Tänä vuonna lukemani kirjat

Tammikuu
1. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin [What I Loved]
2. Enid Blyton: Seikkailujen vuori [The Mountain of Adventure]
3. Iris Murdoch: The Red and the Green
4. Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville [The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society]
5. Bernhard Schlink: Lukija [Der Vorleser]
6. S. E. Hinton: Tex
7. Johan Harstad: Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito [Buzz Aldrin, hvor ble det av deg i alt mylderet?]
8. Irène Némirovsky: Tanssiaiset [Le Bal]
9. Joel Haahtela: Katoamispiste
10. Siri Hustvedt: Lumous [The Enchantment of Lily Dahl]
11. Robert A. Morace: Irvine Welsh's Trainspotting
12. Asta Leppä: Sinä et hävinnyt

Helmikuu
13. Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann [Swann: A Mystery]
14. Erlend Loe: Kurttila [Kurtby]
15. Riitta Jalonen: Veteen pudonneet
16. Nicole Krauss: Rakkauden historia [The History of Love]
17. John Irving: Leski vuoden verran [A Widow for One Year]

Maaliskuu
18. James Salter: Leikkiä ja ajanvietettä [A Sport and a Pastime]
19. Barbara Stoney: Enid Blyton [Enid Blyton]
20. Siri Hustvedt: The Summer Without Men
21. Enid Blyton: Seikkailujen laiva [The Ship of Adventure]
22. Tim Thornton: Death of an Unsigned Band
23. Carol Shields: Pikkuseikkoja [Small Ceremonies]

Huhtikuu
24. Siri Hustvedt: The Blindfold
25. Turkka Hautala: Paluu
26. Alice Munro: Liian paljon onnea [Too Much Happiness]
27. Mark Oliver Everett: Things the Grandchildren Should Know
28. Carol Shields: The Box Garden
29. Bo Carpelan: Kesän varjot [Berg]

Toukokuu
30. Iris Murdoch: A Fairly Honourable Defeat
31. Iris Murdoch: Hiekkalinna [The Sandcastle]
32. Tim Thornton: The Alternative Hero
33. Iris Murdoch: Meri, meri [The Sea, the Sea]
34. Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia [The Sorrows of an American]

Kesä–elokuu
35. Enid Blyton: Seikkailujen sirkus [The Circus of Adventure]
36. Peter J. Conradi: Iris Murdoch: A Life
37. Johan Bargum: Syyskesä [Sensommar]
38. Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut
39. Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
40. Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
41. Joel Haahtela: Elena
42. Joel Haahtela: Perhoskerääjä
43. Joel Haahtela: Lumipäiväkirja
44. Joel Haahtela: Katoamispiste
45. David Nicholls: One Day
46. Hannu Väisänen: Apupata
47. Richard Yates: Revolutionary Road [Revolutionary Road]
48. Iris Murdoch: An Accidental Man
49. Ian McEwan: Mustat koirat [Black Dogs]
50. Colm Tóibín: Brooklyn [Brooklyn]
51. Alan Bennett: Epätavallinen lukija [The Uncommon Reader]
52. Colm Tóibín: The Blackwater Lightship
53. Sofi Oksanen: Puhdistus
54. Irvine Welsh: Glue
55. Petri Tamminen: Elämiä
56. Petri Tamminen: Miehen ikävä
57. Iris Murdoch: The Sacred and Profane Love Machine
58. Kauko Röyhkä: Kreikkalainen salaatti
59. Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa [Stille dager i Mixing Part]
60. Astrid Lindgren: Yksityisetsivä Kalle Blomkvist [Mästerdetektiven Blomkvist]

Syys–lokakuu
61. Emer McCourt: Elvis, Jeesus ja minä [Elvis, Jesus and Me]
62. Helen Walsh: Go to Sleep
63. Riikka Pulkkinen: Raja
64. David Nicholls: Starter for Ten
65. Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
66. Astrid Lindgren: Kalle mestarietsivä [Mästerdetektiven Blomkvist lever farligt]
67. F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby
68. Johan Bargum: Kesäpoika [Sommarpojken]
69. Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä [Kalle Blomkvist och Rasmus]
70. David Nicholls: The Understudy
71. Enid Blyton: Seikkailujen joki [The River of Adventure]
72. J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi [Harry Potter and the Philosopher's Stone]
73. J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio [Harry Potter and the Chamber of Secrets]
74. J. P. Pulkkinen: Pieni kaistale maata

Marraskuu
75. Nicole Krauss: Great House
76. J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki [Harry Potter and the Prisoner of Azkaban]
77. J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari [Harry Potter and the Goblet of Fire]
78. Dan Rhodes: Taputtavat pikku kätöset [Little Hands Clapping]

Joulukuu
79. J. K. Rowling: Harry Potter ja feeniksin kilta [Harry Potter and the Order of the Phoenix]
80. J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi [Harry Potter and the Half-Blood Prince]
81. J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset [Harry Potter and the Deathly Hallows]
82. Helmi Kekkonen: Valinta
83. Iris Murdoch: The Black Prince
84. Joe Dunthorne: Submarine
85. S. E. Hinton: Olimme kuin veljet [That Was Then, This Is Now]
86. Joel Haahtela: Traumbach

2011 oli loistava lukuvuosi. Sain luettua täsmälleen yhtä monta kirjaa kuin viime vuonna, vaikka silloin lomailin kolme ja puoli kuukautta ja tänä vuonna vain kuukauden. Ja mitäpä määrästäkään, mutta se laatu!


(Suurin osa kuvan kirjoista ei liity tapaukseen.)

Vuoden hienoimpia hetkiä tarjosivat mm. Hustvedt, Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, Potterit, Nicholls, Shields, Krauss, Murdoch ja tietysti Haahtela (jo neljättä vuotta peräkkäin). Luin myös ilahduttavan monta uutuuskirjaa, aiemmin on ollut tapana laahata jälkijunassa.

Tänä vuonna lukemistani kirjoista
– 80 oli kaunokirjallisuutta, 6 jotain muuta
– 45 oli naisten kirjoittamia, 41 miesten
– 31 oli englannista suomennettuja
– 23 oli englanniksi kirjoitettuja
– 21 oli suomeksi kirjoitettuja
– 6 oli ruotsista suomennettuja
– 3 oli norjasta suomennettuja
– 1 oli ranskasta suomennettu
– 1 oli saksasta suomennettu.

Tänä vuonna uskalsin myös jättää kesken aika monta kirjaa, varmaan kymmenkunta. Niitä en ryhdy listaamaan, kaikkia en enää edes muista.

Sarjakuviakin tuli nautittua melko paljon. Niistä en ole pitänyt kirjaa, mutta muistan lukeneeni Adrian Tominen lisäksi monia muitakin vanhoja suosikkejani. Olisi kiva kirjoittaa tänne enemmän sarjakuvajuttuja, toivottavasti sitten ensi vuonna.

Ensi vuoden lukupinossa odottaa kaikenlaista jännää. Seuraavana saattaa olla vuorossa jo pari kuukautta lainassa ollut Murakamin Kafka rannalla, sitä on moni kehunut. Houkuttaisi kokeilla myös Jonathan Franzenin ja Michael Cunninghamin ylistettyjä uutuuksia. Eilen olin itse asiassa vähällä ostaa molemmat englanninkielisinä pokkareina, mutta lopulta en rohjennut, kun kirjailijat ovat toistaiseksi itselleni ihan vieraita. Olisikohan sittenkin kannattanut...

Kiitos kaikille teille, jotka olette pysyneet kyydissä, vaikka matkanteko on välillä takkuillut. Blogi täyttää pian kaksi vuotta, eiköhän se pystyssä pysy jatkossakin. Hyvää uutta vuotta!

Joel Haahtela: Traumbach

Voi Joel, minkä taas teit. Uusi Haahtela ei ylitä odotuksia, pikemminkin pitää niitä pilkkanaan, erittäin hyväntahtoisesti tosin.

Nuori Jochen saapuu outoon kaupunkiin etsimään vanhempaa miestä nimeltä Traumbach. Perusasetelma on siis tuttua Haahtelaa, mutta heti alkajaisiksi herää hämmennys. Jokin on muuttunut.

