lauantai 16. helmikuuta 2013

¡Lisää kirjoja!

Mitä kirjahullu tekee saatuaan kaikki kirjansa luetteloitua?
Jep, arvasitte oikein.

Lauantai alkoi mukavasti parturissa, ja kaupoille päästyä mieli sen kuin parani.

Näsilinnankadun Fida (joka muuttaa pian Kuninkaankadun kävelyosuudelle) on jo pitkään tarjonnut Tampereen halvimpia kirjalöytöjä, eikä se tänäänkään pettänyt. Kolme kirjaa yhdellä eurolla, yksi kolmella:



Charles Dickens: Oliver Twist
Dickens on ollut mielessäni jo pitkään Hornbyn hehkutettua häntä kolumnikirjoissaan, ja J lisäsi vettä myllyyn runomuotoisella suosituksellaan (tuolla kommenteissa). Oliver Twististä on hyvä aloittaa, kun tarinakin on hämärästi tuttu, taisin lukea sen lapsena sarjakuvamuodossa. Kirjasta luin kaupassa ensimmäisen sivun, joka lupaili heti hyvää. Nätti Otavan painos vuodelta 1965 maksoi 3 €.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Tämä jäi kesken pari vuotta sitten, kun mielentila oli väärä, mutta ajattelin jo silloin, että kokeilen vielä joskus uudestaan. Nyt oli pakko ostaa kirja hyllyyn odottamaan, kun eurolla tarjottiin. (Hirvosen ensimmäisen kirjan löysin samaan hintaan Toijalan Infon poistolaarista.)

Adam Langer: California Avenue
Tämä päätyi TBR100-listalleni Karoliinan kehujen myötä, ja nyt lukeminen on askelta lähempänä. Paksu kirja, halpa hinta (1 €).

Petteri Paksuniemi: Jouten
Outo nimi + kiinnostava kansi + hyvä kustantamo (Avain) + tarkkanäköiset novellit kukkakauppiaista ja divarien pitäjistä ym. + Carverilta napattu otsikko ja alkulainaus + euron hintalappu = välitön ostopäätös. Luin jo ensimmäisen novellin, erittäin nasevaa tekstiä.

Sitten Lukulaariin, Tampereen ylivoimaiseen ykkösdivariin. Muutamalla viime käynnillä olen etsiskellyt yhtä kirjaa, ja kuinka ollakaan, siellähän se nyt odotti pinon päällimmäisenä.



Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä
Pari viikkoa sitten löysin MacDonaldin esikoisromaanin kirjastopoistoversion kirppikseltä kymmenellä sentillä. Silloin totesin, että toisesta kirjasta voisin maksaa hieman enemmänkin, mutta nyt ei tarvinnut maksaa mitään, kun divarissa oli vielä jäljellä vaihtokassaa (josta vähennettiin tämän myötä 8,50 €). Tiedän pari ihmistä, jotka etsivät samaa kirjaa, joten lupaan poimia talteen, jos näen näitä lisää jossain. :)

Divarista kirjastoon, siellä tuttuun tapaan ensimmäiseksi "tuo tullessas, vie mennessäs" -kärrylle.



Bo Holmberg: Soitellaan, faija
"Romaanitekstiä ja sarjakuvaa luovasti yhdistävä kertomus kaipuusta ja ihmisten yrityksestä tulla toisiaan lähelle voitti vuoden 2005 August-palkinnon Ruotsissa." Tämän näin joskus jossain halvalla, mutta en ostanut. Nollalla eurolla ottopäätös oli helppo.

Lisäksi nappasin kaksi Guinnessin ennätyskirjaa lapsille. Vähän hävetti rohmaista molemmat, mutta kun en osannut valitakaan. Eiköhän sinne kärryyn tule kuitenkin vietyä jotain itsekin taas joskus. (Tulppaanit myytiin erikseen.)

Kotimatkalla hain Akateemisesta sen ainoan kirjan, jonka tiesin jo etukäteen ostavani:



Karl Ove Knausgård: Taisteluni 2
Luin sarjan ykkösosan loppuun toissa iltana (juttu luvassa toivottavasti pian). Kakkonen oli pakko ostaa nyt heti, vaikka hintaa oli melkein kolmekymppiä. Montakohan päivää raaskin säästellä, ennen kuin aloitan kirjan? Veikkauksia otetaan vastaan...

Loppukevennykseksi uuden Naurava appelsiini -lehden ensimmäinen numero:



Tämä oli ilmainen, mutta jatkossa tilaus maksaa 5 senttiä. Ei mikään paha hinta, kun lisäksi on luvassa tilaajalahjaksi "tarra, pusu ja namu"!

25 kommenttia:

  1. Oi mitä kirjalöytöjä - ja aivan mahtava lehti, tilaajalahjoista puhumattakaan :)

    VastaaPoista
  2. Palaan tänne myöhemmin, nyt on kiire, mutta nyt on pakko sanoa muutama asia:
    1) Ihana postaus! <3
    2) Ooooo, Linnuntietä!!! <3 Olen yksi etsivistä (kuten taidat tietääkin, joten... tiedät kyllä! :)
    3) Ihana postaus! <3

    VastaaPoista
  3. Oiiiiii, Linnuntietä! (Kommentoin lisää myöhemmin, tämä vain kirjanörtin huudahduksena miehen synttäreiltä :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt hieman pitemmin. :) Olen iloinen, että löysit Linnuntietä-kirjan. Samalla olen toiveikas, että se sattuu omalle kohdallenikin. Olen nimittäin etsinyt sitä kuukausia. Olen luottavainenkin, koska samalla tavalla kauan etsin mm. Haahtelan kahta ensimmäistä kirjaa ja tuolla hyllyssähän ne nyt komeilevat.

