Kirjailijaesittely: Heidi Köngäs

Heidi Köngäs (s. 1954) tunnetaan tv-ohjaajana, mutta hän on kirjoittanut myös neljä Otavan julkaisemaa romaania. Ihastuin kirjoihin vuonna 2008, ja nyt luin ne kaikki uudestaan. Kirjat eivät mielestäni ole saaneet ansaitsemaansa huomiota ainakaan blogimaailmassa, joten tässä pieni esittely.



Luvattu
(2000, 188 sivua)

Tämä tapahtuu pohjoishämäläisessä maalaispitäjässä ehkä 1800-luvun loppupuolella. Piikatyttö Maija on Antille luvattu, mutta Antti on muualla reissutöissä. Sillä välin taloon saapuu uusi työmies, naitu mies, johon Maija alkaa tuntea vastustamatonta vetoa.

Joka kerta kun joudun hänen lähelleen tuntuu kuin näkymätön paula vetäisi meitä lähemmäksi.

Maija taistelee kaikin voimin kiusausta vastaan, mutta mikään ei tunnu auttavan: ei armoton työnteko, ei järjen ääni, ei rukouskaan.

Lempoko on sylkenyt minun vereeni, tekee niin heikkoa. Tekee heikkoa nähdä käsivartesi, rintakehäsi kun paidatta teet työtä. En kärsi katsoa sinun suuntaasi ja näen sinut katsomattakin. Ei parane ajatella mitään. Olen autio ranta, jossa joku on tallonut linnunmunia – tallonut, rikkonut, murskannut.

Syyllisyys painaa mieltä jatkuvasti, ennen kuin mitään on tapahtunutkaan. Maija tuntuu jo ennalta alistuneen ajattelemaan, että ei tässä hyvin käy. Mutta yllätyksiäkään tarinasta ei puutu.

Köngäs kuvaa upeasti mennyttä aikaa ja maatalon työväen rankkaa arkea. Kieli on aidon tuntuisesti vanhahtavaa, herkkää ja paikoin ronskiakin, koko ajan kaunista. Mutta kaikkein hienointa kirjassa on Maijan sisäisen kamppailun kuvaus. Ei totisesti ole helppoa olla nainen 1800-luvun maalaisyhteisössä, varsinkaan jos ei tahdo alistua ympäristön vaatimuksille, mutta jotenkin on vain selvittävä. Köngäs osoittaa hyvin myös sen, että vaikka maailma muuttuu, ihmisen ilot ja murheet pysyvät samoina. Syvästi vaikuttava kirja.

*****


Vieras mies
(2002, 333 sivua)

Vieraan miehen kansi saattaa herättää harlekiinimaisia mielikuvia, mutta sisältö on kaikkea muuta. Tämä oli ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon ja vaikutti lähes salamaniskun tavoin.

Ollaan pienessä kaupungissa Perämeren rannalla. 40-luku on lopuillaan, sodan arvet tuoreet. Yksinäinen nainen pitää valokuvaamoa. Nainen on kampurajalkainen eikä oikein minkään ikäinen. Täysin työlleen omistautunut, vannoutunut vanhapiika, jolle loppuelämän kuviot ovat selvät.

Minun piti hitaasti kuihtua pois, antaa vain vuosien valua ohitseni jälkiä jättämättä.

Mutta sitten kuvaamoon astuu vieras mies työnhaussa.

Isot kourat, kämmenselkä aivan karvojen peitossa, tietysti ne jatkuvat pitkin olkavarsia kaulaan saakka, ylin paidan nappi oli auki ja sieltäkin niitä tuli.
Täysin sopimattomat kädet tarkkuutta vaativaan, hienosäätöiseen työhön. Täysin sopimattomat kädet sähkökuvaamoon!
Tiesin heti, että ottaisin hänet.

Mies on naista nuorempi, ja morsiankin hänellä tietysti on. Se ei kuitenkaan estä naista ja miestä kiinnostumasta toisistaan. Molemmat ovat omalla tavallaan rikkinäisiä ihmisiä ja ehkä siksi ymmärtävät toisiaan. Vähitellen heidän välilleen kehittyy sietämättömän voimakas jännite.

Köngäs kuljettaa tarinaa vuoroin naisen, vuoroin miehen kertomana. Myös miesääni kuulostaa uskottavalta, ehkä paria pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta (jotenkin vaikea kuvitella sanaparia kermanvärinen paitapusero karskin sodanjälkeisen miehen suusta). Mutta mitäs pienistä – kerrontaratkaisu toimii erittäin hyvin, molempien näkökulma tulee esille ja näemme asioiden kaikki puolet.

Ensimmäisen kirjan tavoin tämäkin sisältää hienoa ajankuvaa, pikkukaupungin hiukan ahdasmielinen tunnelma on käsinkosketeltava. Naisen osa on jo helpompi kuin 1800-luvun maaseudulla, enää ei ole pakko alistua yhteisön paineen edessä, mutta kyllä valokuvaajammekin saa taistella tosissaan saadakseen äänensä kuuluviin. Onneksi hän on niin sitkeää tekoa, että vastoinkäymiset saavat hänet vain sisuuntumaan.

Köngäs kuvaa hienosti myös vuodenkiertoa. Hiihtoretki meren jäällä hyydyttää lukijankin, ja koen kirjan selvästi talvikirjana, vaikka se alkaakin kuumana elokuun päivänä. Kielikin on kirkasta, vahvaa mutta haurasta kuin jää. Vieras mies on yksi minulle tärkeimmistä kirjoista, enkä toisenkaan lukukerran jälkeen keksi, kuinka se voisi olla yhtään tämän parempi. Loppukin on täydellinen.

