Kettu, Krauss, kaarat ja kirppis

Oli synkkä ja syksyinen maanantaiaamu, kävelin lasten kanssa kohti koulua. Poika pysähtyi katsomaan pimeälle sivukadulle – ihan kuin siellä olisi vilahtanut kettu. Voi olla, sanoin, lehdessäkin oli juttua cityketuista ja... Juuri silloin pensasaidasta kuului karmaisevaa rääkynää ja eteemme syöksähti kaksi eläintä. Kettu riepotteli hampaissaan jotain isohkoa karvakasaa (oliko se kissa?), joka huusi henkensä hädässä. Riehuminen jatkui hetken, kunnes saalistaja huomasi turhan lähellä seisovan yleisön ja päästi irti. Rusakoksi osoittautunut "kissa" sai jalat alleen ja pomppi tiehensä, repolainen perääntyi pensasaitaan ja lähti sitten jolkottamaan toiseen suuntaan. Unohtumaton luontoelämys keskellä kaupunkia.



Kettu ei ehtinyt kuvaan, joten tuuraajana toimi susihukka. Nämä kaverukset ovat onneksi sopuisampaa sorttia, eikä suden kyllä kannata paljon isotellakaan noilla mittasuhteilla.

Dramaattisesti alkanut viikko meni muutenkin niin vauhdikkaasti, etten ehtinyt lukea juuri mitään. Tästäkin kirjasta olen lukenut vasta ensimmäisen neljänneksen, vaikka se vetää kovasti puoleensa:



Enpä olisi tätäkään osannut kirjastosta erikseen etsiä, henkilökunta ansaitsee taas kiitokset esillepanosta. Helmikuussa lukemani Rakkauden historia on edelleen niin vahvasti muistissa, että Nicole Kraussin uusin kirja Great House (2010) siirtyi hyllystä käteeni ajatusta nopeammin. Olen tosiaan päässyt vasta sivulle 75, mutta ainakin kirjan alku oli oudon lumoava. Kirjailijan ja hänen kirjoituspöytänsä tarina vei heti mennessään, en oikein osaa edes sanoa miksi. Toiseen lukuun päästyäni petyin, kun siellä olikin jotain aivan muuta. Ehdin jo pelästyä, onko tämä sittenkin novellikokoelma tms., mutta ilmeisesti kyse on toisiinsa kietoutuvista tarinoista, tai niin ainakin toivon... Kahden virkkeen pituinen takakansiteksti ei paljon kerro, enkä viitsi lukea sisäliepeitä liiallisten paljastusten pelossa.
(Yleensäkin haluan tietää kirjoista mahdollisimman vähän ennen lukemista. Hieman hankalaa joskus, kun pitäisi kuitenkin tietää sen verran, että mielenkiinto herää.)

Tällä viikolla aikaa kului normaalikuvioiden lisäksi pojan syntymäpäivien valmisteluun ja juhlintaan. Nyt kekkerit ovat onnellisesti ohi ja uusi autorata kovassa käytössä.



Oikeista formuloista isi ei tykkää, mutta näillä ajelee ilokseen.

Eniten aikaa on kuitenkin vienyt kirpputoriprojekti.



Nyt kirppiksellä on monta laatikollista levyhyllynkumouksen jämälevyjä, pari pinoa kirjoja, jonkin verran lastenvaatteita ja kokoelma sekalaista sälää. Myynti jatkuu isänpäivään asti ja valikoima täydentyy lähes päivittäin. Levyt alkavat jo kaikki olla siellä, mutta muuten on luvassa vielä paljon lisää kamaa. Tampereen Bonuskirppis, pöytä 14, tervetuloa/-menoa!

Vaihteeksi uutuuslevy: The War on Drugs

Bob Dylan goes shoegaze? Niin joku sanoi, enkä välttämättä tyrmäisi vertausta.

The War on Drugs – Slave Ambient
(Secretly Canadian 2011)

Nuorehko amerikkalaisyhtye The War on Drugs oli mennyt minulta ohi, ennen kuin kuulin Baby Missiles -kappaleen tänä aamuna Facebookin Levyraadissa. Vastustamattomasti rullaava biisi sai minut etsimään heti lisää Spotifysta, ja sieltähän löytyi tämä elokuussa ilmestynyt albumi.

