Ajattelin joskus syksyllä, että täytyy pitää blogi hengissä vuodenvaihteeseen asti, jotta voin listata vuoden parhaat levyt. H-hetken lähestyessä into ei ollut kovin suuri, mutta sain kuin sainkin aikaiseksi.
Kymmenen parasta oli helppo valita, mutta järjestys on aika lailla arvottu:
1. Tindersticks - Falling Down a Mountain
Tätä tuli kuunneltua eniten, kai se sitten on paras. Tindersticks sen kuin paranee vanhetessaan.
2. The National - High Violet
Meinasi aluksi kuulostaa liian laskelmoidun nationalmaiselta, mutta muutaman kuukauden tauon jälkeen huomasin, että on se vaan hieno, parhaimmillaan kerrassaan tyrmäävä.
3. Surfer Blood - Astro Coast
Ei tehnyt isompaa vaikutusta keväisellä ensikuuntelulla, mutta kesällä osui ja upposi, loistava fiilis ja mureaa kitarointia.
4. Olavi Uusivirta - Preeria
Olavin sekametelisoppa sai lihakset nykimään ja silmäkulmat kostumaan.
5. Best Coast - Crazy for You
Valloittavan pirteää pop-energiaa.
6. Minä ja Ville Ahonen - s/t
Kypsä esikoislevy kuulostaa paremmalta kerta kerralta.
7. Laivue - s/t
Jyväskylän pojat löivät pöytään debyytin, joka ylitti odotukseni. Scifi-henkisistä sanoituksista, surahtelevista kitaroista ja krautahtavista rytmeistä muodostui yllättävän helposti sulatettava paketti.
8. Interpol - s/t
Interpol meinasi ensin vaikuttaa tylsältä, mutta jokin levyssä viehätti, ja toiston myötä se hiipi salakavalasti sydämeeni.
9. Teenage Fanclub - Shadows
TFC yltää listalle kuin listalle rutiinisuorituksellakin.
10. The Chemical Brothers - Further
Kemikaaliveljekset onnistuivat luomaan kiinnostavaa uutta materiaalia ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella.
Ihan kivoja levyjä julkaisivat myös mm. Band of Horses, Delay Trees, Hole, Nada Surf, The Radio Dept. ja The Zephyrs. Pettymyksiä olivat Manic Street Preachers ja These New Puritans sekä valitettavasti myös Magenta Skycode. Paljon on tietysti vielä kuulematta (saa suositella).
Kirjoja ehdin lukea tänä vuonna aika monta. Lukujärjestys:
1. Raija Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy
2. Petri Tamminen: Muistelmat (II)
3. Joel Haahtela: Katoamispiste
4. John Irving: Last Night in Twisted River
5. Raija Siekkinen: Häiriö maisemassa
6. Sari Vuoristo: Irti
7. Iris Murdoch: Kello [The Bell]
8. Henry Miller: Hiljaiseloa Clichyssä [Quiet Days in Clichy]
9. Mårten Westö: Eräänlaista lämpöä
10. Carol Shields: Ellei [Unless]
11. Nick Hornby: Otherwise Pandemonium
12. Iris Murdoch: Yksisarvinen [The Unicorn]
13. Einar Már Guðmundsson: Beatles-manifesti [Bítlaávarpid]
14. Iris Murdoch: Enkelten aika [The Time of the Angels]
15. Helmi Kekkonen: Kotiin
16. Carol Shields: Larryn juhlat [Larry's Party]
17. Rob Jovanovic: A Version of Reason - In Search of Richey Edwards
18. Iris Murdoch: Italialaistyttö [The Italian Girl]
19. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
20. Carol Shields: Sattumankauppaa [Happenstance]
21. Iris Murdoch: The Sandcastle
22. Nick Hornby: Shakespeare Wrote for Money
23. Iris Murdoch: A Severed Head
24. Roddy Doyle: The Commitments (II)
25. Inka Nousiainen: Kivienkeli
26. Iris Murdoch: An Unofficial Rose
27. Ian McEwan: Sovitus [Atonement]
28. Pelé: The Autobiography
29. Kauko Röyhkä: The Velvet Underground ja Lou Reed
30. Iris Murdoch: The Sea, the Sea
31. Carol Shields: Rakkauden tasavalta [The Republic of Love]
32. Anna Gavalda: Karkumatka [L'Echappée belle]
33. Roddy Doyle: The Snapper (II)
34. Nick Hornby: High Fidelity (III)
35. Carol Shields: Kivipäiväkirjat [The Stone Diaries]
36. Katja Kallio: Elokuvamuisti
37. Erlend Loe: Supernaiivi [Naiv. Super.] (II)
38. Einar Már Guðmundsson: Kaikkeuden enkelit [Englar alheimsins]
39. Jonathan Coe: The Dwarves of Death
40. Tim O'Brien: July, July
41. Iris Murdoch: Nunnia ja sotilaita [Nuns and Soldiers]
42. Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia
43. Irvine Welsh: Crime
44. Raija Siekkinen: Saari
45. Roddy Doyle: The Van (II)
46. Dan Rhodes: Kulta [Gold]
47. John Irving: Elokuvaurani - muistelma [My Movie Business. A Memoir]
48. John Bayley: Iris - A Memoir of Iris Murdoch
49. Juha Itkonen: Seitsemäntoista
50. Iris Murdoch: Hyvä oppilas [The Good Apprentice]
51. Kauko Röyhkä: Tien laidalla Waterloo
52. Irvine Welsh: Reheated Cabbage
53. Mark E. Smith: Renegade - The Lives and Tales of Mark E. Smith
54. Iris Murdoch: Jackson's Dilemma
55. Jouni Paakkinen: Simpsonit - keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä
56. Dan Rhodes: Pieni valkoinen auto [The Little White Car]
57. Enid Blyton: Seikkailujen laakso [The Valley of Adventure] (II)
58. Dan Rhodes: Timoleon Vieta palaa kotiin [Timoleon Vieta Come Home]
59. Iris Murdoch: The Flight from the Enchanter
60. Panu Räty: Muuri
61. Turkka Hautala: Salo
62. S. E. Hinton: Rumble Fish
63. Henry Rollins: Mustan kahvin blues [Black Coffee Blues]
64. Miettinen: Pitkäjano
65. Miina Supinen: Apatosauruksen maa
66. Sami Hilvo: Viinakortti
67. Enid Blyton: Viisikko aarresaarella [Five on a Treasure Island] (II)
68. Carson McCullers: Yksinäinen sydän [The Heart Is a Lonely Hunter]
69. Ian McEwan: Polte [Solar]
70. Aapeli: Koko kaupungin Vinski (III) (L)
71. Bernhard Schlink: Viikonloppu [Das Wochenende]
72. Roddy Doyle: Brownbread and War
73. Enid Blyton: Seikkailujen saari [The Island of Adventure] (II)
74. Aapeli: Vinski ja Vinsentti (III) (L)
75. Enid Blyton: Seikkailujen linna [The Castle of Adventure] (II)
76. Carson McCullers: Surullisen kahvilan balladi [The Ballad of the Sad Café]
77. Eduard Uspenski: Takuumiehet [Garantijnyje tšelovetški] (II) (L)
78. Iris Murdoch: The Nice and the Good
79. Carson McCullers: Heijastuksia kultaisessa silmässä [Reflections in a Golden Eye]
80. Enid Blyton: Seikkailujen meri [The Sea of Adventure] (II)
81. Iris Murdoch: Under the Net
82. Kaj Korkea-aho: Katso minuun pienehen [Se till mig som liten är]
83. Jonathan Coe: The Accidental Woman
84. Paavo Rintala: Pojat
85. Iris Murdoch: A Word Child
86. Iris Murdoch: Henry and Cato
(II) = toinen kerta
(III) = kolmas kerta
(L) = luin ääneen lapsille
Suurimman vaikutuksen tekivät Katoamispiste, Last Night in Twisted River, Larryn juhlat sekä Kello ja monet muut Murdochit.
Tällaisiin lukemiin tuskin pääsen kovin pian uudestaan, ehkä sitten eläkkeellä. Kiitän entistä työnantajaani ylimääräisestä vapaa-ajasta ja perhettäni kärsivällisyydestä!
Kärsivällisyydestä kiitän myös teitä, hyvät lukijat. Tilastojen mukaan täällä käy edelleen päivittäin kymmeniä ihmisiä, vaikka mitään ei tapahdu. Olen ollut tosi jumissa tämän blogin kanssa - kirjoitteluun ei vain tunnu riittävän aikaa, energiaa eikä motivaatiota. Koko touhu tuntuu jotenkin teennäiseltä.
En haluaisi lopettaa blogia kokonaan, mutta ei tällaista jahkailuakaan pidemmän päälle jaksa. Olisiko sellaisessa blogissa mitään järkeä, joka päivittyisi säännöllisesti kerran kuukaudessa? En tiedä, mutta ajattelin että voisin kokeilla. Palannen siis asiaan noin kuukauden päästä. Hyvää uutta vuotta!
perjantai 31. joulukuuta 2010
lauantai 4. joulukuuta 2010
14
Tällä viikolla tulin epähuomiossa ostaneeksi neljätoista cd-levyä.
Kahdeksan alimmaista rohmusin kirppikseltä yhteensä 4,25 eurolla, loput kuusi Tampereen uudesta levykaupasta. Asioita joita en olisi koskaan kuvitellut näkeväni tamperelaisessa levykaupassa: oma hyllypaikka Sad Lovers & Giants -yhtyeelle. Äx oli muutenkin erittäin positiivinen kokemus. Siitä on kauan, kun olen viimeksi joutunut levykaupassa miettimään, tohdinko ostaa näin paljon kerralla.
Kahdeksan alimmaista rohmusin kirppikseltä yhteensä 4,25 eurolla, loput kuusi Tampereen uudesta levykaupasta. Asioita joita en olisi koskaan kuvitellut näkeväni tamperelaisessa levykaupassa: oma hyllypaikka Sad Lovers & Giants -yhtyeelle. Äx oli muutenkin erittäin positiivinen kokemus. Siitä on kauan, kun olen viimeksi joutunut levykaupassa miettimään, tohdinko ostaa näin paljon kerralla.
Tunnisteet:
levykaupat,
sad lovers and giants,
shoppailu,
uudet levyt,
vanhat levyt
torstai 25. marraskuuta 2010
Hyviä asioita
1. Haahtelan Finlandia-ehdokkuus. Olisinkin ollut vähän pettynyt, jos kirja olisi sivuutettu. Mutta onko siitä voittajaksi? Paha sanoa.
2. Vanhat suosikkibändit: dEUS, Nirvana, Pixies...
3. Enid Blytonin kirjat. Varsinkin Seikkailu-sarja.
4. Levykauppa Äxän laajentuminen Tampereelle. Kuka tietää, vaikka innostuisin vaihteeksi ostamaan levyjä. Tiskin takana pitäisi olla ainakin yksi Platasta tuttu naama.
5. Arkadia International Bookshop. Missään muualla en ole nähnyt yhtä monta Murdochia samalla kertaa - paitsi nykyään omassa hyllyssä.
6. Sadantuhannen biisin haamurajan rikkoutuminen last.fm:ssä. Kuusi vuotta siihen meni. Tällä tahdilla saan miljoonan täyteen 89-vuotiaana!
2. Vanhat suosikkibändit: dEUS, Nirvana, Pixies...
3. Enid Blytonin kirjat. Varsinkin Seikkailu-sarja.
4. Levykauppa Äxän laajentuminen Tampereelle. Kuka tietää, vaikka innostuisin vaihteeksi ostamaan levyjä. Tiskin takana pitäisi olla ainakin yksi Platasta tuttu naama.
5. Arkadia International Bookshop. Missään muualla en ole nähnyt yhtä monta Murdochia samalla kertaa - paitsi nykyään omassa hyllyssä.
6. Sadantuhannen biisin haamurajan rikkoutuminen last.fm:ssä. Kuusi vuotta siihen meni. Tällä tahdilla saan miljoonan täyteen 89-vuotiaana!
Tunnisteet:
deus,
enid blyton,
iris murdoch,
joel haahtela,
kirjakaupat,
kirjat,
last.fm,
levykaupat,
nirvana,
pixies
perjantai 22. lokakuuta 2010
Menkää kirjastoon
Kirjastossa kannattaa käydä aina ja kaikkialla, varsinkin Tampereella juuri nyt. Kaupungin kirjastot ovat suljettuina järjestelmämuutosten takia 15.-30.11., ja laina-ajat on pidennetty peräti kahdeksaan viikkoon. Hain viime viikolla ison pinon ajanvietettä:
Ongelma on vain se, että elokuva(* tuli jo katsottua ja kirjoistakin(** on pian puolet luettu. Ei auta kuin mennä lainaamaan lisää. Olen tottunut käymään kirjastossa viikoittain, joten puolen kuukauden sulku ei kuulosta kivalta, mutta eiköhän siitä selvitä.
*) Looking for Eric (2009) on mainio elokuva englantilaisesta posteljoonista Ericistä, jonka elämä on sekaisin, kunnes hän saa apua yllättävältä taholta: entiseltä huippujalkapalloilijalta Eric Cantonalta.
**) Pinon tähän mennessä parasta antia on ollut Turkka Hautalan Salo (2009). Hautalan esikoisromaani kertoo parista päivästä pikkukaupungissa noin tusinan asukkaan silmin. Erilaiset kertojaäänet kuulostavat uskottavilta, teksti on sujuvaa ja vakavista aiheista huolimatta lämminhenkistä ja hauskaakin. Finlandia-ehdokkuus oli ansaittu.
