Yllätyspäivitys

Tapasin eilen mukavia tamperelaisia kirjabloggaajia. Paikalla oli myös mainio Terhi Rannela kertomassa pysäyttävästä kirjastaan Punaisten kyynelten talo. Joku merkitsi muistiin blogini osoitteen, ja päätin vaihteeksi kirjoittaa tänne jotain.


Vanha hylly(npäällis)kuva symboloikoon alkuvuoden lukuläjää.

Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin koskaan, vuoden sadas kirja menossa! Monet ovat kyllä olleet ohuita runokirjoja, mutta joukossa on ollut myös tiiliskiviä pieneksi muuriksi asti. Päätalo-kuumeeni ei hellitä, olen edennyt Iijoki-sarjan seitsemänteentoista osaan. Keväällä pidin taukoa Kallesta, nyt en taas malttaisi muuta lukeakaan.

Lukuvuoteen on kuitenkin mahtunut paljon muutakin hyvää. Romaanipuolella vanhoista suosikeista ovat jyllänneet Karl Ove Knausgård (Taisteluni 4), Donna Tartt (The Goldfinch) ja Iris Murdoch (The Book and the Brotherhood – nyt olen lukenut 25 Murdochin romaania ja lukematta on enää yksi, The Message to the Planet). Taas kerran on mainittava myös Joel Haahtela, jonka koko tuotanto tuli kerrattua alkuvuodesta ennen sykähdyttävää kohtaamista. Uusista tuttavuuksista mainittakoon Jessica Brockmole, jonka kirjeromaani Letters from Skye osui maaliinsa.

Runo-osastolta on löytynyt paljon uutta hienoa, kuten nuori haikumies Niklas Salmi, Helsinki Poetry Connectionin perustaja Harri Hertell ja iki-ihana Kai Nieminen, jonka mittavasta tuotannosta olen reilun puolen vuoden aikana ehtinyt haalia hyllyyni valtaosan. Olen myös jatkanut omaa runoiluani ja saanut siitä jopa pientä tunnustusta, eräästä kirjoituskilpailusta lohkesi kunniamaininta.

Vuoden toistaiseksi kuunnelluin levy on ollut Cloud Nothings -yhtyeen Here and Nowhere Else, ja paljon muutakin hyvää on tullut kuultua The Horrorsista Scandinavian Music Groupiin. Myös uusi Interpol on kuulostanut yllättävänkin hyvältä.



Mitäs muuta? Kesällä tuli valmennettua juniorijalkapallojoukkuetta, kun pojan piti päästä pelaamaan eikä muitakaan vapaaehtoisia ilmaantunut. Oli melkoinen savotta, mutta enimmäkseen hauskaa. Nyt nautin kesän encoresta ja odottelen syksyn kulttuuritapahtumia ja uutuuskirjoja (esim. Arto Lappi, Juha Itkonen ja vihdoinkin myös David Nicholls ja Nick Hornby!). Niin ja tietysti levyjäkin, Interpolin anagrammialbumi El Pintor ilmestynee jo ensi viikolla.

Kiitos kun olette sitkeästi jaksaneet vierailla täällä blogissani pölykoirien ja arokierijöiden keskellä. Ehkä nähdään taas joskus!

Blogistanian Finlandia ja Globalia 2013

Taas on se aika vuodesta, kun kirjabloggaajat äänestävät viimevuotisia suosikkejaan.

Blogistanian Finlandia 2013 -ehdokkaani:

1. Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (3 pistettä)
2. Erkka Filander: Heräämisen valkea myrsky (2 pistettä)
3. Tua Harno: Ne jotka jäävät (1 piste)

Blogistanian Globalia 2013 -ehdokkaani:

1. Haruki Murakami: 1Q84 [1Q84, suom. Aleksi Milonoff] (3 pistettä)
2. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja [Min kamp. Tredje bok, suom. Katriina Huttunen] (2 pistettä)
3. John Irving: Minä olen monta [In One Person, suom. Kristiina Rikman] (1 piste)

Superhypermegamessulauantai

Ensimmäinen kerta Helsingin kirjamessuilla! Huonosti nukuttu viikko ja pieni flunssanpoikanen eivät paljon painaneet, kun lähdin matkaan kera kipsikätisen äitini ja romaaninsa julkaisua odottavan siskoni. En oikein tiennyt mitä odottaa, ja vaikka olisinkin tiennyt, odotukset olisivat ylittyneet.

Mukaan tarttui mahtavia kokemuksia ja kirjoja. Kuvat otin vasta kotona, mutta linkitän jutun sekaan pari kuvakavalkadia paikan päältä. Tapasin koko joukon kivoja bloggaajia ja muita tuttuja. Käsittämätön tunnelma, kun valtava sali on täynnä kirjoja, kirjailijoita, kirjanystäviä ja hälinää. Kuuden tunnin visiitti jäi väkisinkin pintaraapaisuksi, mutta mikä raapaisu se olikaan...



Kuulin kiintoisan keskustelun kirjablogeista ja lukupiireistä. Ostin viimein Katja Jalkasen ja Hanna Pudaksen kirjablogikirjan, tietysti nimmaroituna. Muuta en ehtinytkään uusien kirjojen osastolta ostaa. Hienolta siellä kyllä näytti, katsokaa vaikka Hannan blogista.

Divaripuolella hakuammunta tuotti napakymppejä. Heti alkuun löysin vitosella Arto Lapin esikoisen, jota olen metsästänyt koko vuoden. Ja toisaalla myytiin runokirjoja eurolla! Valikoin viisitoista.



Runohyllyn hinta-laatusuhde oli aikamoinen – olisin voinut ostaa paljon enemmänkin, mutta jätin armollisesti herkkuja muillekin. Rakastan tällaisia ohuita runokirjoja, viisautta tiiviissä muodossa. Katsokaa nyt ylimmästä kuvasta, miten pieneen tilaan kuusitoista kirjaa mahtuu. Tuntemattoman kriitikon kommenti Risto Kormilaisen kirjasta meni pahasti metsään (luin teoksen jo illalla, hyvä oli):



Iltapäivän hiihtelin Haahtelan perässä. Ensin lempikirjailijani kertoi omista lempikirjoistaan Martti Anhavalle. Anhava on Haahtelan kustannustoimittaja (jos kuulin oikein) ja muutenkin fiksun oloinen mies. Hänen äitinsä Helena Anhava olisi näemmä ollut messuilla mukana runoretrospektiivissä, jota kuuntelin vain vaimeasti sivukorvalla divarihyllyjen välistä. Kenties Helena Anhava luki runojaan juuri silloin, kun ostin nuo kaksi hänen 70-luvun kokoelmaansa. Ne näyttävät niin kivoilta, että olisi kyllä pitänyt päästä kuulemaan tekijän lausuntaa (semminkin kun hän on jo 88-vuotias, eli kovin monta tilaisuutta tuskin enää tulee). No, kai messupäivään pitää yksi hutikin mahtua.

Mutta siis ne Haahtelan lempparit. Nuori Joel innostui lukemisesta kuvataiteen kautta, aloitti 16-vuotiaana taiteilijaelämäkerroista (mm. Irving Stonen Vincent van Gogh -kirja). Hiukan myöhemmin kuvaan astui Juhani Aho, jonka teoksista erityisen vaikutuksen tekivät Yksin (kuten Haahtelan uusin romaanikin osoittaa) ja Papin tytär.

Orhan Pamukin Istanbul vei Haahtelan Turkkiin, ja Antonio Muñoz Molinan Talvi Lissabonissa opasti Joelin maahan, jonne hän sukelsi kirjoittaessaan yhtä upeimmista kirjoistaan. (Siis romaania Tule risteykseen seitsemältä, jota lukiessa ei kyllä uskoisi, ettei Haahtela ollut itse vielä käynyt Portugalissa. Tai enhän minäkään siellä ole käynyt, mutta kuvaus kuulostaa niin vakuuttavalta.)

Autiolle saarelle Haahtela valitsisi Thomas Mannin Taikavuoren, jossa riittäisi pureskeltavaa. Mies on kuulemma lukenut kirjan kahdesti, ensin parikymppisenä ja uudestaan viitisen vuotta sitten, ja huomannut siinä tiettyjä yhtymäkohtia omaan lapsuuteensa (Joel asui 15-vuotiaaksi asti Tiuruniemessä tuberkuloosiparantolan kupeessa). Taikavuoren ja Pamukin kirjat tiesinkin jo Haahtelan suosikeiksi, mutta muut olivat minulle uutta tietoa (enkä ole lukenut noista kirjoista muita kuin Ahon Yksin). Odotin mainintaa James Salterista ja Raija Siekkisestä, mutta ehkä aika loppui kesken. Lopuksi Haahtela kertoi pikaisesti nykyisistä suosikeistaan ja mainitsi palanneensa elämäkertojen pariin, tällä kertaa muusikoiden (Wagner, Callas, Rubinstein ja muut "poikkeusihmiset").



