Maalissaalis

Jottei musiikki ihan unohtuisi, todettakoon heti alkuun, että hankin tässä kuussa peräti kaksi uutuuslevyä.



Elbow – Build a Rocket Boys!
Englantilaisyhtyeen viides levy on sanalla sanoen tyylikäs. Varsinkin kahdeksanminuuttinen avausraita The Birds on harvinaisen komeaa kuultavaa.

Jonny – Jonny
Tämän superkokoonpanon ytimessä on skottilais-walesilainen voimakaksikko, Teenage Fanclubin Norman Blake ja Gorky's Zygotic Myncin Euros Childs. Erittäin hauska levy, tsekatkaa vaikka yli kymmenminuuttinen Cave Dance -pläjäys. Muiden kappaleiden pituus vaihteleekin sitten 1.40:n ja 3.35:n välillä.

(Näitäkään levyjä tuskin olisin raaskinut ostaa ilman jouluna saamaani lahjakorttia. Kiitos vaan!)

Sitten vakioaiheeseen eli kuukauden kirjoihin.



James Salter: Leikkiä ja ajanvietettä
(A Sport and a Pastime, 1967, suom. Ilkka Malinen 1988)
Tämän hain kirjastosta heti luettuani Joanan blogista, että Joel Haahtela oli maininnut kirjan suosikkinaan. Salterin tyyli vaikuttikin aluksi hyvin haahtelamaiselta ja ehdin jo innostua tosissani, mutta vähitellen tarina meni liikaa yhden asian ympärillä pyörimiseksi. (Aihepiiri tuli yllätyksenä, sillä vilkaisin etukäteen vain kansia enkä huomannut takaliepeen juonikuvausta.) Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä, enimmäkseen kaunista kieltä. Haahtela kohtaa Henry Millerin?

Barbara Stoney: Enid Blyton
(Enid Blyton, 2006, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Mukava yllätys Kirjatorin kahden euron päiviltä. Tätä ennen en tiennyt Enid Blytonin (1897–1968) elämästä yhtikäs mitään, nyt tiedän vähän enemmän. Alun perin jo vuonna 1974 julkaistu, 2000-luvulle päivitetty elämäkerta kertoo tytöstä, joka ei koskaan oikein aikuistunut. Enidin elämään kuului vanhempien avioeron salailua, välien katkaisu äidin kanssa, kaksi omaa avioliittoa, kaksi tytärtä ja satoja kirjajulkaisuja. Jännintä oli kuulla Blytonin kirjoitusprosessista: hän istahti kirjoituskoneen ääreen, keskittyi ja saman tien näki mielensä näyttämöllä lapset, jotka ryhtyivät seikkailemaan omin päin. Enidin tarvitsi vain kirjoittaa tarina muistiin niin nopeasti kuin sormet antoivat myöten.



Siri Hustvedt: The Summer Without Men (2011)
Tästähän kirjoitin jo ennakkojutunkin. Varsin miellyttävä kirja. Ei ehkä mikään mestariteos, mutta vetävä tarina ja paljon kiinnostavia eri-ikäisiä (nais)hahmoja.

Enid Blyton: Seikkailujen laiva
(The Ship of Adventure, 1950, suom. Laila Järvinen 1961)
Jälleen yksi mieleenpainuva seikkailu, tällä kertaa Välimerellä aarteen perässä. Elämäkerran lukeminen antoi tähän mielenkiintoiset eväät, mutta turha analysointi unohtui pian, kun tarina vei mukanaan. Kokoelmastani puuttuu enää kaksi osaa: Seikkailujen joki ja Seikkailujen sirkus (ostan mielelläni, jos jollakulla on ylimääräisiä).

(Tässä välissä oli tarkoitus lukea Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, mutta en jaksanut kuin reilut 80 sivua. Epäilemättä hyvä kirja, mutta synkeät ihmiskohtalot alkoivat masentaa enkä halunnut velloa viikonloppuani alakulossa. Tuli kyllä vähän huono omatunto.)

