Kirjoja syksyn arkistosta

Loput rästikirjat tulevat tässä.

SYYSKUU

Emer McCourt: Elvis, Jeesus ja minä
(Elvis, Jesus and Me, 2004, suom. Kristiina Savikurki 2005)
Pohjoisirlantilainen lapsuudenkuvaus alkoi lupaavasti ("Inhoan alkuja, mikä on vähän hankalaa, kun niihin kuitenkin törmää koko ajan"), mutta aloitus taisi lopulta jäädä kirjan parhaaksi anniksi. Sääli.

Helen Walsh: Go to Sleep (2011)
Walshin kaksi aiempaa kirjaa Brass (2005) ja Once Upon a Time in England (2008) (jotka on julkaistu suomeksi tyhmillä nimillä Lutka ja Englantilainen tragedia) olivat molemmat järisyttäviä lukuelämyksiä, varsinkin jälkimmäinen. Unettomasta yksinhuoltajaäidistä kertova uutuus ei tasokkuudestaan huolimatta tehnyt ihan yhtä suurta vaikutusta. Ehkä kirja olisi iskenyt kovempaa, jos kotona olisi parkuva vauva, mutta ne ajat ovat sentään jo kaukana takana päin. Hienosti Walsh joka tapauksessa kirjoittaa, pidän häntä edelleen yhtenä parhaista nuorista brittikirjailijoista.

Riikka Pulkkinen: Raja (2006)
Poimin Raja-pokkarin kirjaston kierrätyskärrystä joskus 3–4 vuotta sitten, mutta en millään jaksanut aloittaa lukemista ja lopulta suuressa viisaudessani kiikutin kirjan divariin. Pulkkinen niputtui mielessäni samaan kastiin Sofi Oksasen kanssa: "liian suosittu, ei mulle". Mutta nyt kun se Puhdistuskin tuli luettua, kynnys Pulkkiseen tutustumiseen madaltui huomattavasti. Kun vaimo vielä lainasi Rajan, luki sen ja suositteli, pakkohan siihen oli tarttua. Ja kyllä, pidin paljon. Totta tulee varmaan luettua lähiaikoina, vaikka ajatus uudesta painoksesta uusine loppuratkaisuineen hieman ärsyttääkin, kun omassa hyllyssä odottaa se vanhempi versio.

David Nicholls: Starter for Ten (2003)
One Dayn jälkeen oli tarkoitus lukea The Understudy, jonka olin jo tilannut itselleni, mutta sitten Tampereen paras divari (Lukulaari♥) ilahdutti ikihyviksi tarjoamalla tämän kirjan neljällä eurolla (tai siis käytännössä ilmaiseksi vaihdossa). Lisää kirjasta ja lukukokemuksesta täällä.

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen (2008)
Potter-suomentaja kertoo Potterien suomentamisesta. Zephyrin innostava juttu sai minut lainaamaan tämän, vaikken ollut lukenut ainuttakaan Potteria. Zephyr kyllä varoitteli, että tämän luettuani en ehkä voisi olla tutustumatta niihin, ja oikeassapa oli... Kapari-Jatta on suomentajien ehdotonta aatelia, joten ei ole mikään yllätys, että hän osaa kirjoittaa. Itsehän olen myös käännösalalla, mutta käännöstoimiston liukuhihnatyöläisenä. (Olen siis samalla alalla Kapari-Jatan kanssa vähän samaan tapaan kuin hampurilaisravintolan pihvinpaistaja on samalla alalla gourmetravintolan keittiömestarin kanssa.) Sain tästä kirjasta paljon niin kääntäjänä kuin lukijanakin, ja mikä tärkeintä, se usutti minut kirjaston Potter-hyllylle. Jouduin tosin käymään siellä parikin kertaa ennen kuin sain ekan osan lainaan, mutta se vaiva kannatti nähdä.

Astrid Lindgren: Kalle mestarietsivä
(Mästerdetektiven Blomkvist lever farligt, 1951, suom. Laila Järvinen 1953)
Toisessa Kalle-kirjassa tapahtuu kamalia: murha pikkukaupungissa! Poliisi on neuvoton, mutta onneksi mestarietsivä on valppaana. Jännäksi menee, ennen kuin tilanne ratkeaa.

