Yllätyspäivitys

Tapasin eilen mukavia tamperelaisia kirjabloggaajia. Paikalla oli myös mainio Terhi Rannela kertomassa pysäyttävästä kirjastaan Punaisten kyynelten talo. Joku merkitsi muistiin blogini osoitteen, ja päätin vaihteeksi kirjoittaa tänne jotain.


Vanha hylly(npäällis)kuva symboloikoon alkuvuoden lukuläjää.

Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin koskaan, vuoden sadas kirja menossa! Monet ovat kyllä olleet ohuita runokirjoja, mutta joukossa on ollut myös tiiliskiviä pieneksi muuriksi asti. Päätalo-kuumeeni ei hellitä, olen edennyt Iijoki-sarjan seitsemänteentoista osaan. Keväällä pidin taukoa Kallesta, nyt en taas malttaisi muuta lukeakaan.

Lukuvuoteen on kuitenkin mahtunut paljon muutakin hyvää. Romaanipuolella vanhoista suosikeista ovat jyllänneet Karl Ove Knausgård (Taisteluni 4), Donna Tartt (The Goldfinch) ja Iris Murdoch (The Book and the Brotherhood – nyt olen lukenut 25 Murdochin romaania ja lukematta on enää yksi, The Message to the Planet). Taas kerran on mainittava myös Joel Haahtela, jonka koko tuotanto tuli kerrattua alkuvuodesta ennen sykähdyttävää kohtaamista. Uusista tuttavuuksista mainittakoon Jessica Brockmole, jonka kirjeromaani Letters from Skye osui maaliinsa.

Runo-osastolta on löytynyt paljon uutta hienoa, kuten nuori haikumies Niklas Salmi, Helsinki Poetry Connectionin perustaja Harri Hertell ja iki-ihana Kai Nieminen, jonka mittavasta tuotannosta olen reilun puolen vuoden aikana ehtinyt haalia hyllyyni valtaosan. Olen myös jatkanut omaa runoiluani ja saanut siitä jopa pientä tunnustusta, eräästä kirjoituskilpailusta lohkesi kunniamaininta.

Vuoden toistaiseksi kuunnelluin levy on ollut Cloud Nothings -yhtyeen Here and Nowhere Else, ja paljon muutakin hyvää on tullut kuultua The Horrorsista Scandinavian Music Groupiin. Myös uusi Interpol on kuulostanut yllättävänkin hyvältä.



Mitäs muuta? Kesällä tuli valmennettua juniorijalkapallojoukkuetta, kun pojan piti päästä pelaamaan eikä muitakaan vapaaehtoisia ilmaantunut. Oli melkoinen savotta, mutta enimmäkseen hauskaa. Nyt nautin kesän encoresta ja odottelen syksyn kulttuuritapahtumia ja uutuuskirjoja (esim. Arto Lappi, Juha Itkonen ja vihdoinkin myös David Nicholls ja Nick Hornby!). Niin ja tietysti levyjäkin, Interpolin anagrammialbumi El Pintor ilmestynee jo ensi viikolla.

Kiitos kun olette sitkeästi jaksaneet vierailla täällä blogissani pölykoirien ja arokierijöiden keskellä. Ehkä nähdään taas joskus!

Eilisen kirjat

Lauantaiaamu: kirjastoon. Lainasin neljä kirjaa.



Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi (2012)
Tämä uutuus on kuulemma anglofiileille ihan must. "Nuorena kuollut runoilija jättää jälkeensä mysteerin, joka muovaa kahden suvun kohtaloita läpi 1900-luvun." Alku vaikuttaa lupaavalta.

Colm Tóibín: The Story of the Night (1996)
Omassakin hyllyssä on vielä kolme lukematonta Tóibínia, mutta tämä oli pakko lainata, kun Roddy Doylekin kehuu: "A beautiful, fascinating novel. It is a thriller, a love story and much more."

Megan Abbott: Dare Me (2012)
Abbott on minulle uusi tuttavuus, mutta jos Nick Hornby sanoo, että "Megan Abbott is an extraordinary writer", niin tekee mieli uskoa. Sitä paitsi takakannessa kehuja antaa myös Tom Perrotta, jonka löysin juuri Hornbyn suosituksen ansiosta, joten tästähän voi syntyä miellyttävä jatkumo.

Ann-Marie MacDonald: Armon yö (1999)
MacDonaldin Linnuntietä (2004) on niin hieno kirja, että halusin lainata valmiiksi lisää jo ennen kuin olin päässyt sen loppuun.

Kirjaston aulassa jätin kierrätyskärryyn viisi kirjaa, jotka eivät käyneet kaupaksi kirppiksellä. Nappasin mukaani yhden Rushdien ja kiikutin sen härskisti suoraan divariin. Kyllä kannattikin, sain nimittäin vaihdettua sen tähän:



Tampereen divareissa harvoin näkee alkukielisiä Murdocheja, ja vielä harvemmin sellaisia, jotka sattuvat puuttumaan kokoelmistani. Ehdottomasti syksyn paras kirjalöytö!

Illemmalla luin viimeiset 150 sivua Linnuntietä.



Melkoinen tiiliskivi, 850 sivua pientä pränttiä. Siinä ei kuitenkaan ollut riviäkään liikaa, kerrassaan huumaava kirja. Lue lisää Kirjava kammari- ja Kaikki mitä rakastin -blogeista.

Nyt taidan palata Hollinghurstin pariin. Siinäkin on 535 sivua ja vain viikon laina-aika, mutta tuskin tulee tuottamaan ongelmia.

Kirjailijaesittely: Iris Murdoch

Se oli pienestä kiinni.

En välttämättä olisi ikinä tutustunut Iris Murdochin tuotantoon, ellen olisi osunut kirjastoon syksyllä 2009 juuri silloin, kun joku oli jättänyt kierrätyskärryyn hänen ensimmäisen suomennetun romaaninsa Kellon. Murdochin nimi oli minulle vain etäisesti tuttu eikä herättänyt oikeastaan mitään tuntemuksia. Kirja oli vanha, kansipaperiton. Jos se olisi ollut jokin muu, tylsemmältä vaikuttava Murdoch, olisin tuskin edes vaivautunut poimimaan sitä mukaan. Mutta onneksi se oli Kello, joka vangitsee huomion jo ensi riveillään.

Dora Greenfield jätti miehensä koska hän pelkäsi tätä. Kuusi kuukautta myöhemmin hän päätti palata miehensä luokse samasta syystä. Poissa oleva Paul, joka vainosi häntä kirjeillä, puhelinsoitoilla ja kuvitelluilla askelilla, joita Dora oli kuulevinaan portailta, oli alkanut muodostua vieläkin suuremmaksi piinaksi. Doraa vaivasi syyllisyydentunto, ja syyllisyydentunnon mukana seurasi pelko. Hän päätteli lopulta, että miehen läsnäolollaan aiheuttama ahdinko oli parempi kuin hänen poissaolonsa aiheuttama ahdinko.

Noiden rivien ansiosta kirja siis päätyi haltuuni, ja helmikuussa 2010 avasin sen pahaa aavistamattomana. Nyt pari vuotta myöhemmin Murdoch-hyllyni on tämän näköinen:



Jean Iris Murdoch syntyi Dublinissa 1919 keskiluokkaisten vanhempien ainoaksi lapseksi. Perhe muutti pian Lontooseen. Iris pärjäsi koulussa ja opiskeli Oxfordissa kieliä ja historiaa. Hän liittyi 30-luvun lopulla Britannian kommunistiseen puolueeseen mutta erosi siitä 40-luvulla. Sodan alkuvuosina hän työskenteli virastossa Lontoossa, myöhemmin pakolaisleireillä Keski-Euroopassa. Sodan jälkeen olivat vuorossa filosofian jatko-opinnot Cambridgessa mm. Wittgensteinin johdolla. Vuonna 1948 Murdoch sai opetustöitä Oxfordista ja muutti kaupunkiin loppuiäkseen.

Yliopistovuosinaan Murdoch tapasi paitsi kuuluisia filosofeja, myös monia kirjailijoita. Hänen sosiaalinen elämänsä oli vilkasta ja sen ajan mittapuulla ilmeisen vapaamielistäkin – hänellä oli useita rakastajia, tiettävästi myös joku rakastajatar. Vuonna 1956 Murdoch sitten meni naimisiin professori John Bayleyn kanssa, ja he ehtivät elää yhdessä yli neljäkymmentä vuotta.

Murdochin ensimmäinen kirjallinen teos oli vuonna 1953 julkaistu Sartre: Romantic Rationalist. Myöhemmin hän kirjoitti muutamia muitakin filosofisia teoksia ja oli käsittääkseni melko arvostettu filosofi. Parhaiten Murdoch kuitenkin tunnetaan romaanikirjailijana, eikä ihme, sillä häneltä julkaistiin yhteensä peräti 26 romaania vuosina 1954–1995. Kirjailijan elämän loppu oli ankea: Alzheimerin tauti vei sanat ja toimintakyvyn, ja Murdoch kuoli 79-vuotiaana helmikuussa 1999.



