Kirjailija ja ihailija

Tämä ei ole ensimmäinen kirjoitukseni Joel Haahtelasta, eikä varmasti viimeinenkään. Koettakaa kestää.

Vaikka suhtaudun intohimoisesti niin levyihin kuin kirjoihinkin, en yleensä koe olevani fani. Nautin teoksista, tekijät ovat toisarvoisia. Nyt on kuitenkin pakko myöntää, että Haahtela on saanut minusta fanin. En tiedä miten niin pääsi käymään, mutta tosiasioita ei voi kiistää.

Olen lukenut Haahtelan kaikki kirjat, uusinta lukuun ottamatta kahteen kertaan. Olen myös lukenut hänen kirjoittamansa novellin, joka julkaistiin Miehen rakkaus -antologiassa. Taannoin huomasin Wikipediasta, että "Haahtela aloitti kirjoittamisen opiskeluaikanaan Tampereella, jossa hän julkaisi ystävineen Unicum Zwack -nimistä ilmaista novellilehteä." Mistä ihmeestä saisin käsiini vuonna 1995 julkaistun ilmaislehden? No, tietysti Tampereen kaupunginkirjaston Pirkanmaa-kokoelmasta. Lehden molemmat numerot ovat luettavissa kirjastossa, mutta kotilainaan niitä ei saa. Kävinpä siis lukemassa Haahtelan novellit viime lauantaina. Parikymppinen kirjailijanalku etsi vielä ääntään, mutta tarinat olivat viihdyttäviä. Tuttuja teemojakin oli nähtävissä jo silloin:



Kirjailijan koko tuotannon lukeminen läpi ei välttämättä vielä tee kenestäkään fania. Raja ylittyi kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun lähetin Haahtelalle netin kautta pienen viestin. Sain pian kohteliaan vastauksen, joka vahvisti mm. Aamu-tv:n haastattelun antamaa kuvaa mukavasta ja älykkäästä miehestä.

Tänään menin kirjamessuille ja hämmästyin, kun Haahtela oli päässyt messulehtenä jaetun KirjaIN-lehden kanteen. Julkisuus ei kuitenkaan näkynyt väkimäärässä, sillä Haahtelan haastattelua seurasi varsin pieni yleisö ja signeerausjonossa oli kymmenkunta ihmistä. Nyt minulla on signeerattu Katoamispiste ja hyvä mieli.