torstai 17. toukokuuta 2012

Irvine Welsh: Skagboys

Skotlantilainen Irvine Welsh (s. 1958) rymisteli julkisuuteen esikoisromaanillaan Trainspotting vuonna 1993 ja vielä laajemmin sen leffasovituksella kolme vuotta myöhemmin. Trainspottingin jatko-osa Porno ilmestyi 2002, ja nyt Welsh täydentää trilogian uudella osalla, joka ei kuitenkaan ole kolmas vaan ensimmäinen.



Irvine Welsh: Skagboys
(Jonathan Cape 2012, 548 sivua)

Skagboys tapahtuu vuosina 1984–1985 eli parisen vuotta ennen Trainspottingia. Päähenkilöt ovat samat: fiksu mutta hedonismiin taipuvainen Mark Renton, hyväntahtoinen höntti Danny "Spud" Murphy, kieroileva naistenmies Simon "Sick Boy" Williamson, langennut urheilijanuorukainen Tommy Lawrence ja väkivaltainen sekopää Francis Begbie.

Britanniassa, Skotlannissa ja Edinburghissa eletään synkeitä aikoja. Thatcher on tullut ja pilannut kaiken, työpaikat lähtevät alta ja isoveli kannustaa ilmiantamaan sosiaalitukien väärinkäyttäjät. Lähiönuoriso juo viinaa, polttaa pilveä ja vetää spiidiä. Kun kaduille alkaa virrata laadukasta ja helposti saatavilla olevaa heroiinia (skag), pakkohan sitäkin on kokeilla. Siis nimenomaan kokeilla, vain luuserit jäävät koukkuun.

Tommylle ja Begbielle riittävät edelleen alkoholi ja ruumiinkulttuuri eri muodoissaan, mutta Spud, Sick Boy ja Renton huomaavat pian polttavansa ja piikittävänsä kaiken minkä käsiinsä saavat. Rentonilla on opiskelupaikka Aberdeenin yliopistossa ja ihana tyttöystävä, mutta ennen pitkää nämä alkavat tuntua pelkiltä rasitteilta. On aika keskittyä olennaiseen.

It's just me, ah tell her, — thaire's naeboody else. It's jist the junk.
— You ... you're packin me in, cause you wanna spend more time doin fuckin heroin?
Ah look at her. That's it, in a nutshell. Nae sense in denyin it. Ah'm fucked. — Aye.

Tykkäsin kirjasta todella paljon. Kuten Welshin kirjoissa aina, myös tässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista kamalaa ja ällöä. Sick Boy parittaa alaikäistä tyttöystäväänsä, Begbie purkaa patoumiaan satunnaisiin vastaantulijoihin, veri lentää ja eritteet roiskuvat. Synkistä aiheista huolimatta lukukokemus ei ole ahdistava, sillä welshmäiseen tapaan kaiken läpi tihkuu pikimusta huumori, joka saa ainakin minut nauramaan välillä inhottavillekin jutuille. Kuten taannoin totesin, Welshin huumori ei todellakaan sovi kaikille, mutta jos se puree, se puree kunnolla.

Huumorin lisäksi kirjassa on paljon vakavaakin pohdintaa. Welsh on aina ollut yhteiskuntakriittinen, mutta Skagboys vie homman uudelle tasolle. Kaivosmiesten lakkotaistelua kuvaava aloituskohtaus piirtää koko kirjalle poliittiset raamit. Yrittääkö hallitus tahallaan saada työväenluokan pois pelistä? Mistä heroiini on peräisin, miksi Edinburghista tulee Euroopan aids-pääkaupunki? Kumpi on pahempi, vieroitushoito vai vankila? Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia.

Monipuolisen kokonaisuuden kruunaavat osuvat musiikki- ja kirjaviittaukset. Renton lukee F. Scott Fitzgeraldia ja James Joycea, ja hänen kaverinsa nauhoittaa hänelle Joy Divisionia ja muita postpunk-klassikoita. Bowien älppärit vaihtuvat rahaksi, mutta Iggy ja Lou Reed eivät meinaa kelvata divariin liian 70-lukulaisina. Kuten todettu, ajat ovat armottomat.