Tim Thornton: Death of an Unsigned Band (2010)
Tästä kirjailijasta ja kirjasta en ollut kuullutkaan – kiitokset kirjastontädille tai -sedälle, joka oli asettanut sen esille. Levytyssopimusta tavoittelevasta lontoolaisyhtyeestä kertova romaani on kerrassaan mainio tapaus, jota voi suositella kaikille Hornby-faneille. Kirjasta pystyy varmasti nauttimaan, vaikkei olisikaan perehtynyt vuosituhannenvaihteen brittiskeneen, mutta vielä enemmän siitä saanee irti, jos muistaa JJ72:n, Gay Dadin ja King Adoran. Kirjan päähenkilöbändi kuulostaa paperilla niin hyvältä, että olisin takuulla tykännyt siitä kymmenen vuotta sitten. Thorntonin ensimmäinen kirja The Alternative Hero alkoi tämän myötä kiinnostaa sen verran paljon, että harkitsen sen tilaamista.

Carol Shields: Pikkuseikkoja
(Small Ceremonies, 1976, suom. Hanna Tarkka 2011)
Shieldsin 35-vuotiaan esikoisromaanin suomennos tuli ihan puun takaa. Minulla oli sattumoisin juuri lainassa kahden ensimmäisen romaanin alkukielinen yhteisjulkaisu Duet, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt lukea sitä, joten ei ollut mitään tekosyytä jättää tätä ostamatta. Ilokseni voin todeta, että ohuudestaan ja esikoisuudestaan huolimatta Pikkuseikkoja ei kalpene yhtään Shieldsin myöhempien mestariteosten rinnalla. (Kirjassa mainitaan jopa Iris Murdoch, hiih!) Muuta en oikein osaa tästä sanoa – jos haluatte tarkemman kuvauksen, katsokaa mitä vaikkapa Leena on kirjoittanut. Kyllähän tämän täytyy olla kuukauden paras. Sain juuri tietää, että se henkilö, jonka ansiosta tutustuin Shieldsiin, lukee kuin lukeekin tätä blogia. Suurkiitos vielä kerran!

Naisten(kirja)päivä

Ostin naistenkirjan.



Akateemisen myyjä nimittäin kysyi, tuleeko kirja lahjaksi. Ennen ei ole kysytty. Mutta ei se mitään, uskon tämän sopivan miehillekin. (Tunnustaako kukaan mies lukevansa Siri Hustvedtia? Sama se minulle, mutta kiinnostaisi kuulla.)

The Summer Without Men kertoo naisesta, jonka mies ehdottaa kolmenkymmenen aviovuoden jälkeen "taukoa". Nainen joutuu hetkeksi mielisairaalaan ja palaa sitten kotiseudulleen toipumaan. Enempää en vielä tiedä. Aloitan kirjan, kunhan saan ensin luettua erään toisen naisen elämästä.

Tämä tuli ihan puun takaa – vastahan edellinen Hustvedt-suomennos Vapiseva nainen ilmestyi kauppoihin. Uutukainen on painettu niin kiireellä, että sivujakaan ei ole ehditty leikata.



Tai ehkä tuo on tarkoituksellista; en tiedä. Muistan huomanneeni saman jossain muussakin tuoreessa julkaisussa. Epätasaiset sivut saavat kirjan tuntumaan kivasti vanhemmalta. Kaupassa olisi ollut myös sileäreunainen brittipainos, mutta tykästyin tähän.

Eipä muuta tällä kertaa. Paitsi kukkia, olkaa hyvät:

Helmikuussa luettua

Helmikuu oli melko kiireinen, mutta muutama kirjakin mahtui ohjelmaan.



Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann
(Swann: A Mystery, 1987, suom. Hanna Tarkka 2010)
Mary Swann oli (fiktiivinen) maatalon emäntä, jonka harmaa elämä päättyi synkästi väkivaltaisen aviomiehen käsissä. Jossain välissä Swann ehti kuitenkin kirjoittaa pieniä runoja, jotka nostivat hänet postuumiin kulttisuosioon. Tämä kirja kuljettaa tarinaa neljän eri henkilön näkökulmasta ja huipentuu Swann-symposiumiin, jossa sattuu ja tapahtuu. Carol Shields on tarinankertojana mielestäni samaa kaliiperia kuin John Irving – hän tuntuu saavan aikaiseksi kiehtovan kertomuksen aiheesta kuin aiheesta. Tämä ei ehkä ole ihan Shieldsin paras kirja, mutta erittäin hyvä silti. Suomentaja Hanna Tarkka on jälleen kerran tehnyt nimensä veroista työtä, joten lukunautinto on taattu.

