Oletteko muuten lukeneet Maila Pylkkösen runoja?

Koulun aamuhartaudessa pelotti, että karjaisen kesken virrenveisuun PERKELE SAATANA; kun pelikaverit riisuvat pukukopissa kamppeitaan, pelkään että suustani pääsee OLETTEKO MUUTEN LUKENEET MAILA PYLKKÖSEN RUNOJA?

– Petri Tamminen, Muita hyviä ominaisuuksia (2010)



Maila Pylkkönen: Jeesuksen kylä
Otava 1958, 82 sivua
(Yliopiston kirjaston poistomyynnistä ma 18.2.2013, luettu samana päivänä)

Ilman Tammista olisin luultavasti sivuuttanut tämän 20 sentin poistokirjan jonain hihhulijulkaisuna. Pylkkönen (1931–1986) vaikuttaa kuitenkin olleen kaukana hihhulista.

Kuolemasta on vähän tietämistä,
lähtö on harvoin kaunis,
mutta elämä on lempeys ja voima,
vaikeneminen
     ainoa yksinäisyys ja uskonto jonka tunnustan.

Jotkin runoista ovat hieman vaikeaselkoisempia, mutta enimmäkseen Pylkköstä on helppo ymmärtää. Kokoelma sisältää muun muassa nättiä luonto- ja lapsikuvausta.

Lapset lumisotasilla. Äidit ikkunoissa
     puistamassa päätä.
Pienet mönkiäiset hihkuvat
tuiskinassa, tuiskuttavat lunta.
Isojen lasten leikki on peliä,
punaposkista, vakavaa, vikkelää.
Unohdettu pikkuveli syö lunta kintaastaan.
Pienet pihlajanmarjat nauravat suu raollaan.

Runot eivät varsinaisesti vieneet jalkoja alta, mutta mukavaa luettavaa ne olivat. Vaikka teoksen alaotsikkona on "runoluonnos", sisältö ei tuntunut luonnosmaiselta.

Niin, oletteko te muuten lukeneet Maila Pylkkösen runoja?
Itse voisin lukea lisääkin joskus.

★★★½

Tiedän mitä luin viime kesänä

...ja kohta tiedätte tekin. Kuukausittaiset lukuraporttini tyssäsivät toukokuuhun, nyt yritän vähän paikkailla. Osa kirjoista vilahti jo kesän ostoksissa, mutta eivät läheskään kaikki.

KESÄKUU

Nämä kirjat tuli vielä kuvattua, vaikka juttu jäikin kirjoittamatta.



Enid Blyton: Seikkailujen sirkus
(The Circus of Adventure, 1952, suom. Riitta Wejberg 1979)
Huusin kirjan netistä, kun kyllästyin etsimään muualta. Luulin lukeneeni kaikki Seikkailut joskus 80-luvun puolivälissä, mutta tämä Tauri-Hessiaan sijoittuva seikkailu ei kyllä tuntunut yhtään tutulta. Taattua laatuahan se oli.

Peter J. Conradi: Iris Murdoch – A Life (2001)
Tätä yli 600-sivuista tiiliskiveä ehdin selailla kirjastossa monta kertaa, ennen kuin uskaltauduin lainaamaan. Lukeminen vaati pientä tsemppausta, Conradi oli tehnyt turhankin perusteellista jälkeä. Toki oli kiinnostavaa kuulla, keitä kaikkia tärkeitä ja hienoja ihmisiä Murdoch tunsi, mutta vähän vähempikin olisi riittänyt. Taisi mennä yli puolenvälin, ennen kuin päästiin Murdochin ensimmäisen kirjan julkaisuun asti. Lukukokemus oli siis kokonaisuutena hieman puuduttava, mutta paljon mielenkiintoistakin tuli opittua.

Johan Bargum: Syyskesä
(Sensommar, 1993, suom. Rauno Ekholm 1993)
Tunnelmallinen teos toimi mainiosti myös ennen juhannusta. En ollut kuullutkaan koko kirjailijasta, ennen kuin luin tämän jutun.

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut
Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
Joel Haahtela: Elena
Joel Haahtela: Perhoskerääjä
Joel Haahtela: Lumipäiväkirja
Joel Haahtela: Katoamispiste
Kesäkuun lopun Haahtela-maraton tuli käsiteltyä täällä. Kolmas lukukerta ja seitsemän kirjaa kymmenessä päivässä eivät olleet yhtään liikaa paatuneelle fanille.