Ongelma on vain se, että elokuva(* tuli jo katsottua ja kirjoistakin(** on pian puolet luettu. Ei auta kuin mennä lainaamaan lisää. Olen tottunut käymään kirjastossa viikoittain, joten puolen kuukauden sulku ei kuulosta kivalta, mutta eiköhän siitä selvitä.
*) Looking for Eric (2009) on mainio elokuva englantilaisesta posteljoonista Ericistä, jonka elämä on sekaisin, kunnes hän saa apua yllättävältä taholta: entiseltä huippujalkapalloilijalta Eric Cantonalta.
**) Pinon tähän mennessä parasta antia on ollut Turkka Hautalan Salo (2009). Hautalan esikoisromaani kertoo parista päivästä pikkukaupungissa noin tusinan asukkaan silmin. Erilaiset kertojaäänet kuulostavat uskottavilta, teksti on sujuvaa ja vakavista aiheista huolimatta lämminhenkistä ja hauskaakin. Finlandia-ehdokkuus oli ansaittu.
Tunnisteet:
elokuvat,
kirjastot,
kirjat,
looking for eric,
turkka hautala
torstai 14. lokakuuta 2010
Attention
Viimeviikkoisen Itkos-kisan palkinto on arvottu. Voittaja on superpossu! Palkinnon vastaanotti Amanda-possu, joka lupasi lähettää levyn oikeaan osoitteeseen heti, kun voittaja sen ilmoittaa.
Onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille osallistujille! Jos joku on erityisen kiinnostunut kuulemaan tämän Attention-ep:n, ottakoon yhteyttä vaikka sähköpostitse (osoite profiilisivulla), niin katsotaan mitä voin tehdä.
Onnittelut voittajalle ja kiitos kaikille osallistujille! Jos joku on erityisen kiinnostunut kuulemaan tämän Attention-ep:n, ottakoon yhteyttä vaikka sähköpostitse (osoite profiilisivulla), niin katsotaan mitä voin tehdä.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Itkonen soittaa, Itkonen kirjoittaa
Oletteko huomanneet, kuinka paljon Juha Itkosen kahden uusimman romaanin kannet muistuttavat toisiaan?
Värit, meri, sommittelu, oksan ja käsien suunta - ei voi olla sattumaa. Hiukan omituinen ratkaisu, mutta mielenkiintoista yhtä kaikki.
Seitsemäntoista on monitasoinen romaani. Kirjailija Juha Itkonen kirjoittaa kirjailija Julius Ilosesta, joka kirjoittaa kirjaa nuoresta Henrikistä, jonka elämässä näyttää olevan tiettyjä yhtymäkohtia kirjailija Juha Itkosen nuoruuteen. Kirja oli osittain hieman hämmentävää luettavaa, mutta oli se kuitenkin hyvä. (Jos haluatte tietää enemmän, kokeilkaa jotain oikeaa kirjablogia, kuten tätä.)
Itkonen jaksaa siis kiinnostaa edelleen, vaikka nuo yllä kuvatut kirjakaksoset eivät pärjääkään miehen kahdelle ensimmäiselle kirjalle.
Suosikkini lienee Anna minun rakastaa enemmän, osin ehkä aiheensa takia. Musiikkikuvauksista sai irti vielä enemmän, kun huomasi ilmiselviä viittauksia hämeenlinnalaiseen brittipopyhtyeeseen, jonka basistina ja sanoittajana Itkonen muinoin toimi.
Side-yhtye julkaisi cd-ep:n Attention (1997) ja vaihtoi sitten kieltä ja nimeä. Helmi-nimellä bändi teki kaksi (vai kolme?) cdr-ep:tä ennen kuin vaipui unholaan. Helmi ei oikein iskenyt, mutta Siden ep kuulostaa hienolta aina vaan. Suuria tunteita huokuvat biisit eivät yhtään kalpene parhaan divarisarjan brittipopin rinnalla (mikä on siis kehu - unohdetut brittipopbändit ovat heikkouteni).
Attention-ep:tä ei valitettavasti ole kuultavissa netissä (yllätys yllätys). Mutta kuinka ollakaan, minulla sattuu olemaan yksi ylimääräinen kappale levyä ja ajattelin järjestää pikku arvonnan. Kaikki te (epäilemättä lukuisat) henkilöt, jotka olette kiinnostuneita Itkosesta sekä kotimaisesta ysäribrittipopista, olkaa hyvät ja ilmoittautukaa tähän alle viikon kuluessa. Onnellisen voittajan nimi vedetään kuvitteellisesta hatusta keskiviikkona 13.10. Kiitos!
Värit, meri, sommittelu, oksan ja käsien suunta - ei voi olla sattumaa. Hiukan omituinen ratkaisu, mutta mielenkiintoista yhtä kaikki.
Seitsemäntoista on monitasoinen romaani. Kirjailija Juha Itkonen kirjoittaa kirjailija Julius Ilosesta, joka kirjoittaa kirjaa nuoresta Henrikistä, jonka elämässä näyttää olevan tiettyjä yhtymäkohtia kirjailija Juha Itkosen nuoruuteen. Kirja oli osittain hieman hämmentävää luettavaa, mutta oli se kuitenkin hyvä. (Jos haluatte tietää enemmän, kokeilkaa jotain oikeaa kirjablogia, kuten tätä.)
Itkonen jaksaa siis kiinnostaa edelleen, vaikka nuo yllä kuvatut kirjakaksoset eivät pärjääkään miehen kahdelle ensimmäiselle kirjalle.
Suosikkini lienee Anna minun rakastaa enemmän, osin ehkä aiheensa takia. Musiikkikuvauksista sai irti vielä enemmän, kun huomasi ilmiselviä viittauksia hämeenlinnalaiseen brittipopyhtyeeseen, jonka basistina ja sanoittajana Itkonen muinoin toimi.
Side-yhtye julkaisi cd-ep:n Attention (1997) ja vaihtoi sitten kieltä ja nimeä. Helmi-nimellä bändi teki kaksi (vai kolme?) cdr-ep:tä ennen kuin vaipui unholaan. Helmi ei oikein iskenyt, mutta Siden ep kuulostaa hienolta aina vaan. Suuria tunteita huokuvat biisit eivät yhtään kalpene parhaan divarisarjan brittipopin rinnalla (mikä on siis kehu - unohdetut brittipopbändit ovat heikkouteni).
Attention-ep:tä ei valitettavasti ole kuultavissa netissä (yllätys yllätys). Mutta kuinka ollakaan, minulla sattuu olemaan yksi ylimääräinen kappale levyä ja ajattelin järjestää pikku arvonnan. Kaikki te (epäilemättä lukuisat) henkilöt, jotka olette kiinnostuneita Itkosesta sekä kotimaisesta ysäribrittipopista, olkaa hyvät ja ilmoittautukaa tähän alle viikon kuluessa. Onnellisen voittajan nimi vedetään kuvitteellisesta hatusta keskiviikkona 13.10. Kiitos!
Tunnisteet:
arvonnat,
juha itkonen,
kirjat,
side,
vanhat levyt
sunnuntai 3. lokakuuta 2010
These winds in my heart
Aloitan uudessa työpaikassa vasta 1.11., mutta vanhassa oli jäljellä niin paljon lomia, että viimeinen työpäiväni oli jo toissa päivänä. Illalla oli läksiäiset, jotka olivatkin totinen paikka. Kahdeksan ja puolen vuoden aikana ehti kiintyä moneen ihmiseen.
Niinpä täytyi tehdä taannoisen happyhappy-soittolistan vastapainoksi tällainen kooste, joka olkoon omistettu työkavereilleni:
Kauniit ja haikeat (10 laulua, 40 minuuttia)
Kristin Hersh - Your Ghost (1994)
Throwing Muses -yhtyeen laulajan single, jossa vierailevana tähtenä R.E.M.:n Michael Stipe.
Simon & Garfunkel - The Sounds of Silence (1965)
Ikiklassikko, jota olen rakastanut siitä lähtien, kun kuulin sen parikymmentä vuotta sitten skeittivideossa(!).
The Stranglers - Golden Brown (1982)
Törmäsin tähän aikoja sitten unohtamaani kappaleeseen Antin mainiossa musamuistelublogissa ja koin voimakkaan tunnereaktion. Enpä olisi ikinä arvannut, että biisin esittäjä on Stranglers, jota olen pitänyt pelkkänä peruspunkbändinä.
Kirsty MacColl - Days (1989)
Edesmenneen englantilaislaulajattaren hitti.
Gorky's Zygotic Mynci - These Winds (2001)
Tämän walesilaisyhtyeen nimi on käsittääkseni suomeksi "hölmö lisääntyvä apina", mutta nättiä musiikkia yhtye silti teki.
Red House Painters - Summer Dress (1995)
"More beautiful than the rest."
Olavi Uusivirta - Sinä elät yksin (2010)
Olavin musiikki ei aiemmin juuri kiinnostanut, mutta tuorein levy Preeria on hieno ja tämä sen kaunein kappale.
Galaxie 500 - Decomposing Trees (1989)
Kun pitkäaikaisen suosikkiyhtyeen levyt ovat kerran palanneet Spotifyyn, pakkohan niitä on tunkea joka listalle. Dean Warehamin äänestä joko pitää tai sitten ei...
Band of Horses - The Funeral (2006)
Tunteikkaan amerikkalaisyhtyeen uljain hetki.
The American Analog Set - Come Home Baby Julie, Come Home (2003)
Tätä olen tyrkyttänyt ennenkin, mutta ei tätä kaihoisaa junnauspoppia vain voi vastustaa. Kappaleessa on myös hieno animaatiovideo.
Musiikki pelastaa. Tulevaisuus on tuolla jossakin.
Niinpä täytyi tehdä taannoisen happyhappy-soittolistan vastapainoksi tällainen kooste, joka olkoon omistettu työkavereilleni:
Kauniit ja haikeat (10 laulua, 40 minuuttia)
Kristin Hersh - Your Ghost (1994)
Throwing Muses -yhtyeen laulajan single, jossa vierailevana tähtenä R.E.M.:n Michael Stipe.
Simon & Garfunkel - The Sounds of Silence (1965)
Ikiklassikko, jota olen rakastanut siitä lähtien, kun kuulin sen parikymmentä vuotta sitten skeittivideossa(!).
The Stranglers - Golden Brown (1982)
Törmäsin tähän aikoja sitten unohtamaani kappaleeseen Antin mainiossa musamuistelublogissa ja koin voimakkaan tunnereaktion. Enpä olisi ikinä arvannut, että biisin esittäjä on Stranglers, jota olen pitänyt pelkkänä peruspunkbändinä.
Kirsty MacColl - Days (1989)
Edesmenneen englantilaislaulajattaren hitti.
Gorky's Zygotic Mynci - These Winds (2001)
Tämän walesilaisyhtyeen nimi on käsittääkseni suomeksi "hölmö lisääntyvä apina", mutta nättiä musiikkia yhtye silti teki.
Red House Painters - Summer Dress (1995)
"More beautiful than the rest."
Olavi Uusivirta - Sinä elät yksin (2010)
Olavin musiikki ei aiemmin juuri kiinnostanut, mutta tuorein levy Preeria on hieno ja tämä sen kaunein kappale.
Galaxie 500 - Decomposing Trees (1989)
Kun pitkäaikaisen suosikkiyhtyeen levyt ovat kerran palanneet Spotifyyn, pakkohan niitä on tunkea joka listalle. Dean Warehamin äänestä joko pitää tai sitten ei...
Band of Horses - The Funeral (2006)
Tunteikkaan amerikkalaisyhtyeen uljain hetki.
The American Analog Set - Come Home Baby Julie, Come Home (2003)
Tätä olen tyrkyttänyt ennenkin, mutta ei tätä kaihoisaa junnauspoppia vain voi vastustaa. Kappaleessa on myös hieno animaatiovideo.
Musiikki pelastaa. Tulevaisuus on tuolla jossakin.
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Ostoksilla jälleen
Tampereen Keskustorilla oli tänään väkee kun pipoo. Aamulehden järjestämää peräkonttikirppistä mainostetaan Suomen suurimmaksi käytetyn tavaran myyntitapahtumaksi, eikä väite välttämättä ole liioiteltu.
(Kuva: Tomi Vuokola / Aamulehti)
Tapahtuma pidetään vain kaksi kertaa vuodessa, koska useammin järjestettynä se ei kuulemma tuntuisi miltään. Itse en panisi pahakseni, jos kirppis olisi kerran kuukaudessa ja väkimäärä hitusen hillitympi. Tuhansien ihmisten massa puuroutui taas paikoin pahasti, mutta kuten aina, kärsivällinen kiertäminen tuotti tulosta.
Tänä vuonna ilmestynyt Carol Shieldsin kirja maksoi kaksi euroa, vanhat virvoitusjuomapullot euron kappale. Mainioita lisäyksiä kokoelmiin.
Illemmalla pyöräilin vielä automarketiin lamppuostoksille. Sattumalta vilkaisin myös dvd-osastolle, jossa odotti iloinen yllätys.
Vaimon kanssa ehdittiin vuosikausia ihmetellä, eikö Villi Pohjola -sarjaa muka koskaan julkaista kotimaisena dvd-versiona. Mutta nyt se on vihdoin täällä, ensimmäinen kausi koostettuna kolmelle levylle. Olettaisin, että jatkoakin seuraa (mistä saa tietoa tulevista dvd-julkaisuista?). Onhan tätä nuoruusvuosien suosikkisarjaa esitetty uusintana moneen otteeseen, mutta harvoin sitä on ehtinyt nähdä. Nyt saa katsoa ihan silloin kun haluaa, ah.