      Hirvosen Kauimpana kuolemasta on hieno, mutta itselleni kirja oli aavistuksen liian rankka. Lukiessa tuli paikoin melkein huono olo. Se toki kertoo vain siitä, kuinka taitava kirjailija Hirvonen on.

      Ja Taisteluni! Olen niin sen Ensimmäisen kirjan lumoissa, etten uskalla lukea Toista kirjaa vielä. :)

      Poista
    2. Toivottavasti oli hyvät synttärit, Katja!

      Varmasti sinäkin vielä löydät Linnuntietä. Kuitenkin uudehko kirja, ja luulisi että Keltaisista otetaan aina edes jonkin kokoinen painos. Ja onhan se aina kutkuttavaa, että on jokin erityinen metsästyskohde!

      Minä luin tuota Hirvosta yhtenä alkukeväisenä viikonloppuna ja yhtäkkiä alkoi tuntua, että en halua lukea enempää. Mutta luulisin, että sillekin löytyy vielä aikansa ja paikkansa.

      Ja Taisteluni todellakin! Minä en uskalla luvata mitään, mutta ainakaan vielä en ole aloittanut toista osaa. :)

      Poista
  4. Hienoja löytöjä! Tein vähän yli 40 vuotta sitten tutkielman Oliver Twistin kahden eri-ikäisen suomennoksen eroista - aika kunnianhimoinen aihe kielitiedettä tuntemattomalle lukiolaiselle :) Mutta kirja on hyvä.

    Ihana lehti ainakin kannen perusteella, saisipa sitä tilata! Vähän voisi mielestäni hintaakin lisätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sammaleinen! Ja vau mikä tutkielman aihe! Minulla on tuo Maini Palosuon suomennos, joka on alun perin vuodelta 1954. Samana vuonna näköjään kuoli ensimmäinen suomentaja Werner Anttila (Andelin), jonka tulkinta kirjasta julkaistiin jo 1895–1896. Nyt tuo toinenkin suomennos on siis jo yhtä vanha kuin ensimmäinen oli silloin kun toinen julkaistiin. Jännää.

      Lehden levikki saattaa jäädä aika pieneksi, mutta uskoisin, että voimme järjestää jonkinlaisen lukumahdollisuuden tarvittaessa. :)

      Poista
  5. Oijoi, mitä löytöjä!
    Ja tuo Linnuntietä <3 Hienoa, että se pääsi hyvään kotiin :) (ihana kissa ja tuoli kans!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! Eetu-kissa naukaisee terveiset!

      Poista
  6. Jee, onnittelut Linnuntiestä!

    Lehti on varmasti myös mainio. Minä ja ystäväni teimme lapsena lehteä nimeltä KäpyKola (koska ystäväni asui Käpylässä ja minä Toukolassa - nerokasta!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! KäpyKola – tosiaankin nerokasta! :)

      Poista
  7. :) Yhtä hullu kuin minäkin :)

    Olen kyllä nyt vähän kateellinen tuosta Hirvose kirjasta ja Linnuntiestä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Susa, kyllä hullu toisen aina tunnistaa! :D

      Äläkä suotta ole, vielä ne kirjat löytävät tiensä sinunkin luoksesi.

      Poista
  8. Ihanaa että löysit Linnuntietä-kirjan! Minäkin olen sitä metsästänyt....:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Ilmeisen haluttu kirja. :)

      Poista
  9. "Mä haluan tietää, mitä siellä lukee sisällä! ...Kauhee trilleri. Sano, et mä maksan viis senttiä, ja pusua ei tarvi toimittaa. Mut tarran voin ottaa, jos se on joku siisti!" Näin kommentoi siippa Nauravaa appelsiinia. :D Hienot tilaajalahjat -- ja kirjalöydötkin siinä sivussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maukka! Siipalle terveiset, että saatan julkaista Nauravan appelsiinin parhaita paloja jossain sopivassa yhteydessä. :)

      Poista
  10. Hihkun, että hiiiii kaikkien muiden mukana Linnuntietä-syystä, mutta MYÖS ja ehdottomasti California Avenuen vuoksi! Jes, jes, jes! Ekasta olen hyvällä tavalla kateellinen, toisesta vain vilpittömän iloinen ja innoissani (koska se mulla on jo omana). Olen aika varma, että tykkäät kirjasta kovasti!

    Sitten Taisteluni, jonka olen varannut kirjastosta ja odotan malttamattomana. Ja tietenkin sokerina pohjalla Naurava appelsiini tilaajalahjoineen. :D :D Mikä hyvänmielen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tämä oli varsinainen hyvänmielen kommentti, kiitos Karoliina! Minäkin uskon ja toivon, että tykkään Langerista. :)

      Poista
  11. Psst..

    Lähteenkadulla Tavatorilla (Sammon lukiota vastapäätä) on loppuunmyynti ja siellä oli kirjat eurolla kolme kappaletta! En kokenut, että olisi ollut kiinnostavaa ylitarjontaa, mutta yksi setti lähti mukaan. Kenties kannattaa käydä katsomassa, jos liikut kulmilla. Ainakin paljon W. Somerset Maughameja (joita lähti vain yksi, koska ennestään niin paljon!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, J! Huomasin mainoksen loppuunmyynnistä ja ajattelin jättää sen väliin, kun joskus vuosi–pari sitten totesin paikan valikoiman vaatimattomaksi ja kellaritilat ankeanpuoleisiksi, mutta tuohan kuulostaa siltä, että yksi käynti saattaisi ehkä sittenkin vielä olla paikallaan.

      Poista