sunnuntai 10. tammikuuta 2010

2010

Alkuvuosi on ollut kaikin puolin kylmää kyytiä. Eiköhän se kevät sieltä kuitenkin vielä tule, vaikka tällä hetkellä siihen onkin vaikea uskoa.


Melkein yhtä varmaa kuin kevääntulo on se, että tänäkin vuonna ilmestyy paljon kuuntelukelpoista musiikkia. Muutama odottamisen arvoinen uutuus on jo tiedossa.

Teenage Fanclub on luvannut julkaista uuden Shadows-albuminsa tammikuussa (saapa nähdä, kun mitään päivämääriä ei näy vielä missään). Siitä tulee yhtyeen kahdeksas studioalbumi, jos ja kun vuoden 1991 epämääräistä The King -levyä ei lasketa (eikä sitä lasketa, kun minäkään en ole sitä edes kuullut). Edellinen levy Man-Made (2005) osoitti veteraanien olevan huippuvedossa tälläkin vuosituhannella, joten bändin ystävät tuskin joutuvat taaskaan pettymään. Itse liityin fanikerhoon 15 vuotta sitten ostettuani Bandwagonesquen Swampista 35 markalla. Tämä jonkinmoiselle jalustalle nostettu kakkoslevy (1991) on varsin hieno, mutta suosikkini lienee silti joko Grand Prix (1995), Songs from Northern Britain (1997) tai jopa edellä mainittu Man-Made, vähän fiiliksen mukaan. Vuoden 2000 Howdy! ei kokonaisuutena ole ihan samaa tasoa, mutta on silläkin huippuhetkensä, kuten tämä:



These New Puritans jytisteli areenalle pari vuotta sitten erinomaisella Beat Pyramid -debyytillään. En koskaan jaksanut innostua esim. Bloc Partyn tanssipunkista, mutta Puritaanien astetta rujompi meininki toimii täysillä. Beat Pyramid toi hetkittäin mieleen jopa The Fallin kaltaiset vanhat ketut. Kakkoslevy Hidden on tulossa 18.1., ja näytepala We Want War on jo YouTubessa. Yhden katselu-/kuuntelukerran perusteella tuosta ei vielä oikein päässyt jyvälle, mutta levyä odotan kiinnostuneena. Pannaan tähän yksi debyytin ässäraidoista:



Tindersticksin ansioluettelo on vähintään yhtä pitkä kuin Teenage Fanclubinkin. Joskus 1993-94 katselin MTV:n 120 Minutesia aloittelevana indierokkarina ja olin sitä mieltä, ettei tämän tylsempää bändiä olekaan. Onneksi vanhetessa saattaa viisastua edes joidenkin asioiden suhteen - vuosituhannen vaihteessa huomasin olleeni pahasti väärässä. Monien mielestä nimetön ykkös- ja kakkoslevy ovat ehdottomasti parasta, mitä yhtye on saanut aikaan, mutta itse en näe laadun juurikaan notkahtaneen vuosien varrella. Myös Waiting for the Moon (2003) ja The Hungry Saw (2008) ovat vallan erinomaisia levyjä. Nyt Tindersticks on siirtynyt maineikkaan 4AD:n talliin, ja uusi levy Falling Down a Mountain näkee päivänvalon 25.1. Eikä tässä vielä kaikki: yhtye heittää myös ensimmäisen Suomen-keikkansa Tavastialla 12.3. Olisin ehdottomasti siellä, jos keikkailua harrastaisin. Tässä Tindersticksin ensimmäinen video vuodelta 1993:



Mitähän kaikkea muuta jännää tänä vuonna onkaan luvassa?

17 kommenttia:

  1. Enpäs tiennytkään, että Teenage Fanclubilta on tulossa uusi levy. Tämäpä mieluisa yllätys! Man-Made on todella hieno levy. Muuten on tullut tutustuttua ainoastaan Four Thousand Seven Hundred And Sixty-Six Seconds-kokoelman kautta. Pitää laittaa muutkin levyt kuunteluun.

    These New Puritans jätti mut debyytillään vähän kylmäksi. Elvis on todella hyvä biisi, mutta muuten ei mua kauheesti napannut. Toinen levy tulee kyllä varmaan tsekattua jossain vaiheessa.

    Hyvinhän tää blogi on lähtenyt käyntiin! Mielenkiintoisia tekstejä ovat olleet kaikki.

    VastaaPoista
  2. Huonosti tulee mieleen levyjä joita erityisesti tänä vuonna odotan tulevaksi. Teenage Fanclubin lisäksi vain Ville Leinosen Majakanvartijan uni ja uusi The Fall (tietenkin).

    VastaaPoista
  3. Kiitos Lauri! Viisi vuotta näyttää nyt muodostuneen TFC:n normaaliksi levynjulkaisuväliksi, mutta niin hyvää kannattaa tietysti odottaa. Jos kerran pidät Man-Madesta ja kokoelmasta, tutustu ihmeessä muihinkin albumeihin - bändi ei ole huonoa tai keskinkertaista levyä tehnytkään.

    Puritansin eka levy on saanut aika huonoja pisteitä esim. Rateyourmusicissa, mutta itselleni se tosiaan toimii. Meno on koko ajan kova, vaikka kaikki biisit eivät täysosumia olekaan. Sitäkään bändiä en muuten löytänyt itse, vaan kiittäminen on "erästä henkilöä".

