perjantai 13. tammikuuta 2012

Tämä artikkeli sisältää tuotesijoittelua

Olen ennenkin todennut, että divarit ja kirpputorit ovat enemmän oma juttuni kuin kirja-alet. Mutta eihän sitä kuitenkaan voinut olla tekemättä pikaista alekierrosta eilen.

Suomalaisessa huomioni kiinnittyi vinoon pinoon kovakantisia Katoamispisteitä (5 €, vink vink), mutta mukaan tarttui ainoastaan Anna Gavaldan Karkumatka (8 €). Kirja on saanut blogeissa yllättävänkin ristiriitaisia arvioita. Itse pidin siitä kovasti ekalla lukukerralla kesäkuussa 2010, tulin lukeneeksi sen kirjastossa yhdellä istumalla/seisomalla. Kirja on lyhyt, kepeä ja kesäinen, mukavaa saada nyt kokea se uudestaan.

Akateemisen tarjoukset tuntuivat taas jotenkin vaisuilta, ehkä olen turhan pihi. Parasta antia tarjosi puolihintaisten englanninkielisten pokkarien laari, josta poimin Virginia Woolfin Mrs Dallowayn (5,45 €). Tämä löytö osui parhaaseen mahdolliseen saumaan – olin juuri edellisenä iltana aloittanut erään Mrs Dallowayn ympärillä pyörivän kirjan (ette varmaan ikinä arvaa minkä), joka hurmasi oitis. Joten kyllähän tämä pitää varmaan lukea heti, kun saan sen toisen nautittua loppuun. Tästä tuleekin sitten ensimmäinen koskaan lukemani Woolf-romaani. (Olen minäkin varsinainen englanninopiskelija! Yliopistolla kyllä aikanaan luettiin A Room of One's Own tai jotain pätkiä siitä, mutta siinäpä se.)

Siis yksi kirja Akateemisesta ja yksi Suomalaisesta, ihan sama tulos kuin viime vuoden alessa. Silloin tilannetta paikkasi Kirjatorin loppuunmyynti, tällä kertaa piti lähteä jatkoille Adlibrikseen. Siellä oli paljon ihan hyviä tarjouksia, mutta lopulta valitsin aleosastolta vain yhden, viime kesänä lukemani Alan Bennettin kirjan Epätavallinen lukija (1,90 €). Lisäksi ostoskoriin päätyi kaksi normaalihintaista enkkupokkaria, vaimon käsityökirjojen lisäksi siis.

Levykauppaankin tulee asiaa lähiaikoina, kiltti joulupukki toi lahjakortin Äxään. Oikeastaan tekisi mieli ostaa uusi Black Twig -levy nyt heti, mutta koko lahjakortti on kai käytettävä kerralla, joten ajattelin odottaa parin muun levyn ilmestymistä. (Onneksi joku ystävällinen piraatti oli jo laittanut Black Twigin nettiin... Hienolta kuulostaa kyllä!)

Huomenna on tiedossa ikävämpää shoppailua, pitäisi asioida kodinkonekaupassa. Inhoan kaikenlaisten laitteiden ostamista, olenhan tyypillinen mies. Siitäkin huolimatta hyvät viikonloput kaikille lukijoille ja kuulijoille, lukioille ja coolioille!

10 kommenttia:

  1. Minulla on aivan sama, että teen mieluummin useimmiten löytöni kirppareilta/divareista kuin noista varsinaisista aleista. Kesällä tosin vähän villiinnyin Adlibriksen alessa ;)

    VastaaPoista
  2. Ja piti sanomani vielä, että minäkin pidin Gavaldan Karkumatkasta.

    VastaaPoista
  3. Divarit ovat kyllä ehdottomasti sympaattisempi shoppailupaikkoja kuin alet. Tosin täytyy myöntää, että Akateemisen enkkupokkarit ovat olleet kohtalokseni useamman kerran.. :) Minulla Gavaldan Karkumatka on vielä lukematta mutta aion sen kyllä lukea.

