Yllätyspäivitys

Tapasin eilen mukavia tamperelaisia kirjabloggaajia. Paikalla oli myös mainio Terhi Rannela kertomassa pysäyttävästä kirjastaan Punaisten kyynelten talo. Joku merkitsi muistiin blogini osoitteen, ja päätin vaihteeksi kirjoittaa tänne jotain.


Vanha hylly(npäällis)kuva symboloikoon alkuvuoden lukuläjää.

Olen lukenut tänä vuonna enemmän kuin koskaan, vuoden sadas kirja menossa! Monet ovat kyllä olleet ohuita runokirjoja, mutta joukossa on ollut myös tiiliskiviä pieneksi muuriksi asti. Päätalo-kuumeeni ei hellitä, olen edennyt Iijoki-sarjan seitsemänteentoista osaan. Keväällä pidin taukoa Kallesta, nyt en taas malttaisi muuta lukeakaan.

Lukuvuoteen on kuitenkin mahtunut paljon muutakin hyvää. Romaanipuolella vanhoista suosikeista ovat jyllänneet Karl Ove Knausgård (Taisteluni 4), Donna Tartt (The Goldfinch) ja Iris Murdoch (The Book and the Brotherhood – nyt olen lukenut 25 Murdochin romaania ja lukematta on enää yksi, The Message to the Planet). Taas kerran on mainittava myös Joel Haahtela, jonka koko tuotanto tuli kerrattua alkuvuodesta ennen sykähdyttävää kohtaamista. Uusista tuttavuuksista mainittakoon Jessica Brockmole, jonka kirjeromaani Letters from Skye osui maaliinsa.

Runo-osastolta on löytynyt paljon uutta hienoa, kuten nuori haikumies Niklas Salmi, Helsinki Poetry Connectionin perustaja Harri Hertell ja iki-ihana Kai Nieminen, jonka mittavasta tuotannosta olen reilun puolen vuoden aikana ehtinyt haalia hyllyyni valtaosan. Olen myös jatkanut omaa runoiluani ja saanut siitä jopa pientä tunnustusta, eräästä kirjoituskilpailusta lohkesi kunniamaininta.

Vuoden toistaiseksi kuunnelluin levy on ollut Cloud Nothings -yhtyeen Here and Nowhere Else, ja paljon muutakin hyvää on tullut kuultua The Horrorsista Scandinavian Music Groupiin. Myös uusi Interpol on kuulostanut yllättävänkin hyvältä.



Mitäs muuta? Kesällä tuli valmennettua juniorijalkapallojoukkuetta, kun pojan piti päästä pelaamaan eikä muitakaan vapaaehtoisia ilmaantunut. Oli melkoinen savotta, mutta enimmäkseen hauskaa. Nyt nautin kesän encoresta ja odottelen syksyn kulttuuritapahtumia ja uutuuskirjoja (esim. Arto Lappi, Juha Itkonen ja vihdoinkin myös David Nicholls ja Nick Hornby!). Niin ja tietysti levyjäkin, Interpolin anagrammialbumi El Pintor ilmestynee jo ensi viikolla.

Kiitos kun olette sitkeästi jaksaneet vierailla täällä blogissani pölykoirien ja arokierijöiden keskellä. Ehkä nähdään taas joskus!

Blogistanian Finlandia ja Globalia 2013

Taas on se aika vuodesta, kun kirjabloggaajat äänestävät viimevuotisia suosikkejaan.

Blogistanian Finlandia 2013 -ehdokkaani:

1. Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea (3 pistettä)
2. Erkka Filander: Heräämisen valkea myrsky (2 pistettä)
3. Tua Harno: Ne jotka jäävät (1 piste)

Blogistanian Globalia 2013 -ehdokkaani:

1. Haruki Murakami: 1Q84 [1Q84, suom. Aleksi Milonoff] (3 pistettä)
2. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja [Min kamp. Tredje bok, suom. Katriina Huttunen] (2 pistettä)
3. John Irving: Minä olen monta [In One Person, suom. Kristiina Rikman] (1 piste)

Knasun kolmonen kolahti

Levynkeräilijänä totuin siihen, että levyt ilmestyivät ilmoitettuna ilmestymispäivänä. Kirjojen kanssa on toisin. Taisteluni-sarjan kolmannen osan piti ilmestyä syyskuussa, mutta niin vain mokoma tulikin kauppoihin jo elokuun alussa. No, ei se mitään, onnistuin kumminkin jahkailemaan jutun kanssa syksyyn asti.