Murdoch kirjoitti kirjansa käsin eikä ikinä sallinut minkäänlaista editointia. Hänen kaikki romaaninsa julkaisi ensimmäisenä lontoolainen Chatto & Windus, ja pokkareina niitä ovat julkaisseet mm. Penguin ja Vintage. Vaikka kirjat eivät olleet mitään bestsellereitä, hän nautti kuitenkin kohtalaista suosiota ja voitti Booker-palkinnonkin (kirjasta The Sea, the Sea vuonna 1978). Vuonna 1987 Murdoch jopa "aateloitiin" Dame of the British Empire -arvonimellä. Englanninkielisessä maailmassa häntä ei varmasti ole unohdettu missään vaiheessa, ja kuolemansa jälkeen hän tuli tutuksi uusille sukupolville Iris-elokuvan myötä.

Suomessakin Murdochia luettiin, ja ainakin yliopistomaailmassa hän oli melko suosittu kirjoista tehtyjen gradujen määrästä päätellen. Romaaneja suomennettiin yhteensä yhdeksän: kuusi 60-luvulla (WSOY) ja kolme 80-luvulla (Weilin+Göös). Kirjojen pienehköt painokset myytiin kuitenkin loppuun jo vuosikymmeniä sitten, eikä kovin moni tunnu enää muistavan Murdochia, vaikka syytä olisi.

Murdochin romaanit ovat täynnä monimutkaisia ihmissuhteita ja kiinnostavaa henkilökuvausta. Kirjailijoita, taiteilijoita, näennäisen harmaita virkamiehiä, entisiä nunnia, itsenäisiä naisia, homoja, nahjuksia, hienostoa, salaviisasta palvelusväkeä, pyhimyksiä ja pirullisia juonittelijoita. Yksi rakastuu, toinen ei, kolmas saattaa vaikka kuolla. Yllättäviä juonenkäänteitä riittää, samoin dramatiikkaa ja huumoriakin.

Murdochia voi lukea hyvänä viihteenä, mutta hän antaa lukijalle myös paljon ajateltavaa. Keskinäisten suhdekiemuroidensa lisäksi monet kirjojen hahmoista käyvät jatkuvaa kamppailua itsensä kanssa, moraalisia dilemmoja riittää. Kirjailijan tausta filosofina paistaa läpi, ja kirjat sisältävät monenlaista yleisluonteistakin pohdintaa. Joskus filosofointi uhkaa mennä minulta vähän yli, mutta seuraavana hetkenä Murdoch saattaa yllättää kiteyttämällä elämästä jotain olennaista (kuten The Black Prince -kirjassa):

The division of one day from the next must be one of the most profound peculiarities on this planet. It is, on the whole, a merciful arrangement. We are not condemned to sustained flights of being, but are constantly refreshed by little holidays from ourselves. We are intermittent creatures, always falling to little ends and rising to little new beginnings. Our soon-tired consciousness is meted out in chapters, and that the world will look quite different tomorrow is, both for our comfort and our discomfort, usually true.

Joissakin kirjoissa on miespuolinen minäkertoja, mutta useimmiten Murdoch käyttää kaikkitietävää kertojaa, joka keskittyy eri henkilöihin yksi kerrallaan. Tämä onkin järkevä ratkaisu, sillä kirjoissa on usein monta keskeistä hahmoa ja heidän lisäkseen sivuhenkilöitä, joista jonkun rooli saattaa osoittautua odotettua tärkeämmäksi. Kirjat piirtävät kiehtovaa kuvaa ajasta, jota ei enää ole. Puhelinkoppeja käytettiin ahkerasti, ja Lontoossa jaettiin postikin ilmeisesti ainakin kaksi kertaa päivässä, joten kirjeenvaihtoa voitiin käydä hyvinkin tiuhaan. Kirjeet ovatkin monessa kirjassa tärkeässä roolissa – ne kuljettavat tarinaa, unohtuvat vääriin paikkoihin ja toimivat myös kätevinä huijausvälineinä.

Meillä ei ole kirjeitä, meillä on blogeja. Tästä tulee nyt kyllä törkeän pitkä postaus, mutta minun on ihan pakko kirjoittaa lyhyet kuvaukset kaikista lukemistani kirjoista, koska en halua jättää hommaa puolitiehen. Ainahan voin käyttää tätä omana muistilistanani, ja jos joku muukin jaksaa lukea näitä juttuja, se on pelkkää plussaa... Tähditys on lähinnä suuntaa antava – omassa Murdoch-asteikossani on vain kolme tasoa: hyvä, parempi ja paras.



Under the Net (1954)
• luettu 12/2010, hyllyssä (253 sivua)
Esikoisromaani kertoo lontoolaisesta kirjailijanuorukaisesta. Boheemielämää, kadonnut käsikirjoitus, uudelleen löytynyt nuoruudenrakastettu, retkiä Pariisiin, kuutamouintia Thamesissa... Ihastuttava pikku tarina.
****½

The Flight from the Enchanter (1956)
• luettu 10/2010, hyllyssä (287 s.)
Toisen kirjan hahmoihin kuuluvat mm. koulunsa keskeyttänyt nuori tyttö, hieroglyfeihin hukkuva tutkija, ompelijana toimiva pakolaisnainen ja taidelehden päätoimittaja. Taustalla naruja vetelee salaperäinen Mischa Fox, ensimmäinen Murdochin "kaikkivaltiaista" keskushahmoista, jollaisia esiintyy useassa kirjassa. Tämä on esikoisteosta hieman synkempi tapaus, mutta välillä suupielet kääntyvät myös ylöspäin.
****



The Sandcastle (1957)
Hiekkalinna (suom. Mikko Kilpi 1965)
• luettu englanniksi 4/2010 ja suomeksi 5/2011
• hyllyssä englanniksi (313 s.) ja suomeksi (339 s.)
Tämä oli yksi ensimmäisenä lukemistani Murdocheista ja kuuluu edelleen suurimpiin suosikkeihini. Vaimonsa tossun alla olevan keski-ikäisen opettajan rauhallinen perhe-elämä järkkyy, kun kuvioihin astuu nuori taidemaalari. Murdoch kutoo juonta niin taitavasti, että lukija voi aavistella tapahtumien kehitystä jo ennen kuin päähenkilö tajuaa itse mitään. Tämä on paitsi koukuttava ihmissuhdetarina, myös todella jännittäväksi yltyvä selviämiskertomus, jonka loppuratkaisukin on melko nerokas. Kirja ilmestyi suomeksi hieman jälkijunassa, mutta hyvä kun ilmestyi.
*****



The Bell (1958)
Kello (suom. Mikko Kilpi 1961)
• luettu suomeksi 2/2010
• hyllyssä englanniksi (320 s.) ja suomeksi (329 s.)
Tästä hurahdukseni siis alkoi. Jutun alussa siteeraamani ensimmäinen kappale asettaa tahdin, joka ei juuri hellitä missään vaiheessa. Kirjan tapahtumat keskittyvät luostarin viereen perustettuun maallikkoyhteisöön, jossa majailee monenlaista väkeä, ei ollenkaan niin hurskasta kuin miltä ensisilmäyksellä näyttäisi. Henkilökaarti on yksi Murdochin kirjavimmista. Päähenkilöllä Doralla riittää ihmeteltävää, eikä hän suinkaan itsekään ole mikään viaton pulmunen. Välillä heittäydytään uskonnollisen pohdiskelun pariin, mutta se ei häiritse yhtään, kun tapahtumat pitävät lujasti otteessaan.
*****



A Severed Head (1961)
• luettu 5/2010, hyllyssä (205 s.)
Tässäpä malliesimerkki Murdochin kehittämistä monimutkaisista rakkauskuvioista. Meinasin yrittää kuvailla juonta, mutta kaksi vuotta lukemisen jälkeen en enää muista tarkasti, kuka oikein rakasti ketä. Joku kuvasi kirjaa näin: "less philosophising and more shagging". Pelkkä huviretki tämä ei kuitenkaan ole, vaan vakaviakin teemoja sivutaan. Ei ehkä ihan klassikko, mutta kirjasta tehty elokuva olisi mielenkiintoista nähdä.
****



An Unofficial Rose (1962)
Epävirallinen ruusu (suom. Eila Pennanen 1963)
• luettu englanniksi 5/2010
• hyllyssä englanniksi (348 s.) ja suomeksi (334 s.)
Tapahtumat käynnistyvät hautajaisista. Leskimies taitaa kaivata vanhaa rakastajatartaan enemmän kuin vaimoaan, ja ruusunviljelijäpoikakin on tyytymätön avioelämäänsä. Luvassa on melkoista tunteiden vuoristorataa.
****