Leikkisä pienoisromaani, toteaa takakansi. Ja totisesti; leikkisä on adjektiivi, joka ei koskaan ennen ole tullut mieleen Haahtelan yhteydessä, mutta tähän se sopii. Traumbach ei avaa kyynelkanavia vaan saa hymyilemään, paikoin lähes naurahtelemaan. Mistään komediasta ei toki ole kyse, mutta aiemmista kirjoista tutut melankoliset sävyt ovat himmenneet, lämmin kesätuuli puhaltaa kaiken läpi. Uudenlainen näkökulma on yllätys, mutta se toimii. Alkuihmetys haihtuu pian.

Haahtela kohtelee hahmojaan niin äärimmäisen lempeästi, että lukijakaan ei voi olla suhtautumatta heihin hellämielisesti. Kertoja on kuin kiltti vanha elokuvaohjaaja, joka yrittää järjestää kokemattomille näyttelijöille mahdollisimman mukavat olot. Hetkittäin hän keskeyttää tarinan, kamera etääntyy näyttelijöistä, paljastaa kuvausryhmän, ohikulkijat ja töllistelijät, kulissit ja niiden takaiset näkymät. Sitten matka taas jatkuu, muuttuu entistä erikoisemmaksi. Sattuma puuttuu taas peliin, vai onko se sattuma sittenkään... Mikään ei ole sitä miltä näyttää, ajan ja avaruuden lait lakkaavat pätemästä, kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä.




Hetket. Hetket jotka kiitävät ohi, hetket jotka kantavat läpi elämän.

Haahtelan kirjoissa juoni tuntuu joskus melkein sivuseikalta, kun kaunis kieli vie mennessään. Ilmaisu on hioutunut kirja kirjalta, mutta yhä se jaksaa yllättää. Traumbach on silkkaa sanojen juhlaa, ohut kirja, jokainen sana tarkasti punnittu. En edes yritä valita tähän mitään sitaatteja, alleviivattavaa olisi joka sivulla.

Traumbach on omistettu viattomille ja viallisille. En tiedä kumpaan kategoriaan kuulun, ehkä molempiin. Siitä olen varma, että tulen palaamaan tämänkin kirjan pariin yhä uudelleen. Autuaita ovat Haahtela-fanit – nyt meillä on jo kahdeksan aarrearkkua, joista ammentaa.

Vuoden levyt

1. The Horrors – Skying
2. The Feelies – Here Before
3. The New Tigers – s/t
4. I Break Horses – Hearts
5. Regina – Soita mulle
6. Fountains of Wayne – Sky Full of Holes
7. Kurt Vile – Smoke Ring for My Halo
8. Elbow – Build a Rocket Boys!
9. Jonny – s/t
10. Death in Vegas – Trans-Love Energies

Soittolista ja selitykset täällä.

Ensimmäinen Traumbach-juttu...

Ei ollut tarkoitus etukäteishehkuttaa Joel Haahtelan seuraavaa kirjaa enää yhtään enempää, mutta löin taas epähuomiossa Googleen hakusanan Traumbach ja löysin jo ihan kansikuvankin, joten pakkohan se on julkaista.



Juonikuvaus löytyi jo monta viikkoa sitten, mutta sitä en laita tähän, koska yritän itsekin unohtaa sen... Sen verran voin kertoa, että kirjassa on vain 112 sivua, joten luvassa lienee melko timanttiseksi kiteytettyä ilmaisua.

Mutta hei, useat nettikaupat väittävät, että kirja julkaistaan jo 25.12.2011. Miten se on mahdollista, ei kai jouluna mitään kirjoja julkaista? Eikös sen pitänyt ilmestyä tammikuussa? Mistä saan tietää oikean julkaisupäivän? Tämä on tärkeää, apuva!

Elonmerkkejä?

Jos blogi päivittyisi ajatuksen voimalla, teillä olisi uutta luettavaa joka päivä. Mutta kun ei päivity, ei ole.

En voi väittää, että olisi ollut joulukiireitä. Olen käyttänyt jouluvalmisteluihin aikaa noin nolla minuuttia.

Työläisen kynttilä palaa molemmista päistä. Oikeita kynttilöitä ei enää juuri teekään mieli polttaa, saastuttavat kuulemma sisäilmaa yhtä pahasti kuin tupakointi.

Lukemista olen jatkanut. Onneksi Potterien jälkeenkin on elämää, vaikka hetken jo epäilytti.

Olen myös nauttinut runsaasti musiikkia. Viime viikonloppuna jopa ostin äänitteen ensimmäistä kertaa viiteen kuukauteen, toivo elää vielä.

Marraskuu: Krauss, Rowling, Rhodes

Nicole Krauss: Great House (2010)
Kirja täytti kuin täyttikin ensivaikutelman asettamat odotukset. Ihmisten ja huonekalujen tarinat nivoutuivat yhteen niin kiehtovasti, että aloin melkein himoita itselleni samanlaisia mööpeleitä (ainakaan ei tee mieli käydä Ikeassa hetkeen). Perusasetelmassa oli lopulta paljon samaa kuin Rakkauden historiassa: yllättäviä punaisia lankoja ja mieleenpainuvia ihmiskohtaloita historian pyörteissä. Krauss kyllä osaa tämän homman, pitäisi saada jostain luettavaksi myös esikoisteos Man Walks Into a Room.



J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
(Harry Potter and the Prisoner of Azkaban, 1999, suom. Jaana Kapari 2000)
Kaksi ekaa Potteriakin olivat hyviä, mutta kolmas vei sydämeni lopullisesti. Varsinkin loppuratkaisu ajankääntäjineen oli huikea. Sellaisesta apuvälineestä olisi ollut hyötyä lukijallekin: kirja sai valvomaan turhan myöhään yhtenä keskiviikkoiltana, koska eihän sitä vain voinut jättää kesken, eikä uni tullut heti lukemisen jälkeenkään, kun olo oli sen verran euforinen.

J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
(Harry Potter and the Goblet of Fire, 2000, suom. Jaana Kapari 2001)
Kolmivelhoturnajaiset ja varsinkin niiden odottamattomat seuraukset olivat niin hurjat, että melkein jo hirvitti. Tällaista en ehkä olisi uskaltanut lukea Harryn ikäisenä, mutta nyt onneksi uskalsin. Leffaa en välttämättä rohkenisi katsoa, heh.

Dan Rhodes: Taputtavat pikku kätöset
(Little Hands Clapping, 2010, suom. Elina Koskelin 2011)
Sammakon piti kai tuoda kuudes Rhodes-suomennos markkinoille jo keväällä, mutta julkaisu viivästyi siinä määrin, että ehdin unohtaa koko jutun, kunnes kirja osui eteen pari viikkoa sitten divarin uutuushyllyssä (näin tuemme kotimaisia pienkustantamoja, huokaus). Meinasin jopa tehdä kirjasta erillisen blogijutun, kun en ole vielä ainuttakaan sellaista nähnyt, mutta kätevämmin tämä menee tässä samalla. (Sitä paitsi en edelleenkään osaa kirjoittaa pitkiä ja analyyttisia juttuja mistään aiheesta, meikäläisen heiniä ovat pintapuoliset katsaukset.)

Brittiläinen Dan Rhodes (s. 1972) on vinksahtaneiden tarinoiden mestari, ja tämä kirja on hänenkin mittapuullaan sieltä kieroimmasta päästä. Saksassa on omituinen pikku museo, josta huolehtii sen yläkerrassa asuva vanha mies. Museonhoitajalla ja eräällä lääkärillä on erikoinen, suorastaan puistattavaksi osoittautuva järjestely. Samaan soppaan Rhodes sekoittaa portugalilaisten maalaisnuorten rakkaustarinan, joka johtaa uhkaavasti kohti mainittua museota. Kertomuksessa on varsin roalddahlmaisia piirteitä, musta huumori kukkii, mutta inhottavatkaan hetket eivät mene överiksi. Tykkäsin siis, niin kuin olen tykännyt Rhodesin kaikista muistakin kirjoista. (Olen lukenut kaikki suomeksi, Elina Koskelinin suomennokset ovat moitteettomia.)