Karl Ove Knausgård: 
Taisteluni. Kolmas kirja
Min kamp. Tredje bok, 2009, suom. Katriina Huttunen, Like 2013, 470 sivua
(Akateemisesta 2.8.2013, luettu loppuun su 11.8.2013 klo 23.36)

Kolmannessa kirjassa kirjailija palaa tarinansa alkuun – koko kirja käsittelee Karl Oven lapsuutta. Sen hoksatessani meinasin vähän pettyä, sillä muistelin, että tämän osan piti jo kertoa aiempien osien vastaanotosta ynnä muusta. Knausgårdiin voi kuitenkin aina luottaa: Taisteluni 3 on paras lapsuuskuvaus, jonka muistan lukeneeni. Mies astuu pojan mieleen ja kertoo kaiken kirkkaasti.

Jos ensimmäinen kirja jätti vielä hieman hämäräksi, miksi Karl Ove pelkäsi isäänsä niin paljon, nyt syyt käyvät harvinaisen selviksi. Isä hallitsee kotia ja poikiaan tyrannin ottein, äiti yrittää tasapainoilla siinä välissä.

Karl Oven elämässä on onneksi muutakin: kaverit, kirjat, musiikki, jalkapallo, koulu ja tytöt. Millään elämän osa-alueella poika ei pärjää ongelmitta, mutta sitkeästi hän puskee eteenpäin vastoinkäymisistä välittämättä. Hän tietää jo, että joskus vielä näyttää kaikille.

Jos toinen kirja on tähänastisista paras ja ensimmäinen toiseksi paras, kolmonen jää lopulta kolmanneksi, mutta on se silti hitsin hieno.

★★★★½

Viime kuussa Knasu esiintyi kahteen otteeseen telkkarissakin. Molemmat dokumentit ovat Areenassa vielä hetken (eka 2 päivää, toka 6 päivää):
Kirjaohjelma: Kirjallinen itsemurha?
Dok: Knausgård
Dokumentit ovat pakollista katsottavaa faneille (mikä mies!) ja varmaan kiinnostavia muillekin. Käykäähän kiireesti katsomassa.

Myös suomentaja oli hiljattain radiossa haastateltavana:
Ajantasan lauantaivieras: Katriina Huttunen
Haastattelu vahvistaa muun muassa sen, mitä jo ounastelinkin: Like julkaisee sarjan loputkin osat vuoden välein, eli kuudes osa ilmestyy vasta syksyllä 2016. En ole koskaan osannut suunnitella tulevaisuutta, mutta nyt kuviot ovat selvät 41-vuotiaaksi asti – Knasua joka syksy. ♥

Knasu iskee jälleen

Karl Ove Knausgård: 
Taisteluni. Toinen kirja
Min kamp. Andre bok, 2009, suom. Katriina Huttunen, Like 2012, 639 sivua
(Akateemisesta 16.2.2013, luettu loppuun ke 6.3.2013 klo 19.24)

Väittivät että toinen kirja on ensimmäistäkin parempi.
Saattoivat olla oikeassa.

Knausgård jättää vaimonsa Norjaan ja muuttaa hetken mielijohteesta Tukholmaan. Vieraassa maassa ja kaupungissa on vain muutama kiintopiste, mutta vähitellen Tukholma punoutuu osaksi Karl Oven elämää. Löytyy hyvä asunto ja uusi rakkaus, syntyy lapsikin. Kirjoittaminen ei suju, aiemmin julkaistu romaani odottaa turhaan jatkoa. Isän roolissa on opettelemista, lastenvaunujen työntely syö miehisyyttä, naiset eivät enää vilkaisekaan.

Niinpä kuljin Tukholman katuja kuin meidän aikamme nainen, vaikka sisimmässäni riehui 1800-luvun mies.