LOKAKUU

F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby (1925)
Vanhempien hyllystä löytyi tällainen yllätyskirja, jonka rohkaistuin avaamaan yhden kaverin kehuttua sitä. Ja olipahan kyllä vallan erinomaista luettavaa. En muista koska olisin viimeksi lukenut näin vanhan kirjan, mutta lukiessa ikä ei yhtään painanut. Joitakin vanhoja sanoja lukuun ottamatta teksti tuntui ajattomalta, Fitzgeraldin kieli elää yhä. Tämän ja Revolutionary Roadin luettuani olen miettinyt, kannattaisiko vähitellen muuttaa suhtautumistani klassikoihin.

Johan Bargum: Kesäpoika
(Sommarpojken, 1984, suom. Rauno Ekholm 1984)
Syyskesän jälkeen halvalla haalimistani Bargumeista tuli ensimmäisenä luettua tämä kiinnostavimmalta vaikuttanut. Kirjoissa tuntuu olevan muutakin samaa kuin yhdyssanan toinen osa – merellisissä maisemissa liikutaan, muistot vaivaavat, aurinkoisiakin päiviä leimaa tumma pohjavire. Tämä kirja vahvisti näkemystäni Bargumista varteenotettavana kirjailijana. Huomasin juuri, että häneltä ilmestyy alkuvuodesta pitkästä aikaa uusi romaani, Syyspurjehdus (tai siis suomennos tulee silloin, tuosta HBL-lainauksesta päätellen alkuteos on jo ilmestynyt). Jännää.

Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä
(Kalle Blomkvist och Rasmus, 1953, suom. Laila Järvinen 1954)
Tämä taisi aikanaan olla suosikkini näistä, ja tarina tuntui vahvimmalta nyt uusintakierroksellakin. Kallen ja kumppanien seikkailu kidnappaajien jäljillä ja kynsissä vetää helposti vertoja esim. Blytonin parhaille tuotoksille.

David Nicholls: The Understudy (2005)
Kahden hienon Nichollsin jälkeen ajattelin vähän säästellä kolmatta, mutta enpä malttanut kauan (tästäkin lisää juttua täällä). Toivottavasti mies ei jää paistattelemaan suosiossaan vaan kirjoittaa pian lisää.

Enid Blyton: Seikkailujen joki
(The River of Adventure, 1959, suom. Riitta Wejberg 1979)
Tähän sopisi melkein samat sanat kuin kesällä lukemaani Seikkailujen sirkukseen. Paitsi että tämän muistin hyvin lukeneeni ennenkin. Nyt on koko sarja hyllyssä ja luettuna, ah.

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
(Harry Potter and the Philosopher's Stone, 1997, suom. Jaana Kapari 1998)
Ja niin minusta tuli Potter-fani 36-vuotiaana, hih. Onhan tämä vähän eri kaliiperia kuin nuo lapsuuden suosikkikirjasarjani, en yhtään ihmettele Harryn suosiota. Tästä kirjasta tehdyn elokuvan olin nähnyt joskus kymmenen vuotta sitten, mutta se ei pilannut jännitystä.

J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
(Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998, suom. Jaana Kapari 1999)
Ja toinen heti perään... Ei oikeastaan harmita yhtään, että aloin lukea näitä vasta nyt, onpahan vielä paljon herkkuja jäljellä. Näitä kirjoja lienee turha yrittää kuvailla sen enempää, eivätköhän kaikki ole jo lukeneet ne?