Trainspottinginsa lukeneet tai nähneet tietävät, miten hahmoille tulevaisuudessa käy, mutta se ei vähennä lukunautintoa eikä jännitystä. Tämä etko-osa on lähes kaksi kertaa Trainspottingia paksumpi ja viekin lukijat syvemmälle hahmojen pään sisään. Heidän motiivejaan voi osittain oppia ymmärtämään, vaikka tekoja ei voisikaan hyväksyä. Kun katsoo tarkemmin, jopa Begbien mustasta sielusta saattaa paljastua herkempi puoli – mutta auta armias, jos erehtyy tuijottamaan liian pitkään!

Ei näitä veijareita kavereikseen haluaisi, mutta kirjan loputtua tulee silti vähän ikävä. Tekisi melkein mieli sanoa, että trilogian paras osa on tässä. Mutta ehkä nämä kannattaa kuitenkin lukea ilmestymisjärjestyksessä. Muut osat on suomennettu, ja epäilemättä myös Skagboys saa saman käsittelyn. Suosittelisin silti kokeilemaan rohkeasti alkukielisenä, Welshin rehevä kieli ei ole niin vaikeaa kuin miltä se voi aluksi näyttää (aiheesta vähän lisää tuolla aiemmassa jutussani).

****½

10 kommenttia:

  1. Hyvä, erinomainen postaus, olet nimittäin saanut olennaisen esille. Itse luin ensin Welshin Liiman, sitten mainitsemasi Pornon, mutta en ole lukenut Transpointigia, joten moni asia jäi epäselväksi ja teosten teho kärsi.
    Ehkä pitäisi lukea koko trilogia aloittaen tästä, edeten sitten Transpointingiin. Pornossa ja Liimassa oli muutama sama henkilö ainakin Limsa-Terry.

    Olin yllättänyt "futis-skotti-nuoten" ankeista käänteistä, mutta teoksissa on jotakin aitoutta, enkä tiedä muistuttavatko skotit jopa hieman suomalaisiakin, eikä niinkään englantilaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Tämän jutun kirjoittaminen oli haastavaa mutta hauskaa. Olisin halunnut sisällyttää tähän enemmän lainauksia ja koomisia anekdootteja, mutta niitä oli liian vaikea valita tai löytää jälkikäteen (pitäisi ottaa tavaksi merkitä niitä muistiin jo lukiessa).

      On totta, että Welshin kirjoissa seikkailee samoja hahmoja eri yhteyksissä. Skagboysissakin vilahtaa mm. Filth (Paska) -kirjasta tuttu poliisimies. Nämä Trainspottingissa ensiesiintymisensä tehneet tyypit ovat kyllä kaikista legendaarisimpia, ei voi mitään. En yhtään ihmettelisi, jos Welsh päättäisi vielä joskus jatkaa tarinaa.

      Kun kerran olet jo Pornon lukenut, ehkä kahden muun osan keskinäinen järjestys ei ole niin tärkeä. Voi tosin olla, että Trainspottingissa saattaisi Skagboysin jälkeen olla vähän pintaraapaisun makua. Niin kuin Welsh itsekin sanoo tuossa Markun linkittämässä haastattelussa, Trainspotting keskittyy enemmän kuvaamaan sitä huumekulttuuria ja Skagboys antaa kokonaisvaltaisempaa ajankuvaa.

      Vertauksesi suomalaisiin on mielenkiintoinen. Ehkä englantilaisten kautta aikain sortamissa skoteissa tosiaan on jotain samoja piirteitä kuin meissä, joita on pomotettu milloin lännestä, milloin idästä.

      Poista
  2. Kiitos! Pst. http://www.list.co.uk/article/41877-interview-irvine-welsh-on-trainspotting-prequel-skagboys/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, Markku! Tosi mielenkiintoinen haastattelu, ja voi että kun Irvine on herttaisen näköinen tuossa kuvassa. :) Onpa erikoista, että tänä vuonna on tulossa peräti kaksi Welsh-filmatisointia.

      Kehotan sinuakin jatkamaan harjoituksia Welshin parissa, kun olette vielä siellä aitiopaikalla!