Seuraavaksi siirryttiin samalla kokoonpanolla salin toiseen nurkkaan isommalle lavalle, jonka lähiympäristön oli tukkinut Jorma Ollila. Raha puhui, aikarajat venyivät ja paukkuivat, mutta lopulta Ollila poistui yleisöineen ja jätti lavan Haahtelalle, joka kyllä hänkin veti mukavasti kuulijoita. Uusinta romaania Tähtikirkas, lumivalkea käsitelleestä puolituntisesta en valitettavasti tehnyt muistiinpanoja. Pääsin eturiviin ja keskityin kuuntelemaan, viisaat sanat särkyneestä mielestä eheyttivät omaani.

Haastattelun jälkeen sain Tähtikirkkaaseen sykähdyttävän signeerauksen, kirjailija muisti faninsa vuosien takaa. Kotiinlähdön lähestyessä ehdin vielä kuunnella suurimman osan päivän kolmannesta Haahtela-haastattelusta, joten makeaa tuli totisesti mahan täydeltä.

Sara otti hyviä kuvia Haahtelasta ja muista messukohteista, samoin Katja. Ja Kirsin blogissa on pitkä lista linkkejä, joiden takaa löytyy lisää messujuttuja. Niiden parissa kelpaa jatkaa fiilistelyä.

Omien kokemusteni ja löytöjeni lisäksi iloitsen siskoni Anni Kytömäen alkavasta kirjailijanurasta. Hänet kutsuttiin eilen yllättäen lounastamaan Gummeruksen kirjailijaporukan kanssa, ja ensi vuonna Anni lienee sitten itse lavalla puhumassa. Pitää palata paikalle jo sen takia, ja muutenkin luulen, etten jatkossa malta jättää yksiäkään messuja väliin, kun nyt olen niiden makuun päässyt. Kiitos kaikille asianosaisille!

Tää olis blogijuttu Haahtelan novelleista, jooko?

Olipa taas kerran blogijuttu, joka viihtyi päässäni niin hyvin, että päätti jäädä sinne asumaan.

Jutun aiheena olisivat olleet Joel Haahtelan novellit. Kesällä yritin houkutella juttua esiin. Uuden romaanin julkaisua odotellessa olisi ollut hyvä tilaisuus esitellä siihenastiset novellit.



Novelleja oli kaksi. Ensimmäinen oli "Zaia", joka julkaistiin Miehen rakkaus -antologiassa (Gummerus, 2008). Siinä mies muisteli entistä rakastettuaan. Toinen oli "Syntymäpäiväpoika", tarina pojan ja äidin öisestä uimaretkestä. Se ilmestyi suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi Ida Pimenoffin kauniissa valokuvakirjassa A Shadow at the Edge of Every Moment of the Day (Kehrer, 2011).



Molemmat novellit olivat taattua tavaraa haahteloituneelle – hieman arvoituksellisia, unenomaisia tuokiokuvia. Kovin pitkäaikaista muistijälkeä ne eivät kuitenkaan jättäneet.

Kesä kului, Tähtikirkas, lumivalkea ilmestyi ja novellijuttu pölyyntyi pääkopassani. Olin jo valmistautunut heittämään sille hyvästit, kun eräänä sunnuntaina kirjakaupassa satuin tarttumaan uuteen Novelli palaa! -antologiaan (WSOY, 2013). Hämmästyksekseni huomasin Haahtelan olevan mukana ja lukaisin novellin siltä seisomalta.



Uusi novelli "Häämatka" teki vaikutuksen ja nousi suosikikseni Haahtelan lyhäreistä. Tarina kertoi epätavallisesta häämatkasta Roomaan.

Siltikään en saanut juttua aikaiseksi. Viikot vierivät ja kirjoittamaton juttu hiersi kuin pikkukivet kengässä. Lopulta oli pakko kiskaista kenkä jalasta, ropistella kivet tienpenkalle ja yrittää unohtaa koko juttu. Kiinnostuneiden on siis parasta itse etsiä kirjat käsiinsä, sori.

Korvaukseksi kirjoittamattomasta jutusta ajattelin taas kerran arpoa muutaman ylimääräisen Haahtela-tuotteen pois nurkista. Tarjolla olisi
– Kirjain-lehden numero 1/2010, jossa Joel komeilee kansikuvapoikana
– Kaksi kertaa kadonnut, jota suosittelen aiheeseen jo vihkiytyneille
– Elena, joka sopii melkein kenelle tahansa.



Arvontaan voi osallistua kertomalla perjantaihin 4.10. mennessä, mistä palkinno(i)sta on kiinnostunut.

P.S. Jos joku oikein tosissaan hurahtanut liikkuu Tampereen pääkirjaston suunnalla, kannattaa tutustua myös kahteen Unicum Zwack -novellilehteen, jotka nuori Haahtela julkaisi opiskelukavereineen vuonna 1995. Lehtiä ei anneta lainaksi, mutta niitä voi lukea kirjastossa, kuten tein helmikuussa 2010.




(Jos jollakulla on jemmassa laatikollinen Unicum Zwackeja, ostaisin mielelläni yhden kappaleen kumpaakin käypään hintaan.)

Tähtikirkas, lumivalkea

Luen uutta Haahtelaa ja mietin,
miksi edes yritän itse kirjoittaa.
Mies kaivaa taskustaan timantteja,
sirottelee surutta pitkin sivuja.

Paljon vanhaa tuttua,
uusiakin ulottuvuuksia.
Historiallinen päiväkirjaromaani?
Yhtä paksu kuin
kaksi edellistä yhteensä.

Hyvä tarina,
sopivasti aukkoja.
Rakkautta, ikuista kaipuuta.
Kuvataidetta, taas Vermeer.
Sanataidetta, kirjaimellisesti.

Muistojen hauraus, vuosien virta,
perhosen murenevat siivet.

Ne timanttiset kiteymät...
Ne kun poimisi erikseen,
pätkisi rivit lyhyemmiksi,
saisi hienon runokirjan.

Toisaalla:
Sinisen linnan kirjasto
Haikuarviot

3 + 3 = 3

Poplaari täyttää tänään kolme vuotta. Välillä en millään olisi uskonut, että blogi jatkuu näin pitkään, mutta tässä sitä edelleen ollaan.
(Suora lainaus vuoden takaisesta jutusta, vain lukusana muutettu. ;)

Kolmaskin vuosi oli siis kuoppaista kyytiä. Tällä hetkellä blogi näyttää elävän uutta kukoistuskauttaan, mutta tulevasta ei koskaan tiedä. Nyt on joka tapauksessa hyvä aika palkita uskollisia lukijoita arpomalla pois kolme kirjaa ja kolme cd-levyä. Täten siis julistettakoon alkaneeksi suuri synttäriarvonta, tai keskikokoinen ainakin. Palkinnot ovat seuraavat:



F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (1959)
Klassikko, joka onnistui hälventämään alkukantaista klassikkokammoani. Tapani mukaan en kirjoittanut kirjasta mitään kunnollista arviota, mutta pari sanaa on täällä ja täällä. Luin kirjan englanniksi, mutta selailun perusteella tämä tuntemattomaksi jääneen tekijän suomennos vaikuttaa asialliselta. Kuten kuvasta näkyy, kyseessä on nätti kansipaperillinen ensipainos.

Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon (2000)
Joku onkin saattanut huomata, että pidän Haahtelan kirjoista jonkin verran. Tämä on juuri se romaani, josta kaikki minun kohdallani alkoi. Palkinto on kovakantinen yksilö.

Irvine Welsh: Filth (1998)
"Skottikirjailija Irvine Welsh on varmasti joidenkin mielestä sairas mies, toisten silmissä vain sairaan hauska", kirjoitin syyskuussa 2010. Tässä kirjassa (joka on ilmestynyt suomeksi nimellä Paska) Welsh kuvaa sikamaisen poliisimiehen touhuja mustinta huumoriaan viljellen. Bruce Robertson kohtelee naisia huonosti ja juonittelee "kavereitaan" vastaan kaikin keinoin, mutta onnistuu siinä sivussa olemaan hulvattoman hauska. Pelkästä hassuttelusta ei silti todellakaan ole kyse, vaan kirjassa tapahtuu myös sangen synkkiä. Tämä kaikki on kirjoitettu Welshille tyypillisellä skottimongerruksella, josta jyvälle pääseminen ottaa aikansa. Kuulostaako houkuttelevalta? Sitähän minäkin. :D



Geneva – Weather Underground (2000)
Intohimoisilla popfaneilla on tapana miettiä kysymystä "minkä biisin haluaisit soivan hautajaisissasi". Minulle se laulu on Genevan Into the Blue, mikä siis tiedoksi myös jälkipolville. (Biisi on levyhyllyssä varmuuden vuoksi usealla eri levyllä niin cd- kuin vinyylimuodossakin, toivottavasti jokin niistä toimii vielä sitten joskus 2070-luvulla...) Tällä levyllä sitä ei valitettavasti ole, mutta monta muuta mahtibiisiä kyllä (kuten kiihkeä Killing Stars). Unhoon painuneiden brittipopparien levy sai aikanaan huippuarvostelut suomalaisissakin rocklehdissä, ja upealta se kuulostaa edelleen, Andrew Montgomeryn enkeliääni tuo aina kylmät väreet.

