Bob Dylan goes shoegaze? Niin joku sanoi, enkä välttämättä tyrmäisi vertausta.
The War on Drugs – Slave Ambient
(Secretly Canadian 2011)
Nuorehko amerikkalaisyhtye The War on Drugs oli mennyt minulta ohi, ennen kuin kuulin Baby Missiles -kappaleen tänä aamuna Facebookin Levyraadissa. Vastustamattomasti rullaava biisi sai minut etsimään heti lisää Spotifysta, ja sieltähän löytyi tämä elokuussa ilmestynyt albumi.
Levy on kevyt, rento, lämmin, soljuva, huumaavakin. Varmasti toimisi hienosti kesäisellä maaseudulla ajellessa, vaikken autoilusta välitäkään. Tästä "kosmisesta americanasta" tulee mieleen eräs kadonnut pikkuklassikko, Mazarinin A Tall-Tale Storyline (2001). Muutama kappale voisi olla suoraan Kurt Vilen mainiolta maaliskuiselta Smoke Ring for My Halo -levyltä, eikä ihme, sillä Vile oli aiemmin mukana bändissä.
Ekalla kuuntelulla olin ihan että jee, vuoden paras levy. Tokalla kuuntelulla aloin suunnitella, mitä ylisanoja käyttäisin tässä jutussa. Mutta sitten menin kuuntelemaan levyn vielä kolmatta kertaa melkein peräkkäin ja aloin epäillä, onko se sittenkään niin ihmeellinen. No, pitänee vain vähän hillitä tahtia, ilmeisen houkuttavaa ja koukuttavaa kuunneltavaa tämä kumminkin on.
Ei tässä muuta, halusin vain vaihteen vuoksi esitellä uudemmanpuoleisen levyn, kun tuo Gay Dad -juttukaan ei näytä herättävän kiinnostusta (höh!).
Dylan goes shoegaze tosiaan kuulostaa nopealla kuuntelulla osuvalta määritelmältä.
VastaaPoistaMukavaa, että Poplaarin päivitystahti on kiihtynyt. Erityisen mukavaa oli lukea suositus tuosta War on Drugsista. Olisi muutoin saattanut mainion kuuloinen levy mennä tyystin ohi.
Kiitos Jarmo! Kannattaa nauttia(?) tiheämmistä päivityksistä niin kauan kuin voi, tahti on tunnetusti varsin ailahteleva. Nyt yön yli nukuttuani on taas sellainen olo, että pitää panna tämä levy soimaan heti kohta.
VastaaPoista(Olihan tästä näköjään kehuva arvostelu NRGM:ssakin, pitäisi muistaa seurata tarkemmin.)
P.S. Teidän blogi on mainio! En ole vielä muistanut mainostaa sitä täällä, mutta tarkoitus olisi.
VastaaPoistaJostain syystä tartuin tähän levyyn levykaupan ikkunassa. En siis hankkinut omakseni, enkä oo vielä ehtinyt kuunnella muutenkaan, mutta siinä nimessä tai kannessa oli jotain, että päätin kuunnella.. Ja täältähän se sitten löytyi. :) Jee!
VastaaPoistaNiin ja kiitos noista sanoista (blogi), vaikka mä liityinkin joukkoon vasta perustamisen jälkeen. ;)
(Ja jos en oo muistanut selittää, niin Bubble tässä, vaihdoin nimeä jokin aika sitten.)
Eipä kestä, June! Ja ei hätää, et onnistunut hämäämään nimenmuutoksella. :)
VastaaPoistaHmm, pitäisi varmaan katsella levykauppojen ikkunoita joskus, sitä ei ole tullut harrastettua enää hetkeen.