Niklas Salmi: Tuntemattomissa taivaankappeleissa

Runoilija Niklas Salmi (s. 1988) julkaisi kaksi vuotta sitten esikoisensa, mainion haikukokoelman Siipimobiili. Viime viikolla ilmestynyt toinen kokoelma herättää mielenkiinnon jo nimellään: Tuntemattomissa taivaankappeleissa.

Uutuusteoksessa Salmi on laventanut ilmaisuaan. Mukana on edelleen haikuja ja muutama yksirivinenkin, mutta pisimmät runot täyttävät kevyesti puoli sivua.

Arkipyhä.
Vasta-auenneiden silmiesi
                    ilotulitus.

Runojen pituus on tietysti sivuseikka. Tärkeintä on, että jokainen sana on paikallaan. Salmi liukuu vaivattomasti pienistä arkisista tuokioista korkeisiin sfääreihin, Välimeren maisemista Suomen talveen. Kirja on täynnä tarkkoja havaintoja, osuvia kielikuvia ja sanaleikkejä, jotka toivoisin itse keksineeni.

PAKKASILLA

Elohopea laskee kymmeneen.
Ihmislapset piiloutuvat koloihinsa.

Koen vahvaa hengenheimolaisuutta Niklas Salmen kanssa. Siksipä olenkin iloinen, että meillä on sama kustantaja, tamperelainen Sanasato. Meillä molemmilla on myös kotona oma kansitaiteilija – Niklaksen kirjojen kannet on suunnitellut hänen vaimonsa Jelena Salmi. Lisäksi meillä on yhteisiä suosikkirunoilijoita, joista eräälle Niklas on kirjoittanut hienovaraisen kunnianosoituksen (joku ehkä huomaa kenelle):

Istun merenpohjassa, ihmettelen:
ylläni leiskuttaa siipiään
                         rausku,

allani kareileva hiekka
kuin kirahvin turkkia.

Olenko koskaan nähnyt
                                   mitään näin
                          unenomaista,

olenko koskaan ollut
                         yhtä hereillä?

Kauniita, ajatuksia herättäviä runoja. Suosittelen lämpimästi.

Runoilija Pekka Kytömäki esittäytyy

Moi pitkästä aikaa!

Olen taas ollut huono bloggaaja, mutta jotain muuta olen saanut aikaiseksi: runokirjan. Tamperelainen kustantamo Sanasato julkaisi viime viikolla esikoiskokoelmani, jonka nimi on Ei talvikunnossapitoa.



Lainaan tähän kirjan kansitekstejä:

Kokoelman aforistiset runot liikkuvat leikkisästi luonnossa ja kaupungissa. Ulkoasu vaihtelee haikumittaisesta vapaamuotoiseen.

Runot nauloja:
parhaat saa uppoamaan
kertaiskulla.
Tämä pääsi vääntymään.

Pekka Kytömäki (s. 1975) on tamperelainen kääntäjä ja perheenisä. Hän alkoi lukea ja kirjoittaa runoja 37 vuoden herkässä iässä.

Kannen ja muut kuvitukset on taiteillut vaimoni Anna Kytömäki.

Jos kiinnostaa, voit lukea lisää uudelta Facebook-sivultani.

Täällä blogissa en ajatellut ruveta markkinoimaan kirjaa sen enempää. No, ehkä linkitän tähän perään joitain arvioita, jos sellaisia ilmestyy. Katsotaan...

Kaunista syksyä kaikille!

*****

Haastatteluja:
Ylöjärven Uutiset 9.9.2015
Aamulehti 15.9.2015
Kohtaamisia 30.9.2015
Lukulamppu (Mitä luet?) 19.11.2015

Arvioita:
Luettua elämää 15.9.2015
Luetut, lukemattomat 4.10.2015
Suomi lukee 5.10.2015
Kirjojen keskellä 28.10.2015
Kannesta kanteen 18.11.2015
Leena Lumi 1.12.2015
Rinkka ja nojatuoli 4.1.2016
P.S. Rakastan kirjoja 6.7.2016
Kulttuuri kukoistaa 11.2.2017
Tahaton lueskelija 12.3.2017
Kirjakaapin avain 30.4.2017
Lukuisa 20.1.2019

Muuta:
Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 29.4.2016

Jälkihuomautus:
Muista myös toinen kirjani Valo pilkkoo pimeää.