Sarjakuvasankarini: Adrian Tomine

Sarjakuvankuluttajana(kin) olen aika amatööri. Lähdin liikkeelle normaalilta akuankka–luckyluke–lassijaleevi-pohjalta ja etenin vähitellen "kypsempiin" sarjakuviin. Niitä on vuosien varrella kertynyt hitaasti mutta varmasti, tähän mennessä vajaat puoli kirjahyllyllistä. Sarjakuvissahan mikä tahansa on mahdollista, mutta supersankarijutut tai hypertaiteelliset pläjäykset eivät ikinä ole ihmeemmin innostaneet, vaan suurin osa kokoelmastani on melko realistista ja ihmissuhdepainotteista tavaraa (minkäs ihminen tylsille mieltymyksilleen mahtaa).

Yksi parhaista ihmissuhdesarjakuvien tekijöistä on amerikkalainen Adrian Tomine (s. 1974). Tomine nousi vauhdilla suosikkieni joukkoon, kun löysin yhden hänen albuminsa kirpputorilta nelisen vuotta sitten. Selkeä piirrostyyli viehätti heti, samoin konstailemattomat mutta hivenen viistot tarinat ja perin inhimilliset henkilöt – päällisin puolin tavallisia ihmisiä, joista useimmilla on kuitenkin omat omituisuutensa.

Onnistunut kirppisostos poiki lisää rahanmenoa, ja pian huomasin haalineeni käsiini suunnilleen kaikki mahdolliset Tominet.



Tomine aloitti uransa 90-luvun alussa omakustanteisilla Optic Nerve -julkaisuilla, joita ilmestyi kaikkiaan seitsemän.



Ohuet pikkulehdet sisälsivät lyhyitä tarinoita, ja piirrosjälki oli vähän karkeampaa kuin mitä sittemmin totuttiin näkemään.



Näiden seitsemän minisarjakuva-albumin sisältö koottiin myöhemmin yksiin kansiin otsikolla 32 Stories (1998).

Vuonna 1995 Tominen otti siipiensä suojiin kanadalainen Drawn & Quarterly -kustantamo, joka ryhtyi julkaisemaan uutta, A4-kokoista albumisarjaa. Senkin nimeksi tuli Optic Nerve, ja numerointi alkoi uudestaan ykkösestä.



Optic Nerven numerot 1–4 sisälsivät kukin useita tarinoita, joista tehtiin myöhemmin koostejulkaisu Sleepwalk and Other Stories (1998). Numeroissa 5–8 oli jokaisessa vain yksi pidempi tarina, ja ne julkaistiin kirjana nimellä Summer Blonde (2002).



Ja tarinat sen kuin pitenivät. Optic Nerven numerot 9–11 sisälsivät kolmiosaisen kertomuksen amerikkalaisnuorukaisen parisuhdekiemuroista. Päähenkilön suonissa virtaa japanilaista verta, aivan kuin tekijällä itselläänkin, ja etniset eroavaisuudet ovatkin yksi tarinan tärkeimmistä teemoista. Koko kertomus ilmestyi samoissa kansissa vuonna 2007 nimellä Shortcomings, ja siitä tuli Tominen toistaiseksi menestyksekkäin julkaisu. (Ks. myös Hannan juttu aiheesta!)

Shortcomingsin jälkeen pääsin itsekin mukaan Tominen kelkkaan ja aloin odottaa innokkaasti seuraavaa julkaisua. Sitä saatiinkin sitten odotella melko pitkään, se nimittäin tuli vasta tämän vuoden alussa. Scenes from an Impending Marriage (tammikuu 2011) paljastaa omalta osaltaan, miksi julkaisutauko venyi: Adrianilla on riittänyt perhekiireitä.



Tämä häävalmisteluista kertova teos edustaa Tominea humoristisimmillaan. Viihdyttävä pikku kirjanen.



Eikä siinä vielä kaikki – myös Optic Nerve -sarja sai jatkoa neljän ja puolen vuoden jälkeen.



Optic Nerve 12 (syyskuu 2011) on paluu vanhaan ainakin siinä mielessä, että Tomine on siirtynyt takaisin lyhyemmän ilmaisun pariin. Ensimmäinen albumin kahdesta tarinasta on omalaatuinen kertomus puutarhurista, joka saa melkoisen kuningasajatuksen ja päättää yhdistää kasvien hoidon kuvanveistoon.



Tämä "Hortisculpture"-juttu oli minulle pienoinen pettymys, se täyttää yli puolet sivuista ja tuntuu turhan venytetyltä idean "nerokkuuteen" nähden. Onneksi toinen tarina "Amber Sweet" on perinteisempää ja toimivampaa Tominea. Nuori nainen joutuu hankaliin tilanteisiin, koska hänellä sattuu olemaan aikuisviihdealalla toimiva kaksoisolento.



Amberista jää paremmat fiilikset, ja kokonaisuuden nostaa vahvasti plussan puolelle viimeisen aukeaman itseironinen bonusjuttu. Alan muut tekijät tuottavat nykyään lähinnä hienoja paksuja sarjakuvaromaaneja, mutta Adrian aikoo edelleen julkaista ohuempia läystäkkeitä, joista tehdään sitten myöhemmin kokoomateoksia. Siitäkin huolimatta, että usko meinaa välillä loppua kesken...



Itse ainakin toivon, että Tomine pitää päänsä ja jatkaa valitsemallaan tiellä. Optic Nerve -lehdet ovat persoonallisia kokonaisuuksia, ja jokaisessa numerossa on kirjepalsta, jossa lukijat voivat sanoa sanottavansa – nimenomaan vanhanaikaisesti kirjeitse.

Sarjakuvien lisäksi Tomine on tehnyt monenlaisia kuvituksia, mm. levynkansia.



Näitä on koostettu julkaisuun Scrapbook: Uncollected Work 1990-2004, joka tarjoaa myös aimo valikoiman muualla julkaistuja Tomine-sarjakuvia sekä katsauksen miehen luonnoskirjaan. Ehdottoman suositeltava teos sekin.

Suomeksi Tominelta ei tietääkseni ole julkaistu mitään muuta kuin kaksi kaksisivuista juttua vuoden 1996 Suuri Kurpitsa -antologiassa. (Lisäys: Puhuin palturia, vuoden 1999 kokoelmassakin on näköjään peräti kuusisivuinen juttu! Onkohan niitä vielä muitakin?)



Jos olisin sarjakuvakustantaja, ryhtyisin heti korjaamaan tätä epäkohtaa. Kun esim. Daniel Clowesia on suomennettu jo kahden albumin verran, en näe mitään syytä, miksei Tominekin ansaitsisi samaa kohtelua.

Missä Tominen tuotantoon sitten pääsisi tutustumaan? Tampereen kirjastossa ei näytä olevan ainuttakaan teosta, Helsingissä ilmeisesti sentään jotain. Kirjakaupoistakaan näitä tuskin löytää, tuurilla ehkä jostain pääkaupungin erikoisliikkeistä. Tampereen ainoa tällä hetkellä julkisesti selailtavissa oleva Tomine-sarjakuva lienee yksi kappale tuota häävalmistelukirjaa, joka sijaitsee Bonuskirppiksen kolmannen käytävän sarjakuvapöydässä. Kyseisen pöydän ja sen ylläpitäjän Kreegah Bundolon kautta olen itsekin hankkinut useimmat Tomineni. Näitä ei siis kasva joka oksalla, mutta jos mielenkiinto heräsi, kannattaa ehdottomasti pitää silmät auki. Eihän sitä koskaan tiedä, missä aarteita voi tulla vastaan. (Ja noita kokoomajulkaisuja pitäisi toki saada ihan perusnettikaupoistakin, esim. Adlibrikseltä.)

Seitsemän vuoden kuuntelut

Last.fm-profiilini täyttää tänään seitsemän vuotta. Sinä aikana olen ehtinyt kuunnella tietokoneella yhteensä 116518 musiikkikappaletta, useimmat niistä työpaikalla.

