Pikavinkki:
Siri Hustvedt -dokumentti
TV1:llä tänään klo 21.30!
_____
Olipas valaiseva ja vaikuttava dokumentti, ja sattui vielä tulemaan juuri kun olin lukenut Amerikkalaisen elegian. Lisää näitä!
maanantai 30. toukokuuta 2011
Tv-vinkki: Siri Hustvedt
Pikavinkki:
Siri Hustvedt -dokumentti
TV1:llä tänään klo 21.30!
_____
Olipas valaiseva ja vaikuttava dokumentti, ja sattui vielä tulemaan juuri kun olin lukenut Amerikkalaisen elegian. Lisää näitä!
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Kuukauden kirjat
Iris Murdoch: A Fairly Honourable Defeat (1970)
Murdochin ihmissuhdesoppaa sakeimmillaan ja makeimmillaan! Tai makea on kyllä väärä sana – tämä juonittelu ei sisällä pisaraakaan siirappia. Shakespearemainen tragikomedia roihautti Murdoch-innostukseni uuteen liekkiin.
Iris Murdoch: Hiekkalinna
(The Sandcastle, 1957, suom. Mikko Kilpi 1965)
Murdochin kolmanteen romaaniin ihastuin jo vuosi sitten englanniksi, mutta nyt teki mieli nähdä se uusin silmin. Romantiikkaa, jännitystä, yllättäviä käänteitä... Kunpa voisin vielä joskus kokea tämän kaiken ensimmäistä kertaa.
Tim Thornton: The Alternative Hero (2009)
Clive on kolmekymppinen indierockfani, joka ei tahdo aikuistua. Lance on hänen vanha idolinsa, jonka muut tuntuvat jo unohtaneen. Näiden kahden polut kohtaavat yllättävällä tavalla. "Kaikkien aikojen indiein kirja", toteaa Guardian. "Kuin High Fidelity nupit kaakossa", vertaa Jay McInerney. Parilla ensimmäisellä sivulla mainitaan The Longpigs, Mansun, Gene, The Boo Radleys, Sleeper, Supergrass, Blur, Oasis, Slade, The Cure, The Wonder Stuff, The Mission, James, Pop Will Eat Itself, Carter USM, Jesus Jones, Ned's Atomic Dustbin... Thorntonin esikoisromaani on loistokamaa, vähintään yhtä hyvä kuin maaliskuussa lukemani seuraajansa.
Iris Murdoch: Meri, meri
(The Sea, the Sea, 1978, suom. Paavo Lehtonen 1981)
Murdochin mestariteoksena pidetty, Booker-palkinnonkin napannut teos tuli niin ikään ostettua ja luettua englanniksi viime vuonna. Suomennosta etsin pitkään kirppiksiltä ja divareista, kunnes kyllästyin ja tilasin sen Vantaan Antikvariaatista (postikuluineen 17,50 €). Kyllä kannatti, nyt omistan kaikki suomennetut Murdochit. (Alkukielisiä sentään puuttuu vielä kymmenkunta.) Kaipa tämä kirja on maineensa ansainnut. Eläköitynyt teatteripersoona muuttaa rannikolle viettämään erakkoelämää, josta tuleekin jotain aivan muuta.
(Tässä välissä yritin lukea Siri Hustvedtin Vapisevaa naista, mutta en päässyt kovin pitkälle, ennen kuin uuvuin tieteelliseen vyörytykseen. Onneksi hyllyssä odotti vielä yksi lukematon Hustvedt-romaani...)
Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia
(The Sorrows of an American, 2008, suom. Kristiina Rikman 2008)
Tämän luin loppuun pari tuntia sitten, enkä osaa sanoa oikein mitään. Tulikohan tästä nyt jopa suosikki-Hustvedtini? Monikaan muu ei liene samaa mieltä.
Kuukauden paras jää nyt kyllä valitsematta, kaikki viisi kirjaa olivat niin hienoja.
perjantai 29. huhtikuuta 2011
Huhtikuun lukemisto
Lukukuukausi alkoi lupaavasti. Välillä vauhti hyytyi levybisnesten takia, mutta pääsiäisenä ehdin taas korjata tilannetta.
Siri Hustvedt: The Blindfold (1992)
Havahduin Hustvedtin esikoisen olemassaoloon vasta jonkin aikaa sitten, ja saman tien törmäsinkin siihen kirjastossa (kiitos taas henkilökunnalle hyvästä hyllytyksestä). Tämä Iris Vegan -nimisestä nuoresta naisesta kertova kirja on yhtä omalaatuinen kuin sen jälkeen ilmestynyt Lily Dahlin tarina. Mielenkiintoista luettavaa, ei siinä mitään, mutta tuskin monikaan osasi povata Hustvedtille massasuosiota varhaistuotannon perusteella. Eiköhän tämä kuitenkin jossain vaiheessa ilmesty myös suomeksi, jos Kristiina Rikmanin kalenterissa on tilaa. (Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, Irvingin esikoisromaanikin on edelleen suomentamatta.)