(Tässä välissä aloitin Anita Brooknerin Rantahotellia, mutta se ei oikein lähtenyt. Luin jotain 40–50 sivua, kun ajattelin että siinä alkaisi tapahtua tai ilmenisi jotain nerokasta, sentään Booker-palkittu ja kaikkea, vaan eipä ei. En tykkää jättää kirjoja kesken, mutta mieluummin silti jätän kesken kuin luen mitään väkisin.)

Erlend Loe: Kurttila
(Kurtby, 2008, suom. Tuula Tuuva-Hietala 2008)
Epäonnistuneen lukuyrityksen jälkeen valitsin varman päälle. Loe on yleensäkin helppoa luettavaa, ja (varhaisnuorille suunnatut?) Kurt-kirjat ovat sieltä kevyimmästä päästä. Kurttila puolestaan on Kurt-kirjoista sieltä sekopäisimmästä päästä: Kurtin perhe lähtee lomalle kohti Suomea mutta jämähtääkin Ruotsiin keskelle omituista uskonnollista yhteisöä. Viihdyttävää.

Riitta Jalonen: Veteen pudonneet (2007)
Kirjatorin kivan näköisiä 50 sentin kirjoja tämäkin. Nopeasti luettu pikkutytön tarina, nättiä tekstiä, mutta ei siitä lopulta jäänyt kovin paljon käteen saati päähän. Kirja lähtikin kiertoon pian yllä olevan kuvan ottamisen jälkeen. (Riitan mies on Olli Jalonen, jonka kehutun Poikakirjan haluaisin lukea.)

Nicole Krauss: Rakkauden historia
(The History of Love, 2005, suom. Terhi Leskinen 2006)
Tämä hömppärakkausromaanin näköinen opus olisi varmasti jäänyt lukematta ilman suositusta. Hyvä ettei jäänyt, kirja antoi paljon. Pääosissa ovat vanha juutalaismies, nuori juutalaistyttö ja mystinen kirja, joka on kulkenut omia reittejään halki sukupolvien ja yli kielirajojen. Monitahoinen tarina kestää varmasti toisenkin lukukerran. Nicole Kraussin mies on arvostettu kirjailija Jonathan Safran Foer, jolta en (vielä) ole lukenut mitään. Näköjään minulle on tullut tavaksi tutustua kirjailijapariskunnista ensin naisen tuotantoon (vrt. Jaloset ja Hustvedt-Auster), mikä saattaa kertoa jotain minusta lukijana.

John Irving: Leski vuoden verran
(A Widow for One Year, 1998, suom. Kristiina Rikman 1998)
The World According to Garp teki minusta Irving-fanin parikymppisenä. Nyt on kaikki kirjat luettu jo kauan sitten eli on aika aloittaa uusintakierros. Leski vuoden verran tuli luettua tuoreeltaan, joten vuosia ehti kulua täysi tusina. Tämä on (muistaakseni) ainoa Irvingin kirja, jonka päähenkilö on nainen. Muut elementit ovat tuttuja: kirjailijaelämää, kuolemaa ja menetyksen pelkoa, seksiä ja väkivaltaa, sovinnontekoa menneisyyden kanssa. Vain paini puuttuu – tällä kerralla tilaa saa squash. Kirja teki minuun nyt vielä suuremman vaikutuksen kuin 23-vuotiaana. Irving on nero, haluaisin kätellä häntä ja pyytää nimmarin johonkin kirjaan. (Toivottavasti hän käy Suomessa vielä joskus, viimevuotisesta visiitistä kuulin liian myöhään.) Kuukauden paras.

