torstai 9. syyskuuta 2010

Haloo Helsinki - ja Tampere

Sitten kun huvittaisi päivittää blogia useammin, elämä järjestääkin kaikenlaista muuta tekemistä ja ajattelemista (mikä on toki ihan hyvä asia). Nyt kuitenkin pikainen nosto.

Tästä piti tulla menovinkki helsinkiläisille, mutta huomasin juuri, että sama show on luvassa Tampereellakin (ja vielä ilmaiseksi!):
Jeffrey Lewis & The Junkyard
esiintyy Telakalla ma 13.9. ja Bar Loosessa ti 14.9.



Jeffrey Lewis (s. 1975) on amerikkalainen laulaja-lauluntekijä ja sarjakuvataiteilija. Hänen sanotaan edustavan anti-folk-genreä, joka Wikipedian mukaan on "amerikkalaisesta folkista ja punk rockista ammentava urbaanin folk-musiikin tyylilaji, joka sai alkunsa New Yorkissa 1980-luvun puolivälissä".

Anti-folkista en tiedä sen enempää, mutta ainakin Lewisin musiikki kuulostaa mukavan kotoisalta. Ei mitään hifistelyä, vaan kitara rämisee ja laulu on vähän sinne päin, usein suorastaan puhelaulua. Tarinat ovat kiintoisia, ja toisinaan meno yltyy jopa psykedeeliseksi. Kyllä niitä punk-elementtejäkin on havaittavissa, varsinkin asenteessa. Ja onhan Jeffrey myös coveroinut kokonaisen albumillisen Crass-yhtyeen kappaleita (12 Crass Songs, 2007).

Lewisin albumeista suosikkini taitaa olla The Last Time I Did Acid I Went Insane and Other Favorites (2001), jota ei tietenkään ole Spotifyssa. Junkyard-kokoonpanolla tehty, kantritunnelmiakin viljelevä 'Em Are I -levy (2009) kyllä löytyy, ja sen kolmosbiisi If Life Exists (?) sisältää yhden suosikkisitaateistani:

It's all easier said than done
and it's not even easy to say
.


Tuo muuten pätee aika moneen asiaan. Voisi kuvitella, että Jeffreyn musiikki kuulostaa kivalta livenäkin.

Lewisin sarjakuvia en ole nähnyt muutamaa sivua enempää, mutta kiinnostavilta vaikuttavat nekin. Hänen tyylinsä on varsin runsas, joten jutut vaativat keskittymistä, mutta ainakin lyhyessä mitassa ne näyttävät toimivan hyvin. Kuten nyt tämäkin festivaaliaiheinen sivu parin vuoden takaa.

P.S. Euroopan-kiertueen majoitusjärjestelyt lienevät jo kunnossa, mutta ensi kuun Amerikan-keikkoja varten Jeffreyn keikkakalenterissa oli tällainen hellyttävä pyyntö:
If anybody has a place for the Jeff Lewis Band to sleep on any of the below nights please email JeffLewisBand@gmail.com - thank you!!

4 kommenttia:

  1. Joo, kiitoksia tästä. Keikalle tuskin menen, mutta levyjä vois jostain metsästää... Ja sarjiksetkin toki kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Kiva jos kelpaa. Levyt vaikuttavat tosiaan hyviltä, mitä nyt olen kuullut.

    VastaaPoista