Turkka Hautala: Paluu (2011)
Salon jälkeen odotukseni olivat sitä luokkaa, että Hautalan toinen teos oli hankittava tuoreeltaan. Ja ah miten mainion lukuelämyksen se tarjosikaan! Nuori mies palaa kotikaupunkiinsa etsimään isäänsä ja itseänsä. Menneisyydestä löytyy hyviäkin muistoja, mutta myös sellaisia seikkoja, jotka olisivat saaneet jäädä löytymättä. Hautala osaa kirjoittaa jotenkin niin lämpimästi ja luontevasti, että minuun uppoaa jokainen sana – myös murteelliset ilmaukset, joista muutaman merkitys jää kyllä vähän epäselväksi (Mittä ropannu viime aikoi? s. 274). Jo vain, tämä taisi olla kuukauden paras. Hautalassa on ainesta vaikka Juha Itkosen manttelinperijäksi.
Alice Munro: Liian paljon onnea
(Too Much Happiness, 2009, suom. Kristiina Rikman 2010)
Sivistyksessäni riittää aukkoja paikkailtavaksi, vaan nyt niitä on yksi vähemmän. Ensimmäisen Munroni jälkeen en vielä osaa sanoa, tuleeko minusta fani, mutta tuttavuus sai ainakin lupaavan alun. Pian kahdeksankymmentä täyttävä kanadatar on kirjoittanut lähes pelkästään novelleja, ja tämä kokoelma osoittaa, että hän kyllä osaa sen homman. Henkilöille sattuu ja tapahtuu, kamaliakin asioita, mutta Munron kyydissä lukijan mieli ei kovin pahasti järky. Minulla on viime vuosina ollut vaikeuksia innostua novelleista, koska haluaisin lukiessani viettää hahmojen seurassa pidempiä aikoja, mutta tällaiset tarinat ovat omiaan muuttamaan asennettani. Yhdessä tarinoista Munro sivuaakin itseironisesti novellikirjailijan asemaa (s. 64):
Kirjan nimi on Miten meidän tulisi elää. Novellikokoelma, ei romaani. Se jo sinänsä on pettymys. Se syö kirjan arvoa, saa kirjailijan vaikuttamaan joltakulta, joka väijyy Kirjallisuuden porteilla eikä ole päässyt turvallisesti sisäpuolelle.
Mark Oliver Everett: Things the Grandchildren Should Know (2008)
ROCK MUSIC! DEATH! CRAZY PEOPLE! LOVE! huutaa kansitarra, ja tuota kaikkea on todellakin tarjolla tässä Eels-yhtyeen johtohahmon omaelämäkerrallisessa teoksessa. Ytimekästä kutsumanimeä E totteleva 48-vuotias muusikko kertoo dramaattisesta elämästään ihastuttavan vähäeleisesti. Läheisiä kuolee ympäriltä yksi toisensa jälkeen, mutta musiikinteon vimma pitää E:n hengissä ja järjissään. Vaikuttavaa eikä ollenkaan masentavaa luettavaa. Omat Eels-kuunteluni ovat ensimmäisen levyn jälkeen jääneet varsin pintapuolisiksi, mutta tämä kyllä houkuttaa kaivamaan syvemmältä.
Carol Shields: The Box Garden (1977)
Luettuani viime kuussa Shieldsin esikoisen en voinut olla tarttumatta sen sisarromaaniin. Kirjan pääosassa on Pikkuseikkojen Judithin sisko Charleen. Saman suvun parissa siis pyöritään, mutta näiden kahden kirjan tunnelmat tuntuivat melko erilaisilta. Vaikea sanoa, kuinka paljon erilaisuus johtuu kirjojen sisällöstä ja kuinka paljon siitä, että luin ne erikielisinä. Oli miten oli, tarina oli kerrassaan mainio, täynnä tuttua loistavaa henkilökuvausta, ja olipa mukana vähän jännitystäkin. Oli mukavaa viimein tutustua alkukieliseen Shieldsiin, mutta toivotaan silti, että suomentaja Tarkka saa kirjan pian työpöydälleen.
