Minä minä minä

Sain taannoin tunnustuksen (kiitos Maukka!), joka toimii oivana verukkeena kertoa vähän itsestäni, kun en ole vielä tähän mennessä tullut esitelleeksi itseäni kunnolla. (Tarkoitus oli kertoa kahdeksan satunnaista faktaa, mutta tässä tulee nyt saman tien vähän enemmän... Tekstikappaleita on kuitenkin kahdeksan!)

Olen muistaakseni 37-vuotias. Olen asunut Hämeessä koko ikäni. Synnyin Hämeenlinnassa, vartuin Ylöjärvellä. Kävin kouluni myöhäisellä liitukaudella, erehdyin armeijaan. Pääsin Tampereen yliopistoon, sivistyin hieman, tempauduin työelämään. Opiskeluaikana asuin Hämeenlinnassa tyttöystävän kanssa, Tampereelle päädyimme vuonna 1999.

Nykyään perheeseeni kuuluvat vaimo, poika (10), tytär (8) ja kissa (12). Asumme vanhassa kerrostalossa keskustan laidalla.

Työskentelen käännöstoimistossa kolmen minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Käännän asiatekstejä suomesta englanniksi tai päinvastoin. Olen ollut alalla 13,5 vuotta. Välillä haaveilen jostain muusta, mutta toisaalta tämä on siisti sisätyö, jossa saa pelata sanoilla (joskin yleensä tylsillä kentillä, kökköjen tekstien parissa) ja kuunnella musiikkia (luurit korvilla melkein koko päivän).

Ohjatut harrastukset eivät ole minua varten. Lapsena kokeilin partiota, jääkiekkoa ja pianonsoittoa, mutta mitään en jaksanut vuotta pidempään. Harrastin omatoimisesti monenlaista urheilua, kunnes teini-iässä skeittaus vei mielenkiinnon kaikesta muusta. Myöhemmin hurahdin levyihin ja sitten kirjoihin. Toki olen lukenut ja kuunnellut musiikkia pienestä pitäen, mutta ykkösharrastukseksi ne nousivat verrattain myöhäisellä iällä. Minulla on taipumusta lievään fanaattisuuteen harrastusteni suhteen.

Lentoharjoituksia syksyllä 1989. Käyn edelleen skeittaamassa ainakin muutaman kerran kesässä.

Kesällä 2000 häämatkailin Kreikassa, sen jälkeen olen pysytellyt parinsadan kilometrin säteellä kotoa. Matkailu voisi periaatteessa olla kivaa, mutta on niin paljon helpompaa (ja tietysti ympäristöystävällisempääkin) pysyä kotona ja muodostaa maailmankuvansa kirjojen ja muiden kulttuurituotteiden perusteella. Olen lentänyt kolmesti elämäni aikana: Turku–Maarianhamina, Helsinki–Santorini–Helsinki. Jos vielä joskus matkustan jonnekin, kulkisin mieluiten rauta- ja meriteitse.

Lopetin lihansyönnin heinäkuussa 1997, ei ole tullut ikävä. Kautta aikain juomani kahvikupilliset ja kaljapullolliset ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Teetä, viiniä tai lonkeroa voin juoda, ainakin jos joku tarjoaa.

Musiikin lisäksi nautin myös hiljaisuudesta, erityisesti metsässä (ja tietysti lukiessa). Välttelen meluisia tilanteita yliherkkien vinkukorvieni takia. Keikoilla käyminen ei tule enää kysymykseenkään, elokuvateatteritkin ovat siinä ja siinä. Leffoja ei nykyään tule juuri katsottua telkkaristakaan, eikä kyllä paljon muutakaan, lähinnä jalkapalloa joskus.

Olen toivoton nostalgikko, jonka muistot aika kultaa tuossa tuokiossa. En ole ikinä osannut suunnitella tulevaisuutta, mutta sen olen päättänyt, että aion elää tosi vanhaksi.

Jaksoitteko muka lukea? Kiitos, te olette hyvä yleisö.

Palasia

Arvasin ettei Köngäs voita Finlandiaa, mutta ehdokkuus oli iloinen yllätys. Kaikesta päätellen Lundberg on palkintonsa ansainnut, ja kirja kiinnostaa jopa minua ihan eri tavalla kuin Finlandia-voittajat yleensä. Harmi ettei liene mitään toivoa saada sitä kirjastosta tai divarista lähiaikoina.

The Babies -yhtyeen Our House on the Hill vaikuttaa yllättävän pirtsakalta rocklevyltä.(* Pitää näköjään ottaa Nuorgamin minikritiikit tarkempaan seurantaan.