Levy on kevyt, rento, lämmin, soljuva, huumaavakin. Varmasti toimisi hienosti kesäisellä maaseudulla ajellessa, vaikken autoilusta välitäkään. Tästä "kosmisesta americanasta" tulee mieleen eräs kadonnut pikkuklassikko, Mazarinin A Tall-Tale Storyline (2001). Muutama kappale voisi olla suoraan Kurt Vilen mainiolta maaliskuiselta Smoke Ring for My Halo -levyltä, eikä ihme, sillä Vile oli aiemmin mukana bändissä.

Ekalla kuuntelulla olin ihan että jee, vuoden paras levy. Tokalla kuuntelulla aloin suunnitella, mitä ylisanoja käyttäisin tässä jutussa. Mutta sitten menin kuuntelemaan levyn vielä kolmatta kertaa melkein peräkkäin ja aloin epäillä, onko se sittenkään niin ihmeellinen. No, pitänee vain vähän hillitä tahtia, ilmeisen houkuttavaa ja koukuttavaa kuunneltavaa tämä kumminkin on.

Ei tässä muuta, halusin vain vaihteen vuoksi esitellä uudemmanpuoleisen levyn, kun tuo Gay Dad -juttukaan ei näytä herättävän kiinnostusta (höh!).

Kadonneet aarteet: Gay Dad

Joskus voi käydä niinkin, että herää keskellä yötä kokien pakottavaa tarvetta kirjoittaa vanhasta suosikkilevystä.

Gay Dad – Leisure Noise
(London 1999)

Gay Dad sai uralleen lentävän lähdön. Pari menevää singleä ja aiemmin popjournalistina toimineen nokkamiehen Cliff Jonesin rempseät lausunnot nostivat bändin brittirockin pelastajaksi jo ennen kuin albumista oli tietoakaan. Kuten usein käy, hypekupla puhkesi pian ja markkinoiden vastareaktio oli tyly. Esikoisalbumi tuomittiin pettymykseksi, ja parin vuoden päästä julkaistu seuraaja päätyi suoraan levyjen hautausmaalle.

Mutta se Leisure Noise: levy ilmestyi kesäkuussa 1999, ja ostin sen kuukautta myöhemmin hämeenlinnalaisesta divarista 65 markalla. Gay Dad oli imenyt vaikutteita eri puolilta rockhistoriaa glamista krautrockiin ja sulauttanut ne kevyen psykedeeliseksi moderniksi kitararockiksi, joka kuulosti vain bändiltä itseltään.

Tämä on yksi niistä lopulta melko harvoista levyistä, joilta muistan jokaisen biisin jo ennen kuuntelua. Haikeankaunis Dimstar, riehakas Joy!, sielukas Oh Jim, sydämeenkäyvä My Son Mystic, viipyilevä Black Ghost... Eikä taso yhtään putoa levyn jälkipuoliskolla. Kahdentoista vuoden ja lukemattomien kuuntelukertojen jälkeen minun on mahdotonta muistaa tai kuvitella, miltä levy kuulostaa tuorein korvin. Ehkä joku voisi ystävällisesti kokeilla ja kertoa?

"Nineteen ninety-nine, it's the end of modern time..." Vuonna 1999 elämässäni tapahtui paljon: muutin Tampereelle, aloitin työt käännöstoimistossa, äkkiä oli varaa ostaa enemmän levyjä ja Select-lehden jokainen irtonumero. Vuoden monista hienoista levyistä päällimmäiseksi mieleeni jäi Leisure Noise. Se oli viimeinen levy, jonka kuuntelin ennen millenniumjuhliin lähtöä. Maailmanloppu ei tullut, Y2K ei tappanut, mutta jos niin olisi sittenkin käynyt, olisinpahan ainakin viime töikseni kuunnellut hyvää musiikkia. Neljä ja puoli tähteä.

-----

Yritän tässä herätellä henkiin blogin alkuaikoina käynnistämääni julkaisusarjaa minulle tärkeistä levyistä, jotka ovat painuneet unholaan. (Nimi oli aluksi Kätketyt aarteet, mutta päätin muuttaa sen, koska ei kai kukaan näitä ole tarkoituksellisesti sinne unholaan painanut, eihän?)
Sarjan aiemmat osat:

II The Wannadies
I Subaqwa ja Whipping Boy

♥ David Nicholls ♥

David Nicholls (s. 1966) on englantilainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hänen uusin romaaninsa lienee kaikille kirjablogien lukijoille tuttu, mutta minäpä yllätän esittelemällä myös vanhemmat teokset.