Harri Hertell: Älä häiritse iltaa

Lavarunousaktiivina tunnettu Harri Hertell (s. 1985) on juuri saanut julki kolmannen runokokoelmansa. Älä häiritse iltaa (ntamo 2015) on pieni suuri kirja.

Jo ulkoasu viehättää – kirja on kaunis ja siro, kämmeneen sopiva. Ja sisältö on kuoriensa arvoista. Kuten takakansikin kertoo, "kaupunkilyriikastaan tunnettu Hertell on siirtynyt Helsingin kiihkeästä elämänrytmistä luonnon äärelle". Hän on kirjoittanut "aforisminomaiset, pelkistetyt" runonsa Lammassaaressa vanhalla itäsaksalaisella kirjoituskoneella. Tuloksena on vajaat 60 sivua erittäin miellyttävää luettavaa, kaksi runoa joka sivulla.

Nukkuessasi
nenäsi ujeltaa
kuin tuuli.

Sitä kuunnellen
vaivun uneen
vietän yöni aavikolla.

Juuri tällaisia runoja haluaisin itsekin kirjoittaa (ja olen yrittänytkin). Lisätietoja kirjasta on runoilijan ja kustantamon sivuilla. Suosittelen lämpimästi.

Kalle Tammisen yksinkertaisia runoja

Valkeakoski. Hajumuistista tulvahtavat lapsuuden mummolamatkat, kun ajettiin siitä ohi. Paperitehtaiden lemu on historiaa, sittemmin kaupunkia on mainostettu mansikkapaikaksi.

Valkeakoskella asuu runoilija Kalle Tamminen. Kakskyt ja risat, kirjoittanut jo kolme kelpo kokoelmaa: Pygmi (2012), Elämä, sarja katkenneita hetkiä (2013) ja Yksinkertaisia runoja (2014). Kaikki on julkaissut Kustannusosakeyhtiö Hai.


Uusimman kirjan takakannessa lukee:
"Jos Raymond Carver (1938–1988) eläisi, hän suosittelisi tämän kokoelman lukemista."
Ei välttämättä hirveän kaukaa haettu vertailukohta.

Tamminen kuvaa vähäeleisesti pikkukaupungin menoa, arkea, pieniä juhlia. Valvottuja öitä, krapula-aamuja. Nuoruusmuistoja, menetyksiä, vaihtuvia vuodenaikoja.

Syysaurinko ei lämmitä.
Se on irrallinen lisä maisemaan.

Pidän näistä runoista. Niissä on rosoa ja herkkyyttä. Ei elämää suurempia oivalluksia vaan sitä itseään, elämää. Hetkiä jotka virtaavat ohi, hetkiä joihin kiteytyy jotain.

Aurinko tekee nousuaan.
Tyhjänpanttina seisovat liikennevalot
räpsyttävät oranssia.

Tammista ei ehkä vielä voi sanoa Suomen Carveriksi, mutta hänellä on aikaa.

Päivän sitaatti: Hertell

Istumme kuistilla
ja odotamme
lätkäpeliä
lasta
rohkeutta ottaa maalivahti pois kentältä.

Harri Hertell: Kutsumme sitä kodiksi
(Helsinki Poetry Connection 2014, s. 32)

Yllätyspäivitys

Tapasin eilen mukavia tamperelaisia kirjabloggaajia. Paikalla oli myös mainio Terhi Rannela kertomassa pysäyttävästä kirjastaan Punaisten kyynelten talo. Joku merkitsi muistiin blogini osoitteen, ja päätin vaihteeksi kirjoittaa tänne jotain.


Vanha hylly(npäällis)kuva symboloikoon alkuvuoden lukuläjää.

Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin koskaan, vuoden sadas kirja menossa! Monet ovat kyllä olleet ohuita runokirjoja, mutta joukossa on ollut myös tiiliskiviä pieneksi muuriksi asti. Päätalo-kuumeeni ei hellitä, olen edennyt Iijoki-sarjan seitsemänteentoista osaan. Keväällä pidin taukoa Kallesta, nyt en taas malttaisi muuta lukeakaan.

Lukuvuoteen on kuitenkin mahtunut paljon muutakin hyvää. Romaanipuolella vanhoista suosikeista ovat jyllänneet Karl Ove Knausgård (Taisteluni 4), Donna Tartt (The Goldfinch) ja Iris Murdoch (The Book and the Brotherhood – nyt olen lukenut 25 Murdochin romaania ja lukematta on enää yksi, The Message to the Planet). Taas kerran on mainittava myös Joel Haahtela, jonka koko tuotanto tuli kerrattua alkuvuodesta ennen sykähdyttävää kohtaamista. Uusista tuttavuuksista mainittakoon Jessica Brockmole, jonka kirjeromaani Letters from Skye osui maaliinsa.

Runo-osastolta on löytynyt paljon uutta hienoa, kuten nuori haikumies Niklas Salmi, Helsinki Poetry Connectionin perustaja Harri Hertell ja iki-ihana Kai Nieminen, jonka mittavasta tuotannosta olen reilun puolen vuoden aikana ehtinyt haalia hyllyyni valtaosan. Olen myös jatkanut omaa runoiluani ja saanut siitä jopa pientä tunnustusta, eräästä kirjoituskilpailusta lohkesi kunniamaininta.

Vuoden toistaiseksi kuunnelluin levy on ollut Cloud Nothings -yhtyeen Here and Nowhere Else, ja paljon muutakin hyvää on tullut kuultua The Horrorsista Scandinavian Music Groupiin. Myös uusi Interpol on kuulostanut yllättävänkin hyvältä.



Mitäs muuta? Kesällä tuli valmennettua juniorijalkapallojoukkuetta, kun pojan piti päästä pelaamaan eikä muitakaan vapaaehtoisia ilmaantunut. Oli melkoinen savotta, mutta enimmäkseen hauskaa. Nyt nautin kesän encoresta ja odottelen syksyn kulttuuritapahtumia ja uutuuskirjoja (esim. Arto Lappi, Juha Itkonen ja vihdoinkin myös David Nicholls ja Nick Hornby!). Niin ja tietysti levyjäkin, Interpolin anagrammialbumi El Pintor ilmestynee jo ensi viikolla.

Kiitos kun olette sitkeästi jaksaneet vierailla täällä blogissani pölykoirien ja arokierijöiden keskellä. Ehkä nähdään taas joskus!

Päivän sitaatti: Päätalo

  – Tuo mies näkkyy olevan tosijaan Kalle, mutta kuka on tuo lyhy naisentunkio Kallen matkassa!
   Isällä on ollut koko ikänsä terveenä ollessaan sellainen paha tapa, että hän käyttelee ihmisistä puhuessaan lisänimityksiä. Esimerkiksi lihava lyhyt nainen on isän kielellä "naisentunkio". Suuri ja lihava nainen "naisenhaasio" ja lihava mies "miehenröpi" tai "-rillukka". Laiha nainen on "naisenkuikelo" ja mies "miehenseiväs". Lihavan naisen kävelyä katsellessaan isältä karkaa huomaamattaan "...mennä muokkautuu". Laihat ihmiset taas isän sanojen mukaan "kävellä rihmovat" tai "kävellä hilppovat".
   Isä ei tarkoita erikoissanonnoillaan pahaa eikä lauo niitä haukkuakseen. Hänen mielestään vain eivät normaalin puheen ilmaisut riitä kuvaamaan kyllin osuvasti monia asioita ja ilmiöitä.

Kalle Päätalo: Miinoitettu rauha (s. 237)