Nuori Jochen saapuu outoon kaupunkiin etsimään vanhempaa miestä nimeltä Traumbach. Perusasetelma on siis tuttua Haahtelaa, mutta heti alkajaisiksi herää hämmennys. Jokin on muuttunut.
Leikkisä pienoisromaani, toteaa takakansi. Ja totisesti; leikkisä on adjektiivi, joka ei koskaan ennen ole tullut mieleen Haahtelan yhteydessä, mutta tähän se sopii. Traumbach ei avaa kyynelkanavia vaan saa hymyilemään, paikoin lähes naurahtelemaan. Mistään komediasta ei toki ole kyse, mutta aiemmista kirjoista tutut melankoliset sävyt ovat himmenneet, lämmin kesätuuli puhaltaa kaiken läpi. Uudenlainen näkökulma on yllätys, mutta se toimii. Alkuihmetys haihtuu pian.
Haahtela kohtelee hahmojaan niin äärimmäisen lempeästi, että lukijakaan ei voi olla suhtautumatta heihin hellämielisesti. Kertoja on kuin kiltti vanha elokuvaohjaaja, joka yrittää järjestää kokemattomille näyttelijöille mahdollisimman mukavat olot. Hetkittäin hän keskeyttää tarinan, kamera etääntyy näyttelijöistä, paljastaa kuvausryhmän, ohikulkijat ja töllistelijät, kulissit ja niiden takaiset näkymät. Sitten matka taas jatkuu, muuttuu entistä erikoisemmaksi. Sattuma puuttuu taas peliin, vai onko se sattuma sittenkään... Mikään ei ole sitä miltä näyttää, ajan ja avaruuden lait lakkaavat pätemästä, kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä.
Hetket. Hetket jotka kiitävät ohi, hetket jotka kantavat läpi elämän.
Haahtelan kirjoissa juoni tuntuu joskus melkein sivuseikalta, kun kaunis kieli vie mennessään. Ilmaisu on hioutunut kirja kirjalta, mutta yhä se jaksaa yllättää. Traumbach on silkkaa sanojen juhlaa, ohut kirja, jokainen sana tarkasti punnittu. En edes yritä valita tähän mitään sitaatteja, alleviivattavaa olisi joka sivulla.
Traumbach on omistettu viattomille ja viallisille. En tiedä kumpaan kategoriaan kuulun, ehkä molempiin. Siitä olen varma, että tulen palaamaan tämänkin kirjan pariin yhä uudelleen. Autuaita ovat Haahtela-fanit – nyt meillä on jo kahdeksan aarrearkkua, joista ammentaa.
Kuten jo Karoliinalle kommentoin, tuntuu tosiaan yllättävältä lukea Haahtela-arvion yhteydessä humoristisuudesta ja leikkisyydestä. Ilmeisesti kuitenkin kaikessa yllättävyydessään positiivinen lukukokemus :).
VastaaPoistaLuin Traumbachin eilen (mutta ehdin kirjoittaa siitä blogiini vasta sunnuntaina tai maanantaina, säästelen hieman :)) ja ajattelin samaa, että onpa hauska kirja. Se on oikea herkku Haahtela-faneille, mutta satiirisella tai itseironisella tavalla.
VastaaPoistaJa hauskuudestaan huolimatta kieli on tosiaan ihmeellisen kaunista. Sellaista, että kaikki sanat voisi säilöä jonnekin ja vaalia niitä vaikka kuinka kauan.
Oioi, tiedänpä jo, minkä kirjan hankin lahjakortillani! Hihii, minusta on ihanaa, että minulla on vielä kuusi Haahtelaa lukematta 8) Osaltaan siksi en osaa vielä suurempia maalailuja tehdä leikillisyydestä sun muusta, mutta onpa mukavaa ja helpottavaakin kuulla, että tämä uutukainen on lukemisen arvoinen :-)
VastaaPoistaMaria, kyllä vain, yllättävää mutta ehdottoman positiivista!
VastaaPoistaKatja, onpa mielenkiintoista sitten lukea, mitä sanottavaa sinulla on.
Kaisa, jee! Itse en tosin ymmärrä, miten kukaan johonkin Haahtelan kirjaan ihastunut malttaa olla lukematta niitä kaikkia muita heti saman tien, mutta minä olenkin tällainen erityishörhö. :)
Kirja oli juuri kuten kuvailit. Minä en osannut sitä tietenkään nähdä niin erikoisena Haahtelana, kun se oli vasta toinen kirjailijan teos minulle, mutta oli se toki erilainen kuin Vastavalo. Melkein yhtä hyvä, silti.
