Olen muistaakseni 37-vuotias. Olen asunut Hämeessä koko ikäni. Synnyin Hämeenlinnassa, vartuin Ylöjärvellä. Kävin kouluni myöhäisellä liitukaudella, erehdyin armeijaan. Pääsin Tampereen yliopistoon, sivistyin hieman, tempauduin työelämään. Opiskeluaikana asuin Hämeenlinnassa tyttöystävän kanssa, Tampereelle päädyimme vuonna 1999.
Nykyään perheeseeni kuuluvat vaimo, poika (10), tytär (8) ja kissa (12). Asumme vanhassa kerrostalossa keskustan laidalla.
Työskentelen käännöstoimistossa kolmen minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Käännän asiatekstejä suomesta englanniksi tai päinvastoin. Olen ollut alalla 13,5 vuotta. Välillä haaveilen jostain muusta, mutta toisaalta tämä on siisti sisätyö, jossa saa pelata sanoilla (joskin yleensä tylsillä kentillä, kökköjen tekstien parissa) ja kuunnella musiikkia (luurit korvilla melkein koko päivän).
Ohjatut harrastukset eivät ole minua varten. Lapsena kokeilin partiota, jääkiekkoa ja pianonsoittoa, mutta mitään en jaksanut vuotta pidempään. Harrastin omatoimisesti monenlaista urheilua, kunnes teini-iässä skeittaus vei mielenkiinnon kaikesta muusta. Myöhemmin hurahdin levyihin ja sitten kirjoihin. Toki olen lukenut ja kuunnellut musiikkia pienestä pitäen, mutta ykkösharrastukseksi ne nousivat verrattain myöhäisellä iällä. Minulla on taipumusta lievään fanaattisuuteen harrastusteni suhteen.
 |
| Lentoharjoituksia syksyllä 1989. Käyn edelleen skeittaamassa ainakin muutaman kerran kesässä. |
Kesällä 2000 häämatkailin Kreikassa, sen jälkeen olen pysytellyt parinsadan kilometrin säteellä kotoa. Matkailu voisi periaatteessa olla kivaa, mutta on niin paljon helpompaa (ja tietysti ympäristöystävällisempääkin) pysyä kotona ja muodostaa maailmankuvansa kirjojen ja muiden kulttuurituotteiden perusteella. Olen lentänyt kolmesti elämäni aikana: Turku–Maarianhamina, Helsinki–Santorini–Helsinki. Jos vielä joskus matkustan jonnekin, kulkisin mieluiten rauta- ja meriteitse.
Lopetin lihansyönnin heinäkuussa 1997, ei ole tullut ikävä. Kautta aikain juomani kahvikupilliset ja kaljapullolliset ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Teetä, viiniä tai lonkeroa voin juoda, ainakin jos joku tarjoaa.
Musiikin lisäksi nautin myös hiljaisuudesta, erityisesti metsässä (ja tietysti lukiessa). Välttelen meluisia tilanteita yliherkkien vinkukorvieni takia. Keikoilla käyminen ei tule enää kysymykseenkään, elokuvateatteritkin ovat siinä ja siinä. Leffoja ei nykyään tule juuri katsottua telkkaristakaan, eikä kyllä paljon muutakaan, lähinnä jalkapalloa joskus.
Olen toivoton nostalgikko, jonka muistot aika kultaa tuossa tuokiossa. En ole ikinä osannut suunnitella tulevaisuutta, mutta sen olen päättänyt, että aion elää tosi vanhaksi.
Jaksoitteko muka lukea? Kiitos, te olette hyvä yleisö.