The Unicorn (1963)
Yksisarvinen (suom. Eila Pennanen 1964)
• luettu suomeksi 3/2010
• hyllyssä englanniksi (270 s.) ja suomeksi (302 s.)
Nuori kotiopettajatar ei voi aavistaa, millaiseen soppaan sekaantuu ottaessaan vastaan pestin kaukaisessa rannikkokylässä. Kartanossa vallitsee todella omituinen ja uhkaava tunnelma, eikä opettajatar meinaa ymmärtää, mistä on kyse. Ja sitten kun ymmärtää, ei silti meinaa uskoa. Tämä oli toinen Murdochini, enkä osannut täysin arvostaa sitä heti Kellon jälkeen, mutta myöhemmin tarina on kasvanut mielessäni.
****½



The Italian Girl (1964)
Italialaistyttö (suom. Eila Pennanen 1966)
• luettu suomeksi 4/2010
• hyllyssä englanniksi (214 s.) ja suomeksi (194 s.)
Mies palaa lapsuudenkotiinsa äitinsä hautajaisiin. Talossa asuu miehen omituinen veli perheineen ja palvelijoineen. Mies haluaisi häipyä heti hautajaisten jälkeen, mutta talon asukit vaativat häntä jäämään, ja niin hän joutuu keskelle melkoista tapahtumaketjua, jossa itse kukin saa kokea yllättäviäkin tunteita.
****



The Red and the Green (1965)
• luettu 1/2011, hyllyssä (280 s.)
Tämä kirja eroaa Murdochin muusta tuotannosta kahden seikan takia: se tapahtuu kokonaan Irlannissa ja sijoittuu tarkasti määritettyyn historialliseen ajankohtaan, Irlannin itsenäistymiskahinoiden alkusoittoon keväällä 1916. Erään suvun kohtaloita kuvaava tarina ei ole Murdochin ikimuistoisimpia, vaikka tapahtumia ja toimintaa kyllä riittää.
***½



The Time of the Angels (1966)
Enkelten aika (suom. Eila Pennanen 1969)
• luettu suomeksi 3/2010
• hyllyssä englanniksi (235 s.) ja suomeksi (263 s.)
Pappilassa on uusi pappi, mutta miksi hän ei ota seurakuntalaisia vastaan? Osoittautuukin vähitellen melkoiseksi pirulaiseksi koko mies. Ja palvelijoilla on omat murheensa. Tarina on synkeä, muttei liian ahdistava.
****



The Nice and the Good (1968)
• luettu 11/2010, hyllyssä (362 s.)
Tämä tapahtuu kahdessa paikassa: Lontoossa ja rannikolla. Idyllistä rantaelämää – ja epäilyttävä itsemurha, pettämistä ja kiristystä, keskitysleiritraumoja, nuorison äkkipikaisia ratkaisuja. Monipuolinen ja jännä tarina.
****½

Bruno's Dream (1969)
• luettu 2/2012, hyllyssä (269 s.)
Vanha Bruno odottaa kuolemaa seuranaan vain postimerkkikokoelma ja hämähäkit. Sekä pari hoitajaa ja sukulaista: avulias vävy ja etäinen poika. Kaikki ovat kokeneet menetyksiä ja yrittävät tulla toimeen kuka mitenkin. Rakkaus iskee jälleen yllättäen ja monesta suunnasta, eivätkä osapuolet tunnu löytävän tasapainoa.
****



A Fairly Honourable Defeat (1970)
• luettu 5/2011, hyllyssä (447 s.)
Murdochin ihmissuhdesoppaa sakeimmillaan ja makeimmillaan! Tai makea on kyllä väärä sana – tämä juonittelu ei sisällä pisaraakaan siirappia. Shakespearemaisen tragikomedian moottorina on kiero miekkonen, joka manipuloi ja johdattelee muita hahmoja mielensä mukaan.
****½

An Accidental Man (1971)
• luettu 7/2011, hyllyssä (447 s.)
Murdoch marssittaa näyttämölle sekalaisen sakin, johon ihastuin alkuhämmennyksen jälkeen siinä määrin, että meinasin valvoa koko kesäyön kirjan parissa. Kaiken keskellä on onnettomuusmies, joka tarkoittaa hyvää mutta saa aikaan vain sotkua. Dramaattisten tapahtumien lisäksi kirjassa on mainioita juhlakuvauksia, enkä ihmettelisi, vaikka Carol Shields olisi saanut niistä inspiraatiota Larryn juhliin.
****½



The Black Prince (1973)
• luettu 12/2011, hyllyssä (416 s.)
(Wikipedia väittää tämänkin olevan suomennettu, mutta en usko sen pitävän paikkaansa, koska en ole löytänyt mitään todisteita. Viroksi kirja sen sijaan on käännetty hauskalla nimellä Must prints.)
Vanha kirjailija on lähdössä rauhalliseen paikkaan kirjoittamaan sen kirjan, josta on aina haaveillut. Matkaan tulee kuitenkin monia mutkia: ex-vaimon yllättävä paluu, siskon avioero, tuttavapariskunnan kriiseily ja kaiken kukkuraksi täysin odottamaton ja sopimaton rakastuminen. Tästä kirjasta ei draamaa puutu, mutta kerronta on sen verran hykerryttävää, että naamaa on vaikea pitää peruslukemilla vakavissakaan kohdissa. Lopuksi erikoinen kehyskertomus meinaa asettaa kaiken uuteen valoon, mutta itse en ole vakuuttunut siitä käänteestä.
****½

The Sacred and Profane Love Machine (1974)
• luettu 8/2011, hyllyssä (366 s.)
Muutamassakin Murdochin kirjassa on ihmisiä, jotka eivät missään nimessä saisi joutua tekemisiin keskenään, mutta kumma kyllä he yleensä lopulta joutuvat. Tässäkin teoksessa kaksoiselämää viettävän miehen kaksi elämää ajautuvat törmäyskurssille ja pyhä rakkaus kohtaa pahan. Seuraukset eivät kuitenkaan ole ollenkaan sellaiset, mitä antisankarimme odotti. Herkullista jälkeä.
****½



A Word Child (1975)
• luettu 12/2010, hyllyssä (391 s.)
Saanko esitellä: pahin aukko kokoelmassani. A Word Child on mielestäni Murdochin parhaita, ilmeisen aliarvostettu teos tuotannon keskikaudelta. Pääosassa on melko rauhallista elämää viettävä virkamies, jolla on menneisyydessään synkkä salaisuus. Eräänä päivänä hän kokee valtavan järkytyksen kuullessaan, että saa kollegakseen henkilön, jonka olisi halunnut unohtaa jo vuosia sitten. Välienselvittely on väistämättä edessä, ja mikä pahinta, mies uhkaa toistaa vanhan virheensä...
*****

Henry and Cato (1976)
• luettu 12/2010, hyllyssä (352 s.)
Henry ja Cato ovat lapsuudenystävät ja entiset naapurukset, joita elämä on kuljettanut täysin eri suuntiin. Toinen on kiertänyt maailmaa, toinen panostanut henkisiin asioihin. Kun tuhlaajapoika palaa kotiin veljensä kuoltua, hän huomaa kaiken muuttuneen. Naapurissa asuu edelleen joku, joka vetää häntä puoleensa, mutta veljen kaupunkiasunnosta löytyy outo nainen. Tähän päälle vielä sokeeraava kidnappaus, niin johan nyt on markkinat.
****



The Sea, the Sea (1978)
Meri, meri (suom. Paavo Lehtonen 1981)
• luettu englanniksi 6/2010 ja suomeksi 5/2011
• hyllyssä englanniksi (502 s.) ja suomeksi (541 s.)
Meri on tärkeä elementti monissa Murdochin kirjoissa, ja tässä se on välillä melkeinpä pääroolissa. Eläköitynyt teatteripersoona muuttaa rannikolle erakoituakseen, mutta vanhoista piireistä ei niin vain päästäkään eroon. Ympärillä alkaa pyöriä naisia ja nöyristelijöitä häiriöksi asti, vaikka mies kaipaa vain sitä yhtä, jota ei enää voi saada. Vai voiko sittenkin? Tapahtumat paisuvat myyttisiin mittasuhteisiin, eikä lukija voi muuta kuin käännellä sivuja ja pyöritellä päätään. Tämä kirja voitti siis Booker-palkinnon ja kuuluu muutenkin kirjailijan arvostetuimpiin.
****½



Nuns and Soldiers (1980)
Nunnia ja sotilaita (suom. Eva Siikarla 1983)
• luettu suomeksi 8/2010
• hyllyssä englanniksi (512 s.) ja suomeksi (528 s.)
Mies kuolee ennen aikojaan ja jättää jälkeensä lesken sekä joukon muita surijoita, jotka olivat kaikki tavalla tai toisella riippuvaisia hänestä. Porukan jäsenet kuitenkin lohduttavat toisiaan ja elämä jatkuu. Leskelläkin riittää uusia kosijoita, eikä hänen sulhasvalintansa miellytä muita. Seuraa monenlaista juonittelua ja kieroilua. Seikkailu sijoittuu osin Ranskan maaseudulle, jota Murdoch kuvaa melkoisen ihastuttavasti.
****½



The Philosopher's Pupil (1983)
• lukematta, hyllyssä (558 s.)
Tätä olen säästellyt kahdesta syystä: a) tuntuu turvalliselta, kun hyllyssä on jotain lukematonta Murdochia, ja b) pikkuisen pelkään tämän sisältävän liikaakin sitä filosofointia. Olen kuitenkin kohtalaisen varma, että sitten kun lopulta alan lukea kirjaa, se nappaa minut otteeseensa niin kuin kaikki muutkin ovat tehneet.