JJ72 – s/t (2000)
Tämän nuoren yhtyeen esikoislevyn avausbiisi October Swimmer aloitti myös ihka ensimmäisessä blogijutussani olleen soittolistan. Hieno biisi, hieno bändi, hieno levy. Valitettavasti JJ72 löi Genevan tavoin pillit pussiin jo kakkosalbumin jälkeen.

R.E.M. – Automatic for the People (1992)
R.E.M. lienee tuttu vähän useammillekin. Tähän klassikkolevyyn liittyy pieni tarina eräistä ensitreffeistä.

Siinäpä ne. En tiedä, kiinnostavatko cd-levyt enää moniakaan, saati tuntemattomien bändien tekeleet, mutta katsotaan. Kirjabloggaajien arvonnoissakin suuntaus näyttää olevan se, että palkintoina on entistä useammin lahjakortteja. Itse arvon mieluummin valikoituja tavarapalkintoja, koska olen niin pihi ja koska niitä on hauska hamstrata kirppikseltä sun muualta.

Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin ja kertomalla, mistä palkinno(i)sta on kiinnostunut. Osallistumisaika päättyy tasan viikon kuluttua eli sunnuntaina 13.1.2013 klo 13 (varmasti onnekas ajankohta). Kiitos kaikille näistä vuosista ja onnea arvontaan osallistuville!

P.S. Eilinen iltapala oli mennä väärään kurkkuun, kun huomasin Aamulehden viikkoliitteessä maininnan uudesta radio-ohjelmasta. Mitäs sanotte tästä:



Pitäisiköhän haastaa Yle oikeuteen nimivarkaudesta (tai Aamulehti herjauksesta, vaikka 70-lukulaisiahan tässä ollaan, heh)? Vähän oudolta ja tyhmältä tuo kyllä tuntuu.

Blogistanian Finlandia 2012

Blogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Tarkoitus on lisätä kotimaisen kirjallisuuden laaja-alaista lukemista.

Viimeksi kilpailu jäi minulta väliin, mutta tällä kertaa päätin osallistua, kun tarkoitus olisi muutenkin yrittää olla vähän aktiivisempi bloggaaja tänä vuonna.

Kukin bloggaaja saa asettaa kilpailuun korkeintaan kolme ehdokasta.

Edellytys ehdolle asettamiseen on, että bloggaajan täytyy olla itse lukenut kirjat ja hänen on täytynyt kirjoittaa kirjoista blogiarvio omaan blogiinsa. Ehdokaslistassa on linkitettävä kirja blogiarvioon.

Tämän säännön ansiosta minun ei tarvinnut kauan miettiä ehdokkaitani – sain nimittäin aikaiseksi tasan kaksi blogiarviota viimevuotisista kotimaisista kirjoista. (Niistäkin toinen tuli kauppoihin jo pari päivää ennen vuoden 2011 loppua, mutta virallinen julkaisuvuosi oli 2012.) Ehdokkaani ovat seuraavat:

1. Joel Haahtela: Traumbach (3 pistettä)

2. Turkka Hautala: Kansalliskirja (2 pistettä)

Kolmas ehdokkaani olisi luultavasti ollut Juha Itkosen Hetken hohtava valo, jos olisin saanut kirjoitettua arvion siitä. Myös virallisen Finlandia-palkinnon voittanut Ulla-Lena Lundbergin Jää vaikuttaa varsin hyvältä alkupuoliskonsa perusteella, enkä ihmettelisi, jos se voittaisi tämänkin kisan. Veikkaan myös Aki Ollikaisen Nälkävuoden olevan vahvoilla, ja sen haluaisin itsekin lukea.

Jos Bloggerin ajastin suo, tämä juttu ilmestyy keskiviikkona 2.1. klo 10.00, kuten muutkin ehdokaslistat. Kilpailun tulokset julkaistaan samana päivänä klo 20.00.

----

...töttöröö,
TULOKSET:
1. Aki Ollikainen: Nälkävuosi
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää
3. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
4. Sirpa Kähkönen: Hietakehto
5. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
6. Johan Bargum: Syyspurjehdus 

Omatkin ehdokkaani pärjäsivät ihan kivasti, Hautala oli kahdeksas ja Haahtela yhdestoista.

Tämä oli mukavaa. Ensi kuussa olisi vuorossa käännöskirjojen vastaava kisa, Blogistanian Globalia, mutta saa nähdä jääkö minulta se väliin viimevuotisen blogilaiskuuteni takia.

Levyostoksia ja kirjamessuja

Alkajaisiksi oli tarkoitus kehaista, etten ole ostanut yhtään kirjaa edellisen jutun jälkeen, mutta aikomus vesittyi, kun kirppikseltä löytyi eurolla Michael Ondaatjen Englantilainen potilas (Otavan kirjasto 1993). Odotan hyviä lukuhetkiä, kirjaa on täsmäsuositeltu minulle. Elokuvastakin muistaakseni pidin, mutta siitä on niin kauan, että juoni on sopivasti unohtunut.

Mutta ostinpa pitkästä aikaa myös kolme levyä! Joululahjakortilla tosin, mutta kuitenkin, ihka aitoja muovilätkylöitä.



Kaksi kotimaista uutuutta lienevät jo tuttuja kaikille asianharrastajille. Suomen indiepopparien lipunkantajaksi nousseen Burning Heartsin kakkosalbumi Extinctions on tyylikäs ja kunnianhimoinen paketti. Ehkä pikkuisen liiankin – levy on nimittäin toistaiseksi jäänyt vähän etäiseksi eikä ole onnistunut hurmaamaan minua debyytin malliin. Black Twigin rosorokillekin lämpenin hieman hitaasti, mutta kun Paper Trees -albumi kolahti, se kolahtikin kunnolla. Vuoden paras levy tähän mennessä!

Kolmas ostos on Oulusta tilattu alelevy (mitenkäs tuntuu, että nykyään tulee jatkuvasti tilailtua jotain Oulusta?). Skottilainen Attic Lights on julkaissut vain yhden levyn, Friday Night Lights (2008), mutta se onkin hieno aurinkoinen paketti, jota voi varauksetta suositella vaikkapa Teenage Fanclubin ystäville. Parasta levyllä on avausbiisi Never Get Sick of the Sea (jota ei näköjään pysty upottamaan tähän, mutta käykää silti kuuntelemassa, jooko).

-----

Tampereella tapahtuu, kahdet kirjamessut kuukauden sisään. Hotelli Tammerissa on tänään ja huomenna Vihtorin kirjaston kirjamessut. Ajattelin käväistä siellä huomenna iltapäivällä, olisi mukavaa nähdä ainakin Pekka Haavisto, kirjojen kerskakuluttaja (klo 14). Piipahdin messuilla viime vuonnakin. Silloin ei jäänyt käteen mitään, mutta paikka oli miellyttävä ja tapahtuma muutenkin sympaattinen (ja ilmainen).

Vähemmän sympaattinen paikka on Pirkkahalli, jossa järjestetään Tampereen kirjamessut 13.–15.4. Kirjailijavieraista kiinnostaisi lähinnä Turkka Hautala, jonka uunituore Kansalliskirja on jo ehtinyt saada erinomaisen vastaanoton. Jos Hautala vierailisi vaikka paikallisessa kirjakaupassa, menisin ehdottomasti paikalle, mutta messuista en vielä tiedä. Kallis pääsymaksu ja ruuhkainen bussi eivät houkuta, eikä tapahtuman myyntipuolikaan oikein vakuuttanut ainakaan viimeksi kaksi vuotta sitten (jolloin pääasia olikin tietysti Haahtela). Katsotaan. Aikookos joku teistä käydä jommillakummilla messuilla?

P.S. Näyttää tosiaan pahasti siltä, että Haahtela ei tällä kertaa saavu Tampereelle. Helsinkiläisiä faneja sen sijaan hemmotellaan Traumbach-lukupiirillä torstaina 22.3. Olen aika harmissani, etten pääse paikalle. Mutta kertokaa terveisiä, jos menette!

Joulukuu: Rowling, Kekkonen, Murdoch...

Joulu meni jo, ja hyvä niin, mutta joulukuun kirjojen muisto lämmittää mieltäni vielä pitkään.



