Vuosikatsaus 2016

LUETUT KIRJAT
(* = uusintakierros)

1. Karl Ove Knausgård: Taisteluni 1 *
2. Heikki Lahnaoja: Puitten uni
3. Hannu Mäkelä: Muistan – Otavan aika
4. Taru Kumara-Moisio: Maan vetovoima
5. Tuula Sandström: Neulatyynyn uni
6. Satu Haapala: Haikaran ikävä
7. Helinä Siikala: Kenellä on kotinsa kaukana
8. Minna Autio: Spiraali
9. Karl Ove Knausgård: Taisteluni 2 *
10. Antti Hurskainen: Välinpitämättömyys
11. Mikko Mankinen: Katoa
12. Markku Tanttu: Kuin viimeistä talvea
13. Pertti Nieminen: Täällä tuulee aina
14. Manne Tuomenoksa: Kävely
15. Pertti Nieminen: Huomisella vielä omat huolensa
16. John Irving: Avenue of Mysteries
17. Eeva Heilala: Elämän värit
18. Jyri Schreck: Lumi
19. TaoLin: Tuhat syytä lentää
20. Karl Ove Knausgård: Taisteluni 3 *
21. Karl Ove Knausgård: Taisteluni 4 *
22. Sanna Yrjänäinen: Tuulisia unikoita
23. Tommi Melender: Onnellisuudesta
24. Karl Ove Knausgård: Taisteluni 5 *
25. Terhi Rannela: Frau
26. Karl Ove Knausgård: Taisteluni 6
27. Martin Glaz Serup: Kenttä
28. Juha Itkonen: Palatkaa perhoset
29. Olli-Pekka Tennilä: Ontto harmaa
30. Esikoiskirjailija kohtaa kirjailijan
31. Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä
32. Juha Siro: Idoli
33. Minna Rytisalo: Lempi
34. Tommi Melender: Kuka nauttii eniten
35. Outi Jokinen: Poltettu manner
36. Jyri Schreck: Myöhäinen kevät, varhainen syksy
37. Mikko Viljanen: Kesken hengityksen kaiken
38. Irma Kerppola: Värssykirja Martti Mikaelille
39. Stuart David: In the All-Night Café
40. Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja
41. Kim Gordon: Tyttö bändissä
42. John Williams: Butcher's Crossing (suom.)
43. Pertti Poskiparta & Hannu Peltonen: Ihmisen ryhti ja hengitys
44. Pertti Nieminen: Niin kiire tässä elämässä
45. Petri Tamminen: Muistelmat *
46. Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
47. Rainbow Rowell: Eleanor & Park (suom.)
48. Mathias Rosenlund: Kuohukuja 5
49. Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20
50. Pertti Poskiparta & Hannu Peltonen: Alkulento
51. Karl Ove Knausgård: Syksy
52. Anne Helttunen, Annamari Saure & Jari Suominen: Mieli ja maisema – kirjailijoiden työhuoneita
53. Pekka Sauri: Ratkaisemattomien kysymysten kirja
54. Paperi T: post-alfa
55. Pekka Kytömäki: Valo pilkkoo pimeää
56. Jukka Itkonen: Tiira tiiraa tiiraa
57. Harri Hertell: Maisema ennen sadetta
58. Tom Pow: At the Well of Love
59. Pertti Nieminen: Vihreän läpi ei enää näe
60. Tapani Kinnunen: Ranskalainen suudelma
61. Lauri Viita: Betonimylläri
62. Sauli Sarkanen: Joku on käsitellyt tätä maailmaa
63. Sauli Sarkanen: Neidonvaippa
64. Harri Veistinen: Kotitekoisen poikabändin alkeet
65. Chrys Salt: Dancing on a Rock
66. Sauli Sarkanen: Elämän nautinnot
67. Arto Lappi: Sulavesien tanssi
68. Simo Frangén & Pasi Heikura: Aito idiotia
69. Ilari Ranta: Rose of Nekala
70. Simo Frangén & Pasi Heikura: Retki – dikter
71. Solina Riekkola: Kysymyksiä Murukille
72. Kirsti Kuronen: Humina
73. Ilari Ranta: Puhetta Nevadasta
74. J. K. Ihalainen: Sytykkeitä
75. Sauli Sarkanen: Miksi annan ääneni
76. Tyyne Saastamoinen: Vieras maa
77. Petri Nuutinen & Jorma Etto: Paikkoja
78. Karl Ove Knausgård: Talvi
79. Ilari Ranta: Laulaja lauluntekijä ja muita runoja
80. Anni Kytömäki: Luontopäiväkirja

Paljon runoja, vähemmän romaaneja kuin vuosiin, mutta ne olivatkin hyviä kaikki (paitsi Irving, nyyh). Jätin myös kesken aika monta kirjaa (esim. uuden Erlend Loen puolivälissä).

Sarjakuvista en jostain syystä osaa pitää kirjaa, vaikka niitäkin tietysti luin: Pauli Kallio, Christer Nuutinen, Pentti Otsamo, Mika Lietzén, Reetta Niemensivu, Petteri Kantola, Tiitu Takalo, Ville Pirinen, Harvey Pekar, Craig Thompson...

KUUNNELLUIMMAT MUSIIKIT
1. Screaming Trees 616
2. Canshaker Pi 552
3. Bad Religion 456
4. Suede 381
5. Car Seat Headrest 374
6. Pixies 330
7. The Horrors 285
8. Salaliitto 242
9. Sulk 209
10. The Gotobeds 204
11. Conrad Keely 201
12. Hooton Tennis Club 173
13. The Jayhawks 169
14. The Radio Dept. 161
15. Amber Arcades 155
16. Manic Street Preachers 141
17. The Verve 131
18. Cloud Nothings 127
19. Teenage Fanclub 125
20. Swaying Wires 121
21. Alice in Chains 116
22. Best Coast 111
23. Pete Astor 111
24. Super Furry Animals 109
25. David Bowie 106
26. dEUS 103
27. Andrew Montgomery 100
28. Mark Lanegan 98
29. Popsicle 97
30. The Fall 97
31. Black Rebel Motorcycle Club 96
32. Shack 96
33. The Clientele 95
34. Galaxie 500 90
35. Kurt Vile 90
36. Frank Black 87
37. Salad 85
38. Idlewild 84
39. Scandinavian Music Group 84
40. Fountains of Wayne 80
41. Interpol 80
42. The Feelies 71
43. Wire 71
44. Felt 69
45. Nirvana 68
46. DMA's 67
47. Echo & the Bunnymen 67
48. The Breeders 66
49. Belle and Sebastian 65
50. Fidlar 65

Tämä lista oli täynnä yllätyksiä. Opin käyttämään Spotifyn räätälöityjä uutuus- ja suosituslistoja, sieltä löytyi joka viikko jotain kivaa.