Melkoinen mies tämä Knausgård. Aivan kuin ensimmäisessäkin kirjassa, hän onnistuu taas kaikessa. Perhe-elämän ja parisuhteen vaikeudet, kirjoittamisen kirot, antikvariaattien ilot, ruotsalaisuuden ja norjalaisuuden erot, kamppailu hullun naapurin kanssa, esikoisen ensiaskelten tuottama riemu, tyhjenevien pullojen arvoitus, sosiaalisten tilanteiden hankaluus, pohjaton itsekriittisyys, häpeä ja ahdistus, pakahduttava rakkaus.

Luin kirjaa puolentoista viikon aikana kotona, junassa ja kahdessa eri kirjastossa. Se toimi joka tilanteessa. Nyt ei auta kuin odottaa seuraavaa osaa.

★★★★★

Knausgård = nero

Karl Ove Knausgård: 
Taisteluni. Ensimmäinen kirja
Min kamp. Første bok, 2009, suom. Katriina Huttunen, Like 2011, 489 sivua
(Kirjatorin vitosen päiviltä 29.1.2013, luettu loppuun to 14.2.2013 klo 23.38)

Sydämelle elämä on yksinkertaista: sydän lyö niin kauan kuin voi. Sitten se pysähtyy.

Näin alkaa kirja, jonka lukeminen ei ollut minulle ollenkaan yksinkertaista. Kesti melkein puolitoista vuotta saada se luettavaksi, ja kun vihdoin aloitin ja ihastuin, matkalla oli kaikenlaisia hidasteita. Nyt kirja on luettu, enkä tiedä mitä ihmettä siitä sanoisin.

Monet varmaan tuntevat jo tapauksen. Norjalainen Karl Ove Knausgård (s. 1968) kirjoitti kuusiosaisen, noin 3 500-sivuisen Taisteluni-kirjasarjan, josta nousi hirveä haloo. Hän kertoo elämästään ja läheisistään yksityiskohtaisesti ja rehellisesti, joidenkin mielestä liiankin, kunnianloukkaussyytteistäkin on ollut puhetta. Kirjoja on käännetty lähes kahdellekymmenelle kielelle ja myyty satojatuhansia. Knausgård ei välttämättä tee mitään, mitä joku muu ei olisi jo tehnyt, mutta hän tekee kaiken niin hyvin, etten ihmettele suosiota yhtään.

Ensimmäinen kirja pyörii kirjailijan vaikean isäsuhteen ympärillä. Isä oli pelottava ja jotenkin lannistava hahmo. Ei sinänsä mikään paha mies, mutta kuitenkin hän heitti Karl Oven lapsuuden ja nuoruuden ylle suuren varjon, jota vastaan tämä on joutunut kamppailemaan aikuisenakin.

Kun nyt istun kirjoittamassa tätä, on kulunut yli kolmekymmentä vuotta. Edessäni olevasta ikkunasta näen omien kasvojeni epäselvän heijastuksen. Lukuun ottamatta kiiltelevää silmääni ja kasvojeni alaosaa joka heijastaa himmeästi vähän valoa, koko vasen puoli on varjossa. Otsallani on kaksi syvää uurretta, kumpaakin poskeani alas ulottuu syvä juonne, kaikki kuin täynnä pimeyttä, ja kun silmäni ovat tuijottavat ja totiset ja suupieleni viistävät alaspäin, on mahdotonta olla ajattelematta että siinäpä vasta synkät kasvot.
     Mistä se johtuu?

Viimeistään tuon kappaleen (s. 31) luettuani olin koukussa. Synkistä kasvoistaan ja jutuistaan huolimatta Knausgård ui suoraan sydämeeni. Ehkä odotin kohtaavani kirjan sivuilla jonkinlaisen nihilistin, mutta löysinkin sympaattisen, syvästi humaanin hahmon. Ennen kaikkea Karl Ove vaikuttaa aidolta. Kesken kirjan lukemisen satuin näkemään ruotsalaisen dokumentin kirjailijasta, ja se vain vahvisti kirjan antamaa kuvaa. Mies, joka katselee mielellään naakkaparvia illan laskeutuessa ja liikuttuu helposti kyyneliin.

Knausgård yksinkertaisesti saa kaiken toimimaan. Karl Ove valloittaa muusikon urasta ja tytöistä haaveilevana nuorukaisena, jolle pussikaljojen hankkiminen uudenvuodenbileisiin on työn ja tuskan takana. Hän hurmaa opiskelijana, joka ahmii kirjoja ja haastattelee esikuviaan opiskelijalehteen, ja koskettaa kolmikymppisenä, joka yrittää toipua menetyksestä ja ymmärtää menneisyyttään. Hän kertoo asioista niin tarkasti ja elävästi, että uskon väkisinkin joka sanaan. Välillä sivupolut johtavat kauaskin, mutta kaikki kerrottu lisää tärkeitä sävyjä kokonaiskuvaan.

