lauantai 23. helmikuuta 2013

Knausgård = nero



Karl Ove Knausgård: 
Taisteluni. Ensimmäinen kirja
Min kamp. Første bok, 2009, suom. Katriina Huttunen, Like 2011, 489 sivua
(Kirjatorin vitosen päiviltä 29.1.2013, luettu loppuun to 14.2.2013 klo 23.38)

Sydämelle elämä on yksinkertaista: sydän lyö niin kauan kuin voi. Sitten se pysähtyy.

Näin alkaa kirja, jonka lukeminen ei ollut minulle ollenkaan yksinkertaista. Kesti melkein puolitoista vuotta saada se luettavaksi, ja kun vihdoin aloitin ja ihastuin, matkalla oli kaikenlaisia hidasteita. Nyt kirja on luettu, enkä tiedä mitä ihmettä siitä sanoisin.

Monet varmaan tuntevat jo tapauksen. Norjalainen Karl Ove Knausgård (s. 1968) kirjoitti kuusiosaisen, noin 3 500-sivuisen Taisteluni-kirjasarjan, josta nousi hirveä haloo. Hän kertoo elämästään ja läheisistään yksityiskohtaisesti ja rehellisesti, joidenkin mielestä liiankin, kunnianloukkaussyytteistäkin on ollut puhetta. Kirjoja on käännetty lähes kahdellekymmenelle kielelle ja myyty satojatuhansia. Knausgård ei välttämättä tee mitään, mitä joku muu ei olisi jo tehnyt, mutta hän tekee kaiken niin hyvin, etten ihmettele suosiota yhtään.

Ensimmäinen kirja pyörii kirjailijan vaikean isäsuhteen ympärillä. Isä oli pelottava ja jotenkin lannistava hahmo. Ei sinänsä mikään paha mies, mutta kuitenkin hän heitti Karl Oven lapsuuden ja nuoruuden ylle suuren varjon, jota vastaan tämä on joutunut kamppailemaan aikuisenakin.

Kun nyt istun kirjoittamassa tätä, on kulunut yli kolmekymmentä vuotta. Edessäni olevasta ikkunasta näen omien kasvojeni epäselvän heijastuksen. Lukuun ottamatta kiiltelevää silmääni ja kasvojeni alaosaa joka heijastaa himmeästi vähän valoa, koko vasen puoli on varjossa. Otsallani on kaksi syvää uurretta, kumpaakin poskeani alas ulottuu syvä juonne, kaikki kuin täynnä pimeyttä, ja kun silmäni ovat tuijottavat ja totiset ja suupieleni viistävät alaspäin, on mahdotonta olla ajattelematta että siinäpä vasta synkät kasvot.
     Mistä se johtuu?

Viimeistään tuon kappaleen (s. 31) luettuani olin koukussa. Synkistä kasvoistaan ja jutuistaan huolimatta Knausgård ui suoraan sydämeeni. Ehkä odotin kohtaavani kirjan sivuilla jonkinlaisen nihilistin, mutta löysinkin sympaattisen, syvästi humaanin hahmon. Ennen kaikkea Karl Ove vaikuttaa aidolta. Kesken kirjan lukemisen satuin näkemään ruotsalaisen dokumentin kirjailijasta, ja se vain vahvisti kirjan antamaa kuvaa. Mies, joka katselee mielellään naakkaparvia illan laskeutuessa ja liikuttuu helposti kyyneliin.

Knausgård yksinkertaisesti saa kaiken toimimaan. Karl Ove valloittaa muusikon urasta ja tytöistä haaveilevana nuorukaisena, jolle pussikaljojen hankkiminen uudenvuodenbileisiin on työn ja tuskan takana. Hän hurmaa opiskelijana, joka ahmii kirjoja ja haastattelee esikuviaan opiskelijalehteen, ja koskettaa kolmikymppisenä, joka yrittää toipua menetyksestä ja ymmärtää menneisyyttään. Hän kertoo asioista niin tarkasti ja elävästi, että uskon väkisinkin joka sanaan. Välillä sivupolut johtavat kauaskin, mutta kaikki kerrottu lisää tärkeitä sävyjä kokonaiskuvaan.

Kiehtovan tarinan lisäksi Knasu (joka toivon mukaan ei pahastu keksimästäni lempinimestä) tarjoaa musiikin ja kirjallisuuden ystävälle oikean nimiviittausten aarrearkun. Hän mainitsee monia kirjailijoita, joilta keneltäkään en ole lukenut oikeastaan mitään, ja vielä useampia bändejä, joista melkein kaikki ovat minulle tuttuja ja osa erityisen ilahduttavia (The Chameleons! The Boo Radleys!). Kaikki musiikkiviittaukset on listattu tässä ruotsalaisessa blogissa. Ajankuvaa tarkentavat ja todellisuuden tuntua lisäävät myös monet tuotemerkit, joita kirjailija viljelee tuon tuostakin. Haluaisinpa totisesti lukea kotimaisen kirjan, joka herättäisi oman menneisyyteni henkiin samalla tavalla.

