lauantai 9. maaliskuuta 2013

Paksuniemen laiha kirja

(Kolme viikkoa sitten ostin tämän eurolla Näsilinnankadun Fidalta ja totesin, että sieltä tekee Tampereen halvimpia kirjalöytöjä. Vaan eipä tee enää – liike muutti korttelin toiselle puolelle ja moninkertaisti hintansa. Austerin Sattumuksia Brooklynissa 18 €? Käsittämätöntä! Buu!)



Petteri Paksuniemi: Jouten
Avain 2011, 164 sivua
(Ostettu 16.2.2013, luettu loppuun su 17.2.2013 klo 18.31)

Hauskanniminen kirjailija oli minulle uusi tuttavuus. Arvasin, ettei Raymond Carverin runoa lainaava kirja voi olla huono. Oudon epätasainen se kuitenkin oli.

Kirja jakautuu kahteen osaan: "Alhaalla" sisältää viisi lyhyttä Helsinkiin sijoittuvaa tarinaa ja "Ylhäällä" kaksi pidempää novellia Lapista. Tykkäsin alakerran jutuista, mutta yläkerta jätti kylmäksi.

Vaikka fiilikset lässähtivät loppua kohden, ei sovi unohtaa hyviä hetkiä. Kuten sitä, kun taiteilija joutui muuttamaan ja olisi halunnut muistolaatan entisen kotitalonsa seinään. Myös divarijutut kiinnostavat tietysti aina.

Divarin muija asetti kelloa takaseinälle.
– Tästä ihmiset voi katsoa kauan ovat istuneet siinä.
Järnstedt nosti päätään Ahti Karjalais -kantisesta Suomen Kuvalehdestä.
– En mä sua tarkottanut.
– Antikvariaatit on niitä harvoja paikkoja, joissa voi roikkua pitkään käyttämättä rahaa. Sitä paitsi, niissä käyvät olisivat kiusankappaleita missä vain, mutta divareissa heillä on poikkeukselliset mahdollisuudet.

★★★

4 kommenttia:

  1. Vetävä lainaus! :D Sääli, että lukukokemus lässähti puolivälissä, mutta sitaatin jälkeen tekee silti mieleni tutustua. Ainakin siihen alkupuoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mies tietää selvästi mistä puhuu! Itsekin olen kirjanmetsästysreissuillani monesti törmännyt erinäisiin maanvaivoihin, joiden ansiosta ei tarvitse edes harkita divarinpitäjän uraa.

      Kirjan alkupuoli oli tosiaan iskevää tekstiä, ehdottomasti lukemisen arvoista. Ehkä loppuosa tuntui niin vaisulta senkin takia, että kontrasti oli niin huomattava. Paksuniemen ansioksi voidaan joka tapauksessa katsoa, että hän sai minut lukemaan novelleja pitkästä aikaa.

      Poista
  2. Njääh, Näsilinnankadun Fidasta minäkin olen tehnyt ihan järjettömän hyviä ja edullisia (!) kirjalöytöjä, kurjaa kuulla että muuton myötä hinnat ovat nousseet noin älyttömiksi. :(

    En tiedä, alkoiko kirja muuten kiinnostaa, mutta sillä on ainakin hauska kansi! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, harvinaisen mälsää! Toivotaan, että korjaavat hinnoittelua uudestaan huomattuaan, että kukaan ei osta mitään tuollaisilla hinnoilla...

      Kansi on tosiaan hauska, ja kirjan alkupuolella jututkin olivat. :)

      Poista