HEINÄKUU

David Nicholls: One Day (2009)
Tämä kulki repussa kesäloman alkupuolella, mahtavaa luettavaa niin mökillä kuin Helsingin-reissullakin. (♥ David Nicholls ♥)

Hannu Väisänen: Apupata (2011)
Anopin suosikkikirja löytyi kirppikseltä ja tuli hotkaistua nopeasti. Hauska kirja, fiksu mies, pitäisi kai lukea romaanejakin.

Richard Yates: Revolutionary Road
(Revolutionary Road, 1961, suom. Markku Päkkilä 2008)
Kirppisostoksia tämäkin, jostain parin vuoden takaa. En ymmärrä miksen saanut luettua aiemmin, ehkä klassikkokammoni takia. Hieno kirja, täysin maineensa veroinen.

Iris Murdoch: An Accidental Man (1971)
Kesälomalla tartuin myös yhteen hyllyssä odottaneista Murdocheista, enkä sitten meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni, mökkireissullakin tuli valvottua myöhään sen parissa. Ehkä tuo yllä mainittu elämäkerta jotenkin sementoi Murdochin aseman suosikkikirjailijanani (siis heti Haahtelan jälkeen, vaikka eihän näitä kahta oikeastaan voi verrata millään tavalla). Tässä kirjassa oli tutut ihmissuhdekiemurat ja kaikki muukin kohdallaan.

Ian McEwan: Mustat koirat
(Black Dogs, 1992, suom. Leevi Lehto 1994)
Ei ollut parasta McEwania tämä, mutta ihan luettava.

Colm Tóibín: Brooklyn
(Brooklyn, 2009, suom. Kaijamari Sivill 2011)
Koukuttava tarina irlantilaistyttösestä, joka lähtee Amerikkaan töihin. Toíbín kuvaa 50-lukulaisen nuoren naisen elämää kiehtovasti ja uskottavasti.

Alan Bennett: Epätavallinen lukija
(The Uncommon Reader, 2007, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Taas yksi pieni helmi kirjaston "Kannattaa lukea" -hyllystä. Bennett kertoo hauskasti, millaisiin vaikeuksiin Englannin kuningashuone joutuu, kun kuningattaresta tulee lukutoukka.

Colm Tóibín: The Blackwater Lightship (1999)
Toíbínin vanhempi kirja on hieman synkempää kertomaa kolmen sukupolven naisista, joiden on pitkästä aikaa yritettävä tulla toimeen toistensa kanssa, kun perheenjäsen sairastuu. Ei silti ollenkaan ahdistava kirja, päinvastoin.

ELOKUU

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
Tämä sen sijaan oli ahdistava kirja, mutta hyvä kuitenkin, että tuli luettua (enpä olisi vielä viime vuonna uskonut).

Irvine Welsh: Glue (2001)
Inspiroiduin palaamaan tämän jo 10 vuotta sitten lukemani kirjan pariin, kun kulttuuriministeri nimesi sen (Liima-suomennoksen) suosikkikirjakseen. Neljän kaveruksen kasvutarina on Welsh-asteikolla vähän kesymmästä päästä, mutta ei jätkien elämästä värikkyyttä puutu. Hieno tarina kaiken kaikkiaan, ja taas sai huomata, kuinka lukuperspektiivi muuttuu ja kehittyy vanhetessa.

Petri Tamminen: Elämiä (1994)
Petri Tamminen: Miehen ikävä (1997)
Innostuin ottamaan Tammisenkin tuotannon uusintakierrokselle, kun kokoelmani täyttyi Piiloutujan maan myötä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole päässyt näitä kahta ensimmäistä kirjaa pidemmälle. Aavistuksen vaisumpia tapauksia kuin myöhemmät kirjat, vaikkeivät toki huonoja nämäkään.

