Sarjakuvasankarini: Adrian Tomine

Sarjakuvankuluttajana(kin) olen aika amatööri. Lähdin liikkeelle normaalilta akuankka–luckyluke–lassijaleevi-pohjalta ja etenin vähitellen "kypsempiin" sarjakuviin. Niitä on vuosien varrella kertynyt hitaasti mutta varmasti, tähän mennessä vajaat puoli kirjahyllyllistä. Sarjakuvissahan mikä tahansa on mahdollista, mutta supersankarijutut tai hypertaiteelliset pläjäykset eivät ikinä ole ihmeemmin innostaneet, vaan suurin osa kokoelmastani on melko realistista ja ihmissuhdepainotteista tavaraa (minkäs ihminen tylsille mieltymyksilleen mahtaa).

Yksi parhaista ihmissuhdesarjakuvien tekijöistä on amerikkalainen Adrian Tomine (s. 1974). Tomine nousi vauhdilla suosikkieni joukkoon, kun löysin yhden hänen albuminsa kirpputorilta nelisen vuotta sitten. Selkeä piirrostyyli viehätti heti, samoin konstailemattomat mutta hivenen viistot tarinat ja perin inhimilliset henkilöt – päällisin puolin tavallisia ihmisiä, joista useimmilla on kuitenkin omat omituisuutensa.

Onnistunut kirppisostos poiki lisää rahanmenoa, ja pian huomasin haalineeni käsiini suunnilleen kaikki mahdolliset Tominet.



Tomine aloitti uransa 90-luvun alussa omakustanteisilla Optic Nerve -julkaisuilla, joita ilmestyi kaikkiaan seitsemän.



Ohuet pikkulehdet sisälsivät lyhyitä tarinoita, ja piirrosjälki oli vähän karkeampaa kuin mitä sittemmin totuttiin näkemään.



Näiden seitsemän minisarjakuva-albumin sisältö koottiin myöhemmin yksiin kansiin otsikolla 32 Stories (1998).

Vuonna 1995 Tominen otti siipiensä suojiin kanadalainen Drawn & Quarterly -kustantamo, joka ryhtyi julkaisemaan uutta, A4-kokoista albumisarjaa. Senkin nimeksi tuli Optic Nerve, ja numerointi alkoi uudestaan ykkösestä.



Optic Nerven numerot 1–4 sisälsivät kukin useita tarinoita, joista tehtiin myöhemmin koostejulkaisu Sleepwalk and Other Stories (1998). Numeroissa 5–8 oli jokaisessa vain yksi pidempi tarina, ja ne julkaistiin kirjana nimellä Summer Blonde (2002).



Ja tarinat sen kuin pitenivät. Optic Nerven numerot 9–11 sisälsivät kolmiosaisen kertomuksen amerikkalaisnuorukaisen parisuhdekiemuroista. Päähenkilön suonissa virtaa japanilaista verta, aivan kuin tekijällä itselläänkin, ja etniset eroavaisuudet ovatkin yksi tarinan tärkeimmistä teemoista. Koko kertomus ilmestyi samoissa kansissa vuonna 2007 nimellä Shortcomings, ja siitä tuli Tominen toistaiseksi menestyksekkäin julkaisu. (Ks. myös Hannan juttu aiheesta!)

Shortcomingsin jälkeen pääsin itsekin mukaan Tominen kelkkaan ja aloin odottaa innokkaasti seuraavaa julkaisua. Sitä saatiinkin sitten odotella melko pitkään, se nimittäin tuli vasta tämän vuoden alussa. Scenes from an Impending Marriage (tammikuu 2011) paljastaa omalta osaltaan, miksi julkaisutauko venyi: Adrianilla on riittänyt perhekiireitä.



Tämä häävalmisteluista kertova teos edustaa Tominea humoristisimmillaan. Viihdyttävä pikku kirjanen.