The Good Apprentice (1985)
Hyvä oppilas (suom. Raija Mattila 1987)
• luettu suomeksi 8/2010
• hyllyssä suomeksi (736 s.)
Nuoren päähenkilön elämä mustuu heti ensimmäisillä sivuilla, kun hän ajattelemattomuuttaan aiheuttaa ystävänsä kuoleman. Miestä soimaa niin omatunto kuin vainajan äitikin, joka lähettelee hänelle kauheita vihakirjeitä. Mies päättää lähteä etsimään isäänsä ja löytää tämän maaseudulta merkillisestä linnamaisesta talosta. Isä on taiteilija ja itsekin tosi kummallinen, ja hänen uudessa perheessäänkin on jotain outoa. Kirja on Murdochin paksuin, mutta se tuli ahmaistua nopeasti.
****½

The Book and the Brotherhood (1987)
• lukematta, puuttuu hyllystä

The Message to the Planet (1989)
• lukematta, puuttuu hyllystä



The Green Knight (1993)
• lukematta, hyllyssä (472 s.)
Tämän aion lukea seuraavaksi. Toistaiseksi ainoa uutena ostamani Murdoch, kaikki muut olen metsästänyt käytettyinä.

Jackson's Dilemma (1995)
• luettu 9/2010, puuttuu hyllystä
Murdochin viimeiseksi jäänyt teos. Tätä kirjoittaessaan hän kärsi jo Alzheimerin taudin ensioireista, ja onkin sanottu, että kirjassa on epäjohdonmukaisuuksia. Itse en huomannut mitään sen ihmeellisempää, mutta jotenkin vähän väsähtäneeltä tämä tarina vaikutti, vaikka peruskuvio onkin kiinnostava: miksi nuori morsian päättää perua häät viime hetkellä?
***½

Siinä kaikki romaanit. 22 luettu, 4 vielä jäljellä.

Lisäksi on olemassa pari muuta teosta:



Something Special (1957/2000)
• luettu 1/2012, hyllyssä (55 s.)
Tämä novelli julkaistiin alun perin jossain kokoelmassa, ja omiin kansiinsa se pääsi vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Ajatuksia herättävä pieni kirja kertoo tytöstä, joka ei ole kovin ihastunut kosijaansa vaan kaipaisi jotain erikoisempaa. Vanhemmat kuitenkin painostavat, ja vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä.
****

A Year of Birds (1978)
• lukematta, puuttuu hyllystä
Runokokoelma, jonka haluaisin kovasti saada käsiini.

Murdochista on kirjoitettu myös useita elämäkertoja, joista olen lukenut kaksi.



John Bayley kirjoitti vaimostaan koskettavan muistelmateoksen tämän ollessa vielä elossa: Iris (1998) / Elegia Irikselle (suom. Raija Mattila 2001). Iris-elokuvakin perustuu juuri tähän kirjaan.

Peter J. Conradin kirjoittama yli 600-sivuinen elämäkerta Iris Murdoch – a Life ilmestyi vuonna 2001, ja kahlasin sen läpi viime kesäkuussa. Conradi antaa todella kattavan selonteon Murdochin elämästä. Hän käsittelee ehkä hieman turhankin perusteellisesti Iriksen nuoruusvuosia, ja kirjailijan uraan päästään käsiksi vasta kirjan puolivälin jälkeen. Toki on kiinnostavaa kuulla, keitä kaikkia tärkeitä ihmisiä Murdoch tunsi. Hän oli läheisissä väleissä esim. ranskalaisen kirjailijan Raymond Queneaun kanssa. Yksi Murdochin rakastajista oli myöhemmin Nobel-palkinnon saanut Elias Canetti, joka ei ilmeisimmin ollut kovin mukava mies, mutta ainakin Iris sai hänestä hyvää materiaalia kirjojensa tyrannihahmoja varten. Murdochin ensimmäinen romaani onkin omistettu Queneaulle ja toinen Canettille; Bayleyn vuoro oli vasta kolmantena. Suomennoksista omistukset on jostain kumman syystä jätetty pois.

Muutama kotimainen blogi-ihminen on ilmaissut aikomuksensa tutustua Murdochin tuotantoon, mutta juuri kukaan ei tietääkseni ole häntä vielä lukenut. Eräs poikkeus on Zephyr, joka mainitsee Meri, meri -kirjan yhdeksi suosikeistaan. Myös J:n ja Clarissan tiedän lukeneen Murdochia. Onko muita lukeneita? Tunnustakaa heti!

Toivon, että tämä massiivinen pläjäys ei pelota potentiaalisia lukijoita pois vaan kenties jopa innostaa jotakuta kokeilemaan itse, olisiko Murdochista mihinkään. Kirjoja saa alkukielisinä suht helposti, ja suomennoksia löytyy hyvin varustetuista kirjastoista – jos ei suoraan hyllystä, niin ehkä varastosta.

Jos joku on jaksanut rullata tänne asti, on kyllä ansainnut hatunnoston. Niinpä järjestän taas pienen arvonnan, jossa on palkintoina yksi kansipaperiton Kello sekä The Nice and the Good -pokkari (jossa on erilainen kansi kuin ylempänä olevassa kuvassa). Myös jälkimmäinen alkaa ihan lupaavasti, vai mitä sanotte:

A head of department, working quietly in his room in Whitehall on a summer afternoon, is not accustomed to being disturbed by the nearby and indubitable sound of a revolver shot.

Jos jompikumpi tai molemmat kirjat kiinnostavat, ilmoittaudu sunnuntaihin 8.4. mennessä. Kiitos ja kumarrus!

Tammikuu: Carpelan, Cunningham, Murakami...

Tähän alkuun pari ilmoitusasiaa:

B.R.M.C.-arvonnan voitti skoskima! Onnittelut voittajalle, sovitaan palkinnon toimittamisesta lähiaikoina.

Joanan hienossa yksivuotiaassa Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogissa on meneillään Haahtela-arvonta, johon kannattaa osallistua (vaikka sen palkintona olevan novellin haluaisin kyllä itselleni...). Haahtelasta vielä sen verran, että Ylen Areenassa on kaksi uutta tallennetta Traumbachin tiimoilta: Aamu-tv:n haastattelu (12 min) ja perusteellisempi radiojuttu (37 min).

Sitten tammikuun kirjakatsaukseen. Uutuutena mukana kirjojen sivumäärät ja arvosanat!



S. E. Hinton: Kesyttömät
(Taming the Star Runner, 1988, suom. Anu Jaantila 1990, 181 sivua)
Tämä on Hintonin nuortenkirjoista ainoa, jonka luin ensimmäistä kertaa vasta nyt vanhana. Ihan mainiosti se toimi ilman nostalgian turvaverkkoakin. Päähenkilö Travis on tyypillisen hintonmainen, kovakuorinen mutta sisimmässään herkkä kaupunkilaisnuorukainen, jopa kirjallisesti lahjakas (ja kansikuvan perusteella nuoren McGyverin näköinen). Tapahtumat sijoittuvat maaseudulle, jonne Travis on lähetetty rauhoittumaan hevosten ja hevostyttöjen keskelle. Tarina ei lopulta ole kovin ihmeellinen, mutta tykkäsin kuitenkin.
***½



Nicole Krauss: Man Walks into a Room
(2002, 248 sivua)
Rakkauden historian ja Great Housen jälkeen oli selvää, että Kraussin esikoisteoskin täytyy lukea. Tilaisuus tarjoutui odottamattoman pian, kiitos Ylöjärven kaupunginkirjaston. Man Walks into a Room kertoo ikäisestäni miehestä, jonka aivoista leikataan kasvain ja sen mukana kaksi kolmasosaa hänen muistoistaan. Herätessään mies muistaa viimeksi olleensa 12-vuotias, eikä nykyinen elämä tunnu millään lailla omalta. Hän yrittää sopeutua, mutta vähitellen kaikki menee vääjäämättä uusiksi. Lääkärit kiinnostuvat tapauksesta, mies houkutellaan mukaan mullistavaan uuteen tutkimukseen... Kiehtova tarina. Vähän eri maata kuin Kraussin myöhemmät kirjat, vaikka muistista ja muistoistahan niissäkin on kyse.
****



Iris Murdoch: Something Special
(1957/2000, 55 sivua)
Siskoni toi mahtavan yllätystuliaisen Irlannista, Galwayn parhaasta kirjakaupasta. Tämä novelli julkaistiin alun perin jossain kokoelmassa, ja omiin kansiinsa se pääsi vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Ajatuksia herättävä pieni kirja kertoo tytöstä, joka ei ole kovin ihastunut kosijaansa vaan kaipaisi jotain erikoisempaa. Vanhemmat kuitenkin painostavat, ja vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä.
****