Hollinghurstin kanssa meinasi sittenkin tulla kiire, vähän stressaavia nuo pikalainat. Mutta kannatti ehdottomasti valvoa myöhään, Vieraan lapsi kasvoi hienoksi kokemukseksi. Kirjan luettuani teki mieli muuttaa Englantiin, alkaa metsästää harvinaisia kirjoja ja kirjoittaa runoja. Ja taas näitä outoja yhteensattumia: kirjassa mainittiin runoilija Henry Newbolt, jonka nimi esiintyi koodinimenä (Majuri Newbolt) edellisessä lukemassani kirjassa (MacDonaldin Linnuntietä). Tätä ennen en varmasti ollut ikinä kuullut koko tyypistä, ja nyt nimi tuli vastaan kahdessa kirjassa peräkkäin. Mystistä.

Tom Perrotta rokkaa! Lupaan yrittää paneutua aiheeseen perusteellisemmin joskus, tällä hetkellä tekisi vain mieli ahmia miehen loputkin kirjat. Jotenkin tuntuu, etten malta vastustaa kiusausta kovin pitkään.

Kirjaston kierrätyskärrystä löytyi lauantaina Reidar Palmgrenin Jalat edellä, jonka lukaisinkin sitten saman tien. Kirja oli erinomaisen viihdyttävä, vaikka lopusta jäikin vähän hämmentynyt olo. Palmgrenia tulee varmasti luettua lisääkin.

Huomenna pikkujoulut ja Vadelmavenepakolainen Tampereen Teatterissa.(** Odotan mukavaa iltaa – tykkäsin kirjasta pari vuotta sitten, ja näytelmääkin on kehuttu. Ylipäätään kivaa päästä taas teatteriin, alkuvuoden kiivaan rupeaman jälkeen on ollut hiljaista sillä rintamalla.

*) No joo, toisella kuuntelulla Babies tuli jo ehkä vähän toisesta korvasta ulos. En tiedä, täytyy kuunnella kolmannen kerran myöhemmin. Päivän paras levy on joka tapauksessa The House of Loven iki-ihana The German Album.

**) Lisäys 6.12.: Näytelmä oli varsin viihdyttävä. Kesti vähän aikaa lämmetä (ehkä en vain ole tottunut komedioihin), mutta vauhtiin päästyä naurettavuuksia riitti. Päähenkilö oli hyvä ja pari sivuosien esittäjää välillä suorastaan hulvattomia. Huomasin etten muistanut kirjasta paljoakaan, mutta ei se haitannut.

Kirjanmerkit

Muutamat lukutoukat ovat hiljattain esitelleet kirjanmerkkejään.

Oma suosikkini on tämä pikkuinen merkki (n. 3 x 11 cm), jonka sain tyttäreltäni pari vuotta sitten:


Omistaja käy ilmi merkin takaa:


Toinen käyttämäni kirjanmerkki on tuplasti isompi. Tässä se poseeraa kirjallisen kaksosensa kanssa:


Kuva on viimevuotinen, nyt merkki on jo vähän rispaantuneempi. Se on saatu Tampereen kaupunginkirjastosta, ja siinä esiintyy Jyrki Siukosen teos Book of Dreams. Kääntöpuolella on J. K. Ihalaisen runo kokoelmasta Eurooppalainen kuolemankirja:

minulle kaikenlaiset elämät pysyvät mysteerioina,
olen hyvin yksinkertainen ihminen.
ihmiset eroavat, siis onnetonta.
matkustaminen, siis seikkailu.
lapset, miten ne saa puusta alas.
traaginen etenee hitaasti, vääjäämättä,
kunnes tuska on kuorittu, paljas
luu, siitä voisi tehdä jonkun työkalun.

Muita kirjanmerkkejä en tällä hetkellä käytäkään, mikä osaltaan kertoo siitä, että minulla ei ole tapana lukea montaa kirjaa samaan aikaan. Minulla on myös pari tähän tarkoitukseen varattua postikorttia, mutta niitä en ole vielä ottanut käyttöön. Aiemmin käytin usein kirjaston lainakuitteja, mutta se tapa loppui siihen kohuun lämpökuittien myrkyllisyydestä. (Kuka muistaa? Eipä tuosta enää ole hirveää haloota ollut.)

Jotkut lukijat tunnustavat taittavansa sivujen kulmat hiirenkorville kirjanmerkin käytön sijaan, mutta itse pidän moista toimintaa melko barbaarisena... En liioin jätä kesken olevia kirjoja auki "naamalleen", paitsi ehkä hätätapauksissa lyhyeksi aikaa, ihan kevyesti. :)

Eilisen kirjat

Lauantaiaamu: kirjastoon. Lainasin neljä kirjaa.



Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi (2012)
Tämä uutuus on kuulemma anglofiileille ihan must. "Nuorena kuollut runoilija jättää jälkeensä mysteerin, joka muovaa kahden suvun kohtaloita läpi 1900-luvun." Alku vaikuttaa lupaavalta.

