Itkonen soittaa, Itkonen kirjoittaa

Oletteko huomanneet, kuinka paljon Juha Itkosen kahden uusimman romaanin kannet muistuttavat toisiaan?



Värit, meri, sommittelu, oksan ja käsien suunta - ei voi olla sattumaa. Hiukan omituinen ratkaisu, mutta mielenkiintoista yhtä kaikki.

Seitsemäntoista on monitasoinen romaani. Kirjailija Juha Itkonen kirjoittaa kirjailija Julius Ilosesta, joka kirjoittaa kirjaa nuoresta Henrikistä, jonka elämässä näyttää olevan tiettyjä yhtymäkohtia kirjailija Juha Itkosen nuoruuteen. Kirja oli osittain hieman hämmentävää luettavaa, mutta oli se kuitenkin hyvä. (Jos haluatte tietää enemmän, kokeilkaa jotain oikeaa kirjablogia, kuten tätä.)

Itkonen jaksaa siis kiinnostaa edelleen, vaikka nuo yllä kuvatut kirjakaksoset eivät pärjääkään miehen kahdelle ensimmäiselle kirjalle.



Suosikkini lienee Anna minun rakastaa enemmän, osin ehkä aiheensa takia. Musiikkikuvauksista sai irti vielä enemmän, kun huomasi ilmiselviä viittauksia hämeenlinnalaiseen brittipopyhtyeeseen, jonka basistina ja sanoittajana Itkonen muinoin toimi.



Side-yhtye julkaisi cd-ep:n Attention (1997) ja vaihtoi sitten kieltä ja nimeä. Helmi-nimellä bändi teki kaksi (vai kolme?) cdr-ep:tä ennen kuin vaipui unholaan. Helmi ei oikein iskenyt, mutta Siden ep kuulostaa hienolta aina vaan. Suuria tunteita huokuvat biisit eivät yhtään kalpene parhaan divarisarjan brittipopin rinnalla (mikä on siis kehu - unohdetut brittipopbändit ovat heikkouteni).

Attention-ep:tä ei valitettavasti ole kuultavissa netissä (yllätys yllätys). Mutta kuinka ollakaan, minulla sattuu olemaan yksi ylimääräinen kappale levyä ja ajattelin järjestää pikku arvonnan. Kaikki te (epäilemättä lukuisat) henkilöt, jotka olette kiinnostuneita Itkosesta sekä kotimaisesta ysäribrittipopista, olkaa hyvät ja ilmoittautukaa tähän alle viikon kuluessa. Onnellisen voittajan nimi vedetään kuvitteellisesta hatusta keskiviikkona 13.10. Kiitos!

Signeerattu ensipainos

Milloin tavaroiden ostelu muuttuu keräilyksi? Kokoelman koosta se tuskin on kiinni – ehkä ennemminkin asiaan sijoitetusta henkisestä ja aineellisesta pääomasta.

Tietysti on yksilöllistä, pitääkö itseään keräilijänä vai ei. Oma levynkeräilyharrastukseni alkoi tammikuussa 1995, kun eksyin ensimmäistä kertaa Epe'sin alennusmyyntiin ja tajusin, että levyjä voi ostaa halvalla ja paljon. Sitä tietä sitten kuljin viitisentoista vuotta, kunnes viime syksynä koin äkillisen "parantumisen" (vähän kuin Harvey Pekar).

Tunnen toki pahempiakin tapauksia – itse en sentään koskaan hamstrannut mitään promoja tai saman levyn erimaalaisia painoksia. Mutta vaikka levykokoelmani on hieman supistunut huippuajoista, se ei silti edelleenkään ole millään lailla kohtuuden rajoissa. Loppujen lopuksi on vaikea löytää järjellisiä perusteita esimerkiksi sille, että omistaa samoja levyjä kahdessa eri formaatissa.



(Mutta tuo Pale Saintsin The Comforts of Madness on kyllä hieno levy, klassista 4AD-soundia vuodelta 1990.)

Eikä tarina tähän lopu. Kun yksi pakkomielle hellittää, toinen tulee tilalle. Nyt haalin kirjoja. Tai onhan niitä tullut osteltua aiemminkin, mutta nyt niiden metsästykseen liikenee enemmän energiaa.

Yksi pisimpään etsimistäni kirjoista on Juha Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä. Pokkaripainos oli kai juuri myyty loppuun, kun kiinnostuin Itkosesta. Reilun kolmen vuoden tuloksettoman kirppis- ja divarihaeskelun jälkeen kyllästyin ja ostin kirjan huuto.netistä. Olikin melko hyvä diili, kovakantinen kirja vitosella (olen nähnyt pokkaristakin maksettavan pitkälti toistakymppiä). Myyjä tosin huijasi väittämällä, ettei kirjassa ole merkintöjä, vaikka etulehdellä oli joku tuherrus...



Tähän loppuun vielä päivän teemakappale:
The Lucksmiths - T-Shirt Weather

Kohta levykauppaan, heh.