      Poista
  3. No niin, arvasin että tässä käy näin! Erinomainen arviosi saa Welshin tuotannon (ja erityisesti tämän trilogian) kuulostamaan niin kertakaikkisen houkuttelevalta, etten voi kuin antautua ja ottaa arkena suuntia kirjastoon.

    Kamalat ja ällöt asiat eivät sinällään minua hätkähdytä tai etäännytä, mutta pelko siitä että ylenpalttisessa mässäilyssä kaunokirjalliset ansiot jäävät pahasti toissijaisiksi, saa minut usein kaihtamaan tämäntyyppisiä kirjoja. Welshin kohdalla kuulostaa kuitenkin siltä, että homma toimii.

    Ja oih, Skotlanti! <3 Aksenttinarkkarina paksu skottimurre saa kuunneltuna minut hyrisemään, ja huomaan luettuna vaikutuksen olevan sama. Tekisi mieleni hankkia tämä Skagboys heti käsiini, mutta Welsh-neitsyenä taidan kuitenkin aloittaa suositustesi mukaisesti Trainspottingista. Miten murre on mielestäsi onnistuttu välittämään käännöksessä? Vai pitäisiköhän yrittää katsoa josko löytäisin jostakin alkukielisen version? Aye indeed! :)

    Huikean hieno postaus taas kerran, kiitos Pekka! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! <3 Welsh osaa kyllä revitellä ällöjutuilla, mutta mielestäni hän ei koskaan mässäile itsetarkoituksellisesti, sekoilut tukevat aina juonikehittelyä. Väkivaltajututkaan eivät ahdista kirjoissa ylettömästi, vaikka elokuvissa ne saattaisivatkin olla vähän liikaa.

      Jos on tottunut lukemaan kirjoja englanniksi, kannattaa ehdottomasti yrittää näitäkin (voin vaikka auttaa ongelmakohdissa, jos pystyn :). Kirjastossa on usein näkynyt alkukielisiäkin. En ole lukenut suomeksi kuin Trainspottingin, ja siitäkin on jo 15 vuotta aikaa. Muistaakseni käännös toimi ihan hyvin, mutta väkisinkin se tuntui vähän alkuperäistä värittömämmältä. Vai mitä sanot näistä Trainspottingin alkulauseista:

      The sweat wis lashing oafay Sick Boy; he wis trembling. Ah wis jist sitting thair, focusing oan the telly, tryin no tae notice the cunt. He wis bringin me doon. Ah tried tae keep ma attention oan the Jean-Claude Van Damme video.

      Sick Boy tihkui hikeä, se tärisi aivan hillittömästi. Mä istuin siinä rauhallisesti ja tuijotin teeveetä viitsimättä noteerata sitä kusipäätä. Se jätkä on välillä tosi masentava. Mä yritin keskittyä Jean-Claude Van Damme -videoon.

      Poista
    2. Oih! Ihanaa - ja haastavaa!! Taidan kuitenkin ottaa haasteen vastaan, ja samalla tarjouksesi kiitollisena. Ongelmakohtia tulee ihan varmasti, ja yhtä varmasti tulen pyytämään apuasi. :)

      Huomaan ääneen lukemisen helpottavan ymmärtämistä huomattavasti - näitä kirjoja en siis voi lukea esimerkiksi bussissa. ;)

      Ja Pekka, iso kiitos vaivannäöstä sitaattien suhteen, arvostan! <3

      Poista
    3. Eipä kestä, hienoa jos rohkaistut kokeilemaan! Voi tosiaan olla, että bussissa joku katsoisi vähän pitkään. :)

      Poista
  4. Pitäisiköhän lukea Trainspotting uudestaan, jotta voisi sitten syventyä jatko-osiin? Olen lukenut sen joskus (ja nähnyt toki elokuvankin), mutten juurikaan muista, miten tyypeille kävi. Jos vaikka yrittäisi alkuperäiskielellä, kun kerran niin suosittelet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi olla hyvä idea! Itsekin luin Trainspottingin hiljattain uudestaan tätä Skagboysia odotellessani. Muistin siitä lähinnä vain ne jutut, jotka olivat mukana leffassa. Ja nyt tämän jälkeen tekisi kyllä mieli ottaa uusintakierros Pornon kanssa. :)

      Poista