Knasu iskee jälleen

Karl Ove Knausgård: 
Taisteluni. Toinen kirja
Min kamp. Andre bok, 2009, suom. Katriina Huttunen, Like 2012, 639 sivua
(Akateemisesta 16.2.2013, luettu loppuun ke 6.3.2013 klo 19.24)

Väittivät että toinen kirja on ensimmäistäkin parempi.
Saattoivat olla oikeassa.

Knausgård jättää vaimonsa Norjaan ja muuttaa hetken mielijohteesta Tukholmaan. Vieraassa maassa ja kaupungissa on vain muutama kiintopiste, mutta vähitellen Tukholma punoutuu osaksi Karl Oven elämää. Löytyy hyvä asunto ja uusi rakkaus, syntyy lapsikin. Kirjoittaminen ei suju, aiemmin julkaistu romaani odottaa turhaan jatkoa. Isän roolissa on opettelemista, lastenvaunujen työntely syö miehisyyttä, naiset eivät enää vilkaisekaan.

Niinpä kuljin Tukholman katuja kuin meidän aikamme nainen, vaikka sisimmässäni riehui 1800-luvun mies.

Melkoinen mies tämä Knausgård. Aivan kuin ensimmäisessäkin kirjassa, hän onnistuu taas kaikessa. Perhe-elämän ja parisuhteen vaikeudet, kirjoittamisen kirot, antikvariaattien ilot, ruotsalaisuuden ja norjalaisuuden erot, kamppailu hullun naapurin kanssa, esikoisen ensiaskelten tuottama riemu, tyhjenevien pullojen arvoitus, sosiaalisten tilanteiden hankaluus, pohjaton itsekriittisyys, häpeä ja ahdistus, pakahduttava rakkaus.

Luin kirjaa puolentoista viikon aikana kotona, junassa ja kahdessa eri kirjastossa. Se toimi joka tilanteessa. Nyt ei auta kuin odottaa seuraavaa osaa.

★★★★★

Knausgård = nero

Karl Ove Knausgård: 
Taisteluni. Ensimmäinen kirja
Min kamp. Første bok, 2009, suom. Katriina Huttunen, Like 2011, 489 sivua
(Kirjatorin vitosen päiviltä 29.1.2013, luettu loppuun to 14.2.2013 klo 23.38)

Sydämelle elämä on yksinkertaista: sydän lyö niin kauan kuin voi. Sitten se pysähtyy.

Näin alkaa kirja, jonka lukeminen ei ollut minulle ollenkaan yksinkertaista. Kesti melkein puolitoista vuotta saada se luettavaksi, ja kun vihdoin aloitin ja ihastuin, matkalla oli kaikenlaisia hidasteita. Nyt kirja on luettu, enkä tiedä mitä ihmettä siitä sanoisin.

Monet varmaan tuntevat jo tapauksen. Norjalainen Karl Ove Knausgård (s. 1968) kirjoitti kuusiosaisen, noin 3 500-sivuisen Taisteluni-kirjasarjan, josta nousi hirveä haloo. Hän kertoo elämästään ja läheisistään yksityiskohtaisesti ja rehellisesti, joidenkin mielestä liiankin, kunnianloukkaussyytteistäkin on ollut puhetta. Kirjoja on käännetty lähes kahdellekymmenelle kielelle ja myyty satojatuhansia. Knausgård ei välttämättä tee mitään, mitä joku muu ei olisi jo tehnyt, mutta hän tekee kaiken niin hyvin, etten ihmettele suosiota yhtään.

Ensimmäinen kirja pyörii kirjailijan vaikean isäsuhteen ympärillä. Isä oli pelottava ja jotenkin lannistava hahmo. Ei sinänsä mikään paha mies, mutta kuitenkin hän heitti Karl Oven lapsuuden ja nuoruuden ylle suuren varjon, jota vastaan tämä on joutunut kamppailemaan aikuisenakin.