    Toivottavasti et pahastu mutta vinkvink levykauppa X:stä saa hienoa Tuomas Peurakoski Ensemblen esikoista. :) (sitä pääsee muuten kuuntelemaan netissä ilmaiseksi, ihan tässä nyt röyhkeästi mainostan)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Hyvä tyypillinen mies, taidatte lukea Tunteja. Jes! Luethan sitten myös sen Illan tullen, luethan?

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Minä pidin Karkumatkasta. Se on kepeä, mutta fiksu. Kovasti se tosiaankin lukijoitaan jakanut.

    Tunnit on yksi kaikkien aikojen suurimmista kirjasuosikeistani. Mutta niin on Mrs. Dallowaykin. :)

    VastaaPoista
  6. En voi uskoa, että on sittenkin jotain, mitä et oo vielä lukenut! :) Woolf on musta ihana mutta ainakin mulle myös vähän vaikea, joten oon lukenut vasta neljä kirjaa: Mrs. Dallowayn, A Room of One's Ownin, Aallot ja Majakan. Kaks ensimmäistä on <3. Ja Tunnit kans.

    VastaaPoista
  7. Olen myös huomannut Karkumatkan saamat ristiriitaiset arvostelut. Olen sahannut edestakaisin; luen, en lue.. Taidan nyt kuitenkin lukea! :)

    Mrs. Dalloway kiinnostaisi. Hieman pelottaa, jos kirja on hyvin haastava luettava? Omasta huoneesta pidin kyllä kovasti :)

    VastaaPoista
  8. Susa, kiva kuulla. Vähän ilkeästi sanottuna kirja-alet sopivat laiskoille, todelliset asianharrastajat koluavat kirppiksiä ja divareita säännöllisesti. :)

    Linnea, Helsingin Akateemisen enkkupokkariosasto on muutenkin niin mahtava Tampereeseen verrattuna, että sikäläinen alelaari voisi osoittautua kohtalokkaaksi minullekin! Enkä suinkaan pahastu vaan kiitän vinkistä – panin levyn soimaan Spotifysta, mukavalta kuulostaa.

    Arvoisa Karoliina, osuitte aivan oikeaan! Pahoin pelkään, että joudun tämän jälkeen lukemaan kaikki muutkin Cunninghamit... Toinen noista Adlibris-pokkareista oli juuri By Nightfall.

    Katja, sepä mukavaa! Väkisinkin odotan Dallowaylta nyt paljon, enkä usko pettyväni.

    Heli, sellaisia kirjoja on vielä yllättävänkin paljon, varsinkin juuri klassikko-osastolla. Mutta yritän sovittaa syntejäni vähitellen, kirja kerrallaan.

    pihi nainen, suosittelen kokeilemaan Karkumatkaa. Vaikket pitäisikään, niin ei siihen ainakaan kauan aikaa tuhraannu! Dallowaysta kuulet(te) toivon mukaan lisää myöhemmin.

    ---

    P.S. Miesvelvollisuudet hoidettu, kävin urheasti kahdessa kaupassa ja sain tilattua kaipaamme kodinkoneen. Nyt voin taas rauhassa keskittyä lukemaan naistenkirjoja. ;)

    VastaaPoista
  9. Mä sain Mrs. Dallowayn joulupukilta, joten se menee lukuun, kunhan saan noi parit Itkoset ensin alta pois. :) Jotenkin teettävät vähän vaikeuksia mulla..

    Ja Black Twigin levy on huippu!! <3

    VastaaPoista
  10. Jee, June! Mitäs Itkosia olet lukemassa? Itse haluaisin lukea kaksi ekaa uusiksi, myöhemmät eivät ehkä ole olleet niin ikimuistoisia.

    Black Twigin levyn alkuosa on niin hieno, että loppu ei ole vielä täysin auennut, mutta kyllä sekin varmasti pian. (Harmi että You Are Summer Windin albumiversio ei ihan vedä vertoja ep:lle, mutta toisaalta moniko bändi on ikinä onnistunut parantamaan mitään kappaletta tekemällä siitä uuden version...)

    VastaaPoista