Bo Carpelan: Kesän varjot
(Berg, 2005, suom. Oili Suominen 2005)
Hävettää tunnustaa, etten saanut luettua Carpelania hänen elossa ollessaan, vaikka ehdin sympatisoida miestä pitkään. Nyt oli korkea aika korjata asia. Tämä kirja vastaa melko hyvin sitä lämpöistä mielikuvaa, jonka olin kirjailijasta muodostanut. Runollista tekstiä oli vaivatonta lukea, mutta tarina kyllä liihotteli ohi suurempia jälkiä jättämättä. Olisikohan jossain muussa Carpelanin kirjassa vähän enemmän tarttumapintaa?
-----
P.S. Oliko tänään jotkut häät vai? En ole rojalisti vaan royle-isti, hehe.
Siri Hustvedt: The Blindfold (1992)
Havahduin Hustvedtin esikoisen olemassaoloon vasta jonkin aikaa sitten, ja saman tien törmäsinkin siihen kirjastossa (kiitos taas henkilökunnalle hyvästä hyllytyksestä). Tämä Iris Vegan -nimisestä nuoresta naisesta kertova kirja on yhtä omalaatuinen kuin sen jälkeen ilmestynyt Lily Dahlin tarina. Mielenkiintoista luettavaa, ei siinä mitään, mutta tuskin monikaan osasi povata Hustvedtille massasuosiota varhaistuotannon perusteella. Eiköhän tämä kuitenkin jossain vaiheessa ilmesty myös suomeksi, jos Kristiina Rikmanin kalenterissa on tilaa. (Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, Irvingin esikoisromaanikin on edelleen suomentamatta.)
Turkka Hautala: Paluu (2011)
Salon jälkeen odotukseni olivat sitä luokkaa, että Hautalan toinen teos oli hankittava tuoreeltaan. Ja ah miten mainion lukuelämyksen se tarjosikaan! Nuori mies palaa kotikaupunkiinsa etsimään isäänsä ja itseänsä. Menneisyydestä löytyy hyviäkin muistoja, mutta myös sellaisia seikkoja, jotka olisivat saaneet jäädä löytymättä. Hautala osaa kirjoittaa jotenkin niin lämpimästi ja luontevasti, että minuun uppoaa jokainen sana – myös murteelliset ilmaukset, joista muutaman merkitys jää kyllä vähän epäselväksi (Mittä ropannu viime aikoi? s. 274). Jo vain, tämä taisi olla kuukauden paras. Hautalassa on ainesta vaikka Juha Itkosen manttelinperijäksi.
Alice Munro: Liian paljon onnea
(Too Much Happiness, 2009, suom. Kristiina Rikman 2010)
Sivistyksessäni riittää aukkoja paikkailtavaksi, vaan nyt niitä on yksi vähemmän. Ensimmäisen Munroni jälkeen en vielä osaa sanoa, tuleeko minusta fani, mutta tuttavuus sai ainakin lupaavan alun. Pian kahdeksankymmentä täyttävä kanadatar on kirjoittanut lähes pelkästään novelleja, ja tämä kokoelma osoittaa, että hän kyllä osaa sen homman. Henkilöille sattuu ja tapahtuu, kamaliakin asioita, mutta Munron kyydissä lukijan mieli ei kovin pahasti järky. Minulla on viime vuosina ollut vaikeuksia innostua novelleista, koska haluaisin lukiessani viettää hahmojen seurassa pidempiä aikoja, mutta tällaiset tarinat ovat omiaan muuttamaan asennettani. Yhdessä tarinoista Munro sivuaakin itseironisesti novellikirjailijan asemaa (s. 64):
Kirjan nimi on Miten meidän tulisi elää. Novellikokoelma, ei romaani. Se jo sinänsä on pettymys. Se syö kirjan arvoa, saa kirjailijan vaikuttamaan joltakulta, joka väijyy Kirjallisuuden porteilla eikä ole päässyt turvallisesti sisäpuolelle.
Mark Oliver Everett: Things the Grandchildren Should Know (2008)
ROCK MUSIC! DEATH! CRAZY PEOPLE! LOVE! huutaa kansitarra, ja tuota kaikkea on todellakin tarjolla tässä Eels-yhtyeen johtohahmon omaelämäkerrallisessa teoksessa. Ytimekästä kutsumanimeä E totteleva 48-vuotias muusikko kertoo dramaattisesta elämästään ihastuttavan vähäeleisesti. Läheisiä kuolee ympäriltä yksi toisensa jälkeen, mutta musiikinteon vimma pitää E:n hengissä ja järjissään. Vaikuttavaa eikä ollenkaan masentavaa luettavaa. Omat Eels-kuunteluni ovat ensimmäisen levyn jälkeen jääneet varsin pintapuolisiksi, mutta tämä kyllä houkuttaa kaivamaan syvemmältä.