J. K. Rowling: Harry Potter ja feeniksin kilta
(Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003, suom. Jaana Kapari 2004)
Tämän kirjan sain totta puhuen loppuun jo marraskuun puolella, 22 minuuttia ennen kuun vaihdetta. Aiemmin olin lukenut vain yhden yli 1000-sivuisen kirjan, Irvingin Until I Find Youn, jonka parissa vierähti kaksi kuukautta vuonna 2006. Tämä oli luettu alle viikossa, erittäin vetävä tapaus. Loistavia uusia hahmoja, kuten ihastuttavan raivostuttava Tylypahkan yli-inkvisiittori. Loppupuolen taistelukohtaus tuntui hiukan venytetyltä, muuten kirja oli sarjan parhaimmistoa.

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
(Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2005, suom. Jaana Kapari 2006)
Synkeät tunnelmat sopivat joulukuun pimeyteen kuin hirnyrkki silmään. Järkyttäviä juonenkäänteitä, eihän tässä voi käydä näin! Hieno kirja yhtä kaikki.

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
(Harry Potter and the Deathly Hallows, 2007, suom. Jaana Kapari-Jatta 2008)
Seikkailu huipentuu, rytinää riittää heti alusta lähtien, tiukasta tilanteesta toiseen. Kirja piti vaivattomasti otteessaan kaikkien 828 sivunsa verran ja tuli luettua muutamassa päivässä. Rowling onnistui välillä hämäyttämään minut perusteellisesti, mutta onneksi loppu oli helpottava.

Aika jännää, että olin onnistunut välttymään siltä tiedolta, miten Harryn tarina päättyy. Olin ilmeisen aktiivisesti sulkenut korvani kaikelta Potter-maailmaan liittyvältä ennen viime syksyä. Nyt olen yhtä isoa kokemusta rikkaampi. Viimeisen kirjan jälkeen olo oli tyhjä, mutta pian käänsin katseeni tulevaisuuteen – seuraavalla kerralla voinkin lukea nämä englanniksi! Ja kaipa ne leffatkin voisi joskus katsoa, ehkä sittenkin uskaltaisin...

Löytyykö lukijoiden joukosta koviakin Potter-faneja, onko joku lukenut sarjan moneen kertaan? Mikä osa on suosikkinne? Itse vaikutuin lopulta ehkä eniten Azkabanin vangista – kaikki muutkin olivat kyllä hienoja, mutta se oli jotenkin sellainen käännekohta.

Helmi Kekkonen: Valinta (2011)
Kekkosen kakkonen on yhtä kaunis kuin esikoinenkin. Kirja joutui kuitenkin pahaan paikkaan, kun luin sen heti Potter-huipennuksen jälkeisenä päivänä, enkä muista siitä enää oikein mitään nyt kuukautta myöhemmin. Pitää ottaa uusiksi joskus, samoin kuin se esikoinen (novellikokoelma Kotiin, jonka luin maaliskuussa 2010 rakkaan vanhan mummuni suosituksesta).

Tässä kohdassa yritin aloittaa pariakin kiintoisalta vaikuttanutta teosta, mutta en millään päässyt vauhtiin. Aloin jo huolestua, tuntuuko mikään enää miltään, kunnes päätin turvautua vahvaan lääkkeeseen...



Iris Murdoch: The Black Prince (1973)
Vuoden verran hyllyssä odotellut kirja kuuluu Murdochin parhaina pidettyihin, eikä suotta. Vanhenevan (wannabe?)kirjailijan seuraelämässä riittää ällisteltävää ja lopulta myös kauhisteltavaa, eikä ruumiiltakaan vältytä. En paneudu tähän nyt sen enempää, koska tarkoitus on saada aikaiseksi kattavampi Murdoch-esittely joskus tulevaisuudessa, mutta kirja onnistui tosiaan palauttamaan uskoni "aikuisten" kirjallisuuden voimaan.

Joe Dunthorne: Submarine (2008)
Sitten lipsahdinkin heti takaisin nuoriso-osastolle. Tämä ei varsinaisesti ole mikään nuortenkirja, vaikka päähenkilö onkin omalaatuinen teinipoika. Ostin kirjan kirppikseltä vuosi sitten suurin odotuksin, mutta lopulta jouduin vähän pettymään. Olihan siinä hauskaa sanailua, mutta jotain jäi puuttumaan.

S. E. Hinton: Olimme kuin veljet
(That Was Then, This Is Now, 1971, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen 1972)
Tämä oli tarpeellinen osoitus siitä, että Potterit eivät onnistuneet pilaamaan omia nuoruusvuosien suosikkejani – Hintonin ote puree yhä.

Joel Haahtela: Traumbach (2012)
Tästä ehdinkin jo kirjoittaa, samoin Karoliina, Katja, Sanna ja Helmi sekä Hesari ja Keskisuomalainen (ja Aamulehti, hahaha). Koskahan tämän kehtaisi lukea uudestaan? :)

Joel Haahtela: Traumbach

Voi Joel, minkä taas teit. Uusi Haahtela ei ylitä odotuksia, pikemminkin pitää niitä pilkkanaan, erittäin hyväntahtoisesti tosin.

Nuori Jochen saapuu outoon kaupunkiin etsimään vanhempaa miestä nimeltä Traumbach. Perusasetelma on siis tuttua Haahtelaa, mutta heti alkajaisiksi herää hämmennys. Jokin on muuttunut.

Leikkisä pienoisromaani, toteaa takakansi. Ja totisesti; leikkisä on adjektiivi, joka ei koskaan ennen ole tullut mieleen Haahtelan yhteydessä, mutta tähän se sopii. Traumbach ei avaa kyynelkanavia vaan saa hymyilemään, paikoin lähes naurahtelemaan. Mistään komediasta ei toki ole kyse, mutta aiemmista kirjoista tutut melankoliset sävyt ovat himmenneet, lämmin kesätuuli puhaltaa kaiken läpi. Uudenlainen näkökulma on yllätys, mutta se toimii. Alkuihmetys haihtuu pian.

Haahtela kohtelee hahmojaan niin äärimmäisen lempeästi, että lukijakaan ei voi olla suhtautumatta heihin hellämielisesti. Kertoja on kuin kiltti vanha elokuvaohjaaja, joka yrittää järjestää kokemattomille näyttelijöille mahdollisimman mukavat olot. Hetkittäin hän keskeyttää tarinan, kamera etääntyy näyttelijöistä, paljastaa kuvausryhmän, ohikulkijat ja töllistelijät, kulissit ja niiden takaiset näkymät. Sitten matka taas jatkuu, muuttuu entistä erikoisemmaksi. Sattuma puuttuu taas peliin, vai onko se sattuma sittenkään... Mikään ei ole sitä miltä näyttää, ajan ja avaruuden lait lakkaavat pätemästä, kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä.




Hetket. Hetket jotka kiitävät ohi, hetket jotka kantavat läpi elämän.

Haahtelan kirjoissa juoni tuntuu joskus melkein sivuseikalta, kun kaunis kieli vie mennessään. Ilmaisu on hioutunut kirja kirjalta, mutta yhä se jaksaa yllättää. Traumbach on silkkaa sanojen juhlaa, ohut kirja, jokainen sana tarkasti punnittu. En edes yritä valita tähän mitään sitaatteja, alleviivattavaa olisi joka sivulla.

Traumbach on omistettu viattomille ja viallisille. En tiedä kumpaan kategoriaan kuulun, ehkä molempiin. Siitä olen varma, että tulen palaamaan tämänkin kirjan pariin yhä uudelleen. Autuaita ovat Haahtela-fanit – nyt meillä on jo kahdeksan aarrearkkua, joista ammentaa.

Ensimmäinen Traumbach-juttu...

Ei ollut tarkoitus etukäteishehkuttaa Joel Haahtelan seuraavaa kirjaa enää yhtään enempää, mutta löin taas epähuomiossa Googleen hakusanan Traumbach ja löysin jo ihan kansikuvankin, joten pakkohan se on julkaista.



Juonikuvaus löytyi jo monta viikkoa sitten, mutta sitä en laita tähän, koska yritän itsekin unohtaa sen... Sen verran voin kertoa, että kirjassa on vain 112 sivua, joten luvassa lienee melko timanttiseksi kiteytettyä ilmaisua.

Mutta hei, useat nettikaupat väittävät, että kirja julkaistaan jo 25.12.2011. Miten se on mahdollista, ei kai jouluna mitään kirjoja julkaista? Eikös sen pitänyt ilmestyä tammikuussa? Mistä saan tietää oikean julkaisupäivän? Tämä on tärkeää, apuva!

Voittajat astuvat kohdevaloon

Haahtela-arvontani keräsi huimat 28 osallistujaa. Suuret kiitokset kaikille! Oli todella mielenkiintoista lukea kokemuksianne ja näkemyksiänne aiheesta. Lisäksi löysin arvonnan ansiosta monta lupaavan näköistä blogia, joihin en ollut aiemmin törmännyt.

Nyt voittajat ovat selvillä. Jokaisen nimen nosti kulhosta eri käsi, sillä onnettarina toimivat kaikki perheenjäseneni (kissaa lukuun ottamatta).