SAAVUTUKSET
1. Yksi runokokoelma
2. Palindromeja "aimo kasa, komia"
3. Jokunen käännös
+ 21 runokeikkaa

Hyvää uutta vuotta!

Yllätyspäivitys

Tapasin eilen mukavia tamperelaisia kirjabloggaajia. Paikalla oli myös mainio Terhi Rannela kertomassa pysäyttävästä kirjastaan Punaisten kyynelten talo. Joku merkitsi muistiin blogini osoitteen, ja päätin vaihteeksi kirjoittaa tänne jotain.


Vanha hylly(npäällis)kuva symboloikoon alkuvuoden lukuläjää.

Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin koskaan, vuoden sadas kirja menossa! Monet ovat kyllä olleet ohuita runokirjoja, mutta joukossa on ollut myös tiiliskiviä pieneksi muuriksi asti. Päätalo-kuumeeni ei hellitä, olen edennyt Iijoki-sarjan seitsemänteentoista osaan. Keväällä pidin taukoa Kallesta, nyt en taas malttaisi muuta lukeakaan.

Lukuvuoteen on kuitenkin mahtunut paljon muutakin hyvää. Romaanipuolella vanhoista suosikeista ovat jyllänneet Karl Ove Knausgård (Taisteluni 4), Donna Tartt (The Goldfinch) ja Iris Murdoch (The Book and the Brotherhood – nyt olen lukenut 25 Murdochin romaania ja lukematta on enää yksi, The Message to the Planet). Taas kerran on mainittava myös Joel Haahtela, jonka koko tuotanto tuli kerrattua alkuvuodesta ennen sykähdyttävää kohtaamista. Uusista tuttavuuksista mainittakoon Jessica Brockmole, jonka kirjeromaani Letters from Skye osui maaliinsa.

Runo-osastolta on löytynyt paljon uutta hienoa, kuten nuori haikumies Niklas Salmi, Helsinki Poetry Connectionin perustaja Harri Hertell ja iki-ihana Kai Nieminen, jonka mittavasta tuotannosta olen reilun puolen vuoden aikana ehtinyt haalia hyllyyni valtaosan. Olen myös jatkanut omaa runoiluani ja saanut siitä jopa pientä tunnustusta, eräästä kirjoituskilpailusta lohkesi kunniamaininta.

Vuoden toistaiseksi kuunnelluin levy on ollut Cloud Nothings -yhtyeen Here and Nowhere Else, ja paljon muutakin hyvää on tullut kuultua The Horrorsista Scandinavian Music Groupiin. Myös uusi Interpol on kuulostanut yllättävänkin hyvältä.



Mitäs muuta? Kesällä tuli valmennettua juniorijalkapallojoukkuetta, kun pojan piti päästä pelaamaan eikä muitakaan vapaaehtoisia ilmaantunut. Oli melkoinen savotta, mutta enimmäkseen hauskaa. Nyt nautin kesän encoresta ja odottelen syksyn kulttuuritapahtumia ja uutuuskirjoja (esim. Arto Lappi, Juha Itkonen ja vihdoinkin myös David Nicholls ja Nick Hornby!). Niin ja tietysti levyjäkin, Interpolin anagrammialbumi El Pintor ilmestynee jo ensi viikolla.

Kiitos kun olette sitkeästi jaksaneet vierailla täällä blogissani pölykoirien ja arokierijöiden keskellä. Ehkä nähdään taas joskus!

Vanha Suede janottaa, uuttakin tarjolla

Suede on tehnyt uuden levyn 11 vuoden tauon jälkeen. Ensi maanantaina julkaistava Bloodsports on tällä hetkellä kuultavissa Guardian-lehden sivuilla.

Kansikuva vie ajatukset jonnekin Coming Up -aikakaudelle, ja bändi tuntuu edelleen olevan oma itsensä. Levy kuulostaa aika kivalta. Ensisingle Barriers viehätti heti Carson McCullers -viittauksineen (ainakin toivon, että "the heart is a lonely hunter" viittaa siihen kirjaan). Nyt kolmannella kuuntelulla varsinkin levyn keskivaihe kuulostaa entistä paremmalta, joten kyllä tästä varmasti vielä hyvä tulee. En ihmettelisi, vaikka uutuus kestäisi kuuntelua paremmin kuin Head Music ja varsinkin A New Morning (jota en totta puhuen ole kuunnellut juuri lainkaan). Joka tapauksessa on hauskaa, että sedät jaksavat yhä popata (jopa Bernard Butlerin korvannut ihmelapsi Richard Oakes on nykyään 36 vuotta vanha!).

Minulle rakkaimpia Suede-levyjä ovat aina ja ikuisesti ne kaksi ensimmäistä. Vuodet ovat vierineet, mutta muistan yhä sen 18-vuotiaan pojan, joka lainasi debyyttialbumin Ylöjärven kirjastosta kasettina ja kuunteli sitä yksin iltaisin. Ja sen 19-vuotiaan, jolle Dog Man Star oli melkein liikaa syksyisenä sunnuntaina helsinkiläisessä yksiössä, kun piti taas erota tyttöystävästä kokonaiseksi viikoksi.

Jos joku Suede-fani sattuu lukemaan tämän, olisi mukavaa kuulla mielipiteitänne uudesta levystä ja kenties joitain muistojanne bändistä.

-----

P.S. JOHN IRVING TULEE ENSI KUUSSA SUOMEEN!
(Onhan se täällä ennenkin käynyt, mutta en ole päässyt paikalle. Nyt on pakko päästä!)