Carol Shields: The Box Garden (1977)
Luettuani viime kuussa Shieldsin esikoisen en voinut olla tarttumatta sen sisarromaaniin. Kirjan pääosassa on Pikkuseikkojen Judithin sisko Charleen. Saman suvun parissa siis pyöritään, mutta näiden kahden kirjan tunnelmat tuntuivat melko erilaisilta. Vaikea sanoa, kuinka paljon erilaisuus johtuu kirjojen sisällöstä ja kuinka paljon siitä, että luin ne erikielisinä. Oli miten oli, tarina oli kerrassaan mainio, täynnä tuttua loistavaa henkilökuvausta, ja olipa mukana vähän jännitystäkin. Oli mukavaa viimein tutustua alkukieliseen Shieldsiin, mutta toivotaan silti, että suomentaja Tarkka saa kirjan pian työpöydälleen.
Bo Carpelan: Kesän varjot(Berg, 2005, suom. Oili Suominen 2005)
Hävettää tunnustaa, etten saanut luettua Carpelania hänen elossa ollessaan, vaikka ehdin sympatisoida miestä pitkään. Nyt oli korkea aika korjata asia. Tämä kirja vastaa melko hyvin sitä lämpöistä mielikuvaa, jonka olin kirjailijasta muodostanut. Runollista tekstiä oli vaivatonta lukea, mutta tarina kyllä liihotteli ohi suurempia jälkiä jättämättä. Olisikohan jossain muussa Carpelanin kirjassa vähän enemmän tarttumapintaa?
-----
P.S. Oliko tänään jotkut häät vai? En ole rojalisti vaan royle-isti, hehe.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Myytävänä lähes 50 kg äänilevyjä
Viime viikonloppuna Tampere kupli ja minun oli tarkoitus esitellä sarjakuvahyllyäni.
Sarjakuvajutut saavat kuitenkin odottaa – viikonloppu vierähti levyhyllyä siivotessa ja poistolevyjä listatessa.
Myyntilista nyt täällä. Käykääpä kurkkaamassa. Kiitos!
-----
Lisäys to 14.4.:
Kauppa on käynyt ihan mukavasti ja blogin entiset kävijämääräennätykset ovat ylittyneet moninkertaisesti, mutta suurin osa levyistä odottaa vielä ostajaa. Mainostakaa ihmeessä kavereillenne, jos viitsitte.
Sarjakuvajutut saavat kuitenkin odottaa – viikonloppu vierähti levyhyllyä siivotessa ja poistolevyjä listatessa.
Myyntilista nyt täällä. Käykääpä kurkkaamassa. Kiitos!
-----
Lisäys to 14.4.:
Kauppa on käynyt ihan mukavasti ja blogin entiset kävijämääräennätykset ovat ylittyneet moninkertaisesti, mutta suurin osa levyistä odottaa vielä ostajaa. Mainostakaa ihmeessä kavereillenne, jos viitsitte.
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Kevään ääniä
Reginan uusi biisi on kuin höyhenen isku vasten kasvoja.
Siitä tuli niin keväinen mieli, että inspiroiduin tekemään samanhenkisen soittolistan. Puoli tuntia etelätuulta, olkaa hyvät:
Kevyttä kevättä
Regina - Jos et sä soita (2011)
Olin aina luokitellut Reginan "eka demo oli paras" -kategoriaan, mutta nyt bändi pani pakan sekaisin julkaisemalla yhtäkkiä parhaan kappaleensa. Kuulostaa erehdyttävästi kadonneelta indiepopklassikolta vajaan kahdenkymmenen vuoden takaa.
Rocketship - I Love You Like the Way That I Used to Do (1996)
Tämä jenkkibändi teki melkein liiankin täydellistä kevytjumitussöpöpoppia, mutta pieninä annoksina se toimii kuin lapsuuden suosikkimehujää kesän ensimmäisenä hellepäivänä.
Club 8 - Everlasting Love (1998)
Tätä svedu-duoakaan en nykyään välttämättä jaksa koko albumia yhteen menoon, mutta esim. tämä kappale on edelleen täysin vastustamaton.
Wilma - Lumo (1993)
Wilma saattoi olla 90-luvun paras kotimainen yhtye. Jos ei ihan, niin ainakin melkein. Ensimmäiset mielleyhtymäni tuosta Reginan biisistä olivatkin juuri Wilma ja Club 8.
Stereolab - Captain Easychord (2001)
Tämänsorttinen soittolista ei olisi mitään ilman Stereolabia. Kapteeni Helpposointu saa kaikki marssimaan samaan tahtiin.