Starter for Ten (2003) sijoittuu 80-luvun puoliväliin. Pääosassa on yliopisto-opintojaan aloitteleva Brian Jackson, jolla ei ole helppoa: isä on kuollut eikä tyttöystävääkään ole. Ainoat kaverit ovat kaksi kotikaupunkiin jäävää jätkää, joilta ei juuri heru tukea orastavalle akateemiselle uralle. Uudet kämppiksetkin ovat vähän epämiellyttäviä. Lukuvuoden avajaisbileissä Brian yrittää jutella kahdelle tytölle, joista toinen on outo tapaus, toinen taas saavuttamaton kaunotar. Olisiko paikka yliopiston tv-visailujoukkueessa tie kaunottaren sydämeen?

The Understudy (2005) kertoo kolmikymppisestä Stephen C. McQueenistä, joka ei millään pääse eteenpäin näyttelijän urallaan – hän tuntuu kelpaavan esittämään vain ohikulkijoita, ruumiita tai oravia. Samaan aikaan toisaalla Josh Harper niittää mainetta ja kunniaa enemmän kuin kohtuullisesti. Miesten polut kohtaavat Joshin tähdittämässä teatteriproduktiossa, johon Stephen on päässyt varamieheksi. Ainoa ongelma on, että Josh ei koskaan ole sairaana tai muutenkaan estynyt, joten Stephen ei saa suurta tilaisuuttaan. Vai saako sittenkin?

One Day (2009), suomeksi Sinä päivänä (2011), on tosiaan käsitelty jo niin monessa paikassa, että jätän sen juonen referoimatta tilan säästämiseksi. Toteanpahan vain, että Dexterin ja Emman tarina viihdytti ja kosketti minuakin kovasti. Kirpeää lisämakua lukemiseen tuli siitä, että kaikista vuoden päivistä Nicholls on sattunut valitsemaan juuri heinäkuun viidennentoista, joka on elämäni synkimmän tapahtuman vuosipäivä. Jos minulta kysytään, kirja on kaikki kehunsa ansainnut.

Mutta tämän kirjoituksen pointin piti olla se, että kaksi aiempaa kirjaa eivät mielestäni yhtään kalpene kolmannen rinnalla. One Day -fanien kannattaa siis ehdottomasti tutustua niihinkin, harvinaisen hauskaa ja luontevaa luettavaa kaikki. Nicholls on yksi monista Nick Hornbyyn verratuista brittikirjailijoista, mutta tässä tapauksessa ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että Hornbylle on vihdoin löytynyt todellinen haastaja. Ties mihin Nicholls vielä yltääkään, jos jatkaa samaan malliin. Seuraavaa kirjaa odotellessa...

Kirjat ovat suht kevyttä luettavaa englanniksikin (ja anglofiilien kannattaa toki lukea ne alkukielisinä), mutta The Understudy on kai ilmestymässä suomeksi ensi vuonna, ja uskoisin Starter for Tenin saavan saman käsittelyn jossain vaiheessa. Viimeksi mainitusta on tehty myös elokuva, kuten One Daystakin ihan hiljattain, mutta molemmissa tapauksissa kannattanee lukea kirja ensin.

-----

P.S. En viitsi (vielä) tehdä yhdettätoista Joel Haahtela -aiheista postausta, joten kerron vain tässä samalla, että Aamulehden eilisen kulttuuriliitteen mukaan Haahtelan seuraavan kirjan nimi on Traumbach. En tiedä mihin tuo viittaa, mutta kirjaimellinen merkitys on kaiketi "unipuro". Jännää! Kirjan pitäisi siis ilmestyä tammikuussa, enkä oikeastaan haluaisi kuulla siitä etukäteen enää muuta kuin tarkan julkaisupäivän, että tiedän sitten mennä kolkuttelemaan kirjakaupan ovelle.

Top 3

Divarikirjoista löytyneet töherrykset:
1. "Ei kannata tuhlata lukuaikaa tällaiseen höpö-löpötekstiin!" (Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto)
2. "'Työnteko on juopottelevien luokkien kirous' – Oscar Wilde" (Roddy Doyle: The Barrytown Trilogy)
3. "maitoa, leipää, suikale lihaa, sipuli, kermaa, kalaa, yllätyksiä" (Irvine Welsh: Ecstasy [tätä ei sentään ollut töherretty itse kirjaan, vaan kantta oli käytetty kirjoitusalustana])