Helposti kävi lukeminen. :)
VastaaPoistaJääkiekkoa en kokeillut. Partiota, pianonsoittoa ja jalkapalloa kyllä. Pianon rämpyttämistä lukuun ottamatta harrastusyrityksen kariutuivat mikä mistäkin syystä. Luin Apassin käsikirjaa -- partiossa piirreltiin vaatteita ja puhuttiin pojista. Yritin futailla järkevästi ja syötin kokeneemmalle -- sain huudot vastuuttomasta pallonkäsittelystä ja lymyilin äitini selän takana sateisen sorakentän laidalla, kun valmentaja etsi katseellaan sitä lyhyenläntää pyöreää tyttöä, jonka viisi minuuttia sitten päästi armosta vaihtoon. :)
Fanaattisuus harrastusten suhteen on harvoin pahasta, joten onnittelut siitä luonteenpiirteestä.
Eikä kaduta tunnustuksen anto ensinkään. Kivaa viikonloppua!
Kiitos Maukka, toivottavasti sinullakin oli mukava viikonloppu!
PoistaVoi pientä palloilijaa. :) Itse en jostain syystä koskaan kokeillut jalkapalloa joukkueessa, vaikka kaverien kanssa tuli pelailtua kaikki kesät. Mutta nyt olen ottanut vahinkoa välillisesti takaisin, kun poikani aloitti pelaamisen keväällä. Kauden aikana tuli koettua monia hienoja hetkiä kentän laidalla, ja harjoituskentällä pääsin itsekin potkimaan ja pelailemaan sydämeni kyllyydestä.
Joo, onhan elämässä oltava intohimoja! Jotkut suuntaavat tarmonsa työntekoon, mutta minulle se on aina ollut vain välttämätön paha...
Ajatella miten vähän aikaa lukemiselle jäisi, jos kaikki lapsena/nuorena aloitetut "oikeat harrastukset" olisivat vieneet mukanaan! Minä olen kokeillut mm. suunnistusta, tanhua, pianonsoittoa, kuvataidekurssia, kuoroa ja jotain kotitalousjuttua. Tosin nykyään antaisin arvoa edes kohtuullisille ruoanlaittotaidoille.
VastaaPoistaJa ah, hiljaisuus. Se on parasta. :)
Totta puhut, Maija!
PoistaMinä olin pitkään kahviton ihminen ja ajattelin, etten koskaan ala juoda kahvia, mutta jossain vaiheessa yliopisto-opintoja kokeilin ensin cappuccinoa ja pian meni jo mustana. Nykyisin se on aamukahvi, jonka kiskaisen, mutta se onkin tärkeä osa päivää, sillä olen toivottoman hidas aamulähtijä.
VastaaPoistaMinäkin olen aina pitänyt hiljaisuudesta (ja metsästä). Ja varsinkin nyt, kun olen aloittanut työt koulumaailmassa, arvostan rauhaa ja hiljaisuutta entistä enemmän. :)
Saa nähdä, opinko minäkin vielä joskus juomaan kahvia. Eihän sitä koskaan tiedä.
PoistaEnkä tosiaankaan ihmettele, että koulun jälkeen kaipaa rauhaa!
Melun tarkoitus täytyy olla hiljaisuuden kauneuden korostaminen... muuta käyttöä en sille keksi. :-)
VastaaPoistaNiinpä, jatkuva meteli on nykyihmisen keksinnöistä kyseenalaisimpia.
PoistaOlipa mukavaa lukea, millainen bloggaaja siellä ruudun takana on. :) Minäkin olin lapsena testaamaan eri harrastuksia, mutta mikään niistä ei kestänyt kovin pitkään: pianon soitto (loppui, kun opettaja lopetti työnsä sairastumisen takia), piirustustunnit (kävin kurssin loppuun, en jatkanut enempää), kuoro (inhosin laulamista, kävin koska äiti halusi:-D), ratsastus (tätä olisin halunnut jatkaa, mutta talli oli 25 km päässä enkä halunnut vaivata vanhempia kyyditsemisellä enkä tykännyt rats.opettajastani). Jonkin liikunnallisen lajin harrastamisen olisin halunnut aloittaa, mutta pienellä paikkakunnalla tarjontaa ei juuri ollut kuin suosittu lentopallo, ja inhoan pallolajeja. Oulun yliopistoon lähdettyäni sitten löysinkin urheilullisia harrastuksia. Lukeminen sen sijaan on kulkenut mukana koko ajan, vaikka muut harrastukset ovat vaihtuneet. :-)
VastaaPoistaKahvi <3 Minä olen juonut sitä noin neljä vuotiaasta asti. :-D
Kiitos Kaisa!