(Kuva: Tomi Vuokola / Aamulehti)
Tapahtuma pidetään vain kaksi kertaa vuodessa, koska useammin järjestettynä se ei kuulemma tuntuisi miltään. Itse en panisi pahakseni, jos kirppis olisi kerran kuukaudessa ja väkimäärä hitusen hillitympi. Tuhansien ihmisten massa puuroutui taas paikoin pahasti, mutta kuten aina, kärsivällinen kiertäminen tuotti tulosta.
Tänä vuonna ilmestynyt Carol Shieldsin kirja maksoi kaksi euroa, vanhat virvoitusjuomapullot euron kappale. Mainioita lisäyksiä kokoelmiin.
Illemmalla pyöräilin vielä automarketiin lamppuostoksille. Sattumalta vilkaisin myös dvd-osastolle, jossa odotti iloinen yllätys.
Vaimon kanssa ehdittiin vuosikausia ihmetellä, eikö Villi Pohjola -sarjaa muka koskaan julkaista kotimaisena dvd-versiona. Mutta nyt se on vihdoin täällä, ensimmäinen kausi koostettuna kolmelle levylle. Olettaisin, että jatkoakin seuraa (mistä saa tietoa tulevista dvd-julkaisuista?). Onhan tätä nuoruusvuosien suosikkisarjaa esitetty uusintana moneen otteeseen, mutta harvoin sitä on ehtinyt nähdä. Nyt saa katsoa ihan silloin kun haluaa, ah.
Tunnisteet:
carol shields,
kirjat,
kirpputorit,
shoppailu,
tv,
villi pohjola
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Kirjahüllü
Työkuvioita järjestellessä tuli laitettua myös koti kuntoon. Kirjatkin saivat lisää tilaa hengittää. Hyllyt näyttävät nyt paljon asiallisemmilta, kun teokset on lajiteltu kirjailijoittain.
Paraatipaikalle pääsivät Haahtelat, Murdochit, Hornbyt, Tammiset ja pari muuta valikoitua opusta.
Samalla selvisi, kenen kirjoja on hyllyissä eniten:
1. Iris Murdoch (23 kirjaa)
2. John Irving (16)
3. Nick Hornby (14)
4. Erlend Loe (10)
= John Steinbeck (10)
6. Anna-Leena Härkönen (9)
7. Carol Shields (8)
8. Roddy Doyle (7)
= Joel Haahtela (7)
= Ian McEwan (7)
= Petri Tamminen (7)
= Irvine Welsh (7)
(Päivitys 211010: Murdoch nousi kolmostilalta ykköseksi!)
Ketkäs teidän hyllyjänne hallitsevat?
Paraatipaikalle pääsivät Haahtelat, Murdochit, Hornbyt, Tammiset ja pari muuta valikoitua opusta.
Samalla selvisi, kenen kirjoja on hyllyissä eniten:
1. Iris Murdoch (23 kirjaa)
2. John Irving (16)
3. Nick Hornby (14)
4. Erlend Loe (10)
= John Steinbeck (10)
6. Anna-Leena Härkönen (9)
7. Carol Shields (8)
8. Roddy Doyle (7)
= Joel Haahtela (7)
= Ian McEwan (7)
= Petri Tamminen (7)
= Irvine Welsh (7)
(Päivitys 211010: Murdoch nousi kolmostilalta ykköseksi!)
Ketkäs teidän hyllyjänne hallitsevat?
torstai 16. syyskuuta 2010
Papa's got a brand new job
Nyt on mukava olo. Pitkään vaivanneet työkuviot ratkesivat odottamattomalla tavalla, kun tarjoutui tilaisuus vaihtaa työpaikkaa. Aloitan uudessa paikassa marraskuun alussa. Sen kunniaksi tässä teille kymmenen kappaletta, jotka sopivat tunnelmiini. (Ja sen kunniaksi tai paremman puutteessa myös tällainen kuva. Olin päättänyt, että omia pärstäkuviani en tänne laita, mutta toisaalta kaikki sivupalkin last.fm-linkkiä napsauttaneet ovat jo nähneet kuvan, joten sama sen väliä.)
Happy Happy (10 laulua, 33 minuuttia)
Eggstone - Against the Sun (2.40)
For Stars - How It Goes (2.45)
The Wrens - Happy (5.33)
Delays - Valentine (3.57)
Magnapop - Open the Door (3.38)
Galaxie 500 - Parking Lot (2.53)
Popsicle - Sunkissed (2.16)
Deee-Lite - Groove Is in the Heart (3.54)
Clem Snide - I Love the Unknown (2.46)
The dB's - Neverland (2.47)
Happy Happy (10 laulua, 33 minuuttia)
Eggstone - Against the Sun (2.40)
For Stars - How It Goes (2.45)
The Wrens - Happy (5.33)
Delays - Valentine (3.57)
Magnapop - Open the Door (3.38)
Galaxie 500 - Parking Lot (2.53)
Popsicle - Sunkissed (2.16)
Deee-Lite - Groove Is in the Heart (3.54)
Clem Snide - I Love the Unknown (2.46)
The dB's - Neverland (2.47)
torstai 9. syyskuuta 2010
Haloo Helsinki - ja Tampere
Sitten kun huvittaisi päivittää blogia useammin, elämä järjestääkin kaikenlaista muuta tekemistä ja ajattelemista (mikä on toki ihan hyvä asia). Nyt kuitenkin pikainen nosto.
Tästä piti tulla menovinkki helsinkiläisille, mutta huomasin juuri, että sama show on luvassa Tampereellakin (ja vielä ilmaiseksi!):
Jeffrey Lewis & The Junkyard esiintyy Telakalla ma 13.9. ja Bar Loosessa ti 14.9.
Jeffrey Lewis (s. 1975) on amerikkalainen laulaja-lauluntekijä ja sarjakuvataiteilija. Hänen sanotaan edustavan anti-folk-genreä, joka Wikipedian mukaan on "amerikkalaisesta folkista ja punk rockista ammentava urbaanin folk-musiikin tyylilaji, joka sai alkunsa New Yorkissa 1980-luvun puolivälissä".
Anti-folkista en tiedä sen enempää, mutta ainakin Lewisin musiikki kuulostaa mukavan kotoisalta. Ei mitään hifistelyä, vaan kitara rämisee ja laulu on vähän sinne päin, usein suorastaan puhelaulua. Tarinat ovat kiintoisia, ja toisinaan meno yltyy jopa psykedeeliseksi. Kyllä niitä punk-elementtejäkin on havaittavissa, varsinkin asenteessa. Ja onhan Jeffrey myös coveroinut kokonaisen albumillisen Crass-yhtyeen kappaleita (12 Crass Songs, 2007).
Lewisin albumeista suosikkini taitaa olla The Last Time I Did Acid I Went Insane and Other Favorites (2001), jota ei tietenkään ole Spotifyssa. Junkyard-kokoonpanolla tehty, kantritunnelmiakin viljelevä 'Em Are I -levy (2009) kyllä löytyy, ja sen kolmosbiisi If Life Exists (?) sisältää yhden suosikkisitaateistani:
It's all easier said than done
and it's not even easy to say.
Tuo muuten pätee aika moneen asiaan. Voisi kuvitella, että Jeffreyn musiikki kuulostaa kivalta livenäkin.
Lewisin sarjakuvia en ole nähnyt muutamaa sivua enempää, mutta kiinnostavilta vaikuttavat nekin. Hänen tyylinsä on varsin runsas, joten jutut vaativat keskittymistä, mutta ainakin lyhyessä mitassa ne näyttävät toimivan hyvin. Kuten nyt tämäkin festivaaliaiheinen sivu parin vuoden takaa.
P.S. Euroopan-kiertueen majoitusjärjestelyt lienevät jo kunnossa, mutta ensi kuun Amerikan-keikkoja varten Jeffreyn keikkakalenterissa oli tällainen hellyttävä pyyntö:
If anybody has a place for the Jeff Lewis Band to sleep on any of the below nights please email JeffLewisBand@gmail.com - thank you!!
Tästä piti tulla menovinkki helsinkiläisille, mutta huomasin juuri, että sama show on luvassa Tampereellakin (ja vielä ilmaiseksi!):
Jeffrey Lewis & The Junkyard esiintyy Telakalla ma 13.9. ja Bar Loosessa ti 14.9.
Jeffrey Lewis (s. 1975) on amerikkalainen laulaja-lauluntekijä ja sarjakuvataiteilija. Hänen sanotaan edustavan anti-folk-genreä, joka Wikipedian mukaan on "amerikkalaisesta folkista ja punk rockista ammentava urbaanin folk-musiikin tyylilaji, joka sai alkunsa New Yorkissa 1980-luvun puolivälissä".
Anti-folkista en tiedä sen enempää, mutta ainakin Lewisin musiikki kuulostaa mukavan kotoisalta. Ei mitään hifistelyä, vaan kitara rämisee ja laulu on vähän sinne päin, usein suorastaan puhelaulua. Tarinat ovat kiintoisia, ja toisinaan meno yltyy jopa psykedeeliseksi. Kyllä niitä punk-elementtejäkin on havaittavissa, varsinkin asenteessa. Ja onhan Jeffrey myös coveroinut kokonaisen albumillisen Crass-yhtyeen kappaleita (12 Crass Songs, 2007).
Lewisin albumeista suosikkini taitaa olla The Last Time I Did Acid I Went Insane and Other Favorites (2001), jota ei tietenkään ole Spotifyssa. Junkyard-kokoonpanolla tehty, kantritunnelmiakin viljelevä 'Em Are I -levy (2009) kyllä löytyy, ja sen kolmosbiisi If Life Exists (?) sisältää yhden suosikkisitaateistani:
It's all easier said than done
and it's not even easy to say.
Tuo muuten pätee aika moneen asiaan. Voisi kuvitella, että Jeffreyn musiikki kuulostaa kivalta livenäkin.
Lewisin sarjakuvia en ole nähnyt muutamaa sivua enempää, mutta kiinnostavilta vaikuttavat nekin. Hänen tyylinsä on varsin runsas, joten jutut vaativat keskittymistä, mutta ainakin lyhyessä mitassa ne näyttävät toimivan hyvin. Kuten nyt tämäkin festivaaliaiheinen sivu parin vuoden takaa.
P.S. Euroopan-kiertueen majoitusjärjestelyt lienevät jo kunnossa, mutta ensi kuun Amerikan-keikkoja varten Jeffreyn keikkakalenterissa oli tällainen hellyttävä pyyntö:
If anybody has a place for the Jeff Lewis Band to sleep on any of the below nights please email JeffLewisBand@gmail.com - thank you!!
Tunnisteet:
jeffrey lewis,
menovinkit,
sarjakuvat,
vanhat levyt
perjantai 3. syyskuuta 2010
Sick Boy
Ei enää kovin sairas: kevyt syysflunssa on pian selätetty. Yöunet ovat kuitenkin jääneet niin vähiin, että tarvitaan tehokkaita troppeja.
Skottikirjailija Irvine Welsh on varmasti joidenkin mielestä sairas mies, toisten silmissä vain sairaan hauska. Kemikaalisukupolven hovirunoilijaksikin tituleerattu Welsh on tehnyt tulosta tappavaan tahtiin siitä lähtien, kun Trainspotting nosti miehen pinnalle 90-luvun puolivälissä. Seitsemän romaania ja neljä novellikokoelmaa käsittävän tuotannon tuorein osa on viimevuotinen Reheated Cabbage. Kokoelman kahdeksasta tarinasta seitsemän on julkaistu aiemminkin, mutta sen verran hämärissä yhteyksissä, että olin tätä ennen lukenut niistä vain yhden.
Irvinellä on melkoisen kiero mielikuvitus, ja jutut pursuavat odottamattomia juonenkäänteitä. Välillä aiheet voivat olla synkkiäkin, mutta sysimusta huumori takaa viihdyttävyyden. Uusimmassa teoksessa seikkailevat henkilöt ovat tuttuun tapaan varsin värikästä väkeä. Kaikkein parhaimmillaan Welsh on kuvatessaan inhottavia öykkäreitä - homofobisia sovinistisikoja, jotka yrittävät ratkaista ongelmansa väkivallalla. Tällaisiin tyyppeihin ei totisesti haluaisi törmätä pimeällä kadulla, eikä edes valoisalla, mutta turvallisesti kirjan sivuilla tarkasteltuna hahmot ovat kerrassaan hulvattomia. Tällä kertaa kuulemme esimerkiksi, mitä Trainspottingista tutun Begbien mielessä liikkuu, kun äidin joulupäivälliselle ilmestyy siskon uusi mies.
Welshin kerronnan viehätystä lisää hahmojen paksu skottiaksentti. Kymmenen vuotta sitten näin The Acid House -kirjaan perustuvan elokuvan teatterissa. Yleisö reagoi tekstittämättömän leffan ensimmäisiin repliikkeihin epäuskoisella naurulla; eihän siitä mongerruksesta meinannut ymmärtää yhtikäs mitään. Painettuna kieli on kuitenkin helppotajuisempaa. Kummallisiin vokaaliyhdistelmiin ja muihin väännöksiin tottuminen vie toki hetken, mutta oudommankin näköisten sanojen merkitys selviää ennen pitkää asiayhteydestä. Esimerkiksi jalkapallo on fitba ja lapsi bairn (lieneekö meren yli tihkunut skandinaavisia vaikutteita). Welshin kirjojen vakiosuomentaja Sauli Santikko joutuu tosissaan huhkimaan leipänsä eteen. Santikko tekee eittämättä arvokasta työtä, vaikka stadilaisittain bamlaavat tyypit eivät tietenkään voi tehdä ihan samanlaista vaikutusta kuin aito asia. Ken whut ah'm sayin, likes?