Seuraavassa viisikymmentä kuunnelluinta yhtyettä/artistia kappalemäärineen:

1. The Clientele 3354
2. Joy Division 2957
3. Galaxie 500 1903
4. The National 1569
5. Pixies 1262
6. The American Analog Set 1189
7. The Kingsbury Manx 1028
8. The Fall 912
8. Teenage Fanclub 912
10. Black Flag 889
11. Popsicle 878
12. The Radio Dept. 863
13. The Horrors 839
14. The House Of Love 820
15. Nirvana 816
16. The Verve 815
17. Suede 812
18. Nada Surf 808
19. Tindersticks 794
20. Interpol 767
21. The Church 739
22. The Field Mice 736
23. Codeine 708
24. Minor Threat 704
25. Manic Street Preachers 682
26. Ronderlin 651
27. Pavement 636
28. The Lemonheads 634
29. The Thermals 578
30. Kauko Röyhkä 560
31. Ride 555
32. Bad Religion 545
33. Slowdive 523
34. Editors 515
35. The Lucksmiths 513
36. Silverbullit 499
37. Granada 498
38. Stereolab 497
39. Magnapop 483
40. The Sound 482
41. Hole 480
42. The Feelies 462
43. Oasis 448
44. Geneva 446
45. The Boo Radleys 444
46. Secret Shine 438
47. Death Cab for Cutie 437
48. dEUS 427
49. Elbow 419
49. Echo & The Bunnymen 419

Tässä olisi ollut ainekset melko mojovaan soittolistaan ja armottomaan analysointiin, mutta annettakoon numeroiden tällä kertaa puhua puolestaan.

Kirjoja syksyn arkistosta

Loput rästikirjat tulevat tässä.

SYYSKUU

Emer McCourt: Elvis, Jeesus ja minä
(Elvis, Jesus and Me, 2004, suom. Kristiina Savikurki 2005)
Pohjoisirlantilainen lapsuudenkuvaus alkoi lupaavasti ("Inhoan alkuja, mikä on vähän hankalaa, kun niihin kuitenkin törmää koko ajan"), mutta aloitus taisi lopulta jäädä kirjan parhaaksi anniksi. Sääli.

Helen Walsh: Go to Sleep (2011)
Walshin kaksi aiempaa kirjaa Brass (2005) ja Once Upon a Time in England (2008) (jotka on julkaistu suomeksi tyhmillä nimillä Lutka ja Englantilainen tragedia) olivat molemmat järisyttäviä lukuelämyksiä, varsinkin jälkimmäinen. Unettomasta yksinhuoltajaäidistä kertova uutuus ei tasokkuudestaan huolimatta tehnyt ihan yhtä suurta vaikutusta. Ehkä kirja olisi iskenyt kovempaa, jos kotona olisi parkuva vauva, mutta ne ajat ovat sentään jo kaukana takana päin. Hienosti Walsh joka tapauksessa kirjoittaa, pidän häntä edelleen yhtenä parhaista nuorista brittikirjailijoista.

Riikka Pulkkinen: Raja (2006)
Poimin Raja-pokkarin kirjaston kierrätyskärrystä joskus 3–4 vuotta sitten, mutta en millään jaksanut aloittaa lukemista ja lopulta suuressa viisaudessani kiikutin kirjan divariin. Pulkkinen niputtui mielessäni samaan kastiin Sofi Oksasen kanssa: "liian suosittu, ei mulle". Mutta nyt kun se Puhdistuskin tuli luettua, kynnys Pulkkiseen tutustumiseen madaltui huomattavasti. Kun vaimo vielä lainasi Rajan, luki sen ja suositteli, pakkohan siihen oli tarttua. Ja kyllä, pidin paljon. Totta tulee varmaan luettua lähiaikoina, vaikka ajatus uudesta painoksesta uusine loppuratkaisuineen hieman ärsyttääkin, kun omassa hyllyssä odottaa se vanhempi versio.

David Nicholls: Starter for Ten (2003)
One Dayn jälkeen oli tarkoitus lukea The Understudy, jonka olin jo tilannut itselleni, mutta sitten Tampereen paras divari (Lukulaari♥) ilahdutti ikihyviksi tarjoamalla tämän kirjan neljällä eurolla (tai siis käytännössä ilmaiseksi vaihdossa). Lisää kirjasta ja lukukokemuksesta täällä.

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen (2008)
Potter-suomentaja kertoo Potterien suomentamisesta. Zephyrin innostava juttu sai minut lainaamaan tämän, vaikken ollut lukenut ainuttakaan Potteria. Zephyr kyllä varoitteli, että tämän luettuani en ehkä voisi olla tutustumatta niihin, ja oikeassapa oli... Kapari-Jatta on suomentajien ehdotonta aatelia, joten ei ole mikään yllätys, että hän osaa kirjoittaa. Itsehän olen myös käännösalalla, mutta käännöstoimiston liukuhihnatyöläisenä. (Olen siis samalla alalla Kapari-Jatan kanssa vähän samaan tapaan kuin hampurilaisravintolan pihvinpaistaja on samalla alalla gourmetravintolan keittiömestarin kanssa.) Sain tästä kirjasta paljon niin kääntäjänä kuin lukijanakin, ja mikä tärkeintä, se usutti minut kirjaston Potter-hyllylle. Jouduin tosin käymään siellä parikin kertaa ennen kuin sain ekan osan lainaan, mutta se vaiva kannatti nähdä.

Astrid Lindgren: Kalle mestarietsivä
(Mästerdetektiven Blomkvist lever farligt, 1951, suom. Laila Järvinen 1953)
Toisessa Kalle-kirjassa tapahtuu kamalia: murha pikkukaupungissa! Poliisi on neuvoton, mutta onneksi mestarietsivä on valppaana. Jännäksi menee, ennen kuin tilanne ratkeaa.

LOKAKUU

F. Scott Fitzgerald: The Great Gatsby (1925)
Vanhempien hyllystä löytyi tällainen yllätyskirja, jonka rohkaistuin avaamaan yhden kaverin kehuttua sitä. Ja olipahan kyllä vallan erinomaista luettavaa. En muista koska olisin viimeksi lukenut näin vanhan kirjan, mutta lukiessa ikä ei yhtään painanut. Joitakin vanhoja sanoja lukuun ottamatta teksti tuntui ajattomalta, Fitzgeraldin kieli elää yhä. Tämän ja Revolutionary Roadin luettuani olen miettinyt, kannattaisiko vähitellen muuttaa suhtautumistani klassikoihin.

Johan Bargum: Kesäpoika
(Sommarpojken, 1984, suom. Rauno Ekholm 1984)
Syyskesän jälkeen halvalla haalimistani Bargumeista tuli ensimmäisenä luettua tämä kiinnostavimmalta vaikuttanut. Kirjoissa tuntuu olevan muutakin samaa kuin yhdyssanan toinen osa – merellisissä maisemissa liikutaan, muistot vaivaavat, aurinkoisiakin päiviä leimaa tumma pohjavire. Tämä kirja vahvisti näkemystäni Bargumista varteenotettavana kirjailijana. Huomasin juuri, että häneltä ilmestyy alkuvuodesta pitkästä aikaa uusi romaani, Syyspurjehdus (tai siis suomennos tulee silloin, tuosta HBL-lainauksesta päätellen alkuteos on jo ilmestynyt). Jännää.

Astrid Lindgren: Ryöstetty Rasmus ja mestarietsivä
(Kalle Blomkvist och Rasmus, 1953, suom. Laila Järvinen 1954)
Tämä taisi aikanaan olla suosikkini näistä, ja tarina tuntui vahvimmalta nyt uusintakierroksellakin. Kallen ja kumppanien seikkailu kidnappaajien jäljillä ja kynsissä vetää helposti vertoja esim. Blytonin parhaille tuotoksille.

David Nicholls: The Understudy (2005)
Kahden hienon Nichollsin jälkeen ajattelin vähän säästellä kolmatta, mutta enpä malttanut kauan (tästäkin lisää juttua täällä). Toivottavasti mies ei jää paistattelemaan suosiossaan vaan kirjoittaa pian lisää.

Enid Blyton: Seikkailujen joki
(The River of Adventure, 1959, suom. Riitta Wejberg 1979)
Tähän sopisi melkein samat sanat kuin kesällä lukemaani Seikkailujen sirkukseen. Paitsi että tämän muistin hyvin lukeneeni ennenkin. Nyt on koko sarja hyllyssä ja luettuna, ah.