Great Britons

Aloin jo reilu kuukausi sitten (ihan totta!) koostaa brittipopsoittolistaa, josta muodostuikin sellainen ikuisuusprojekti, että siinä pähkäillessäni Juhani ja Miia ehtivät julkaista omat listansa ensin. Mutta ei se mitään, tässä tämä nyt vihdoin on. Pysyttelin tiukasti 90-luvulla mutta yritin välttää kaikkein ilmeisimpiä bändejä ja biisejä. Toivottavasti listalla on edes joku kappale, jota paatuneimmatkaan entusiastit eivät osaa ihan ulkoa.

Great Britons (12 laulua, 47 minuuttia)

Echobelly - Today Tomorrow Sometime Never (1994)
Suosikkilevyni vuodelta 1994 on kiistatta Dog Man Star. Kakkosena ei kuitenkaan tule Definitely Maybe, Parklife, His'n'Hers eikä edes The Holy Bible, vaan Echobellyn debyytti Everyone's Got One. Echobelly oli kaukana peruslädimeiningistä jo heterogeenisen jäsenistönsä takia. Intialaissyntyisellä laulajalla Sonya Aurora Madanilla oli suuri suu ja paljon sanottavaa, eikä hän epäröinyt antaa sortajien kuulla kunniansa.

Marion - Sleep (1995)
Marion (ei Rung) oli hetken aikaa "Best New Band in Britain", mutta ura ei kantanut kovin pitkälle kahdesta kelpo levystä huolimatta. Sleep jaksaa kuitenkin yhä hurmata huuliharppuineen. (Eka versio oli vielä parempi kuin tämä uudelleenäänitys, johon lisättiin muskeleita herkkyyden kustannuksella, mutta on tämäkin hieno.)

Gene - Fighting Fit (1997)
Smithsin b-puolesta nimensä vääntänyt Gene sai kuulla Smiths-vertauksia väsymiseen asti (enkä oikein ymmärtänyt miksi - Gene teki parikymppiseen Pekkaan paljon suuremman vaikutuksen kuin Smiths [sittemmin Smiths-käsitykseni on hieman kohentunut]). Kakkoslevyn eka sinkku potkii edelleen riemukkaasti. I am still young / My blood flowing like a flood...

Geneva - Faintest Tremor in the Weakest Heart (1999)
Näistä Gene-alkuisista bändeistä ehkä sittenkin se ykkönen. Into the Blueta olen hehkuttanut jo muutenkin, joten otetaan tähän tällainen myöhempi b-puoli, joka voisi paremmassa maailmassa olla iso hitti slovareita vinguttavilla radiokanavilla (en tahdo mainita nimiä, mutta mieleen tulee eräskin ruotsalainen nettiradio, joka soi usein toimistolla ;).

The Frank and Walters - Indian Ocean (1996)
Ehdoton kesäbiisi, joka soi usein jopa Radiomafiassa. Se viekin minut joka kerta kesään 1996, mökille saunanmaalaus- ja marjanpoimintahommiin.

The Boo Radleys - Barney (...and Me) (1993)
Boo Radleysin brittipoplevy oli tietysti Wake Up!, mutta oma suosikkini oli (ja on) sitä edeltänyt albumi Giant Steps. Joka suuntaan rönsyilevä, ronskilla kädellä annosteltua irtokarkkipussia muistuttava kokonaisuus sisälsi myös helpommin sulavia hetkiä, kuten tämän kuulaan kevytpsykedeelisen kaunokin.

James - Tomorrow (1997)
Jamesia tuli jostain kumman syystä ylenkatsottua, mutta tämän vuosituhannen puolella hoksasin, että bändihän teki hienoja sinkkuja pitkin 90-lukua.

Spearmint - Isn't It Great to Be Alive (1999)
Brittipopin indiempää laitaa. Pikkunätti kappale tuottaa nimensä mukaiset fiilikset.

Shack - Comedy (1999)
Kuuroille korville kaikuneita mestariteoksia, kadonneita masternauhoja, kovia huumeita... Shackille ei päivä juuri paistanut 90-luvulla, mutta sitten bändi sai julkaistua H.M.S. Fable -albumin, joka keräsi roppakaupalla kehuja ja ilmeisesti myikin ihan hyvin. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu ikään kuin ennakoi voitokkaita tunnelmia.