Popsicle - Sunkissed (1994)
Jos minulta kysytään, ruotsalainen Popsicle oli yksi maailman parhaista kitarapopbändeistä. Turhan harvoin kuitenkaan kysytään.
The Lucksmiths - T-Shirt Weather (2000)
Sitähän tässä jo kaipaillaan. No, kunhan nyt ensin päästään toppatakeista. Odotellessa voi vaikka kuunnella Lucksmithsin koko tuotannon, joka on näköjään vihdoin spotifoitavissa.
Darren Hanlon - The Unmade Bed (2004)
Lucksmithsin tavoin myös Darren on kotoisin Australiasta. Muuta en miehestä tiedäkään, mutta musiikkinsa perusteella hän vaikuttaa hurmaavalta kaverilta.
Brian - You Can't Call Home (1992)
Brianistakaan en tiedä muuta kuin että se on/oli irlantilainen yhtye, joka julkaisi kaksi albumia 90-luvulla. Bändiä suositteli minulle eräs 55-vuotias amerikkalainen indiepopguru, joka totisesti tuntee asiansa.
Sellaista. Hei, suositelkaas jotain kivoja kevätlevyjä.
Siitä tuli niin keväinen mieli, että inspiroiduin tekemään samanhenkisen soittolistan. Puoli tuntia etelätuulta, olkaa hyvät:
Kevyttä kevättä
Regina - Jos et sä soita (2011)
Olin aina luokitellut Reginan "eka demo oli paras" -kategoriaan, mutta nyt bändi pani pakan sekaisin julkaisemalla yhtäkkiä parhaan kappaleensa. Kuulostaa erehdyttävästi kadonneelta indiepopklassikolta vajaan kahdenkymmenen vuoden takaa.
Rocketship - I Love You Like the Way That I Used to Do (1996)
Tämä jenkkibändi teki melkein liiankin täydellistä kevytjumitussöpöpoppia, mutta pieninä annoksina se toimii kuin lapsuuden suosikkimehujää kesän ensimmäisenä hellepäivänä.
Club 8 - Everlasting Love (1998)
Tätä svedu-duoakaan en nykyään välttämättä jaksa koko albumia yhteen menoon, mutta esim. tämä kappale on edelleen täysin vastustamaton.
Wilma - Lumo (1993)
Wilma saattoi olla 90-luvun paras kotimainen yhtye. Jos ei ihan, niin ainakin melkein. Ensimmäiset mielleyhtymäni tuosta Reginan biisistä olivatkin juuri Wilma ja Club 8.
Stereolab - Captain Easychord (2001)
Tämänsorttinen soittolista ei olisi mitään ilman Stereolabia. Kapteeni Helpposointu saa kaikki marssimaan samaan tahtiin.
Popsicle - Sunkissed (1994)
Jos minulta kysytään, ruotsalainen Popsicle oli yksi maailman parhaista kitarapopbändeistä. Turhan harvoin kuitenkaan kysytään.
The Lucksmiths - T-Shirt Weather (2000)
Sitähän tässä jo kaipaillaan. No, kunhan nyt ensin päästään toppatakeista. Odotellessa voi vaikka kuunnella Lucksmithsin koko tuotannon, joka on näköjään vihdoin spotifoitavissa.
Darren Hanlon - The Unmade Bed (2004)
Lucksmithsin tavoin myös Darren on kotoisin Australiasta. Muuta en miehestä tiedäkään, mutta musiikkinsa perusteella hän vaikuttaa hurmaavalta kaverilta.
Brian - You Can't Call Home (1992)
Brianistakaan en tiedä muuta kuin että se on/oli irlantilainen yhtye, joka julkaisi kaksi albumia 90-luvulla. Bändiä suositteli minulle eräs 55-vuotias amerikkalainen indiepopguru, joka totisesti tuntee asiansa.
Sellaista. Hei, suositelkaas jotain kivoja kevätlevyjä.
torstai 31. maaliskuuta 2011
Maalissaalis
Jottei musiikki ihan unohtuisi, todettakoon heti alkuun, että hankin tässä kuussa peräti kaksi uutuuslevyä.
Elbow – Build a Rocket Boys!
Englantilaisyhtyeen viides levy on sanalla sanoen tyylikäs. Varsinkin kahdeksanminuuttinen avausraita The Birds on harvinaisen komeaa kuultavaa.
Jonny – Jonny
Tämän superkokoonpanon ytimessä on skottilais-walesilainen voimakaksikko, Teenage Fanclubin Norman Blake ja Gorky's Zygotic Myncin Euros Childs. Erittäin hauska levy, tsekatkaa vaikka yli kymmenminuuttinen Cave Dance -pläjäys. Muiden kappaleiden pituus vaihteleekin sitten 1.40:n ja 3.35:n välillä.