J. P. Pulkkinen: Pieni kaistale maata (2011)
Tämän merkitsin kalenteriini luettuani jostain kehuvan arvostelun. Pari viikkoa myöhemmin näin kirjan divarissa, selailin ja vakuutuin heti. Konsepti on saman tapainen kuin Nick Hornbyn kirjassa 31 Songs (2003), mutta tässä on selvästi omaelämäkerrallisempi ote ja yksi biisi vähemmän. Nuoresta asti musiikkiin intohimoisesti suhtautunut Pulkkinen peilaa elämäänsä mm. David Bowien, Nick Draken, Sex Pistolsin, Joy Divisionin, Smithsin, Kate Bushin, Kauko Röyhkän ja Mamban(!) biisien kautta hienoin tuloksin. Kirjan luettuani kokosin soittolistan (kaikki biisit lukuun ottamatta viimeistä eli Beatlesin Come Togetheria), kuuntelin sen ja totesin, että kirja oli enemmän kuin musiikillisten osiensa summa. Pulkkinen soitti aikanaan bassoa Päät- ja Keba-yhtyeissä (joista kumpaankaan en ole vielä tutustunut) ja on tätä ennen kirjoittanut kolme tai neljä kirjaa, joita aion nyt kyllä katsella kirjastosta.

(Teknisten ongelmien takia jouduin jälleen turvautumaan tylsiin netistä poimittuihin kuviin. Jatkossa yritän taas panostaa omiin otoksiin.)

Tiedän mitä luin viime kesänä

...ja kohta tiedätte tekin. Kuukausittaiset lukuraporttini tyssäsivät toukokuuhun, nyt yritän vähän paikkailla. Osa kirjoista vilahti jo kesän ostoksissa, mutta eivät läheskään kaikki.

KESÄKUU

Nämä kirjat tuli vielä kuvattua, vaikka juttu jäikin kirjoittamatta.



Enid Blyton: Seikkailujen sirkus
(The Circus of Adventure, 1952, suom. Riitta Wejberg 1979)
Huusin kirjan netistä, kun kyllästyin etsimään muualta. Luulin lukeneeni kaikki Seikkailut joskus 80-luvun puolivälissä, mutta tämä Tauri-Hessiaan sijoittuva seikkailu ei kyllä tuntunut yhtään tutulta. Taattua laatuahan se oli.

Peter J. Conradi: Iris Murdoch – A Life (2001)
Tätä yli 600-sivuista tiiliskiveä ehdin selailla kirjastossa monta kertaa, ennen kuin uskaltauduin lainaamaan. Lukeminen vaati pientä tsemppausta, Conradi oli tehnyt turhankin perusteellista jälkeä. Toki oli kiinnostavaa kuulla, keitä kaikkia tärkeitä ja hienoja ihmisiä Murdoch tunsi, mutta vähän vähempikin olisi riittänyt. Taisi mennä yli puolenvälin, ennen kuin päästiin Murdochin ensimmäisen kirjan julkaisuun asti. Lukukokemus oli siis kokonaisuutena hieman puuduttava, mutta paljon mielenkiintoistakin tuli opittua.

Johan Bargum: Syyskesä
(Sensommar, 1993, suom. Rauno Ekholm 1993)
Tunnelmallinen teos toimi mainiosti myös ennen juhannusta. En ollut kuullutkaan koko kirjailijasta, ennen kuin luin tämän jutun.

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut
Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
Joel Haahtela: Elena
Joel Haahtela: Perhoskerääjä
Joel Haahtela: Lumipäiväkirja
Joel Haahtela: Katoamispiste
Kesäkuun lopun Haahtela-maraton tuli käsiteltyä täällä. Kolmas lukukerta ja seitsemän kirjaa kymmenessä päivässä eivät olleet yhtään liikaa paatuneelle fanille.

HEINÄKUU

David Nicholls: One Day (2009)
Tämä kulki repussa kesäloman alkupuolella, mahtavaa luettavaa niin mökillä kuin Helsingin-reissullakin. (♥ David Nicholls ♥)

Hannu Väisänen: Apupata (2011)
Anopin suosikkikirja löytyi kirppikseltä ja tuli hotkaistua nopeasti. Hauska kirja, fiksu mies, pitäisi kai lukea romaanejakin.

Richard Yates: Revolutionary Road
(Revolutionary Road, 1961, suom. Markku Päkkilä 2008)
Kirppisostoksia tämäkin, jostain parin vuoden takaa. En ymmärrä miksen saanut luettua aiemmin, ehkä klassikkokammoni takia. Hieno kirja, täysin maineensa veroinen.