    Niin joo, Sami, Fall-faneilla on aina odotettavaa... Kai Robert-setäkin taas muutaman kerran studiossa piipahtaa? :)

    Kiinnostavia uutuuslevyjä luulisi tosiaan riittävän, kun kerran keksin kolme jo pelkästään T-kirjaimella alkavilta bändeiltä.

    VastaaPoista
  4. heh. Unohdin! Tämän vuoden ensimmäinen Robert-soolo, We All Got Out Of The Army, on jo ennakkotilattavissa :)

    VastaaPoista
  5. Midlakelta tulee helmikuussa uusi levy, mikä ilmeisesti on vuotanut nettiin jo tovi sitten. Odottelen innolla myös Radio Deptin uutta, minkä pitäisi viimein pitkän odottelun jälkeen tulla ulos maaliskuussa. Lisäksi ainakin Sambassadeurin ja Club 8:n tulevat levyt on tsekattava mainitsemiesi lisäksi.

    VastaaPoista
  6. Hei kiitos, olin oikeastaan unohtanut Labrador-bändit kokonaan. Radio Deptin ulostuloon en kyllä usko ennen kuin näen, sen verran monta kertaa se julkaisupäivä on jo lyöty lukkoon...

    VastaaPoista
  7. Kaverini joskus sanoi, ettei Teenage Fanclubista tarvi ottaa kuunteluun kuin nuo kaksi levyä, niin tietää kaiken olennaisen koko bändistä. :) Hyllyssä on Grand Prix ja Songs From Northern Britain lojuneet jo pitkään. Nyt skarppaan ja pistän kuunteluun!

    Itse ainakin odottelen eniten Massive Attackin uutta, Gorillazia ja Vampire Weekendiä (tulee onneksi huomenna!). Paljon muuta kiinnostavaa tulee taatusti kuukausien mittaan taas niin paljon, ettei aika tule riittämään kaiken haltuun ottamiseen.

    VastaaPoista
  8. Ai jai... Onhan sitä itselläkin monta bändiä, joista ajattelee että pelkkä kokoelma riittää, mutta sitten tuntuu aina pahalta, kun joku ajattelee niin jostain omasta suosikista. Mutta jos levyt kerran ovat jo hyllyssä, kannattaa tosiaan kokeilla!

    Massive Attackin kanssa jäin jostain syystä 90-luvulle, myöhempiä en ole kuullut ollenkaan. Gorillaz on ihan vieras. Vampire Weekendiä olen kuunnellut muutaman kerran suuremmin innostumatta, vaikka ihan mukavalta kuulostikin. Ehkä tämän blogin myötä saan vähän potkittua itseäni tutustumaan uutuuksiin paremmin, Spotifyn avulla se olisi aika helppoakin.

    VastaaPoista
  9. Uuden vuoden levyistä mua kutkututtaa erityisesti Guillemotsin laulajan Fyfe Dangerfieldin ensimmäinen soololevy, joka tippuu jo ensi viikolla! Esim. tämä biisi lupaa jo ennakkoon paljon hyvää...

    VastaaPoista
  10. Kiitos vinkistä, letkeä biisi. Nykybrittipopissakin riittää perehtymistä. Mutta nyt vähän sitä Thrillsiä.

    VastaaPoista
  11. mukava bändi tuo tindersticks, joskus löysin curtains levyn kirjastosta ja siitä tuli hetkeks maailman kuulein bändi. enpä ole minäkään kuullu tota uusinta mutta se eka levy on melkein täydellinen!

    VastaaPoista
  12. Hieno bändi tosiaan, jännää kuulla uusi levy sitten.

    VastaaPoista
  13. Tiedän tunteen. Korjasin nyt tilanteen ja kuuntelin Songs From Northern Britainin ja tykkäsin kovasti! Hieno levy ja hieno bändi. :)

    Massive Attackia odottelen lähinnä siksi, että Jäähallin keikalla uudet biisit kuulostivat oikein hyvältä. En mäkään oikeastaan ole kuunnellut kuin Mezzaninea. 100th Window taisi olla pettymys vähän kaikille. Gorillazin diggailu liittyy yleiseen Damon Albarn-arvostukseen ja aina kun mies jotain uutta julkaisee, niin odottelen sitä innolla. :D Vampire Weekendin debyytti taas kolahti aikoinaan todella kovaa ja oli valehtelematta mun kuunneluin levy pari vuotta sitten. Ei tokakaan yhtään hassumpi ole. Suosittelen ainakin koekuuntelemaan.

    VastaaPoista
  14. Jee jee TFC!

    Kuuntelin eilen töissä uutta Vampire Weekendiä viidenteen biisiin asti ja meinasin nukahtaa... Kotona päätin kuitenkin kuunnella loput levystä, ja parissa biisissä tuntui olevan vähän jotain ideaakin. Ehkä voisi kuunnella vielä toisenkin kerran.

    En tiedä miten Gorillaz onkin jäänyt täysin vaille huomiotani, olen kuitenkin vanha Blur-fani. Jotain levyä kuuntelin joskus vähän alusta, pitäisi varmaan antaa uusi tilaisuus.

    VastaaPoista
  15. Mä kokeilin kanssa tota Vampire Weekendia eikä se aukea mulle sen enempää kuin ensimmäinenkään levy. Liian letkeää?

    Muistin juuri että Yeasayerin uusi levy ilmestyy ensi kuussa. Sitä odotan kovasti. Ainakin yhden kuullun biisin perusteella.

    VastaaPoista
  16. Joo, toisen kerran jälkeen voi jo todeta, että ei se VW oikein lähde. Liian tyls... tai siis letkeää tosiaan.

    VastaaPoista