Idioottirokkia à la FIDLAR

FIDLAR: "Fuck it dog, life's a risk." Neljä kalifornialaiskundia soittaa räkäistä rokkia ja laulaa skeittauksesta, päihteistä ja muista elämän(sä) perusasioista. Musiikki on energistä, hetkittäin kiukkuistakin, mutta enimmäkseen vallitsee mukavan letkeä pohjavire.

Bändi ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta, mutta totta puhuen omaperäisyys on aina ollut minulle sivuseikka popmusiikissa. Hyvä biisi on useimmiten hyvä biisi riippumatta siitä, onko joku muu jo tehnyt samantapaisen.



FIDLAR julkaisi juuri debyyttialbuminsa, jota en vielä ole kuullut. Spotifyssa olevia kahta ep:tä ja yhtä sinkkua olen sen sijaan luukuttanut urakalla.



Suorittamieni yhden hengen ihmiskokeiden perusteella FIDLARin kappaleet vaikuttavat elimistöön hyvin nopeasti ja tehokkaasti. Noin viiden kuuntelukerran jälkeen saattaa esiintyä pientä puudutusvaikutusta, mutta se jää lyhytaikaiseksi. Addiktion synnyttyä rimpuilu on turhaa, päiväannos on saatava.

Vanha suosikkibändi iskee jälleen

Kuunteluvuosi 2012

Vuoden levyt

1. Black Twig – Paper Trees
Tosi kova rocklevy, johon ei kyllästy sitten millään.
Suosikkibiisit: Four Notes, You Are Summer Wind (jonka ep-versio on tosin vielä parempi)

2. Suvi Koivu – Matkalla uuteen kaupunkiin
Loppukesän sulostuttaja, jota tuli kuunneltua kuukausi putkeen.
Suosikkibiisit: Kun lähdin pois, Kaupunki on julma paikka

3. Cloud Nothings – Attack on Memory
Loistavan räyhäkästä menoa; kuuntelin helmikuussa kerran, innostuin vasta joulukuussa.
Suosikkibiisit: kolme tai neljä ekaa

4. Milesmore – s/t
Alkukesän yllättäjä, rento hyvän mielen levy.
Suosikkibiisit: kaikki hyviä

5. Toy – s/t
Horrorsin lämppärinä pinnalle noussut bändi ei debyytillään yltänyt esikuviensa tasolle, mutta hyvä yritys kumminkin.
Suosikkibiisit: Dead & Gone, Motoring

6. Jukka Ässä – Mitäs tässä
Erittäin positiivinen yllätys tämäkin, vaikka hyytyy vähän loppua kohden.
Suosikkibiisit: Ikkuna, Juhannus, Hyvä elämä

7. Burning Hearts – Extinctions
Tasaisen laadukas paketti, ei kuitenkaan riemastuttanut ekan levyn malliin.
Suosikkibiisit: ?



Aika lyhyt lista tänä vuonna. Mitähän unohtui? [Edit: Ainakin Särkyneet, jota en tosin olisi osannutkaan sijoittaa vähän kuuntelun takia.] Mielenkiintoista muuten, että top seiskassa on vain kaksi ulkomaista levyä. Nuorison suosikeista esim. Beach House ei vain oikein jaksanut innostaa, jostain Wild Nothingista puhumattakaan (krooh). Myös monien hehkuttama Lightships jäi minulle ihan kivaksi, Tindersticksin levystä en päässyt jyvälle jne.

Vuoden last.fm-kuuntelut

1. Black Flag 1174
2. Joy Division 779
3. Black Twig 509
4. Pixies 462
5. Galaxie 500 429
6. Minor Threat 428
7. Nirvana 338
8. Suvi Koivu 305
9. Toy 226
10. Beastie Boys 221

Raskas työ vaatii raskaat musat? Uutuuslevyistä todelliseen tehokuunteluun pääsi vain kolme. Beastie Boysin mukanaolon selittävät MCA:n poismeno ja kesän skeittifiilistely. Saa nähdä mitä ensi vuonna tapahtuu.

Palasia

Arvasin ettei Köngäs voita Finlandiaa, mutta ehdokkuus oli iloinen yllätys. Kaikesta päätellen Lundberg on palkintonsa ansainnut, ja kirja kiinnostaa jopa minua ihan eri tavalla kuin Finlandia-voittajat yleensä. Harmi ettei liene mitään toivoa saada sitä kirjastosta tai divarista lähiaikoina.

The Babies -yhtyeen Our House on the Hill vaikuttaa yllättävän pirtsakalta rocklevyltä.(* Pitää näköjään ottaa Nuorgamin minikritiikit tarkempaan seurantaan.

Hollinghurstin kanssa meinasi sittenkin tulla kiire, vähän stressaavia nuo pikalainat. Mutta kannatti ehdottomasti valvoa myöhään, Vieraan lapsi kasvoi hienoksi kokemukseksi. Kirjan luettuani teki mieli muuttaa Englantiin, alkaa metsästää harvinaisia kirjoja ja kirjoittaa runoja. Ja taas näitä outoja yhteensattumia: kirjassa mainittiin runoilija Henry Newbolt, jonka nimi esiintyi koodinimenä (Majuri Newbolt) edellisessä lukemassani kirjassa (MacDonaldin Linnuntietä). Tätä ennen en varmasti ollut ikinä kuullut koko tyypistä, ja nyt nimi tuli vastaan kahdessa kirjassa peräkkäin. Mystistä.

Tom Perrotta rokkaa! Lupaan yrittää paneutua aiheeseen perusteellisemmin joskus, tällä hetkellä tekisi vain mieli ahmia miehen loputkin kirjat. Jotenkin tuntuu, etten malta vastustaa kiusausta kovin pitkään.

Kirjaston kierrätyskärrystä löytyi lauantaina Reidar Palmgrenin Jalat edellä, jonka lukaisinkin sitten saman tien. Kirja oli erinomaisen viihdyttävä, vaikka lopusta jäikin vähän hämmentynyt olo. Palmgrenia tulee varmasti luettua lisääkin.

Huomenna pikkujoulut ja Vadelmavenepakolainen Tampereen Teatterissa.(** Odotan mukavaa iltaa – tykkäsin kirjasta pari vuotta sitten, ja näytelmääkin on kehuttu. Ylipäätään kivaa päästä taas teatteriin, alkuvuoden kiivaan rupeaman jälkeen on ollut hiljaista sillä rintamalla.