Colm Tóibín: The Story of the Night (1996)
Omassakin hyllyssä on vielä kolme lukematonta Tóibínia, mutta tämä oli pakko lainata, kun Roddy Doylekin kehuu: "A beautiful, fascinating novel. It is a thriller, a love story and much more."

Megan Abbott: Dare Me (2012)
Abbott on minulle uusi tuttavuus, mutta jos Nick Hornby sanoo, että "Megan Abbott is an extraordinary writer", niin tekee mieli uskoa. Sitä paitsi takakannessa kehuja antaa myös Tom Perrotta, jonka löysin juuri Hornbyn suosituksen ansiosta, joten tästähän voi syntyä miellyttävä jatkumo.

Ann-Marie MacDonald: Armon yö (1999)
MacDonaldin Linnuntietä (2004) on niin hieno kirja, että halusin lainata valmiiksi lisää jo ennen kuin olin päässyt sen loppuun.

Kirjaston aulassa jätin kierrätyskärryyn viisi kirjaa, jotka eivät käyneet kaupaksi kirppiksellä. Nappasin mukaani yhden Rushdien ja kiikutin sen härskisti suoraan divariin. Kyllä kannattikin, sain nimittäin vaihdettua sen tähän:



Tampereen divareissa harvoin näkee alkukielisiä Murdocheja, ja vielä harvemmin sellaisia, jotka sattuvat puuttumaan kokoelmistani. Ehdottomasti syksyn paras kirjalöytö!

Illemmalla luin viimeiset 150 sivua Linnuntietä.



Melkoinen tiiliskivi, 850 sivua pientä pränttiä. Siinä ei kuitenkaan ollut riviäkään liikaa, kerrassaan huumaava kirja. Lue lisää Kirjava kammari- ja Kaikki mitä rakastin -blogeista.

Nyt taidan palata Hollinghurstin pariin. Siinäkin on 535 sivua ja vain viikon laina-aika, mutta tuskin tulee tuottamaan ongelmia.

Töks töks

(Kuva ryövätty netistä, sori.)

Bloggaus jaksaa tökkiä. Ideoita on, toteutus vain tuntuu mahdottomalta. Muidenkin blogit ärsyttävät välillä (esim. kirjablogeissa tympii se, kun kaikki kirjoittavat samoista kirjoista).

Mutta joo. Olen minäkin kuunnellut hyviä levyjä, lukenut hyviä kirjoja ja sarjakuvia. Harmi etten jaksa kertoa niistä teille, mutta tässä taas pari listaa paremman puutteessa.

Syksyn uutuuslevyt
1. Jukka Ässä – Mitäs tässä
2. Toy – s/t

Loka–marraskuun lukemiset parhausjärjestyksessä
1. Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa
2. Tom Perrotta: The Abstinence Teacher
3. Miika Nousiainen: Metsäjätti
4. Dan Rhodes: This Is Life
5. Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
6. Geoff Dyer: Paris Trance
7. Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni
8. Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret
9. Sarri Nironen: Tähdenpeitto

Tekisi mieli sanoa, että palaan näihin myöhemmin, mutta... Toivottavasti kuitenkin kuulette vielä ainakin Perrottasta (uusi suosikkikirjailijani – kohta kaksi kirjaa luettu, loput viisi tilattu).

Niin se vain on, että ihminen on lajina melko epätasainen. Luulen että kaikki lajit, vaikkapa nyt gepardit ovat tasalaatuisempia kuin ihmiset. Luonnossa selvitäkseen gepardin on pakko olla nopea. Muuten ei tule saalista. Ei ole sosiaaliturvaa tai irtisanomisajan palkkaa, on pakko olla nopea.

Uskoisin, että maailmassa ei ole kahta gepardia, joiden juoksunopeuden ero on yhtä suuri kuin vaikkapa Usain Boltin ja Martti Ahtisaaren. Mutta kukaan gepardeista ei myöskään ryhdy solmimaan rauhaa leijonien ja seeprojen välille.

– Miika Nousiainen

Miesten kirjat ja naisten kirjat

Varoitus: tämä kirjoitus saattaa sisältää karkeita yleistyksiä ja sukupuolista stereotyypittelyä.

Aihe pälkähti päähäni pari viikkoa sitten, kun näin Jaakon jutun Karoliinan esikoisromaanista. Jaakko kritisoi kirjaa miesnäkökulman puutteesta. Minua se ei lukiessa häirinnyt, totta puhuen koko asia ei edes tullut mieleeni. Toki kirja tuntuu naisille suunnatulta jo kantensa takia, ja aihepiirikin voi vedota enemmän naisiin kuin miehiin. Itse luen paljon naisten kirjoittamia kirjoja ja yritän yleensä olla välittämättä tällaisista ulkoisista seikoista, mutta kyllähän ne väkisinkin vaikuttavat jollain tasolla. Tätäkään kirjaa en varmaan olisi tullut lukeneeksi, jos kirjoittaja ei olisi ollut tuttu (mutta onneksi luin, koska pidin siitä kovasti).

