3 + 3 = 3

Poplaari täyttää tänään kolme vuotta. Välillä en millään olisi uskonut, että blogi jatkuu näin pitkään, mutta tässä sitä edelleen ollaan.
(Suora lainaus vuoden takaisesta jutusta, vain lukusana muutettu. ;)

Kolmaskin vuosi oli siis kuoppaista kyytiä. Tällä hetkellä blogi näyttää elävän uutta kukoistuskauttaan, mutta tulevasta ei koskaan tiedä. Nyt on joka tapauksessa hyvä aika palkita uskollisia lukijoita arpomalla pois kolme kirjaa ja kolme cd-levyä. Täten siis julistettakoon alkaneeksi suuri synttäriarvonta, tai keskikokoinen ainakin. Palkinnot ovat seuraavat:



F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (1959)
Klassikko, joka onnistui hälventämään alkukantaista klassikkokammoani. Tapani mukaan en kirjoittanut kirjasta mitään kunnollista arviota, mutta pari sanaa on täällä ja täällä. Luin kirjan englanniksi, mutta selailun perusteella tämä tuntemattomaksi jääneen tekijän suomennos vaikuttaa asialliselta. Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on nätti kansipaperillinen ensipainos.

Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon (2000)
Joku onkin saattanut huomata, että pidän Haahtelan kirjoista jonkin verran. Tämä on juuri se romaani, josta kaikki minun kohdallani alkoi. Palkinto on kovakantinen yksilö.

Irvine Welsh: Filth (1998)
"Skottikirjailija Irvine Welsh on varmasti joidenkin mielestä sairas mies, toisten silmissä vain sairaan hauska", kirjoitin syyskuussa 2010. Tässä kirjassa (joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Paska) Welsh kuvaa sikamaisen poliisimiehen touhuja mustinta huumoriaan viljellen. Bruce Robertson kohtelee naisia huonosti ja juonittelee "kavereitaan" vastaan kaikin keinoin, mutta onnistuu siinä sivussa olemaan hulvattoman hauska. Pelkästä hassuttelusta ei silti todellakaan ole kyse, vaan kirjassa tapahtuu myös sangen synkkiä. Tämä kaikki on kirjoitettu Welshille tyypillisellä skottimongerruksella, josta jyvälle pääseminen ottaa aikansa. Kuulostaako houkuttelevalta? Sitähän minäkin. :D



Geneva – Weather Underground (2000)
Intohimoisilla popfaneilla on tapana miettiä kysymystä "minkä biisin haluaisit soivan hautajaisissasi". Minulle se laulu on Genevan Into the Blue, mikä siis tiedoksi myös jälkipolville. (Biisi on levyhyllyssä varmuuden vuoksi usealla eri levyllä niin cd- kuin vinyylimuodossakin, toivottavasti jokin niistä toimii vielä sitten joskus 2070-luvulla...) Tällä levyllä sitä ei valitettavasti ole, mutta monta muuta mahtibiisiä kyllä (kuten kiihkeä Killing Stars). Unhoon painuneiden brittipopparien levy sai aikanaan huippuarvostelut suomalaisissakin rocklehdissä, ja upealta se kuulostaa edelleen, Andrew Montgomeryn enkeliääni tuo aina kylmät väreet.

JJ72 – s/t (2000)
Tämän nuoren yhtyeen esikoislevyn avausbiisi October Swimmer aloitti myös ihka ensimmäisessä blogijutussani olleen soittolistan. Hieno biisi, hieno bändi, hieno levy. Valitettavasti JJ72 löi Genevan tavoin pillit pussiin jo kakkosalbumin jälkeen.

R.E.M. – Automatic for the People (1992)
R.E.M. lienee tuttu vähän useammillekin. Tähän klassikkolevyyn liittyy pieni tarina eräistä ensitreffeistä.

Siinäpä ne. En tiedä, kiinnostavatko cd-levyt enää moniakaan, saati tuntemattomien bändien tekeleet, mutta katsotaan. Kirjabloggaajien arvonnoissakin suuntaus näyttää olevan se, että palkintoina on entistä useammin lahjakortteja. Itse arvon mieluummin valikoituja tavarapalkintoja, koska olen niin pihi ja koska niitä on hauska hamstrata kirppikseltä sun muualta.

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin ja kertomalla, mistä palkinno(i)sta on kiinnostunut. Osallistumisaika päättyy tasan viikon kuluttua eli sunnuntaina 13.1.2013 klo 13 (varmasti onnekas ajankohta). Kiitos kaikille näistä vuosista ja onnea arvontaan osallistuville!

P.S. Eilinen iltapala oli mennä väärään kurkkuun, kun huomasin Aamulehden viikkoliitteessä maininnan uudesta radio-ohjelmasta. Mitäs sanotte tästä:



Pitäisiköhän haastaa Yle oikeuteen nimivarkaudesta (tai Aamulehti herjauksesta, vaikka 70-lukulaisiahan tässä ollaan, heh)? Vähän oudolta ja tyhmältä tuo kyllä tuntuu.

Muita hyviä kemikaaleja

Blogin punainen lanka on solmussa ja solmu hukassa.
Mitä kirjoitan, kenelle ja miksi?

Jos tämä olisi aktiivinen musiikkiblogi, olisin ehkä kirjoittanut The Chemical Brothersin tuoreimmasta levystä ja siitä, kuinka levy palautti uskoni ja mielenkiintoni veljeksiin ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella, vaikka hienoin kappale Escape Velocity kuulostaakin hetkittäin erehdyttävän paljon Underworldin kuudentoista vuoden takaiselta Rez-klassikolta. Lopuksi olisin maininnut, että paras Further-niminen levy on kuitenkin edelleen Genevan debyyttialbumi vuodelta 1997, ja tarjonnut lukijoille Spotify-linkit molempiin edellä mainittuihin albumeihin.

Jos tämä olisi henkevä kirjablogi, olisin kenties puinut Petri Tammisen uusinta matkaa miehisyytensä ytimeen ja kertonut Tammisen kohtaamisesta kirjakaupassa. Olisin paljastanut, että vaikka olin etukäteen suunnitellut kiittäväni Tammista hänen aiemmista kirjoistaan, tapaaminen hujahtikin ohi hieman vaatimattomammin repliikein.


Tamminen: "Hei."
Minä: "Hei." [Ojennan kirjan Tammiselle.] "Pekalle, kiitos."
Tamminen: "Pekalle?"
Minä: "Joo."
Tamminen [signeeraa kirjan ja ojentaa sen takaisin minulle]: "Ole hyvä."
Minä: "Kiitos."
Lopuksi olisin maininnut, että toisaalta ihan hyvä näin, koska Tamminen on valitellut kehujen vastaanottamisen vaikeutta.

Tämä ei ole aktiivinen musiikkiblogi eikä henkevä kirjablogi, mutta tämä saattaa olla ainoa blogi, jossa The Chemical Brothers ja Petri Tamminen mainitaan samassa virkkeessä. Onhan sekin sentään jotain?

Into the blue

Geneva - Into the Blue
On a day like today
nothing gets better
come what may
I could just disappear
into the blue, into the blue

Tämä on aika täydellinen kappale, samaan aikaan kohottava ja koskettava. Näissä tunnelmissa poistun työpaikaltani reiluksi kuukaudeksi. Nähtäväksi jää, miten lamalomailu vaikuttaa blogin päivitystahtiin, mutta ainakin nyt tuntuu, että mielelläni viettäisin mahdollisimman paljon aikaa jossain muualla kuin tietokoneen ääressä. Palaillaan!