Iris Murdoch: The Sacred and Profane Love Machine (1974)
Kuten todettu, Murdoch on erikoistunut kierohkoon ihmissuhdekuvaukseen, ja tämäkin kirja on sitä itseään. Kaksoiselämää viettävän miehen kaksi elämää ajautuvat törmäyskurssille odottamattomin seurauksin. Tämän jälkeen hyllyssä on enää kaksi lukematonta Murdochia, ja puolisen tusinaa kirjaa on yhä hankkimatta. (Ei huvita vielä ajatella, miltä tuntuu sitten, kun kaikki on haalittu ja luettu.)

Kauko Röyhkä: Kreikkalainen salaatti (2011)
Kolme erilaista ihmistä matkustaa Kreikkaan, kukin omista syistään. Röyhkän uusin on hyvää viihdettä, ei sen enempää eikä vähempää.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
(Stille dager i Mixing Part, 2009, suom. Outi Menna 2011)
Pieni ja harmiton kirja, joka kirvoitti muutamat vaisuhkot naurut. Loe on pystynyt paljon parempaankin, mutta kyllä tämä sentään voittaa edellisen kirjan (Muleum).

Astrid Lindgren: Yksityisetsivä Kalle Blomkvist
(Mästerdetektiven Blomkvist 1946, suom. Laila Järvinen 1948)
En yhtään ihmettele, että tykkäsin näistä kirjoista lapsena, koska tykkään kovasti edelleen. Voisikin olla aika suositella näitä omalle pojalle – ja tytölle. Mestarietsiväkirjat ovat muistaakseni ainoita Lindgreneitä, jotka olen lukenut itse (Pepit ynnä muut meille luki äiti). Nyt kiinnostaisi lukea muitakin.

Kirjahamsterin kesä

Eilen Akateemisessa päätin kerrankin ostaa haluamani kirjat heti sen sijaan, että tilaisin ne jostain vähän halvemmalla tai yrittäisin metsästää käytettynä.



Erlend Loe on pitkäaikainen suosikkini, jonka uutuuskirja pääsi yllättämään. Kuulin vasta maanantaina Karoliinalta, että sellainen on tulossa. Kansihan ei ole kovin kaunis, mutta uskon tykästyväni sisältöön. Kirja pomppasi lukujärjestyksessäni heti seuraavaksi (tällä hetkellä menossa Kauko Röyhkän ihan mainion oloinen Kreikkalainen salaatti, jonka löysin yllätyksekseni kirjastosta aivan tuoreeltaan).

Colm Tóibín tuli tutuksi viime kuussa ensimmäisen suomennetun teoksensa Brooklynin myötä. Tykkäsin siitä niin paljon, että lainasin saman tien vähän vanhemman kirjan The Blackwater Lightship, joka oli myös erittäin hyvä. Taas löytyi yksi kirjailija, jolta haluan lukea kaiken.

Edullisempiakin kirjoja tuli hankittua kesän aikana vähintäänkin riittävästi... Heinäkuisen Helsingin-reissun huokein löytöpaikka oli Senaatintorin Antikvariaatti (Sofiankatu 8), jonka hinnoittelu suorastaan hämmensi. Esimerkiksi nämä kaikki kirjat maksoivat 1 €/kpl:



Suomenruotsalainen Johan Bargum on niin ikään tuore tuttavuus minulle. Maria herätti kiinnostukseni Syyskesä-romaaniin, joka vakuutti siinä määrin, ettei noita euron ostoksia tarvinnut kauan miettiä. Alarivilläkin on aika hyvää kamaa hintaansa nähden. Divarin hyllyyn jäi taannoisella käynnilläni vaikka mitä herkkuja, esim. Juha Itkosen hyväkuntoinen kovakantinen esikoisromaani, joka olisi maksanut "peräti" kaksi euroa. Suosittelen siis piipahtamaan Sofiankadulla, kun seuraavan kerran liikutte siellä päin, mutta kannattaa ottaa iso kassi mukaan!

Ja löytyi sieltä Helsingistä vähän muutakin:



Murdoch-hyllyni sai hyvää täydennystä, mutta vielä puuttuu useita kirjoja. :)

Toisen kirjaostosmatkan kohteena oli Sastamala.