Skottikirjailija Irvine Welsh on varmasti joidenkin mielestä sairas mies, toisten silmissä vain sairaan hauska. Kemikaalisukupolven hovirunoilijaksikin tituleerattu Welsh on tehnyt tulosta tappavaan tahtiin siitä lähtien, kun Trainspotting nosti miehen pinnalle 90-luvun puolivälissä. Seitsemän romaania ja neljä novellikokoelmaa käsittävän tuotannon tuorein osa on viimevuotinen Reheated Cabbage. Kokoelman kahdeksasta tarinasta seitsemän on julkaistu aiemminkin, mutta sen verran hämärissä yhteyksissä, että olin tätä ennen lukenut niistä vain yhden.
Irvinellä on melkoisen kiero mielikuvitus, ja jutut pursuavat odottamattomia juonenkäänteitä. Välillä aiheet voivat olla synkkiäkin, mutta sysimusta huumori takaa viihdyttävyyden. Uusimmassa teoksessa seikkailevat henkilöt ovat tuttuun tapaan varsin värikästä väkeä. Kaikkein parhaimmillaan Welsh on kuvatessaan inhottavia öykkäreitä - homofobisia sovinistisikoja, jotka yrittävät ratkaista ongelmansa väkivallalla. Tällaisiin tyyppeihin ei totisesti haluaisi törmätä pimeällä kadulla, eikä edes valoisalla, mutta turvallisesti kirjan sivuilla tarkasteltuna hahmot ovat kerrassaan hulvattomia. Tällä kertaa kuulemme esimerkiksi, mitä Trainspottingista tutun Begbien mielessä liikkuu, kun äidin joulupäivälliselle ilmestyy siskon uusi mies.
Welshin kerronnan viehätystä lisää hahmojen paksu skottiaksentti. Kymmenen vuotta sitten näin The Acid House -kirjaan perustuvan elokuvan teatterissa. Yleisö reagoi tekstittämättömän leffan ensimmäisiin repliikkeihin epäuskoisella naurulla; eihän siitä mongerruksesta meinannut ymmärtää yhtikäs mitään. Painettuna kieli on kuitenkin helppotajuisempaa. Kummallisiin vokaaliyhdistelmiin ja muihin väännöksiin tottuminen vie toki hetken, mutta oudommankin näköisten sanojen merkitys selviää ennen pitkää asiayhteydestä. Esimerkiksi jalkapallo on fitba ja lapsi bairn (lieneekö meren yli tihkunut skandinaavisia vaikutteita). Welshin kirjojen vakiosuomentaja Sauli Santikko joutuu tosissaan huhkimaan leipänsä eteen. Santikko tekee eittämättä arvokasta työtä, vaikka stadilaisittain bamlaavat tyypit eivät tietenkään voi tehdä ihan samanlaista vaikutusta kuin aito asia. Ken whut ah'm sayin, likes?
torstai 2. syyskuuta 2010
Kuulkaapas Interpolia
Huomasin Laurin erinomaisesta blogista, tai oikeastaan blogin sivupalkin Twitter-ikkunasta (tunnustus: en ole ikinä käynyt Twitterissä), että Interpolin ensi viikolla julkaistava neloslevy on nyt kuultavissa.
Turn On the Bright Lights oli minun asteikollani viiden tähden levy, Antics neljän ja Our Love to Admire kolmen. Nimetön uutukainen ei missään nimessä ole kahden tähden levy, mutta ensikuuntelu jätti ristiriitaisen vaikutelman. Kansikuvasta huolimatta yhtye ei ole räjäyttänyt itseään kappaleiksi, vaan liikkuu entisenlaisissa maisemissa. Albumin alku vaikutti tylsähköltä, keskivaiheilla olevat jo tutut kappaleet hyviltä, loppu sekalaiselta. Aika näyttää kuinka pitkälle bändin suoritus riittää, mutta veikkaisin tämän osoittautuvan Interpolin kolmanneksi parhaaksi levyksi.
Mitä mieltä sinun mielipiteesi on Interpolin nykykunnosta?
Turn On the Bright Lights oli minun asteikollani viiden tähden levy, Antics neljän ja Our Love to Admire kolmen. Nimetön uutukainen ei missään nimessä ole kahden tähden levy, mutta ensikuuntelu jätti ristiriitaisen vaikutelman. Kansikuvasta huolimatta yhtye ei ole räjäyttänyt itseään kappaleiksi, vaan liikkuu entisenlaisissa maisemissa. Albumin alku vaikutti tylsähköltä, keskivaiheilla olevat jo tutut kappaleet hyviltä, loppu sekalaiselta. Aika näyttää kuinka pitkälle bändin suoritus riittää, mutta veikkaisin tämän osoittautuvan Interpolin kolmanneksi parhaaksi levyksi.
Mitä mieltä sinun mielipiteesi on Interpolin nykykunnosta?
tiistai 31. elokuuta 2010
Muita hyviä kemikaaleja
Blogin punainen lanka on solmussa ja solmu hukassa.
Mitä kirjoitan, kenelle ja miksi?
Jos tämä olisi aktiivinen musiikkiblogi, olisin ehkä kirjoittanut The Chemical Brothersin tuoreimmasta levystä ja siitä, kuinka levy palautti uskoni ja mielenkiintoni veljeksiin ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella, vaikka hienoin kappale Escape Velocity kuulostaakin hetkittäin erehdyttävän paljon Underworldin kuudentoista vuoden takaiselta Rez-klassikolta. Lopuksi olisin maininnut, että paras Further-niminen levy on kuitenkin edelleen Genevan debyyttialbumi vuodelta 1997, ja tarjonnut lukijoille Spotify-linkit molempiin edellä mainittuihin albumeihin.
Jos tämä olisi henkevä kirjablogi, olisin kenties puinut Petri Tammisen uusinta matkaa miehisyytensä ytimeen ja kertonut Tammisen kohtaamisesta kirjakaupassa. Olisin paljastanut, että vaikka olin etukäteen suunnitellut kiittäväni Tammista hänen aiemmista kirjoistaan, tapaaminen hujahtikin ohi hieman vaatimattomammin repliikein.
Tamminen: "Hei."
Minä: "Hei." [Ojennan kirjan Tammiselle.] "Pekalle, kiitos."
Tamminen: "Pekalle?"
Minä: "Joo."
Tamminen [signeeraa kirjan ja ojentaa sen takaisin minulle]: "Ole hyvä."
Minä: "Kiitos."
Lopuksi olisin maininnut, että toisaalta ihan hyvä näin, koska Tamminen on valitellut kehujen vastaanottamisen vaikeutta.
Tämä ei ole aktiivinen musiikkiblogi eikä henkevä kirjablogi, mutta tämä saattaa olla ainoa blogi, jossa The Chemical Brothers ja Petri Tamminen mainitaan samassa virkkeessä. Onhan sekin sentään jotain?
Mitä kirjoitan, kenelle ja miksi?
Jos tämä olisi aktiivinen musiikkiblogi, olisin ehkä kirjoittanut The Chemical Brothersin tuoreimmasta levystä ja siitä, kuinka levy palautti uskoni ja mielenkiintoni veljeksiin ensimmäistä kertaa tällä vuosituhannella, vaikka hienoin kappale Escape Velocity kuulostaakin hetkittäin erehdyttävän paljon Underworldin kuudentoista vuoden takaiselta Rez-klassikolta. Lopuksi olisin maininnut, että paras Further-niminen levy on kuitenkin edelleen Genevan debyyttialbumi vuodelta 1997, ja tarjonnut lukijoille Spotify-linkit molempiin edellä mainittuihin albumeihin.
Jos tämä olisi henkevä kirjablogi, olisin kenties puinut Petri Tammisen uusinta matkaa miehisyytensä ytimeen ja kertonut Tammisen kohtaamisesta kirjakaupassa. Olisin paljastanut, että vaikka olin etukäteen suunnitellut kiittäväni Tammista hänen aiemmista kirjoistaan, tapaaminen hujahtikin ohi hieman vaatimattomammin repliikein.
Tamminen: "Hei."
Minä: "Hei." [Ojennan kirjan Tammiselle.] "Pekalle, kiitos."
Tamminen: "Pekalle?"
Minä: "Joo."
Tamminen [signeeraa kirjan ja ojentaa sen takaisin minulle]: "Ole hyvä."
Minä: "Kiitos."
Lopuksi olisin maininnut, että toisaalta ihan hyvä näin, koska Tamminen on valitellut kehujen vastaanottamisen vaikeutta.
Tämä ei ole aktiivinen musiikkiblogi eikä henkevä kirjablogi, mutta tämä saattaa olla ainoa blogi, jossa The Chemical Brothers ja Petri Tamminen mainitaan samassa virkkeessä. Onhan sekin sentään jotain?
Tunnisteet:
chemical brothers,
geneva,
kirjat,
petri tamminen,
pähkäily,
underworld,
uudet levyt,
vanhat levyt
perjantai 13. elokuuta 2010
Flow
Flow-tilassa ihminen uppoutuu tekemiseensä niin, että hän on yhtä tekemisen kanssa. Ulkomaailma menettää merkityksensä ja tekemisestä syntyy ikään kuin virta, jonka vietäväksi tekijä antautuu.
Itse pääsen lähimmäksi tuota tilaa lukiessani hyvää kirjaa tai poimiessani marjoja.
Just let it flow.
(Luuliko joku, että tämä juttu käsittelisi sitä yhtä festivaalia? ;)
Itse pääsen lähimmäksi tuota tilaa lukiessani hyvää kirjaa tai poimiessani marjoja.
Just let it flow.
(Luuliko joku, että tämä juttu käsittelisi sitä yhtä festivaalia? ;)
tiistai 13. heinäkuuta 2010
R.I.P. Harvey Pekar
No nyt se tässäkin blogissa usein mainittu sarjakuvakäsikirjoittaja Harvey Pekar on sitten kuollut. :(
Levätköön rauhassa.
Levätköön rauhassa.
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Kesä
Tänään alkaa loma. Veikkaisinpa siis, että täällä blogissa on aika hiljaista juhannukseen asti. Nauttikaamme kesästä!
torstai 27. toukokuuta 2010
Uusi Teenage Fanclub!
Viikon levy: Swirlies
Swirlies – Blonder Tongue Audio Baton (Taang! 1993)
Spotify / laillinen tiedostopaketti
Swirliesin debyyttialbumi: amerikkalaisnuoret fiilistelemässä My Bloody Valentinea nyrjähtäneillä soittimilla. Bell olisi ehkä melkein maailman paras noisepopkappale ilman loppuosan venytettyä löysäilyä. Vigilant Always on toista maata, loppurutistus räjäyttää pankin. Pancake väläyttelee yhtyeen hittipotentiaalia. Kokonaisuutta voi vain ihmetellä ja ihastella – sehän poukkoilee kuin soikea superpallo. MBV:n kuuntelu on viime vuosina jäänyt aika vähälle, mutta tähän vanhan studiolaitteen mukaan nimettyyn levyyn ei tunnu kyllästyvän millään.
LISÄYS: Eiköhän se viikon levy kuitenkin ole itseoikeutetusti tuo yllä mainittu Shadows, mutta en nyt enää viitsi muuttaa otsikkoa...
Spotify / laillinen tiedostopaketti
Swirliesin debyyttialbumi: amerikkalaisnuoret fiilistelemässä My Bloody Valentinea nyrjähtäneillä soittimilla. Bell olisi ehkä melkein maailman paras noisepopkappale ilman loppuosan venytettyä löysäilyä. Vigilant Always on toista maata, loppurutistus räjäyttää pankin. Pancake väläyttelee yhtyeen hittipotentiaalia. Kokonaisuutta voi vain ihmetellä ja ihastella – sehän poukkoilee kuin soikea superpallo. MBV:n kuuntelu on viime vuosina jäänyt aika vähälle, mutta tähän vanhan studiolaitteen mukaan nimettyyn levyyn ei tunnu kyllästyvän millään.
LISÄYS: Eiköhän se viikon levy kuitenkin ole itseoikeutetusti tuo yllä mainittu Shadows, mutta en nyt enää viitsi muuttaa otsikkoa...
perjantai 21. toukokuuta 2010
Punkinpuremia
Jos työnteko meinaa tökkiä, reipas musiikki usein auttaa. Eilinen ja tämä päivä sujuivat pitkälti punkin tahdissa. Näihin bändeihin tutustuin jo parikymmentä vuotta sitten skeittivideoiden välityksellä. Myöhemmin yhteys katkesi, mutta viime vuosina olen löytänyt ne uudestaan.
Vuonna 1977 Kaliforniassa perustettu Black Flag oli hardcoren pioneeriyhtye. Bändissä ehti vajaan kymmenen vuoden aikana vaikuttaa neljä vokalistia, joista viimeinen, Henry Rollins, nousi jonkinlaiseksi punk-ikoniksi ja nautti(?) 90-luvulla jopa MTV-tasoista julkisuutta. Black Flagin tuotanto (joka on kattavasti tarjolla Spotifyssa) vaikuttaa kokonaisuutena hieman epätasaiselta, mutta parhaimmillaan bändi oli täyttä rautaa.