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
(Blad ur höstens arkiv, 2011, suom. Caj Westerberg 2011, 206 sivua)
Kesän varjot jätti vielä vähän kylmäksi, mutta Carpelanin testamentti teki minusta fanin. Kirjasta on vaikea sanoa mitään, sisältö on yhtä hieno kuin kansikin. Tämän haluan lukea vielä moneen kertaan, ennen kuin olen kertojan iässä. Ai niin, meinasi unohtua: osallistun tällä kirjalla Kirjavan kammarin Underbara finlandssvenskor vid papper -haasteeseen.
****½



Michael Cunningham: The Hours
(1998, 230 sivua)
Kaikista kehuista huolimatta (ja ehkä osin niiden takiakin) suhtauduin tähän kirjaan ja kirjailijaan aika epäluuloisesti. Viime syksynä uusimman kirjan arvioita lukiessani aloin kuitenkin vakuuttua siitä, että Cunninghamille on annettava tilaisuus. Päätin aloittaa tästä hehkutetuimmasta kirjasta, ja kylläpä kannatti! En osaa kirjoittaa tästäkään mitään, koko lailla täydellinen paketti.
*****

Virginia Woolf: Mrs Dalloway
(1925, 172 sivua)
Kuten useimmat tietänevät, yllä mainittu kirja rakentuu tämän klassikkoteoksen ympärille, joten pakkohan tähän oli nyt tarttua. Täytyy myöntää, että kirja oli kova pala purtavaksi. Ilman Hours-yhteyttä olisin varmaan jättänyt leikin kesken, mutta nyt oli pakko kahlata loppuun asti. En oikein tiedä missä vika, odotin kai jotain ihan muuta, jotenkin kirja sai minut tuntemaan itseni tyhmäksi. Lopulta (lähes viikon tahkoamisen jälkeen) olin kuitenkin tyytyväinen, että sain sen luettua. Ja jotain jäi kaikumaan mieleenikin, Big Benin lyijyiset kalahdukset. Ehkä uusi yritys joskus toiste, mutta tuskin ihan lähivuosina.
***



Haruki Murakami: Kafka rannalla
(Umibe no Kafuka, 2002, engl. versiosta suom. Juhani Lindholm 2009, 639 sivua)
Taas tällainen kirja, jota moni on kehunut ja joku suoraan minullekin suositellut (en enää muista kuka, mutta kiitos!). Lainasin kirjan jo syksyllä, lykkäsin lukemista kuukausikaupalla, mutta kun lopulta aloitin, tiesin heti tykkääväni. Onneksi en tiennyt kirjasta etukäteen mitään. Jos olisin kuullut juonikuvauksen, olisin saattanut sivuuttaa koko kirjan, sen verran kummallisia juttuja tässä tapahtuu. Murakami saa kuitenkin oudoimmatkin tapahtumat tuntumaan täysin luontevilta, ja tarinan imu on sitä luokkaa, että kirjaa oli välillä vaikea laskea käsistään. Mestarillisesta tarinankerronnasta tuli mieleen John Irving, vaikka Murakami taitaa olla vielä astetta mielikuvituksekkaampi tapaus. Erityismaininnan ansaitsee Juhani Lindholmin laadukas suomennos – eipä tullut missään vaiheessa ajateltua sitä, että kirja on kahteen kertaan käännetty.
****½



Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet
(2011, 112 sivua)
Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää? Useampikin varmaan tykkäisi Jukka Pakkasen kirjoista, jos antaisi niille tilaisuuden. Enpä itsekään ollut tätä ennen lukenut yhtään Pakkasta, mutta nyt tulen taatusti lukemaan lisää. Kirjan päähenkilö on mies, joka on tekemässä elokuvaa muistojensa Helsingistä. Elokuvaprojekti joutuu jäihin, kun miehen isä kuolee ja jättää jälkeensä laatikollisen italialaisnaisen kirjoittamia kirjeitä. Alkaa matka salattuun menneisyyteen, Helsingin olympialaisiin ja lopulta Italiaan asti. Tarinassa on jotain jännittävän haahtelamaista, vaikka Pakkasen tyyli onkin melko erilainen. Kokoaan suurempi kirja.
****

Yhteensä tammikuussa tuli luettua 1843 sivua – 1138 suomeksi ja 705 englanniksi. Paljon hienoja hetkiä, joista kirjoittaminen tuntui nyt jotenkin hankalalta, mutta ehkä ensi kerralla luistaa taas paremmin.

Joulukuu: Rowling, Kekkonen, Murdoch...

Joulu meni jo, ja hyvä niin, mutta joulukuun kirjojen muisto lämmittää mieltäni vielä pitkään.



J. K. Rowling: Harry Potter ja feeniksin kilta
(Harry Potter and the Order of the Phoenix, 2003, suom. Jaana Kapari 2004)
Tämän kirjan sain totta puhuen loppuun jo marraskuun puolella, 22 minuuttia ennen kuun vaihdetta. Aiemmin olin lukenut vain yhden yli 1000-sivuisen kirjan, Irvingin Until I Find Youn, jonka parissa vierähti kaksi kuukautta vuonna 2006. Tämä oli luettu alle viikossa, erittäin vetävä tapaus. Loistavia uusia hahmoja, kuten ihastuttavan raivostuttava Tylypahkan yli-inkvisiittori. Loppupuolen taistelukohtaus tuntui hiukan venytetyltä, muuten kirja oli sarjan parhaimmistoa.

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
(Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2005, suom. Jaana Kapari 2006)
Synkeät tunnelmat sopivat joulukuun pimeyteen kuin hirnyrkki silmään. Järkyttäviä juonenkäänteitä, eihän tässä voi käydä näin! Hieno kirja yhtä kaikki.

J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
(Harry Potter and the Deathly Hallows, 2007, suom. Jaana Kapari-Jatta 2008)
Seikkailu huipentuu, rytinää riittää heti alusta lähtien, tiukasta tilanteesta toiseen. Kirja piti vaivattomasti otteessaan kaikkien 828 sivunsa verran ja tuli luettua muutamassa päivässä. Rowling onnistui välillä hämäyttämään minut perusteellisesti, mutta onneksi loppu oli helpottava.

Aika jännää, että olin onnistunut välttymään siltä tiedolta, miten Harryn tarina päättyy. Olin ilmeisen aktiivisesti sulkenut korvani kaikelta Potter-maailmaan liittyvältä ennen viime syksyä. Nyt olen yhtä isoa kokemusta rikkaampi. Viimeisen kirjan jälkeen olo oli tyhjä, mutta pian käänsin katseeni tulevaisuuteen – seuraavalla kerralla voinkin lukea nämä englanniksi! Ja kaipa ne leffatkin voisi joskus katsoa, ehkä sittenkin uskaltaisin...

Löytyykö lukijoiden joukosta koviakin Potter-faneja, onko joku lukenut sarjan moneen kertaan? Mikä osa on suosikkinne? Itse vaikutuin lopulta ehkä eniten Azkabanin vangista – kaikki muutkin olivat kyllä hienoja, mutta se oli jotenkin sellainen käännekohta.

Helmi Kekkonen: Valinta (2011)
Kekkosen kakkonen on yhtä kaunis kuin esikoinenkin. Kirja joutui kuitenkin pahaan paikkaan, kun luin sen heti Potter-huipennuksen jälkeisenä päivänä, enkä muista siitä enää oikein mitään nyt kuukautta myöhemmin. Pitää ottaa uusiksi joskus, samoin kuin se esikoinen (novellikokoelma Kotiin, jonka luin maaliskuussa 2010 rakkaan vanhan mummuni suosituksesta).

Tässä kohdassa yritin aloittaa pariakin kiintoisalta vaikuttanutta teosta, mutta en millään päässyt vauhtiin. Aloin jo huolestua, tuntuuko mikään enää miltään, kunnes päätin turvautua vahvaan lääkkeeseen...



Iris Murdoch: The Black Prince (1973)
Vuoden verran hyllyssä odotellut kirja kuuluu Murdochin parhaina pidettyihin, eikä suotta. Vanhenevan (wannabe?)kirjailijan seuraelämässä riittää ällisteltävää ja lopulta myös kauhisteltavaa, eikä ruumiiltakaan vältytä. En paneudu tähän nyt sen enempää, koska tarkoitus on saada aikaiseksi kattavampi Murdoch-esittely joskus tulevaisuudessa, mutta kirja onnistui tosiaan palauttamaan uskoni "aikuisten" kirjallisuuden voimaan.

Joe Dunthorne: Submarine (2008)
Sitten lipsahdinkin heti takaisin nuoriso-osastolle. Tämä ei varsinaisesti ole mikään nuortenkirja, vaikka päähenkilö onkin omalaatuinen teinipoika. Ostin kirjan kirppikseltä vuosi sitten suurin odotuksin, mutta lopulta jouduin vähän pettymään. Olihan siinä hauskaa sanailua, mutta jotain jäi puuttumaan.