(Näitäkään levyjä tuskin olisin raaskinut ostaa ilman jouluna saamaani lahjakorttia. Kiitos vaan!)
Sitten vakioaiheeseen eli kuukauden kirjoihin.
James Salter: Leikkiä ja ajanvietettä
(A Sport and a Pastime, 1967, suom. Ilkka Malinen 1988)
Tämän hain kirjastosta heti luettuani Joanan blogista, että Joel Haahtela oli maininnut kirjan suosikkinaan. Salterin tyyli vaikuttikin aluksi hyvin haahtelamaiselta ja ehdin jo innostua tosissani, mutta vähitellen tarina meni liikaa yhden asian ympärillä pyörimiseksi. (Aihepiiri tuli yllätyksenä, sillä vilkaisin etukäteen vain kansia enkä huomannut takaliepeen juonikuvausta.) Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä, enimmäkseen kaunista kieltä. Haahtela kohtaa Henry Millerin?
Barbara Stoney: Enid Blyton
(Enid Blyton, 2006, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Mukava yllätys Kirjatorin kahden euron päiviltä. Tätä ennen en tiennyt Enid Blytonin (1897–1968) elämästä yhtikäs mitään, nyt tiedän vähän enemmän. Alun perin jo vuonna 1974 julkaistu, 2000-luvulle päivitetty elämäkerta kertoo tytöstä, joka ei koskaan oikein aikuistunut. Enidin elämään kuului vanhempien avioeron salailua, välien katkaisu äidin kanssa, kaksi omaa avioliittoa, kaksi tytärtä ja satoja kirjajulkaisuja. Jännintä oli kuulla Blytonin kirjoitusprosessista: hän istahti kirjoituskoneen ääreen, keskittyi ja saman tien näki mielensä näyttämöllä lapset, jotka ryhtyivät seikkailemaan omin päin. Enidin tarvitsi vain kirjoittaa tarina muistiin niin nopeasti kuin sormet antoivat myöten.
Siri Hustvedt: The Summer Without Men (2011)
Tästähän kirjoitin jo ennakkojutunkin. Varsin miellyttävä kirja. Ei ehkä mikään mestariteos, mutta vetävä tarina ja paljon kiinnostavia eri-ikäisiä (nais)hahmoja.
Enid Blyton: Seikkailujen laiva
(The Ship of Adventure, 1950, suom. Laila Järvinen 1961)
Jälleen yksi mieleenpainuva seikkailu, tällä kertaa Välimerellä aarteen perässä. Elämäkerran lukeminen antoi tähän mielenkiintoiset eväät, mutta turha analysointi unohtui pian, kun tarina vei mukanaan. Kokoelmastani puuttuu enää kaksi osaa: Seikkailujen joki ja Seikkailujen sirkus (ostan mielelläni, jos jollakulla on ylimääräisiä).
(Tässä välissä oli tarkoitus lukea Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, mutta en jaksanut kuin reilut 80 sivua. Epäilemättä hyvä kirja, mutta synkeät ihmiskohtalot alkoivat masentaa enkä halunnut velloa viikonloppuani alakulossa. Tuli kyllä vähän huono omatunto.)
Tim Thornton: Death of an Unsigned Band (2010)
Tästä kirjailijasta ja kirjasta en ollut kuullutkaan – kiitokset kirjastontädille tai -sedälle, joka oli asettanut sen esille. Levytyssopimusta tavoittelevasta lontoolaisyhtyeestä kertova romaani on kerrassaan mainio tapaus, jota voi suositella kaikille Hornby-faneille. Kirjasta pystyy varmasti nauttimaan, vaikkei olisikaan perehtynyt vuosituhannenvaihteen brittiskeneen, mutta vielä enemmän siitä saanee irti, jos muistaa JJ72:n, Gay Dadin ja King Adoran. Kirjan päähenkilöbändi kuulostaa paperilla niin hyvältä, että olisin takuulla tykännyt siitä kymmenen vuotta sitten. Thorntonin ensimmäinen kirja The Alternative Hero alkoi tämän myötä kiinnostaa sen verran paljon, että harkitsen sen tilaamista.