Pari pykälää melodisempi Naked Raygun ponnisti Chicagosta vuonna 1980. Pyssy säteili reilut kymmenen vuotta, sai aikaiseksi viisi levyä, hajosi, ja palasi keikkalavoille 2006. What Poor Gods We Do Make -livelevystä päätellen ukot ovat edelleen erinomaisessa vireessä. Kuuntelin tuota levyä runsaasti viime kesänä, kunnes se katosi Spotifysta. Sen jälkeen tuli kokeiltua vähintään kerran kuukaudessa, olisiko se palautunut valikoimiin, ja eilen vihdoin onnisti.
Tässä vähän maistiaisia (varautukaa kovaan menoon):
Black Flag - Gimmie Gimmie Gimmie
Rrrok.
Black Flag - Six Pack
En juo kaljaa, mutta kuitenkin.
Black Flag - Wasted
"I was a surfer, I had a skateboard, I was so happy..."
Black Flag - My War
Aika heviä kamaa.
Naked Raygun - Rat Patrol
"This one is good, this one doesn't suck like the last song."
Naked Raygun - I Lie
Yleisö alkaa hoilottaa, ilmassa on odotuksen tuntua, ja äkkiä bändi iskee -> kylmät väreet. Kuka tunnistaa kappaleen, joka tekee cameon jossain 2.15:n kohdalla?
Naked Raygun - Treason
Tämä oli yksi suosikkibiiseistäni 15-vuotiaana.
Vuonna 1977 Kaliforniassa perustettu Black Flag oli hardcoren pioneeriyhtye. Bändissä ehti vajaan kymmenen vuoden aikana vaikuttaa neljä vokalistia, joista viimeinen, Henry Rollins, nousi jonkinlaiseksi punk-ikoniksi ja nautti(?) 90-luvulla jopa MTV-tasoista julkisuutta. Black Flagin tuotanto (joka on kattavasti tarjolla Spotifyssa) vaikuttaa kokonaisuutena hieman epätasaiselta, mutta parhaimmillaan bändi oli täyttä rautaa.
Pari pykälää melodisempi Naked Raygun ponnisti Chicagosta vuonna 1980. Pyssy säteili reilut kymmenen vuotta, sai aikaiseksi viisi levyä, hajosi, ja palasi keikkalavoille 2006. What Poor Gods We Do Make -livelevystä päätellen ukot ovat edelleen erinomaisessa vireessä. Kuuntelin tuota levyä runsaasti viime kesänä, kunnes se katosi Spotifysta. Sen jälkeen tuli kokeiltua vähintään kerran kuukaudessa, olisiko se palautunut valikoimiin, ja eilen vihdoin onnisti.
Tässä vähän maistiaisia (varautukaa kovaan menoon):
Black Flag - Gimmie Gimmie Gimmie
Rrrok.
Black Flag - Six Pack
En juo kaljaa, mutta kuitenkin.
Black Flag - Wasted
"I was a surfer, I had a skateboard, I was so happy..."
Black Flag - My War
Aika heviä kamaa.
Naked Raygun - Rat Patrol
"This one is good, this one doesn't suck like the last song."
Naked Raygun - I Lie
Yleisö alkaa hoilottaa, ilmassa on odotuksen tuntua, ja äkkiä bändi iskee -> kylmät väreet. Kuka tunnistaa kappaleen, joka tekee cameon jossain 2.15:n kohdalla?
Naked Raygun - Treason
Tämä oli yksi suosikkibiiseistäni 15-vuotiaana.
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Signeerattu ensipainos
Milloin tavaroiden ostelu muuttuu keräilyksi? Kokoelman koosta se tuskin on kiinni – ehkä ennemminkin asiaan sijoitetusta henkisestä ja aineellisesta pääomasta.
Tietysti on yksilöllistä, pitääkö itseään keräilijänä vai ei. Oma levynkeräilyharrastukseni alkoi tammikuussa 1995, kun eksyin ensimmäistä kertaa Epe'sin alennusmyyntiin ja tajusin, että levyjä voi ostaa halvalla ja paljon. Sitä tietä sitten kuljin viitisentoista vuotta, kunnes viime syksynä koin äkillisen "parantumisen" (vähän kuin Harvey Pekar).
Tunnen toki pahempiakin tapauksia – itse en sentään koskaan hamstrannut mitään promoja tai saman levyn erimaalaisia painoksia. Mutta vaikka levykokoelmani on hieman supistunut huippuajoista, se ei silti edelleenkään ole millään lailla kohtuuden rajoissa. Loppujen lopuksi on vaikea löytää järjellisiä perusteita esimerkiksi sille, että omistaa samoja levyjä kahdessa eri formaatissa.
(Mutta tuo Pale Saintsin The Comforts of Madness on kyllä hieno levy, klassista 4AD-soundia vuodelta 1990.)
Eikä tarina tähän lopu. Kun yksi pakkomielle hellittää, toinen tulee tilalle. Nyt haalin kirjoja. Tai onhan niitä tullut osteltua aiemminkin, mutta nyt niiden metsästykseen liikenee enemmän energiaa.
Yksi pisimpään etsimistäni kirjoista on Juha Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä. Pokkaripainos oli kai juuri myyty loppuun, kun kiinnostuin Itkosesta. Reilun kolmen vuoden tuloksettoman kirppis- ja divarihaeskelun jälkeen kyllästyin ja ostin kirjan huuto.netistä. Olikin melko hyvä diili, kovakantinen kirja vitosella (olen nähnyt pokkaristakin maksettavan pitkälti toistakymppiä). Myyjä tosin huijasi väittämällä, ettei kirjassa ole merkintöjä, vaikka etulehdellä oli joku tuherrus...
Tähän loppuun vielä päivän teemakappale:
The Lucksmiths - T-Shirt Weather
Kohta levykauppaan, heh.
Tietysti on yksilöllistä, pitääkö itseään keräilijänä vai ei. Oma levynkeräilyharrastukseni alkoi tammikuussa 1995, kun eksyin ensimmäistä kertaa Epe'sin alennusmyyntiin ja tajusin, että levyjä voi ostaa halvalla ja paljon. Sitä tietä sitten kuljin viitisentoista vuotta, kunnes viime syksynä koin äkillisen "parantumisen" (vähän kuin Harvey Pekar).
Tunnen toki pahempiakin tapauksia – itse en sentään koskaan hamstrannut mitään promoja tai saman levyn erimaalaisia painoksia. Mutta vaikka levykokoelmani on hieman supistunut huippuajoista, se ei silti edelleenkään ole millään lailla kohtuuden rajoissa. Loppujen lopuksi on vaikea löytää järjellisiä perusteita esimerkiksi sille, että omistaa samoja levyjä kahdessa eri formaatissa.
(Mutta tuo Pale Saintsin The Comforts of Madness on kyllä hieno levy, klassista 4AD-soundia vuodelta 1990.)
Eikä tarina tähän lopu. Kun yksi pakkomielle hellittää, toinen tulee tilalle. Nyt haalin kirjoja. Tai onhan niitä tullut osteltua aiemminkin, mutta nyt niiden metsästykseen liikenee enemmän energiaa.
Yksi pisimpään etsimistäni kirjoista on Juha Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä. Pokkaripainos oli kai juuri myyty loppuun, kun kiinnostuin Itkosesta. Reilun kolmen vuoden tuloksettoman kirppis- ja divarihaeskelun jälkeen kyllästyin ja ostin kirjan huuto.netistä. Olikin melko hyvä diili, kovakantinen kirja vitosella (olen nähnyt pokkaristakin maksettavan pitkälti toistakymppiä). Myyjä tosin huijasi väittämällä, ettei kirjassa ole merkintöjä, vaikka etulehdellä oli joku tuherrus...
Tähän loppuun vielä päivän teemakappale:
The Lucksmiths - T-Shirt Weather
Kohta levykauppaan, heh.
Tunnisteet:
juha itkonen,
keräily,
kirjat,
lucksmiths,
pale saints,
vanhat levyt
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Crowns of Creation
Creation Records (1983-2000) oli aivan eri kokoluokan yritys kuin nuo kaksi aiemmin käsittelemääni pientä levypajaa. Alan McGeellä oli parhaina päivinään Midaan kosketus: The Jesus and Mary Chain, My Bloody Valentine, Oasis... Ja muutamia muitakin yhtyeitä. Soittolistaa koostaessa harmitti hieman, että Spotify ei tue suurinta osaa tuntemattomammista Creation-bändeistä, mutta kyllä näistäkin ihan kelpo setin sai koottua.
Soittolista
The House of Love - Destroy the Heart [Peel Session]
Super Furry Animals - Do or Die
Teenage Fanclub - I Don't Know
Swervedriver - Rave Down
The Boo Radleys - Barney (...and Me)
Slowdive - 40 Days
Ride - Leave Them All Behind
Primal Scream - Shoot Speed/Kill Light
Soittolista
The House of Love - Destroy the Heart [Peel Session]
Super Furry Animals - Do or Die
Teenage Fanclub - I Don't Know
Swervedriver - Rave Down
The Boo Radleys - Barney (...and Me)
Slowdive - 40 Days
Ride - Leave Them All Behind
Primal Scream - Shoot Speed/Kill Light
perjantai 7. toukokuuta 2010
Parahin Sarah
Sarah Records syntyi Englannin Bristolissa loppuvuodesta 1987 ja kuoli elokuussa 1995. Tuona aikana levy-yhtiö ehti julkaista satakunta seitsemäntuumaista singleä sekä tukun albumeja ja kokoelmalevyjä. En totta puhuen oikein tiedä, minkälaista arvostusta tee-se-itse-henkinen Sarah nautti olemassaoloaikanaan, mutta luulisin sen olleen melko pienten piirien juttu. Myöhemmin yhtiö on kuitenkin kohonnut asialleen omistautuneiden indiepoppareiden mielissä lähes pyhään asemaan. Alkuperäiset Sarah-julkaisut ovat haluttua tavaraa eBayssa, ja viime vuosina monen Sarahille levyttäneen bändin tuotantoa on myös julkaistu uudelleen.
Minkälaista musiikkia tämä ihmeellisen ihana Sarah sitten julkaisi? Enimmäkseen kotikutoista kitaranrämpyttelyä, silloin tällöin kevyttä kenkiintuijottelua ja hieman myös indiediskoilua. Jos pitäisi nostaa yksi yhtye ylitse muiden, se olisi epäilemättä The Field Mice, jonka vaikutus kuuluu vahvasti mm. viime vuonna pinnalle nousseen indiesuosikin The Pains of Being Pure at Heartin tuotannossa. Uskaltaisin veikata, että myös esimerkiksi Belle and Sebastianin heput ovat jossain vaiheessa kuunnelleet Sarah-levyn jos toisenkin. Jos siis pidät jommastakummasta viimeksi mainitusta tai yleensäkin nössöpopista etkä ole vielä tutustunut Sarah Recordsin antimiin, sinun on melkein pakko uhrata puolisen tuntia elämästäsi tähän:
Soittolista
The Field Mice - Emma's House
Secret Shine - Honey Sweet
Blueboy - Popkiss
Brighter - Ocean Sky
The Wake - Carbrain
Heavenly - C Is the Heavenly Option
The Sea Urchins - A Morning Odyssey
The Field Mice - Sensitive
(Huh, eipä muuten ollut helposti tehty lista, vaikka osa valinnoista onkin ihan ilmeisiä. Blueboy- ja Secret Shine -biisit olen linkittänyt aiemminkin, mutta en millään pystynyt sivuuttamaan niitä. Spotifyn vääristä kappaleennimistä ei kannata välittää. Haku label:sarah tuottaa rutkasti lisää kuunneltavaa.)
Minkälaista musiikkia tämä ihmeellisen ihana Sarah sitten julkaisi? Enimmäkseen kotikutoista kitaranrämpyttelyä, silloin tällöin kevyttä kenkiintuijottelua ja hieman myös indiediskoilua. Jos pitäisi nostaa yksi yhtye ylitse muiden, se olisi epäilemättä The Field Mice, jonka vaikutus kuuluu vahvasti mm. viime vuonna pinnalle nousseen indiesuosikin The Pains of Being Pure at Heartin tuotannossa. Uskaltaisin veikata, että myös esimerkiksi Belle and Sebastianin heput ovat jossain vaiheessa kuunnelleet Sarah-levyn jos toisenkin. Jos siis pidät jommastakummasta viimeksi mainitusta tai yleensäkin nössöpopista etkä ole vielä tutustunut Sarah Recordsin antimiin, sinun on melkein pakko uhrata puolisen tuntia elämästäsi tähän:
Soittolista
The Field Mice - Emma's House
Secret Shine - Honey Sweet
Blueboy - Popkiss
Brighter - Ocean Sky
The Wake - Carbrain
Heavenly - C Is the Heavenly Option
The Sea Urchins - A Morning Odyssey
The Field Mice - Sensitive
(Huh, eipä muuten ollut helposti tehty lista, vaikka osa valinnoista onkin ihan ilmeisiä. Blueboy- ja Secret Shine -biisit olen linkittänyt aiemminkin, mutta en millään pystynyt sivuuttamaan niitä. Spotifyn vääristä kappaleennimistä ei kannata välittää. Haku label:sarah tuottaa rutkasti lisää kuunneltavaa.)
torstai 6. toukokuuta 2010
Labra d'Or
Palataanpa vielä niihin levy-yhtiöihin.