S. E. Hinton: Olimme kuin veljet
(That Was Then, This Is Now, 1971, suom. Pirkko Talvio-Jaatinen 1972)
Tämä oli tarpeellinen osoitus siitä, että Potterit eivät onnistuneet pilaamaan omia nuoruusvuosien suosikkejani – Hintonin ote puree yhä.

Joel Haahtela: Traumbach (2012)
Tästä ehdinkin jo kirjoittaa, samoin Karoliina, Katja, Sanna ja Helmi sekä Hesari ja Keskisuomalainen (ja Aamulehti, hahaha). Koskahan tämän kehtaisi lukea uudestaan? :)

Tiedän mitä luin viime kesänä

...ja kohta tiedätte tekin. Kuukausittaiset lukuraporttini tyssäsivät toukokuuhun, nyt yritän vähän paikkailla. Osa kirjoista vilahti jo kesän ostoksissa, mutta eivät läheskään kaikki.

KESÄKUU

Nämä kirjat tuli vielä kuvattua, vaikka juttu jäikin kirjoittamatta.



Enid Blyton: Seikkailujen sirkus
(The Circus of Adventure, 1952, suom. Riitta Wejberg 1979)
Huusin kirjan netistä, kun kyllästyin etsimään muualta. Luulin lukeneeni kaikki Seikkailut joskus 80-luvun puolivälissä, mutta tämä Tauri-Hessiaan sijoittuva seikkailu ei kyllä tuntunut yhtään tutulta. Taattua laatuahan se oli.

Peter J. Conradi: Iris Murdoch – A Life (2001)
Tätä yli 600-sivuista tiiliskiveä ehdin selailla kirjastossa monta kertaa, ennen kuin uskaltauduin lainaamaan. Lukeminen vaati pientä tsemppausta, Conradi oli tehnyt turhankin perusteellista jälkeä. Toki oli kiinnostavaa kuulla, keitä kaikkia tärkeitä ja hienoja ihmisiä Murdoch tunsi, mutta vähän vähempikin olisi riittänyt. Taisi mennä yli puolenvälin, ennen kuin päästiin Murdochin ensimmäisen kirjan julkaisuun asti. Lukukokemus oli siis kokonaisuutena hieman puuduttava, mutta paljon mielenkiintoistakin tuli opittua.

Johan Bargum: Syyskesä
(Sensommar, 1993, suom. Rauno Ekholm 1993)
Tunnelmallinen teos toimi mainiosti myös ennen juhannusta. En ollut kuullutkaan koko kirjailijasta, ennen kuin luin tämän jutun.

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut
Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
Joel Haahtela: Elena
Joel Haahtela: Perhoskerääjä
Joel Haahtela: Lumipäiväkirja
Joel Haahtela: Katoamispiste
Kesäkuun lopun Haahtela-maraton tuli käsiteltyä täällä. Kolmas lukukerta ja seitsemän kirjaa kymmenessä päivässä eivät olleet yhtään liikaa paatuneelle fanille.

HEINÄKUU

David Nicholls: One Day (2009)
Tämä kulki repussa kesäloman alkupuolella, mahtavaa luettavaa niin mökillä kuin Helsingin-reissullakin. (♥ David Nicholls ♥)

Hannu Väisänen: Apupata (2011)
Anopin suosikkikirja löytyi kirppikseltä ja tuli hotkaistua nopeasti. Hauska kirja, fiksu mies, pitäisi kai lukea romaanejakin.

Richard Yates: Revolutionary Road
(Revolutionary Road, 1961, suom. Markku Päkkilä 2008)
Kirppisostoksia tämäkin, jostain parin vuoden takaa. En ymmärrä miksen saanut luettua aiemmin, ehkä klassikkokammoni takia. Hieno kirja, täysin maineensa veroinen.

Iris Murdoch: An Accidental Man (1971)
Kesälomalla tartuin myös yhteen hyllyssä odottaneista Murdocheista, enkä sitten meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni, mökkireissullakin tuli valvottua myöhään sen parissa. Ehkä tuo yllä mainittu elämäkerta jotenkin sementoi Murdochin aseman suosikkikirjailijanani (siis heti Haahtelan jälkeen, vaikka eihän näitä kahta oikeastaan voi verrata millään tavalla). Tässä kirjassa oli tutut ihmissuhdekiemurat ja kaikki muukin kohdallaan.

Ian McEwan: Mustat koirat
(Black Dogs, 1992, suom. Leevi Lehto 1994)
Ei ollut parasta McEwania tämä, mutta ihan luettava.

Colm Tóibín: Brooklyn
(Brooklyn, 2009, suom. Kaijamari Sivill 2011)
Koukuttava tarina irlantilaistyttösestä, joka lähtee Amerikkaan töihin. Toíbín kuvaa 50-lukulaisen nuoren naisen elämää kiehtovasti ja uskottavasti.

Alan Bennett: Epätavallinen lukija
(The Uncommon Reader, 2007, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Taas yksi pieni helmi kirjaston "Kannattaa lukea" -hyllystä. Bennett kertoo hauskasti, millaisiin vaikeuksiin Englannin kuningashuone joutuu, kun kuningattaresta tulee lukutoukka.

Colm Tóibín: The Blackwater Lightship (1999)
Toíbínin vanhempi kirja on hieman synkempää kertomaa kolmen sukupolven naisista, joiden on pitkästä aikaa yritettävä tulla toimeen toistensa kanssa, kun perheenjäsen sairastuu. Ei silti ollenkaan ahdistava kirja, päinvastoin.

ELOKUU

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
Tämä sen sijaan oli ahdistava kirja, mutta hyvä kuitenkin, että tuli luettua (enpä olisi vielä viime vuonna uskonut).

Irvine Welsh: Glue (2001)
Inspiroiduin palaamaan tämän jo 10 vuotta sitten lukemani kirjan pariin, kun kulttuuriministeri nimesi sen (Liima-suomennoksen) suosikkikirjakseen. Neljän kaveruksen kasvutarina on Welsh-asteikolla vähän kesymmästä päästä, mutta ei jätkien elämästä värikkyyttä puutu. Hieno tarina kaiken kaikkiaan, ja taas sai huomata, kuinka lukuperspektiivi muuttuu ja kehittyy vanhetessa.

Petri Tamminen: Elämiä (1994)
Petri Tamminen: Miehen ikävä (1997)
Innostuin ottamaan Tammisenkin tuotannon uusintakierrokselle, kun kokoelmani täyttyi Piiloutujan maan myötä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole päässyt näitä kahta ensimmäistä kirjaa pidemmälle. Aavistuksen vaisumpia tapauksia kuin myöhemmät kirjat, vaikkeivät toki huonoja nämäkään.

Iris Murdoch: The Sacred and Profane Love Machine (1974)
Kuten todettu, Murdoch on erikoistunut kierohkoon ihmissuhdekuvaukseen, ja tämäkin kirja on sitä itseään. Kaksoiselämää viettävän miehen kaksi elämää ajautuvat törmäyskurssille odottamattomin seurauksin. Tämän jälkeen hyllyssä on enää kaksi lukematonta Murdochia, ja puolisen tusinaa kirjaa on yhä hankkimatta. (Ei huvita vielä ajatella, miltä tuntuu sitten, kun kaikki on haalittu ja luettu.)

Kauko Röyhkä: Kreikkalainen salaatti (2011)
Kolme erilaista ihmistä matkustaa Kreikkaan, kukin omista syistään. Röyhkän uusin on hyvää viihdettä, ei sen enempää eikä vähempää.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
(Stille dager i Mixing Part, 2009, suom. Outi Menna 2011)
Pieni ja harmiton kirja, joka kirvoitti muutamat vaisuhkot naurut. Loe on pystynyt paljon parempaankin, mutta kyllä tämä sentään voittaa edellisen kirjan (Muleum).

Astrid Lindgren: Yksityisetsivä Kalle Blomkvist
(Mästerdetektiven Blomkvist 1946, suom. Laila Järvinen 1948)
En yhtään ihmettele, että tykkäsin näistä kirjoista lapsena, koska tykkään kovasti edelleen. Voisikin olla aika suositella näitä omalle pojalle – ja tytölle. Mestarietsiväkirjat ovat muistaakseni ainoita Lindgreneitä, jotka olen lukenut itse (Pepit ynnä muut meille luki äiti). Nyt kiinnostaisi lukea muitakin.

Kirjahamsterin kesä

Eilen Akateemisessa päätin kerrankin ostaa haluamani kirjat heti sen sijaan, että tilaisin ne jostain vähän halvemmalla tai yrittäisin metsästää käytettynä.