*) No joo, toisella kuuntelulla Babies tuli jo ehkä vähän toisesta korvasta ulos. En tiedä, täytyy kuunnella kolmannen kerran myöhemmin. Päivän paras levy on joka tapauksessa The House of Loven iki-ihana The German Album.

**) Lisäys 6.12.: Näytelmä oli varsin viihdyttävä. Kesti vähän aikaa lämmetä (ehkä en vain ole tottunut komedioihin), mutta vauhtiin päästyä naurettavuuksia riitti. Päähenkilö oli hyvä ja pari sivuosien esittäjää välillä suorastaan hulvattomia. Huomasin etten muistanut kirjasta paljoakaan, mutta ei se haitannut.

Töks töks

(Kuva ryövätty netistä, sori.)

Bloggaus jaksaa tökkiä. Ideoita on, toteutus vain tuntuu mahdottomalta. Muidenkin blogit ärsyttävät välillä (esim. kirjablogeissa tympii se, kun kaikki kirjoittavat samoista kirjoista).

Mutta joo. Olen minäkin kuunnellut hyviä levyjä, lukenut hyviä kirjoja ja sarjakuvia. Harmi etten jaksa kertoa niistä teille, mutta tässä taas pari listaa paremman puutteessa.

Syksyn uutuuslevyt
1. Jukka Ässä – Mitäs tässä
2. Toy – s/t

Loka–marraskuun lukemiset parhausjärjestyksessä
1. Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa
2. Tom Perrotta: The Abstinence Teacher
3. Miika Nousiainen: Metsäjätti
4. Dan Rhodes: This Is Life
5. Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti
6. Geoff Dyer: Paris Trance
7. Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni
8. Kazuo Ishiguro: Silmissä siintävät vuoret
9. Sarri Nironen: Tähdenpeitto

Tekisi mieli sanoa, että palaan näihin myöhemmin, mutta... Toivottavasti kuitenkin kuulette vielä ainakin Perrottasta (uusi suosikkikirjailijani – kohta kaksi kirjaa luettu, loput viisi tilattu).

Niin se vain on, että ihminen on lajina melko epätasainen. Luulen että kaikki lajit, vaikkapa nyt gepardit ovat tasalaatuisempia kuin ihmiset. Luonnossa selvitäkseen gepardin on pakko olla nopea. Muuten ei tule saalista. Ei ole sosiaaliturvaa tai irtisanomisajan palkkaa, on pakko olla nopea.

Uskoisin, että maailmassa ei ole kahta gepardia, joiden juoksunopeuden ero on yhtä suuri kuin vaikkapa Usain Boltin ja Martti Ahtisaaren. Mutta kukaan gepardeista ei myöskään ryhdy solmimaan rauhaa leijonien ja seeprojen välille.

– Miika Nousiainen

Uutta musiikkia: Milesmore

Helsinkiläinen Milesmore-yhtye julkaisi eilen debyyttilevynsä ja mainosti sitä minulle. Ja hyvä niin: levy kuulostaa äkkiseltään hirmu kivalta, puolituntinen älykästä ja kevyesti rullaavaa rockia. Juuri tällaista kaipasinkin tänään, ihan kuin pään sisältä olisi auennut pari lukkoa.

Levy on kuunneltavissa ja ladattavissa täällä (ja Spotifyssa).

Levyostoksia ja kirjamessuja

Alkajaisiksi oli tarkoitus kehaista, etten ole ostanut yhtään kirjaa edellisen jutun jälkeen, mutta aikomus vesittyi, kun kirppikseltä löytyi eurolla Michael Ondaatjen Englantilainen potilas (Otavan kirjasto 1993). Odotan hyviä lukuhetkiä, kirjaa on täsmäsuositeltu minulle. Elokuvastakin muistaakseni pidin, mutta siitä on niin kauan, että juoni on sopivasti unohtunut.

Mutta ostinpa pitkästä aikaa myös kolme levyä! Joululahjakortilla tosin, mutta kuitenkin, ihka aitoja muovilätkylöitä.



Kaksi kotimaista uutuutta lienevät jo tuttuja kaikille asianharrastajille. Suomen indiepopparien lipunkantajaksi nousseen Burning Heartsin kakkosalbumi Extinctions on tyylikäs ja kunnianhimoinen paketti. Ehkä pikkuisen liiankin – levy on nimittäin toistaiseksi jäänyt vähän etäiseksi eikä ole onnistunut hurmaamaan minua debyytin malliin. Black Twigin rosorokillekin lämpenin hieman hitaasti, mutta kun Paper Trees -albumi kolahti, se kolahtikin kunnolla. Vuoden paras levy tähän mennessä!

Kolmas ostos on Oulusta tilattu alelevy (mitenkäs tuntuu, että nykyään tulee jatkuvasti tilailtua jotain Oulusta?). Skottilainen Attic Lights on julkaissut vain yhden levyn, Friday Night Lights (2008), mutta se onkin hieno aurinkoinen paketti, jota voi varauksetta suositella vaikkapa Teenage Fanclubin ystäville. Parasta levyllä on avausbiisi Never Get Sick of the Sea (jota ei näköjään pysty upottamaan tähän, mutta käykää silti kuuntelemassa, jooko).

-----

Tampereella tapahtuu, kahdet kirjamessut kuukauden sisään. Hotelli Tammerissa on tänään ja huomenna Vihtorin kirjaston kirjamessut. Ajattelin käväistä siellä huomenna iltapäivällä, olisi mukavaa nähdä ainakin Pekka Haavisto, kirjojen kerskakuluttaja (klo 14). Piipahdin messuilla viime vuonnakin. Silloin ei jäänyt käteen mitään, mutta paikka oli miellyttävä ja tapahtuma muutenkin sympaattinen (ja ilmainen).

Vähemmän sympaattinen paikka on Pirkkahalli, jossa järjestetään Tampereen kirjamessut 13.–15.4. Kirjailijavieraista kiinnostaisi lähinnä Turkka Hautala, jonka uunituore Kansalliskirja on jo ehtinyt saada erinomaisen vastaanoton. Jos Hautala vierailisi vaikka paikallisessa kirjakaupassa, menisin ehdottomasti paikalle, mutta messuista en vielä tiedä. Kallis pääsymaksu ja ruuhkainen bussi eivät houkuta, eikä tapahtuman myyntipuolikaan oikein vakuuttanut ainakaan viimeksi kaksi vuotta sitten (jolloin pääasia olikin tietysti Haahtela). Katsotaan. Aikookos joku teistä käydä jommillakummilla messuilla?