Kaksi kertaa kadonnut -romaanin saa ... Mervi!

Naiset katsovat vastavaloon -pokkarin uusi omistaja on ... Kaisa!

Katoamispiste-kirjan voittaja on ... pihi nainen!

Ja koska eilen divarin ohi kävellessäni (tai siis yrittäessäni kävellä ohi...) satuin huomaamaan, että poistolaatikossa lojui taas yksi Naiset katsovat vastavaloon, päätin ottaa sen mukaan arvontaan bonuspalkinnoksi. Viimeinen voittaja on ... Zephyr!

Onnittelut voittajille, otan teihin yhteyttä henkilökohtaisesti. Ja kaikille muille toivotan parempaa onnea ensi kerralla! Varmasti järjestän arvontoja toistekin, tämä oli niin mukavaa.

Haahtela-maraton ja -arvonta

Kuka: Joel Haahtela, vuonna 1972 syntynyt kirjailija ja lääkäri.

Mitä: Kirjoittanut seitsemän kirjaa, joista pitävät monet herkät naiset – ja minä.

Häh: Haahtela on ollut viime aikoina esillä useassa kirjablogissa. Itse olen kirjoittanut hänestä moneen otteeseen ja kirjoitan luultavasti jatkossakin. Haahtela on ollut suosikkikirjailijani kolmen vuoden ajan, ja kesäkuussa luin hänen koko tuotantonsa kolmatta kertaa. Nyt yritän kirjoittaa pienimuotoisen yhteenvedon Haahtelan kirjoista ja suhteestani niihin.



Kaksi kertaa kadonnut (1999)
Nuori nainen saa lahjaksi käytetyn kameran, jonka sisään edellinen omistaja on unohtanut puoliksi kuvatun filmin. Tästä alkaa tapahtumasarja, joka saa vähitellen dekkarimaisia piirteitä. Esikoisromaani eroaa Haahtelan myöhemmästä tuotannosta monella tapaa: päähenkilö on nainen, mukana on lakonista huumoria ja tuliaseita (hui!). Toisaalta tutut aiheetkin ovat jo läsnä – sattuma (kohtalo?) ohjaa tapahtumien kulkua ja keskeisessä roolissa on etsiminen.

Ensimmäisellä lukukerralla tämä kirja tuntui muita heikommalta, mutta sittemmin olen alkanut arvostaa sitä enemmän. Kielessä on kyllä joitain kummallisia kömpelyyksiä, oikoluku näyttää paikoin pettäneen, mutta se on lopulta sivuseikka, kun kerronta vie mukanaan.

Naiset katsovat vastavaloon (2000)
Myös toisessa kirjassa varsinainen päähenkilö on nainen, Lilian. Vastanaineet Lilian ja Klaus muuttavat kaupungista merenrantaan. Naapureiksi ilmaantuu toinen nuoripari, mystiset Emma ja Jimi, ja nelikon välille kehittyy pian erinäisiä jännitteitä.

Omalla kohdallani kaikki alkoi tästä kirjasta. Vaimo oli ostanut kirpputorilta pokkarin (kiitos vaan!), joka ehti lojua hyllyssä melko pitkään, ennen kuin satuin valitsemaan sen junalukemiseksi heinäkuussa 2008. Hahmot herättivät heti mielenkiintoni ja Haahtelan eteerinen tyyli huumasi, määränpää unohtui ja vietin pari tuntia muissa maailmoissa. Olin löytänyt uuden suosikkikirjailijan, ei epäilystäkään. En tiedä, onko tämä ihan Haahtelan paras kirja, mutta minulle se tulee varmaan aina olemaan tärkein, koska ilman sitä en välttämättä olisi ikinä lukenut muitakaan.

Tule risteykseen seitsemältä (2002)
Kolmannesta romaanistaan lähtien Haahtela on käyttänyt miespuolista minäkertojaa. Tämän Portugaliin sijoittuvan tarinan keskiössä on ryhmä nuorehkoja fadomuusikoita. Yhtyeen matka vie pieneen merenrantakylään, josta kaksi heistä on kotoisin. Varsinkin päähenkilöllä Augustolla on selviteltävää menneisyytensä kanssa.

Näillä tuulisilla rannoilla Haahtela on kaikkein runollisimmillaan, ja kirja onkin yksi hänen kirkkaimmista helmistään. Sitä tuntuvat arvostavan muutkin – tämä on ainoa Haahtelan kirja, jonka olen nähnyt divarissa vain kerran.

Elena (2003)
Mies näkee puistossa naisen, josta muodostuu hänelle pakkomielle. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä ensin näyttää. Ensimmäisen Finlandia-ehdokkuuden Haahtelalle tuonut Elena on pienoisromaani eli hieman ohuempi kuin muut kirjat (jotka nekään eivät tosiaan ole mitään tiiliskiviä, enimmillään parisataa sivua).

Tämä kirja on ilmeisesti monen Haahtela-fanin suosikki. Vaikka itselleni jäikin ensilukemalla lievä "tässäkö tämä nyt oli" -tunne, sen jälkeen olen tykästynyt kerta kerralta enemmän. Haahtelan kirjoissa onkin se(kin) hyvä puoli, että ne eivät lukemalla kulu. Ei haittaa, vaikka tarinan käänteet muistaisikin etukäteen, sillä näissä kirjoissa tärkeintä ei ole juoni vaan tunnelma, eivät suuret julistukset vaan pienet vaivihkaiset viisaudet.

Perhoskerääjä (2006)
Joku sanoi, että Haahtelan kolmessa uusimmassa kirjassa on kaikissa sama kaava: mies etsii naista ympäri Eurooppaa. Tottahan tuo on, paitsi että tässä kirjassa ei etsitä naista vaan miestä. Suomalainen mies saa yllättävän perinnön Henri Ruzickalta, josta ei muista koskaan kuulleensakaan. Kuka Henri oli, mikä hänet toi Saksasta Suomeen ja miksi hän jätti omaisuutensa tuntemattomalle? Perhoskerääjän jäljet johtavat kohti etelää ja menneisyyttä, joka herättää lisää kysymyksiä mutta tuo lopulta myös muutaman vastauksen.

Tämäkin kirja vain paranee toiston myötä, ja kolmannen kerran jälkeen olen valmis nostamaan sen suurimpien suosikkieni joukkoon. Haahtelan tyyli on hioutunut huippuunsa, tarina pitää otteessaan ja lopetus on komeudessaan vailla vertaa, hengästyttävä koko sivun mittainen virke.

Lumipäiväkirja (2008)
Helsinkiläinen professori lukee lehdestä, että hänen nuoruudenrakastettunsa, sittemmin terrorismista tuomittu saksalaisnainen on vapautunut vankilasta. Professori joutuu muistojensa valtaan ja löytää ennen pitkää itsensä niiden alkulähteiltä. Kuten Perhoskerääjässä, tässäkin päähenkilön elämäntilanne on epävarma, ja matka menneisyyteen saattaa auttaa oman parisuhteen solmujen selvittämisessä.

Lumipäiväkirja on perushyvää Haahtelaa; kokonaisuutena ei mielestäni ihan Perhoskerääjän tasoa, mutta nautinnollista luettavaa kuitenkin.

Katoamispiste (2010)
Haahtelan tuorein teos sekoittaa fiktioon faktaakin. Perusasetelma on tosiaan samankaltainen kuin kahdessa edellisessä kirjassa, mutta tällä kertaa keskipisteessä on todellinen henkilö, tulipalossa kuollut kirjailija Raija Siekkinen. Päähenkilö, joka sattuu Haahtelan tapaan olemaan lääkäri ja Otavan julkaisema kirjailija, törmää kadulla ranskalaiseen naiseen, joka on saapunut Suomeen etsimään kadonnutta miestään. Johtolankoja ei ole paljon, mutta lopulta ne tuntuvat kaikki liittyvän Siekkiseen. Tällä kirjalla Haahtela ansaitsi toisen Finlandia-ehdokkuutensa ja toi Siekkiselle ainakin jonkin verran uusia lukijoita.

Katoamispiste oli ensimmäinen Haahtelan kirja, jonka julkaisua odotin kieli pitkällä, jonka ostin ja luin heti julkaisupäivänä ja johon kävin hakemassa vielä omistuskirjoituksenkin. Kirja oli elämys jo näistäkin syistä, ja ikimuistoisen siitä teki huikean hieno sisältö.

Vaikka kuinka hehkuttaisin, sanani eivät tee oikeutta Haahtelan kirjoille eivätkä sille, kuinka suuren vaikutuksen ne ovat minuun tehneet. Jos pidät kauniista, arvoituksellisista kirjoista etkä ole vielä tutustunut Haahtelaan, kannattaa kokeilla.

Mutta enköhän ole jo höpissyt enemmän kuin tarpeeksi.
Arvonnan aika!