Nick Hornbyn romaanit:
1. High Fidelity
2. About a Boy
3. Juliet, Naked

Skeitti-idolit:
1. Natas Kaupas
2. Matt Hensley
3. Pat Duffy

Suosikkibändit 18-vuotiaana:
1. Pixies
2. Nirvana
3. Bad Religion


Tuoreet kirjailijatuttavuudet:
1. David Nicholls
2. Colm Tóibín
3. Tim Thornton

Nössömieslaulajat:
1. Dean Wareham (Galaxie 500)
2. Alasdair MacLean (The Clientele)
3. Bobby Wratten (The Field Mice)

Kirjailijat joilta olen lukenut yli 10 kirjaa:
1. Iris Murdoch
2. John Irving
3. Nick Hornby



Viimeaikaiset ostokset:
1. Hot Wheels Elimination 4-2-1 -autorata (tosi addiktoiva)
2. Villin Pohjolan kolmoskausi (6 dvd:tä, 23 jaksoa, vasta 3 katsottu)
3. Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä – Parempaa elämää (taattua laatua)

Työtahdin ylläpitäjät:
1. Black Flag
2. Minor Threat
3. vanha Idlewild

Pitkään vältellyt, vihdoin luetut kirjat:
1. Riikka Pulkkinen: Raja (loistava)
2. Richard Yates: Revolutionary Road (hieno)
3. Sofi Oksanen: Puhdistus (ihan hyvä, mutta en edelleenkään ymmärrä suosiota)

Voittajat astuvat kohdevaloon

Haahtela-arvontani keräsi huimat 28 osallistujaa. Suuret kiitokset kaikille! Oli todella mielenkiintoista lukea kokemuksianne ja näkemyksiänne aiheesta. Lisäksi löysin arvonnan ansiosta monta lupaavan näköistä blogia, joihin en ollut aiemmin törmännyt.

Nyt voittajat ovat selvillä. Jokaisen nimen nosti kulhosta eri käsi, sillä onnettarina toimivat kaikki perheenjäseneni (kissaa lukuun ottamatta).

Kaksi kertaa kadonnut -romaanin saa ... Mervi!

Naiset katsovat vastavaloon -pokkarin uusi omistaja on ... Kaisa!

Katoamispiste-kirjan voittaja on ... pihi nainen!

Ja koska eilen divarin ohi kävellessäni (tai siis yrittäessäni kävellä ohi...) satuin huomaamaan, että poistolaatikossa lojui taas yksi Naiset katsovat vastavaloon, päätin ottaa sen mukaan arvontaan bonuspalkinnoksi. Viimeinen voittaja on ... Zephyr!

Onnittelut voittajille, otan teihin yhteyttä henkilökohtaisesti. Ja kaikille muille toivotan parempaa onnea ensi kerralla! Varmasti järjestän arvontoja toistekin, tämä oli niin mukavaa.

Kirjahamsterin kesä

Eilen Akateemisessa päätin kerrankin ostaa haluamani kirjat heti sen sijaan, että tilaisin ne jostain vähän halvemmalla tai yrittäisin metsästää käytettynä.



Erlend Loe on pitkäaikainen suosikkini, jonka uutuuskirja pääsi yllättämään. Kuulin vasta maanantaina Karoliinalta, että sellainen on tulossa. Kansihan ei ole kovin kaunis, mutta uskon tykästyväni sisältöön. Kirja pomppasi lukujärjestyksessäni heti seuraavaksi (tällä hetkellä menossa Kauko Röyhkän ihan mainion oloinen Kreikkalainen salaatti, jonka löysin yllätyksekseni kirjastosta aivan tuoreeltaan).

Colm Tóibín tuli tutuksi viime kuussa ensimmäisen suomennetun teoksensa Brooklynin myötä. Tykkäsin siitä niin paljon, että lainasin saman tien vähän vanhemman kirjan The Blackwater Lightship, joka oli myös erittäin hyvä. Taas löytyi yksi kirjailija, jolta haluan lukea kaiken.

Edullisempiakin kirjoja tuli hankittua kesän aikana vähintäänkin riittävästi... Heinäkuisen Helsingin-reissun huokein löytöpaikka oli Senaatintorin Antikvariaatti (Sofiankatu 8), jonka hinnoittelu suorastaan hämmensi. Esimerkiksi nämä kaikki kirjat maksoivat 1 €/kpl:



Suomenruotsalainen Johan Bargum on niin ikään tuore tuttavuus minulle. Maria herätti kiinnostukseni Syyskesä-romaaniin, joka vakuutti siinä määrin, ettei noita euron ostoksia tarvinnut kauan miettiä. Alarivilläkin on aika hyvää kamaa hintaansa nähden. Divarin hyllyyn jäi taannoisella käynnilläni vaikka mitä herkkuja, esim. Juha Itkosen hyväkuntoinen kovakantinen esikoisromaani, joka olisi maksanut "peräti" kaksi euroa. Suosittelen siis piipahtamaan Sofiankadulla, kun seuraavan kerran liikutte siellä päin, mutta kannattaa ottaa iso kassi mukaan!

