perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuosikatsaus

Ajattelin joskus syksyllä, että täytyy pitää blogi hengissä vuodenvaihteeseen asti, jotta voin listata vuoden parhaat levyt. H-hetken lähestyessä into ei ollut kovin suuri, mutta sain kuin sainkin aikaiseksi.

Kymmenen parasta oli helppo valita, mutta järjestys on aika lailla arvottu:

1. Tindersticks - Falling Down a Mountain
Tätä tuli kuunneltua eniten, kai se sitten on paras. Tindersticks sen kuin paranee vanhetessaan.

2. The National - High Violet
Meinasi aluksi kuulostaa liian laskelmoidun nationalmaiselta, mutta muutaman kuukauden tauon jälkeen huomasin, että on se vaan hieno, parhaimmillaan kerrassaan tyrmäävä.

3. Surfer Blood - Astro Coast
Ei tehnyt isompaa vaikutusta keväisellä ensikuuntelulla, mutta kesällä osui ja upposi, loistava fiilis ja mureaa kitarointia.

4. Olavi Uusivirta - Preeria
Olavin sekametelisoppa sai lihakset nykimään ja silmäkulmat kostumaan.

5. Best Coast - Crazy for You
Valloittavan pirteää pop-energiaa.

6. Minä ja Ville Ahonen - s/t
Kypsä esikoislevy kuulostaa paremmalta kerta kerralta.

7. Laivue - s/t
Jyväskylän pojat löivät pöytään debyytin, joka ylitti odotukseni. Scifi-henkisistä sanoituksista, surahtelevista kitaroista ja krautahtavista rytmeistä muodostui yllättävän helposti sulatettava paketti.

8. Interpol - s/t
Interpol meinasi ensin vaikuttaa tylsältä, mutta jokin levyssä viehätti, ja toiston myötä se hiipi salakavalasti sydämeeni.

9. Teenage Fanclub - Shadows
TFC yltää listalle kuin listalle rutiinisuorituksellakin.

10. The Chemical Brothers - Further
Kemikaaliveljekset onnistuivat luomaan kiinnostavaa uutta materiaalia ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella.



Ihan kivoja levyjä julkaisivat myös mm. Band of Horses, Delay Trees, Hole, Nada Surf, The Radio Dept. ja The Zephyrs. Pettymyksiä olivat Manic Street Preachers ja These New Puritans sekä valitettavasti myös Magenta Skycode. Paljon on tietysti vielä kuulematta (saa suositella).

Kirjoja ehdin lukea tänä vuonna aika monta. Lukujärjestys:

1. Raija Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
2. Petri Tamminen: Muistelmat (II)
3. Joel Haahtela: Katoamispiste
4. John Irving: Last Night in Twisted River
5. Raija Siekkinen: Häiriö maisemassa
6. Sari Vuoristo: Irti
7. Iris Murdoch: Kello [The Bell]
8. Henry Miller: Hiljaiseloa Clichyssä [Quiet Days in Clichy]
9. Mårten Westö: Eräänlaista lämpöä
10. Carol Shields: Ellei [Unless]
11. Nick Hornby: Otherwise Pandemonium
12. Iris Murdoch: Yksisarvinen [The Unicorn]
13. Einar Már Guðmundsson: Beatles-manifesti [Bítlaávarpid]
14. Iris Murdoch: Enkelten aika [The Time of the Angels]
15. Helmi Kekkonen: Kotiin
16. Carol Shields: Larryn juhlat [Larry's Party]
17. Rob Jovanovic: A Version of Reason - In Search of Richey Edwards
18. Iris Murdoch: Italialaistyttö [The Italian Girl]
19. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
20. Carol Shields: Sattumankauppaa [Happenstance]
21. Iris Murdoch: The Sandcastle
22. Nick Hornby: Shakespeare Wrote for Money
23. Iris Murdoch: A Severed Head
24. Roddy Doyle: The Commitments (II)
25. Inka Nousiainen: Kivienkeli
26. Iris Murdoch: An Unofficial Rose
27. Ian McEwan: Sovitus [Atonement]
28. Pelé: The Autobiography
29. Kauko Röyhkä: The Velvet Underground ja Lou Reed
30. Iris Murdoch: The Sea, the Sea
31. Carol Shields: Rakkauden tasavalta [The Republic of Love]
32. Anna Gavalda: Karkumatka [L'Echappée belle]
33. Roddy Doyle: The Snapper (II)
34. Nick Hornby: High Fidelity (III)
35. Carol Shields: Kivipäiväkirjat [The Stone Diaries]
36. Katja Kallio: Elokuvamuisti
37. Erlend Loe: Supernaiivi [Naiv. Super.] (II)
38. Einar Már Guðmundsson: Kaikkeuden enkelit [Englar alheimsins]
39. Jonathan Coe: The Dwarves of Death
40. Tim O'Brien: July, July
41. Iris Murdoch: Nunnia ja sotilaita [Nuns and Soldiers]
42. Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia
43. Irvine Welsh: Crime
44. Raija Siekkinen: Saari
45. Roddy Doyle: The Van (II)
46. Dan Rhodes: Kulta [Gold]
47. John Irving: Elokuvaurani - muistelma [My Movie Business. A Memoir]
48. John Bayley: Iris - A Memoir of Iris Murdoch
49. Juha Itkonen: Seitsemäntoista
50. Iris Murdoch: Hyvä oppilas [The Good Apprentice]
51. Kauko Röyhkä: Tien laidalla Waterloo
52. Irvine Welsh: Reheated Cabbage
53. Mark E. Smith: Renegade - The Lives and Tales of Mark E. Smith
54. Iris Murdoch: Jackson's Dilemma
55. Jouni Paakkinen: Simpsonit - keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä
56. Dan Rhodes: Pieni valkoinen auto [The Little White Car]
57. Enid Blyton: Seikkailujen laakso [The Valley of Adventure] (II)
58. Dan Rhodes: Timoleon Vieta palaa kotiin [Timoleon Vieta Come Home]
59. Iris Murdoch: The Flight from the Enchanter
60. Panu Räty: Muuri
61. Turkka Hautala: Salo
62. S. E. Hinton: Rumble Fish
63. Henry Rollins: Mustan kahvin blues [Black Coffee Blues]
64. Miettinen: Pitkäjano
65. Miina Supinen: Apatosauruksen maa
66. Sami Hilvo: Viinakortti
67. Enid Blyton: Viisikko aarresaarella [Five on a Treasure Island] (II)
68. Carson McCullers: Yksinäinen sydän [The Heart Is a Lonely Hunter]
69. Ian McEwan: Polte [Solar]
70. Aapeli: Koko kaupungin Vinski (III) (L)
71. Bernhard Schlink: Viikonloppu [Das Wochenende]
72. Roddy Doyle: Brownbread and War
73. Enid Blyton: Seikkailujen saari [The Island of Adventure] (II)
74. Aapeli: Vinski ja Vinsentti (III) (L)
75. Enid Blyton: Seikkailujen linna [The Castle of Adventure] (II)
76. Carson McCullers: Surullisen kahvilan balladi [The Ballad of the Sad Café]
77. Eduard Uspenski: Takuumiehet [Garantijnyje tšelovetški] (II) (L)
78. Iris Murdoch: The Nice and the Good
79. Carson McCullers: Heijastuksia kultaisessa silmässä [Reflections in a Golden Eye]
80. Enid Blyton: Seikkailujen meri [The Sea of Adventure] (II)
81. Iris Murdoch: Under the Net
82. Kaj Korkea-aho: Katso minuun pienehen [Se till mig som liten är]
83. Jonathan Coe: The Accidental Woman
84. Paavo Rintala: Pojat
85. Iris Murdoch: A Word Child
86. Iris Murdoch: Henry and Cato

(II) = toinen kerta
(III) = kolmas kerta
(L) = luin ääneen lapsille

Suurimman vaikutuksen tekivät Katoamispiste, Last Night in Twisted River, Larryn juhlat sekä Kello ja monet muut Murdochit.



