Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
(What I Loved, 2003, suom. Kristiina Rikman 2007)
Hustvedt ehti kiinnostaa pitkään, ennen kuin nappasin tämän pokkarin divarista ja luin vuodenvaihteessa. Värikylläinen, syvästi hengittävä romaani sijoittuu New Yorkin taideympyröihin. Loppupuolella juonikuviot ovat lähellä mennä överiksi, mutta tarina pysyy kuitenkin suunnilleen kasassa. Pidin kirjasta, vaikka se osoittautuikin aika erilaiseksi kuin odotin. Suositellaan ihmisille, joilla on aistit avoinna.
Enid Blyton: Seikkailujen vuori
(The Mountain of Adventure, 1949, suom. Riitta Wejberg 1979)
Jo lapsena pidin Seikkailu-sarjan kirjoja Blytonin parhaina. Toki tykkäsin Viisikoistakin, mutta Seikkailu-kirjojen Filip, Dinah, Jack, Anne ja Kiki-papukaija seikkailivat vielä jännemmissä ympäristöissä ja tarinat olivat vielä mielikuvituksekkaampia. Viime vuonna palasin Seikkailujen pariin ja totesin ilokseni, etteivät ne ole menettäneet hitustakaan viehätyksestään. Tämä Walesin syrjäiselle vuoristoseudulle sijoittuva sarjan viides osa on aika huikea. Suositellaan seikkailuhenkisille.
Iris Murdoch: The Red and the Green (1965)
Murdochin yhdeksäs romaani (seitsemästoista lukemani "murdokki") eroaa rouvan muusta tuotannosta kahden seikan takia: se tapahtuu kokonaan Irlannissa ja sijoittuu tarkasti määritettyyn historialliseen ajankohtaan, Irlannin itsenäistymiskahinoiden alkusoittoon keväällä 1916. Erään suvun kohtaloita kuvaava tarina ei Murdochin asteikolla ole ihan ikimuistoisimpia, vaikka tapahtumia ja toimintaa kyllä riittää. Suositellaan Murdoch-faneille.
Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
(The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008, suom. Jaana Kapari-Jatta 2010)
Tästä kirjasta olin kuullut etukäteen pelkkää hyvää, mutta sen loistavuus pääsi silti yllättämään. Kyseessä on toisen maailmansodan jälkeiseen vuoteen sijoittuva kirjeromaani. Tapahtumapaikkana on Ranskan edustalla sijaitseva, Britannian alaisuuteen kuuluva Guernseyn saari, joka joutui sodassa saksalaisten miehittämäksi. Tarinan keskiössä on hätävaleesta alkunsa saanut kirjallinen piiri, josta muodostui saarelaisille tärkeä selviytymiskeino ankeiden miehitysvuosien aikana.
Kirjaa on vaikea kuvailla tuon enempää, saati sitten yrittää selittää, miksi se teki niin suuren vaikutuksen. Tunnelma on yksinkertaisesti niin lämmin ja kirjeet kuljettavat tarinaa niin mukaansatempaavasti, että ainakin minun oli pakko lukea koko 300-sivuinen teos lähes yhdeltä istumalta hymyssä suin. Kyynikko saattaisi väittää tarinaa hampaattomaksi, jopa äiteläksi, mutta sodan kauhut ovat kirjan henkilöillä vielä niin tuoreessa muistissa, että lukijan on helppo suoda heille kaikki se hyvä, mikä heidän osakseen tulee. Oi tätä kirjallisuuden parantavaa voimaa!
Kirjalle ei valitettavasti ole luvassa jatkoa, sillä se jäi Mary Ann Shafferin (1934-2008) ainoaksi. Hän sairastui ennen kirjan julkaisua ja pyysi sisarentytärtään Annie Barrowsia auttamaan tekstin viimeistelyssä. Tällä yhdellä kirjalla Shaffer onnistui kuitenkin tekemään pysyvän vaikutuksen miljooniin ihmisiin. Kuukauden paras, ihme jos ei koko vuodenkin. Suositellaan kaikille, jotka rakastavat kirjoja.
