sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kalle Päätalo, loti mies

Eikös se Päätalo kirjoittanut joitain tylsiä pappajuttuja, paksuja ja rumia kirjoja, ketä kiinnostaa?



Ennakkoluuloni alkoivat horjua luotettavien tahojen kehujen ja Knasu-vertausten myötä, ja Huonemiehen poika (1971) räjäytti ne atomeiksi.

Omaelämäkerrallisen Iijoki-sarjan ensimmäinen osa kertoo tietysti kirjailijan lapsuudesta. Kalle oli isopäinen ja kierosilmäinen poika, joka ei millään meinannut oppia kävelemään.

Oli ruvennut näyttämään siltä kuin Päätalon suvun tämä haara alkaisi palata siihen neljän tukipisteen varassa tapahtuvaan kulkemismuotoon, jolla tavalla väitetään kaukaisten esi-isiemme siirtyneen puusta toiseen.

Lopulta poika pääsi jaloilleen, mutta liikkui pitkään kömpelösti. Ärrävikakin vaivasi.

Elämä ei muutenkaan ollut helppoa 1920-luvun Taivalkoskella, Kallen tekoseudulla. Perhe asui muiden nurkissa, kunnes isä pystytti oman pienen hirsimökin Kallioniemeen, Jokijärven rannalle. Olot olivat alkeelliset. Päätaloilla ei ollut minkäänlaista käymälää, vaan tarpeet tehtiin tunkiolle. Setämies omisti vain kaksi alusvaatekertaa, kulki aina kaksi viikkoa samoissa kalsareissa. Terveyttä hoidettiin kuppaamalla: kun poski turposi, hammastoukka kaijotettiin kuppaussarvilla.

Herkko-isän viikot kuluivat tukkisavotassa, joten Kalle ja vähitellen kasvanut sisarusjoukko varttuivat lähinnä äitinsä Riitun hoivissa. Kerkeäväinen poika aiheutti äidille huolia ja sai usein tuta takaposkillaan vitsan, myöhemmin remminkin. Lisäksi äiti jaksoi ihmetellä Kallen jatkuvaa tiedonjanoa ja "akkamaista" kysymysten viljelyä – poika olisi kuunnellut kaikenlaisia tarinoita loputtomiin. Onneksi Kalle kuitenkin osoitti myös kunnon työmiehen elkeitä jo nuorella iällä.

Tästä kaikesta Päätalo kertoo rehevällä kielellään, jaaritellen mutta kiehtovasti ja hauskasti. Hämäläisen nykylukijan silmään kieli on paikoin melko eksoottista, mutta kärryillä pysyy ongelmitta. Paikallisten vieras puheenparsi alkaa vähitellen viehättää, ja oudot sanat tulevat tutuiksi. Loti-sanan tarkka merkitys ei tosin ole vielä selvinnyt, mutta oletan sen tarkoittavan osapuilleen samaa kuin kelpo.

Päätalolla ja Knausgårdilla on yhteistä ainakin se, että molemmat laittavat itsensä rohkeasti likoon ja osaavat jaaritella kiinnostavasti aiheesta kuin aiheesta. Minusta Päätalo on Huonemiehen pojassa kaikkein mielenkiintoisimmillaan kuvatessaan omia ajatuksiaan ja tuntojaan sekä värikkäitä paikallisia hahmoja, mutta hänellä on taito saada lukija kiinnostumaan kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Kirja teki siis suuren vaikutuksen. Luultavasti joudun nyt kahlaamaan läpi koko Iijoen: 544 sivua luettu, yli 16 000 jäljellä. Tekee mieli jatkaa aika pian, lainasin jo kaksi seuraavaa osaa...

22 kommenttia:

  1. Iijoessa polskiminen on alkanut houkuttaa minuakin. Tajusin vasta nyt, että siskon vanha pehmolelu (ehkä hiiri) on saanut Riitu-nimensä Päätalon äidin mukaan! Oletan isän olleen lelua nimeämässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä tuntuu olevan liikkeellä, Maija! Nimijututkin ovat Päätalolla mainioita, useimmilla paikallisilla on eri "korkonimet" eli kutsumanimet naamatusten ja selän takana. :)

      Poista
  2. Jee, olen tästä niin onnellinen! Paikallinen murre ilmaisuineen on kyllä muutenkin hyvän Iijoki-sarjan ehdoton suola. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, Karoliina! Murre on tosiaan mainiota ja melkeinpä tarttuvaa. :)

      Poista
  3. Poimin saman kirjan mukaani kierrätyskeskuksesta eurolla, ja nyt yritän päättää, otanko sen mukaan joululukemiseksi vai maltanko odottaa Karoliinan kimppalukua. Piti tämäkin päivä nähdä, että on innoissaan Päätalosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, Miia, en minäkään olisi arvannut että näin käy! :) Tämä varmaan toimisi joululukemisenakin.