P.S. Näyttää tosiaan pahasti siltä, että Haahtela ei tällä kertaa saavu Tampereelle. Helsinkiläisiä faneja sen sijaan hemmotellaan Traumbach-lukupiirillä torstaina 22.3. Olen aika harmissani, etten pääse paikalle. Mutta kertokaa terveisiä, jos menette!

Uutta musiikkia: Swaying Wires

Saan silloin tällöin mainospostia kotimaisilta pienlevy-yhtiöiltä ja vastaavilta. Yleensä en ole hirveästi innostunut puffatuista bändeistä, mutta tällä kertaa Lionheart-yhtiön vinkki puri.

Folkahtava turkulaisyhtye Swaying Wires vakuutti minut neljän biisin ep:llään. Kaikki kappaleet ovat hyviä, parhaan ensivaikutelman teki upeaan liitoon nouseva Bluebird. Pitkäsoitto on luvassa vasta ensi vuoden alussa, mutta näissäkin biiseissä riittää nautiskeltavaa pitkään. Tsekatkaa myös laulaja-Tinan blogi.

Tämä artikkeli sisältää tuotesijoittelua

Olen ennenkin todennut, että divarit ja kirpputorit ovat enemmän oma juttuni kuin kirja-alet. Mutta eihän sitä kuitenkaan voinut olla tekemättä pikaista alekierrosta eilen.

Suomalaisessa huomioni kiinnittyi vinoon pinoon kovakantisia Katoamispisteitä (5 €, vink vink), mutta mukaan tarttui ainoastaan Anna Gavaldan Karkumatka (8 €). Kirja on saanut blogeissa yllättävänkin ristiriitaisia arvioita. Itse pidin siitä kovasti ekalla lukukerralla kesäkuussa 2010, tulin lukeneeksi sen kirjastossa yhdellä istumalla/seisomalla. Kirja on lyhyt, kepeä ja kesäinen, mukavaa saada nyt kokea se uudestaan.

Akateemisen tarjoukset tuntuivat taas jotenkin vaisuilta, ehkä olen turhan pihi. Parasta antia tarjosi puolihintaisten englanninkielisten pokkarien laari, josta poimin Virginia Woolfin Mrs Dallowayn (5,45 €). Tämä löytö osui parhaaseen mahdolliseen saumaan – olin juuri edellisenä iltana aloittanut erään Mrs Dallowayn ympärillä pyörivän kirjan (ette varmaan ikinä arvaa minkä), joka hurmasi oitis. Joten kyllähän tämä pitää varmaan lukea heti, kun saan sen toisen nautittua loppuun. Tästä tuleekin sitten ensimmäinen koskaan lukemani Woolf-romaani. (Olen minäkin varsinainen englanninopiskelija! Yliopistolla kyllä aikanaan luettiin A Room of One's Own tai jotain pätkiä siitä, mutta siinäpä se.)

Siis yksi kirja Akateemisesta ja yksi Suomalaisesta, ihan sama tulos kuin viime vuoden alessa. Silloin tilannetta paikkasi Kirjatorin loppuunmyynti, tällä kertaa piti lähteä jatkoille Adlibrikseen. Siellä oli paljon ihan hyviä tarjouksia, mutta lopulta valitsin aleosastolta vain yhden, viime kesänä lukemani Alan Bennettin kirjan Epätavallinen lukija (1,90 €). Lisäksi ostoskoriin päätyi kaksi normaalihintaista enkkupokkaria, vaimon käsityökirjojen lisäksi siis.

Levykauppaankin tulee asiaa lähiaikoina, kiltti joulupukki toi lahjakortin Äxään. Oikeastaan tekisi mieli ostaa uusi Black Twig -levy nyt heti, mutta koko lahjakortti on kai käytettävä kerralla, joten ajattelin odottaa parin muun levyn ilmestymistä. (Onneksi joku ystävällinen piraatti oli jo laittanut Black Twigin nettiin... Hienolta kuulostaa kyllä!)

Huomenna on tiedossa ikävämpää shoppailua, pitäisi asioida kodinkonekaupassa. Inhoan kaikenlaisten laitteiden ostamista, olenhan tyypillinen mies. Siitäkin huolimatta hyvät viikonloput kaikille lukijoille ja kuulijoille, lukioille ja coolioille!

Retro- ja introspektiota kaksivuotispäivänä

Vuosi vaihtui, avasin pakastimen ja annoin vihdoin itselleni luvan kajota viime kesän marjasatoon.

Palaanpa vielä hetkeksi myös vuoden 2011 levyihin, kun aiempi juttu jäi hieman torsoksi. Seuraavassa Spotify-soittolista musiikkivuoteni kohokohdista, olkaa hyvät.



2011 (10 kpl, 43 min)

The New Tigers – Coffee
Heti alkajaisiksi yksi suosikkibiisi, joka ei edes mahtunut levylle. Tikrujen debyytti vaati kokonaisuutena hieman sulattelua, mutta kyllähän se ennen pitkää alkoi purra yhä kovemmin. Silti olen edelleen sitä mieltä, että tämä kappale olisi kuulunut mukaan.

Kurt Vile – Jesus Fever
Vilen levyä tuli kuunneltua runsaasti varsinkin vuoden alkupuoliskolla, mutta kovin paljon siitä ei lopulta ole jäänyt päähän, vaikka kuulostaa yhä hyvältä. Tämä letkeä popkappale on aika ilmeinen valinta näytepalaksi.

Fountains of Wayne – Someone's Gonna Break Your Heart
Fountains of Wayne soitti ihan mainiota voimapoppia 90-luvulla, mutta sitten bändi katosi meikäläisen musakartalta. Enpä olisi uskonut, että tekevät näin hienon ja luontevan poplevyn vuonna 2011. Kiitokset kaverille, jota ilman tämä olisi varmasti mennyt ohi.