Kiehtovan tarinan lisäksi Knasu (joka toivon mukaan ei pahastu keksimästäni lempinimestä) tarjoaa musiikin ja kirjallisuuden ystävälle oikean nimiviittausten aarrearkun. Hän mainitsee monia kirjailijoita, joilta keneltäkään en ole lukenut oikeastaan mitään, ja vielä useampia bändejä, joista melkein kaikki ovat minulle tuttuja ja osa erityisen ilahduttavia (The Chameleons! The Boo Radleys!). Kaikki musiikkiviittaukset on listattu tässä ruotsalaisessa blogissa. Ajankuvaa tarkentavat ja todellisuuden tuntua lisäävät myös monet tuotemerkit, joita kirjailija viljelee tuon tuostakin. Haluaisinpa totisesti lukea kotimaisen kirjan, joka herättäisi oman menneisyyteni henkiin samalla tavalla.

Pystyn samaistumaan Knausgårdin ajatuksiin, vaikka hän onkin kokenut paljon enemmän ja syvemmin kuin minä. Siksi hän kai kirjoittaakin elämästään sadoilletuhansille ja minä toisten elämästä noin sadalle lukijalle (teitä lukijoita yhtään väheksymättä – olette tärkeitä kaikki!).

Tuskin maltan odottaa, että saan lukea sarjan toisen osan (ja sen jälkeen lisää Katriina Huttusen laadukkaita suomennoksia, jotka toivottavasti ilmestyvät mahdollisimman pian). Käsittääkseni toinen kirja keskittyy aikuisen Knausgårdin perhe-elämään, josta ensimmäinen kirja tarjosi vain herkullisia väläyksiä. Karl Oven koko elämää on vaivannut ulkopuolisuuden tunne, jota hän kokee myös isänä tarkkaillessaan muita perheitä:

Lapset ovat puhtaita, heidän vaatteensa ovat siistejä, vanhemmat ovat iloisia, ja jos he joskus korottavat ääntään, he eivät koskaan huuda lapsilleen kuin idiootit. He käyvät viikonloppuisin retkillä, vuokraavat talon Normandiasta kesällä, eikä heidän jääkaappinsa ole koskaan tyhjä. He ovat töissä pankissa tai sairaalassa, it-firmoissa tai kunnallishallinnossa, teatterissa tai yliopistossa. Miksi kirjoittamiseni on sulkenut minut pois siitä maailmasta? Miksi kirjoittamiseni on johtanut siihen että lastenrattaamme näyttävät siltä kuin olisimme löytäneet ne kaatopaikalta? Miksi kirjoittamiseni johtaa siihen että lapseni pitävät kiinni omasta tahdostaan seurauksista riippumatta? Mistä kaikki tämä elämämme sotku johtuu?

Taidan aloittaa toisen kirjan jo tänään. Mutta sitä ennen käyn lukemassa, mitä Lumiomenan Katja ja Järjellä ja tunteella -blogin Susa ovat tästä kirjoittaneet. Käyn myös kertaamassa Taas yhdestä kirjablogista Mika Kukkosen mietteet (kiitos Mika, sinun ansiostasi ostin ja luin kirjan juuri nyt) sekä lukemassa uudestaan kirjailija Juha Itkosen erinomaisen Knasu-jutun. Käykää tekin.

Tulipas pitkä juttu, ja tähtiäkin pitäisi vielä antaa. Vaikka kirja ei ehkä kokonaisuutena ollut ihan täydellinen, tekisi mieli antaa täydet tähdet. Ja kukapa minua estäisi!

★★★★★

¡Lisää kirjoja!

Mitä kirjahullu tekee saatuaan kaikki kirjansa luetteloitua?
Jep, arvasitte oikein.

Lauantai alkoi mukavasti parturissa, ja kaupoille päästyä mieli sen kuin parani.

