Murhaavan hyvä Murakami

1Q84, sinä komea pirulainen! Sekoitit sumean syyspääni, sait kuun kumottamaan kahta kovemmin. Sinun jälkeesi muut romaanit eivät hetkeen tuntuneet miltään, pystyin lukemaan vain runoja ja sanomalehtiä.



Aomame ja Tengo, kaksi yksinäistä sielua omilla kiertoradoillaan. Ihmeellinen Fuka-Eri, sanoinkuvaamaton Ushikawa ja monta muuta mieleenpainuvaa tyyppiä. Kirjallista juonittelua, rakkauden etsintää, piileskelyä ja salapoliisihommia – turha selittää, pakko kokea.

Kolmiosaisen 1Q84:n osat 1 ja 2 ilmestyivät suomeksi yksissä kansissa keväällä, osa 3 viime kuussa. Luin ykköskakkosen suomeksi syyskuussa, kolmosen englanniksi kuukautta myöhemmin. Kielenvaihto kesken kaiken ei häirinnyt, pikemminkin sopi kirjan viistoon maailmaan. Murakami on taas pannut parastaan, mutta aivan kuin Kafka rannalla, myös 1Q84 on epätavallisista elementeistään huolimatta "uskottava", helppolukuinen ja koukuttava kertomus. Yli tuhatsivuinen järkäle loppuu liian pian.

Huikea teos. Suosittelen sitä esim. ihmisille, jotka tykkäävät kirjoista ja tunteista. Nähdään liukumäellä!

R.I.P. Lou

Eihän Lou Reed voi kuolla.
Ei ainakaan niin kauan kuin
maailmassa on yksikin levysoitin.



Päivän soundtrack:
Transformer
The Velvet Underground & Nico
White Light/White Heat
The Velvet Underground
Loaded
Songs for Drella

Superhypermegamessulauantai

Ensimmäinen kerta Helsingin kirjamessuilla! Huonosti nukuttu viikko ja pieni flunssanpoikanen eivät paljon painaneet, kun lähdin matkaan kera kipsikätisen äitini ja romaaninsa julkaisua odottavan siskoni. En oikein tiennyt mitä odottaa, ja vaikka olisinkin tiennyt, odotukset olisivat ylittyneet.

Mukaan tarttui mahtavia kokemuksia ja kirjoja. Kuvat otin vasta kotona, mutta linkitän jutun sekaan pari kuvakavalkadia paikan päältä. Tapasin koko joukon kivoja bloggaajia ja muita tuttuja. Käsittämätön tunnelma, kun valtava sali on täynnä kirjoja, kirjailijoita, kirjanystäviä ja hälinää. Kuuden tunnin visiitti jäi väkisinkin pintaraapaisuksi, mutta mikä raapaisu se olikaan...



Kuulin kiintoisan keskustelun kirjablogeista ja lukupiireistä. Ostin viimein Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjablogikirjan, tietysti nimmaroituna. Muuta en ehtinytkään uusien kirjojen osastolta ostaa. Hienolta siellä kyllä näytti, katsokaa vaikka Hannan blogista.

Divaripuolella hakuammunta tuotti napakymppejä. Heti alkuun löysin vitosella Arto Lapin esikoisen, jota olen metsästänyt koko vuoden. Ja toisaalla myytiin runokirjoja eurolla! Valikoin viisitoista.



Runohyllyn hinta-laatusuhde oli aikamoinen – olisin voinut ostaa paljon enemmänkin, mutta jätin armollisesti herkkuja muillekin. Rakastan tällaisia ohuita runokirjoja, viisautta tiiviissä muodossa. Katsokaa nyt ylimmästä kuvasta, miten pieneen tilaan kuusitoista kirjaa mahtuu. Tuntemattoman kriitikon kommenti Risto Kormilaisen kirjasta meni pahasti metsään (luin teoksen jo illalla, hyvä oli):



Iltapäivän hiihtelin Haahtelan perässä. Ensin lempikirjailijani kertoi omista lempikirjoistaan Martti Anhavalle. Anhava on Haahtelan kustannustoimittaja (jos kuulin oikein) ja muutenkin fiksun oloinen mies. Hänen äitinsä Helena Anhava olisi näemmä ollut messuilla mukana runoretrospektiivissä, jota kuuntelin vain vaimeasti sivukorvalla divarihyllyjen välistä. Kenties Helena Anhava luki runojaan juuri silloin, kun ostin nuo kaksi hänen 70-luvun kokoelmaansa. Ne näyttävät niin kivoilta, että olisi kyllä pitänyt päästä kuulemaan tekijän lausuntaa (semminkin kun hän on jo 88-vuotias, eli kovin monta tilaisuutta tuskin enää tulee). No, kai messupäivään pitää yksi hutikin mahtua.