J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
(Harry Potter and the Philosopher's Stone, 1997, suom. Jaana Kapari 1998)
Ja niin minusta tuli Potter-fani 36-vuotiaana, hih. Onhan tämä vähän eri kaliiperia kuin nuo lapsuuden suosikkikirjasarjani, en yhtään ihmettele Harryn suosiota. Tästä kirjasta tehdyn elokuvan olin nähnyt joskus kymmenen vuotta sitten, mutta se ei pilannut jännitystä.

J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
(Harry Potter and the Chamber of Secrets, 1998, suom. Jaana Kapari 1999)
Ja toinen heti perään... Ei oikeastaan harmita yhtään, että aloin lukea näitä vasta nyt, onpahan vielä paljon herkkuja jäljellä. Näitä kirjoja lienee turha yrittää kuvailla sen enempää, eivätköhän kaikki ole jo lukeneet ne?

J. P. Pulkkinen: Pieni kaistale maata (2011)
Tämän merkitsin kalenteriini luettuani jostain kehuvan arvostelun. Pari viikkoa myöhemmin näin kirjan divarissa, selailin ja vakuutuin heti. Konsepti on saman tapainen kuin Nick Hornbyn kirjassa 31 Songs (2003), mutta tässä on selvästi omaelämäkerrallisempi ote ja yksi biisi vähemmän. Nuoresta asti musiikkiin intohimoisesti suhtautunut Pulkkinen peilaa elämäänsä mm. David Bowien, Nick Draken, Sex Pistolsin, Joy Divisionin, Smithsin, Kate Bushin, Kauko Röyhkän ja Mamban(!) biisien kautta hienoin tuloksin. Kirjan luettuani kokosin soittolistan (kaikki biisit lukuun ottamatta viimeistä eli Beatlesin Come Togetheria), kuuntelin sen ja totesin, että kirja oli enemmän kuin musiikillisten osiensa summa. Pulkkinen soitti aikanaan bassoa Päät- ja Keba-yhtyeissä (joista kumpaankaan en ole vielä tutustunut) ja on tätä ennen kirjoittanut kolme tai neljä kirjaa, joita aion nyt kyllä katsella kirjastosta.

(Teknisten ongelmien takia jouduin jälleen turvautumaan tylsiin netistä poimittuihin kuviin. Jatkossa yritän taas panostaa omiin otoksiin.)

Tiedän mitä luin viime kesänä

...ja kohta tiedätte tekin. Kuukausittaiset lukuraporttini tyssäsivät toukokuuhun, nyt yritän vähän paikkailla. Osa kirjoista vilahti jo kesän ostoksissa, mutta eivät läheskään kaikki.

KESÄKUU

Nämä kirjat tuli vielä kuvattua, vaikka juttu jäikin kirjoittamatta.



Enid Blyton: Seikkailujen sirkus
(The Circus of Adventure, 1952, suom. Riitta Wejberg 1979)
Huusin kirjan netistä, kun kyllästyin etsimään muualta. Luulin lukeneeni kaikki Seikkailut joskus 80-luvun puolivälissä, mutta tämä Tauri-Hessiaan sijoittuva seikkailu ei kyllä tuntunut yhtään tutulta. Taattua laatuahan se oli.

Peter J. Conradi: Iris Murdoch – A Life (2001)
Tätä yli 600-sivuista tiiliskiveä ehdin selailla kirjastossa monta kertaa, ennen kuin uskaltauduin lainaamaan. Lukeminen vaati pientä tsemppausta, Conradi oli tehnyt turhankin perusteellista jälkeä. Toki oli kiinnostavaa kuulla, keitä kaikkia tärkeitä ja hienoja ihmisiä Murdoch tunsi, mutta vähän vähempikin olisi riittänyt. Taisi mennä yli puolenvälin, ennen kuin päästiin Murdochin ensimmäisen kirjan julkaisuun asti. Lukukokemus oli siis kokonaisuutena hieman puuduttava, mutta paljon mielenkiintoistakin tuli opittua.

Johan Bargum: Syyskesä
(Sensommar, 1993, suom. Rauno Ekholm 1993)
Tunnelmallinen teos toimi mainiosti myös ennen juhannusta. En ollut kuullutkaan koko kirjailijasta, ennen kuin luin tämän jutun.

Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut
Joel Haahtela: Naiset katsovat vastavaloon
Joel Haahtela: Tule risteykseen seitsemältä
Joel Haahtela: Elena
Joel Haahtela: Perhoskerääjä
Joel Haahtela: Lumipäiväkirja
Joel Haahtela: Katoamispiste
Kesäkuun lopun Haahtela-maraton tuli käsiteltyä täällä. Kolmas lukukerta ja seitsemän kirjaa kymmenessä päivässä eivät olleet yhtään liikaa paatuneelle fanille.

HEINÄKUU

David Nicholls: One Day (2009)
Tämä kulki repussa kesäloman alkupuolella, mahtavaa luettavaa niin mökillä kuin Helsingin-reissullakin. (♥ David Nicholls ♥)

Hannu Väisänen: Apupata (2011)
Anopin suosikkikirja löytyi kirppikseltä ja tuli hotkaistua nopeasti. Hauska kirja, fiksu mies, pitäisi kai lukea romaanejakin.

Richard Yates: Revolutionary Road
(Revolutionary Road, 1961, suom. Markku Päkkilä 2008)
Kirppisostoksia tämäkin, jostain parin vuoden takaa. En ymmärrä miksen saanut luettua aiemmin, ehkä klassikkokammoni takia. Hieno kirja, täysin maineensa veroinen.

Iris Murdoch: An Accidental Man (1971)
Kesälomalla tartuin myös yhteen hyllyssä odottaneista Murdocheista, enkä sitten meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni, mökkireissullakin tuli valvottua myöhään sen parissa. Ehkä tuo yllä mainittu elämäkerta jotenkin sementoi Murdochin aseman suosikkikirjailijanani (siis heti Haahtelan jälkeen, vaikka eihän näitä kahta oikeastaan voi verrata millään tavalla). Tässä kirjassa oli tutut ihmissuhdekiemurat ja kaikki muukin kohdallaan.

Ian McEwan: Mustat koirat
(Black Dogs, 1992, suom. Leevi Lehto 1994)
Ei ollut parasta McEwania tämä, mutta ihan luettava.

Colm Tóibín: Brooklyn
(Brooklyn, 2009, suom. Kaijamari Sivill 2011)
Koukuttava tarina irlantilaistyttösestä, joka lähtee Amerikkaan töihin. Toíbín kuvaa 50-lukulaisen nuoren naisen elämää kiehtovasti ja uskottavasti.

Alan Bennett: Epätavallinen lukija
(The Uncommon Reader, 2007, suom. Heikki Salojärvi 2008)
Taas yksi pieni helmi kirjaston "Kannattaa lukea" -hyllystä. Bennett kertoo hauskasti, millaisiin vaikeuksiin Englannin kuningashuone joutuu, kun kuningattaresta tulee lukutoukka.

Colm Tóibín: The Blackwater Lightship (1999)
Toíbínin vanhempi kirja on hieman synkempää kertomaa kolmen sukupolven naisista, joiden on pitkästä aikaa yritettävä tulla toimeen toistensa kanssa, kun perheenjäsen sairastuu. Ei silti ollenkaan ahdistava kirja, päinvastoin.

ELOKUU

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
Tämä sen sijaan oli ahdistava kirja, mutta hyvä kuitenkin, että tuli luettua (enpä olisi vielä viime vuonna uskonut).

Irvine Welsh: Glue (2001)
Inspiroiduin palaamaan tämän jo 10 vuotta sitten lukemani kirjan pariin, kun kulttuuriministeri nimesi sen (Liima-suomennoksen) suosikkikirjakseen. Neljän kaveruksen kasvutarina on Welsh-asteikolla vähän kesymmästä päästä, mutta ei jätkien elämästä värikkyyttä puutu. Hieno tarina kaiken kaikkiaan, ja taas sai huomata, kuinka lukuperspektiivi muuttuu ja kehittyy vanhetessa.

