Kivikova Coe(lho?)

Kirjaston COE-hylly pursui pelkkää Coelhoa. Kosminen kosto Paulon parjauksesta taannoin? Onneksi kuitenkin löysin etsimäni teoksen brittispesiaalihyllystä.

 

Jonathan Coe: Suljettu piiri
The Closed Circle, 2004, suom. Arto Virtanen, Tammi 2006, 580 sivua
(Kirjastosta 14.3.2013, luettu loppuun su 24.3.2013 klo 17.56)

Kirjailija:
Suljettu piiri on aiemmin julkaisemani Konnien klubi -romaanin jatko-osa. Konnien klubin tiivistelmä on lisätty romaanin loppuun niitä varten, jotka – kirjan luettuaan – ovat sen ehkä jostakin selittämättömästä syystä unohtaneet.

Kansiteksti:
Konnien klubi on romaani viattomuudesta. Suljettu piiri on sen vastakohta: romaani kokemuksesta.

Nick Hornby:
Jonathan Coe, probably the best English novelist of his generation (my generation, as bad luck would have it)

Minä:
Konnien klubi oli hieno lukukokemus, tämä vähintään yhtä hieno. Ensimmäisen kirjan nuoret ovat nyt aikuisia, mutta elämä ei ole sen helpompaa, päinvastoin. Ihmissuhteet ovat entistä sotkuisempia, eivätkä menneisyyden haamut jätä rauhaan.

Seuranneen pitkän tauon aikana Benjamin huomasi, miten meluisaa ravintolassa oli: miten äänekkäästi musiikki lainehti taustalla rauhattoman rumpukoneen töminän ja kilkkeen ja syntetisaattorin sointukohun vuona; miten riehakkaasti muut ravintolavieraat pitivät hauskaa, nauroivat keskenään, kertoivat huutaen toisilleen vitsejä, elivät nykyhetkessä ja tulevaisuutta varten: he eivät olleet lukittuina menneisyyteen, niin kuin Benjamin aina tunsi olevansa, niin kuin hänen ystävänsä aina tuntuivat olevan; menneisyyteen, joka jatkuvasti ojenteli heitä kohti hienoja kärhiään aina kun he yrittivät riuhtaista itsensä irti ja rientää eteenpäin. Loputtomiin.

Coe luo taas tarkkaa ajankuvaa, tällä kertaa vuosituhannenvaihteen Britanniasta. Yksittäiset ihmiskohtalot peilautuvat yhteiskunnallisiin aiheisiin, kaikki nivoutuu osaksi koukuttavaa tarinaa. Virtasen suomennos toimii jälleen, parhaissa kohdissa olisin mieluusti tehnyt vertailuja alkutekstiin ("tuttipulli, mitun mitun mitun tuttipulli").

Suosittelen kirjaa joka iikalle, joka on lukenut Konnien klubin ja pitänyt siitä. Konnakirja kannattaa siis ehdottomasti lukea ensin.

★★★★½

Hurmaavien brittikonnien klubi

Knausgårdin jälkeen iski hetkellinen tyhjyys.
Yritin aloittaa paria kirjaa, mikään ei tuntunut miltään.
Mutta sitten kaivelin kirjastopinoa vähän syvemmältä...


(Keltainen kirjasto kiinnostaa kissaa, kuten taannoinkin.)

Jonathan Coe: Konnien klubi
The Rotters' Club, 2001, suom. Arto Virtanen, Tammi 2003, 558 sivua
(Kirjastosta 21.2.2013, luettu loppuun ti 12.3.2013 klo 19.13)

Tämä olisi jäänyt lukematta ilman viisaan kirjastonsedän suositusta. Kolme vuotta sitten luin Coen kirjan The Dwarves of Death, joka oli ihan hyvä muttei muistaakseni paljon enempää. Myöhemmin hiukan hämmästyin huomatessani, että Coelta on kelpuutettu kaksi kirjaa Keltaiseen kirjastoon. Enää en ihmettele.

Marraskuun 15. päivä 1973. Torstai-ilta, sade vihmoo ikkunaruutuihin. Perhe on olohuoneessa, muut paitsi Colin, joka on sanonut vaimolle ja lapsille, että työasioissa menee pitkään eikä häntä kannata jäädä odottelemaan. Kahdessa takorautaisessa jalkalampussa loistaa heikko valo. Valetakasta kuuluu hiljainen pihinä.

Konnien klubi on anglofiileille ihan must! Kirja seuraa muutaman perheen elämää 70-luvun Birminghamissa lähinnä nuorison silmin. Se maalaa tarkkaa ja aidon tuntuista ajankuvaa poikakoulun arjesta, nuoresta rakkaudesta, teollisuuskaupungin elämästä ja brittiyhteiskunnan kuohunnasta. Luokkataistelua, lakkoilua ja IRA:n terrorismia. Seksiä, päihteitä ja rock'n'rollia (sekä paljon muutakin musiikkia – kirja on saanut nimensäkin Hatfield and the North -yhtyeen kreisistä progejazzpoplevystä). Kuvataidetta, kirjallisuutta ja koulun lehden toimittelua. Pientä elämää, suuria tunteita ja traagisiakin sattumuksia. Erittäin vetävä tarina, eläväistä kerrontaa ja sujuva suomennos. Kirja on sekä hauska että koskettava, paljon enempää ei voisi toivoakaan.

Tarina oli niin monipolvinen, että se hyrrää päässäni vieläkin. Edustavaa sitaattiakin oli mahdotonta valita, joten lopulta poimin vain tuon tunnelmaa luovan aloituskappaleen. Kirjalla on myös jatko-osa, Suljettu piiri, jonka luen luultavasti aika pian. Kiitos Jonathan Coe, kiitos kirjastonsetä!

★★★★½