PoistaTuohan kuulostaa ihan siltä kuin ennen muinoin, kun lapsetkin alkoivat ryystää kahvia heti kun annettiin. :)
Tätä oli tosi kiva lukea :) Löysin myös samaistuttavaa. Olen taipuvainen nostalgiaan ja fanaattisuuteen harrastusten suhteen. Kahvia olen juonut ehkä viis kupillista elämässäni, vaikka tykkään kyllä kahvin tuoksusta. (Tee on lempijuomani.) Hiljaisuus on parasta, varsinkin metsässä.
VastaaPoistaKiitos Liisa! :) Minustakin kahvi tuoksuu hyvältä, mutta maku on ollut karvas pettymys niillä harvoilla kerroilla, kun olen sitä maistanut. Ehkä kahvittomuuteni johtuu osittain myös luontaisesta vastarannankiiskeydestäni – ärsyttää kun sitä kuuluu juoda ja se on aina päivittäinen puheenaihe joka paikassa, esim. työpaikalla.
PoistaMinullekin metsän hiljaisuus on sitä parasta hiljaisuutta, koska siellä on kuitenkin yleensä sen verran tuulen huminaa ja muita kauniita ääniä, että tinnitukseni peittyy.
Tuohon viimeiseen kappaleeseen voin samaistua täysin: olen toivoton nostalgikko, tulevaisuutta en ole koskaan suunnitellut, mutta itsestään selvää minusta on aina ollut, että vanhaksi (siis tosi vanhaksi) aion elää.
VastaaPoistaMukava kuulla, Jaana. Itse "päätin" elää tosi vanhaksi viimeistään silloin, kun läheisin serkkuni kuoli 31-vuotiaana. Eihän sitä ikinä tiedä, jos sairastuu tai jotain, mutta olen kypsynyt niin hitaasti, että en usko ainakaan vanhuudenheikkouden iskevän kovin varhaisessa vaiheessa. :)
PoistaPeukutukset lentoharrastamattomuudestasi. Minä olen tullut tulokseen, että yksi ulkomaanmatka riittäisi jokaiselle. Yhden reissun aikana tajuaa tärkeän jutun: olemme kaikkialla niin samanlaisia.
VastaaPoistaKiitos peukutuksesta. En tosin halua paheksua ketään paljon matkailevaa, kukin tekee omat valintansa. Välillä vähän kadehdinkin maailmankansalaisia, mutta toisaalta olen tyytyväinen osaani (vaikka joskus talvisaikaan kiroankin esi-isien asuinpaikkavalintaa!). Ja kaikki on niin suhteellista: Joskus vuosia sitten luin pohjoishämäläisestä miehestä, joka ei ollut koskaan käynyt Tamperetta pidemmällä, ja sielläkin vain kerran elämänsä aikana. Ei vaan ollut tullut tarvetta. :)
PoistaHyvin jaksoin lukea. Oli kivaa saada tietää sinusta enemmän.
VastaaPoistaMinäkään en ole jaksanut harrastaa mitään ohjattua kauan. Ratsastus, partio, telinevoimistelu, 4H, näytelmäkerho, kuoro, lauluyhtye, pianonsoitto, fagotinsoitto, astangajooga, erilaiset jumpat, kuntonyrkkeily... Monenlaista olen kokeillut ja melkein kaikesta ihan pitänyt, hetkeksi (tai muutamaksi) jopa innostunut, mutta ei minussa ole sitä jotain sellaista, joka saa sitoutumaan harrastukseen ja viitsimään jatkaa vuodesta toiseen.