Mutta siis ne Haahtelan lempparit. Nuori Joel innostui lukemisesta kuvataiteen kautta, aloitti 16-vuotiaana taiteilijaelämäkerroista (mm. Irving Stonen Vincent van Gogh -kirja). Hiukan myöhemmin kuvaan astui Juhani Aho, jonka teoksista erityisen vaikutuksen tekivät Yksin (kuten Haahtelan uusin romaanikin osoittaa) ja Papin tytär.

Orhan Pamukin Istanbul vei Haahtelan Turkkiin, ja Antonio Muñoz Molinan Talvi Lissabonissa opasti Joelin maahan, jonne hän sukelsi kirjoittaessaan yhtä upeimmista kirjoistaan. (Siis romaania Tule risteykseen seitsemältä, jota lukiessa ei kyllä uskoisi, ettei Haahtela ollut itse vielä käynyt Portugalissa. Tai enhän minäkään siellä ole käynyt, mutta kuvaus kuulostaa niin vakuuttavalta.)

Autiolle saarelle Haahtela valitsisi Thomas Mannin Taikavuoren, jossa riittäisi pureskeltavaa. Mies on kuulemma lukenut kirjan kahdesti, ensin parikymppisenä ja uudestaan viitisen vuotta sitten, ja huomannut siinä tiettyjä yhtymäkohtia omaan lapsuuteensa (Joel asui 15-vuotiaaksi asti Tiuruniemessä tuberkuloosiparantolan kupeessa). Taikavuoren ja Pamukin kirjat tiesinkin jo Haahtelan suosikeiksi, mutta muut olivat minulle uutta tietoa (enkä ole lukenut noista kirjoista muita kuin Ahon Yksin). Odotin mainintaa James Salterista ja Raija Siekkisestä, mutta ehkä aika loppui kesken. Lopuksi Haahtela kertoi pikaisesti nykyisistä suosikeistaan ja mainitsi palanneensa elämäkertojen pariin, tällä kertaa muusikoiden (Wagner, Callas, Rubinstein ja muut "poikkeusihmiset").



Seuraavaksi siirryttiin samalla kokoonpanolla salin toiseen nurkkaan isommalle lavalle, jonka lähiympäristön oli tukkinut Jorma Ollila. Raha puhui, aikarajat venyivät ja paukkuivat, mutta lopulta Ollila poistui yleisöineen ja jätti lavan Haahtelalle, joka kyllä hänkin veti mukavasti kuulijoita. Uusinta romaania Tähtikirkas, lumivalkea käsitelleestä puolituntisesta en valitettavasti tehnyt muistiinpanoja. Pääsin eturiviin ja keskityin kuuntelemaan, viisaat sanat särkyneestä mielestä eheyttivät omaani.

Haastattelun jälkeen sain Tähtikirkkaaseen sykähdyttävän signeerauksen, kirjailija muisti faninsa vuosien takaa. Kotiinlähdön lähestyessä ehdin vielä kuunnella suurimman osan päivän kolmannesta Haahtela-haastattelusta, joten makeaa tuli totisesti mahan täydeltä.

Sara otti hyviä kuvia Haahtelasta ja muista messukohteista, samoin Katja. Ja Kirsin blogissa on pitkä lista linkkejä, joiden takaa löytyy lisää messujuttuja. Niiden parissa kelpaa jatkaa fiilistelyä.

Omien kokemusteni ja löytöjeni lisäksi iloitsen siskoni Anni Kytömäen alkavasta kirjailijanurasta. Hänet kutsuttiin eilen yllättäen lounastamaan Gummeruksen kirjailijaporukan kanssa, ja ensi vuonna Anni lienee sitten itse lavalla puhumassa. Pitää palata paikalle jo sen takia, ja muutenkin luulen, etten jatkossa malta jättää yksiäkään messuja väliin, kun nyt olen niiden makuun päässyt. Kiitos kaikille asianosaisille!