Bernhard Schlink: Lukija
(Der Vorleser, 1995, suom. Oili Suominen 1998)
Tämä taisi olla jonkinmoinen bestseller, eikä syyttä. Kirjan ensimmäinen osa kuvaa teinipojan ja naisen suhdetta, epäsovinnaista mutta inhimillistä. Toisessa osassa menneisyys nostaa rumaa päätään, jolla on natsin kasvot. Suositellaan vakavamielisille lukijoille.
S. E. Hinton: Tex (1979)
Hinton osaa kuvata kovakuorisia mutta herkkämielisiä nuoria paremmin kuin kukaan. Hänenkin kirjoistaan pidin jo 80-luvulla, mutta nyt niistä tuntuu saavan irti ehkä vieläkin enemmän. Tex on mielestäni ihan yhtä hieno kuin Hintonin tunnetuin teos Me kolme ja jengi. Suositellaan kaikille, koviksista hevostyttöihin.
Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito
(Buzz Aldrin, hvor ble det av deg i alt mylderet?, 2005, suom. Katriina Savolainen 2007)
Norjaan ja Färsaarille sijoittuva tarina hieman erikoisesta nuoresta miehestä ja hänen seikkailuistaan muiden vähintään yhtä omalaatuisten tyyppien parissa. Kirjan osat on nimetty The Cardigansin levyjen mukaan - eihän sellainen kirja voi olla huono. Suositellaan Erlend Loen ystäville ja astronauttien ihailijoille.
Irène Némirovsky: Tanssiaiset
(Le Bal, 1930, suom. Anna-Maija Viitanen 2007)
Tämän kauniin pienen kirjan ostin Kirjatorilta 50 sentillä ihan vain ulkoasun perusteella. Sisältökin miellytti, maukasta sosiaalista satiiria, piikikästä muttei säälimätöntä. Kirjailijalle kävi myöhemmin kehnosti, taas natsien takia. Suositellaan niille, joita harmittaa jäädä kutsua vaille.
Joel Haahtela: Katoamispiste (2010)
Kun huomasin, että ensimmäisestä lukukerrasta oli tasan vuosi, oli pakko kokeilla, vieläkö taika on tallella. Oli se. Suositellaan kaikille, ja erityisesti niille, joiden mielestä etsiminen voi joskus olla tärkeämpää kuin löytäminen.
Siri Hustvedt: Lumous
(The Enchantment of Lily Dahl, 1996, suom. Kristiina Rikman 2009)
Lumous osoittaa, ettei Kaikki mitä rakastit -kirjan omituinen juonikehittely ole mitenkään poikkeuksellista Hustvedtin tuotannossa. Päinvastoin, tässä kirjassa tapahtuu vielä kummallisempia asioita. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on pikkukaupunki, mutta taide on taas tärkeässä osassa, päähenkilö on taidemaalariin rakastuva nuori tyttö. Hieman hämmentävä mutta kiehtova kirja. Suositellaan ainakin niille, jotka ovat pitäneet jostain muusta Hustvedtin kirjasta.
Robert A. Morace: Irvine Welsh's Trainspotting (2001)
Olen aikeissa lukea Trainspottingin pian uudelleen ja päätin valmistautua siihen tällä lukijan oppaalla... Morace esittää ihan hyviä pointteja kirjan rakenteesta, henkilöistä ja viitekehyksestä (tms.). Samalla hän toki myös "spoilaa" muutamia juttuja, jotka olin täysin unohtanut vuosi(kymment)en varrella. En tiedä missä vaiheessa tällainen opas kannattaisi lukea, ennen vai jälkeen romaanin, mutta suht mielenkiintoista luettavaa yhtä kaikki. Suositellaan akateemisille hedonisteille.