Iris Murdoch: An Accidental Man (1971)
Kesälomalla tartuin myös yhteen hyllyssä odottaneista Murdocheista, enkä sitten meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni, mökkireissullakin tuli valvottua myöhään sen parissa. Ehkä tuo yllä mainittu elämäkerta jotenkin sementoi Murdochin aseman suosikkikirjailijanani (siis heti Haahtelan jälkeen, vaikka eihän näitä kahta oikeastaan voi verrata millään tavalla). Tässä kirjassa oli tutut ihmissuhdekiemurat ja kaikki muukin kohdallaan.

Ian McEwan: Mustat koirat
(Black Dogs, 1992, suom. Leevi Lehto 1994)
Ei ollut parasta McEwania tämä, mutta ihan luettava.

Colm Tóibín: Brooklyn
(Brooklyn, 2009, suom. Kaijamari Sivill 2011)
Koukuttava tarina irlantilaistyttösestä, joka lähtee Amerikkaan töihin. Toíbín kuvaa 50-lukulaisen nuoren naisen elämää kiehtovasti ja uskottavasti.

Alan Bennett: Epätavallinen lukija
(The Uncommon Reader, 2007, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Taas yksi pieni helmi kirjaston "Kannattaa lukea" -hyllystä. Bennett kertoo hauskasti, millaisiin vaikeuksiin Englannin kuningashuone joutuu, kun kuningattaresta tulee lukutoukka.

Colm Tóibín: The Blackwater Lightship (1999)
Toíbínin vanhempi kirja on hieman synkempää kertomaa kolmen sukupolven naisista, joiden on pitkästä aikaa yritettävä tulla toimeen toistensa kanssa, kun perheenjäsen sairastuu. Ei silti ollenkaan ahdistava kirja, päinvastoin.

ELOKUU

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
Tämä sen sijaan oli ahdistava kirja, mutta hyvä kuitenkin, että tuli luettua (enpä olisi vielä viime vuonna uskonut).

Irvine Welsh: Glue (2001)
Inspiroiduin palaamaan tämän jo 10 vuotta sitten lukemani kirjan pariin, kun kulttuuriministeri nimesi sen (Liima-suomennoksen) suosikkikirjakseen. Neljän kaveruksen kasvutarina on Welsh-asteikolla vähän kesymmästä päästä, mutta ei jätkien elämästä värikkyyttä puutu. Hieno tarina kaiken kaikkiaan, ja taas sai huomata, kuinka lukuperspektiivi muuttuu ja kehittyy vanhetessa.

Petri Tamminen: Elämiä (1994)
Petri Tamminen: Miehen ikävä (1997)
Innostuin ottamaan Tammisenkin tuotannon uusintakierrokselle, kun kokoelmani täyttyi Piiloutujan maan myötä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole päässyt näitä kahta ensimmäistä kirjaa pidemmälle. Aavistuksen vaisumpia tapauksia kuin myöhemmät kirjat, vaikkeivät toki huonoja nämäkään.

Iris Murdoch: The Sacred and Profane Love Machine (1974)
Kuten todettu, Murdoch on erikoistunut kierohkoon ihmissuhdekuvaukseen, ja tämäkin kirja on sitä itseään. Kaksoiselämää viettävän miehen kaksi elämää ajautuvat törmäyskurssille odottamattomin seurauksin. Tämän jälkeen hyllyssä on enää kaksi lukematonta Murdochia, ja puolisen tusinaa kirjaa on yhä hankkimatta. (Ei huvita vielä ajatella, miltä tuntuu sitten, kun kaikki on haalittu ja luettu.)

Kauko Röyhkä: Kreikkalainen salaatti (2011)
Kolme erilaista ihmistä matkustaa Kreikkaan, kukin omista syistään. Röyhkän uusin on hyvää viihdettä, ei sen enempää eikä vähempää.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
(Stille dager i Mixing Part, 2009, suom. Outi Menna 2011)
Pieni ja harmiton kirja, joka kirvoitti muutamat vaisuhkot naurut. Loe on pystynyt paljon parempaankin, mutta kyllä tämä sentään voittaa edellisen kirjan (Muleum).

