Helmikuun olematon lukuraportti ja pieni lainapino

Kuukausi käynnistyi suunnitelmien mukaisesti Köngäs-maratonilla, mutta sen jälkeen lukujärjestys hajosi käsiin.

Sain yllättäen paikattua pahan aukon Murdoch-kokoelmassani, kun satunnainen googlailu johti oululaiselle kirjamyyntisivulle, ja pakkohan se Bruno's Dream oli sitten aloittaa heti. En kuitenkaan päässyt ensimmäistä lukua pidemmälle, koska seuraavana päivänä kirjastosta löytyi Murakamin Norwegian Wood, jonka kimppuun piti tietysti käydä saman tien, sillä laina-aikaa oli vain viikko. Murakamia nautiskelin muutamana iltana, mutta niin vain sekin jäi kesken, kun sain ainutlaatuisen tilaisuuden osallistua erääseen tärkeään projektiin, jonka parissa vierähti loput siitä viikosta.

Nyt Murakami on palautettu ja uusi yritys Murdochin kanssa meneillään (aloitin sen alusta, en näköjään osaa lukea useampia kirjoja päällekkäin). Tuskin pääsen loppuun ennen kuunvaihdetta, joten eipä tästä kuukaudesta jää mitään raportoitavaa, kun Köngäskin on jo käsitelty.

Useita houkuttavia kirjoja on edelleen lainassa, mutta en osaa päättää, mihin seuraavaksi tarttuisin.



Näistä ehkä eniten kiinnostaisi Gallay, mutta pokkarissa on niin tuskaisen pieni fontti, ettei se oikein houkuttele. Mahtaisiko kovakantinen versio olla silmäystävällisempi? Shriver kiinnostaa toki myös, mutta toisaalta saattaisin kaivata seuraavaksi jotain kevyempää, kuten tuota Miettisen rockromaania. Ja tietysti haluaisin lukea myös nuo Murakamit, mutta ehkä ensin kuitenkin sen Norwegian Woodin loppuun.

Saattaa käydä niinkin, että kirjastokirjat joutuvat yhä odottamaan, koska kaikenlaisia ostoksiakin on taas tullut tehtyä. Meinasin käsitellä tässä niitäkin, mutta niitä on sen verran paljon, että ehkä teen myöhemmin erillisen jutun...

Uutta musiikkia: Swaying Wires

Saan silloin tällöin mainospostia kotimaisilta pienlevy-yhtiöiltä ja vastaavilta. Yleensä en ole hirveästi innostunut puffatuista bändeistä, mutta tällä kertaa Lionheart-yhtiön vinkki puri.

Folkahtava turkulaisyhtye Swaying Wires vakuutti minut neljän biisin ep:llään. Kaikki kappaleet ovat hyviä, parhaan ensivaikutelman teki upeaan liitoon nouseva Bluebird. Pitkäsoitto on luvassa vasta ensi vuoden alussa, mutta näissäkin biiseissä riittää nautiskeltavaa pitkään. Tsekatkaa myös laulaja-Tinan blogi.

Vieraat miehet

Köngäs-arvonnan toteutus viivästyi hieman, pahoittelen. Korvaukseksi mielipahasta päätinkin arpoa yhden pokkarin sijaan kaksi, kun eilen sattui löytymään kirppikseltä toinen.






Vieraat miehet lähtevät Katjan ja Sammaleisen luokse. Onnittelut voittajille, otan teihin yhteyttä palkintojen toimittamiseksi. Kiitos myös muille osallistujille – teitä ei ollut monta, mutta olitte hyviä kaikki!

Kirja palaa kotiin

Meinasin juhlavasti julistaa tuon kirjailijaesittelyn sadanneksi blogijutukseni, mutta sitten huomasin, että yksi niistä sadasta olikin jäänyt julkaisematta. Tällaisen luonnoksen olin tallentanut 11.5.2010 klo 23.18:

Ostin hiljattain huuto.netistä kolme kirjaa. Myyjä, helsinkiläisen antikvariaatin edustaja, tiesi kertoa edellisen omistajan olleen tamperelainen nainen, joka oli ostanut kirjat 60-luvulla Englannista. Sen jälkeen kirjat olivat majailleet vuosikymmeniä Tampereella, ennen kuin nainen myi ne Helsinkiin, ja nyt ne siis palasivat taas Tampereelle. Myyjä totesi, että kirjoilla on usein tapana palata kotikaupunkiinsa. Minusta tuo ajatus tuntuu äärimmäisen kiehtovalta.