Petri Tamminen: Elämiä (1994)
Petri Tamminen: Miehen ikävä (1997)
Innostuin ottamaan Tammisenkin tuotannon uusintakierrokselle, kun kokoelmani täyttyi Piiloutujan maan myötä. Toistaiseksi en kuitenkaan ole päässyt näitä kahta ensimmäistä kirjaa pidemmälle. Aavistuksen vaisumpia tapauksia kuin myöhemmät kirjat, vaikkeivät toki huonoja nämäkään.

Iris Murdoch: The Sacred and Profane Love Machine (1974)
Kuten todettu, Murdoch on erikoistunut kierohkoon ihmissuhdekuvaukseen, ja tämäkin kirja on sitä itseään. Kaksoiselämää viettävän miehen kaksi elämää ajautuvat törmäyskurssille odottamattomin seurauksin. Tämän jälkeen hyllyssä on enää kaksi lukematonta Murdochia, ja puolisen tusinaa kirjaa on yhä hankkimatta. (Ei huvita vielä ajatella, miltä tuntuu sitten, kun kaikki on haalittu ja luettu.)

Kauko Röyhkä: Kreikkalainen salaatti (2011)
Kolme erilaista ihmistä matkustaa Kreikkaan, kukin omista syistään. Röyhkän uusin on hyvää viihdettä, ei sen enempää eikä vähempää.

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa
(Stille dager i Mixing Part, 2009, suom. Outi Menna 2011)
Pieni ja harmiton kirja, joka kirvoitti muutamat vaisuhkot naurut. Loe on pystynyt paljon parempaankin, mutta kyllä tämä sentään voittaa edellisen kirjan (Muleum).

Astrid Lindgren: Yksityisetsivä Kalle Blomkvist
(Mästerdetektiven Blomkvist 1946, suom. Laila Järvinen 1948)
En yhtään ihmettele, että tykkäsin näistä kirjoista lapsena, koska tykkään kovasti edelleen. Voisikin olla aika suositella näitä omalle pojalle – ja tytölle. Mestarietsiväkirjat ovat muistaakseni ainoita Lindgreneitä, jotka olen lukenut itse (Pepit ynnä muut meille luki äiti). Nyt kiinnostaisi lukea muitakin.

Kettu, Krauss, kaarat ja kirppis

Oli synkkä ja syksyinen maanantaiaamu, kävelin lasten kanssa kohti koulua. Poika pysähtyi katsomaan pimeälle sivukadulle – ihan kuin siellä olisi vilahtanut kettu. Voi olla, sanoin, lehdessäkin oli juttua cityketuista ja... Juuri silloin pensasaidasta kuului karmaisevaa rääkynää ja eteemme syöksähti kaksi eläintä. Kettu riepotteli hampaissaan jotain isohkoa karvakasaa (oliko se kissa?), joka huusi henkensä hädässä. Riehuminen jatkui hetken, kunnes saalistaja huomasi turhan lähellä seisovan yleisön ja päästi irti. Rusakoksi osoittautunut "kissa" sai jalat alleen ja pomppi tiehensä, repolainen perääntyi pensasaitaan ja lähti sitten jolkottamaan toiseen suuntaan. Unohtumaton luontoelämys keskellä kaupunkia.



Kettu ei ehtinyt kuvaan, joten tuuraajana toimi susihukka. Nämä kaverukset ovat onneksi sopuisampaa sorttia, eikä suden kyllä kannata paljon isotellakaan noilla mittasuhteilla.

Dramaattisesti alkanut viikko meni muutenkin niin vauhdikkaasti, etten ehtinyt lukea juuri mitään. Tästäkin kirjasta olen lukenut vasta ensimmäisen neljänneksen, vaikka se vetää kovasti puoleensa:



Enpä olisi tätäkään osannut kirjastosta erikseen etsiä, henkilökunta ansaitsee taas kiitokset esillepanosta. Helmikuussa lukemani Rakkauden historia on edelleen niin vahvasti muistissa, että Nicole Kraussin uusin kirja Great House (2010) siirtyi hyllystä käteeni ajatusta nopeammin. Olen tosiaan päässyt vasta sivulle 75, mutta ainakin kirjan alku oli oudon lumoava. Kirjailijan ja hänen kirjoituspöytänsä tarina vei heti mennessään, en oikein osaa edes sanoa miksi. Toiseen lukuun päästyäni petyin, kun siellä olikin jotain aivan muuta. Ehdin jo pelästyä, onko tämä sittenkin novellikokoelma tms., mutta ilmeisesti kyse on toisiinsa kietoutuvista tarinoista, tai niin ainakin toivon... Kahden virkkeen pituinen takakansiteksti ei paljon kerro, enkä viitsi lukea sisäliepeitä liiallisten paljastusten pelossa.
(Yleensäkin haluan tietää kirjoista mahdollisimman vähän ennen lukemista. Hieman hankalaa joskus, kun pitäisi kuitenkin tietää sen verran, että mielenkiinto herää.)

Tällä viikolla aikaa kului normaalikuvioiden lisäksi pojan syntymäpäivien valmisteluun ja juhlintaan. Nyt kekkerit ovat onnellisesti ohi ja uusi autorata kovassa käytössä.



Oikeista formuloista isi ei tykkää, mutta näillä ajelee ilokseen.

Eniten aikaa on kuitenkin vienyt kirpputoriprojekti.



Nyt kirppiksellä on monta laatikollista levyhyllynkumouksen jämälevyjä, pari pinoa kirjoja, jonkin verran lastenvaatteita ja kokoelma sekalaista sälää. Myynti jatkuu isänpäivään asti ja valikoima täydentyy lähes päivittäin. Levyt alkavat jo kaikki olla siellä, mutta muuten on luvassa vielä paljon lisää kamaa. Tampereen Bonuskirppis, pöytä 14, tervetuloa/-menoa!

Vaihteeksi uutuuslevy: The War on Drugs

Bob Dylan goes shoegaze? Niin joku sanoi, enkä välttämättä tyrmäisi vertausta.

The War on Drugs – Slave Ambient
(Secretly Canadian 2011)

Nuorehko amerikkalaisyhtye The War on Drugs oli mennyt minulta ohi, ennen kuin kuulin Baby Missiles -kappaleen tänä aamuna Facebookin Levyraadissa. Vastustamattomasti rullaava biisi sai minut etsimään heti lisää Spotifysta, ja sieltähän löytyi tämä elokuussa ilmestynyt albumi.

Levy on kevyt, rento, lämmin, soljuva, huumaavakin. Varmasti toimisi hienosti kesäisellä maaseudulla ajellessa, vaikken autoilusta välitäkään. Tästä "kosmisesta americanasta" tulee mieleen eräs kadonnut pikkuklassikko, Mazarinin A Tall-Tale Storyline (2001). Muutama kappale voisi olla suoraan Kurt Vilen mainiolta maaliskuiselta Smoke Ring for My Halo -levyltä, eikä ihme, sillä Vile oli aiemmin mukana bändissä.

Ekalla kuuntelulla olin ihan että jee, vuoden paras levy. Tokalla kuuntelulla aloin suunnitella, mitä ylisanoja käyttäisin tässä jutussa. Mutta sitten menin kuuntelemaan levyn vielä kolmatta kertaa melkein peräkkäin ja aloin epäillä, onko se sittenkään niin ihmeellinen. No, pitänee vain vähän hillitä tahtia, ilmeisen houkuttavaa ja koukuttavaa kuunneltavaa tämä kumminkin on.

Ei tässä muuta, halusin vain vaihteen vuoksi esitellä uudemmanpuoleisen levyn, kun tuo Gay Dad -juttukaan ei näytä herättävän kiinnostusta (höh!).

Kadonneet aarteet: Gay Dad

Joskus voi käydä niinkin, että herää keskellä yötä kokien pakottavaa tarvetta kirjoittaa vanhasta suosikkilevystä.

Gay Dad – Leisure Noise
(London 1999)

Gay Dad sai uralleen lentävän lähdön. Pari menevää singleä ja aiemmin popjournalistina toimineen nokkamiehen Cliff Jonesin rempseät lausunnot nostivat bändin brittirockin pelastajaksi jo ennen kuin albumista oli tietoakaan. Kuten usein käy, hypekupla puhkesi pian ja markkinoiden vastareaktio oli tyly. Esikoisalbumi tuomittiin pettymykseksi, ja parin vuoden päästä julkaistu seuraaja päätyi suoraan levyjen hautausmaalle.