Carol Shields: Pikkuseikkoja
(Small Ceremonies, 1976, suom. Hanna Tarkka 2011)
Shieldsin 35-vuotiaan esikoisromaanin suomennos tuli ihan puun takaa. Minulla oli sattumoisin juuri lainassa kahden ensimmäisen romaanin alkukielinen yhteisjulkaisu Duet, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt lukea sitä, joten ei ollut mitään tekosyytä jättää tätä ostamatta. Ilokseni voin todeta, että ohuudestaan ja esikoisuudestaan huolimatta Pikkuseikkoja ei kalpene yhtään Shieldsin myöhempien mestariteosten rinnalla. (Kirjassa mainitaan jopa Iris Murdoch, hiih!) Muuta en oikein osaa tästä sanoa – jos haluatte tarkemman kuvauksen, katsokaa mitä vaikkapa Leena on kirjoittanut. Kyllähän tämän täytyy olla kuukauden paras. Sain juuri tietää, että se henkilö, jonka ansiosta tutustuin Shieldsiin, lukee kuin lukeekin tätä blogia. Suurkiitos vielä kerran!
Elbow – Build a Rocket Boys!
Englantilaisyhtyeen viides levy on sanalla sanoen tyylikäs. Varsinkin kahdeksanminuuttinen avausraita The Birds on harvinaisen komeaa kuultavaa.
Jonny – Jonny
Tämän superkokoonpanon ytimessä on skottilais-walesilainen voimakaksikko, Teenage Fanclubin Norman Blake ja Gorky's Zygotic Myncin Euros Childs. Erittäin hauska levy, tsekatkaa vaikka yli kymmenminuuttinen Cave Dance -pläjäys. Muiden kappaleiden pituus vaihteleekin sitten 1.40:n ja 3.35:n välillä.
(Näitäkään levyjä tuskin olisin raaskinut ostaa ilman jouluna saamaani lahjakorttia. Kiitos vaan!)
Sitten vakioaiheeseen eli kuukauden kirjoihin.
James Salter: Leikkiä ja ajanvietettä
(A Sport and a Pastime, 1967, suom. Ilkka Malinen 1988)
Tämän hain kirjastosta heti luettuani Joanan blogista, että Joel Haahtela oli maininnut kirjan suosikkinaan. Salterin tyyli vaikuttikin aluksi hyvin haahtelamaiselta ja ehdin jo innostua tosissani, mutta vähitellen tarina meni liikaa yhden asian ympärillä pyörimiseksi. (Aihepiiri tuli yllätyksenä, sillä vilkaisin etukäteen vain kansia enkä huomannut takaliepeen juonikuvausta.) Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä, enimmäkseen kaunista kieltä. Haahtela kohtaa Henry Millerin?
Barbara Stoney: Enid Blyton
(Enid Blyton, 2006, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Mukava yllätys Kirjatorin kahden euron päiviltä. Tätä ennen en tiennyt Enid Blytonin (1897–1968) elämästä yhtikäs mitään, nyt tiedän vähän enemmän. Alun perin jo vuonna 1974 julkaistu, 2000-luvulle päivitetty elämäkerta kertoo tytöstä, joka ei koskaan oikein aikuistunut. Enidin elämään kuului vanhempien avioeron salailua, välien katkaisu äidin kanssa, kaksi omaa avioliittoa, kaksi tytärtä ja satoja kirjajulkaisuja. Jännintä oli kuulla Blytonin kirjoitusprosessista: hän istahti kirjoituskoneen ääreen, keskittyi ja saman tien näki mielensä näyttämöllä lapset, jotka ryhtyivät seikkailemaan omin päin. Enidin tarvitsi vain kirjoittaa tarina muistiin niin nopeasti kuin sormet antoivat myöten.
Siri Hustvedt: The Summer Without Men (2011)
Tästähän kirjoitin jo ennakkojutunkin. Varsin miellyttävä kirja. Ei ehkä mikään mestariteos, mutta vetävä tarina ja paljon kiinnostavia eri-ikäisiä (nais)hahmoja.
Enid Blyton: Seikkailujen laiva
(The Ship of Adventure, 1950, suom. Laila Järvinen 1961)
Jälleen yksi mieleenpainuva seikkailu, tällä kertaa Välimerellä aarteen perässä. Elämäkerran lukeminen antoi tähän mielenkiintoiset eväät, mutta turha analysointi unohtui pian, kun tarina vei mukanaan. Kokoelmastani puuttuu enää kaksi osaa: Seikkailujen joki ja Seikkailujen sirkus (ostan mielelläni, jos jollakulla on ylimääräisiä).
(Tässä välissä oli tarkoitus lukea Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, mutta en jaksanut kuin reilut 80 sivua. Epäilemättä hyvä kirja, mutta synkeät ihmiskohtalot alkoivat masentaa enkä halunnut velloa viikonloppuani alakulossa. Tuli kyllä vähän huono omatunto.)
