Elbow – Build a Rocket Boys!
Englantilaisyhtyeen viides levy on sanalla sanoen tyylikäs. Varsinkin kahdeksanminuuttinen avausraita The Birds on harvinaisen komeaa kuultavaa.
Jonny – Jonny
Tämän superkokoonpanon ytimessä on skottilais-walesilainen voimakaksikko, Teenage Fanclubin Norman Blake ja Gorky's Zygotic Myncin Euros Childs. Erittäin hauska levy, tsekatkaa vaikka yli kymmenminuuttinen Cave Dance -pläjäys. Muiden kappaleiden pituus vaihteleekin sitten 1.40:n ja 3.35:n välillä.
(Näitäkään levyjä tuskin olisin raaskinut ostaa ilman jouluna saamaani lahjakorttia. Kiitos vaan!)
Sitten vakioaiheeseen eli kuukauden kirjoihin.
James Salter: Leikkiä ja ajanvietettä
(A Sport and a Pastime, 1967, suom. Ilkka Malinen 1988)
Tämän hain kirjastosta heti luettuani Joanan blogista, että Joel Haahtela oli maininnut kirjan suosikkinaan. Salterin tyyli vaikuttikin aluksi hyvin haahtelamaiselta ja ehdin jo innostua tosissani, mutta vähitellen tarina meni liikaa yhden asian ympärillä pyörimiseksi. (Aihepiiri tuli yllätyksenä, sillä vilkaisin etukäteen vain kansia enkä huomannut takaliepeen juonikuvausta.) Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä, enimmäkseen kaunista kieltä. Haahtela kohtaa Henry Millerin?
Barbara Stoney: Enid Blyton
(Enid Blyton, 2006, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Mukava yllätys Kirjatorin kahden euron päiviltä. Tätä ennen en tiennyt Enid Blytonin (1897–1968) elämästä yhtikäs mitään, nyt tiedän vähän enemmän. Alun perin jo vuonna 1974 julkaistu, 2000-luvulle päivitetty elämäkerta kertoo tytöstä, joka ei koskaan oikein aikuistunut. Enidin elämään kuului vanhempien avioeron salailua, välien katkaisu äidin kanssa, kaksi omaa avioliittoa, kaksi tytärtä ja satoja kirjajulkaisuja. Jännintä oli kuulla Blytonin kirjoitusprosessista: hän istahti kirjoituskoneen ääreen, keskittyi ja saman tien näki mielensä näyttämöllä lapset, jotka ryhtyivät seikkailemaan omin päin. Enidin tarvitsi vain kirjoittaa tarina muistiin niin nopeasti kuin sormet antoivat myöten.
Siri Hustvedt: The Summer Without Men (2011)
Tästähän kirjoitin jo ennakkojutunkin. Varsin miellyttävä kirja. Ei ehkä mikään mestariteos, mutta vetävä tarina ja paljon kiinnostavia eri-ikäisiä (nais)hahmoja.
Enid Blyton: Seikkailujen laiva
(The Ship of Adventure, 1950, suom. Laila Järvinen 1961)
Jälleen yksi mieleenpainuva seikkailu, tällä kertaa Välimerellä aarteen perässä. Elämäkerran lukeminen antoi tähän mielenkiintoiset eväät, mutta turha analysointi unohtui pian, kun tarina vei mukanaan. Kokoelmastani puuttuu enää kaksi osaa: Seikkailujen joki ja Seikkailujen sirkus (ostan mielelläni, jos jollakulla on ylimääräisiä).
(Tässä välissä oli tarkoitus lukea Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, mutta en jaksanut kuin reilut 80 sivua. Epäilemättä hyvä kirja, mutta synkeät ihmiskohtalot alkoivat masentaa enkä halunnut velloa viikonloppuani alakulossa. Tuli kyllä vähän huono omatunto.)
Tim Thornton: Death of an Unsigned Band (2010)
Tästä kirjailijasta ja kirjasta en ollut kuullutkaan – kiitokset kirjastontädille tai -sedälle, joka oli asettanut sen esille. Levytyssopimusta tavoittelevasta lontoolaisyhtyeestä kertova romaani on kerrassaan mainio tapaus, jota voi suositella kaikille Hornby-faneille. Kirjasta pystyy varmasti nauttimaan, vaikkei olisikaan perehtynyt vuosituhannenvaihteen brittiskeneen, mutta vielä enemmän siitä saanee irti, jos muistaa JJ72:n, Gay Dadin ja King Adoran. Kirjan päähenkilöbändi kuulostaa paperilla niin hyvältä, että olisin takuulla tykännyt siitä kymmenen vuotta sitten. Thorntonin ensimmäinen kirja The Alternative Hero alkoi tämän myötä kiinnostaa sen verran paljon, että harkitsen sen tilaamista.
Carol Shields: Pikkuseikkoja
(Small Ceremonies, 1976, suom. Hanna Tarkka 2011)
Shieldsin 35-vuotiaan esikoisromaanin suomennos tuli ihan puun takaa. Minulla oli sattumoisin juuri lainassa kahden ensimmäisen romaanin alkukielinen yhteisjulkaisu Duet, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt lukea sitä, joten ei ollut mitään tekosyytä jättää tätä ostamatta. Ilokseni voin todeta, että ohuudestaan ja esikoisuudestaan huolimatta Pikkuseikkoja ei kalpene yhtään Shieldsin myöhempien mestariteosten rinnalla. (Kirjassa mainitaan jopa Iris Murdoch, hiih!) Muuta en oikein osaa tästä sanoa – jos haluatte tarkemman kuvauksen, katsokaa mitä vaikkapa Leena on kirjoittanut. Kyllähän tämän täytyy olla kuukauden paras. Sain juuri tietää, että se henkilö, jonka ansiosta tutustuin Shieldsiin, lukee kuin lukeekin tätä blogia. Suurkiitos vielä kerran!
