R.I.P. Harvey Pekar

No nyt se tässäkin blogissa usein mainittu sarjakuvakäsikirjoittaja Harvey Pekar on sitten kuollut. :(
Levätköön rauhassa.

Kesä

Tänään alkaa loma. Veikkaisinpa siis, että täällä blogissa on aika hiljaista juhannukseen asti. Nauttikaamme kesästä!

Uusi Teenage Fanclub!

Oli tarkoitus olla ennakkokuuntelematta Shadowsia, mutta totta kai annoin periksi kiusaukselle välittömästi, kun kaveri laittoi linkin. Ainakin aloitus kuulostaa hienommalta kuin uskalsin odottaakaan.
♥♥♥TFC♥♥♥
(Lisäys: nyt levy on toki myös Spotifyssa.)

Viikon levy: Swirlies

Swirlies – Blonder Tongue Audio Baton (Taang! 1993)
Spotify / laillinen tiedostopaketti

Swirliesin debyyttialbumi: amerikkalaisnuoret fiilistelemässä My Bloody Valentinea nyrjähtäneillä soittimilla. Bell olisi ehkä melkein maailman paras noisepopkappale ilman loppuosan venytettyä löysäilyä. Vigilant Always on toista maata, loppurutistus räjäyttää pankin. Pancake väläyttelee yhtyeen hittipotentiaalia. Kokonaisuutta voi vain ihmetellä ja ihastella – sehän poukkoilee kuin soikea superpallo. MBV:n kuuntelu on viime vuosina jäänyt aika vähälle, mutta tähän vanhan studiolaitteen mukaan nimettyyn levyyn ei tunnu kyllästyvän millään.



LISÄYS: Eiköhän se viikon levy kuitenkin ole itseoikeutetusti tuo yllä mainittu Shadows, mutta en nyt enää viitsi muuttaa otsikkoa...

Punkinpuremia

Jos työnteko meinaa tökkiä, reipas musiikki usein auttaa. Eilinen ja tämä päivä sujuivat pitkälti punkin tahdissa. Näihin bändeihin tutustuin jo parikymmentä vuotta sitten skeittivideoiden välityksellä. Myöhemmin yhteys katkesi, mutta viime vuosina olen löytänyt ne uudestaan.

Vuonna 1977 Kaliforniassa perustettu Black Flag oli hardcoren pioneeriyhtye. Bändissä ehti vajaan kymmenen vuoden aikana vaikuttaa neljä vokalistia, joista viimeinen, Henry Rollins, nousi jonkinlaiseksi punk-ikoniksi ja nautti(?) 90-luvulla jopa MTV-tasoista julkisuutta. Black Flagin tuotanto (joka on kattavasti tarjolla Spotifyssa) vaikuttaa kokonaisuutena hieman epätasaiselta, mutta parhaimmillaan bändi oli täyttä rautaa.

Pari pykälää melodisempi Naked Raygun ponnisti Chicagosta vuonna 1980. Pyssy säteili reilut kymmenen vuotta, sai aikaiseksi viisi levyä, hajosi, ja palasi keikkalavoille 2006. What Poor Gods We Do Make -livelevystä päätellen ukot ovat edelleen erinomaisessa vireessä. Kuuntelin tuota levyä runsaasti viime kesänä, kunnes se katosi Spotifysta. Sen jälkeen tuli kokeiltua vähintään kerran kuukaudessa, olisiko se palautunut valikoimiin, ja eilen vihdoin onnisti.

Tässä vähän maistiaisia (varautukaa kovaan menoon):

Black Flag - Gimmie Gimmie Gimmie
Rrrok.
Black Flag - Six Pack
En juo kaljaa, mutta kuitenkin.
Black Flag - Wasted
"I was a surfer, I had a skateboard, I was so happy..."
Black Flag - My War
Aika heviä kamaa.
Naked Raygun - Rat Patrol
"This one is good, this one doesn't suck like the last song."
Naked Raygun - I Lie
Yleisö alkaa hoilottaa, ilmassa on odotuksen tuntua, ja äkkiä bändi iskee -> kylmät väreet. Kuka tunnistaa kappaleen, joka tekee cameon jossain 2.15:n kohdalla?
Naked Raygun - Treason
Tämä oli yksi suosikkibiiseistäni 15-vuotiaana.

Signeerattu ensipainos

Milloin tavaroiden ostelu muuttuu keräilyksi? Kokoelman koosta se tuskin on kiinni – ehkä ennemminkin asiaan sijoitetusta henkisestä ja aineellisesta pääomasta.

Tietysti on yksilöllistä, pitääkö itseään keräilijänä vai ei. Oma levynkeräilyharrastukseni alkoi tammikuussa 1995, kun eksyin ensimmäistä kertaa Epe'sin alennusmyyntiin ja tajusin, että levyjä voi ostaa halvalla ja paljon. Sitä tietä sitten kuljin viitisentoista vuotta, kunnes viime syksynä koin äkillisen "parantumisen" (vähän kuin Harvey Pekar).

Tunnen toki pahempiakin tapauksia – itse en sentään koskaan hamstrannut mitään promoja tai saman levyn erimaalaisia painoksia. Mutta vaikka levykokoelmani on hieman supistunut huippuajoista, se ei silti edelleenkään ole millään lailla kohtuuden rajoissa. Loppujen lopuksi on vaikea löytää järjellisiä perusteita esimerkiksi sille, että omistaa samoja levyjä kahdessa eri formaatissa.



(Mutta tuo Pale Saintsin The Comforts of Madness on kyllä hieno levy, klassista 4AD-soundia vuodelta 1990.)

Eikä tarina tähän lopu. Kun yksi pakkomielle hellittää, toinen tulee tilalle. Nyt haalin kirjoja. Tai onhan niitä tullut osteltua aiemminkin, mutta nyt niiden metsästykseen liikenee enemmän energiaa.

Yksi pisimpään etsimistäni kirjoista on Juha Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä. Pokkaripainos oli kai juuri myyty loppuun, kun kiinnostuin Itkosesta. Reilun kolmen vuoden tuloksettoman kirppis- ja divarihaeskelun jälkeen kyllästyin ja ostin kirjan huuto.netistä. Olikin melko hyvä diili, kovakantinen kirja vitosella (olen nähnyt pokkaristakin maksettavan pitkälti toistakymppiä). Myyjä tosin huijasi väittämällä, ettei kirjassa ole merkintöjä, vaikka etulehdellä oli joku tuherrus...



Tähän loppuun vielä päivän teemakappale:
The Lucksmiths - T-Shirt Weather

Kohta levykauppaan, heh.

Crowns of Creation

Creation Records (1983-2000) oli aivan eri kokoluokan yritys kuin nuo kaksi aiemmin käsittelemääni pientä levypajaa. Alan McGeellä oli parhaina päivinään Midaan kosketus: The Jesus and Mary Chain, My Bloody Valentine, Oasis... Ja muutamia muitakin yhtyeitä. Soittolistaa koostaessa harmitti hieman, että Spotify ei tue suurinta osaa tuntemattomammista Creation-bändeistä, mutta kyllä näistäkin ihan kelpo setin sai koottua.

Soittolista
The House of Love - Destroy the Heart [Peel Session]
Super Furry Animals - Do or Die
Teenage Fanclub - I Don't Know
Swervedriver - Rave Down
The Boo Radleys - Barney (...and Me)
Slowdive - 40 Days
Ride - Leave Them All Behind
Primal Scream - Shoot Speed/Kill Light