Pystyn samaistumaan Knausgårdin ajatuksiin, vaikka hän onkin kokenut paljon enemmän ja syvemmin kuin minä. Siksi hän kai kirjoittaakin elämästään sadoilletuhansille ja minä toisten elämästä noin sadalle lukijalle (teitä lukijoita yhtään väheksymättä – olette tärkeitä kaikki!).

Tuskin maltan odottaa, että saan lukea sarjan toisen osan (ja sen jälkeen lisää Katriina Huttusen laadukkaita suomennoksia, jotka toivottavasti ilmestyvät mahdollisimman pian). Käsittääkseni toinen kirja keskittyy aikuisen Knausgårdin perhe-elämään, josta ensimmäinen kirja tarjosi vain herkullisia väläyksiä. Karl Oven koko elämää on vaivannut ulkopuolisuuden tunne, jota hän kokee myös isänä tarkkaillessaan muita perheitä:

Lapset ovat puhtaita, heidän vaatteensa ovat siistejä, vanhemmat ovat iloisia, ja jos he joskus korottavat ääntään, he eivät koskaan huuda lapsilleen kuin idiootit. He käyvät viikonloppuisin retkillä, vuokraavat talon Normandiasta kesällä, eikä heidän jääkaappinsa ole koskaan tyhjä. He ovat töissä pankissa tai sairaalassa, it-firmoissa tai kunnallishallinnossa, teatterissa tai yliopistossa. Miksi kirjoittamiseni on sulkenut minut pois siitä maailmasta? Miksi kirjoittamiseni on johtanut siihen että lastenrattaamme näyttävät siltä kuin olisimme löytäneet ne kaatopaikalta? Miksi kirjoittamiseni johtaa siihen että lapseni pitävät kiinni omasta tahdostaan seurauksista riippumatta? Mistä kaikki tämä elämämme sotku johtuu?

Taidan aloittaa toisen kirjan jo tänään. Mutta sitä ennen käyn lukemassa, mitä Lumiomenan Katja ja Järjellä ja tunteella -blogin Susa ovat tästä kirjoittaneet. Käyn myös kertaamassa Taas yhdestä kirjablogista Mika Kukkosen mietteet (kiitos Mika, sinun ansiostasi ostin ja luin kirjan juuri nyt) sekä lukemassa uudestaan kirjailija Juha Itkosen erinomaisen Knasu-jutun. Käykää tekin.

Tulipas pitkä juttu, ja tähtiäkin pitäisi vielä antaa. Vaikka kirja ei ehkä kokonaisuutena ollut ihan täydellinen, tekisi mieli antaa täydet tähdet. Ja kukapa minua estäisi!

★★★★★

25 kommenttia:

  1. Kiinnostuin kirjasta jo Katjan ja Susan arvioiden perusteella ja nyt tuntuu siltä, että teos on pakko lukea! :) Miten minulla on sellainen mielikuva, että kerronta tässä voisi liipata läheltä Henning Mankellin tekstiä? Vai olenko ihan hakoteillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Annika! Mankellia lukemattomana en osaa kommentoida vertausta. :)

      Poista
  2. Ihan huippu juttu! Kiitos, Pekka. <3 Minua tämä odottaa kirjastossa, siis tuli tällä viikolla ilmoitus, että varaukseni on tuottanut hedelmää. Melkein jännittää aloittaa lukeminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti, Karoliina! En usko että voit mitenkään pettyä, ainakaan pahasti. :)

      Poista
  3. Voi että! <3 Hienosti kirjoitit (vaikket muka tiennyt mitä sanoa... :)!

    Sain vihdoin oman kappaleeni, ja haluaisin alkaa lukea sitä heti. Minulla on kuitenkin kasa kirjoja kesken, ja pitkä työputkikin aluillaan, joten Knasu-parka saanee odottaa vuoroaan vielä hetkisen. :) Mutta tiedän jo nyt että minäkin tulen rakastumaan tähän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! ♥ Ei ollut helppoa, tuntui etteivät sanat oikein riitä.

      Kyllä Knasu jaksaa odottaa, tätä tuskin kannattaa yrittää lukea kiireessä. :)

      Poista
  4. Hienoa! Minua harmittaa ihan sikana, että missasin tuon SVT-dokkarin "Knasusta". SVT:n sivuilta sitä ei Suomesta käsin pysty katsomaan. Plääh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vielä kerran, Mika! Jos en olisi ostanut kirjaa Kirjatorilta, olisin todennäköisesti päätynyt taas kärkkymään sitä kirjastosta.

