloinen yllätys.



Vaimon kanssa ehdittiin vuosikausia ihmetellä, eikö Villi Pohjola -sarjaa muka koskaan julkaista kotimaisena dvd-versiona. Mutta nyt se on vihdoin täällä, ensimmäinen kausi koostettuna kolmelle levylle. Olettaisin, että jatkoakin seuraa (mistä saa tietoa tulevista dvd-julkaisuista?). Onhan tätä nuoruusvuosien suosikkisarjaa esitetty uusintana moneen otteeseen, mutta harvoin sitä on ehtinyt nähdä. Nyt saa katsoa ihan silloin kun haluaa, ah.

Ostospäivä

Kävin tänään Tampere-talossa toista kertaa elämäni aikana. Ensimmäisestä käynnistäni ehti kulua lähes 20 vuotta. Olin silloin luokkakavereineni Megavisan studioyleisönä keräämässä rahaa leirikoulua varten; 15 hengen ryhmälle maksettiin muistaakseni peräti 500 markkaa usean tunnin istunnosta, joka osoittautui melko puuduttavaksi.

Tänään astuin tuon massiivisen rakennuksen ovesta täysin erilaisissa merkeissä: siellä järjestettiin Kadonneiden levyjen kirppis osana jotain Beatles-tapahtumaa. Ihan hauskat ja sopivan pienet levymessut. Näin tuttujakin. Tapahtuman henkeen sopimattomasti ostin vain kaksi uutta cd-levyä: The Horrorsin Strange House ja Supergrassin Diamond Hoo Ha (9,50 €/kpl). Mainioita levyjä molemmat. (Laittaisin tähän Spotify-linkit, mutta Nortonin virustorjuntaohjelma on ystävällisesti katkaissut Spotify-yhteyden kotikoneeltamme! Ongelma on ilmeisen laaja - löysin nörttipalstoilta keskusteluja aiheesta, ja jotkut olivat keksineet jo ratkaisunkin, mutta eihän niitä ohjeita oikein tajunnut. Äääh.)



Tampere-talosta matka jatkui suosikkikirpputorilleni Bonuskirppikselle. Sieltä tarttui mukaan Sylvia Plathin lastenkirja Salaperäinen puku (1 €). Pari vuotta sitten lukemani loistavan The Bell Jarin ja yleisten mielikuvieni perusteella en olisi millään arvannut, että Plath on kirjoittanut lapsillekin, mutta tuo kirja näytti joka tapauksessa kiintoisalta.

Olin jo lähdössä kotiin, mutta piipahdinkin Fida Lähetystorille, jonka kirjahyllystä silmiini osui oitis Sari Vuoriston novellikokoelma Flamingopaikka (1,50 €). Olen lukenut Vuoristolta vasta yhden romaanin (Loppu hyvin), mutta se oli sen verran mielenkiintoinen, että olen sen jälkeen ostellut lisää, kun on halvalla löytynyt.

Vuoristosta sain assosiaation Raija Siekkiseen ja käppäilin vielä Suomalaiseen Kirjakauppaan tarkistamaan, onko siellä Siekkisen Novellit-kirjaa, josta olin saanut vinkin. Olihan siellä. Kokoomateos (8 €) sisältää Siekkisen koko novellituotannon, joten pureskeltavaa riittää pitkäksi aikaa - Siekkisen tekstien takana tuntuu olevan enemmän kuin ensisilmäyksellä näyttää. Juuri nyt on lukuvuorossa Häiriö maisemassa, yksi Siekkisen kolmesta romaanista. Alussa arastelin hieman, mutta kyllä kirja sitten tempaisi mukaansa tehokkaasti.

Kotimatkalla ostin vielä kissanruokaa ja lakritsia, mutta ne eivät päässeet kuvaan. (Olisivat tosin voineet piristää, noista kirja- ja levykuvista tulee näköjään helposti aika tylsiä.) Siihen päättyi päivän kaupallinen osuus, pulkkamäki kutsuu!