Eikä siinä vielä kaikki – myös Optic Nerve -sarja sai jatkoa neljän ja puolen vuoden jälkeen.



Optic Nerve 12 (syyskuu 2011) on paluu vanhaan ainakin siinä mielessä, että Tomine on siirtynyt takaisin lyhyemmän ilmaisun pariin. Ensimmäinen albumin kahdesta tarinasta on omalaatuinen kertomus puutarhurista, joka saa melkoisen kuningasajatuksen ja päättää yhdistää kasvien hoidon kuvanveistoon.



Tämä "Hortisculpture"-juttu oli minulle pienoinen pettymys, se täyttää yli puolet sivuista ja tuntuu turhan venytetyltä idean "nerokkuuteen" nähden. Onneksi toinen tarina "Amber Sweet" on perinteisempää ja toimivampaa Tominea. Nuori nainen joutuu hankaliin tilanteisiin, koska hänellä sattuu olemaan aikuisviihdealalla toimiva kaksoisolento.



Amberista jää paremmat fiilikset, ja kokonaisuuden nostaa vahvasti plussan puolelle viimeisen aukeaman itseironinen bonusjuttu. Alan muut tekijät tuottavat nykyään lähinnä hienoja paksuja sarjakuvaromaaneja, mutta Adrian aikoo edelleen julkaista ohuempia läystäkkeitä, joista tehdään sitten myöhemmin kokoomateoksia. Siitäkin huolimatta, että usko meinaa välillä loppua kesken...



Itse ainakin toivon, että Tomine pitää päänsä ja jatkaa valitsemallaan tiellä. Optic Nerve -lehdet ovat persoonallisia kokonaisuuksia, ja jokaisessa numerossa on kirjepalsta, jossa lukijat voivat sanoa sanottavansa – nimenomaan vanhanaikaisesti kirjeitse.

Sarjakuvien lisäksi Tomine on tehnyt monenlaisia kuvituksia, mm. levynkansia.



Näitä on koostettu julkaisuun Scrapbook: Uncollected Work 1990-2004, joka tarjoaa myös aimo valikoiman muualla julkaistuja Tomine-sarjakuvia sekä katsauksen miehen luonnoskirjaan. Ehdottoman suositeltava teos sekin.

Suomeksi Tominelta ei tietääkseni ole julkaistu mitään muuta kuin kaksi kaksisivuista juttua vuoden 1996 Suuri Kurpitsa -antologiassa. (Lisäys: Puhuin palturia, vuoden 1999 kokoelmassakin on näköjään peräti kuusisivuinen juttu! Onkohan niitä vielä muitakin?)



Jos olisin sarjakuvakustantaja, ryhtyisin heti korjaamaan tätä epäkohtaa. Kun esim. Daniel Clowesia on suomennettu jo kahden albumin verran, en näe mitään syytä, miksei Tominekin ansaitsisi samaa kohtelua.

Missä Tominen tuotantoon sitten pääsisi tutustumaan? Tampereen kirjastossa ei näytä olevan ainuttakaan teosta, Helsingissä ilmeisesti sentään jotain. Kirjakaupoistakaan näitä tuskin löytää, tuurilla ehkä jostain pääkaupungin erikoisliikkeistä. Tampereen ainoa tällä hetkellä julkisesti selailtavissa oleva Tomine-sarjakuva lienee yksi kappale tuota häävalmistelukirjaa, joka sijaitsee Bonuskirppiksen kolmannen käytävän sarjakuvapöydässä. Kyseisen pöydän ja sen ylläpitäjän Kreegah Bundolon kautta olen itsekin hankkinut useimmat Tomineni. Näitä ei siis kasva joka oksalla, mutta jos mielenkiinto heräsi, kannattaa ehdottomasti pitää silmät auki. Eihän sitä koskaan tiedä, missä aarteita voi tulla vastaan. (Ja noita kokoomajulkaisuja pitäisi toki saada ihan perusnettikaupoistakin, esim. Adlibrikseltä.)