Erlend Loe on pitkäaikainen suosikkini, jonka uutuuskirja pääsi yllättämään. Kuulin vasta maanantaina Karoliinalta, että sellainen on tulossa. Kansihan ei ole kovin kaunis, mutta uskon tykästyväni sisältöön. Kirja pomppasi lukujärjestyksessäni heti seuraavaksi (tällä hetkellä menossa Kauko Röyhkän ihan mainion oloinen Kreikkalainen salaatti, jonka löysin yllätyksekseni kirjastosta aivan tuoreeltaan).

Colm Tóibín tuli tutuksi viime kuussa ensimmäisen suomennetun teoksensa Brooklynin myötä. Tykkäsin siitä niin paljon, että lainasin saman tien vähän vanhemman kirjan The Blackwater Lightship, joka oli myös erittäin hyvä. Taas löytyi yksi kirjailija, jolta haluan lukea kaiken.

Edullisempiakin kirjoja tuli hankittua kesän aikana vähintäänkin riittävästi... Heinäkuisen Helsingin-reissun huokein löytöpaikka oli Senaatintorin Antikvariaatti (Sofiankatu 8), jonka hinnoittelu suorastaan hämmensi. Esimerkiksi nämä kaikki kirjat maksoivat 1 €/kpl:



Suomenruotsalainen Johan Bargum on niin ikään tuore tuttavuus minulle. Maria herätti kiinnostukseni Syyskesä-romaaniin, joka vakuutti siinä määrin, ettei noita euron ostoksia tarvinnut kauan miettiä. Alarivilläkin on aika hyvää kamaa hintaansa nähden. Divarin hyllyyn jäi taannoisella käynnilläni vaikka mitä herkkuja, esim. Juha Itkosen hyväkuntoinen kovakantinen esikoisromaani, joka olisi maksanut "peräti" kaksi euroa. Suosittelen siis piipahtamaan Sofiankadulla, kun seuraavan kerran liikutte siellä päin, mutta kannattaa ottaa iso kassi mukaan!

Ja löytyi sieltä Helsingistä vähän muutakin:



Murdoch-hyllyni sai hyvää täydennystä, mutta vielä puuttuu useita kirjoja. :)

Toisen kirjaostosmatkan kohteena oli Sastamala.



Vanhan kirjallisuuden päivät olivat minulle uusi kokemus. Olin kuullut varoittelua väkimäärästä ja hintatasosta. Väkeä ei ollut mitenkään liikaa, mutta hinnat olivat tosiaan aika yläkanttiin. Mukaani tarttui lopulta vain kaksi kirjaa: Leikkiä ja ajanvietettä sekä Silvia. Edullisemmaksi paikaksi osoittautui Tyrvään kirjakaupan kuuluisa Kirjakellari, josta ylärivin kirjat (n. 5 €/kpl) ovat kotoisin. Mustat koirat oli ilmeisesti ollut siellä aika pitkään, koska kannessa komeili vielä markkahintalappukin (hyllyyn jäi muuten vielä toinen kappale samaa kirjaa).

Alarivin reunimmaiset kirjat eivät ole Sastamalasta vaan "ku sai halvalla" -hankintoja ihan lähikirppikseltä. Muleum ja Naisen talloma eivät kumpikaan ole ihan Loen parhaimmistoa, mutta sainpahan nyt kokoelman täyteen.

Keräilijäminäni ilahtui suuresti myös tästä:



Piiloutujan maa ehti melko pitkään olla ainoa hyllystäni puuttuva Petri Tammisen kirja, vaan eipä ole enää, kun sain sen huuto.netistä 1,50 eurolla. Huomasin vasta nyt, että kirjan kansi ja pitkään käyttämäni kirjanmerkki ovat kuin kaksi marjaa.

Ylempänä mainittu Bargum ei ole ainoa suomenruotsalainen, jonka tuotantoa olen hamstrannut tänä kesänä. Seuraavat kirjat päätyivät hyllyyni sen jälkeen, kun satuin näkemään FST:ltä Christer Kihlman -dokumentin.



Olin merkinnyt Kihlmanin nimen muistiin jo viime talvena käytyäni mielenkiintoisen keskustelun erään divarinpitäjän kanssa, mutta vasta kesäkuun alussa näkemäni dokumentti sai minut kiinnostumaan toden teolla. 81-vuotias Kihlman vaikuttaa kiehtovalta ja ristiriitaiselta hahmolta. Vasemmalla on hänen ensimmäinen romaaninsa (1961), keskimmäinen (1976) lienee se mestariteos ja oikeanpuoleinen (1987) on suunnilleen viimeinen, jonka hän on saanut aikaiseksi. Nämäkin löytyivät lähikirppikseltä, yhteensä 2,25 €. Taidan aloittaa ensimmäisestä.

Niin joo, tuli Akateemisesta ostettua yksi kirja aiemminkin kesällä, kun piti hyödyntää 20 %:n pokkariale. Kuvassa vasemmalla:



David Nichollsin One Day (ja sen tuore suomennos Sinä päivänä) on kerännyt runsaasti suitsutusta, eikä suotta. Hienoa ja yllättävänkin koskettavaa kesälukemista. Aiempi romaani The Understudy ilmestyy kai suomeksi ensi vuonna, mutta en jäänyt odottelemaan sitä vaan tilasin originaalin netistä.

Eikä siinä vielä kaikki! Kirppiksiltä on kesän aikana löytynyt myös seuraavaa:



Vähän sivistysaukkojen paikkailua, pari kehuttua uutta tuttavuutta ja jokunen kestosuosikki. Varsinkin Astrid Lindgrenin mestarietsivätarinoihin palan halusta päästä käsiksi, ne tekivät suuren vaikutuksen joskus 80-luvun puolivälissä.

Tulipa taas ylipitkä juttu, mutta nyt kävi näin. Tässä oli tosiaan kolmen kuukauden ostokset, mutta silti, olihan niitä aika paljon. Haaveilen koko seinän kokoisesta kirjahyllystä... Loppukevennykseksi vielä Eetu-kissa sekä kolme kirjaston kierrätyshyllystä ihan ilmaiseksi löytynyttä opusta:



Nyt voisi vaikka mennä lukemaan.

Kuukauden kirjat

Iris Murdoch: A Fairly Honourable Defeat (1970)
Murdochin ihmissuhdesoppaa sakeimmillaan ja makeimmillaan! Tai makea on kyllä väärä sana – tämä juonittelu ei sisällä pisaraakaan siirappia. Shakespearemainen tragikomedia roihautti Murdoch-innostukseni uuteen liekkiin.

Iris Murdoch: Hiekkalinna
(The Sandcastle, 1957, suom. Mikko Kilpi 1965)
Murdochin kolmanteen romaaniin ihastuin jo vuosi sitten englanniksi, mutta nyt teki mieli nähdä se uusin silmin. Romantiikkaa, jännitystä, yllättäviä käänteitä... Kunpa voisin vielä joskus kokea tämän kaiken ensimmäistä kertaa.

Tim Thornton: The Alternative Hero (2009)
Clive on kolmekymppinen indierockfani, joka ei tahdo aikuistua. Lance on hänen vanha idolinsa, jonka muut tuntuvat jo unohtaneen. Näiden kahden polut kohtaavat yllättävällä tavalla. "Kaikkien aikojen indiein kirja", toteaa Guardian. "Kuin High Fidelity nupit kaakossa", vertaa Jay McInerney. Parilla ensimmäisellä sivulla mainitaan The Longpigs, Mansun, Gene, The Boo Radleys, Sleeper, Supergrass, Blur, Oasis, Slade, The Cure, The Wonder Stuff, The Mission, James, Pop Will Eat Itself, Carter USM, Jesus Jones, Ned's Atomic Dustbin... Thorntonin esikoisromaani on loistokamaa, vähintään yhtä hyvä kuin maaliskuussa lukemani seuraajansa.

Iris Murdoch: Meri, meri
(The Sea, the Sea, 1978, suom. Paavo Lehtonen 1981)
Murdochin mestariteoksena pidetty, Booker-palkinnonkin napannut teos tuli niin ikään ostettua ja luettua englanniksi viime vuonna. Suomennosta etsin pitkään kirppiksiltä ja divareista, kunnes kyllästyin ja tilasin sen Vantaan Antikvariaatista (postikuluineen 17,50 €). Kyllä kannatti, nyt omistan kaikki suomennetut Murdochit. (Alkukielisiä sentään puuttuu vielä kymmenkunta.) Kaipa tämä kirja on maineensa ansainnut. Eläköitynyt teatteripersoona muuttaa rannikolle viettämään erakkoelämää, josta tuleekin jotain aivan muuta.

(Tässä välissä yritin lukea Siri Hustvedtin Vapisevaa naista, mutta en päässyt kovin pitkälle, ennen kuin uuvuin tieteelliseen vyörytykseen. Onneksi hyllyssä odotti vielä yksi lukematon Hustvedt-romaani...)

Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia
(The Sorrows of an American, 2008, suom. Kristiina Rikman 2008)
Tämän luin loppuun pari tuntia sitten, enkä osaa sanoa oikein mitään. Tulikohan tästä nyt jopa suosikki-Hustvedtini? Monikaan muu ei liene samaa mieltä.