Vanhan kirjallisuuden päivät olivat minulle uusi kokemus. Olin kuullut varoittelua väkimäärästä ja hintatasosta. Väkeä ei ollut mitenkään liikaa, mutta hinnat olivat tosiaan aika yläkanttiin. Mukaani tarttui lopulta vain kaksi kirjaa: Leikkiä ja ajanvietettä sekä Silvia. Edullisemmaksi paikaksi osoittautui Tyrvään kirjakaupan kuuluisa Kirjakellari, josta ylärivin kirjat (n. 5 €/kpl) ovat kotoisin. Mustat koirat oli ilmeisesti ollut siellä aika pitkään, koska kannessa komeili vielä markkahintalappukin (hyllyyn jäi muuten vielä toinen kappale samaa kirjaa).

Alarivin reunimmaiset kirjat eivät ole Sastamalasta vaan "ku sai halvalla" -hankintoja ihan lähikirppikseltä. Muleum ja Naisen talloma eivät kumpikaan ole ihan Loen parhaimmistoa, mutta sainpahan nyt kokoelman täyteen.

Keräilijäminäni ilahtui suuresti myös tästä:



Piiloutujan maa ehti melko pitkään olla ainoa hyllystäni puuttuva Petri Tammisen kirja, vaan eipä ole enää, kun sain sen huuto.netistä 1,50 eurolla. Huomasin vasta nyt, että kirjan kansi ja pitkään käyttämäni kirjanmerkki ovat kuin kaksi marjaa.

Ylempänä mainittu Bargum ei ole ainoa suomenruotsalainen, jonka tuotantoa olen hamstrannut tänä kesänä. Seuraavat kirjat päätyivät hyllyyni sen jälkeen, kun satuin näkemään FST:ltä Christer Kihlman -dokumentin.



Olin merkinnyt Kihlmanin nimen muistiin jo viime talvena käytyäni mielenkiintoisen keskustelun erään divarinpitäjän kanssa, mutta vasta kesäkuun alussa näkemäni dokumentti sai minut kiinnostumaan toden teolla. 81-vuotias Kihlman vaikuttaa kiehtovalta ja ristiriitaiselta hahmolta. Vasemmalla on hänen ensimmäinen romaaninsa (1961), keskimmäinen (1976) lienee se mestariteos ja oikeanpuoleinen (1987) on suunnilleen viimeinen, jonka hän on saanut aikaiseksi. Nämäkin löytyivät lähikirppikseltä, yhteensä 2,25 €. Taidan aloittaa ensimmäisestä.

Niin joo, tuli Akateemisesta ostettua yksi kirja aiemminkin kesällä, kun piti hyödyntää 20 %:n pokkariale. Kuvassa vasemmalla:



David Nichollsin One Day (ja sen tuore suomennos Sinä päivänä) on kerännyt runsaasti suitsutusta, eikä suotta. Hienoa ja yllättävänkin koskettavaa kesälukemista. Aiempi romaani The Understudy ilmestyy kai suomeksi ensi vuonna, mutta en jäänyt odottelemaan sitä vaan tilasin originaalin netistä.

Eikä siinä vielä kaikki! Kirppiksiltä on kesän aikana löytynyt myös seuraavaa:



Vähän sivistysaukkojen paikkailua, pari kehuttua uutta tuttavuutta ja jokunen kestosuosikki. Varsinkin Astrid Lindgrenin mestarietsivätarinoihin palan halusta päästä käsiksi, ne tekivät suuren vaikutuksen joskus 80-luvun puolivälissä.

Tulipa taas ylipitkä juttu, mutta nyt kävi näin. Tässä oli tosiaan kolmen kuukauden ostokset, mutta silti, olihan niitä aika paljon. Haaveilen koko seinän kokoisesta kirjahyllystä... Loppukevennykseksi vielä Eetu-kissa sekä kolme kirjaston kierrätyshyllystä ihan ilmaiseksi löytynyttä opusta:



Nyt voisi vaikka mennä lukemaan.

Kirjahüllü

Työkuvioita järjestellessä tuli laitettua myös koti kuntoon. Kirjatkin saivat lisää tilaa hengittää. Hyllyt näyttävät nyt paljon asiallisemmilta, kun teokset on lajiteltu kirjailijoittain.

Paraatipaikalle pääsivät Haahtelat, Murdochit, Hornbyt, Tammiset ja pari muuta valikoitua opusta.