Astrid Lindgren: Yksityisetsivä Kalle Blomkvist
(Mästerdetektiven Blomkvist 1946, suom. Laila Järvinen 1948)
En yhtään ihmettele, että tykkäsin näistä kirjoista lapsena, koska tykkään kovasti edelleen. Voisikin olla aika suositella näitä omalle pojalle – ja tytölle. Mestarietsiväkirjat ovat muistaakseni ainoita Lindgreneitä, jotka olen lukenut itse (Pepit ynnä muut meille luki äiti). Nyt kiinnostaisi lukea muitakin.

Maalissaalis

Jottei musiikki ihan unohtuisi, todettakoon heti alkuun, että hankin tässä kuussa peräti kaksi uutuuslevyä.



Elbow – Build a Rocket Boys!
Englantilaisyhtyeen viides levy on sanalla sanoen tyylikäs. Varsinkin kahdeksanminuuttinen avausraita The Birds on harvinaisen komeaa kuultavaa.

Jonny – Jonny
Tämän superkokoonpanon ytimessä on skottilais-walesilainen voimakaksikko, Teenage Fanclubin Norman Blake ja Gorky's Zygotic Myncin Euros Childs. Erittäin hauska levy, tsekatkaa vaikka yli kymmenminuuttinen Cave Dance -pläjäys. Muiden kappaleiden pituus vaihteleekin sitten 1.40:n ja 3.35:n välillä.

(Näitäkään levyjä tuskin olisin raaskinut ostaa ilman jouluna saamaani lahjakorttia. Kiitos vaan!)

Sitten vakioaiheeseen eli kuukauden kirjoihin.



James Salter: Leikkiä ja ajanvietettä
(A Sport and a Pastime, 1967, suom. Ilkka Malinen 1988)
Tämän hain kirjastosta heti luettuani Joanan blogista, että Joel Haahtela oli maininnut kirjan suosikkinaan. Salterin tyyli vaikuttikin aluksi hyvin haahtelamaiselta ja ehdin jo innostua tosissani, mutta vähitellen tarina meni liikaa yhden asian ympärillä pyörimiseksi. (Aihepiiri tuli yllätyksenä, sillä vilkaisin etukäteen vain kansia enkä huomannut takaliepeen juonikuvausta.) Kokonaisuutena kirja oli kuitenkin hyvä, enimmäkseen kaunista kieltä. Haahtela kohtaa Henry Millerin?

Barbara Stoney: Enid Blyton
(Enid Blyton, 2006, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Mukava yllätys Kirjatorin kahden euron päiviltä. Tätä ennen en tiennyt Enid Blytonin (1897–1968) elämästä yhtikäs mitään, nyt tiedän vähän enemmän. Alun perin jo vuonna 1974 julkaistu, 2000-luvulle päivitetty elämäkerta kertoo tytöstä, joka ei koskaan oikein aikuistunut. Enidin elämään kuului vanhempien avioeron salailua, välien katkaisu äidin kanssa, kaksi omaa avioliittoa, kaksi tytärtä ja satoja kirjajulkaisuja. Jännintä oli kuulla Blytonin kirjoitusprosessista: hän istahti kirjoituskoneen ääreen, keskittyi ja saman tien näki mielensä näyttämöllä lapset, jotka ryhtyivät seikkailemaan omin päin. Enidin tarvitsi vain kirjoittaa tarina muistiin niin nopeasti kuin sormet antoivat myöten.



Siri Hustvedt: The Summer Without Men (2011)
Tästähän kirjoitin jo ennakkojutunkin. Varsin miellyttävä kirja. Ei ehkä mikään mestariteos, mutta vetävä tarina ja paljon kiinnostavia eri-ikäisiä (nais)hahmoja.

Enid Blyton: Seikkailujen laiva
(The Ship of Adventure, 1950, suom. Laila Järvinen 1961)
Jälleen yksi mieleenpainuva seikkailu, tällä kertaa Välimerellä aarteen perässä. Elämäkerran lukeminen antoi tähän mielenkiintoiset eväät, mutta turha analysointi unohtui pian, kun tarina vei mukanaan. Kokoelmastani puuttuu enää kaksi osaa: Seikkailujen joki ja Seikkailujen sirkus (ostan mielelläni, jos jollakulla on ylimääräisiä).