Tämän kirjan etulehdellä lukee naisen nimi (sama sukunimi kuin tasavallan presidentin puolisolla), päiväys (22.12.62) ja englantilainen paikannimi (josta ei oikein saa selvää).

Siihen se juttu loppui, enkä tiennyt miten olisin sitä jatkanut. Nyt halusin kuitenkin julkaista sen, ennen kuin presidentti vaihtuu.

Kirjojen kulkutiet kiinnostavat minua suuresti – sääli etteivät divarista ostetut kirjat yleensä pukahda historiastaan. Se on jo hyvin, jos entisen omistajan nimi on tallella. Monet eivät nykyään taida nimikoida kirjojaan, tai mikä pahinta, leikkaavat nimen pois tai sotkevat sen tunnistamattomaksi kirjasta luopuessaan. Enpä itsekään ole tohtinut raapustaa nimeäni oman hyllyni aarteisiin. Silloin tällöin vähän houkuttaisi, mutta se tuntuu jotenkin vaikealta. Ehkä jos olisi jokin tyylikäs exlibris, jonka voisi kiinnittää hellävaraisesti... Onko teillä tapana nimikoida kirjanne? Jos on, miten?

P.S. Tampereen kirjahamsterit huomio! Tammelan puistokadun Fidalla oli tänään hämmentävän hyvä valikoima halpoja kirjoja: Haahtelaa (kovakantinen Vastavalo), Köngästä, Hustvedtia, Shieldsiä, McEwania (kovakantinen Lauantai siinä 50 sentin laarissa) ja ties mitä. Itse ostin vain yhden Jukka Pakkasen novellikokoelman, mutta olisi tehnyt mieli pelastaa nuo kaikki.

Kirjailijaesittely: Heidi Köngäs

Heidi Köngäs (s. 1954) tunnetaan tv-ohjaajana, mutta hän on kirjoittanut myös neljä Otavan julkaisemaa romaania. Ihastuin kirjoihin vuonna 2008, ja nyt luin ne kaikki uudestaan. Kirjat eivät mielestäni ole saaneet ansaitsemaansa huomiota ainakaan blogimaailmassa, joten tässä pieni esittely.



Luvattu
(2000, 188 sivua)

Tämä tapahtuu pohjoishämäläisessä maalaispitäjässä ehkä 1800-luvun loppupuolella. Piikatyttö Maija on Antille luvattu, mutta Antti on muualla reissutöissä. Sillä välin taloon saapuu uusi työmies, naitu mies, johon Maija alkaa tuntea vastustamatonta vetoa.

Joka kerta kun joudun hänen lähelleen tuntuu kuin näkymätön paula vetäisi meitä lähemmäksi.

Maija taistelee kaikin voimin kiusausta vastaan, mutta mikään ei tunnu auttavan: ei armoton työnteko, ei järjen ääni, ei rukouskaan.

Lempoko on sylkenyt minun vereeni, tekee niin heikkoa. Tekee heikkoa nähdä käsivartesi, rintakehäsi kun paidatta teet työtä. En kärsi katsoa sinun suuntaasi ja näen sinut katsomattakin. Ei parane ajatella mitään. Olen autio ranta, jossa joku on tallonut linnunmunia – tallonut, rikkonut, murskannut.

Syyllisyys painaa mieltä jatkuvasti, ennen kuin mitään on tapahtunutkaan. Maija tuntuu jo ennalta alistuneen ajattelemaan, että ei tässä hyvin käy. Mutta yllätyksiäkään tarinasta ei puutu.