Shed Seven - Dolphin (1994)
Jos Echobellyn jäsenet eivät olleet peruslädiä nähneetkään, Shed Sevenit pojat olivat lädejä isolla ällällä. Bändi ei välittänyt kriitikoiden hyljeksinnästä vaan antoi rokin raikua ja nautti kansansuosiosta, tuloksena pitkälti toistakymmentä top 40 -singleä.

The Dylans - I'll Be Back to Haunt You (1994)
Dylansin kaksi levyä olivat ensimmäisiä ostoksiani siinä vaiheessa, kun levynkeräily alkoi kiinnostaa. En tiennyt bändistä mitään, mutta 29 markan cd:t kiinnittivät huomioni Epe'sin alessa ja koekuuntelu vakuutti. Debyytillä (1991) oli vahvat baggytunnelmat, toinen levy (1994) oli rokimpi, mutta kyllä tässäkin kappaleessa on kuultavissa selvää Charlatans-poljentoa.

Puressence - Sharpen Up the Knives (1998)
Tässä vedetään niin suurella tunteella, että heikompaa melkein hirvittää. Keskustelin bändistä kerran reilut kymmenen vuotta sitten eräällä kotimaisella nettifoorumilla jonkun tyypin kanssa, jonka mielestä Puressence oli paljon kovempi kuin Geneva. En edelleenkään ole ihan samaa mieltä, mutta on tämä vaan timanttinen biisi, rokkaakin oikein kunnolla.

-----

Tämä soittolista olkoon omistettu pitkäaikaisimmalle suosikkibloggaajalleni Pete2ndBestille, joka on parhaillaan Lontoossa elämässä unelmaansa (jos tällainen yliampuva ilmaus sallitaan). Itsehän en ole koskaan käynytkään Lontoossa, kenties vielä joskus.

(Image from http://www.dontquiltyourdayjob.com/ - thanks!)

Kalenteri käskee

TITTA, HILPPA (8.1.)

ERNO, TARVO (13.3.)

TOIMI, KEIMO (6.8.)

HELLI, HELLE (27.10.)

KRISTIAN, ANO (13.11.)

SYLVESTER, SILVO (31.12.)

Tammikuun kirjat

Sainpa ajatuksen, että kirjoitan tänä vuonna pienen kommentin jokaisesta lukemastani kirjasta. Se kävikin heti työläämmäksi kuin kuvittelin. Ensi kuussa pitänee lukea vähemmän tai keksiä jotain muuta...



Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
(What I Loved, 2003, suom. Kristiina Rikman 2007)
Hustvedt ehti kiinnostaa pitkään, ennen kuin nappasin tämän pokkarin divarista ja luin vuodenvaihteessa. Värikylläinen, syvästi hengittävä romaani sijoittuu New Yorkin taideympyröihin. Loppupuolella juonikuviot ovat lähellä mennä överiksi, mutta tarina pysyy kuitenkin suunnilleen kasassa. Pidin kirjasta, vaikka se osoittautuikin aika erilaiseksi kuin odotin. Suositellaan ihmisille, joilla on aistit avoinna.

Enid Blyton: Seikkailujen vuori
(The Mountain of Adventure, 1949, suom. Riitta Wejberg 1979)
Jo lapsena pidin Seikkailu-sarjan kirjoja Blytonin parhaina. Toki tykkäsin Viisikoistakin, mutta Seikkailu-kirjojen Filip, Dinah, Jack, Anne ja Kiki-papukaija seikkailivat vielä jännemmissä ympäristöissä ja tarinat olivat vielä mielikuvituksekkaampia. Viime vuonna palasin Seikkailujen pariin ja totesin ilokseni, etteivät ne ole menettäneet hitustakaan viehätyksestään. Tämä Walesin syrjäiselle vuoristoseudulle sijoittuva sarjan viides osa on aika huikea. Suositellaan seikkailuhenkisille.

Iris Murdoch: The Red and the Green (1965)
Murdochin yhdeksäs romaani (seitsemästoista lukemani "murdokki") eroaa rouvan muusta tuotannosta kahden seikan takia: se tapahtuu kokonaan Irlannissa ja sijoittuu tarkasti määritettyyn historialliseen ajankohtaan, Irlannin itsenäistymiskahinoiden alkusoittoon keväällä 1916. Erään suvun kohtaloita kuvaava tarina ei Murdochin asteikolla ole ihan ikimuistoisimpia, vaikka tapahtumia ja toimintaa kyllä riittää. Suositellaan Murdoch-faneille.