(Tässä välissä oli tarkoitus lukea Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta, mutta en jaksanut kuin reilut 80 sivua. Epäilemättä hyvä kirja, mutta synkeät ihmiskohtalot alkoivat masentaa enkä halunnut velloa viikonloppuani alakulossa. Tuli kyllä vähän huono omatunto.)

Tim Thornton: Death of an Unsigned Band (2010)
Tästä kirjailijasta ja kirjasta en ollut kuullutkaan – kiitokset kirjastontädille tai -sedälle, joka oli asettanut sen esille. Levytyssopimusta tavoittelevasta lontoolaisyhtyeestä kertova romaani on kerrassaan mainio tapaus, jota voi suositella kaikille Hornby-faneille. Kirjasta pystyy varmasti nauttimaan, vaikkei olisikaan perehtynyt vuosituhannenvaihteen brittiskeneen, mutta vielä enemmän siitä saanee irti, jos muistaa JJ72:n, Gay Dadin ja King Adoran. Kirjan päähenkilöbändi kuulostaa paperilla niin hyvältä, että olisin takuulla tykännyt siitä kymmenen vuotta sitten. Thorntonin ensimmäinen kirja The Alternative Hero alkoi tämän myötä kiinnostaa sen verran paljon, että harkitsen sen tilaamista.

Carol Shields: Pikkuseikkoja
(Small Ceremonies, 1976, suom. Hanna Tarkka 2011)
Shieldsin 35-vuotiaan esikoisromaanin suomennos tuli ihan puun takaa. Minulla oli sattumoisin juuri lainassa kahden ensimmäisen romaanin alkukielinen yhteisjulkaisu Duet, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt lukea sitä, joten ei ollut mitään tekosyytä jättää tätä ostamatta. Ilokseni voin todeta, että ohuudestaan ja esikoisuudestaan huolimatta Pikkuseikkoja ei kalpene yhtään Shieldsin myöhempien mestariteosten rinnalla. (Kirjassa mainitaan jopa Iris Murdoch, hiih!) Muuta en oikein osaa tästä sanoa – jos haluatte tarkemman kuvauksen, katsokaa mitä vaikkapa Leena on kirjoittanut. Kyllähän tämän täytyy olla kuukauden paras. Sain juuri tietää, että se henkilö, jonka ansiosta tutustuin Shieldsiin, lukee kuin lukeekin tätä blogia. Suurkiitos vielä kerran!

Tammikuun kirjat

Sainpa ajatuksen, että kirjoitan tänä vuonna pienen kommentin jokaisesta lukemastani kirjasta. Se kävikin heti työläämmäksi kuin kuvittelin. Ensi kuussa pitänee lukea vähemmän tai keksiä jotain muuta...



Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
(What I Loved, 2003, suom. Kristiina Rikman 2007)
Hustvedt ehti kiinnostaa pitkään, ennen kuin nappasin tämän pokkarin divarista ja luin vuodenvaihteessa. Värikylläinen, syvästi hengittävä romaani sijoittuu New Yorkin taideympyröihin. Loppupuolella juonikuviot ovat lähellä mennä överiksi, mutta tarina pysyy kuitenkin suunnilleen kasassa. Pidin kirjasta, vaikka se osoittautuikin aika erilaiseksi kuin odotin. Suositellaan ihmisille, joilla on aistit avoinna.

Enid Blyton: Seikkailujen vuori
(The Mountain of Adventure, 1949, suom. Riitta Wejberg 1979)
Jo lapsena pidin Seikkailu-sarjan kirjoja Blytonin parhaina. Toki tykkäsin Viisikoistakin, mutta Seikkailu-kirjojen Filip, Dinah, Jack, Anne ja Kiki-papukaija seikkailivat vielä jännemmissä ympäristöissä ja tarinat olivat vielä mielikuvituksekkaampia. Viime vuonna palasin Seikkailujen pariin ja totesin ilokseni, etteivät ne ole menettäneet hitustakaan viehätyksestään. Tämä Walesin syrjäiselle vuoristoseudulle sijoittuva sarjan viides osa on aika huikea. Suositellaan seikkailuhenkisille.

