Menkää kirjastoon

Kirjastossa kannattaa käydä aina ja kaikkialla, varsinkin Tampereella juuri nyt. Kaupungin kirjastot ovat suljettuina järjestelmämuutosten takia 15.-30.11., ja laina-ajat on pidennetty peräti kahdeksaan viikkoon. Hain viime viikolla ison pinon ajanvietettä:



Ongelma on vain se, että elokuva(* tuli jo katsottua ja kirjoistakin(** on pian puolet luettu. Ei auta kuin mennä lainaamaan lisää. Olen tottunut käymään kirjastossa viikoittain, joten puolen kuukauden sulku ei kuulosta kivalta, mutta eiköhän siitä selvitä.

*) Looking for Eric (2009) on mainio elokuva englantilaisesta posteljoonista Ericistä, jonka elämä on sekaisin, kunnes hän saa apua yllättävältä taholta: entiseltä huippujalkapalloilijalta Eric Cantonalta.

**) Pinon tähän mennessä parasta antia on ollut Turkka Hautalan Salo (2009). Hautalan esikoisromaani kertoo parista päivästä pikkukaupungissa noin tusinan asukkaan silmin. Erilaiset kertojaäänet kuulostavat uskottavilta, teksti on sujuvaa ja vakavista aiheista huolimatta lämminhenkistä ja hauskaakin. Finlandia-ehdokkuus oli ansaittu.

Attention

Viimeviikkoisen Itkos-kisan palkinto on arvottu. Voittaja on superpossu! Palkinnon vastaanotti Amanda-possu, joka lupasi lähettää levyn oikeaan osoitteeseen heti, kun voittaja sen ilmoittaa.



Onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille osallistujille! Jos joku on erityisen kiinnostunut kuulemaan tämän Attention-ep:n, ottakoon yhteyttä vaikka sähköpostitse (osoite profiilisivulla), niin katsotaan mitä voin tehdä.

Itkonen soittaa, Itkonen kirjoittaa

Oletteko huomanneet, kuinka paljon Juha Itkosen kahden uusimman romaanin kannet muistuttavat toisiaan?



Värit, meri, sommittelu, oksan ja käsien suunta - ei voi olla sattumaa. Hiukan omituinen ratkaisu, mutta mielenkiintoista yhtä kaikki.

Seitsemäntoista on monitasoinen romaani. Kirjailija Juha Itkonen kirjoittaa kirjailija Julius Ilosesta, joka kirjoittaa kirjaa nuoresta Henrikistä, jonka elämässä näyttää olevan tiettyjä yhtymäkohtia kirjailija Juha Itkosen nuoruuteen. Kirja oli osittain hieman hämmentävää luettavaa, mutta oli se kuitenkin hyvä. (Jos haluatte tietää enemmän, kokeilkaa jotain oikeaa kirjablogia, kuten tätä.)

Itkonen jaksaa siis kiinnostaa edelleen, vaikka nuo yllä kuvatut kirjakaksoset eivät pärjääkään miehen kahdelle ensimmäiselle kirjalle.



Suosikkini lienee Anna minun rakastaa enemmän, osin ehkä aiheensa takia. Musiikkikuvauksista sai irti vielä enemmän, kun huomasi ilmiselviä viittauksia hämeenlinnalaiseen brittipopyhtyeeseen, jonka basistina ja sanoittajana Itkonen muinoin toimi.



Side-yhtye julkaisi cd-ep:n Attention (1997) ja vaihtoi sitten kieltä ja nimeä. Helmi-nimellä bändi teki kaksi (vai kolme?) cdr-ep:tä ennen kuin vaipui unholaan. Helmi ei oikein iskenyt, mutta Siden ep kuulostaa hienolta aina vaan. Suuria tunteita huokuvat biisit eivät yhtään kalpene parhaan divarisarjan brittipopin rinnalla (mikä on siis kehu - unohdetut brittipopbändit ovat heikkouteni).

Attention-ep:tä ei valitettavasti ole kuultavissa netissä (yllätys yllätys). Mutta kuinka ollakaan, minulla sattuu olemaan yksi ylimääräinen kappale levyä ja ajattelin järjestää pikku arvonnan. Kaikki te (epäilemättä lukuisat) henkilöt, jotka olette kiinnostuneita Itkosesta sekä kotimaisesta ysäribrittipopista, olkaa hyvät ja ilmoittautukaa tähän alle viikon kuluessa. Onnellisen voittajan nimi vedetään kuvitteellisesta hatusta keskiviikkona 13.10. Kiitos!

These winds in my heart

Aloitan uudessa työpaikassa vasta 1.11., mutta vanhassa oli jäljellä niin paljon lomia, että viimeinen työpäiväni oli jo toissa päivänä. Illalla oli läksiäiset, jotka olivatkin totinen paikka. Kahdeksan ja puolen vuoden aikana ehti kiintyä moneen ihmiseen.



Niinpä täytyi tehdä taannoisen happyhappy-soittolistan vastapainoksi tällainen kooste, joka olkoon omistettu työkavereilleni:

Kauniit ja haikeat (10 laulua, 40 minuuttia)

Kristin Hersh - Your Ghost (1994)
Throwing Muses -yhtyeen laulajan single, jossa vierailevana tähtenä R.E.M.:n Michael Stipe.
Simon & Garfunkel - The Sounds of Silence (1965)
Ikiklassikko, jota olen rakastanut siitä lähtien, kun kuulin sen parikymmentä vuotta sitten skeittivideossa(!).
The Stranglers - Golden Brown (1982)
Törmäsin tähän aikoja sitten unohtamaani kappaleeseen Antin mainiossa musamuistelublogissa ja koin voimakkaan tunnereaktion. Enpä olisi ikinä arvannut, että biisin esittäjä on Stranglers, jota olen pitänyt pelkkänä peruspunkbändinä.
Kirsty MacColl - Days (1989)
Edesmenneen englantilaislaulajattaren hitti.
Gorky's Zygotic Mynci - These Winds (2001)
Tämän walesilaisyhtyeen nimi on käsittääkseni suomeksi "hölmö lisääntyvä apina", mutta nättiä musiikkia yhtye silti teki.
Red House Painters - Summer Dress (1995)
"More beautiful than the rest."
Olavi Uusivirta - Sinä elät yksin (2010)
Olavin musiikki ei aiemmin juuri kiinnostanut, mutta tuorein levy Preeria on hieno ja tämä sen kaunein kappale.
Galaxie 500 - Decomposing Trees (1989)
Kun pitkäaikaisen suosikkiyhtyeen levyt ovat kerran palanneet Spotifyyn, pakkohan niitä on tunkea joka listalle. Dean Warehamin äänestä joko pitää tai sitten ei...
Band of Horses - The Funeral (2006)
Tunteikkaan amerikkalaisyhtyeen uljain hetki.
The American Analog Set - Come Home Baby Julie, Come Home (2003)
Tätä olen tyrkyttänyt ennenkin, mutta ei tätä kaihoisaa junnauspoppia vain voi vastustaa. Kappaleessa on myös hieno animaatiovideo.

Musiikki pelastaa. Tulevaisuus on tuolla jossakin.