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
(The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008, suom. Jaana Kapari-Jatta 2010)
Tästä kirjasta olin kuullut etukäteen pelkkää hyvää, mutta sen loistavuus pääsi silti yllättämään. Kyseessä on toisen maailmansodan jälkeiseen vuoteen sijoittuva kirjeromaani. Tapahtumapaikkana on Ranskan edustalla sijaitseva, Britannian alaisuuteen kuuluva Guernseyn saari, joka joutui sodassa saksalaisten miehittämäksi. Tarinan keskiössä on hätävaleesta alkunsa saanut kirjallinen piiri, josta muodostui saarelaisille tärkeä selviytymiskeino ankeiden miehitysvuosien aikana.

Kirjaa on vaikea kuvailla tuon enempää, saati sitten yrittää selittää, miksi se teki niin suuren vaikutuksen. Tunnelma on yksinkertaisesti niin lämmin ja kirjeet kuljettavat tarinaa niin mukaansatempaavasti, että ainakin minun oli pakko lukea koko 300-sivuinen teos lähes yhdeltä istumalta hymyssä suin. Kyynikko saattaisi väittää tarinaa hampaattomaksi, jopa äiteläksi, mutta sodan kauhut ovat kirjan henkilöillä vielä niin tuoreessa muistissa, että lukijan on helppo suoda heille kaikki se hyvä, mikä heidän osakseen tulee. Oi tätä kirjallisuuden parantavaa voimaa!

Kirjalle ei valitettavasti ole luvassa jatkoa, sillä se jäi Mary Ann Shafferin (1934-2008) ainoaksi. Hän sairastui ennen kirjan julkaisua ja pyysi sisarentytärtään Annie Barrowsia auttamaan tekstin viimeistelyssä. Tällä yhdellä kirjalla Shaffer onnistui kuitenkin tekemään pysyvän vaikutuksen miljooniin ihmisiin. Kuukauden paras, ihme jos ei koko vuodenkin. Suositellaan kaikille, jotka rakastavat kirjoja.

Bernhard Schlink: Lukija
(Der Vorleser, 1995, suom. Oili Suominen 1998)
Tämä taisi olla jonkinmoinen bestseller, eikä syyttä. Kirjan ensimmäinen osa kuvaa teinipojan ja naisen suhdetta, epäsovinnaista mutta inhimillistä. Toisessa osassa menneisyys nostaa rumaa päätään, jolla on natsin kasvot. Suositellaan vakavamielisille lukijoille.

S. E. Hinton: Tex (1979)
Hinton osaa kuvata kovakuorisia mutta herkkämielisiä nuoria paremmin kuin kukaan. Hänenkin kirjoistaan pidin jo 80-luvulla, mutta nyt niistä tuntuu saavan irti ehkä vieläkin enemmän. Tex on mielestäni ihan yhtä hieno kuin Hintonin tunnetuin teos Me kolme ja jengi. Suositellaan kaikille, koviksista hevostyttöihin.



Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito
(Buzz Aldrin, hvor ble det av deg i alt mylderet?, 2005, suom. Katriina Savolainen 2007)
Norjaan ja Färsaarille sijoittuva tarina hieman erikoisesta nuoresta miehestä ja hänen seikkailuistaan muiden vähintään yhtä omalaatuisten tyyppien parissa. Kirjan osat on nimetty The Cardigansin levyjen mukaan - eihän sellainen kirja voi olla huono. Suositellaan Erlend Loen ystäville ja astronauttien ihailijoille.

Irène Némirovsky: Tanssiaiset
(Le Bal, 1930, suom. Anna-Maija Viitanen 2007)
Tämän kauniin pienen kirjan ostin Kirjatorilta 50 sentillä ihan vain ulkoasun perusteella. Sisältökin miellytti, maukasta sosiaalista satiiria, piikikästä muttei säälimätöntä. Kirjailijalle kävi myöhemmin kehnosti, taas natsien takia. Suositellaan niille, joita harmittaa jäädä kutsua vaille.