Tällaisiin lukemiin tuskin pääsen kovin pian uudestaan, ehkä sitten eläkkeellä. Kiitän entistä työnantajaani ylimääräisestä vapaa-ajasta ja perhettäni kärsivällisyydestä!

Kärsivällisyydestä kiitän myös teitä, hyvät lukijat. Tilastojen mukaan täällä käy edelleen päivittäin kymmeniä ihmisiä, vaikka mitään ei tapahdu. Olen ollut tosi jumissa tämän blogin kanssa - kirjoitteluun ei vain tunnu riittävän aikaa, energiaa eikä motivaatiota. Koko touhu tuntuu jotenkin teennäiseltä.

En haluaisi lopettaa blogia kokonaan, mutta ei tällaista jahkailuakaan pidemmän päälle jaksa. Olisiko sellaisessa blogissa mitään järkeä, joka päivittyisi säännöllisesti kerran kuukaudessa? En tiedä, mutta ajattelin että voisin kokeilla. Palannen siis asiaan noin kuukauden päästä. Hyvää uutta vuotta!

11 kommenttia:

  1. "...ja mureaa kitarointia" :o)

    Jo tuon ja muitten yhtä osuvien, lukijalle iloa tuottavien sanavalintojen takia sinun kannattaa ehdottomasti jatkaa blogin pitämistä, vaikka sitten vain kerran kuukaudessa.

    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  2. Toivon todella, että jatkat kirjoittamista. Osaat kirjoittaa ja kirjoitat mielenkiintoisista jutuista. Nyt on taas (ehkä uuden vuoden kunniaksi) sellainen olo, että voisin yrittää päästä takaisin kiinni elämään - lukea enemmän kirjoja ja kuunnella musiikkia. Niinpä itsekkäästi toivoisin, että blogistasi saisi jatkossakin hyviä vinkkejä.

    Piti tulla taas kiittämään. Kävin pikavisiitillä kirjastossa ja nappasin mukaani Haahtelan Katoamispisteen ja McEwanin Sementtipuutarhan. Kumpikin kirjailija oli tuttu blogistasi, muuten en olisi varmaan näihin tarttunut. Molemmat olivat hyviä lukukokemuksia, joten kiitos!

    Vielä pitää todeta, että vuoden lukulistauksesi on oikein vaikuttava ja kadehdittava. Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Sammaleinen: Kiitos!

    annina: Kiitos tuesta! On kyllä aina yhtä mukava kuulla, jos näistä jutuistani on ollut jotain iloa. Tarkoitus olisi tosiaan jatkaa, harvakseltaan mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  4. Mä tunnustan, että käyn täällä kurkkimassa harva se päivä. :) Eiköhän sulla uskollisia lukijoita riitä, vaikka päivitystahti oiskin vähän verkkaisempi.

    Jos pohdiskelet, mitä kirjoittaisit tänne jatkossa, niin haluaisin antaa vähän palautetta. Ensinnäkin oon tykännyt paljon kaikesta. :)Toiseksi oon tykännyt erityisen paljon kaikista musajutuista, soittolistoista ym. Musta on ihan huippua, että nostat usein esiin sellasia "vanhoja" artisteja, joista mä en oo välttämättä edes kuullut. Se tekee sun blogista mun mielestä ihan erityisen, koska välillä mua tympii, että niin monet muut kirjottaa vaan uudesta musasta. Ja kolmanneksi oon tykännyt erityisen paljon kirjajutuista. (Erittäin kunnioitettava lista muuten!) Mutta tosiaan, oon tykännyt kaikesta, joten anna palaa vaan!

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Oi, niin tykkään blogistasi, todella siis surustun, jos lopetat. Kiva levylista, vaikka tuo Manics-pettymys ihmetyttääkin :) Ja tuo kirjalista, vau. Arvostan! Olet kyllä minun kirjaidoli!