Samalla selvisi, kenen kirjoja on hyllyissä eniten:

1. Iris Murdoch (23 kirjaa)
2. John Irving (16)
3. Nick Hornby (14)
4. Erlend Loe (10)
= John Steinbeck (10)
6. Anna-Leena Härkönen (9)
7. Carol Shields (8)
8. Roddy Doyle (7)
= Joel Haahtela (7)
= Ian McEwan (7)
= Petri Tamminen (7)
= Irvine Welsh (7)
(Päivitys 211010: Murdoch nousi kolmostilalta ykköseksi!)

Ketkäs teidän hyllyjänne hallitsevat?

Muita hyviä kemikaaleja

Blogin punainen lanka on solmussa ja solmu hukassa.
Mitä kirjoitan, kenelle ja miksi?

Jos tämä olisi aktiivinen musiikkiblogi, olisin ehkä kirjoittanut The Chemical Brothersin tuoreimmasta levystä ja siitä, kuinka levy palautti uskoni ja mielenkiintoni veljeksiin ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella, vaikka hienoin kappale Escape Velocity kuulostaakin hetkittäin erehdyttävän paljon Underworldin kuudentoista vuoden takaiselta Rez-klassikolta. Lopuksi olisin maininnut, että paras Further-niminen levy on kuitenkin edelleen Genevan debyyttialbumi vuodelta 1997, ja tarjonnut lukijoille Spotify-linkit molempiin edellä mainittuihin albumeihin.

Jos tämä olisi henkevä kirjablogi, olisin kenties puinut Petri Tammisen uusinta matkaa miehisyytensä ytimeen ja kertonut Tammisen kohtaamisesta kirjakaupassa. Olisin paljastanut, että vaikka olin etukäteen suunnitellut kiittäväni Tammista hänen aiemmista kirjoistaan, tapaaminen hujahtikin ohi hieman vaatimattomammin repliikein.


Tamminen: "Hei."
Minä: "Hei." [Ojennan kirjan Tammiselle.] "Pekalle, kiitos."
Tamminen: "Pekalle?"
Minä: "Joo."
Tamminen [signeeraa kirjan ja ojentaa sen takaisin minulle]: "Ole hyvä."
Minä: "Kiitos."
Lopuksi olisin maininnut, että toisaalta ihan hyvä näin, koska Tamminen on valitellut kehujen vastaanottamisen vaikeutta.

Tämä ei ole aktiivinen musiikkiblogi eikä henkevä kirjablogi, mutta tämä saattaa olla ainoa blogi, jossa The Chemical Brothers ja Petri Tamminen mainitaan samassa virkkeessä. Onhan sekin sentään jotain?

Ei ostos- vaan vaihto- ja lainauspäivä

Aurinko valaisee jo, mutta lämpöä ei heru. Hyisen talven hyytävin päivä.



Ei se mitään. Nippu kirjoja reppuun, huppu tiukasti päähän ja kaupungille.

Puutarhakadun Lukulaari on Tampereen divareista ylivoimainen ykkönen. Se on vanha kunnon divari. Nettisivujakaan ei ole, vaan valikoimaa on käytävä penkomassa ihan itse. Kaksikerroksinen liiketila on täynnä kirjoja, sarjakuvia, elokuvia ja levyjä - tavaraa on paljon, ja sitä tulee koko ajan lisää. Tänään joku mies tarjosi divariin neljää isoa laatikollista kirjoja, mutta sai niitä kaupaksi vain yhdeksän euron arvosta. Itse olin valinnut viemiseni harkiten; kevyt repullinen kartutti vaihtotiliäni 18 eurolla, eikä pois kannettavaa jäänyt.

Tarpeettomat (osin bisnestarkoituksissakin hankitut) kirjat vaihtuivat tarpeelliseksi tavaraksi:



Nyt hyllystä puuttuu enää yksi Petri Tamminen, Piiloutujan maa. The Fall -kokoelmassani on huomattavasti enemmän aukkoja, mutta tuo muhkea tuplaversio ensimmäisestä levystä on tärkeä lisäys, semminkin kun en ole koko levyä aiemmin kuullutkaan.

Tänään selvisi myös, minne Platan jäämistö tai ainakin osa siitä päätyi: Lukulaariinpa hyvinkin. Hieman hävetti haaskalintuna haalia 0,50 euron levyjä, mutta sellaista se on.