Tim Thornton: Death of an Unsigned Band (2010)
Tästä kirjailijasta ja kirjasta en ollut kuullutkaan – kiitokset kirjastontädille tai -sedälle, joka oli asettanut sen esille. Levytyssopimusta tavoittelevasta lontoolaisyhtyeestä kertova romaani on kerrassaan mainio tapaus, jota voi suositella kaikille Hornby-faneille. Kirjasta pystyy varmasti nauttimaan, vaikkei olisikaan perehtynyt vuosituhannenvaihteen brittiskeneen, mutta vielä enemmän siitä saanee irti, jos muistaa JJ72:n, Gay Dadin ja King Adoran. Kirjan päähenkilöbändi kuulostaa paperilla niin hyvältä, että olisin takuulla tykännyt siitä kymmenen vuotta sitten. Thorntonin ensimmäinen kirja The Alternative Hero alkoi tämän myötä kiinnostaa sen verran paljon, että harkitsen sen tilaamista.
Carol Shields: Pikkuseikkoja
(Small Ceremonies, 1976, suom. Hanna Tarkka 2011)
Shieldsin 35-vuotiaan esikoisromaanin suomennos tuli ihan puun takaa. Minulla oli sattumoisin juuri lainassa kahden ensimmäisen romaanin alkukielinen yhteisjulkaisu Duet, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt lukea sitä, joten ei ollut mitään tekosyytä jättää tätä ostamatta. Ilokseni voin todeta, että ohuudestaan ja esikoisuudestaan huolimatta Pikkuseikkoja ei kalpene yhtään Shieldsin myöhempien mestariteosten rinnalla. (Kirjassa mainitaan jopa Iris Murdoch, hiih!) Muuta en oikein osaa tästä sanoa – jos haluatte tarkemman kuvauksen, katsokaa mitä vaikkapa Leena on kirjoittanut. Kyllähän tämän täytyy olla kuukauden paras. Sain juuri tietää, että se henkilö, jonka ansiosta tutustuin Shieldsiin, lukee kuin lukeekin tätä blogia. Suurkiitos vielä kerran!
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Naisten(kirja)päivä
Ostin naistenkirjan.
Akateemisen myyjä nimittäin kysyi, tuleeko kirja lahjaksi. Ennen ei ole kysytty. Mutta ei se mitään, uskon tämän sopivan miehillekin. (Tunnustaako kukaan mies lukevansa Siri Hustvedtia? Sama se minulle, mutta kiinnostaisi kuulla.)
The Summer Without Men kertoo naisesta, jonka mies ehdottaa kolmenkymmenen aviovuoden jälkeen "taukoa". Nainen joutuu hetkeksi mielisairaalaan ja palaa sitten kotiseudulleen toipumaan. Enempää en vielä tiedä. Aloitan kirjan, kunhan saan ensin luettua erään toisen naisen elämästä.
Tämä tuli ihan puun takaa – vastahan edellinen Hustvedt-suomennos Vapiseva nainen ilmestyi kauppoihin. Uutukainen on painettu niin kiireellä, että sivujakaan ei ole ehditty leikata.
Tai ehkä tuo on tarkoituksellista; en tiedä. Muistan huomanneeni saman jossain muussakin tuoreessa julkaisussa. Epätasaiset sivut saavat kirjan tuntumaan kivasti vanhemmalta. Kaupassa olisi ollut myös sileäreunainen brittipainos, mutta tykästyin tähän.
Eipä muuta tällä kertaa. Paitsi kukkia, olkaa hyvät:
Akateemisen myyjä nimittäin kysyi, tuleeko kirja lahjaksi. Ennen ei ole kysytty. Mutta ei se mitään, uskon tämän sopivan miehillekin. (Tunnustaako kukaan mies lukevansa Siri Hustvedtia? Sama se minulle, mutta kiinnostaisi kuulla.)
The Summer Without Men kertoo naisesta, jonka mies ehdottaa kolmenkymmenen aviovuoden jälkeen "taukoa". Nainen joutuu hetkeksi mielisairaalaan ja palaa sitten kotiseudulleen toipumaan. Enempää en vielä tiedä. Aloitan kirjan, kunhan saan ensin luettua erään toisen naisen elämästä.
Tämä tuli ihan puun takaa – vastahan edellinen Hustvedt-suomennos Vapiseva nainen ilmestyi kauppoihin. Uutukainen on painettu niin kiireellä, että sivujakaan ei ole ehditty leikata.
Tai ehkä tuo on tarkoituksellista; en tiedä. Muistan huomanneeni saman jossain muussakin tuoreessa julkaisussa. Epätasaiset sivut saavat kirjan tuntumaan kivasti vanhemmalta. Kaupassa olisi ollut myös sileäreunainen brittipainos, mutta tykästyin tähän.
Eipä muuta tällä kertaa. Paitsi kukkia, olkaa hyvät:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