Palkintoina on kolme kirjaa, yksi kullekin onnekkaalle:
– Kaksi kertaa kadonnut
– Naiset katsovat vastavaloon (pokkari)
– Katoamispiste

Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin ja kertomalla lyhyesti omasta Haahtela-suhteestasi, jos sellaista on. Kerro myös, mistä palkinno(i)sta olet kiinnostunut. Saat ylimääräisen arvan, jos mainostat tätä arvontaa omassa blogissasi. Osallistumisaikaa on kaksi viikkoa, eli palkinnot arvotaan sunnuntaina 4.9. Kiitos!

P.S. Luotettavan oloiset pikkulinnut lauloivat, että Haahtelan seuraava kirja ilmestyisi tammikuussa. JEE!

Tammikuun kirjat

Sainpa ajatuksen, että kirjoitan tänä vuonna pienen kommentin jokaisesta lukemastani kirjasta. Se kävikin heti työläämmäksi kuin kuvittelin. Ensi kuussa pitänee lukea vähemmän tai keksiä jotain muuta...



Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
(What I Loved, 2003, suom. Kristiina Rikman 2007)
Hustvedt ehti kiinnostaa pitkään, ennen kuin nappasin tämän pokkarin divarista ja luin vuodenvaihteessa. Värikylläinen, syvästi hengittävä romaani sijoittuu New Yorkin taideympyröihin. Loppupuolella juonikuviot ovat lähellä mennä överiksi, mutta tarina pysyy kuitenkin suunnilleen kasassa. Pidin kirjasta, vaikka se osoittautuikin aika erilaiseksi kuin odotin. Suositellaan ihmisille, joilla on aistit avoinna.

Enid Blyton: Seikkailujen vuori
(The Mountain of Adventure, 1949, suom. Riitta Wejberg 1979)
Jo lapsena pidin Seikkailu-sarjan kirjoja Blytonin parhaina. Toki tykkäsin Viisikoistakin, mutta Seikkailu-kirjojen Filip, Dinah, Jack, Anne ja Kiki-papukaija seikkailivat vielä jännemmissä ympäristöissä ja tarinat olivat vielä mielikuvituksekkaampia. Viime vuonna palasin Seikkailujen pariin ja totesin ilokseni, etteivät ne ole menettäneet hitustakaan viehätyksestään. Tämä Walesin syrjäiselle vuoristoseudulle sijoittuva sarjan viides osa on aika huikea. Suositellaan seikkailuhenkisille.

Iris Murdoch: The Red and the Green (1965)
Murdochin yhdeksäs romaani (seitsemästoista lukemani "murdokki") eroaa rouvan muusta tuotannosta kahden seikan takia: se tapahtuu kokonaan Irlannissa ja sijoittuu tarkasti määritettyyn historialliseen ajankohtaan, Irlannin itsenäistymiskahinoiden alkusoittoon keväällä 1916. Erään suvun kohtaloita kuvaava tarina ei Murdochin asteikolla ole ihan ikimuistoisimpia, vaikka tapahtumia ja toimintaa kyllä riittää. Suositellaan Murdoch-faneille.

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
(The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008, suom. Jaana Kapari-Jatta 2010)
Tästä kirjasta olin kuullut etukäteen pelkkää hyvää, mutta sen loistavuus pääsi silti yllättämään. Kyseessä on toisen maailmansodan jälkeiseen vuoteen sijoittuva kirjeromaani. Tapahtumapaikkana on Ranskan edustalla sijaitseva, Britannian alaisuuteen kuuluva Guernseyn saari, joka joutui sodassa saksalaisten miehittämäksi. Tarinan keskiössä on hätävaleesta alkunsa saanut kirjallinen piiri, josta muodostui saarelaisille tärkeä selviytymiskeino ankeiden miehitysvuosien aikana.

Kirjaa on vaikea kuvailla tuon enempää, saati sitten yrittää selittää, miksi se teki niin suuren vaikutuksen. Tunnelma on yksinkertaisesti niin lämmin ja kirjeet kuljettavat tarinaa niin mukaansatempaavasti, että ainakin minun oli pakko lukea koko 300-sivuinen teos lähes yhdeltä istumalta hymyssä suin. Kyynikko saattaisi väittää tarinaa hampaattomaksi, jopa äiteläksi, mutta sodan kauhut ovat kirjan henkilöillä vielä niin tuoreessa muistissa, että lukijan on helppo suoda heille kaikki se hyvä, mikä heidän osakseen tulee. Oi tätä kirjallisuuden parantavaa voimaa!

Kirjalle ei valitettavasti ole luvassa jatkoa, sillä se jäi Mary Ann Shafferin (1934-2008) ainoaksi. Hän sairastui ennen kirjan julkaisua ja pyysi sisarentytärtään Annie Barrowsia auttamaan tekstin viimeistelyssä. Tällä yhdellä kirjalla Shaffer onnistui kuitenkin tekemään pysyvän vaikutuksen miljooniin ihmisiin. Kuukauden paras, ihme jos ei koko vuodenkin. Suositellaan kaikille, jotka rakastavat kirjoja.

Bernhard Schlink: Lukija
(Der Vorleser, 1995, suom. Oili Suominen 1998)
Tämä taisi olla jonkinmoinen bestseller, eikä syyttä. Kirjan ensimmäinen osa kuvaa teinipojan ja naisen suhdetta, epäsovinnaista mutta inhimillistä. Toisessa osassa menneisyys nostaa rumaa päätään, jolla on natsin kasvot. Suositellaan vakavamielisille lukijoille.

S. E. Hinton: Tex (1979)
Hinton osaa kuvata kovakuorisia mutta herkkämielisiä nuoria paremmin kuin kukaan. Hänenkin kirjoistaan pidin jo 80-luvulla, mutta nyt niistä tuntuu saavan irti ehkä vieläkin enemmän. Tex on mielestäni ihan yhtä hieno kuin Hintonin tunnetuin teos Me kolme ja jengi. Suositellaan kaikille, koviksista hevostyttöihin.



Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito
(Buzz Aldrin, hvor ble det av deg i alt mylderet?, 2005, suom. Katriina Savolainen 2007)
Norjaan ja Färsaarille sijoittuva tarina hieman erikoisesta nuoresta miehestä ja hänen seikkailuistaan muiden vähintään yhtä omalaatuisten tyyppien parissa. Kirjan osat on nimetty The Cardigansin levyjen mukaan - eihän sellainen kirja voi olla huono. Suositellaan Erlend Loen ystäville ja astronauttien ihailijoille.

Irène Némirovsky: Tanssiaiset
(Le Bal, 1930, suom. Anna-Maija Viitanen 2007)
Tämän kauniin pienen kirjan ostin Kirjatorilta 50 sentillä ihan vain ulkoasun perusteella. Sisältökin miellytti, maukasta sosiaalista satiiria, piikikästä muttei säälimätöntä. Kirjailijalle kävi myöhemmin kehnosti, taas natsien takia. Suositellaan niille, joita harmittaa jäädä kutsua vaille.

Joel Haahtela: Katoamispiste (2010)
Kun huomasin, että ensimmäisestä lukukerrasta oli tasan vuosi, oli pakko kokeilla, vieläkö taika on tallella. Oli se. Suositellaan kaikille, ja erityisesti niille, joiden mielestä etsiminen voi joskus olla tärkeämpää kuin löytäminen.

Siri Hustvedt: Lumous
(The Enchantment of Lily Dahl, 1996, suom. Kristiina Rikman 2009)
Lumous osoittaa, ettei Kaikki mitä rakastit -kirjan omituinen juonikehittely ole mitenkään poikkeuksellista Hustvedtin tuotannossa. Päinvastoin, tässä kirjassa tapahtuu vielä kummallisempia asioita. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on pikkukaupunki, mutta taide on taas tärkeässä osassa, päähenkilö on taidemaalariin rakastuva nuori tyttö. Hieman hämmentävä mutta kiehtova kirja. Suositellaan ainakin niille, jotka ovat pitäneet jostain muusta Hustvedtin kirjasta.

Robert A. Morace: Irvine Welsh's Trainspotting (2001)
Olen aikeissa lukea Trainspottingin pian uudelleen ja päätin valmistautua siihen tällä lukijan oppaalla... Morace esittää ihan hyviä pointteja kirjan rakenteesta, henkilöistä ja viitekehyksestä (tms.). Samalla hän toki myös "spoilaa" muutamia juttuja, jotka olin täysin unohtanut vuosi(kymment)en varrella. En tiedä missä vaiheessa tällainen opas kannattaisi lukea, ennen vai jälkeen romaanin, mutta suht mielenkiintoista luettavaa yhtä kaikki. Suositellaan akateemisille hedonisteille.