Kuukauden paras jää nyt kyllä valitsematta, kaikki viisi kirjaa olivat niin hienoja.

Tammikuun kirjat

Sainpa ajatuksen, että kirjoitan tänä vuonna pienen kommentin jokaisesta lukemastani kirjasta. Se kävikin heti työläämmäksi kuin kuvittelin. Ensi kuussa pitänee lukea vähemmän tai keksiä jotain muuta...



Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
(What I Loved, 2003, suom. Kristiina Rikman 2007)
Hustvedt ehti kiinnostaa pitkään, ennen kuin nappasin tämän pokkarin divarista ja luin vuodenvaihteessa. Värikylläinen, syvästi hengittävä romaani sijoittuu New Yorkin taideympyröihin. Loppupuolella juonikuviot ovat lähellä mennä överiksi, mutta tarina pysyy kuitenkin suunnilleen kasassa. Pidin kirjasta, vaikka se osoittautuikin aika erilaiseksi kuin odotin. Suositellaan ihmisille, joilla on aistit avoinna.

Enid Blyton: Seikkailujen vuori
(The Mountain of Adventure, 1949, suom. Riitta Wejberg 1979)
Jo lapsena pidin Seikkailu-sarjan kirjoja Blytonin parhaina. Toki tykkäsin Viisikoistakin, mutta Seikkailu-kirjojen Filip, Dinah, Jack, Anne ja Kiki-papukaija seikkailivat vielä jännemmissä ympäristöissä ja tarinat olivat vielä mielikuvituksekkaampia. Viime vuonna palasin Seikkailujen pariin ja totesin ilokseni, etteivät ne ole menettäneet hitustakaan viehätyksestään. Tämä Walesin syrjäiselle vuoristoseudulle sijoittuva sarjan viides osa on aika huikea. Suositellaan seikkailuhenkisille.

Iris Murdoch: The Red and the Green (1965)
Murdochin yhdeksäs romaani (seitsemästoista lukemani "murdokki") eroaa rouvan muusta tuotannosta kahden seikan takia: se tapahtuu kokonaan Irlannissa ja sijoittuu tarkasti määritettyyn historialliseen ajankohtaan, Irlannin itsenäistymiskahinoiden alkusoittoon keväällä 1916. Erään suvun kohtaloita kuvaava tarina ei Murdochin asteikolla ole ihan ikimuistoisimpia, vaikka tapahtumia ja toimintaa kyllä riittää. Suositellaan Murdoch-faneille.

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
(The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008, suom. Jaana Kapari-Jatta 2010)
Tästä kirjasta olin kuullut etukäteen pelkkää hyvää, mutta sen loistavuus pääsi silti yllättämään. Kyseessä on toisen maailmansodan jälkeiseen vuoteen sijoittuva kirjeromaani. Tapahtumapaikkana on Ranskan edustalla sijaitseva, Britannian alaisuuteen kuuluva Guernseyn saari, joka joutui sodassa saksalaisten miehittämäksi. Tarinan keskiössä on hätävaleesta alkunsa saanut kirjallinen piiri, josta muodostui saarelaisille tärkeä selviytymiskeino ankeiden miehitysvuosien aikana.

Kirjaa on vaikea kuvailla tuon enempää, saati sitten yrittää selittää, miksi se teki niin suuren vaikutuksen. Tunnelma on yksinkertaisesti niin lämmin ja kirjeet kuljettavat tarinaa niin mukaansatempaavasti, että ainakin minun oli pakko lukea koko 300-sivuinen teos lähes yhdeltä istumalta hymyssä suin. Kyynikko saattaisi väittää tarinaa hampaattomaksi, jopa äiteläksi, mutta sodan kauhut ovat kirjan henkilöillä vielä niin tuoreessa muistissa, että lukijan on helppo suoda heille kaikki se hyvä, mikä heidän osakseen tulee. Oi tätä kirjallisuuden parantavaa voimaa!

Kirjalle ei valitettavasti ole luvassa jatkoa, sillä se jäi Mary Ann Shafferin (1934-2008) ainoaksi. Hän sairastui ennen kirjan julkaisua ja pyysi sisarentytärtään Annie Barrowsia auttamaan tekstin viimeistelyssä. Tällä yhdellä kirjalla Shaffer onnistui kuitenkin tekemään pysyvän vaikutuksen miljooniin ihmisiin. Kuukauden paras, ihme jos ei koko vuodenkin. Suositellaan kaikille, jotka rakastavat kirjoja.

Bernhard Schlink: Lukija
(Der Vorleser, 1995, suom. Oili Suominen 1998)
Tämä taisi olla jonkinmoinen bestseller, eikä syyttä. Kirjan ensimmäinen osa kuvaa teinipojan ja naisen suhdetta, epäsovinnaista mutta inhimillistä. Toisessa osassa menneisyys nostaa rumaa päätään, jolla on natsin kasvot. Suositellaan vakavamielisille lukijoille.

S. E. Hinton: Tex (1979)
Hinton osaa kuvata kovakuorisia mutta herkkämielisiä nuoria paremmin kuin kukaan. Hänenkin kirjoistaan pidin jo 80-luvulla, mutta nyt niistä tuntuu saavan irti ehkä vieläkin enemmän. Tex on mielestäni ihan yhtä hieno kuin Hintonin tunnetuin teos Me kolme ja jengi. Suositellaan kaikille, koviksista hevostyttöihin.



Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito
(Buzz Aldrin, hvor ble det av deg i alt mylderet?, 2005, suom. Katriina Savolainen 2007)
Norjaan ja Färsaarille sijoittuva tarina hieman erikoisesta nuoresta miehestä ja hänen seikkailuistaan muiden vähintään yhtä omalaatuisten tyyppien parissa. Kirjan osat on nimetty The Cardigansin levyjen mukaan - eihän sellainen kirja voi olla huono. Suositellaan Erlend Loen ystäville ja astronauttien ihailijoille.

Irène Némirovsky: Tanssiaiset
(Le Bal, 1930, suom. Anna-Maija Viitanen 2007)
Tämän kauniin pienen kirjan ostin Kirjatorilta 50 sentillä ihan vain ulkoasun perusteella. Sisältökin miellytti, maukasta sosiaalista satiiria, piikikästä muttei säälimätöntä. Kirjailijalle kävi myöhemmin kehnosti, taas natsien takia. Suositellaan niille, joita harmittaa jäädä kutsua vaille.

Joel Haahtela: Katoamispiste (2010)
Kun huomasin, että ensimmäisestä lukukerrasta oli tasan vuosi, oli pakko kokeilla, vieläkö taika on tallella. Oli se. Suositellaan kaikille, ja erityisesti niille, joiden mielestä etsiminen voi joskus olla tärkeämpää kuin löytäminen.

Siri Hustvedt: Lumous
(The Enchantment of Lily Dahl, 1996, suom. Kristiina Rikman 2009)
Lumous osoittaa, ettei Kaikki mitä rakastit -kirjan omituinen juonikehittely ole mitenkään poikkeuksellista Hustvedtin tuotannossa. Päinvastoin, tässä kirjassa tapahtuu vielä kummallisempia asioita. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on pikkukaupunki, mutta taide on taas tärkeässä osassa, päähenkilö on taidemaalariin rakastuva nuori tyttö. Hieman hämmentävä mutta kiehtova kirja. Suositellaan ainakin niille, jotka ovat pitäneet jostain muusta Hustvedtin kirjasta.

Robert A. Morace: Irvine Welsh's Trainspotting (2001)
Olen aikeissa lukea Trainspottingin pian uudelleen ja päätin valmistautua siihen tällä lukijan oppaalla... Morace esittää ihan hyviä pointteja kirjan rakenteesta, henkilöistä ja viitekehyksestä (tms.). Samalla hän toki myös "spoilaa" muutamia juttuja, jotka olin täysin unohtanut vuosi(kymment)en varrella. En tiedä missä vaiheessa tällainen opas kannattaisi lukea, ennen vai jälkeen romaanin, mutta suht mielenkiintoista luettavaa yhtä kaikki. Suositellaan akateemisille hedonisteille.

Asta Leppä: Sinä et hävinnyt (2008)
Kuolema astui elämääni kesällä 2006, kun menetin äkillisesti serkkuni, joka oli paras lapsuudenystäväni. Sen jälkeen olen lukenut useita läheisen ennenaikaista kuolemaa käsitteleviä kirjoja, kuten Härkösen Loppuunkäsitelty, Huovisen Pojan kuolema ja Lundánien Viikkoja, kuukausia. Tämä toimittaja Asta Lepän kirja kuuluu samaan kategoriaan ja on yhtä vaikuttava kuin edellä mainitut. Leppä kirjoittaa väkevästi miehestään, joka kuoli moottoripyöräonnettomuudessa kesken avioeroprosessin. Suositellaan kaikille, jotka ovat menettäneet läheisen tai haluavat tietää, miltä se tuntuu.