Mutta se Leisure Noise: levy ilmestyi kesäkuussa 1999, ja ostin sen kuukautta myöhemmin hämeenlinnalaisesta divarista 65 markalla. Gay Dad oli imenyt vaikutteita eri puolilta rockhistoriaa glamista krautrockiin ja sulauttanut ne kevyen psykedeeliseksi moderniksi kitararockiksi, joka kuulosti vain bändiltä itseltään.

Tämä on yksi niistä lopulta melko harvoista levyistä, joilta muistan jokaisen biisin jo ennen kuuntelua. Haikeankaunis Dimstar, riehakas Joy!, sielukas Oh Jim, sydämeenkäyvä My Son Mystic, viipyilevä Black Ghost... Eikä taso yhtään putoa levyn jälkipuoliskolla. Kahdentoista vuoden ja lukemattomien kuuntelukertojen jälkeen minun on mahdotonta muistaa tai kuvitella, miltä levy kuulostaa tuorein korvin. Ehkä joku voisi ystävällisesti kokeilla ja kertoa?

"Nineteen ninety-nine, it's the end of modern time..." Vuonna 1999 elämässäni tapahtui paljon: muutin Tampereelle, aloitin työt käännöstoimistossa, äkkiä oli varaa ostaa enemmän levyjä ja Select-lehden jokainen irtonumero. Vuoden monista hienoista levyistä päällimmäiseksi mieleeni jäi Leisure Noise. Se oli viimeinen levy, jonka kuuntelin ennen millenniumjuhliin lähtöä. Maailmanloppu ei tullut, Y2K ei tappanut, mutta jos niin olisi sittenkin käynyt, olisinpahan ainakin viime töikseni kuunnellut hyvää musiikkia. Neljä ja puoli tähteä.

-----

Yritän tässä herätellä henkiin blogin alkuaikoina käynnistämääni julkaisusarjaa minulle tärkeistä levyistä, jotka ovat painuneet unholaan. (Nimi oli aluksi Kätketyt aarteet, mutta päätin muuttaa sen, koska ei kai kukaan näitä ole tarkoituksellisesti sinne unholaan painanut, eihän?)
Sarjan aiemmat osat:

II The Wannadies
I Subaqwa ja Whipping Boy

♥ David Nicholls ♥

David Nicholls (s. 1966) on englantilainen kirjailija ja käsikirjoittaja. Hänen uusin romaaninsa lienee kaikille kirjablogien lukijoille tuttu, mutta minäpä yllätän esittelemällä myös vanhemmat teokset.

Starter for Ten (2003) sijoittuu 80-luvun puoliväliin. Pääosassa on yliopisto-opintojaan aloitteleva Brian Jackson, jolla ei ole helppoa: isä on kuollut eikä tyttöystävääkään ole. Ainoat kaverit ovat kaksi kotikaupunkiin jäävää jätkää, joilta ei juuri heru tukea orastavalle akateemiselle uralle. Uudet kämppiksetkin ovat vähän epämiellyttäviä. Lukuvuoden avajaisbileissä Brian yrittää jutella kahdelle tytölle, joista toinen on outo tapaus, toinen taas saavuttamaton kaunotar. Olisiko paikka yliopiston tv-visailujoukkueessa tie kaunottaren sydämeen?

The Understudy (2005) kertoo kolmikymppisestä Stephen C. McQueenistä, joka ei millään pääse eteenpäin näyttelijän urallaan – hän tuntuu kelpaavan esittämään vain ohikulkijoita, ruumiita tai oravia. Samaan aikaan toisaalla Josh Harper niittää mainetta ja kunniaa enemmän kuin kohtuullisesti. Miesten polut kohtaavat Joshin tähdittämässä teatteriproduktiossa, johon Stephen on päässyt varamieheksi. Ainoa ongelma on, että Josh ei koskaan ole sairaana tai muutenkaan estynyt, joten Stephen ei saa suurta tilaisuuttaan. Vai saako sittenkin?

One Day (2009), suomeksi Sinä päivänä (2011), on tosiaan käsitelty jo niin monessa paikassa, että jätän sen juonen referoimatta tilan säästämiseksi. Toteanpahan vain, että Dexterin ja Emman tarina viihdytti ja kosketti minuakin kovasti. Kirpeää lisämakua lukemiseen tuli siitä, että kaikista vuoden päivistä Nicholls on sattunut valitsemaan juuri heinäkuun viidennentoista, joka on elämäni synkimmän tapahtuman vuosipäivä. Jos minulta kysytään, kirja on kaikki kehunsa ansainnut.

Mutta tämän kirjoituksen pointin piti olla se, että kaksi aiempaa kirjaa eivät mielestäni yhtään kalpene kolmannen rinnalla. One Day -fanien kannattaa siis ehdottomasti tutustua niihinkin, harvinaisen hauskaa ja luontevaa luettavaa kaikki. Nicholls on yksi monista Nick Hornbyyn verratuista brittikirjailijoista, mutta tässä tapauksessa ei ole yhtään liioiteltua sanoa, että Hornbylle on vihdoin löytynyt todellinen haastaja. Ties mihin Nicholls vielä yltääkään, jos jatkaa samaan malliin. Seuraavaa kirjaa odotellessa...

Kirjat ovat suht kevyttä luettavaa englanniksikin (ja anglofiilien kannattaa toki lukea ne alkukielisinä), mutta The Understudy on kai ilmestymässä suomeksi ensi vuonna, ja uskoisin Starter for Tenin saavan saman käsittelyn jossain vaiheessa. Viimeksi mainitusta on tehty myös elokuva, kuten One Daystakin ihan hiljattain, mutta molemmissa tapauksissa kannattanee lukea kirja ensin.

-----

P.S. En viitsi (vielä) tehdä yhdettätoista Joel Haahtela -aiheista postausta, joten kerron vain tässä samalla, että Aamulehden eilisen kulttuuriliitteen mukaan Haahtelan seuraavan kirjan nimi on Traumbach. En tiedä mihin tuo viittaa, mutta kirjaimellinen merkitys on kaiketi "unipuro". Jännää! Kirjan pitäisi siis ilmestyä tammikuussa, enkä oikeastaan haluaisi kuulla siitä etukäteen enää muuta kuin tarkan julkaisupäivän, että tiedän sitten mennä kolkuttelemaan kirjakaupan ovelle.

Top 3

Divarikirjoista löytyneet töherrykset:
1. "Ei kannata tuhlata lukuaikaa tällaiseen höpö-löpötekstiin!" (Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto)
2. "'Työnteko on juopottelevien luokkien kirous' – Oscar Wilde" (Roddy Doyle: The Barrytown Trilogy)
3. "maitoa, leipää, suikale lihaa, sipuli, kermaa, kalaa, yllätyksiä" (Irvine Welsh: Ecstasy [tätä ei sentään ollut töherretty itse kirjaan, vaan kantta oli käytetty kirjoitusalustana])

Nick Hornbyn romaanit:
1. High Fidelity
2. About a Boy
3. Juliet, Naked

Skeitti-idolit:
1. Natas Kaupas
2. Matt Hensley
3. Pat Duffy

Suosikkibändit 18-vuotiaana:
1. Pixies
2. Nirvana
3. Bad Religion


Tuoreet kirjailijatuttavuudet:
1. David Nicholls
2. Colm Tóibín
3. Tim Thornton

Nössömieslaulajat:
1. Dean Wareham (Galaxie 500)
2. Alasdair MacLean (The Clientele)
3. Bobby Wratten (The Field Mice)

Kirjailijat joilta olen lukenut yli 10 kirjaa:
1. Iris Murdoch
2. John Irving
3. Nick Hornby



Viimeaikaiset ostokset:
1. Hot Wheels Elimination 4-2-1 -autorata (tosi addiktoiva)
2. Villin Pohjolan kolmoskausi (6 dvd:tä, 23 jaksoa, vasta 3 katsottu)
3. Pauli Kallio ja Christer Nuutinen: Kramppeja ja nyrjähdyksiä – Parempaa elämää (taattua laatua)

Työtahdin ylläpitäjät:
1. Black Flag
2. Minor Threat
3. vanha Idlewild

Pitkään vältellyt, vihdoin luetut kirjat:
1. Riikka Pulkkinen: Raja (loistava)
2. Richard Yates: Revolutionary Road (hieno)
3. Sofi Oksanen: Puhdistus (ihan hyvä, mutta en edelleenkään ymmärrä suosiota)

Voittajat astuvat kohdevaloon

Haahtela-arvontani keräsi huimat 28 osallistujaa. Suuret kiitokset kaikille! Oli todella mielenkiintoista lukea kokemuksianne ja näkemyksiänne aiheesta. Lisäksi löysin arvonnan ansiosta monta lupaavan näköistä blogia, joihin en ollut aiemmin törmännyt.