Kun nyt istun kirjoittamassa tätä, on kulunut yli kolmekymmentä vuotta. Edessäni olevasta ikkunasta näen omien kasvojeni epäselvän heijastuksen. Lukuun ottamatta kiiltelevää silmääni ja kasvojeni alaosaa joka heijastaa himmeästi vähän valoa, koko vasen puoli on varjossa. Otsallani on kaksi syvää uurretta, kumpaakin poskeani alas ulottuu syvä juonne, kaikki kuin täynnä pimeyttä, ja kun silmäni ovat tuijottavat ja totiset ja suupieleni viistävät alaspäin, on mahdotonta olla ajattelematta että siinäpä vasta synkät kasvot.
     Mistä se johtuu?

Viimeistään tuon kappaleen (s. 31) luettuani olin koukussa. Synkistä kasvoistaan ja jutuistaan huolimatta Knausgård ui suoraan sydämeeni. Ehkä odotin kohtaavani kirjan sivuilla jonkinlaisen nihilistin, mutta löysinkin sympaattisen, syvästi humaanin hahmon. Ennen kaikkea Karl Ove vaikuttaa aidolta. Kesken kirjan lukemisen satuin näkemään ruotsalaisen dokumentin kirjailijasta, ja se vain vahvisti kirjan antamaa kuvaa. Mies, joka katselee mielellään naakkaparvia illan laskeutuessa ja liikuttuu helposti kyyneliin.

Knausgård yksinkertaisesti saa kaiken toimimaan. Karl Ove valloittaa muusikon urasta ja tytöistä haaveilevana nuorukaisena, jolle pussikaljojen hankkiminen uudenvuodenbileisiin on työn ja tuskan takana. Hän hurmaa opiskelijana, joka ahmii kirjoja ja haastattelee esikuviaan opiskelijalehteen, ja koskettaa kolmikymppisenä, joka yrittää toipua menetyksestä ja ymmärtää menneisyyttään. Hän kertoo asioista niin tarkasti ja elävästi, että uskon väkisinkin joka sanaan. Välillä sivupolut johtavat kauaskin, mutta kaikki kerrottu lisää tärkeitä sävyjä kokonaiskuvaan.

Kiehtovan tarinan lisäksi Knasu (joka toivon mukaan ei pahastu keksimästäni lempinimestä) tarjoaa musiikin ja kirjallisuuden ystävälle oikean nimiviittausten aarrearkun. Hän mainitsee monia kirjailijoita, joilta keneltäkään en ole lukenut oikeastaan mitään, ja vielä useampia bändejä, joista melkein kaikki ovat minulle tuttuja ja osa erityisen ilahduttavia (The Chameleons! The Boo Radleys!). Kaikki musiikkiviittaukset on listattu tässä ruotsalaisessa blogissa. Ajankuvaa tarkentavat ja todellisuuden tuntua lisäävät myös monet tuotemerkit, joita kirjailija viljelee tuon tuostakin. Haluaisinpa totisesti lukea kotimaisen kirjan, joka herättäisi oman menneisyyteni henkiin samalla tavalla.

Pystyn samaistumaan Knausgårdin ajatuksiin, vaikka hän onkin kokenut paljon enemmän ja syvemmin kuin minä. Siksi hän kai kirjoittaakin elämästään sadoilletuhansille ja minä toisten elämästä noin sadalle lukijalle (teitä lukijoita yhtään väheksymättä – olette tärkeitä kaikki!).

Tuskin maltan odottaa, että saan lukea sarjan toisen osan (ja sen jälkeen lisää Katriina Huttusen laadukkaita suomennoksia, jotka toivottavasti ilmestyvät mahdollisimman pian). Käsittääkseni toinen kirja keskittyy aikuisen Knausgårdin perhe-elämään, josta ensimmäinen kirja tarjosi vain herkullisia väläyksiä. Karl Oven koko elämää on vaivannut ulkopuolisuuden tunne, jota hän kokee myös isänä tarkkaillessaan muita perheitä:

