Black Rebel Motorcycle Club – s/t (2o01)
(albumi sisältää 11 biisiä, Spotifyssa 6 bonusbiisiä)
Sanfranciscolainen BRMC koostuu kahdesta jenkistä ja yhdestä britistä ja näyttää, jos mahdollista, vielä coolimmalta kuin The Strokes. Ja kun bändin musiikkikin sattuu olemaan täydellinen sekoitus hapokasta rokkia, goottitunnelmia ja kenkiintuijottelua, niin ei ihme että tulosta syntyy.
Pitää paikkansa. Gootti-sanan käyttö tässä yhteydessä on ehkä lievästi liioiteltua, mutta hapokasta ja shoegazehtavaa tämä musiikki kyllä on. Strokes-vertaus on siinä mielessä osuva, että molempien yhtyeiden vuonna 2001 julkaistut debyytit tekivät suuren vaikutuksen ja kuuntelen niitä yhä, mutta bändien myöhempään tuotantoon en ole juurikaan perehtynyt. (Bändit varmasti rakastavat tällaisia "faneja"...)
BRMC:n toistaiseksi tunnetuin kappale lienee levyn ensimmäinen singlelohkaisu Whatever Happened To My Rock 'n' Roll. Vaikka hieno kappale onkin, se saattaa suoraviivaisena rockvetäisynä johtaa satunnaista kuulijaa hieman harhaan – suurin osa levystä nimittäin liikkuu syvemmillä vesillä. Toinen sinkku, levyn avausraita Love Burns kertoo jo huomattavasti tarkemmin missä mennään: The Jesus And Mary Chainia on tullut kuunneltua. Sama assosiaatio toistuu useaan otteeseen seuraavan 57 minuutin aikana, ja lisäksi mieleen hiipivät mm. Ride ja Spacemen 3.
Hmm. JAMC-yhteyttä ei edelleenkään voi kieltää, ja kai niitä Ride-henkisiäkin hetkiä on, mutta että Spacemen 3? En ollut tuohon aikaan kuunnellut kyseistä yhtyettä kovinkaan paljon, enkä ole sen jälkeenkään, mutta jotenkin tuo vertaus tuntuu ontuvan. Päätösbiisi Salvation vie mielikuvia ennemminkin Spiritualizedin suuntaan.
Näinkin hienoista vaikutteista voisi lahjattomampi yhtye ehkä saada aikaan hengettömiä pastisseja, mutta BRMC ei moiseen sorru vaan nousee jatkuvasti vähintäänkin esikuviensa tasolle. Heikkoja lenkkejä ei yhdentoista kappaleen joukkoon mahdu.
Samaa mieltä olen vieläkin. Itse asiassa täytyy sanoa, että JAMC:n suuruus ei ole koskaan oikein auennut minulle – onhan bändillä muutama loistava biisi, mutta en vain jaksa kuunnella niitä levyjä. Voin siis sumeilematta todeta, että BRMC on minulle tärkeämpi yhtye kuin JAMC.
Levy on nyt pyörinyt soittimessa päivittäin kuukauden ajan ilman minkäänlaisia kulumisen merkkejä. Tällä hetkellä ei harmita mikään muu kuin se, ettei bändin kiertue ulotu Suomeen asti, eipä tietenkään. Ehkä sitten seuraavassa elämässä, jos sellaista tulee. White Palms -kappale ei tosin lupaa hyvää tämän suhteen: "I wouldn't come back if I'd have been Jesus/I'm the kind of guy who leaves the scene of the crime..."
"Nerokas" lopetus. Mutta nyt on siis kulunut kymmenen vuotta eikä levy ole kulunut vieläkään. Sitä tulee kuunneltua melko säännöllisesti, varsinkin talvisin. Antaisin sille edelleen saman arvosanan, neljä ja puoli tähteä.
Mutta hei, minulla olisi yksi ylimääräinen kappale tätä levyä, joten jos jotakuta kiinnostaa, ilmoittautukoon tässä alla vaikkapa lauantaihin 4.2. mennessä. Jos kiinnostuneita on useampia, pannaan arvonta pystyyn.