Köngäs kuvaa upeasti mennyttä aikaa ja maatalon työväen rankkaa arkea. Kieli on aidon tuntuisesti vanhahtavaa, herkkää ja paikoin ronskiakin, koko ajan kaunista. Mutta kaikkein hienointa kirjassa on Maijan sisäisen kamppailun kuvaus. Ei totisesti ole helppoa olla nainen 1800-luvun maalaisyhteisössä, varsinkaan jos ei tahdo alistua ympäristön vaatimuksille, mutta jotenkin on vain selvittävä. Köngäs osoittaa hyvin myös sen, että vaikka maailma muuttuu, ihmisen ilot ja murheet pysyvät samoina. Syvästi vaikuttava kirja.

*****


Vieras mies
(2002, 333 sivua)

Vieraan miehen kansi saattaa herättää harlekiinimaisia mielikuvia, mutta sisältö on kaikkea muuta. Tämä oli ensikosketukseni kirjailijan tuotantoon ja vaikutti lähes salamaniskun tavoin.

Ollaan pienessä kaupungissa Perämeren rannalla. 40-luku on lopuillaan, sodan arvet tuoreet. Yksinäinen nainen pitää valokuvaamoa. Nainen on kampurajalkainen eikä oikein minkään ikäinen. Täysin työlleen omistautunut, vannoutunut vanhapiika, jolle loppuelämän kuviot ovat selvät.

Minun piti hitaasti kuihtua pois, antaa vain vuosien valua ohitseni jälkiä jättämättä.

Mutta sitten kuvaamoon astuu vieras mies työnhaussa.

Isot kourat, kämmenselkä aivan karvojen peitossa, tietysti ne jatkuvat pitkin olkavarsia kaulaan saakka, ylin paidan nappi oli auki ja sieltäkin niitä tuli.
Täysin sopimattomat kädet tarkkuutta vaativaan, hienosäätöiseen työhön. Täysin sopimattomat kädet sähkökuvaamoon!
Tiesin heti, että ottaisin hänet.

Mies on naista nuorempi, ja morsiankin hänellä tietysti on. Se ei kuitenkaan estä naista ja miestä kiinnostumasta toisistaan. Molemmat ovat omalla tavallaan rikkinäisiä ihmisiä ja ehkä siksi ymmärtävät toisiaan. Vähitellen heidän välilleen kehittyy sietämättömän voimakas jännite.

Köngäs kuljettaa tarinaa vuoroin naisen, vuoroin miehen kertomana. Myös miesääni kuulostaa uskottavalta, ehkä paria pientä yksityiskohtaa lukuun ottamatta (jotenkin vaikea kuvitella sanaparia kermanvärinen paitapusero karskin sodanjälkeisen miehen suusta). Mutta mitäs pienistä – kerrontaratkaisu toimii erittäin hyvin, molempien näkökulma tulee esille ja näemme asioiden kaikki puolet.

Ensimmäisen kirjan tavoin tämäkin sisältää hienoa ajankuvaa, pikkukaupungin hiukan ahdasmielinen tunnelma on käsinkosketeltava. Naisen osa on jo helpompi kuin 1800-luvun maaseudulla, enää ei ole pakko alistua yhteisön paineen edessä, mutta kyllä valokuvaajammekin saa taistella tosissaan saadakseen äänensä kuuluviin. Onneksi hän on niin sitkeää tekoa, että vastoinkäymiset saavat hänet vain sisuuntumaan.

Köngäs kuvaa hienosti myös vuodenkiertoa. Hiihtoretki meren jäällä hyydyttää lukijankin, ja koen kirjan selvästi talvikirjana, vaikka se alkaakin kuumana elokuun päivänä. Kielikin on kirkasta, vahvaa mutta haurasta kuin jää. Vieras mies on yksi minulle tärkeimmistä kirjoista, enkä toisenkaan lukukerran jälkeen keksi, kuinka se voisi olla yhtään tämän parempi. Loppukin on täydellinen.