Asta Leppä: Sinä et hävinnyt (2008)
Kuolema astui elämääni kesällä 2006, kun menetin äkillisesti serkkuni, joka oli paras lapsuudenystäväni. Sen jälkeen olen lukenut useita läheisen ennenaikaista kuolemaa käsitteleviä kirjoja, kuten Härkösen Loppuunkäsitelty, Huovisen Pojan kuolema ja Lundánien Viikkoja, kuukausia. Tämä toimittaja Asta Lepän kirja kuuluu samaan kategoriaan ja on yhtä vaikuttava kuin edellä mainitut. Leppä kirjoittaa väkevästi miehestään, joka kuoli moottoripyöräonnettomuudessa kesken avioeroprosessin. Suositellaan kaikille, jotka ovat menettäneet läheisen tai haluavat tietää, miltä se tuntuu.

Vuosikatsaus

Ajattelin joskus syksyllä, että täytyy pitää blogi hengissä vuodenvaihteeseen asti, jotta voin listata vuoden parhaat levyt. H-hetken lähestyessä into ei ollut kovin suuri, mutta sain kuin sainkin aikaiseksi.

Kymmenen parasta oli helppo valita, mutta järjestys on aika lailla arvottu:

1. Tindersticks - Falling Down a Mountain
Tätä tuli kuunneltua eniten, kai se sitten on paras. Tindersticks sen kuin paranee vanhetessaan.

2. The National - High Violet
Meinasi aluksi kuulostaa liian laskelmoidun nationalmaiselta, mutta muutaman kuukauden tauon jälkeen huomasin, että on se vaan hieno, parhaimmillaan kerrassaan tyrmäävä.

3. Surfer Blood - Astro Coast
Ei tehnyt isompaa vaikutusta keväisellä ensikuuntelulla, mutta kesällä osui ja upposi, loistava fiilis ja mureaa kitarointia.

4. Olavi Uusivirta - Preeria
Olavin sekametelisoppa sai lihakset nykimään ja silmäkulmat kostumaan.

5. Best Coast - Crazy for You
Valloittavan pirteää pop-energiaa.

6. Minä ja Ville Ahonen - s/t
Kypsä esikoislevy kuulostaa paremmalta kerta kerralta.

7. Laivue - s/t
Jyväskylän pojat löivät pöytään debyytin, joka ylitti odotukseni. Scifi-henkisistä sanoituksista, surahtelevista kitaroista ja krautahtavista rytmeistä muodostui yllättävän helposti sulatettava paketti.

8. Interpol - s/t
Interpol meinasi ensin vaikuttaa tylsältä, mutta jokin levyssä viehätti, ja toiston myötä se hiipi salakavalasti sydämeeni.

9. Teenage Fanclub - Shadows
TFC yltää listalle kuin listalle rutiinisuorituksellakin.

10. The Chemical Brothers - Further
Kemikaaliveljekset onnistuivat luomaan kiinnostavaa uutta materiaalia ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella.



Ihan kivoja levyjä julkaisivat myös mm. Band of Horses, Delay Trees, Hole, Nada Surf, The Radio Dept. ja The Zephyrs. Pettymyksiä olivat Manic Street Preachers ja These New Puritans sekä valitettavasti myös Magenta Skycode. Paljon on tietysti vielä kuulematta (saa suositella).

Kirjoja ehdin lukea tänä vuonna aika monta. Lukujärjestys:

1. Raija Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
2. Petri Tamminen: Muistelmat (II)
3. Joel Haahtela: Katoamispiste
4. John Irving: Last Night in Twisted River
5. Raija Siekkinen: Häiriö maisemassa
6. Sari Vuoristo: Irti
7. Iris Murdoch: Kello [The Bell]
8. Henry Miller: Hiljaiseloa Clichyssä [Quiet Days in Clichy]
9. Mårten Westö: Eräänlaista lämpöä
10. Carol Shields: Ellei [Unless]
11. Nick Hornby: Otherwise Pandemonium
12. Iris Murdoch: Yksisarvinen [The Unicorn]
13. Einar Már Guðmundsson: Beatles-manifesti [Bítlaávarpid]
14. Iris Murdoch: Enkelten aika [The Time of the Angels]
15. Helmi Kekkonen: Kotiin
16. Carol Shields: Larryn juhlat [Larry's Party]
17. Rob Jovanovic: A Version of Reason - In Search of Richey Edwards
18. Iris Murdoch: Italialaistyttö [The Italian Girl]
19. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
20. Carol Shields: Sattumankauppaa [Happenstance]
21. Iris Murdoch: The Sandcastle
22. Nick Hornby: Shakespeare Wrote for Money
23. Iris Murdoch: A Severed Head
24. Roddy Doyle: The Commitments (II)
25. Inka Nousiainen: Kivienkeli
26. Iris Murdoch: An Unofficial Rose
27. Ian McEwan: Sovitus [Atonement]
28. Pelé: The Autobiography
29. Kauko Röyhkä: The Velvet Underground ja Lou Reed
30. Iris Murdoch: The Sea, the Sea
31. Carol Shields: Rakkauden tasavalta [The Republic of Love]
32. Anna Gavalda: Karkumatka [L'Echappée belle]
33. Roddy Doyle: The Snapper (II)
34. Nick Hornby: High Fidelity (III)
35. Carol Shields: Kivipäiväkirjat [The Stone Diaries]
36. Katja Kallio: Elokuvamuisti
37. Erlend Loe: Supernaiivi [Naiv. Super.] (II)
38. Einar Már Guðmundsson: Kaikkeuden enkelit [Englar alheimsins]
39. Jonathan Coe: The Dwarves of Death
40. Tim O'Brien: July, July
41. Iris Murdoch: Nunnia ja sotilaita [Nuns and Soldiers]
42. Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia
43. Irvine Welsh: Crime
44. Raija Siekkinen: Saari
45. Roddy Doyle: The Van (II)
46. Dan Rhodes: Kulta [Gold]
47. John Irving: Elokuvaurani - muistelma [My Movie Business. A Memoir]
48. John Bayley: Iris - A Memoir of Iris Murdoch
49. Juha Itkonen: Seitsemäntoista
50. Iris Murdoch: Hyvä oppilas [The Good Apprentice]
51. Kauko Röyhkä: Tien laidalla Waterloo
52. Irvine Welsh: Reheated Cabbage
53. Mark E. Smith: Renegade - The Lives and Tales of Mark E. Smith
54. Iris Murdoch: Jackson's Dilemma
55. Jouni Paakkinen: Simpsonit - keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä
56. Dan Rhodes: Pieni valkoinen auto [The Little White Car]
57. Enid Blyton: Seikkailujen laakso [The Valley of Adventure] (II)
58. Dan Rhodes: Timoleon Vieta palaa kotiin [Timoleon Vieta Come Home]
59. Iris Murdoch: The Flight from the Enchanter
60. Panu Räty: Muuri
61. Turkka Hautala: Salo
62. S. E. Hinton: Rumble Fish
63. Henry Rollins: Mustan kahvin blues [Black Coffee Blues]
64. Miettinen: Pitkäjano
65. Miina Supinen: Apatosauruksen maa
66. Sami Hilvo: Viinakortti
67. Enid Blyton: Viisikko aarresaarella [Five on a Treasure Island] (II)
68. Carson McCullers: Yksinäinen sydän [The Heart Is a Lonely Hunter]
69. Ian McEwan: Polte [Solar]
70. Aapeli: Koko kaupungin Vinski (III) (L)
71. Bernhard Schlink: Viikonloppu [Das Wochenende]
72. Roddy Doyle: Brownbread and War
73. Enid Blyton: Seikkailujen saari [The Island of Adventure] (II)
74. Aapeli: Vinski ja Vinsentti (III) (L)
75. Enid Blyton: Seikkailujen linna [The Castle of Adventure] (II)
76. Carson McCullers: Surullisen kahvilan balladi [The Ballad of the Sad Café]
77. Eduard Uspenski: Takuumiehet [Garantijnyje tšelovetški] (II) (L)
78. Iris Murdoch: The Nice and the Good
79. Carson McCullers: Heijastuksia kultaisessa silmässä [Reflections in a Golden Eye]
80. Enid Blyton: Seikkailujen meri [The Sea of Adventure] (II)
81. Iris Murdoch: Under the Net
82. Kaj Korkea-aho: Katso minuun pienehen [Se till mig som liten är]
83. Jonathan Coe: The Accidental Woman
84. Paavo Rintala: Pojat
85. Iris Murdoch: A Word Child
86. Iris Murdoch: Henry and Cato

(II) = toinen kerta
(III) = kolmas kerta
(L) = luin ääneen lapsille

Suurimman vaikutuksen tekivät Katoamispiste, Last Night in Twisted River, Larryn juhlat sekä Kello ja monet muut Murdochit.



Tällaisiin lukemiin tuskin pääsen kovin pian uudestaan, ehkä sitten eläkkeellä. Kiitän entistä työnantajaani ylimääräisestä vapaa-ajasta ja perhettäni kärsivällisyydestä!