Asta Leppä: Sinä et hävinnyt (2008)
Kuolema astui elämääni kesällä 2006, kun menetin äkillisesti serkkuni, joka oli paras lapsuudenystäväni. Sen jälkeen olen lukenut useita läheisen ennenaikaista kuolemaa käsitteleviä kirjoja, kuten Härkösen Loppuunkäsitelty, Huovisen Pojan kuolema ja Lundánien Viikkoja, kuukausia. Tämä toimittaja Asta Lepän kirja kuuluu samaan kategoriaan ja on yhtä vaikuttava kuin edellä mainitut. Leppä kirjoittaa väkevästi miehestään, joka kuoli moottoripyöräonnettomuudessa kesken avioeroprosessin. Suositellaan kaikille, jotka ovat menettäneet läheisen tai haluavat tietää, miltä se tuntuu.
Pöllämystyneen ällimystyneenä listaasi luin. Hoo! Mahdoinko lukea koko viime vuonna noin paljon? Minua kiehtovat kirjojen nimet, kuten tässä Haahtelan ja Hustvedtin - viimemainitun teokset ovat vielä lukematta. Tärkeää on myös kirjan kauneus, sillä minusta tuntuu, että sekä nimi että näkö kertovat sisällöstä. (Pinnallista? En silti aio ryhtyä lukemaan rumia kirjoja :o)
VastaaPoistaToivottavasti jaksat kirjoitella suosituksia sekä musiikista että kirjoista myös kohta aukeavaan PIKI-verkkokirjastoon. Kun on sana hallussa ja mielenkiinnon kohteissa laaja skaala kuten sinulla, voi tuottaa iloa ja yllätystä monille muillekin etsijöille.
Jännä juttu, miten paljon kirjan nimi ja kansi vaikuttaa sen houkuttelevuuteen. Muakin on kiinnostanut perunankuoripaistos-kirja, mutta jotenkin oon ajatellut, että se on varmaan jotain typerää viihdehömppää. Toki hömppäkin voi olla hyvää, ei siinä mitään, mut harvemmin tulee silti tartuttua ihan höttökirjoihin tai edes sellaisilta vaikuttaviin. Mut tää kirja meni nyt sun arvion perusteella ihan lukulistan kärkeen.
VastaaPoistaVähän samanlainen mielikuva mulla on ollut Siri Hustvedtista, vaikka eihän Paul Austerin vaimo voi sentään ihan hömppää kirjottaa. Bongasin Amerikkalaisen elegian joskus kirppikseltä, joten eiköhän ainakin se tuu joskus luettua.
Ostin muuten myös alesta Tanssiaiset. Se on tosiaan ulkoasultaan todella kaunis, ja kirjailijakin on mua kiinnostanut pidemmän aikaa.
Tällä hetkellä mulla on menossa Pulkkisen Totta. Olin vähän skeptinen senkin suhteen, mutta 250 sivun jälkeen voin jo sanoa, että tykkään kovasti ja suosittelen.
Sammaleinen: Jostain syystä minulla tuntuu olevan vaikeuksia pysyä kohtuudessa harrastusteni kanssa... Pitää yrittää joskus saada aikaiseksi suosituksia sinne kirjaston sivuillekin. Kaipa noita ylle kirjoitettuja kuvauksia voisi soveltaa sinnekin.
VastaaPoistaHeli: En ole vieläkään lukenut yhtään Austeria, höh. The New York Trilogy ja Oracle Night odottavat edelleen hyllyssä. Pulkkiseen suhtaudun vähän varauksellisesti, mutta kai sitä pitäisi kokeilla sitten kun kohu on vähän laantunut ja sen saa kirjastosta jonottamatta.
Ja se on totta, että kirjan nimi ja ulkoasu vaikuttavat lukupäätökseen paljon, joskus ehkä turhankin paljon. Samoin takakansitekstit. Niiden kirjoittamisessa saa varmasti olla tarkkana, pitää herättää kiinnostus paljastamatta liikaa.