Tuon A.C. Newmanin reippaan levyn olisin ehkä ostanut joka tapauksessa jossain vaiheessa, muut ovat silkkaa Sulo Vilén -osastoa ("kun sai halvalla"). Olen jo pitkään pyrkinyt vähentämään sokko-ostoksia, koska halvatkin levyt vievät yhtä paljon hyllytilaa, mutta joskus joutuu antamaan periksi.

Divarista lähtiessä reppu oli taas puolillaan, mutta rahaa ei ollut kulunut senttiäkään. Päinvastoin, muutama euro jäi odottamaan tulevaa käyttöä. Seuraavaksi suuntasin kirjastoon, kuinkas muuten. Lainattavaa löytyi ongelmitta:



Iris Murdochilta aion lukea kaiken mahdollisen, niin suuren vaikutuksen Kello teki. Muut lainat valitsin erinäisiltä tahoilta saamieni suositusten perusteella, kaikki näyttivät kiintoisilta. Eräänlaista lämpöä, sitä taidan kaivata juuri nyt.

Kotimatkalla kävin vielä Akateemisessa, mutta selvisin sieltäkin kukkaroon koskematta. Huomasin iloiseksi hämmästyksekseni, että Haahtelan Katoamispiste oli myydyimpien kaunokirjojen hyllyssä kolmantena. Luultavasti kyseessä on vain Akateemisen oma lista, mutta hieno homma silti. Minkähän suuruisella myynnillä sellaisen sijoituksen saavuttaa - saakohan kirjojen myyntilukuja tietää mistään?

Kevyttä ja painavaa

Luen juuri John Irvingin viimevuotista tiiliskiveä Last Night in Twisted River. Taitaa olla Irvingin kahdestoista romaani. Ensimmäisenä luin Garpin maailman (The World According to Garp) kesällä 1995, ja sen jälkeen olen lukenut kaikki muutkin. Irving on verraton tarinankertoja, joka saa mitä uskomattomimmat juonenkäänteet kuulostamaan uskottavilta. Henkilöt jäävät mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin. Minulla ei ole mitään kiirettä saada tätä uusinta kirjaa loppuun - päinvastoin, haluan nautiskella siitä pitkään. Väliin voin silloin tällöin lukaista jonkin pikku kirjan, jotta pysyn suunnilleen lukutavoitteessani (1 kirja/viikko).



Viime aikojen parhaat lyhyet tarinat on kirjoittanut Petri Tamminen. Hänen koko tuotantonsa on melko nopeasti luettu, mutta onneksi sen pariin kelpaa palata uudestaankin. Luin juuri toista kertaa Muistelmat (2004) - reilut 70 sivua välähdyksiä Tammisen siihenastisesta elämästä. Ei mitään ihmeellistä, aivan arkisia muistikuvia, mutta silti kiehtovia ja hauskojakin. Kuten nyt vaikka tämä:

*****
1978, Turku

Uusi arpa

Naapurin Timo myi urheiluseuran arpoja. Hänellä oli yksi arpa jäljellä. Äiti osti sen. TÄLLÄ ARVALLA VOITTAA UUDEN ARVAN, siinä luki. Timo punastui ja lähti. Säilytin arpaa kirjoituspöydän laatikossa ja katselin sitä joskus. Myöhemmin se katosi.

*****

Päivän paras uutinen oli, että voitin Rumban vuosiäänestyksen arvonnasta levy-, kirja- tai T-paitapalkinnon. Varmasti jotain tosi hienoa... Kuinka jännittävää! Tuurini takia en jaksanut edes harmitella omien suosikkieni olematonta menestystä, enkä toisaalta olettanutkaan, että esimerkiksi Puumaja olisi pärjännyt (tunnelmallinen Meriselityksiä oli ehdokkaani vuoden kotimaiseksi levyksi). Kriitikkoäänestyksessä Puumaja tosin näköjään sijoittui 22:nneksi, ja jos oikein ymmärsin, onni potkaisi yhtyeen laulajaa samassa arvonnassa kuin minuakin (ja vielä kovemmin: hän voitti Conversen kengät). Heh.

[Lisäys: Olihan Plattakin pärjännyt, viides sija levykauppaäänestyksessä. Kannattaa lopettaa huipulla?]