    VastaaPoista
  6. Pekka, hyvänen aika miten oletkaan ehtinyt lukea! Minä ylsin 103 kirjaan ja tarkoitus olisi edelleen vähentää.

    Katsoin, mitä samoja meillä olisi uutuuksissa ja heti tietty huomioni kiintyi John Irvingiin ja Ian McEwaniin. Kumpikin suosikkikirjailijoitani, mutta eivät 'panneet nyt parastaan' minun mielestäni. Sen sijaan tänä vuonna Paul Auster yllätti minut täysin nerolla Näkymättömällään.

    Ikuinen rakkaus on nyt blogissani! Lopetin vuoden 2010 McEwaniin ja aloitan uuden vuoden hänellä...se kertoo jo jotain.

    Eämyksellistä Vuotta 2011, Pekka!

    VastaaPoista
  7. Heli: Suurkiitos kehuista ja palautteesta! Vanhoihin bändeihin tulee varmasti panostettua edelleen, ja kirjoistakin olisi tarkoitus kirjoittaa enemmän.

    Miia: Oi kiitos! Manics-pettymys oli varmasti omaa syytäni sikäli, että odotukseni olivat ihan epärealistiset edellisen levyn jälkeen. Blogin lopettamisesta tuskin on pelkoa ainakaan lähitulevaisuudessa, kaikenlaisia ideoita on.

    Leena: Kiitos ja samoin! Sen lisäksi että olet lukenut noin paljon, ehdit myös päivittää blogiasi noin kaksikymmentä kertaa useammin kuin minä. Minulle Irvingin ja McEwanin uusimmat kyllä kelpasivat vallan mainiosti.

    VastaaPoista
  8. Pähkäilin just oman top 10 viime vuodelta. Se näyttää seuraavalta:

    1. Allo Darlin' - s/t
    2. A Sunny Day in Glasgow - Autumn, Again
    3. Antarctica Takes It! - Constellations
    4. Eux Autres - Broken Bow
    5. Sourpatch - Crushin'
    6. Pekko Käppi - Vuonna '86
    7. Tender Trap - Dansette Dansette
    8. Tindersticks - Falling Down a Mountain
    9. Le Futur Pompiste - s/t
    10. Las Robertas - Cry Out Loud

    Jos et ole, esim. Sourpatchiin tutustunut. Voisin kuvitella, että ehkäpä pitäisit siitä. Spotifystä muistaakseni löytyy myös. En kyllä ymmärrä miten tuo Ville Ahonen on monien ihmisten listoilla. Ne biisit mitä olen radiosta kuullut ovat aiheuttaneet aivan käsittämätöntä ärtymystä. No, kaikesta ei voi pitää. :) Best Coastin levyn vois joskus muistaa kuunnella.

    VastaaPoista
  9. Kiitti, pitää tsekkailla noita, nehän on näköjään melkein kaikki Spotifyssa. Allo Darlinia taisin kokeilla joskus, mutten varmaan kovin perusteellisesti. Pompisten levyynkin tutustuminen jäi ihan pintapuoliseksi. Ai jaa, en ole hoksannut Villessä tuollaista ärsytyspotentiaalia, paitsi ehkä lyriikoiden osalta. Mutta tosiaan tykkään yhä enemmän. Ja Best Coast on ihku!

    VastaaPoista
  10. Hei Pekka! Tulin pikaisesti vierailulle ja huomasin, että täältähän löytyy vaikka mitä mielenkiintoista. Palaan paremmalla ajalla takaisin.

    VastaaPoista
  11. Hei Joana! Kiva kuulla, tervetuloa vaan! Yritän saada kirjoitettua jotain mielenkiintoisia juttuja myös jatkossa, vaikka blogille onkin taas jäänyt turhan vähän aikaa. Toistuvien kriiseilyjen jälkeen olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että haluan pitää tätä blogia joka tapauksessa, olipa päivitystahti mikä tahansa.

    VastaaPoista