Lapset ovat puhtaita, heidän vaatteensa ovat siistejä, vanhemmat ovat iloisia, ja jos he joskus korottavat ääntään, he eivät koskaan huuda lapsilleen kuin idiootit. He käyvät viikonloppuisin retkillä, vuokraavat talon Normandiasta kesällä, eikä heidän jääkaappinsa ole koskaan tyhjä. He ovat töissä pankissa tai sairaalassa, it-firmoissa tai kunnallishallinnossa, teatterissa tai yliopistossa. Miksi kirjoittamiseni on sulkenut minut pois siitä maailmasta? Miksi kirjoittamiseni on johtanut siihen että lastenrattaamme näyttävät siltä kuin olisimme löytäneet ne kaatopaikalta? Miksi kirjoittamiseni johtaa siihen että lapseni pitävät kiinni omasta tahdostaan seurauksista riippumatta? Mistä kaikki tämä elämämme sotku johtuu?

Taidan aloittaa toisen kirjan jo tänään. Mutta sitä ennen käyn lukemassa, mitä Lumiomenan Katja ja Järjellä ja tunteella -blogin Susa ovat tästä kirjoittaneet. Käyn myös kertaamassa Taas yhdestä kirjablogista Mika Kukkosen mietteet (kiitos Mika, sinun ansiostasi ostin ja luin kirjan juuri nyt) sekä lukemassa uudestaan kirjailija Juha Itkosen erinomaisen Knasu-jutun. Käykää tekin.

Tulipas pitkä juttu, ja tähtiäkin pitäisi vielä antaa. Vaikka kirja ei ehkä kokonaisuutena ollut ihan täydellinen, tekisi mieli antaa täydet tähdet. Ja kukapa minua estäisi!

★★★★★

¡Lisää kirjoja!

Mitä kirjahullu tekee saatuaan kaikki kirjansa luetteloitua?
Jep, arvasitte oikein.

Lauantai alkoi mukavasti parturissa, ja kaupoille päästyä mieli sen kuin parani.

Näsilinnankadun Fida (joka muuttaa pian Kuninkaankadun kävelyosuudelle) on jo pitkään tarjonnut Tampereen halvimpia kirjalöytöjä, eikä se tänäänkään pettänyt. Kolme kirjaa yhdellä eurolla, yksi kolmella:



Charles Dickens: Oliver Twist
Dickens on ollut mielessäni jo pitkään Hornbyn hehkutettua häntä kolumnikirjoissaan, ja J lisäsi vettä myllyyn runomuotoisella suosituksellaan (tuolla kommenteissa). Oliver Twististä on hyvä aloittaa, kun tarinakin on hämärästi tuttu, taisin lukea sen lapsena sarjakuvamuodossa. Kirjasta luin kaupassa ensimmäisen sivun, joka lupaili heti hyvää. Nätti Otavan painos vuodelta 1965 maksoi 3 €.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Tämä jäi kesken pari vuotta sitten, kun mielentila oli väärä, mutta ajattelin jo silloin, että kokeilen vielä joskus uudestaan. Nyt oli pakko ostaa kirja hyllyyn odottamaan, kun eurolla tarjottiin. (Hirvosen ensimmäisen kirjan löysin samaan hintaan Toijalan Infon poistolaarista.)

Adam Langer: California Avenue
Tämä päätyi TBR100-listalleni Karoliinan kehujen myötä, ja nyt lukeminen on askelta lähempänä. Paksu kirja, halpa hinta (1 €).

Petteri Paksuniemi: Jouten
Outo nimi + kiinnostava kansi + hyvä kustantamo (Avain) + tarkkanäköiset novellit kukkakauppiaista ja divarien pitäjistä ym. + Carverilta napattu otsikko ja alkulainaus + euron hintalappu = välitön ostopäätös. Luin jo ensimmäisen novellin, erittäin nasevaa tekstiä.

Sitten Lukulaariin, Tampereen ylivoimaiseen ykkösdivariin. Muutamalla viime käynnillä olen etsiskellyt yhtä kirjaa, ja kuinka ollakaan, siellähän se nyt odotti pinon päällimmäisenä.



Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä
Pari viikkoa sitten löysin MacDonaldin esikoisromaanin kirjastopoistoversion kirppikseltä kymmenellä sentillä. Silloin totesin, että toisesta kirjasta voisin maksaa hieman enemmänkin, mutta nyt ei tarvinnut maksaa mitään, kun divarissa oli vielä jäljellä vaihtokassaa (josta vähennettiin tämän myötä 8,50 €). Tiedän pari ihmistä, jotka etsivät samaa kirjaa, joten lupaan poimia talteen, jos näen näitä lisää jossain. :)

Divarista kirjastoon, siellä tuttuun tapaan ensimmäiseksi "tuo tullessas, vie mennessäs" -kärrylle.



Bo Holmberg: Soitellaan, faija
"Romaanitekstiä ja sarjakuvaa luovasti yhdistävä kertomus kaipuusta ja ihmisten yrityksestä tulla toisiaan lähelle voitti vuoden 2005 August-palkinnon Ruotsissa." Tämän näin joskus jossain halvalla, mutta en ostanut. Nollalla eurolla ottopäätös oli helppo.

Lisäksi nappasin kaksi Guinnessin ennätyskirjaa lapsille. Vähän hävetti rohmaista molemmat, mutta kun en osannut valitakaan. Eiköhän sinne kärryyn tule kuitenkin vietyä jotain itsekin taas joskus. (Tulppaanit myytiin erikseen.)

Kotimatkalla hain Akateemisesta sen ainoan kirjan, jonka tiesin jo etukäteen ostavani:



Karl Ove Knausgård: Taisteluni 2
Luin sarjan ykkösosan loppuun toissa iltana (juttu luvassa toivottavasti pian). Kakkonen oli pakko ostaa nyt heti, vaikka hintaa oli melkein kolmekymppiä. Montakohan päivää raaskin säästellä, ennen kuin aloitan kirjan? Veikkauksia otetaan vastaan...

Loppukevennykseksi uuden Naurava appelsiini -lehden ensimmäinen numero:



Tämä oli ilmainen, mutta jatkossa tilaus maksaa 5 senttiä. Ei mikään paha hinta, kun lisäksi on luvassa tilaajalahjaksi "tarra, pusu ja namu"!

Kirjahullun kirjahyllyt

Haaveilen seinän kokoisesta kirjahyllystä, johon voisi aakkostaa kaiken. Sitä odotellessa täytyy tyytyä hajasijoitteluun ympäri huoneistoa.


Makuuhuoneessa on pala enon vanhaa Lundiaa.


Käytävässä kirjat ovat kasautuneet cd-kaapin päälle ja vähän viereenkin.


Olohuoneessa on kaksi Billyä:
ylhäällä kirjoja, alhaalla levyjä (cd, dvd, 7").


Musiikkiosasto on lp-hyllyn ylälokerossa.


Haahtela ja Murdoch ovat omalla tasollaan.


Keittiössä on valkoinen hylly, jonka kingi on Irvingi.
Alempana sarjakuvat, jotka esittelen erikseen joskus.

Lisäksi olohuoneessa on yksi hylly, jossa vaimon käsityökirjat, vaatimaton runovalikoima ym. Ja lastenhuoneessa tietysti hyllyllinen lastenkirjoja. Vaatehuoneesta en mene vannomaan, mutta eteisessä ja vessassa ei ole kirjan kirjaa!

-----

Innostuin tutkimaan hyllyjen sisältöä, kun Kirjakirppu-blogissa oli puhetta hyllyn lukemattomista kirjoista. Tulipa sitten samalla luetteloitua kaikki kirjat – tai siis kaunokirjallisuus, joitakin valikoituja tietokirjoja ja vastaavaa. (Melkein kaikki lastenkirjat, tyttökirjat, käsityökirjat, keittokirjat, hakuteokset sun muut jätin pois, samoin ne satunnaiset kirjat, jotka piileksivät laatikoissa/kaapeissa/tms.) Hommaan meni tunti jos toinenkin, mutta hauskaa oli.