      Toivotaan että dokkari tulee joskus uusintana ja mieluiten jopa suomeksi tekstitettynä. (Ruotsinkieliset tekstit ymmärsin kyllä, mutta Lindan puheen ymmärtäminen teki tiukkaa, varsinkin kun jouduin pitämään volyymin hiljaisella.)

      Poista
  5. Oi että, oi että! Nero tosiaan, sitä hän on, oikea sanojen ja tunteiden velho. Minulla ei ole vielä toista osaa..pakko kai se on vaan raskia nyt ostaa ns. kalliilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, Susa! (Jeesus A?) Suosittelen kalliilla ostoa, kerran se vain kirpaisee! :)

      Poista
    2. Repeilen täällä tuolle sulkeissa olevalle ;) Aika hyvä ;)

      Torstaina kun seuraava työvuoro, (kirjoitin vahingossa ensin työVORO...)teen sen. Eli ostan enempiä ajattelematta sen...my precious!!!!!

      Poista
    3. :)

      Hieno juttu (toivottavasti ei kuitenkaan voro iske)! Olen hiihtolomakiireiltäni ehtinyt lukea kakkosta vasta 90 sivua, mutta sen perusteella en yhtään ihmettele, että tätä on sanottu jopa ykköstä paremmaksi!

      Poista
  6. "Haluaisinpa totisesti lukea kotimaisen kirjan, joka herättäisi oman menneisyyteni henkiin samalla tavalla." Minä haluaisin myös lukea sen. Kirjoita se.

    "Karl Oven koko elämää on vaivannut ulkopuolisuuden tunne" oli viimeinen pisara. Näköjään tämä kirja on pakko lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammaleinen, ajatus käväisi kieltämättä omassakin mielessäni tuota kirjoittaessani. Olisihan se aika kivaa, jos pystyisi sellaiseen. :)

      Ja uskaltanen kyllä suositella tätä sinullekin!

      Poista
  7. Oho, olen bongaillut Knasun (taisi jäädä lempinimi elämään:D) aina silloin tällöin, mutta en jotenkin aikaisemmin innostunut. Nyt innostuin! Varaukseen menee saman tien. Kiitti, Pekka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, Tintti! :) Kiva kuulla, suosittelen todellakin täydestä sydämestäni.

      Poista
  8. Odottelinkin jo Knasu-juttuasi. Ja komppaan Tinttiä, lempinimi jää varmasti elämään. :) Olen samaa mieltä siitä, että Knasu on sympaattinen, rehellinen, teksteissään aidon oloinen. Minäkin vaikutuin, kirja kosketti.

    Äh, mun on pakko ostaa kakkososa itselleni syntymäpäivälahjaksi ensi viikolla. Ja aloittaa se - sittenkin! - synttäreiden kunniaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, Katja! Ehdottoman järkevä päätös. Minä taidan aloittaa kakkososan än-yy-tee NYT! Olisi jo melkein nukkumaanmenoaika, mutta joskus on pakko priorisoida. :)

      Poista
  9. Postauksesi herätti mielenkiintoni, lukulistalle menee ehdottomasti! Hirveästä haloosta ja vaikeasta isäsuhteesta tulee mieleen Henrik Tikkasen osoitesarja, josta pidin kovasti. Tämä taitaa olla kuitenkin hivenen humaanimmalla otteella kirjoitettu (mikä ei ole lainkaan huono asia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, sepä kiva kuulla! Joku muukin esitti Tikkas-vertauksen, johon en pysty ottamaan kantaa, mutta humaani tämä ehdottomasti on. Eikä siis kokonaisuutena ollenkaan masentava, vaikka noista lainauksistani voisi niin päätellä.

      Poista
  10. Mä olen ollut niin pihalla koko Knasusta, nyt vihdoin tämä juttu alkoi avautua minulle.

    Luin viime kesänä ruotsalaista naiskirjailijaa, joka myös Ruotsissa oli kohauttanut sillä, että kirjoitti suoraan läheisistään, mutta hänen kirjastaan ei tainnut sitten niin isoa juttua tulla. Luin kirjan itse puoliväliin, oli hieman puista tekstiä... Enkä siis muista kirjailijaakaan tähän hätään =)

    Mutta, ei tässä voi muuta miettiä, että onko minunkin pakko etsiä tämä kirja hyppysiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CArina Rydberg: Korkeinta kastia, oli kirjailija/kirja Ruotsissa.

      Poista
    2. Mari A., Knasun kyytiin kannattaa todellakin hypätä ainakin kokeeksi! Rydbergin kirja ei kuulosta yhtä hyvältä, mutta mielenkiintoista kuitenkin kuulla siitä.

      Poista
  11. Hmm... Pikku hiljaa olen minäkin alkanut kiinnostua tästä. Jotenkin tuo kirjoittamasi sitaatti kirjan alusta pysäyttää. Eihän sitä tiedä vaikka minäkin innostuisin lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Villis, toivottavasti innostut!

      Poista