Death in Vegas – Black Hole
Ja tässä toinen bändi/artisti, jolta en enää osannut odottaa yhtään mitään, mutta päätin kuitenkin testata levyn. Ensikuuntelulla biisit vaikuttivat ihan kiinnostavilta, vaikka soundit olivatkin yllättävän lo-fi. Hetkeä myöhemmin huomasin, että kuulokkeiden johto oli jäänyt löysälle siivojan jäljiltä, ja paremmalla kytkennällä levy kuulostikin huomattavasti jykevämmältä. Tämän kappaleen kuultuani mietin, että kukahan tylyääninen rokkistara tässä vierailee, mutta vokalisti olikin itse Mr Vegas eli Richard Fearless. Hyvä hyvä.

I Break Horses – Wired
Tämä nimi herätti vahvan mielleyhtymän jostain alt.country-bändistä, mutta nimen takaa paljastuikin yllättäen tyylikäs ruotsalaisyhtye. En ole enää aikoihin jaksanut oikein innostua elektronisesta dreampopista, synteettisestä shoegazesta saati sitten chillwavesta (pelkkä termikin ärsyttää), mutta I Break Horses kolahti kovaa. Levy on kauttaaltaan laadukas ja sisältää pari todellista ässäbiisiä, Wired etunenässä. Tähän bändiin tutustumisesta saan kiittää erästä blogin lukijaa: kiitos.

Jonny – Bread
Teenage Fanclub- ja Gorky's Zygotic Mynci -miesten kokoonpano on ehkä hieman vähemmän kuin osiensa summa, mutta hauskan levyn miehet tekivät.

The Feelies – Change Your Mind
Ukot julkaisivat uuden levyn 20 vuoden tauon jälkeen, eivätkä vuosikymmenet tunnu missään. The Feelies soittaa edelleen parasta rentoa postvelvetundergroundrokkia päällä maan. Levy iski heti ja kuulostaa vähintään yhtä hyvältä nyt pari–kolmekymmentä kuuntelukertaa myöhemmin.

Regina – Harjun takaa
Ensimmäinen single vei keväällä jalat alta, toinen ei enää ihan vakuuttanut. Albumi kuulosti ensin tasapaksulta, en erottanut kappaleita toisistaan. Bändin uusi suunta miellytti toki, mutta levy tuntui valjulta kopiolta esikuvistaan. Pieni tauko teki kuitenkin ihmeitä, sen jälkeen sävyt pääsivät esiin aivan uudella tavalla. Ennen pitkää hoksasin, että levyllä on yhdeksän eri kappaletta, joista useimmat ovat vieläpä hienoja.

The Horrors – Monica Gems
Tämäkin levy meni aluksi vähän ohi, kuulosti ihan jänskältä mutta epämääräisen haahuilevalta ja horjahtelevalta. Ehdin melkein jo huolestua, mutta äkkiä kaikki loksahti kohdalleen. Kappaleet alkoivat kuulostaa toinen toistaan paremmilta, ja pian oli selvää, että vuoden ykköslevy on tässä. Noin 30 kuuntelun jälkeenkään en osaa nimetä suosikkibiisiäni, mutta yksi parhaista on ehdottomasti tämä levyn suoraviivaisimpiin kuuluva raita, joka on silkkaa Suedea.

Elbow – The Birds
Elbow'n uusin levy on todella komea, ehkä jopa bändin toiseksi paras, ja majesteettinen avausbiisi on sen hienointa antia. Se paras Elbow-albumi on muuten omissa kirjoissani debyytti Asleep in the Back, vaikka tunnettu mielipidevaikuttaja K. Onsensus vannookin The Seldom Seen Kid -levyn nimeen.



Poplaari täyttää tänään kaksi vuotta. Välillä en millään olisi uskonut, että blogi jatkuu näin pitkään, mutta tässä sitä edelleen ollaan.

Kahden vuoden aikana olen ehtinyt tehdä monta soittolistaa, joista oma suosikkini lienee se ihan ensimmäinen. Tykkään edelleen tehdä näitä listoja, miettiä huolella biisijärjestystä ja draaman kaarta mixtape-hengessä, vaikka minulle onkin väitetty, että mixtapejen aika on ohi. En tiedä, mitä mieltä te olette. Onko nykykuuntelijoille paras soittolista sellainen, että kootaan iso kasa biisejä, jotka voi panna soimaan shufflella taustalle, vai onko tällaisille tarkemmin rajatuille ja suunnitelluille kokonaisuuksille vielä tilausta?

Aluksi pidin Poplaaria musiikkiblogina, jossa oli välillä kirjajuttuja, mutta viime aikoina vaaka on kallistunut enemmän kirjojen suuntaan. En edelleenkään ole varma, mitä lukijat tuumaavat tällaisesta eri suuntiin harhailevasta blogista. Tympääntyvätkö musiikki-ihmiset jatkuviin kirjajuttuihin, ovatko musapäivitykset kirjaväelle pelkkä ylimääräinen rasite? Oli miten oli, tällaisena blogi pysynee jatkossakin, joten kai teidän on vain yritettävä kestää. :)

Kirjojen osalta olen miettinyt, pitäisikö yrittää kirjoittaa oikeita kirja-arvioita pintaraapaisujen sijaan. Tuoreimman Haahtela-jutun voisi ehkä melkein tulkita sellaiseksi, mutta jotenkin tuntuu, että tuollaiset jutut ovat minulle vähän liikaa. Tykkään intoilla kirjoista, joista pidän, mutta en osaa analysoida teoksia syvällisesti saati asettaa niitä laajempiin viitekehyksiin. Sama tunne on oikeastaan vaivannut minua yliopiston muinaisista kirjallisuuskursseista asti. Mutta katsotaan nyt, jos vaikka vielä rohkaistuisin. Jospa kokeilisin pyytää kustantamolta arvostelukappaleen jostain minua kiinnostavasta kirjasta? Miten se muuten edes tapahtuu, ja mahdetaanko sellaisia lähettää kenelle tahansa? Kertokaa minulle, te oikeat kirjabloggaajat!

Olisi kiva jatkaa pähkäilyä, mutta aika loppuu taas kesken. Kiitos kärsivällisyydestänne, palaillaan!