Nyt voittajat ovat selvillä. Jokaisen nimen nosti kulhosta eri käsi, sillä onnettarina toimivat kaikki perheenjäseneni (kissaa lukuun ottamatta).

Kaksi kertaa kadonnut -romaanin saa ... Mervi!

Naiset katsovat vastavaloon -pokkarin uusi omistaja on ... Kaisa!

Katoamispiste-kirjan voittaja on ... pihi nainen!

Ja koska eilen divarin ohi kävellessäni (tai siis yrittäessäni kävellä ohi...) satuin huomaamaan, että poistolaatikossa lojui taas yksi Naiset katsovat vastavaloon, päätin ottaa sen mukaan arvontaan bonuspalkinnoksi. Viimeinen voittaja on ... Zephyr!

Onnittelut voittajille, otan teihin yhteyttä henkilökohtaisesti. Ja kaikille muille toivotan parempaa onnea ensi kerralla! Varmasti järjestän arvontoja toistekin, tämä oli niin mukavaa.

Kirjahamsterin kesä

Eilen Akateemisessa päätin kerrankin ostaa haluamani kirjat heti sen sijaan, että tilaisin ne jostain vähän halvemmalla tai yrittäisin metsästää käytettynä.



Erlend Loe on pitkäaikainen suosikkini, jonka uutuuskirja pääsi yllättämään. Kuulin vasta maanantaina Karoliinalta, että sellainen on tulossa. Kansihan ei ole kovin kaunis, mutta uskon tykästyväni sisältöön. Kirja pomppasi lukujärjestyksessäni heti seuraavaksi (tällä hetkellä menossa Kauko Röyhkän ihan mainion oloinen Kreikkalainen salaatti, jonka löysin yllätyksekseni kirjastosta aivan tuoreeltaan).

Colm Tóibín tuli tutuksi viime kuussa ensimmäisen suomennetun teoksensa Brooklynin myötä. Tykkäsin siitä niin paljon, että lainasin saman tien vähän vanhemman kirjan The Blackwater Lightship, joka oli myös erittäin hyvä. Taas löytyi yksi kirjailija, jolta haluan lukea kaiken.

Edullisempiakin kirjoja tuli hankittua kesän aikana vähintäänkin riittävästi... Heinäkuisen Helsingin-reissun huokein löytöpaikka oli Senaatintorin Antikvariaatti (Sofiankatu 8), jonka hinnoittelu suorastaan hämmensi. Esimerkiksi nämä kaikki kirjat maksoivat 1 €/kpl:



Suomenruotsalainen Johan Bargum on niin ikään tuore tuttavuus minulle. Maria herätti kiinnostukseni Syyskesä-romaaniin, joka vakuutti siinä määrin, ettei noita euron ostoksia tarvinnut kauan miettiä. Alarivilläkin on aika hyvää kamaa hintaansa nähden. Divarin hyllyyn jäi taannoisella käynnilläni vaikka mitä herkkuja, esim. Juha Itkosen hyväkuntoinen kovakantinen esikoisromaani, joka olisi maksanut "peräti" kaksi euroa. Suosittelen siis piipahtamaan Sofiankadulla, kun seuraavan kerran liikutte siellä päin, mutta kannattaa ottaa iso kassi mukaan!

Ja löytyi sieltä Helsingistä vähän muutakin:



Murdoch-hyllyni sai hyvää täydennystä, mutta vielä puuttuu useita kirjoja. :)

Toisen kirjaostosmatkan kohteena oli Sastamala.



Vanhan kirjallisuuden päivät olivat minulle uusi kokemus. Olin kuullut varoittelua väkimäärästä ja hintatasosta. Väkeä ei ollut mitenkään liikaa, mutta hinnat olivat tosiaan aika yläkanttiin. Mukaani tarttui lopulta vain kaksi kirjaa: Leikkiä ja ajanvietettä sekä Silvia. Edullisemmaksi paikaksi osoittautui Tyrvään kirjakaupan kuuluisa Kirjakellari, josta ylärivin kirjat (n. 5 €/kpl) ovat kotoisin. Mustat koirat oli ilmeisesti ollut siellä aika pitkään, koska kannessa komeili vielä markkahintalappukin (hyllyyn jäi muuten vielä toinen kappale samaa kirjaa).

Alarivin reunimmaiset kirjat eivät ole Sastamalasta vaan "ku sai halvalla" -hankintoja ihan lähikirppikseltä. Muleum ja Naisen talloma eivät kumpikaan ole ihan Loen parhaimmistoa, mutta sainpahan nyt kokoelman täyteen.

Keräilijäminäni ilahtui suuresti myös tästä:



Piiloutujan maa ehti melko pitkään olla ainoa hyllystäni puuttuva Petri Tammisen kirja, vaan eipä ole enää, kun sain sen huuto.netistä 1,50 eurolla. Huomasin vasta nyt, että kirjan kansi ja pitkään käyttämäni kirjanmerkki ovat kuin kaksi marjaa.

Ylempänä mainittu Bargum ei ole ainoa suomenruotsalainen, jonka tuotantoa olen hamstrannut tänä kesänä. Seuraavat kirjat päätyivät hyllyyni sen jälkeen, kun satuin näkemään FST:ltä Christer Kihlman -dokumentin.



Olin merkinnyt Kihlmanin nimen muistiin jo viime talvena käytyäni mielenkiintoisen keskustelun erään divarinpitäjän kanssa, mutta vasta kesäkuun alussa näkemäni dokumentti sai minut kiinnostumaan toden teolla. 81-vuotias Kihlman vaikuttaa kiehtovalta ja ristiriitaiselta hahmolta. Vasemmalla on hänen ensimmäinen romaaninsa (1961), keskimmäinen (1976) lienee se mestariteos ja oikeanpuoleinen (1987) on suunnilleen viimeinen, jonka hän on saanut aikaiseksi. Nämäkin löytyivät lähikirppikseltä, yhteensä 2,25 €. Taidan aloittaa ensimmäisestä.

Niin joo, tuli Akateemisesta ostettua yksi kirja aiemminkin kesällä, kun piti hyödyntää 20 %:n pokkariale. Kuvassa vasemmalla:



David Nichollsin One Day (ja sen tuore suomennos Sinä päivänä) on kerännyt runsaasti suitsutusta, eikä suotta. Hienoa ja yllättävänkin koskettavaa kesälukemista. Aiempi romaani The Understudy ilmestyy kai suomeksi ensi vuonna, mutta en jäänyt odottelemaan sitä vaan tilasin originaalin netistä.

Eikä siinä vielä kaikki! Kirppiksiltä on kesän aikana löytynyt myös seuraavaa:



Vähän sivistysaukkojen paikkailua, pari kehuttua uutta tuttavuutta ja jokunen kestosuosikki. Varsinkin Astrid Lindgrenin mestarietsivätarinoihin palan halusta päästä käsiksi, ne tekivät suuren vaikutuksen joskus 80-luvun puolivälissä.

Tulipa taas ylipitkä juttu, mutta nyt kävi näin. Tässä oli tosiaan kolmen kuukauden ostokset, mutta silti, olihan niitä aika paljon. Haaveilen koko seinän kokoisesta kirjahyllystä... Loppukevennykseksi vielä Eetu-kissa sekä kolme kirjaston kierrätyshyllystä ihan ilmaiseksi löytynyttä opusta:



Nyt voisi vaikka mennä lukemaan.