*****




Hyväntekijä
(2006, 221 sivua)

Tämä tarina sijoittuu nyky-Helsinkiin. Taas on nainen ja mies, mutta tällä kertaa kolmas pyörä ei ole ihminen vaan kokonainen maanosa, hätää kärsivä Afrikka. Mies on nimittäin lääkäri ilman rajoja. Hän on viettänyt vuosia pakolaisleireillä, käy kotimaassa vain kääntymässä. Nainen yrittää hyväksyä sen, että muut tarvitsevat miestä enemmän kuin hän, mutta eihän se pidemmän päälle onnistu. Lisärasitteena naisella on iäkkäät vanhemmat, jotka eivät enää pärjää kahdestaan. Miehelläkin on oma ristinsä kannettavana, eikä nainen ole ainoa seikka, joka vetää häntä takaisin Suomeen.

Myös Hyväntekijä sisältää osuvaa ajankuvaa. Tässä tapauksessa huomio ei niinkään kiinnity siihen, koska aika on jo valmiiksi tuttu. Kirjailijan silmää on kuitenkin pakko arvostaa, vähin elein hän maalaa tarkkaa ja kaunistelematonta kuvaa ajastamme. Nykynainen on vapaa tekemään mitä haluaa, mutta loppujen lopuksi hänkin taitaa olla tunteidensa orja, aivan kuin esiäitinsä.

Olen taipuvainen näkemään kolme ensimmäistä Köngästä eräänlaisena trilogiana. Kussakin kirjassa on aivan oma maailmansa ja omat tapahtumansa, mutta samanlaiset tunteet ja mietteet kaikuvat vuosisadasta toiseen. Kiinnostavana kuriositeettina mainittakoon, että kaikissa kolmessa kirjassa esiintyy adjektiivi lääsyinen, johon en ole missään muualla törmännyt. Tämäkään kirja ei ole lainkaan lääsyinen, vaan itse asiassa kerrassaan loistava.

****½


Jokin sinusta
(2008, 315 sivua)

Rakkaudesta on kyse tässäkin kirjassa, mutta ei romanttisesta rakkaudesta vaan lapsen ja äidin välisestä.

Marga-tyttö syntyy Tukholmassa vuonna 1954 nuoren Soilin aviottomana lapsena. Soilin kymmenen vuotta vanhempi sisko Mirja asuu Mäntässä ja on ollut naimisissa jo pitkään, mutta liitto uhkaa jäädä lapsettomaksi. Itsenäinen maailmannainen Soili antaa vauvan siskonsa hoitoon, väliaikaisesti vain. Mirja kuitenkin tietää heti, ettei voi luopua Margasta, ja niin viikot venyvät kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi.

Tyttö ja kaksi naista kertovat tarinaa vuorotellen, joten saamme tässäkin kirjassa nähdä asioiden eri puolet, ja hyvä niin. Margalla on kaksi äitiä, joista toinen on hylännyt hänet, toinen melkeinpä ryöstänyt. Kenenkään osa ei ole helppo, mutta jokainen yrittää tulla toimeen omalla tavallaan.

Lapsi selviää aina aikuisen menetyksestä, jos hänellä on edes yksi joka rakastaa, mutta vanhempi, joka menettää lapsensa, ei selviä siitä koskaan.
Tämän ajatuksen Köngäs toistaa useammassakin kirjassaan (totta puhuen lainaus on Hyväntekijästä, koska en nyt löytänyt sitä kohtaa tästä kirjasta). Hänellä on aiheesta omakohtaista kokemusta, sillä Jokin sinusta sisältää käsittääkseni runsaasti omaelämäkerrallisia elementtejä. Syntymävuosi ja -paikkakin täsmäävät.

Kipeästä aiheesta huolimatta kirja ei ole synkkä. Se on koskettava ja lämmin, yllättävän hauskakin. Ja kaunis ja haikea kuin kellastuneet valokuvat lapsuuden kesistä.

****½


Lopuksi oli tarkoitus päivitellä, mihin Köngäs on kadonnut ja eikö hän aio enää kirjoittaa mitään. Sitten kävikin yllättäen ilmi, ettei hän suinkaan ole lopettanut kirjoittamista, onpahan vain vaihtanut kohderyhmää. Kirjastosta löytyi kaksi Henkselirouva-kirjaa, jotka on kirjoittanut Heidi Köngäs, kuvittanut Liisa Kallio ja julkaissut Lasten Keskus vuosina 2010 ja 2011.



Näistä olen ehtinyt lukea vasta puolet ensimmäisestä, mutta vaikuttaa kerrassaan mainiolta ja oivaltavalta tekstiltä.

Rannalla oli trampoliini. Eräs tiiranpoikanen pomppi siinä yhdellä jalalla, ja samassa viereen tuli toinen tiira samasta poikueesta ja teki voltin. Silloin niiden äiti lensi paikalle ja sanoi:
"Mitä on sanottu trampoliinista? Vain yksi kerrallaan!"
Viimeksi tullut tiira lensi laiturin kaiteelle ja oli kade.

Toivon kuitenkin itsekkäästi, ettei Köngäs ole heittäytynyt tyystin lastenkirjailijaksi vaan kirjoittaa vielä joskus jotain aikuisillekin. Sitä odotellessa kannattaa tutustua noihin tähänastisiin kirjoihin.
Sara on kirjoittanut Luvatusta hienon jutun ja listannut myös Vieraan miehen suosikkikirjakseen, Katri sen sijaan ei vakuuttunut ensin mainitusta. Suosittelen kaikkia kokeilemaan itse.

Tutustumista helpottaakseni ajattelin arpoa kiinnostuneiden kesken yhden Vieras mies -pokkarin. Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin lauantaihin 18.2. mennessä. Kiitos!