Helou! Muistan nähneeni jossain kirjakasakuvassasi Miettisen romaanin Pitkäjano. Luitko sen ja jos luit, oliko ollenkaan minkäänlainen?
VastaaPoistaHoi! Luinpa hyvinkin. Miettisellä kesti vähän aikaa päästä vauhtiin, mutta kyllä siitä sitten ihan viihdyttävä tarina sukeutui. Näppärää sanailua, jos nyt ei kovasti naurattanut niin hymyilytti ainakin.
VastaaPoistaMinä nostin juuri Shieldsin Pikkuseikkoja maaliskuuni parhaaksi kirjaksi. Hyvin alkoi huhtikuukin (Turkka Hautalan Paluulla). Tuo Blyton-elämäkerta olisi kiinnostava saada käsiinsä.
VastaaPoistaHuhtikuuni alkaa samoissa merkeissä! Aion perehtyä Paluu-juttuusi heti, kun olen saanut kirjan luettua. Blyton-kirja oli tosiaan kiva löytö, en edes tiennyt sellaisen olemassaolosta. Suomennos vaikutti kyllä paikoin vähän hätäiseltä kirjoitusvirheineen, mutta ei se lukukokemusta pilannut.
VastaaPoistaJuu, pyörimiseksi todellakin. Kirja oli käsitykseni mukaan Haahtelalle nuorena merkittävä lukukokemus ja olihan tuossa sellaista nuoruuden kiihtoa. ; )
VastaaPoistaMinäkin pidin alusta ja löysin sitä haahtelamaisuutta. Ajattele, jos Haahtela ei olisi lukenut tätä teosta, hän tuskin kirjoittaisi sellaisia kirjoja, mitä me olemme saaneet lukea.
Oletko katsonut sen Veronikan kaksoiselämän? Minua elokuva on odottanut kaksi kuukautta kaapissa, mutta vielä en ole uskaltanut siihen kajota. Ehkäpä sitten kesäloman ensimmäisenä päivänä kruunaan tämän Haahtela-kevään elokuvalla, heh!
En yhtään ihmettele, jos nuori Joel innostui tuollaisesta kirjasta - onneksi kohtalo johdatti hänet sen ääreen. :) Kyllä kirja jäi itsellenikin mieleen siinä määrin, että myös toinen samalla kerralla lainaamani Salter (Kiitävät vuodet) tulee varmaan luettua, jos sille jää aikaa kaikkien näiden kirjakasojen keskellä.
VastaaPoistaVeronikan kaksoiselämän näin joskus 90-luvulla. Muistikuvat ovat sen verran hatarat, että olisi varmasti uusintakierroksen paikka.
Hei! Löysin blogisi Lumiomenan arvontakommentteja lukiessani. Minäkin olen Shields-fani ja luin tuon Pikkuseikkoja juuri ja kirjoitin siitä blogiini. Hauska kuulla, että miehetkin lukevat Shieldsiä :). Minusta Suomessa on vähän sellainen kulttuuri, että miehet, jopa kirjallisuuden professoritasolla, lukevat lähinnä miesten kirjoittamia kirjoja.
VastaaPoistaLuin tuon Blyton-elämäkerran muutama vuosi sitten, ja kiva oli tietää kirjailijasta enemmän. Mutta se, että kirjoittaja tuntui ihannoivan (ihmisenä usein aika epämiellyttävästi toiminutta) Blytonia ja kirjoitti perikunnan auktorisoimana, vähän häiritsi lukukokemusta.
Hei emäntä, kiva että löysit tänne! Niinpä löysin sitten sinunkin blogisi, joka näyttää mukavalta.
VastaaPoistaToivottavasti en ole ainoa miespuolinen Shields-fani, en kai sentään. Tuollaisesta epätasa-arvosta pitäisi päästä eroon! Omakaan tilanteeni ei kyllä ole ihan tasapainossa: tänä vuonna olen lukenut 25 kirjaa, joista 16 on naisten kirjoittamia. :)
Tuo on ihan totta, että kirjoittaja olisi voinut suhtautua Blytonin tempauksiin vähän kriittisemminkin.
The Birds on tosiaan älyttömän hyvä biisi. Näin Elbow'n livenä viime viikolla ja keikalla ko. kappale kuulosti mukavasti vielä vähän lihaksikkaammalta: kitara surisi oikein kunnolla ja rummut jytisi.
VastaaPoistaHarmittavaa oli, ettei Elbow soittanut 2 ekalta levyltä ainuttakaan biisiä. Pidän varsinkin Cast of Thousandsia ehkä niiden tokaparhaana levynä (Seldom Seen Kidiä ei voita mikään, tietenkään), joten sääli ettei siltä kuultu mitään.
Ei yhtään biisiä kahdelta ekalta levyltä! Kuulostaapa kummalliselta. Itsehän tykkään kaikkein eniten debyytistä.
VastaaPoista