Runoilijaimme ääni

Tämän teoksen tarjoama sana on kokonaisuudessaan, runoilijoitten itsensä esittämänä, puhuttu julki radiossa kevätkaudella 1945 esityssarjassa "Runoilijaimme ääni". Sarjan tarkoitus oli [– –] tarjota runoutemme ystäville tilaisuus kuulla nykyhetken huomattavimpien runoilijoittemme oma persoonallinen ääni.



Kertun aarre oli päätynyt kirpputorille,
kuolema lienee erottanut.
Entisaikain ihmisillä oli hienoja käsialoja.



Kirjassa pääsee ääneen yhdeksäntoista runoilijaa.
Jokaisesta on pieni esittelyteksti ja piirroskuva.
Oiva tilaisuus paikkailla aukkoja runosivistyksessä.
Aale Tynniltäkään en aiemmin ole lukenut mitään,
vaikka muistan nimen jo lapsuuskodin hyllystä.



Runo nimeltä "Pieni poikani" koskettaa, varsinkin kun tietää pojan,
runoilija Matti Pirisen, kuolleen jo 28-vuotiaana.

----------

Toissa päivänä kuulin hieman erilaisten runoilijoiden ääntä, kun kirjastossa esiintyi kolme skottirunoilijaa: Donald Adamson, Liz Niven ja Chrys Salt. Kokemus oli vaikuttava ja inspiroiva. Sama kolmikko (ja kaksi muuta runoilijaa) esiintyy Arkadia International Bookshopissa Helsingissä tiistaina 15.10. klo 18. Suosittelen!

Arvon varvon

Ennätyksellisen epäsuosion saavuttaneessa Haahtela-arvonnassa

Kirjain-lehden voitti Sara,
Elenan voitti Joana ja
Kaksi kertaa kadonneenkin voitti Sara!

Onnittelut voittajille ja kiitokset muillekin.

Tää olis blogijuttu Haahtelan novelleista, jooko?

Olipa taas kerran blogijuttu, joka viihtyi päässäni niin hyvin, että päätti jäädä sinne asumaan.

Jutun aiheena olisivat olleet Joel Haahtelan novellit. Kesällä yritin houkutella juttua esiin. Uuden romaanin julkaisua odotellessa olisi ollut hyvä tilaisuus esitellä siihenastiset novellit.



Novelleja oli kaksi. Ensimmäinen oli "Zaia", joka julkaistiin Miehen rakkaus -antologiassa (Gummerus, 2008). Siinä mies muisteli entistä rakastettuaan. Toinen oli "Syntymäpäiväpoika", tarina pojan ja äidin öisestä uimaretkestä. Se ilmestyi suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Ida Pimenoffin kauniissa valokuvakirjassa A Shadow at the Edge of Every Moment of the Day (Kehrer, 2011).



Molemmat novellit olivat taattua tavaraa haahteloituneelle – hieman arvoituksellisia, unenomaisia tuokiokuvia. Kovin pitkäaikaista muistijälkeä ne eivät kuitenkaan jättäneet.

Kesä kului, Tähtikirkas, lumivalkea ilmestyi ja novellijuttu pölyyntyi pääkopassani. Olin jo valmistautunut heittämään sille hyvästit, kun eräänä sunnuntaina kirjakaupassa satuin tarttumaan uuteen Novelli palaa! -antologiaan (WSOY, 2013). Hämmästyksekseni huomasin Haahtelan olevan mukana ja lukaisin novellin siltä seisomalta.



Uusi novelli "Häämatka" teki vaikutuksen ja nousi suosikikseni Haahtelan lyhäreistä. Tarina kertoi epätavallisesta häämatkasta Roomaan.

Siltikään en saanut juttua aikaiseksi. Viikot vierivät ja kirjoittamaton juttu hiersi kuin pikkukivet kengässä. Lopulta oli pakko kiskaista kenkä jalasta, ropistella kivet tienpenkalle ja yrittää unohtaa koko juttu. Kiinnostuneiden on siis parasta itse etsiä kirjat käsiinsä, sori.

