Hesarin esikoispalkinnon teoksellaan
Heräämisen valkea myrsky.
Hieno juttu, onnittelen.
Satuin lainaamaan kirjan juuri sopivasti.
Luin sen palkitsemispäivän iltana.
Eilen luin sen uudelleen.
Aikamoinen pläjäys.
61-sivuinen runomyrsky.
Omistin keuhkollisen ilmaa
jonka olin muuttanut iloni tuoksuiseksi.
Filander on tosi lahjakas, palkintonsa ansainnut.
Pakko myöntää: minulle kirja oli hieman liikaa.
Se vyöryy päälle, jyrää pehmeästi alleen.
Hengästyttää, häikäisee, hämmentää.
Ihastuttaa mutta myös turhauttaa.
Vika lienee lukijassa, olen tottumaton tällaisiin purkauksiin.
Ryöpytys ja vellonta tulevat varmaan kirjoittajalta luonnostaan.
Ne sopivat toki myrskyn luonteeseen:
välillä tyyntyy, sitten puhuri taas yltyy.
Ylitsepursuilun joukossa on paljon hienoja hetkiä.
Kauniita kuvia ja oivalluksia, joista nautin ihan irrallisinakin.
Väsymys valahtaa yltäsi
kuin kylpyvesi.
Olet kulkenut pitkän matkan suljetuissa silmissä,
katseessa vielä hetken silmäluomien maisemat.
Pieniä, lähes huomaamattomia viisauksia.
Kun halutaan nauttia maailmasta
istutaan ja nautitaan vaikka portaikossa.
Turhan suuri osa tekstistä viuhuu kuitenkin yli.
Haluaisin heittäytyä, liitää mukana, mutta mätkähtelen maahan.
Katuojat kiekuvat eteisen jalanjäljissä
ja yrittävät saavuttaa tulipalojen äänen.
Ehkä asenteeni on väärä, eihän kaikkea tarvitse ymmärtää.
En kuitenkaan mahda mitään sille, että turhaudun.
Kaiken kaikkiaan hyvä mutta ristiriitainen kokemus.
Täytyy lukea joskus kolmannenkin kerran.
Mutta ehkei ihan heti. (*
Kirja on ladattavissa Poesian sivuilta.
*) Oli sittenkin pakko lukea kolmannen kerran jo muutaman päivän päästä, ennen kuin palautin kirjan kirjastoon. Todella vahva teos.