Vuoden levyt

1. The Horrors – Skying
2. The Feelies – Here Before
3. The New Tigers – s/t
4. I Break Horses – Hearts
5. Regina – Soita mulle
6. Fountains of Wayne – Sky Full of Holes
7. Kurt Vile – Smoke Ring for My Halo
8. Elbow – Build a Rocket Boys!
9. Jonny – s/t
10. Death in Vegas – Trans-Love Energies

Soittolista ja selitykset täällä.

Vaihteeksi uutuuslevy: The War on Drugs

Bob Dylan goes shoegaze? Niin joku sanoi, enkä välttämättä tyrmäisi vertausta.

The War on Drugs – Slave Ambient
(Secretly Canadian 2011)

Nuorehko amerikkalaisyhtye The War on Drugs oli mennyt minulta ohi, ennen kuin kuulin Baby Missiles -kappaleen tänä aamuna Facebookin Levyraadissa. Vastustamattomasti rullaava biisi sai minut etsimään heti lisää Spotifysta, ja sieltähän löytyi tämä elokuussa ilmestynyt albumi.

Levy on kevyt, rento, lämmin, soljuva, huumaavakin. Varmasti toimisi hienosti kesäisellä maaseudulla ajellessa, vaikken autoilusta välitäkään. Tästä "kosmisesta americanasta" tulee mieleen eräs kadonnut pikkuklassikko, Mazarinin A Tall-Tale Storyline (2001). Muutama kappale voisi olla suoraan Kurt Vilen mainiolta maaliskuiselta Smoke Ring for My Halo -levyltä, eikä ihme, sillä Vile oli aiemmin mukana bändissä.

Ekalla kuuntelulla olin ihan että jee, vuoden paras levy. Tokalla kuuntelulla aloin suunnitella, mitä ylisanoja käyttäisin tässä jutussa. Mutta sitten menin kuuntelemaan levyn vielä kolmatta kertaa melkein peräkkäin ja aloin epäillä, onko se sittenkään niin ihmeellinen. No, pitänee vain vähän hillitä tahtia, ilmeisen houkuttavaa ja koukuttavaa kuunneltavaa tämä kumminkin on.

Ei tässä muuta, halusin vain vaihteen vuoksi esitellä uudemmanpuoleisen levyn, kun tuo Gay Dad -juttukaan ei näytä herättävän kiinnostusta (höh!).

Maalissaalis

Jottei musiikki ihan unohtuisi, todettakoon heti alkuun, että hankin tässä kuussa peräti kaksi uutuuslevyä.



Elbow – Build a Rocket Boys!
Englantilaisyhtyeen viides levy on sanalla sanoen tyylikäs. Varsinkin kahdeksanminuuttinen avausraita The Birds on harvinaisen komeaa kuultavaa.

Jonny – Jonny
Tämän superkokoonpanon ytimessä on skottilais-walesilainen voimakaksikko, Teenage Fanclubin Norman Blake ja Gorky's Zygotic Myncin Euros Childs. Erittäin hauska levy, tsekatkaa vaikka yli kymmenminuuttinen Cave Dance -pläjäys. Muiden kappaleiden pituus vaihteleekin sitten 1.40:n ja 3.35:n välillä.

(Näitäkään levyjä tuskin olisin raaskinut ostaa ilman jouluna saamaani lahjakorttia. Kiitos vaan!)

Sitten vakioaiheeseen eli kuukauden kirjoihin.



James Salter: Leikkiä ja ajanvietettä
(A Sport and a Pastime, 1967, suom. Ilkka Malinen 1988)
Tämän hain kirjastosta heti luettuani Joanan blogista, että Joel Haahtela oli maininnut kirjan suosikkinaan. Salterin tyyli vaikuttikin aluksi hyvin haahtelamaiselta ja ehdin jo innostua tosissani, mutta vähitellen tarina meni liikaa yhden asian ympärillä pyörimiseksi. (Aihepiiri tuli yllätyksenä, sillä vilkaisin etukäteen vain kansia enkä huomannut takaliepeen juonikuvausta.) Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä, enimmäkseen kaunista kieltä. Haahtela kohtaa Henry Millerin?

Barbara Stoney: Enid Blyton
(Enid Blyton, 2006, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Mukava yllätys Kirjatorin kahden euron päiviltä. Tätä ennen en tiennyt Enid Blytonin (1897–1968) elämästä yhtikäs mitään, nyt tiedän vähän enemmän. Alun perin jo vuonna 1974 julkaistu, 2000-luvulle päivitetty elämäkerta kertoo tytöstä, joka ei koskaan oikein aikuistunut. Enidin elämään kuului vanhempien avioeron salailua, välien katkaisu äidin kanssa, kaksi omaa avioliittoa, kaksi tytärtä ja satoja kirjajulkaisuja. Jännintä oli kuulla Blytonin kirjoitusprosessista: hän istahti kirjoituskoneen ääreen, keskittyi ja saman tien näki mielensä näyttämöllä lapset, jotka ryhtyivät seikkailemaan omin päin. Enidin tarvitsi vain kirjoittaa tarina muistiin niin nopeasti kuin sormet antoivat myöten.



Siri Hustvedt: The Summer Without Men (2011)
Tästähän kirjoitin jo ennakkojutunkin. Varsin miellyttävä kirja. Ei ehkä mikään mestariteos, mutta vetävä tarina ja paljon kiinnostavia eri-ikäisiä (nais)hahmoja.

Enid Blyton: Seikkailujen laiva
(The Ship of Adventure, 1950, suom. Laila Järvinen 1961)
Jälleen yksi mieleenpainuva seikkailu, tällä kertaa Välimerellä aarteen perässä. Elämäkerran lukeminen antoi tähän mielenkiintoiset eväät, mutta turha analysointi unohtui pian, kun tarina vei mukanaan. Kokoelmastani puuttuu enää kaksi osaa: Seikkailujen joki ja Seikkailujen sirkus (ostan mielelläni, jos jollakulla on ylimääräisiä).

(Tässä välissä oli tarkoitus lukea Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, mutta en jaksanut kuin reilut 80 sivua. Epäilemättä hyvä kirja, mutta synkeät ihmiskohtalot alkoivat masentaa enkä halunnut velloa viikonloppuani alakulossa. Tuli kyllä vähän huono omatunto.)