Kärsivällisyydestä kiitän myös teitä, hyvät lukijat. Tilastojen mukaan täällä käy edelleen päivittäin kymmeniä ihmisiä, vaikka mitään ei tapahdu. Olen ollut tosi jumissa tämän blogin kanssa - kirjoitteluun ei vain tunnu riittävän aikaa, energiaa eikä motivaatiota. Koko touhu tuntuu jotenkin teennäiseltä.

En haluaisi lopettaa blogia kokonaan, mutta ei tällaista jahkailuakaan pidemmän päälle jaksa. Olisiko sellaisessa blogissa mitään järkeä, joka päivittyisi säännöllisesti kerran kuukaudessa? En tiedä, mutta ajattelin että voisin kokeilla. Palannen siis asiaan noin kuukauden päästä. Hyvää uutta vuotta!

Hyviä asioita

1. Haahtelan Finlandia-ehdokkuus. Olisinkin ollut vähän pettynyt, jos kirja olisi sivuutettu. Mutta onko siitä voittajaksi? Paha sanoa.

2. Vanhat suosikkibändit: dEUS, Nirvana, Pixies...

3. Enid Blytonin kirjat. Varsinkin Seikkailu-sarja.

4. Levykauppa Äxän laajentuminen Tampereelle. Kuka tietää, vaikka innostuisin vaihteeksi ostamaan levyjä. Tiskin takana pitäisi olla ainakin yksi Platasta tuttu naama.

5. Arkadia International Bookshop. Missään muualla en ole nähnyt yhtä monta Murdochia samalla kertaa - paitsi nykyään omassa hyllyssä.

6. Sadantuhannen biisin haamurajan rikkoutuminen last.fm:ssä. Kuusi vuotta siihen meni. Tällä tahdilla saan miljoonan täyteen 89-vuotiaana!

Kirjahüllü

Työkuvioita järjestellessä tuli laitettua myös koti kuntoon. Kirjatkin saivat lisää tilaa hengittää. Hyllyt näyttävät nyt paljon asiallisemmilta, kun teokset on lajiteltu kirjailijoittain.

Paraatipaikalle pääsivät Haahtelat, Murdochit, Hornbyt, Tammiset ja pari muuta valikoitua opusta.



Samalla selvisi, kenen kirjoja on hyllyissä eniten:

1. Iris Murdoch (23 kirjaa)
2. John Irving (16)
3. Nick Hornby (14)
4. Erlend Loe (10)
= John Steinbeck (10)
6. Anna-Leena Härkönen (9)
7. Carol Shields (8)
8. Roddy Doyle (7)
= Joel Haahtela (7)
= Ian McEwan (7)
= Petri Tamminen (7)
= Irvine Welsh (7)
(Päivitys 211010: Murdoch nousi kolmostilalta ykköseksi!)

Ketkäs teidän hyllyjänne hallitsevat?

Ei ostos- vaan vaihto- ja lainauspäivä

Aurinko valaisee jo, mutta lämpöä ei heru. Hyisen talven hyytävin päivä.



Ei se mitään. Nippu kirjoja reppuun, huppu tiukasti päähän ja kaupungille.

Puutarhakadun Lukulaari on Tampereen divareista ylivoimainen ykkönen. Se on vanha kunnon divari. Nettisivujakaan ei ole, vaan valikoimaa on käytävä penkomassa ihan itse. Kaksikerroksinen liiketila on täynnä kirjoja, sarjakuvia, elokuvia ja levyjä - tavaraa on paljon, ja sitä tulee koko ajan lisää. Tänään joku mies tarjosi divariin neljää isoa laatikollista kirjoja, mutta sai niitä kaupaksi vain yhdeksän euron arvosta. Itse olin valinnut viemiseni harkiten; kevyt repullinen kartutti vaihtotiliäni 18 eurolla, eikä pois kannettavaa jäänyt.

Tarpeettomat (osin bisnestarkoituksissakin hankitut) kirjat vaihtuivat tarpeelliseksi tavaraksi:



Nyt hyllystä puuttuu enää yksi Petri Tamminen, Piiloutujan maa. The Fall -kokoelmassani on huomattavasti enemmän aukkoja, mutta tuo muhkea tuplaversio ensimmäisestä levystä on tärkeä lisäys, semminkin kun en ole koko levyä aiemmin kuullutkaan.

Tänään selvisi myös, minne Platan jäämistö tai ainakin osa siitä päätyi: Lukulaariinpa hyvinkin. Hieman hävetti haaskalintuna haalia 0,50 euron levyjä, mutta sellaista se on.



Tuon A.C. Newmanin reippaan levyn olisin ehkä ostanut joka tapauksessa jossain vaiheessa, muut ovat silkkaa Sulo Vilén -osastoa ("kun sai halvalla"). Olen jo pitkään pyrkinyt vähentämään sokko-ostoksia, koska halvatkin levyt vievät yhtä paljon hyllytilaa, mutta joskus joutuu antamaan periksi.

Divarista lähtiessä reppu oli taas puolillaan, mutta rahaa ei ollut kulunut senttiäkään. Päinvastoin, muutama euro jäi odottamaan tulevaa käyttöä. Seuraavaksi suuntasin kirjastoon, kuinkas muuten. Lainattavaa löytyi ongelmitta:



Iris Murdochilta aion lukea kaiken mahdollisen, niin suuren vaikutuksen Kello teki. Muut lainat valitsin erinäisiltä tahoilta saamieni suositusten perusteella, kaikki näyttivät kiintoisilta. Eräänlaista lämpöä, sitä taidan kaivata juuri nyt.

Kotimatkalla kävin vielä Akateemisessa, mutta selvisin sieltäkin kukkaroon koskematta. Huomasin iloiseksi hämmästyksekseni, että Haahtelan Katoamispiste oli myydyimpien kaunokirjojen hyllyssä kolmantena. Luultavasti kyseessä on vain Akateemisen oma lista, mutta hieno homma silti. Minkähän suuruisella myynnillä sellaisen sijoituksen saavuttaa - saakohan kirjojen myyntilukuja tietää mistään?

Kirjailija ja ihailija

Tämä ei ole ensimmäinen kirjoitukseni Joel Haahtelasta, eikä varmasti viimeinenkään. Koettakaa kestää.

Vaikka suhtaudun intohimoisesti niin levyihin kuin kirjoihinkin, en yleensä koe olevani fani. Nautin teoksista, tekijät ovat toisarvoisia. Nyt on kuitenkin pakko myöntää, että Haahtela on saanut minusta fanin. En tiedä miten niin pääsi käymään, mutta tosiasioita ei voi kiistää.

Olen lukenut Haahtelan kaikki kirjat, uusinta lukuun ottamatta kahteen kertaan. Olen myös lukenut hänen kirjoittamansa novellin, joka julkaistiin Miehen rakkaus -antologiassa. Taannoin huomasin Wikipediasta, että "Haahtela aloitti kirjoittamisen opiskeluaikanaan Tampereella, jossa hän julkaisi ystävineen Unicum Zwack -nimistä ilmaista novellilehteä." Mistä ihmeestä saisin käsiini vuonna 1995 julkaistun ilmaislehden? No, tietysti Tampereen kaupunginkirjaston Pirkanmaa-kokoelmasta. Lehden molemmat numerot ovat luettavissa kirjastossa, mutta kotilainaan niitä ei saa. Kävinpä siis lukemassa Haahtelan novellit viime lauantaina. Parikymppinen kirjailijanalku etsi vielä ääntään, mutta tarinat olivat viihdyttäviä. Tuttuja teemojakin oli nähtävissä jo silloin:



Kirjailijan koko tuotannon lukeminen läpi ei välttämättä vielä tee kenestäkään fania. Raja ylittyi kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun lähetin Haahtelalle netin kautta pienen viestin. Sain pian kohteliaan vastauksen, joka vahvisti mm. Aamu-tv:n haastattelun antamaa kuvaa mukavasta ja älykkäästä miehestä.

Tänään menin kirjamessuille ja hämmästyin, kun Haahtela oli päässyt messulehtenä jaetun KirjaIN-lehden kanteen. Julkisuus ei kuitenkaan näkynyt väkimäärässä, sillä Haahtelan haastattelua seurasi varsin pieni yleisö ja signeerausjonossa oli kymmenkunta ihmistä. Nyt minulla on signeerattu Katoamispiste ja hyvä mieli.

Katoamispiste

Tätä odotin, eilen sen sain.



Avasin kirjan kymmeneltä, suljin sen puolenyön jälkeen, pyyhkäisin silmänurkkaa hymyillen.

Nyt ymmärrän miksi satuin katsomaan sitä Vermeer-dokumenttia, miksi olen viipynyt divareissa, miksi luulin nähneeni kirjailijan kesäisessä puistossa. Kaikella voi olla tarkoitus, minkään ei tarvitse tapahtua turhaan.

Tätä kirjaa en unohda.

Lisäys:
Haahtela kertoi kirjastaan eilen Aamu-tv:ssä. Katso juttu.
Tästä vinkistä kiitokset anopille!