Ruotsalainen Labrador Records on julkaissut laadukasta popmusiikkia vuodesta 1997 lähtien. "Suurelle" (hah!) yleisölle Labrador lienee tuttu lähinnä The Radio Deptin levy-yhtiönä, mutta yhtiön talliin on mahtunut paljon muutakin Club 8:n höyhenenkevyestä tyylipopista Douglas Heartin shoegazingiin. Labrador-bändien yhteisenä nimittäjänä voidaan kai kuitenkin pitää jonkinlaista indiepophenkisyyttä, ruotsalaisuuden lisäksi siis.
Soittolista (n. 28 min)
Club 8 - Everlasting Love
Ronderlin - Reflected
Douglas Heart - Always No
Aerospace - December Slow
Leslies - Dear Friend
Waltz for Debbie - Once Upon a Time
Wan Light - That Grim Reality
The Radio Dept. - The City Limit
Aloitteleville ruotsipopfaneille suosittelisin erinomaista kokoelmaa Labrador 100 - A Complete History of Popular Music, joka niputtaa yhtiön kymmenen ensimmäistä vuotta neljälle cd:lle. Labradorin toiminta jatkuu edelleen, mutta täytyy taas myöntää, etten ole ihan päässyt jyvälle uusimmista artisteista, jotka edustavat elektronisempaa soundia. Toki monet vanhemmistakin Lab-bändeistä ovat yhä aktiivisia, ja levy-yhtiön sivusto tarjoaa näytekappaleita vuosien varrelta moneen makuun. Spotifyssakin on mukavasti materiaalia, johon pääsee käsiksi kirjoittamalla hakukenttään label:labrador.
(Sarah- ja Creation-jutut toivottavasti luvassa myöhemmin.)
Ruotsalainen Labrador Records on julkaissut laadukasta popmusiikkia vuodesta 1997 lähtien. "Suurelle" (hah!) yleisölle Labrador lienee tuttu lähinnä The Radio Deptin levy-yhtiönä, mutta yhtiön talliin on mahtunut paljon muutakin Club 8:n höyhenenkevyestä tyylipopista Douglas Heartin shoegazingiin. Labrador-bändien yhteisenä nimittäjänä voidaan kai kuitenkin pitää jonkinlaista indiepophenkisyyttä, ruotsalaisuuden lisäksi siis.
Soittolista (n. 28 min)
Club 8 - Everlasting Love
Ronderlin - Reflected
Douglas Heart - Always No
Aerospace - December Slow
Leslies - Dear Friend
Waltz for Debbie - Once Upon a Time
Wan Light - That Grim Reality
The Radio Dept. - The City Limit
Aloitteleville ruotsipopfaneille suosittelisin erinomaista kokoelmaa Labrador 100 - A Complete History of Popular Music, joka niputtaa yhtiön kymmenen ensimmäistä vuotta neljälle cd:lle. Labradorin toiminta jatkuu edelleen, mutta täytyy taas myöntää, etten ole ihan päässyt jyvälle uusimmista artisteista, jotka edustavat elektronisempaa soundia. Toki monet vanhemmistakin Lab-bändeistä ovat yhä aktiivisia, ja levy-yhtiön sivusto tarjoaa näytekappaleita vuosien varrelta moneen makuun. Spotifyssakin on mukavasti materiaalia, johon pääsee käsiksi kirjoittamalla hakukenttään label:labrador.
(Sarah- ja Creation-jutut toivottavasti luvassa myöhemmin.)
tiistai 4. toukokuuta 2010
Kirjoja ja ruusuja
Kirjan ja ruusun päivä ei mennyt ihan niin kuin piti: sain kolme kirjaa ostamatta yhtään ruusua. No, kirjat tulivat kyllä postitse ja maksoin ne ihan itse.
Olinpa älyttömän onnekas, kun taannoin löysin sen Iris Murdochin kirjan kierrätyskärrystä. Murdoch (1919-1999) oli toki tuttu nimi, mutta en tiedä, olisinko ikinä tutustunut hänen tuotantoonsa ilman tuota ilmaislöytöä. Tuotanto on ilahduttavan laaja, ja olen lukenut siitä vasta viisi kirjaa, joiden taso on vaihdellut hyvästä loistavaan. Murdoch oli mestari kuvaamaan erikoisia ihmissuhteita ja henkilöiden sisäistä kamppailua, ja kirjat vilisevät ristiriitaisia hahmoja homoseksuelleista omituisiin pappeihin.
Suosittelen Murdochin kirjoja lämpimästi teillekin, kunhan ette hamstraa niitä divareista, ennen kuin saan metsästettyä kaikki omaan hyllyyni. Suomennokset on myyty loppuun jo ajat sitten, eikä uusia painoksia ole jostain syystä tehty, mutta alkukielisenä kirjoja on edelleen saatavilla.
Olinpa älyttömän onnekas, kun taannoin löysin sen Iris Murdochin kirjan kierrätyskärrystä. Murdoch (1919-1999) oli toki tuttu nimi, mutta en tiedä, olisinko ikinä tutustunut hänen tuotantoonsa ilman tuota ilmaislöytöä. Tuotanto on ilahduttavan laaja, ja olen lukenut siitä vasta viisi kirjaa, joiden taso on vaihdellut hyvästä loistavaan. Murdoch oli mestari kuvaamaan erikoisia ihmissuhteita ja henkilöiden sisäistä kamppailua, ja kirjat vilisevät ristiriitaisia hahmoja homoseksuelleista omituisiin pappeihin.
Suosittelen Murdochin kirjoja lämpimästi teillekin, kunhan ette hamstraa niitä divareista, ennen kuin saan metsästettyä kaikki omaan hyllyyni. Suomennokset on myyty loppuun jo ajat sitten, eikä uusia painoksia ole jostain syystä tehty, mutta alkukielisenä kirjoja on edelleen saatavilla.
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Suosikkilevy-yhtiöni
3. Labrador Records
Lue lisää ja kuuntele parhaita paloja!
2. Sarah Records
Lisätietoja ja soittolista!
1. Creation Records
Pieni lisäjuttu ja soittolista täällä!
Kaksi aikoja sitten kuopattua englantilaista ja yksi ehkä jo parhaat päivänsä nähnyt ruotsalainen... Tällaisia levy-yhtiöitä ei enää tule.
Lue lisää ja kuuntele parhaita paloja!
2. Sarah Records
Lisätietoja ja soittolista!
1. Creation Records
Pieni lisäjuttu ja soittolista täällä!
Kaksi aikoja sitten kuopattua englantilaista ja yksi ehkä jo parhaat päivänsä nähnyt ruotsalainen... Tällaisia levy-yhtiöitä ei enää tule.
Tunnisteet:
creation,
labrador,
levy-yhtiöt,
sarah,
vanhat levyt
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Toukokuussa
Ei ole enää mikään uutinen, että The National ja Teenage Fanclub julkaisevat pian uudet levyt, joita odotan innokkaasti. Ensi kuussa tapahtuu kuitenkin muutakin.
Huomasin eilen Rumbassa arvostelun levystä, josta en ollut kuullutkaan: Suomen menestyksekkäin nössöpopyhtye Cats on Fire julkaisee 12.5. kokoelmalevyn Dealing in Antiques. Halvalla myytävä levy sisältää peräti 20 kappaletta vuosilta 2002-2010. Melkein kaikki biisit on julkaistu aiemminkin jossain muodossa, mutta osa (mm. suosikkini They Produced a Girl) pääsee nyt ensimmäistä kertaa cd:lle. Mikä parasta, mukana on myös bändin coverversio White Townin hitistä Your Woman.
Cats on Fire on jo ehtinyt soitella Your Womania keikoillaankin. Brittilistan ykköshitti tammikuulta 1997 saattaa vaikuttaa oudolta valinnalta suomenruotsalaisten indiepopparien versioitavaksi, mutta tarkemmin tutkailtuna siinä ei ole mitään ihmeellistä: White Town -mies Jyoti Mishra on kova Cats on Fire -fani ja on myös ystävystynyt bändin poikien kanssa. Todella mielenkiintoista kuulla Catsin näkemys kappaleesta, joka toki jaksaa ikuisesti viehättää alkuperäisenäkin versiona (Spotify/YouTube).
[Lisäys 050510: Nyt se coverversio on ladattavissa, hienolta kuulostaa! Kiitos linkistä Katosblogille.]
Eikä siinä vielä kaikki - rockin ajankohtaislehden uutuuslista kertoi, että myös Nada Surfilta on tulossa uusi levy. If I Had a Hi-Fi on pelkkiä covereita alusta loppuun, ja ainakin minua kiinnostaa kovasti kuulla Amerikan tyylikkäimpiin kuuluvan kitarapopbändin versiot esim. The Go-Betweensin Love Goes Onista ja Depeche Moden Enjoy the Silencesta.
[Lisäys 030510: Levy on jo Spotifyssa!]
Niin ja onhan ensi kuussa luvassa myös uusi Band of Horses -albumi ja varmaan jotain muutakin. Pitänee vaihteeksi herätä seuraamaan tilannetta, kohtahan tässä jo keski-ikäistyvä hidashämäläinenkin innostuu.
Hauskaa vappua!
Huomasin eilen Rumbassa arvostelun levystä, josta en ollut kuullutkaan: Suomen menestyksekkäin nössöpopyhtye Cats on Fire julkaisee 12.5. kokoelmalevyn Dealing in Antiques. Halvalla myytävä levy sisältää peräti 20 kappaletta vuosilta 2002-2010. Melkein kaikki biisit on julkaistu aiemminkin jossain muodossa, mutta osa (mm. suosikkini They Produced a Girl) pääsee nyt ensimmäistä kertaa cd:lle. Mikä parasta, mukana on myös bändin coverversio White Townin hitistä Your Woman.
Cats on Fire on jo ehtinyt soitella Your Womania keikoillaankin. Brittilistan ykköshitti tammikuulta 1997 saattaa vaikuttaa oudolta valinnalta suomenruotsalaisten indiepopparien versioitavaksi, mutta tarkemmin tutkailtuna siinä ei ole mitään ihmeellistä: White Town -mies Jyoti Mishra on kova Cats on Fire -fani ja on myös ystävystynyt bändin poikien kanssa. Todella mielenkiintoista kuulla Catsin näkemys kappaleesta, joka toki jaksaa ikuisesti viehättää alkuperäisenäkin versiona (Spotify/YouTube).
[Lisäys 050510: Nyt se coverversio on ladattavissa, hienolta kuulostaa! Kiitos linkistä Katosblogille.]
Eikä siinä vielä kaikki - rockin ajankohtaislehden uutuuslista kertoi, että myös Nada Surfilta on tulossa uusi levy. If I Had a Hi-Fi on pelkkiä covereita alusta loppuun, ja ainakin minua kiinnostaa kovasti kuulla Amerikan tyylikkäimpiin kuuluvan kitarapopbändin versiot esim. The Go-Betweensin Love Goes Onista ja Depeche Moden Enjoy the Silencesta.
[Lisäys 030510: Levy on jo Spotifyssa!]
Niin ja onhan ensi kuussa luvassa myös uusi Band of Horses -albumi ja varmaan jotain muutakin. Pitänee vaihteeksi herätä seuraamaan tilannetta, kohtahan tässä jo keski-ikäistyvä hidashämäläinenkin innostuu.
Hauskaa vappua!
Tunnisteet:
cats on fire,
nada surf,
uudet levyt,
white town
tiistai 20. huhtikuuta 2010
Tekohengitystä
Hiljaista.
En halua, että tästä tulee yksi niistä ankeista blogeista, jotka lakkaavat päivittymästä ja jäävät ikuisesti kasvamaan virtuaalisammalta.
Toisaalta en myöskään jaksa lukea noita vanhoja juttujani enkä kirjoittaa lisää samanlaisia. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä?
Tärkeimpinä kiinnostuksenkohteinani ovat pysyneet kirjat (edelleen Carol Shields ja Iris Murdoch - edesmenneet viime vuosisadan naiskirjailijat jyräävät) sekä sarjakuvat (Harvey Pekar, jonka tuotoksia olen hankkinut jo kuuden albumin verran). Uutta kuunneltavaa en ole jaksanut etsiä ollenkaan, vaan olen taantunut entistä tukevammin 90-luvulle. Tätä menoa kuuntelen pian pelkkää brittipoppia ja grungea.
Nyt tosin testailen uutta The Radio Dept. -albumia Spotifyssa. Puolentoista kuuntelukerran perusteella levy vaikuttaa hitusen pirteämmältä kuin kolme kuukautta sitten pelkäsin, mutta tuskin tätä silti tulee ostettua ainakaan täyteen hintaan. Paljon mieluummin fiilistelen vaikka Shed Seveniä (Change Giver ♥) tai Scarcea:
En halua, että tästä tulee yksi niistä ankeista blogeista, jotka lakkaavat päivittymästä ja jäävät ikuisesti kasvamaan virtuaalisammalta.
Toisaalta en myöskään jaksa lukea noita vanhoja juttujani enkä kirjoittaa lisää samanlaisia. Jotain uutta pitäisi keksiä, mutta mitä?
Tärkeimpinä kiinnostuksenkohteinani ovat pysyneet kirjat (edelleen Carol Shields ja Iris Murdoch - edesmenneet viime vuosisadan naiskirjailijat jyräävät) sekä sarjakuvat (Harvey Pekar, jonka tuotoksia olen hankkinut jo kuuden albumin verran). Uutta kuunneltavaa en ole jaksanut etsiä ollenkaan, vaan olen taantunut entistä tukevammin 90-luvulle. Tätä menoa kuuntelen pian pelkkää brittipoppia ja grungea.