Olen kyllä kova innostumaan ja perehtymään eri asioihin itsekseni. Sitä harmittelen, etten millään innostu liikkumaan enemmän. Välillä intoudun joogaamaan päivittäin kotona tai kävelemään viikossa useita pitkiä lenkkejä (äänikirjojen kanssa), mutta ne ovat aina sellaisia leimahduksia, jotka pian hiipuvat ja sammuvat.
Ihailen ympäristönäkökulmasta tuota, ettet matkustele. Mutta pahimmallakin jeesustelijalla pitää olla omat syntinsä ja minulla pahin niistä lienee se, miten paljon rakastan matkustamista tai haaveilen siitä esim. nyt, kun matkailuun ei oikein ole rahaa. Paljon pystyy kokemaan kirjojen ja elokuvien kautta, ja kuten Pihi nainen tuossa sanoo, olemme kaikkialla tosiaan samanlaisia, mutta ei se vielä riitä minulle. Höh.
Kasvissyöjä olen minäkin (tosin vasta alkaen noin vuodesta 2003 tai jotain, enkä ole vieläkään ihan absolutisti, mutta enemmän niin kuin kymmenen vuotta sitten) ja aloin juoda kahvia vasta kolmekymppisenä. Nytkin juon vain aamulla, enkä silloinkaan, jos on esim. kiire. Kahvihetken täytyy olla rauhallinen.
Viinihän mulle kyllä maistuu. Olutkin on välillä älyttömän hyvää, mutta aika vähän sitä tulee enää juotua kesähelteitä ja joitakin tulisia aterioita lukuun ottamatta.
Minäkin olen meluherkkä ja rakastan hiljaisuutta. Siedän kuitenkin lasten(i) ääniä ihan ok. Pahempaa on liian kovalla oleva tv tai tietokone tai pahimmillaan useampi tällainen melunlähde yhteisenä kakofoniana.
Leffoja katselen paljon. Samoin tv-sarjoja. Nostalgikko olen minäkin, mutta samalla tarvitsen aina jonkun haaveen tai tavoitteen, jota suunnitella tulevaisuutta silmällä pitäen.
Hyvä, jos sinäkin jaksoit lukea. Varsinkin, kun olen varmasti kertonut kaiken tämän jo omassa blogissani. :)
Kiitos Karoliina! Oli kiva yllätys nähdä tämä pitkä ja kiinnostava kommentti heti kun olin vihdoin saanut vastattua noihin edellisiin. :)
PoistaAika komea harrastuskokeilulista, hih!
Minuakin harmittaa, että liikuntaharrastukseni ovat niin satunnaista laatua. Välillä voi tulla oikea lenkkeilypuuska, mutta yleensä se menee ohi yhtä nopeasti kuin alkoikin. Ja talvella ei välillä huvittaisi liikkua ulkona ollenkaan... Esim. hiihto tekisi tosi hyvää selälle, mutta ei se vaan oikein ole innostanut sitten lapsuusaikojen.
Ei minullakaan tosiaan ole mitään halua syyllistää reissaajia, ja kuten sanottu, kyllähän esim. tuolla Brittein saarilla olisi kiva käydä edes kerran. (Ja mitä tulee ekologiseen jalanjälkeen, pystyn luultavasti halutessani potemaan lopun ikäni huonoa omaatuntoa niistä tuhansista kertakäyttövaipoista, joita lapsilleni ostin. Jostain syystä tuntuu, että sitä syntiä ei riitä sovittamaan mikään – ei lentämättömyys, autottomuus, lihattomuus...)
Mmm, viini on kyllä hyvää!
Ja pauhaava telkkari on kyllä kamala, varsinkin jos sieltä tulee mainoksia (olen allergisoitunut mainoksille pahasti viime vuosina). Leffoja ja sarjoja katsoisin mielelläni edes vähän enemmän, mutta jostain syystä kirjat vievät yleensä voiton. :) 90-luvulla katsoin kaikki mahdolliset brittisarjat, mutta nykyään olen pudonnut kärryiltä niiden suhteen. Jostain Downton Abbey -jaksosta näin viisi minuuttia alusta, mutta ei siihen huvittanut yhtäkkiä hypätä kylmiltään mukaan. Tällä hetkellä odotan eniten, että Villin Pohjolan dvd-julkaisut saisivat jatkoa (nelos- ja vitoskausi puuttuvat edelleen, ja alan jo pelätä, julkaistaanko niitä ollenkaan).
