Blogistanian Globalia 2012

Blogistanian Globalia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Tarkoitus on lisätä kansainvälisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista ja käännöskirjallisuuden sekä kirjallisuuden kääntäjien arvostusta.

Eli käytännössä sama juttu kuin kuukausi sitten kisailtu Blogistanian Finlandia, mutta tällä kertaa pannaan järjestykseen käännöskirjat. (Osallistuin Globaliaan myös vuosi sitten, jolloin säännöt olivat vähän erilaiset.)

Tässäpä ehdokkaani:

1. Haruki Murakami: Norwegian Wood (Noruwei no mori) (3 p)

2. David Nicholls: Kaikki peliin (Starter for Ten) (2 p)

3. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (When God Was a Rabbit) (1 p)

Murakami oli selkeä ykkönen, erittäin lähellä täydellistä lukuelämystä. Nichollsille haluan antaa eräänlaisen protestiäänen, koska niin moni bloggaaja suhtautui viimekesäiseen suomennokseen nihkeästi, kun taas itse ihastuin alkukieliseen kirjaan toissa syksynä. Winmanin listapaikka oli itseoikeutettu – erinomainen kirja ja oikeastaan ainoa viimevuotinen käännöskirja, josta kirjoitin kunnon arvion... Myös Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi olisi ansainnut pisteen tai useampiakin, mutta siitä en saanut kirjoitettua senkään vertaa kuin noista listalle päässeistä.

Vuoden suomentajaksi nimitän omasta puolestani Aleksi Milonoffin, jonka käsialaa ovat sekä Murakamin että Winmanin hienot suomennokset. Nichollsin kirjan suomensi Sauli Santikko, enkä usko senkään laimean suosion johtuneen suomennoksesta, Santikko on kuitenkin pitkän linjan ammattilainen.

Uskon yllä mainittujen kirjojen (paitsi Nichollsin) olevan aika vahvoilla kilpailussa, ja oletettavasti myös itselleni hitusen etäisemmiksi jääneet Julian Barnesin ja Gaute Heivollin teokset tulevat pärjäämään. En kuitenkaan voi väittää seuraavani aktiivisesti läheskään kaikkia äänestykseen osallistuvia blogeja, joten voi hyvin olla, että voittaja on minulle yllätys (kuten viime vuonnakin, kun palkinnon nappasi Sarah Waters).

Kaikki osallistujat julkaisevat listansa tällä kellonlyömällä, ja tulokset paljastaa Kirjava kammari maanantaina 4.2.2013 klo 10. (Editoin ne sitten tännekin.)

...töttöröö, TULOKSET:

1. Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (34 p.)
2. Haruki Murakami: Norwegian Wood (17 p.)
3. Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (16 p.)
4. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (12 p.)
5. Herman Koch: Illallinen (11 p.)
6. Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani (8 p.)

Jumalainen kani

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
When God Was a Rabbit, 2011, suom. Aleksi Milonoff, Tammi 2012, 324 sivua
(Kirjastosta, luettu loppuun la 12.1.2013 klo 22.53)

Tämän kirjan lukemista odotin enemmän kuin mitään muuta kirjaa aikoihin. Sara totesi syksyllä kirjan olevan yhtä suloisen rakastettava kuin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville ja Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä, ja Laura puolestaan otti vertailukohdaksi John Irvingin. Perunankuoripaistos oli minulle toissa vuoden hienoin yksittäinen lukukokemus ja Kim Novak yksi viime vuoden hienoimmista, kun taas Irving on pitkäaikaisin suosikkikirjailijani. Odotukset olivat siis jossain korkealla katon yläpuolella. Senhän tietää, miten tällaisten odotusten kanssa voi käydä, mutta jostain syystä minua ei juurikaan pelottanut.

Mistä tässä sitten on kyse? On Elly ja Joe, sisko ja veli, jotka tietävät toistensa synkimmätkin salaisuudet. On Jenny Penny, Ellyn omalaatuinen ystävä. On lemmikkikani nimeltä jumala, pienellä j:llä. Tai oikeastaan se on belgianjänis. On äiti, isä ja Nancy-täti, joka hänkin rakastaa äitiä. Muutama muukin mieleenpainuva hahmo sivuilla seikkailee. Tarina alkaa Ellyn lapsuudesta 70-luvulta ja jatkuu tämän vuosituhannen puolelle. Kirja kertoo sisaruudesta, ystävyydestä, kasvamisesta, eroista ja jälleennäkemisistä, elämän peloista ja iloista.

Olin siis ilmeisimmin jo etukäteen päättänyt pitää kirjasta, ja onneksi Winman teki sen helpoksi. Hän osaa kirjoittaa hauskasti mutta koskettavasti, usein samaan aikaan. Jos jossain vaiheessa aloinkin miettiä, onko tämä sittenkin "vain" hyvä kirja, viimeistään lopun irvingmäiset juonenkäänteet nostivat kokonaisuuden takaisin erittäin hyvän puolelle. Erikseen pitää vielä mainita Aleksi Milonoffin erinomainen käännös. ("Missä kamelit ovat?" – "Ne tykkäsivät kyttyrää sinusta." Mietin, miten tuo kohta voisi mennä alkutekstissä, mutta en keksinyt.)

★★★★½

(Viimevuotisesta blogilaiskuudestani sisuuntuneena tein vahingossa itselleni uudenvuodenlupauksen, että tänä vuonna yritän kirjoittaa jotain kaikista lukemistani kirjoista. Nyt on kolme kirjaa luettu ja blogattu, saa nähdä kauanko jaksan tätä rataa. Ihan hauskaahan tämä on, mutta kirjoittaminen syö kummasti lukuaikaa... Sitä paitsi kaikki tämänvuotiset kirjani ovat olleet sellaisia, joista moni muukin on kirjoittanut. Seuraavaksi toivottavasti jotain vähemmän pureskeltua!)

Täsmäisku kirjastoon

Olen niin nuuka, etten useinkaan raaski varata kirjoja kirjastosta. Eurollahan kirjan voi saada omaksi vaikka kirppikseltä... Sitä paitsi varaaminen on "liian helppoa" – on hauskempaa etsiä lainakirjansa hyllyistä itse. Harvemmin on muutenkaan niin paniikkia saada mitään kirjaa lainaan.

Syksystä asti tarkastin joka kirjastokäynnillä, olisiko Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala paikalla, mutta eipä vain näkynyt. Lopulta kyllästyin ja päätin varata sen. Tänään olin tekemässä varausta, kun huomasinkin kirjan olevan vapaata riistaa lähikirjastossa. No, ei muuta kuin pienelle happihyppelylle ruokatunnilla. Käyn muutenkin joka päivä kotona lounaalla, eikä kirjastoreissu pidentänyt lounastaukoa kuin kymmenellä minuutilla.

Nappasin kirjan uutuushyllystä, lainasin sen ja poistuin kirjastosta, ennen kuin silmälaseista ehti huuru haihtua. Lähdin harppomaan kotiin päin, mutta onneksi älysin tehdä äkkijarrutuksen ennen talvikunnossapitämättömiä portaita. Onpa vaarallista, ajattelin. Mitäs jos vaikka katkaisisin jalkani? Arvatkaa mitä kierot aivoni vastasivat:
Olisi ainakin hyvää luettavaa sairaalassa!