Nyt tosin testailen uutta The Radio Dept. -albumia Spotifyssa. Puolentoista kuuntelukerran perusteella levy vaikuttaa hitusen pirteämmältä kuin kolme kuukautta sitten pelkäsin, mutta tuskin tätä silti tulee ostettua ainakaan täyteen hintaan. Paljon mieluummin fiilistelen vaikka Shed Seveniä (Change Giver ♥) tai Scarcea:
Tunnisteet:
90-luku,
carol shields,
harvey pekar,
iris murdoch,
pähkäily,
radio dept.,
scarce,
shed seven
keskiviikko 24. maaliskuuta 2010
Pakkopulla ei maistu
Kuvassa on Harvey Pekar, mutta yhtä hyvin siinä voisin olla minä. Mitä vähemmän tässä koneella istuu, sitä vastenmielisemmältä se tuntuu, ja blogin päivittäminen muuttuu päivä päivältä mahdottomammaksi. Mutta ensi kuussa tilanne voi taas olla toinen. Siihen asti aion nautiskella mm. oheisesta hienosta sarjakuvakokoelmasta. Ja keväästä!
tiistai 9. maaliskuuta 2010
Kadonneet aarteet: The Wannadies
The Wannadies - s/t
(MNW 1990)
The Wannadies ei ole mikään tuntematon yhtye. Melko moni vähänkin vanhempi poppari varmaan tuntee You and Me Songin, ja joku saattaa muistaa muitakin pikkuhittejä 90-luvun puolivälin tienoilta. Harva kuitenkaan tietää, että bändi julkaisi parhaan levynsä jo kaksikymmentä vuotta sitten.
Nimetön debyyttialbumi on varsin toista maata kuin bändin myöhemmät surinapoplevyt. Kitarat eivät särise vaan helkkyvät, ja viulut ovat tärkeässä roolissa. 80-luvun vaikutuskin kuuluu vielä, hetkittäin mieleen tulee esim. The Go-Betweens. Niin paljon kuin surinapopista ja Wannadiesin muista levyistä pidänkin, on pakko myöntää, että ensimmäinen levy on ehjin kokonaisuus. Ei ihan viiden tähden levy, mutta melkein.
-----
Sarjan aiemmat osat:
I Subaqwa ja Whipping Boy
Subaqwa on saanut vajaassa kuukaudessa seitsemän uutta last.fm-kuuntelijaa ja yli sata soittokertaa lisää. Se ei voi olla pelkkää sattumaa - kiitos! :)
(MNW 1990)
The Wannadies ei ole mikään tuntematon yhtye. Melko moni vähänkin vanhempi poppari varmaan tuntee You and Me Songin, ja joku saattaa muistaa muitakin pikkuhittejä 90-luvun puolivälin tienoilta. Harva kuitenkaan tietää, että bändi julkaisi parhaan levynsä jo kaksikymmentä vuotta sitten.
Nimetön debyyttialbumi on varsin toista maata kuin bändin myöhemmät surinapoplevyt. Kitarat eivät särise vaan helkkyvät, ja viulut ovat tärkeässä roolissa. 80-luvun vaikutuskin kuuluu vielä, hetkittäin mieleen tulee esim. The Go-Betweens. Niin paljon kuin surinapopista ja Wannadiesin muista levyistä pidänkin, on pakko myöntää, että ensimmäinen levy on ehjin kokonaisuus. Ei ihan viiden tähden levy, mutta melkein.
-----
Sarjan aiemmat osat:
I Subaqwa ja Whipping Boy
Subaqwa on saanut vajaassa kuukaudessa seitsemän uutta last.fm-kuuntelijaa ja yli sata soittokertaa lisää. Se ei voi olla pelkkää sattumaa - kiitos! :)
perjantai 5. maaliskuuta 2010
Lomailua
Reipasta talvilomailua: on hiihdelty, pulkkailtu, rakennettu lumiukko ja -juna. Ukko sai yllättäen seistä puistossa melkein kolme päivää, ennen kuin joku kävi sen romauttamassa.
Yksi viikon kohokohdista oli keilailuilta veljen kanssa. Keilahalli tuli tutuksi yläasteen ja lukion liikuntatunneilla, mutta sen jälkeen on tullut käytyä keskimäärin kerran kahdeksassa vuodessa. Pitää ehdottomasti alkaa käydä useammin, sen verran kivaa oli. En ole ikinä edes yrittänyt opetella heittämään mitään kierteitä tms., mutta jostain syystä osun usein suunnilleen siihen mihin tähtään. Paras sarjani tuotti tällä kertaa 178 pistettä, eli en jäänyt kauas vuonna 1994 tekemästäni ennätyksestä (182?). Pienellä harjoittelulla 200 pistettä ei välttämättä olisi mahdoton tavoite. Nyt kun uhoan tässä julkisesti, on melkein pakko ruveta treenaamaan.
Levyrintamalla on ollut aikas hiljaista. Olen ostanut viikon aikana peräti yhden levyn (0,50 €):
Kirjoja on sen sijaan taas tullut kahmittua, 26 euron edestä:
Kuvaan halusi myös Eetu-kissa (pian 10 v). Noista kirjoista kenties juttua myöhemmin, mutta sen verran voin jo sanoa, että olen taas löytänyt uuden suosikkikirjailijan: Carol Shields. Tai totta puhuen en itse löytänyt mitään, vaan Shieldsiä suositteli minulle eräs nainen, jonka kanssa juttelin bussissa kirjamessuilta palatessani. Jutteleminen busseissa ventovieraille ei kuulu tapoihini, mutta tuolloin en voinut pysyä vaiti, kun naisen kädessä oli sama kirja, johon olin itsekin juuri hakenut omistuskirjoituksen. (Jos satut lukemaan tämän, kiitos nappiin osuneesta suosituksesta! Itseäni jäi hieman harmittamaan, etten muistanut mainita Heidi Köngästä kotimaisia suosikkikirjailijoitani luetellessani.)
Yksi viikon kohokohdista oli keilailuilta veljen kanssa. Keilahalli tuli tutuksi yläasteen ja lukion liikuntatunneilla, mutta sen jälkeen on tullut käytyä keskimäärin kerran kahdeksassa vuodessa. Pitää ehdottomasti alkaa käydä useammin, sen verran kivaa oli. En ole ikinä edes yrittänyt opetella heittämään mitään kierteitä tms., mutta jostain syystä osun usein suunnilleen siihen mihin tähtään. Paras sarjani tuotti tällä kertaa 178 pistettä, eli en jäänyt kauas vuonna 1994 tekemästäni ennätyksestä (182?). Pienellä harjoittelulla 200 pistettä ei välttämättä olisi mahdoton tavoite. Nyt kun uhoan tässä julkisesti, on melkein pakko ruveta treenaamaan.
Levyrintamalla on ollut aikas hiljaista. Olen ostanut viikon aikana peräti yhden levyn (0,50 €):
Kirjoja on sen sijaan taas tullut kahmittua, 26 euron edestä:
Kuvaan halusi myös Eetu-kissa (pian 10 v). Noista kirjoista kenties juttua myöhemmin, mutta sen verran voin jo sanoa, että olen taas löytänyt uuden suosikkikirjailijan: Carol Shields. Tai totta puhuen en itse löytänyt mitään, vaan Shieldsiä suositteli minulle eräs nainen, jonka kanssa juttelin bussissa kirjamessuilta palatessani. Jutteleminen busseissa ventovieraille ei kuulu tapoihini, mutta tuolloin en voinut pysyä vaiti, kun naisen kädessä oli sama kirja, johon olin itsekin juuri hakenut omistuskirjoituksen. (Jos satut lukemaan tämän, kiitos nappiin osuneesta suosituksesta! Itseäni jäi hieman harmittamaan, etten muistanut mainita Heidi Köngästä kotimaisia suosikkikirjailijoitani luetellessani.)
perjantai 26. helmikuuta 2010
Into the blue
Geneva - Into the Blue
On a day like today
nothing gets better
come what may
I could just disappear
into the blue, into the blue
Tämä on aika täydellinen kappale, samaan aikaan kohottava ja koskettava. Näissä tunnelmissa poistun työpaikaltani reiluksi kuukaudeksi. Nähtäväksi jää, miten lamalomailu vaikuttaa blogin päivitystahtiin, mutta ainakin nyt tuntuu, että mielelläni viettäisin mahdollisimman paljon aikaa jossain muualla kuin tietokoneen ääressä. Palaillaan!
On a day like today
nothing gets better
come what may
I could just disappear
into the blue, into the blue
Tämä on aika täydellinen kappale, samaan aikaan kohottava ja koskettava. Näissä tunnelmissa poistun työpaikaltani reiluksi kuukaudeksi. Nähtäväksi jää, miten lamalomailu vaikuttaa blogin päivitystahtiin, mutta ainakin nyt tuntuu, että mielelläni viettäisin mahdollisimman paljon aikaa jossain muualla kuin tietokoneen ääressä. Palaillaan!
tiistai 23. helmikuuta 2010
Try not to breathe
Keskiviikko 23. helmikuuta 1994 oli jännittävä päivä: ensitreffit Hämeenlinnassa. Saavuin asemalle juuri näihin aikoihin. Siitä jatkoimme kahvilaan ja elokuviin, ja loppuilta meni pienessä huoneessa istuessa.
Pienen huoneen kasettivalikoimakin oli pieni, joten mankassa pyöri melkein koko illan R.E.M.:n Automatic for the People. En ollut kuullut levyä aiemmin ja ihastuin siihen heti. Treffitkin onnistuivat hienosti. Kuusitoista vuotta on melko pitkä aika, mutta levy kuulostaa edelleen hyvältä ja elämä maistuu. Kiitos A! ♥
Pienen huoneen kasettivalikoimakin oli pieni, joten mankassa pyöri melkein koko illan R.E.M.:n Automatic for the People. En ollut kuullut levyä aiemmin ja ihastuin siihen heti. Treffitkin onnistuivat hienosti. Kuusitoista vuotta on melko pitkä aika, mutta levy kuulostaa edelleen hyvältä ja elämä maistuu. Kiitos A! ♥
maanantai 22. helmikuuta 2010
Tämä ei ole levyarvostelu
Kuten olette huomanneet, tämä blogi ei yleensä surffaa uutisaallon harjalla. Väännänpä välillä vähän ajankohtaisemmasta aiheesta - aion kirjoittaa These New Puritansin uude(hko)sta levystä.
Tämä ei kuitenkaan ole levyarvostelu. Kirjoitin muinoin muutamia sellaisia desibeli.netiin, mutta totesin aika pian, ettei minusta ole kriitikoksi. Arvostelin vain itse ostamiani levyjä, enimmäkseen sellaisia joista olin innostunut, ja siinä intoiluvaiheessa tuli helposti hehkutettua liikaa. Tunsin toistelevani kliseitä ja muiden sanoja; oli vaikeaa keksiä omaperäistä sanottavaa. Lisäksi homma alkoi vähitellen maistua työltä, ja uusia levyjä kuunnellessani mietin jatkuvasti, mitä niistä voisi kirjoittaa.
Ei siis enää uutuuslevyjen arviointitehtäviä minulle, kiitos. Mieluummin tähditän levyjä fiilispohjalta Rate Your Music (RYM) -sivullani ja kirjoitan niistä mitä sattuu ja milloin huvittaa.
Asiaan: These New Puritansin toinen levy Hidden (2010) on ilmeisesti kaikkien mielestä ensimmäistä parempi. Minusta ei. Beat Pyramid (2008) oli iskevä rytmipaketti, jonka koukut tarttuivat tajuntaan salavihkaa. Hidden on suurilta osin omituista haahuilua, josta ei oikein ota selkoa viidennelläkään kuuntelukerralla. Ujeltava puhallinsektio ja pahaenteinen lapsikuoro - hmmm? Välillä taas mennään ihan popin puolelle, laulaja jopa laulaa (mitä ei tapahtunut ekalla levyllä).
Kokonaiskuva jää hämäräksi, ja levy on paikoin työlästä kuunneltavaa. Taidetta siis. Olisihan se ehkä pitänyt arvata jo We Want War -singlen perusteella, mutta ajattelin sinkkuvalinnan olevan ovelaa hämäystä. Hämmentyneenä jätän levyn hyllyyn jäähylle ja lätkäisen arvosanaksi kolme tähteä, joka ei omalla asteikollani tarkoita hyvää vaan keskinkertaista. (RYM-tähdissä on se hyvä puoli, että niitä voi huoletta lisätä tai vähentää myöhemmin, mikä saattaa tulla kyseeseen tämänkin levyn kohdalla. Olettaen, että sen pariin jaksaa palata.)
Hidden on toistaiseksi piilotettu ilmaiskuuntelijan korvilta, mutta We Want War -single on Spotifyssa b-puolineen. Videokin löytyy, mutta enpä sittenkään upota sitä tähän, koska se on niin törkeän leveä.
Nyt on kaksi kolmesta viime kuussa mainitsemastani uutuuslevystä jo hallussa, mutta odotetuin puuttuu: missä luuraa Teenage Fanclub? Kotisivu on päivitetty viimeksi lokakuussa, MySpace toukokuussa. Ei vaikuta lupaavalta siihen nähden, että uuden levyn piti jo ilmestyä.