Aloin mietiskellä asiaa yleisemmälläkin tasolla. Lukeminen lienee loppujen lopuksi yllättävän sukupuolisidonnaista puuhaa. Olen monesti kuullut väitettävän, että kaunokirjallisuus kiinnostaa naisia enemmän kuin miehiä, mikä saattaa hyvinkin pitää paikkansa. (Aamulehdessä oli hiljattain aiheeseen liittyvä Simopekka Virkkulan osuva kolumni, jota en valitettavasti muistanut leikata talteen enkä löytänyt netistä.)

En tiedä onko kukaan tutkinut tätä, mutta uskaltaisin melkein väittää myös, että naiset ovat miehiä avarakatseisempia kirjailijan sukupuolen suhteen. Ehkä kyse on samasta ilmiöstä kuin vaaleissa: monet naiset voivat kyllä äänestää yhtä hyvin naista kuin miestäkin, mutta monet miehet eivät hevin äänestäisi naista. Läheskään kaikki kaunokirjallisuus ei tietenkään ole leimallisesti sukupuolittunutta, mutta osa selkeästi on. On miesten kirjoittamia miesten kirjoja ja naisten kirjoittamia naisten kirjoja. On myös miesten kirjoittamia naisten kirjoja (Joel Haahtela! Michael Cunningham?), mutta onko naisten kirjoittamia miesten kirjoja? En äkkiseltään keksi ainuttakaan esimerkkiä.

Miten te lukijoina koette kirjailijan tai henkilöhahmojen sukupuolen vaikuttavan kirjavalintoihinne?

Eihän tällaisilla asioilla pitäisi enää nykymaailmassa olla merkitystä, mutta niinpä vain tuntuu olevan. Terveisin mies, joka ehti lukea Siri Hustvedtin koko tuotannon ennen ensimmäistä Paul Austeriaan. Mies, joka ei äänestyskopissa juurikaan mieti ehdokkaan sukupuolta, mutta silti huomaa useimmiten äänestäneensä naista (tai seksuaalivähemmistön edustajaa).

Asiaton päivittely sallittu

Hengissä ollaan, eikä blogikaan suostu menehtymään millään. Yritän ehkä kenties mahdollisesti julkaista jonkinlaisen kunnollisen jutun joskus lähiaikoina. Sitä odotellessa vastaan parille googlettelijalle, jotka ovat päätyneet tänne seuraavilla hakusanoilla:

"2012 paljonko divarit maksavat kirjoista"
Useimmat divarit maksanevat suunnilleen puolet siitä hinnasta, jolla itse myyvät kirjat eteenpäin. Eli uutuusromaaneista ehkä 5–7 € (olettaen että ulosmyyntihinta on 10–14 €) ja vanhemmista (hyvistä) kirjoista noin 2–4 €. Keräilykirjat ovat tietysti oma lukunsa. Mitään kirjakerhopainoksia sun muita ei yleensä kannata edes yrittää tarjota, ja joskus hyväkään kirja ei kelpaa, jos sitä on hyllyssä jo ennestään.

"me kolme ja jengi sivumäärä"
Ensimmäisessä painoksessa (Otava 1969) on 196 sivua, jotka ovat kaikki täyttä asiaa. Kirja on klassikkoasemansa ansainnut, ja ensipainoksen kansikin on aika siisti:



"john irving in one person suomennos"
Ilmestynee ensi keväänä. Olisi luultavasti tullut jo tänä syksynä, ellei Irvingin esikoisromaani (Vapauttakaa karhut) olisi tunkenut Kristiina Rikmanin työpöydälle tähän väliin.

"irvine welsh skagboys suomeksi"
Eiköhän sekin ennen pitkää tule. Welshin suomentajalla Sauli Santikolla on riittänyt kiireitä David Nichollsin parissa, mutta uskaltaisin veikata hänen ottavan Skagboysin käsittelyynsä pian, ellei ole jo ottanut. Mielenkiintoista nähdä, tuleeko suomenkieliseksi nimeksi Hepohemmot vai jotain muuta.

Näin. Kiitos kaikille, jotka ovat sitkeästi jaksaneet käydä katsomassa, tapahtuisiko täällä jotain. Ette nyt saaneet kovin ruhtinaallista palkintoa kärsivällisyydestänne, mutta pyrin parantamaan jatkossa. Mahdollisesti, kukaties.