      Poista
  4. Voi että! <3 Haluaisin kuvitella olevani yksi niistä "luotettavista tahoista", joiden Päätalo-kehut saivat sinut aloittamaan Iijoki-sarjan. Niin tai näin, olen superonnellinen että sen teit, ja ihan selvästi olet nyt koukussa ja pahasti! :)

    Minullakin on ollut Huonemiehen poika lainassa jo jonkin aikaa, mutta olen himmaillut lukuhalujani odotellessani Karoliinan vuoden alussa starttaavaa haastetta. Heti tammikuun alussa lähden ensimmäiselle etapille, se on varma se! :)

    Kun jossain vaiheessa maltat, lue myös sarjan ulkopuolinen Ihmisiä telineillä. Rakastan (!) sitä kirjaa, ja niin uskon sinullekin käyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Hih, haaveilen jo siitä ajasta, kun blogin sivupalkissa Päätalo -tunnisteen perässä on joku iso luku. :D )

      Poista
  5. Minulle kävi sama viime jouluna. Päätalon matkassa meni yhtä soittoa lokakuulle asti. T. Kolmikymppinen Etelä-Suomesta

    VastaaPoista
  6. Iijokisarja luettuna kaksi kertaa. Antaa voimaa oman elämän "ärjänteisiin". Rakkain kirjailija.

    VastaaPoista
  7. Neljä kertaa olen lukenut Iijoki-sarjan. Samaa mieltä, kuin edellinen. Omat ongelmat kummasti pienenee ja toisaalta viehättää huumorin ja tragedian suhde.

    VastaaPoista
  8. Kalle varmaan kahteloo näetä kirjotuksie ja naoreskelloo piliven laijalta. Itse asiassa tragedia ei varmaan lie kaukana tuommosen vuosikymmeniä kestäneen urkon jäläkeen. Mutta lukemista on piisannut.

    VastaaPoista
  9. Kai Hirvasnoron kirja Päätalon matkassa. Johdatusta Iijoki-sarjaan on vapaasti verkossa luettavissa. Katso http://www.thpts.fi/julkaisut/muut-julkaisut/kai-hirvasnoro-paatalon-matkassa/

    VastaaPoista
  10. Aivan mahtavaa havaita, että yhä uudet lukijat ovat löytäneet Päätalon. Itse löysin tuotannon 80-luvun puolivälissä hiukan alle kolmekymppisenä. Kehuin ja mainostin Päätaloa. Miehelleni sain sen innostuksen lopulta tartutettua. Kävimme usein Päätalo-päivillä Jokijärvellä ja tutustuimme muutenkin Iijoki-sarjan maisemiin. Päätalon arvo onneksi älyttiin viimeinkin hänen viimeisinä elinvuosinaan. Juicekin sanoi, että jos ei ole lukenut Päätaloa, ei ymmärrä suomalaisuudesta mitään.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille hämmentävän runsaslukuisista kommenteista! Nyt on jo toinen osa melkein luettu, kyllä tähän jää pahasti koukkuun.

    VastaaPoista
  12. Joitain vuosia sitten aloitin lukemaan Koillismaa-sarjaa joka on huomattavasti Iijokea lyhyempi koitos (vain 5 osaa). Ensimmäisen osan kolme ensimmäistä lausetta koukutti täysin: Hevostie kierteli asumattoman selkosseudun loputtoman tuntuisia korpia ja suorämeitä. Väisteli korkeimpien vaarojen harjanteita. Toisinaan kuitenkin metriseen lumikerrokseen uurtautunut tien uoma joutui kiskoutumaan petäjää kasvaville kangasmaisemille. Aikas täydellistä tekstiä..

    VastaaPoista
  13. 'Suomen Knausgårdia' olen joskus selaillut, mutta jostain syystä ei vain ole tullut syvennyttyä asiaan arvoisellaan tavalla. Ehkä joskus! :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos kommenteista teillekin, Artsi ja Kaisa Reetta.

    Blogimotivaatio on vaihteeksi pahasti hukassa, mutta Päätalo maistuu, eilen pääsin jo kolmannen kirjan loppuun.

    Valoisaa talvea ja kevään odotusta kaikille! Palailen epäilemättä taas joskus.

    VastaaPoista
  15. Olen joskus koukuttunut näihin niin, että kahlasin kaikki läpi putkeen. En aio lähteä uusintakierrokselle ainakaan ihan pian. Heitin sinulle haastekysymyksiä blogissani. http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/2014/01/kysymyksia-ja-vastauksia-viikonlopun.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, Arja! Koukutus pahenee täälläkin, nyt viisi kirjaa luettu...

      Poista
    2. Hauska nähdä että nuori polvi haluaa selvittää kaukaisia asioita. Minä alitin sarjan kahlaamisen jo 30 vuotta sitten kaksvitosena ja nyt on melkein kaikki kirjat hyllyssä. Tulette huomaamaan viimeistään Miinoitettu Rauha -kirjan aikana että Kallen kertojanlahjat ovat hyvinkin yksityiskohtaista laatua. Siinä tietämissä lopetin sarjan lukemisen, kunnes muutama vuosi sitten jatkoi. Kait ikä toi tullessaan lisää uteliaisuutta sodan jälkeisen elämän kerrontaan vaikka jaaritusta jatkuu toistakymmentä kirjaa. Viimeinen kirja, Pölhökanto taas kuitenkin jo menettelee.

      Poista
    3. Miinoitettu rauha sattuu olemaan juuri menossa, eikä kyllästyminen uhkaa edelleenkään, päinvastoin. Kalle rulettaa!

      Poista