Mutta tosiaan, kiitos sinulle ja kaikille muillekin kommentoijille vielä! Kommentit lievensivät sitä pikkuisen noloa minäminäminä-oloa, joka tämän jutun julkaisemisesta väkisinkin jäi. :)
Huh, voin sentään brassailla sillä, että molemmat lapseni käyttivät (pääosin) kestovaippoja. :D
PoistaNo niin, eiköhän sillä jo saa muutaman lentomatkan anteeksi. :) Länsimaisen ihmisen taakka...
PoistaTiivis elämäkertasi oli osuvasti laadittu. Mietin, osaisinko omaani.
VastaaPoistaSynnyin kauan sitten Siurossa, jossa asuin elämäni ensimmäiset 18 vuotta, suurimman osan niistä kaupan yläkerrassa ison perheen kilttinä tyttönä. Ohjatut harrastukset ja ihmisjoukot eivät minuakaan viehättäneet: pienenä koululaisena lintsasin tyttökerhosta hiippailemalla lähimetsään rakentelemaan käpykoteja – sieltä saattoi tarkkailla, koska kerho päättyy, ja mennä sitten kotiin muina miehinä.
Heti koulun päätyttyä lähdin opiskelemaan. Löysin elämäni miehen ja muutimme aluksi Hämeenlinnaan. Opiskelin opettajaksi periaatteella ”kai mä siinä hommassa viihdyn kun isosiskokin”. En viihtynyt. Koko ajan täytyy sanoa toisille, mitä heidän pitää tehdä – sellainen keskushenkilöys ei ole minua varten. Tähtihetkeni oli, kun keväisenä iltana ylöjärveläisen kotiharjun polulla keksin: Kirjastonhoitajaksi! Pelastus! Vaisto osui oikeaan, sillä hyllyjen välissä on nyt kulunut kymmeniä vuosia. Kirjasto on loistava työpaikka, koska sen idea perustuu kierrätykseen ja ”ihmisten tasa-arvoistamiseen”. Ellei kirjastoa olisi, se täytyisi pikimmiten keksiä.
Vuosien kuluessa perhe karttui neljällä lapsella. Meillä asui heidän hahmoissaan intiaaneja, skeittaajia, rumpaleita, pianisteja, laulajia, kitaristeja, prinsessafaneja, ratsastajia, jääkiekkoilijoita, lintuharrastajia. Väliin yritti joukkoon joku jääkiekkoilija ja partiolainenkin, mutta eivät viihtyneet pitkään :o) Elo ei käynyt yksitoikkoiseksi. Sitä se ei ole vieläkään, vaikka kotonamme asuu enää kaksi tyyppiä: tulisieluinen harmaapartainen maailmanparantaja ja häntä vuoroin tasoitteleva, vuoroin kannustava muori. Lapset ovat jo kaikki muuttaneet omiin oloihinsa – onneksi eivät kovin etäälle, sillä pidän heitä parhaina ystävinäni.
Juon kahvia, koska sitä on kiva juoda, vaikka se ei maistukaan hyvältä. Rakastan puita, metsää, hiljaisuutta, omaa rauhaa, tuttuja ihmisiäni, kirjoja, laiskottelua. Haluaisin, että kaikilla olisi asiat hyvin eivätkä ihmiset ajaisi vain omia etujaan.
Ihanasti kirjoitettu! ♥ Teksti ansaitsisi näkyvämmän julkaisupaikan, vaikka tietysti on kiva saada näin hienoja kommentteja. Ehkä sinullakin pitäisi olla oma blogi. :)
Poista