Listalle pääsi yhteensä 628 kirjaa, joista olen lukenut 347, eli 281 on kokonaan tai osittain lukematta.
Saanko esitellä: kirjahylly.
(Tein listasta erillisen sivun, jolle pääsee jatkossakin tuolta sivupalkin yläreunasta.)
(EDIT: Heti kaksi lisäystä, huomasin unohtaneeni James Salterin kirjat. Mitähän kaikkea muuta sieltä puuttuu...)

Tässä vielä erillinen luettelo hyllyjen hallitsijoista:

1. Enid Blyton (40 kirjaa)
2. Iris Murdoch (33)
3. John Irving (23)
4. Nick Hornby (15)
5. Erlend Loe (14)
= Ian McEwan (14)
= J. K. Rowling (14)
8. Johan Bargum (12)
9. Bo Carpelan (11)
= Carol Shields (11)
= John Steinbeck (11)
12. Kauko Röyhkä (10)
13. Haruki Murakami (9)
= Petri Tamminen (9)
= Eeva Tikka (9)
= Irvine Welsh (9)
17. Roddy Doyle (8)
= Joel Haahtela (8)
= Hanif Kureishi (8)
20. Michael Cunningham (7)
= Siri Hustvedt (7)
= Astrid Lindgren (7)
= Tom Perrotta (7)

Tilanne on muuttunut jonkin verran sitten syyskuun 2010.
(En ole ostellut hulluna Blytoneja viime vuosina, suurin osa on peräisin nuoruudenkodistani.)

Haastan kaikki kirjahullut esittelemään hyllynsä ja tekemään vastaavat listat! :)

Sanovat sitä runoudeksi

Olen tehnyt varovaista tuttavuutta kirjaston runo-osastoon.
Palautushyllystä poimin ohimennen tämän.



Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi
Like 2003, 138 sivua
(Kirjastosta, luettu ti 29.1.2013 n. klo 22.25–23.03)

Kymmenen vuotta sitten en seurannut kirjallisuuskenttää, mutta käsittääkseni Arno Kotro oli siihen aikaan melkoinen kohurunoilija. Esikoiskokoelman luettuani en ihmettele miksi.

vajosimme viattoman onnellisuuden tilaan

kuin pienet lapset
keksimme kaikelle uudet nimet

vertailumuodot sinne
missä niitä ei ole

meillä on suhde
   tehdään siitä suhteempi

minä rakastan sinua
kunpa olisit
   vielä sinumpi

Kotro kirjoittaa myrskyisästä suhteesta ja sen jälkimainingeista tavalla, joka tuskin jättää moniakaan kylmäksi. Hän vuodattaa sivuille sydänverensä, tunnustaa syntinsä ja luetteloi lääkityksensä.

aina sattuu ja tapahtuu
   kun minä juon

minulle tapahtuu

ja
   sinuun sattuu

Hän on taitava sanankäyttäjä, sitä ei voi kiistää.

usko pois että

toivottomuuden ja rakkaudettomuuden jälkeen

uskottomuus

   ei tunnu enää missään

Kotro keksii uusia sanoja, yhdistelee nokkelasti sanapareja:
yksilö/kaksilo
jälkiviisaus/jälkityhmyys
vahingonilo/vahingonsuru.
Jossain vaiheessa sukkeluudet menevät jo överiksi.
Tai ehkä olen vain kateellinen, kun haluaisin olla yhtä sukkela.

sinä ehdotat minulle viinilasillista
   minä väistän
   se osuu ikkunaan

Ehkä oli virhe lukea koko kokoelma kerralla, mutta minkäs tein, kun sivut kääntyivät kevyesti ja nopeasti. Kenties Kotro toimisi paremmin vähän pienempinä annoksina. Joka tapauksessa täytynee lukea lisää joskus. Lieneekö muu tuotanto samaa sarjaa?