Korvaukseksi kirjoittamattomasta jutusta ajattelin taas kerran arpoa muutaman ylimääräisen Haahtela-tuotteen pois nurkista. Tarjolla olisi
– Kirjain-lehden numero 1/2010, jossa Joel komeilee kansikuvapoikana
– Kaksi kertaa kadonnut, jota suosittelen aiheeseen jo vihkiytyneille
– Elena, joka sopii melkein kenelle tahansa.



Arvontaan voi osallistua kertomalla perjantaihin 4.10. mennessä, mistä palkinno(i)sta on kiinnostunut.

P.S. Jos joku oikein tosissaan hurahtanut liikkuu Tampereen pääkirjaston suunnalla, kannattaa tutustua myös kahteen Unicum Zwack -novellilehteen, jotka nuori Haahtela julkaisi opiskelukavereineen vuonna 1995. Lehtiä ei anneta lainaksi, mutta niitä voi lukea kirjastossa, kuten tein helmikuussa 2010.




(Jos jollakulla on jemmassa laatikollinen Unicum Zwackeja, ostaisin mielelläni yhden kappaleen kumpaakin käypään hintaan.)

Knasun kolmonen kolahti

Levynkeräilijänä totuin siihen, että levyt ilmestyivät ilmoitettuna ilmestymispäivänä. Kirjojen kanssa on toisin. Taisteluni-sarjan kolmannen osan piti ilmestyä syyskuussa, mutta niin vain mokoma tulikin kauppoihin jo elokuun alussa. No, ei se mitään, onnistuin kumminkin jahkailemaan jutun kanssa syksyyn asti.



Karl Ove Knausgård: 
Taisteluni. Kolmas kirja
Min kamp. Tredje bok, 2009, suom. Katriina Huttunen, Like 2013, 470 sivua
(Akateemisesta 2.8.2013, luettu loppuun su 11.8.2013 klo 23.36)

Kolmannessa kirjassa kirjailija palaa tarinansa alkuun – koko kirja käsittelee Karl Oven lapsuutta. Sen hoksatessani meinasin vähän pettyä, sillä muistelin, että tämän osan piti jo kertoa aiempien osien vastaanotosta ynnä muusta. Knausgårdiin voi kuitenkin aina luottaa: Taisteluni 3 on paras lapsuuskuvaus, jonka muistan lukeneeni. Mies astuu pojan mieleen ja kertoo kaiken kirkkaasti.

Jos ensimmäinen kirja jätti vielä hieman hämäräksi, miksi Karl Ove pelkäsi isäänsä niin paljon, nyt syyt käyvät harvinaisen selviksi. Isä hallitsee kotia ja poikiaan tyrannin ottein, äiti yrittää tasapainoilla siinä välissä.

Karl Oven elämässä on onneksi muutakin: kaverit, kirjat, musiikki, jalkapallo, koulu ja tytöt. Millään elämän osa-alueella poika ei pärjää ongelmitta, mutta sitkeästi hän puskee eteenpäin vastoinkäymisistä välittämättä. Hän tietää jo, että joskus vielä näyttää kaikille.

Jos toinen kirja on tähänastisista paras ja ensimmäinen toiseksi paras, kolmonen jää lopulta kolmanneksi, mutta on se silti hitsin hieno.

★★★★½

Viime kuussa Knasu esiintyi kahteen otteeseen telkkarissakin. Molemmat dokumentit ovat Areenassa vielä hetken (eka 2 päivää, toka 6 päivää):
Kirjaohjelma: Kirjallinen itsemurha?
Dok: Knausgård
Dokumentit ovat pakollista katsottavaa faneille (mikä mies!) ja varmaan kiinnostavia muillekin. Käykäähän kiireesti katsomassa.

Myös suomentaja oli hiljattain radiossa haastateltavana:
Ajantasan lauantaivieras: Katriina Huttunen
Haastattelu vahvistaa muun muassa sen, mitä jo ounastelinkin: Like julkaisee sarjan loputkin osat vuoden välein, eli kuudes osa ilmestyy vasta syksyllä 2016. En ole koskaan osannut suunnitella tulevaisuutta, mutta nyt kuviot ovat selvät 41-vuotiaaksi asti – Knasua joka syksy. ♥