Tämä ei kuitenkaan ole levyarvostelu. Kirjoitin muinoin muutamia sellaisia desibeli.netiin, mutta totesin aika pian, ettei minusta ole kriitikoksi. Arvostelin vain itse ostamiani levyjä, enimmäkseen sellaisia joista olin innostunut, ja siinä intoiluvaiheessa tuli helposti hehkutettua liikaa. Tunsin toistelevani kliseitä ja muiden sanoja; oli vaikeaa keksiä omaperäistä sanottavaa. Lisäksi homma alkoi vähitellen maistua työltä, ja uusia levyjä kuunnellessani mietin jatkuvasti, mitä niistä voisi kirjoittaa.
Ei siis enää uutuuslevyjen arviointitehtäviä minulle, kiitos. Mieluummin tähditän levyjä fiilispohjalta Rate Your Music (RYM) -sivullani ja kirjoitan niistä mitä sattuu ja milloin huvittaa.
Asiaan: These New Puritansin toinen levy Hidden (2010) on ilmeisesti kaikkien mielestä ensimmäistä parempi. Minusta ei. Beat Pyramid (2008) oli iskevä rytmipaketti, jonka koukut tarttuivat tajuntaan salavihkaa. Hidden on suurilta osin omituista haahuilua, josta ei oikein ota selkoa viidennelläkään kuuntelukerralla. Ujeltava puhallinsektio ja pahaenteinen lapsikuoro - hmmm? Välillä taas mennään ihan popin puolelle, laulaja jopa laulaa (mitä ei tapahtunut ekalla levyllä).
Kokonaiskuva jää hämäräksi, ja levy on paikoin työlästä kuunneltavaa. Taidetta siis. Olisihan se ehkä pitänyt arvata jo We Want War -singlen perusteella, mutta ajattelin sinkkuvalinnan olevan ovelaa hämäystä. Hämmentyneenä jätän levyn hyllyyn jäähylle ja lätkäisen arvosanaksi kolme tähteä, joka ei omalla asteikollani tarkoita hyvää vaan keskinkertaista. (RYM-tähdissä on se hyvä puoli, että niitä voi huoletta lisätä tai vähentää myöhemmin, mikä saattaa tulla kyseeseen tämänkin levyn kohdalla. Olettaen, että sen pariin jaksaa palata.)
Hidden on toistaiseksi piilotettu ilmaiskuuntelijan korvilta, mutta We Want War -single on Spotifyssa b-puolineen. Videokin löytyy, mutta enpä sittenkään upota sitä tähän, koska se on niin törkeän leveä.
Nyt on kaksi kolmesta viime kuussa mainitsemastani uutuuslevystä jo hallussa, mutta odotetuin puuttuu: missä luuraa Teenage Fanclub? Kotisivu on päivitetty viimeksi lokakuussa, MySpace toukokuussa. Ei vaikuta lupaavalta siihen nähden, että uuden levyn piti jo ilmestyä.
Tunnisteet:
teenage fanclub,
these new puritans,
uudet levyt
lauantai 20. helmikuuta 2010
Ei ostos- vaan vaihto- ja lainauspäivä
Aurinko valaisee jo, mutta lämpöä ei heru. Hyisen talven hyytävin päivä.
Ei se mitään. Nippu kirjoja reppuun, huppu tiukasti päähän ja kaupungille.
Puutarhakadun Lukulaari on Tampereen divareista ylivoimainen ykkönen. Se on vanha kunnon divari. Nettisivujakaan ei ole, vaan valikoimaa on käytävä penkomassa ihan itse. Kaksikerroksinen liiketila on täynnä kirjoja, sarjakuvia, elokuvia ja levyjä - tavaraa on paljon, ja sitä tulee koko ajan lisää. Tänään joku mies tarjosi divariin neljää isoa laatikollista kirjoja, mutta sai niitä kaupaksi vain yhdeksän euron arvosta. Itse olin valinnut viemiseni harkiten; kevyt repullinen kartutti vaihtotiliäni 18 eurolla, eikä pois kannettavaa jäänyt.
Tarpeettomat (osin bisnestarkoituksissakin hankitut) kirjat vaihtuivat tarpeelliseksi tavaraksi:
Nyt hyllystä puuttuu enää yksi Petri Tamminen, Piiloutujan maa. The Fall -kokoelmassani on huomattavasti enemmän aukkoja, mutta tuo muhkea tuplaversio ensimmäisestä levystä on tärkeä lisäys, semminkin kun en ole koko levyä aiemmin kuullutkaan.
Tänään selvisi myös, minne Platan jäämistö tai ainakin osa siitä päätyi: Lukulaariinpa hyvinkin. Hieman hävetti haaskalintuna haalia 0,50 euron levyjä, mutta sellaista se on.
Tuon A.C. Newmanin reippaan levyn olisin ehkä ostanut joka tapauksessa jossain vaiheessa, muut ovat silkkaa Sulo Vilén -osastoa ("kun sai halvalla"). Olen jo pitkään pyrkinyt vähentämään sokko-ostoksia, koska halvatkin levyt vievät yhtä paljon hyllytilaa, mutta joskus joutuu antamaan periksi.
Divarista lähtiessä reppu oli taas puolillaan, mutta rahaa ei ollut kulunut senttiäkään. Päinvastoin, muutama euro jäi odottamaan tulevaa käyttöä. Seuraavaksi suuntasin kirjastoon, kuinkas muuten. Lainattavaa löytyi ongelmitta:
Iris Murdochilta aion lukea kaiken mahdollisen, niin suuren vaikutuksen Kello teki. Muut lainat valitsin erinäisiltä tahoilta saamieni suositusten perusteella, kaikki näyttivät kiintoisilta. Eräänlaista lämpöä, sitä taidan kaivata juuri nyt.
Kotimatkalla kävin vielä Akateemisessa, mutta selvisin sieltäkin kukkaroon koskematta. Huomasin iloiseksi hämmästyksekseni, että Haahtelan Katoamispiste oli myydyimpien kaunokirjojen hyllyssä kolmantena. Luultavasti kyseessä on vain Akateemisen oma lista, mutta hieno homma silti. Minkähän suuruisella myynnillä sellaisen sijoituksen saavuttaa - saakohan kirjojen myyntilukuja tietää mistään?
Ei se mitään. Nippu kirjoja reppuun, huppu tiukasti päähän ja kaupungille.
Puutarhakadun Lukulaari on Tampereen divareista ylivoimainen ykkönen. Se on vanha kunnon divari. Nettisivujakaan ei ole, vaan valikoimaa on käytävä penkomassa ihan itse. Kaksikerroksinen liiketila on täynnä kirjoja, sarjakuvia, elokuvia ja levyjä - tavaraa on paljon, ja sitä tulee koko ajan lisää. Tänään joku mies tarjosi divariin neljää isoa laatikollista kirjoja, mutta sai niitä kaupaksi vain yhdeksän euron arvosta. Itse olin valinnut viemiseni harkiten; kevyt repullinen kartutti vaihtotiliäni 18 eurolla, eikä pois kannettavaa jäänyt.
Tarpeettomat (osin bisnestarkoituksissakin hankitut) kirjat vaihtuivat tarpeelliseksi tavaraksi:
Nyt hyllystä puuttuu enää yksi Petri Tamminen, Piiloutujan maa. The Fall -kokoelmassani on huomattavasti enemmän aukkoja, mutta tuo muhkea tuplaversio ensimmäisestä levystä on tärkeä lisäys, semminkin kun en ole koko levyä aiemmin kuullutkaan.
Tänään selvisi myös, minne Platan jäämistö tai ainakin osa siitä päätyi: Lukulaariinpa hyvinkin. Hieman hävetti haaskalintuna haalia 0,50 euron levyjä, mutta sellaista se on.
Tuon A.C. Newmanin reippaan levyn olisin ehkä ostanut joka tapauksessa jossain vaiheessa, muut ovat silkkaa Sulo Vilén -osastoa ("kun sai halvalla"). Olen jo pitkään pyrkinyt vähentämään sokko-ostoksia, koska halvatkin levyt vievät yhtä paljon hyllytilaa, mutta joskus joutuu antamaan periksi.
Divarista lähtiessä reppu oli taas puolillaan, mutta rahaa ei ollut kulunut senttiäkään. Päinvastoin, muutama euro jäi odottamaan tulevaa käyttöä. Seuraavaksi suuntasin kirjastoon, kuinkas muuten. Lainattavaa löytyi ongelmitta:
Iris Murdochilta aion lukea kaiken mahdollisen, niin suuren vaikutuksen Kello teki. Muut lainat valitsin erinäisiltä tahoilta saamieni suositusten perusteella, kaikki näyttivät kiintoisilta. Eräänlaista lämpöä, sitä taidan kaivata juuri nyt.
Kotimatkalla kävin vielä Akateemisessa, mutta selvisin sieltäkin kukkaroon koskematta. Huomasin iloiseksi hämmästyksekseni, että Haahtelan Katoamispiste oli myydyimpien kaunokirjojen hyllyssä kolmantena. Luultavasti kyseessä on vain Akateemisen oma lista, mutta hieno homma silti. Minkähän suuruisella myynnillä sellaisen sijoituksen saavuttaa - saakohan kirjojen myyntilukuja tietää mistään?
Tunnisteet:
a.c. newman,
divarit,
fall,
iris murdoch,
joel haahtela,
kirjastot,
kirjat,
petri tamminen,
vanhat levyt
torstai 18. helmikuuta 2010
Popkiss ja tilastonikkaroinnin ilot
Kuten useimmat last.fm-käyttäjät tietänevät, palvelusta on helppo tarkistaa, mitä kappaleita on tullut kuunneltua miltäkin yhtyeeltä ja moneenko kertaan (esimerkiksi kaikki kuuntelemani Galaxie 500 -biisit ovat tässä). Huomasin kuitenkin vasta hiljattain, että sieltä saa näkyviin myös jokaisen kappaleen kaikki soittokerrat (14.2.2005 lähtien; sitä vanhemmat kuuntelutiedot eivät tallentuneet yhtä tarkasti). Eniten kuuntelemani kappale on Blueboyn Popkiss, ja sen kaikki 121 kuunteluajankohtaa näkyvät tässä.
Näköjään siis kuulin Popkissin ensimmäistä kertaa 14.6.2005. Toden teolla se upposi seuraavalla viikolla, mp3 juuttui soittimeen 23.6. Kappaleesta tuli todellinen kestosuosikkini, ja kuunteluja on kertynyt tasaisesti vuosittain. Välillä on ollut piikkejäkin, kuten toukokuussa 2006, jolloin sain hankittua tuon Sarah Recordsin vuonna 1993 julkaiseman seiskatuumaisen eBaystä. En tiedä mitä normaali ihminen tuollaisilla tiedoilla tekisi, mutta tilastonikkareille ne avaavat monia mahdollisuuksia. Samoin stalkereille, sillä linkkeihin voi tietysti vaihtaa kenen tahansa käyttäjätunnuksen omansa tilalle.
Jaa miltä se Popkiss sitten kuulostaa? Sen kertovat Spotify, jossa tosin on merkitty biisin nimeksi tekijätiedot eli "Stewart/Girdler" (laulaja Keith Girdler on valitettavasti jo kuollut), ja YouTube:
Eihän tuo mikään oikea video ole, mutta mutruhuuli sopii kyllä kuvitukseksi.
(Niin, ja nyt ei sitten puhuta tästä toisesta Blueboysta:
Ihan kiva kuulla tuokin pitkästä aikaa, mutta kuten muistelinkin, länkytys käy helposti hermoille.)
LISÄYS 190210:
Yhdeksänkymmenentuhannen last.fm-kuuntelun raja ylittyi sopivasti eilen. Biisi nro 90 000 oli kaiketi The Lemonheadsin If I Could Talk I'd Tell You, maailman parhaita biisejä sekin!
Näköjään siis kuulin Popkissin ensimmäistä kertaa 14.6.2005. Toden teolla se upposi seuraavalla viikolla, mp3 juuttui soittimeen 23.6. Kappaleesta tuli todellinen kestosuosikkini, ja kuunteluja on kertynyt tasaisesti vuosittain. Välillä on ollut piikkejäkin, kuten toukokuussa 2006, jolloin sain hankittua tuon Sarah Recordsin vuonna 1993 julkaiseman seiskatuumaisen eBaystä. En tiedä mitä normaali ihminen tuollaisilla tiedoilla tekisi, mutta tilastonikkareille ne avaavat monia mahdollisuuksia. Samoin stalkereille, sillä linkkeihin voi tietysti vaihtaa kenen tahansa käyttäjätunnuksen omansa tilalle.
Jaa miltä se Popkiss sitten kuulostaa? Sen kertovat Spotify, jossa tosin on merkitty biisin nimeksi tekijätiedot eli "Stewart/Girdler" (laulaja Keith Girdler on valitettavasti jo kuollut), ja YouTube:
Eihän tuo mikään oikea video ole, mutta mutruhuuli sopii kyllä kuvitukseksi.
(Niin, ja nyt ei sitten puhuta tästä toisesta Blueboysta:
Ihan kiva kuulla tuokin pitkästä aikaa, mutta kuten muistelinkin, länkytys käy helposti hermoille.)
LISÄYS 190210:
Yhdeksänkymmenentuhannen last.fm-kuuntelun raja ylittyi sopivasti eilen. Biisi nro 90 000 oli kaiketi The Lemonheadsin If I Could Talk I'd Tell You, maailman parhaita biisejä sekin!
Tunnisteet:
blueboy,
last.fm,
lemonheads,
maailman parhaat biisit,
tilastonikkarointi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)