Iris Murdoch: The Red and the Green (1965)
Murdochin yhdeksäs romaani (seitsemästoista lukemani "murdokki") eroaa rouvan muusta tuotannosta kahden seikan takia: se tapahtuu kokonaan Irlannissa ja sijoittuu tarkasti määritettyyn historialliseen ajankohtaan, Irlannin itsenäistymiskahinoiden alkusoittoon keväällä 1916. Erään suvun kohtaloita kuvaava tarina ei Murdochin asteikolla ole ihan ikimuistoisimpia, vaikka tapahtumia ja toimintaa kyllä riittää. Suositellaan Murdoch-faneille.

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
(The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008, suom. Jaana Kapari-Jatta 2010)
Tästä kirjasta olin kuullut etukäteen pelkkää hyvää, mutta sen loistavuus pääsi silti yllättämään. Kyseessä on toisen maailmansodan jälkeiseen vuoteen sijoittuva kirjeromaani. Tapahtumapaikkana on Ranskan edustalla sijaitseva, Britannian alaisuuteen kuuluva Guernseyn saari, joka joutui sodassa saksalaisten miehittämäksi. Tarinan keskiössä on hätävaleesta alkunsa saanut kirjallinen piiri, josta muodostui saarelaisille tärkeä selviytymiskeino ankeiden miehitysvuosien aikana.

Kirjaa on vaikea kuvailla tuon enempää, saati sitten yrittää selittää, miksi se teki niin suuren vaikutuksen. Tunnelma on yksinkertaisesti niin lämmin ja kirjeet kuljettavat tarinaa niin mukaansatempaavasti, että ainakin minun oli pakko lukea koko 300-sivuinen teos lähes yhdeltä istumalta hymyssä suin. Kyynikko saattaisi väittää tarinaa hampaattomaksi, jopa äiteläksi, mutta sodan kauhut ovat kirjan henkilöillä vielä niin tuoreessa muistissa, että lukijan on helppo suoda heille kaikki se hyvä, mikä heidän osakseen tulee. Oi tätä kirjallisuuden parantavaa voimaa!

Kirjalle ei valitettavasti ole luvassa jatkoa, sillä se jäi Mary Ann Shafferin (1934-2008) ainoaksi. Hän sairastui ennen kirjan julkaisua ja pyysi sisarentytärtään Annie Barrowsia auttamaan tekstin viimeistelyssä. Tällä yhdellä kirjalla Shaffer onnistui kuitenkin tekemään pysyvän vaikutuksen miljooniin ihmisiin. Kuukauden paras, ihme jos ei koko vuodenkin. Suositellaan kaikille, jotka rakastavat kirjoja.

Bernhard Schlink: Lukija
(Der Vorleser, 1995, suom. Oili Suominen 1998)
Tämä taisi olla jonkinmoinen bestseller, eikä syyttä. Kirjan ensimmäinen osa kuvaa teinipojan ja naisen suhdetta, epäsovinnaista mutta inhimillistä. Toisessa osassa menneisyys nostaa rumaa päätään, jolla on natsin kasvot. Suositellaan vakavamielisille lukijoille.

S. E. Hinton: Tex (1979)
Hinton osaa kuvata kovakuorisia mutta herkkämielisiä nuoria paremmin kuin kukaan. Hänenkin kirjoistaan pidin jo 80-luvulla, mutta nyt niistä tuntuu saavan irti ehkä vieläkin enemmän. Tex on mielestäni ihan yhtä hieno kuin Hintonin tunnetuin teos Me kolme ja jengi. Suositellaan kaikille, koviksista hevostyttöihin.



Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito
(Buzz Aldrin, hvor ble det av deg i alt mylderet?, 2005, suom. Katriina Savolainen 2007)
Norjaan ja Färsaarille sijoittuva tarina hieman erikoisesta nuoresta miehestä ja hänen seikkailuistaan muiden vähintään yhtä omalaatuisten tyyppien parissa. Kirjan osat on nimetty The Cardigansin levyjen mukaan - eihän sellainen kirja voi olla huono. Suositellaan Erlend Loen ystäville ja astronauttien ihailijoille.