Joel Haahtela: Katoamispiste (2010)
Kun huomasin, että ensimmäisestä lukukerrasta oli tasan vuosi, oli pakko kokeilla, vieläkö taika on tallella. Oli se. Suositellaan kaikille, ja erityisesti niille, joiden mielestä etsiminen voi joskus olla tärkeämpää kuin löytäminen.

Siri Hustvedt: Lumous
(The Enchantment of Lily Dahl, 1996, suom. Kristiina Rikman 2009)
Lumous osoittaa, ettei Kaikki mitä rakastit -kirjan omituinen juonikehittely ole mitenkään poikkeuksellista Hustvedtin tuotannossa. Päinvastoin, tässä kirjassa tapahtuu vielä kummallisempia asioita. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on pikkukaupunki, mutta taide on taas tärkeässä osassa, päähenkilö on taidemaalariin rakastuva nuori tyttö. Hieman hämmentävä mutta kiehtova kirja. Suositellaan ainakin niille, jotka ovat pitäneet jostain muusta Hustvedtin kirjasta.

Robert A. Morace: Irvine Welsh's Trainspotting (2001)
Olen aikeissa lukea Trainspottingin pian uudelleen ja päätin valmistautua siihen tällä lukijan oppaalla... Morace esittää ihan hyviä pointteja kirjan rakenteesta, henkilöistä ja viitekehyksestä (tms.). Samalla hän toki myös "spoilaa" muutamia juttuja, jotka olin täysin unohtanut vuosi(kymment)en varrella. En tiedä missä vaiheessa tällainen opas kannattaisi lukea, ennen vai jälkeen romaanin, mutta suht mielenkiintoista luettavaa yhtä kaikki. Suositellaan akateemisille hedonisteille.

Asta Leppä: Sinä et hävinnyt (2008)
Kuolema astui elämääni kesällä 2006, kun menetin äkillisesti serkkuni, joka oli paras lapsuudenystäväni. Sen jälkeen olen lukenut useita läheisen ennenaikaista kuolemaa käsitteleviä kirjoja, kuten Härkösen Loppuunkäsitelty, Huovisen Pojan kuolema ja Lundánien Viikkoja, kuukausia. Tämä toimittaja Asta Lepän kirja kuuluu samaan kategoriaan ja on yhtä vaikuttava kuin edellä mainitut. Leppä kirjoittaa väkevästi miehestään, joka kuoli moottoripyöräonnettomuudessa kesken avioeroprosessin. Suositellaan kaikille, jotka ovat menettäneet läheisen tai haluavat tietää, miltä se tuntuu.

Kuukauden biisi: January

Select-lehden yllättävä lopetus kymmenen vuotta sitten jätti minut tyhjän päälle, semminkin kun Melody Maker meni melkein samassa rytäkässä ja olin jo vieraantumassa NME:stä. Kaipasin laadukasta kuukausijulkaisua, joka kertoisi mitä Britannian pop-piireissä tapahtuu, mieluiten kylkiäis-cd:n kera. Lehtipisteestä löytyi Uncut, josta innostuin joksikin aikaa, kunnes kyllästyin lehden klassikkopainotteisuuteen ja kannessa jatkuvasti pönöttäviin samoihin naamoihin.

Puolentoista vuoden Uncut-irtonumeroista jäi kuitenkin käteen kelpo läjä kokoelma-cd:itä, joiden kautta tutustuin lukuisiin yhtyeisiin Interpolista lähtien. Mukana oli myös monia pienempiä bändejä, kuten January, joka veti hiljaiseksi maaliskuussa 2001 tällä kappaleella:


January oli Australiasta Lontooseen muuttaneen Simon McLeanin johtama yhtye, joka julkaisi kaksi hienoa levyä: I Heard Myself in You (2001) ja Motion Sickness (2004). Ensimmäisen levyn tuotti Spiritualized-tuottajana kunnostautunut Mads Bjerke. Januaryn musiikki on astetta maanläheisempää kuin Spiritualizedin, mutta välillä leijaillaan melko korkeallakin. All Time pysyy mukanani aina.