Tim Thornton: Death of an Unsigned Band (2010)
Tästä kirjailijasta ja kirjasta en ollut kuullutkaan – kiitokset kirjastontädille tai -sedälle, joka oli asettanut sen esille. Levytyssopimusta tavoittelevasta lontoolaisyhtyeestä kertova romaani on kerrassaan mainio tapaus, jota voi suositella kaikille Hornby-faneille. Kirjasta pystyy varmasti nauttimaan, vaikkei olisikaan perehtynyt vuosituhannenvaihteen brittiskeneen, mutta vielä enemmän siitä saanee irti, jos muistaa JJ72:n, Gay Dadin ja King Adoran. Kirjan päähenkilöbändi kuulostaa paperilla niin hyvältä, että olisin takuulla tykännyt siitä kymmenen vuotta sitten. Thorntonin ensimmäinen kirja The Alternative Hero alkoi tämän myötä kiinnostaa sen verran paljon, että harkitsen sen tilaamista.

Carol Shields: Pikkuseikkoja
(Small Ceremonies, 1976, suom. Hanna Tarkka 2011)
Shieldsin 35-vuotiaan esikoisromaanin suomennos tuli ihan puun takaa. Minulla oli sattumoisin juuri lainassa kahden ensimmäisen romaanin alkukielinen yhteisjulkaisu Duet, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt lukea sitä, joten ei ollut mitään tekosyytä jättää tätä ostamatta. Ilokseni voin todeta, että ohuudestaan ja esikoisuudestaan huolimatta Pikkuseikkoja ei kalpene yhtään Shieldsin myöhempien mestariteosten rinnalla. (Kirjassa mainitaan jopa Iris Murdoch, hiih!) Muuta en oikein osaa tästä sanoa – jos haluatte tarkemman kuvauksen, katsokaa mitä vaikkapa Leena on kirjoittanut. Kyllähän tämän täytyy olla kuukauden paras. Sain juuri tietää, että se henkilö, jonka ansiosta tutustuin Shieldsiin, lukee kuin lukeekin tätä blogia. Suurkiitos vielä kerran!

14

Tällä viikolla tulin epähuomiossa ostaneeksi neljätoista cd-levyä.



Kahdeksan alimmaista rohmusin kirppikseltä yhteensä 4,25 eurolla, loput kuusi Tampereen uudesta levykaupasta. Asioita joita en olisi koskaan kuvitellut näkeväni tamperelaisessa levykaupassa: oma hyllypaikka Sad Lovers & Giants -yhtyeelle. Äx oli muutenkin erittäin positiivinen kokemus. Siitä on kauan, kun olen viimeksi joutunut levykaupassa miettimään, tohdinko ostaa näin paljon kerralla.

Kuulkaapas Interpolia

Huomasin Laurin erinomaisesta blogista, tai oikeastaan blogin sivupalkin Twitter-ikkunasta (tunnustus: en ole ikinä käynyt Twitterissä), että Interpolin ensi viikolla julkaistava neloslevy on nyt kuultavissa.

Turn On the Bright Lights oli minun asteikollani viiden tähden levy, Antics neljän ja Our Love to Admire kolmen. Nimetön uutukainen ei missään nimessä ole kahden tähden levy, mutta ensikuuntelu jätti ristiriitaisen vaikutelman. Kansikuvasta huolimatta yhtye ei ole räjäyttänyt itseään kappaleiksi, vaan liikkuu entisenlaisissa maisemissa. Albumin alku vaikutti tylsähköltä, keskivaiheilla olevat jo tutut kappaleet hyviltä, loppu sekalaiselta. Aika näyttää kuinka pitkälle bändin suoritus riittää, mutta veikkaisin tämän osoittautuvan Interpolin kolmanneksi parhaaksi levyksi.

Mitä mieltä sinun mielipiteesi on Interpolin nykykunnosta?

Muita hyviä kemikaaleja

Blogin punainen lanka on solmussa ja solmu hukassa.
Mitä kirjoitan, kenelle ja miksi?

Jos tämä olisi aktiivinen musiikkiblogi, olisin ehkä kirjoittanut The Chemical Brothersin tuoreimmasta levystä ja siitä, kuinka levy palautti uskoni ja mielenkiintoni veljeksiin ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella, vaikka hienoin kappale Escape Velocity kuulostaakin hetkittäin erehdyttävän paljon Underworldin kuudentoista vuoden takaiselta Rez-klassikolta. Lopuksi olisin maininnut, että paras Further-niminen levy on kuitenkin edelleen Genevan debyyttialbumi vuodelta 1997, ja tarjonnut lukijoille Spotify-linkit molempiin edellä mainittuihin albumeihin.

Jos tämä olisi henkevä kirjablogi, olisin kenties puinut Petri Tammisen uusinta matkaa miehisyytensä ytimeen ja kertonut Tammisen kohtaamisesta kirjakaupassa. Olisin paljastanut, että vaikka olin etukäteen suunnitellut kiittäväni Tammista hänen aiemmista kirjoistaan, tapaaminen hujahtikin ohi hieman vaatimattomammin repliikein.


Tamminen: "Hei."
Minä: "Hei." [Ojennan kirjan Tammiselle.] "Pekalle, kiitos."
Tamminen: "Pekalle?"
Minä: "Joo."
Tamminen [signeeraa kirjan ja ojentaa sen takaisin minulle]: "Ole hyvä."
Minä: "Kiitos."
Lopuksi olisin maininnut, että toisaalta ihan hyvä näin, koska Tamminen on valitellut kehujen vastaanottamisen vaikeutta.

Tämä ei ole aktiivinen musiikkiblogi eikä henkevä kirjablogi, mutta tämä saattaa olla ainoa blogi, jossa The Chemical Brothers ja Petri Tamminen mainitaan samassa virkkeessä. Onhan sekin sentään jotain?

Uusi Teenage Fanclub!

Oli tarkoitus olla ennakkokuuntelematta Shadowsia, mutta totta kai annoin periksi kiusaukselle välittömästi, kun kaveri laittoi linkin. Ainakin aloitus kuulostaa hienommalta kuin uskalsin odottaakaan.
♥♥♥TFC♥♥♥
(Lisäys: nyt levy on toki myös Spotifyssa.)