Totta, sinulla olisi paljon annettavaa takakansitekstien kirjoittajana! Hmm, onkohan sellaista ammattia?
VastaaPoistaKaiken muun rajoitteisuuteni lisäksi olen jotenkin tykästynyt nimenomaan suomalaisten kirjailijoiden (enkä niidenkään kaikkien!) kirjoihin. Ehkä siksi, että muita on liikaa :o)
Ja ehkä kirjastotyö saa aikaan sen, että ajoittain pelkkä kirjojen alituinen käsittely ja takakansitekstien lukeminen tyydyttää lukemistarpeen - vaarallista, jos näin on!
Huih, en välttämättä itseäni ehdottaisi niiden kansitekstien kirjoittajaksi. Pikaisen "blurb writer" -haun perusteella vaikuttaisi siltä, että kyllä sellainen ammatti on olemassa ainakin tuolla maailmalla.
VastaaPoistaNo mutta suomalaiset kirjailijathan ovatkin loistavia! Ainakin eräät heistä. Onneksi on myös loistavia suomentajia, kuten ylläkin mainittu Kristiina Rikman ja Carol Shieldsin kirjojen suomentaja Hanna Tarkka. (Ja kyllä esim. tuo Jaana Kapari-Jatta osaa myös asiansa, vaikken ole vieläkään lukenut yhtään Potteria.)
Hyvä postaus ja kiva idea tuo päällimmäisten ajatusten kirjoittaminen ylös kustakin kirjasta. Olen huomannut, että jälkeenpäin omia luettujen kirjojen listoja lueskellessaan tulee toisinaan helposti sellaisia "ai niin, luin tosiaan tuonkin, mutta mitähän mahdoin siitä ajatella" -fiiliksiä.
VastaaPoistaKiitos! Joo, ajattelin että tällaisesta on hyötyä itsellenikin. Ja vahingosta viisastuneena olen nyt kirjaillut ajatuksia/kommentteja ylös mahdollisimman pian kunkin kirjan lukemisen jälkeen, niin että saan varmasti kirjattua tuoreet tunnelmat eikä kuukauden lopussa ole liian iso urakka.
VastaaPoistaKiitos taas mahtavista vinkeistä, Pekka! Taisin Irlannissa ollessani lainata Murdochin "The Red and the Greenin", mutta silloin oli niin paljon muutakin luettavaa, että palautin lukematta... Nyt aloittelen "The Sandcastlea", jonka sain lahjaksi kivalta ystävältä. :)
VastaaPoistaEilen myös kolusin innokkaana Suomalaisen kirjakaupan kolme pokkaria kympillä -tarjouksia ja riemukseni alelaarin pohjalta löytyi Doris Lessingin "The Golden Notebook". Mukaan tarttui myös Maeve Binchyn "Whitethorn Woods" ja L.M. Alcottin "Little Women".
Blogisi on herättänyt minussakin uinuvan kirjakeräilijän. :) Tänään täytynee järjestellä kirjahyllyä, jotta tulee tilaa kaikille uusille tulokkaille!
Kiitos Pore, kiva kuulla! Kirjakeräily voi viedä mennessään, enpä olisi uskonut muutama vuosi sitten (kun levyt vielä veivät mielenkiinnon).
VastaaPoistaTjaa, suosittelisitko Lessingiä mullekin?
The Red and the Green ei varmasti olisikaan paras ensikosketus Murdochiin. Toivottavasti Sandcastle maistuu!
Tämä oli mukava postaus. Laitoin arviosi jälkeen varaukseen itselleni luettavaksi tuon kirjallisen piirin. Haahtelan kirjan luin vähän aikaa sitten, pidin siitä valtavasti.
VastaaPoistaKiva kuulla, kiitos Hanna!
VastaaPoista