Ja löytyi sieltä Helsingistä vähän muutakin:



Murdoch-hyllyni sai hyvää täydennystä, mutta vielä puuttuu useita kirjoja. :)

Toisen kirjaostosmatkan kohteena oli Sastamala.



Vanhan kirjallisuuden päivät olivat minulle uusi kokemus. Olin kuullut varoittelua väkimäärästä ja hintatasosta. Väkeä ei ollut mitenkään liikaa, mutta hinnat olivat tosiaan aika yläkanttiin. Mukaani tarttui lopulta vain kaksi kirjaa: Leikkiä ja ajanvietettä sekä Silvia. Edullisemmaksi paikaksi osoittautui Tyrvään kirjakaupan kuuluisa Kirjakellari, josta ylärivin kirjat (n. 5 €/kpl) ovat kotoisin. Mustat koirat oli ilmeisesti ollut siellä aika pitkään, koska kannessa komeili vielä markkahintalappukin (hyllyyn jäi muuten vielä toinen kappale samaa kirjaa).

Alarivin reunimmaiset kirjat eivät ole Sastamalasta vaan "ku sai halvalla" -hankintoja ihan lähikirppikseltä. Muleum ja Naisen talloma eivät kumpikaan ole ihan Loen parhaimmistoa, mutta sainpahan nyt kokoelman täyteen.

Keräilijäminäni ilahtui suuresti myös tästä:



Piiloutujan maa ehti melko pitkään olla ainoa hyllystäni puuttuva Petri Tammisen kirja, vaan eipä ole enää, kun sain sen huuto.netistä 1,50 eurolla. Huomasin vasta nyt, että kirjan kansi ja pitkään käyttämäni kirjanmerkki ovat kuin kaksi marjaa.

Ylempänä mainittu Bargum ei ole ainoa suomenruotsalainen, jonka tuotantoa olen hamstrannut tänä kesänä. Seuraavat kirjat päätyivät hyllyyni sen jälkeen, kun satuin näkemään FST:ltä Christer Kihlman -dokumentin.



Olin merkinnyt Kihlmanin nimen muistiin jo viime talvena käytyäni mielenkiintoisen keskustelun erään divarinpitäjän kanssa, mutta vasta kesäkuun alussa näkemäni dokumentti sai minut kiinnostumaan toden teolla. 81-vuotias Kihlman vaikuttaa kiehtovalta ja ristiriitaiselta hahmolta. Vasemmalla on hänen ensimmäinen romaaninsa (1961), keskimmäinen (1976) lienee se mestariteos ja oikeanpuoleinen (1987) on suunnilleen viimeinen, jonka hän on saanut aikaiseksi. Nämäkin löytyivät lähikirppikseltä, yhteensä 2,25 €. Taidan aloittaa ensimmäisestä.

Niin joo, tuli Akateemisesta ostettua yksi kirja aiemminkin kesällä, kun piti hyödyntää 20 %:n pokkariale. Kuvassa vasemmalla:



David Nichollsin One Day (ja sen tuore suomennos Sinä päivänä) on kerännyt runsaasti suitsutusta, eikä suotta. Hienoa ja yllättävänkin koskettavaa kesälukemista. Aiempi romaani The Understudy ilmestyy kai suomeksi ensi vuonna, mutta en jäänyt odottelemaan sitä vaan tilasin originaalin netistä.

Eikä siinä vielä kaikki! Kirppiksiltä on kesän aikana löytynyt myös seuraavaa:



Vähän sivistysaukkojen paikkailua, pari kehuttua uutta tuttavuutta ja jokunen kestosuosikki. Varsinkin Astrid Lindgrenin mestarietsivätarinoihin palan halusta päästä käsiksi, ne tekivät suuren vaikutuksen joskus 80-luvun puolivälissä.

Tulipa taas ylipitkä juttu, mutta nyt kävi näin. Tässä oli tosiaan kolmen kuukauden ostokset, mutta silti, olihan niitä aika paljon. Haaveilen koko seinän kokoisesta kirjahyllystä... Loppukevennykseksi vielä Eetu-kissa sekä kolme kirjaston kierrätyshyllystä ihan ilmaiseksi löytynyttä opusta:



Nyt voisi vaikka mennä lukemaan.