VastaaPoistaKiitos tuesta, Karoliina! Vaikea kuvitella, kuinka erilaisen kuvan Haahtelasta saisi, jos lukisi Traumbachin ennen kuin on lukenut häneltä mitään muuta. Onhan siinä loppujen lopuksi kuitenkin myös paljon samaa kuin aiemmissa. Ehkä erot ja yhtäläisyydet kiteytyvät paremmin toisella tai kolmannella lukukerralla. :)
VastaaPoistaTämän päivän Aamulehdessä on muuten aivan loistava lyttäysarvio kirjasta. :D
"Latteaa tuubaa kepeissä tuokiokuvissa", huutaa otsikko, ja itse arvio alkaa näin: "Joel Haahtelan kirjailijakonsepti on yksinkertainen: hän kirjoittaa kiusallisen pitkäveteisiä ja mitäänsanomattomia taideromaaneja muutaman kulturellin lukijan iloksi." Touché! Eihän tuota lukiessa voinut kuin nauraa ja pudistella päätään. Juhani Brander on totisesti pannut parastaan, harmi ettei arviota ole vielä netissä.
Voi apua, Pekka! Onpas hurja (n hauska) arvio. :D Hesarissakaan ei oltu vakuuttuneita. Minä kyllä tykkäsin ihan oikeasti!
VastaaPoistaJoo, onneksi edes jotkut ymmärtävät hyvän päälle! (Toteaa hän vaatimattomasti.)
VastaaPoistaTraumbach toi minut blogiisi, jäänpä tänne. Minulla on kaikki Haahtelan aarrearkut avaamatta, mutta odotan kiinnostuksella.
VastaaPoistaHienot kuvat tekstisi tukena.
Tervetuloa ja kiitos, Linnea!
VastaaPoistaTästä kirjasta ei tosiaan välttämättä kannata aloittaa, niin kuin Lumiomenakin totesi. Jos minulta (ja Karoliinalta) kysytään, Naiset katsovat vastavaloon voisi olla aika hyvä porttikirja.
-----
Tiedoksi muuten vielä Stockmann-kortin haltijoille, että Akateeminen tarjoaa Traumbachia tammikuun ajan kanta-asiakashintaan 22,00 € (norm. 27,90 €).
Tulenpa minäkin nyt vastavierailulle tänne. Itse olen lukenut Haahtelalta vasta Katoamispisteen (tosin kirjastosta lähti eilen mukaani neljä muuta Haahtelaa välipalaksi) ja olen nyt jonottamassa kyseustä Trambachia. Ilmeisesti on kuitenkin hyvä, että en aloittanut tästä Haahtelasta. Uskon kuitenkin viihtyväni tämänkin parissa, niin suuri elämys Katoamispiste minulle oli - huolimatta siitä että kulttuuritoimittajat eivät olekaan tämän kirjan hienoutta tajunneet. :)
VastaaPoistaKiva juttu, Riina! Aijai, neljä Haahtelaa, ihan kuin minä heinäkuussa 2008. :) Olen sitä mieltä, että jos on hurmautunut yhdestä Haahtelasta, kannattaa ehdottomasti lukea muutkin, aika samasta puusta ne on kuitenkin veistetty. Eiväthän ne toimittajatkaan voi aina kaikkea tajuta, vaikka fiksuja ovatkin...
VastaaPoistaKävin lukemassa sen Aamulehden arvion ja olen miltei sanaton.
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaHyvin sanottua Pekka Aamulehden arviosta! Aivan naurettavaa. Minusta arvioija osoittaa oman pienuutensa. Ja nolointa on se, että taitaa olla itse kirjoittanut myös, tosin sellaisen kustantamon leivissä josta en minä ainakaan ole mitään kuullut. Jotenkin niin paljastavaa, vai mitä sanotte?
T. Lukija (joka edelleen säästelee loppua...)
Ja Riina, tuo "kulttuuritoimittaja" titteli ei kuulosta kyllä pätevän tähän heppuun. Varsinkin kun pätee huonosti ja oman ohuutensa paljastaen lainaamalla Matti Mäkelän joskus kirjoittamaa arviota mm. Otavalaisesta estetiikasta. Kuinka henkevää! Oih.
VastaaPoistat. Lukija
Joo, arviosta saa kieltämättä helposti sellaisen vaikutelman, että kirjoittajalla on jotain henkilökohtaisia traumoja ja/tai kaunoja Haahtelaa kohtaan... En tosiaan osaa oikeastaan edes ärsyyntyä jutusta, lähinnä vain huvittaa. Mutta tietysti harmillista, jos yksikin potentiaalinen lukija jättää tutustumatta Traumbachiin tuuba-arvostelun takia. Tässä vielä linkki.
VastaaPoistaHuh, minäkin kävin nyt lukemassa. Kieltämättä vaikuttaa, että jotakin on hampaankolossa liittyen niin Haahtelaan kuin Otavaan. Enpä muista lukeneeni aiemmin arviota, jossa kustantamoa sivalletaan noin monta kertaa! Kaiken lisäksi arvio on spoilaava.
VastaaPoistaTäytyy toivoa, että Haahtela pystyy jättämään kritiikin omaan arvoonsa. Joku oli muuten jättänyt sinne aika hyvän kommentin.
Niinpä! Mutta tuskin tuo nyt kuitenkaan saa Haahtelaa heittämään kynäänsä kaivoon. Kommentti ilmestyi tuonne vasta juuri äsken, se olikin iloinen yllätys.
VastaaPoista