★★★½

Idioottirokkia à la FIDLAR

FIDLAR: "Fuck it dog, life's a risk." Neljä kalifornialaiskundia soittaa räkäistä rokkia ja laulaa skeittauksesta, päihteistä ja muista elämän(sä) perusasioista. Musiikki on energistä, hetkittäin kiukkuistakin, mutta enimmäkseen vallitsee mukavan letkeä pohjavire.

Bändi ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta, mutta totta puhuen omaperäisyys on aina ollut minulle sivuseikka popmusiikissa. Hyvä biisi on useimmiten hyvä biisi riippumatta siitä, onko joku muu jo tehnyt samantapaisen.



FIDLAR julkaisi juuri debyyttialbuminsa, jota en vielä ole kuullut. Spotifyssa olevia kahta ep:tä ja yhtä sinkkua olen sen sijaan luukuttanut urakalla.



Suorittamieni yhden hengen ihmiskokeiden perusteella FIDLARin kappaleet vaikuttavat elimistöön hyvin nopeasti ja tehokkaasti. Noin viiden kuuntelukerran jälkeen saattaa esiintyä pientä puudutusvaikutusta, mutta se jää lyhytaikaiseksi. Addiktion synnyttyä rimpuilu on turhaa, päiväannos on saatava.

Blogistanian Globalia 2012

Blogistanian Globalia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Tarkoitus on lisätä kansainvälisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista ja käännöskirjallisuuden sekä kirjallisuuden kääntäjien arvostusta.

Eli käytännössä sama juttu kuin kuukausi sitten kisailtu Blogistanian Finlandia, mutta tällä kertaa pannaan järjestykseen käännöskirjat. (Osallistuin Globaliaan myös vuosi sitten, jolloin säännöt olivat vähän erilaiset.)

Tässäpä ehdokkaani:

1. Haruki Murakami: Norwegian Wood (Noruwei no mori) (3 p)

2. David Nicholls: Kaikki peliin (Starter for Ten) (2 p)

3. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (When God Was a Rabbit) (1 p)

Murakami oli selkeä ykkönen, erittäin lähellä täydellistä lukuelämystä. Nichollsille haluan antaa eräänlaisen protestiäänen, koska niin moni bloggaaja suhtautui viimekesäiseen suomennokseen nihkeästi, kun taas itse ihastuin alkukieliseen kirjaan toissa syksynä. Winmanin listapaikka oli itseoikeutettu – erinomainen kirja ja oikeastaan ainoa viimevuotinen käännöskirja, josta kirjoitin kunnon arvion... Myös Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi olisi ansainnut pisteen tai useampiakin, mutta siitä en saanut kirjoitettua senkään vertaa kuin noista listalle päässeistä.

Vuoden suomentajaksi nimitän omasta puolestani Aleksi Milonoffin, jonka käsialaa ovat sekä Murakamin että Winmanin hienot suomennokset. Nichollsin kirjan suomensi Sauli Santikko, enkä usko senkään laimean suosion johtuneen suomennoksesta, Santikko on kuitenkin pitkän linjan ammattilainen.

Uskon yllä mainittujen kirjojen (paitsi Nichollsin) olevan aika vahvoilla kilpailussa, ja oletettavasti myös itselleni hitusen etäisemmiksi jääneet Julian Barnesin ja Gaute Heivollin teokset tulevat pärjäämään. En kuitenkaan voi väittää seuraavani aktiivisesti läheskään kaikkia äänestykseen osallistuvia blogeja, joten voi hyvin olla, että voittaja on minulle yllätys (kuten viime vuonnakin, kun palkinnon nappasi Sarah Waters).

Kaikki osallistujat julkaisevat listansa tällä kellonlyömällä, ja tulokset paljastaa Kirjava kammari maanantaina 4.2.2013 klo 10. (Editoin ne sitten tännekin.)

...töttöröö, TULOKSET:

1. Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (34 p.)
2. Haruki Murakami: Norwegian Wood (17 p.)
3. Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi (16 p.)
4. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (12 p.)
5. Herman Koch: Illallinen (11 p.)
6. Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani (8 p.)