Näsilinnankadun Fida (joka muuttaa pian Kuninkaankadun kävelyosuudelle) on jo pitkään tarjonnut Tampereen halvimpia kirjalöytöjä, eikä se tänäänkään pettänyt. Kolme kirjaa yhdellä eurolla, yksi kolmella:



Charles Dickens: Oliver Twist
Dickens on ollut mielessäni jo pitkään Hornbyn hehkutettua häntä kolumnikirjoissaan, ja J lisäsi vettä myllyyn runomuotoisella suosituksellaan (tuolla kommenteissa). Oliver Twististä on hyvä aloittaa, kun tarinakin on hämärästi tuttu, taisin lukea sen lapsena sarjakuvamuodossa. Kirjasta luin kaupassa ensimmäisen sivun, joka lupaili heti hyvää. Nätti Otavan painos vuodelta 1965 maksoi 3 €.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Tämä jäi kesken pari vuotta sitten, kun mielentila oli väärä, mutta ajattelin jo silloin, että kokeilen vielä joskus uudestaan. Nyt oli pakko ostaa kirja hyllyyn odottamaan, kun eurolla tarjottiin. (Hirvosen ensimmäisen kirjan löysin samaan hintaan Toijalan Infon poistolaarista.)

Adam Langer: California Avenue
Tämä päätyi TBR100-listalleni Karoliinan kehujen myötä, ja nyt lukeminen on askelta lähempänä. Paksu kirja, halpa hinta (1 €).

Petteri Paksuniemi: Jouten
Outo nimi + kiinnostava kansi + hyvä kustantamo (Avain) + tarkkanäköiset novellit kukkakauppiaista ja divarien pitäjistä ym. + Carverilta napattu otsikko ja alkulainaus + euron hintalappu = välitön ostopäätös. Luin jo ensimmäisen novellin, erittäin nasevaa tekstiä.

Sitten Lukulaariin, Tampereen ylivoimaiseen ykkösdivariin. Muutamalla viime käynnillä olen etsiskellyt yhtä kirjaa, ja kuinka ollakaan, siellähän se nyt odotti pinon päällimmäisenä.



Ann-Marie MacDonald: Linnuntietä
Pari viikkoa sitten löysin MacDonaldin esikoisromaanin kirjastopoistoversion kirppikseltä kymmenellä sentillä. Silloin totesin, että toisesta kirjasta voisin maksaa hieman enemmänkin, mutta nyt ei tarvinnut maksaa mitään, kun divarissa oli vielä jäljellä vaihtokassaa (josta vähennettiin tämän myötä 8,50 €). Tiedän pari ihmistä, jotka etsivät samaa kirjaa, joten lupaan poimia talteen, jos näen näitä lisää jossain. :)

Divarista kirjastoon, siellä tuttuun tapaan ensimmäiseksi "tuo tullessas, vie mennessäs" -kärrylle.



Bo Holmberg: Soitellaan, faija
"Romaanitekstiä ja sarjakuvaa luovasti yhdistävä kertomus kaipuusta ja ihmisten yrityksestä tulla toisiaan lähelle voitti vuoden 2005 August-palkinnon Ruotsissa." Tämän näin joskus jossain halvalla, mutta en ostanut. Nollalla eurolla ottopäätös oli helppo.

Lisäksi nappasin kaksi Guinnessin ennätyskirjaa lapsille. Vähän hävetti rohmaista molemmat, mutta kun en osannut valitakaan. Eiköhän sinne kärryyn tule kuitenkin vietyä jotain itsekin taas joskus. (Tulppaanit myytiin erikseen.)

Kotimatkalla hain Akateemisesta sen ainoan kirjan, jonka tiesin jo etukäteen ostavani:



Karl Ove Knausgård: Taisteluni 2
Luin sarjan ykkösosan loppuun toissa iltana (juttu luvassa toivottavasti pian). Kakkonen oli pakko ostaa nyt heti, vaikka hintaa oli melkein kolmekymppiä. Montakohan päivää raaskin säästellä, ennen kuin aloitan kirjan? Veikkauksia otetaan vastaan...

Loppukevennykseksi uuden Naurava appelsiini -lehden ensimmäinen numero:



Tämä oli ilmainen, mutta jatkossa tilaus maksaa 5 senttiä. Ei mikään paha hinta, kun lisäksi on luvassa tilaajalahjaksi "tarra, pusu ja namu"!