Irène Némirovsky: Tanssiaiset
(Le Bal, 1930, suom. Anna-Maija Viitanen 2007)
Tämän kauniin pienen kirjan ostin Kirjatorilta 50 sentillä ihan vain ulkoasun perusteella. Sisältökin miellytti, maukasta sosiaalista satiiria, piikikästä muttei säälimätöntä. Kirjailijalle kävi myöhemmin kehnosti, taas natsien takia. Suositellaan niille, joita harmittaa jäädä kutsua vaille.

Joel Haahtela: Katoamispiste (2010)
Kun huomasin, että ensimmäisestä lukukerrasta oli tasan vuosi, oli pakko kokeilla, vieläkö taika on tallella. Oli se. Suositellaan kaikille, ja erityisesti niille, joiden mielestä etsiminen voi joskus olla tärkeämpää kuin löytäminen.

Siri Hustvedt: Lumous
(The Enchantment of Lily Dahl, 1996, suom. Kristiina Rikman 2009)
Lumous osoittaa, ettei Kaikki mitä rakastit -kirjan omituinen juonikehittely ole mitenkään poikkeuksellista Hustvedtin tuotannossa. Päinvastoin, tässä kirjassa tapahtuu vielä kummallisempia asioita. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on pikkukaupunki, mutta taide on taas tärkeässä osassa, päähenkilö on taidemaalariin rakastuva nuori tyttö. Hieman hämmentävä mutta kiehtova kirja. Suositellaan ainakin niille, jotka ovat pitäneet jostain muusta Hustvedtin kirjasta.

Robert A. Morace: Irvine Welsh's Trainspotting (2001)
Olen aikeissa lukea Trainspottingin pian uudelleen ja päätin valmistautua siihen tällä lukijan oppaalla... Morace esittää ihan hyviä pointteja kirjan rakenteesta, henkilöistä ja viitekehyksestä (tms.). Samalla hän toki myös "spoilaa" muutamia juttuja, jotka olin täysin unohtanut vuosi(kymment)en varrella. En tiedä missä vaiheessa tällainen opas kannattaisi lukea, ennen vai jälkeen romaanin, mutta suht mielenkiintoista luettavaa yhtä kaikki. Suositellaan akateemisille hedonisteille.

Asta Leppä: Sinä et hävinnyt (2008)
Kuolema astui elämääni kesällä 2006, kun menetin äkillisesti serkkuni, joka oli paras lapsuudenystäväni. Sen jälkeen olen lukenut useita läheisen ennenaikaista kuolemaa käsitteleviä kirjoja, kuten Härkösen Loppuunkäsitelty, Huovisen Pojan kuolema ja Lundánien Viikkoja, kuukausia. Tämä toimittaja Asta Lepän kirja kuuluu samaan kategoriaan ja on yhtä vaikuttava kuin edellä mainitut. Leppä kirjoittaa väkevästi miehestään, joka kuoli moottoripyöräonnettomuudessa kesken avioeroprosessin. Suositellaan kaikille, jotka ovat menettäneet läheisen tai haluavat tietää, miltä se tuntuu.

Hyviä asioita

1. Haahtelan Finlandia-ehdokkuus. Olisinkin ollut vähän pettynyt, jos kirja olisi sivuutettu. Mutta onko siitä voittajaksi? Paha sanoa.

2. Vanhat suosikkibändit: dEUS, Nirvana, Pixies...

3. Enid Blytonin kirjat. Varsinkin Seikkailu-sarja.

4. Levykauppa Äxän laajentuminen Tampereelle. Kuka tietää, vaikka innostuisin vaihteeksi ostamaan levyjä. Tiskin takana pitäisi olla ainakin yksi Platasta tuttu naama.

5. Arkadia International Bookshop. Missään muualla en ole nähnyt yhtä monta Murdochia samalla kertaa - paitsi nykyään omassa hyllyssä.

6. Sadantuhannen biisin haamurajan rikkoutuminen last.fm:ssä. Kuusi vuotta siihen meni. Tällä tahdilla saan miljoonan täyteen 89-vuotiaana!