*****




Hyväntekijä
(2006, 221 sivua)

Tämä tarina sijoittuu nyky-Helsinkiin. Taas on nainen ja mies, mutta tällä kertaa kolmas pyörä ei ole ihminen vaan kokonainen maanosa, hätää kärsivä Afrikka. Mies on nimittäin lääkäri ilman rajoja. Hän on viettänyt vuosia pakolaisleireillä, käy kotimaassa vain kääntymässä. Nainen yrittää hyväksyä sen, että muut tarvitsevat miestä enemmän kuin hän, mutta eihän se pidemmän päälle onnistu. Lisärasitteena naisella on iäkkäät vanhemmat, jotka eivät enää pärjää kahdestaan. Miehelläkin on oma ristinsä kannettavana, eikä nainen ole ainoa seikka, joka vetää häntä takaisin Suomeen.

Myös Hyväntekijä sisältää osuvaa ajankuvaa. Tässä tapauksessa huomio ei niinkään kiinnity siihen, koska aika on jo valmiiksi tuttu. Kirjailijan silmää on kuitenkin pakko arvostaa, vähin elein hän maalaa tarkkaa ja kaunistelematonta kuvaa ajastamme. Nykynainen on vapaa tekemään mitä haluaa, mutta loppujen lopuksi hänkin taitaa olla tunteidensa orja, aivan kuin esiäitinsä.

Olen taipuvainen näkemään kolme ensimmäistä Köngästä eräänlaisena trilogiana. Kussakin kirjassa on aivan oma maailmansa ja omat tapahtumansa, mutta samanlaiset tunteet ja mietteet kaikuvat vuosisadasta toiseen. Kiinnostavana kuriositeettina mainittakoon, että kaikissa kolmessa kirjassa esiintyy adjektiivi lääsyinen, johon en ole missään muualla törmännyt. Tämäkään kirja ei ole lainkaan lääsyinen, vaan itse asiassa kerrassaan loistava.

****½


Jokin sinusta
(2008, 315 sivua)

Rakkaudesta on kyse tässäkin kirjassa, mutta ei romanttisesta rakkaudesta vaan lapsen ja äidin välisestä.

Marga-tyttö syntyy Tukholmassa vuonna 1954 nuoren Soilin aviottomana lapsena. Soilin kymmenen vuotta vanhempi sisko Mirja asuu Mäntässä ja on ollut naimisissa jo pitkään, mutta liitto uhkaa jäädä lapsettomaksi. Itsenäinen maailmannainen Soili antaa vauvan siskonsa hoitoon, väliaikaisesti vain. Mirja kuitenkin tietää heti, ettei voi luopua Margasta, ja niin viikot venyvät kuukausiksi ja kuukaudet vuosiksi.

Tyttö ja kaksi naista kertovat tarinaa vuorotellen, joten saamme tässäkin kirjassa nähdä asioiden eri puolet, ja hyvä niin. Margalla on kaksi äitiä, joista toinen on hylännyt hänet, toinen melkeinpä ryöstänyt. Kenenkään osa ei ole helppo, mutta jokainen yrittää tulla toimeen omalla tavallaan.

Lapsi selviää aina aikuisen menetyksestä, jos hänellä on edes yksi joka rakastaa, mutta vanhempi, joka menettää lapsensa, ei selviä siitä koskaan.
Tämän ajatuksen Köngäs toistaa useammassakin kirjassaan (totta puhuen lainaus on Hyväntekijästä, koska en nyt löytänyt sitä kohtaa tästä kirjasta). Hänellä on aiheesta omakohtaista kokemusta, sillä Jokin sinusta sisältää käsittääkseni runsaasti omaelämäkerrallisia elementtejä. Syntymävuosi ja -paikkakin täsmäävät.

Kipeästä aiheesta huolimatta kirja ei ole synkkä. Se on koskettava ja lämmin, yllättävän hauskakin. Ja kaunis ja haikea kuin kellastuneet valokuvat lapsuuden kesistä.

****½


Lopuksi oli tarkoitus päivitellä, mihin Köngäs on kadonnut ja eikö hän aio enää kirjoittaa mitään. Sitten kävikin yllättäen ilmi, ettei hän suinkaan ole lopettanut kirjoittamista, onpahan vain vaihtanut kohderyhmää. Kirjastosta löytyi kaksi Henkselirouva-kirjaa, jotka on kirjoittanut Heidi Köngäs, kuvittanut Liisa Kallio ja julkaissut Lasten Keskus vuosina 2010 ja 2011.



Näistä olen ehtinyt lukea vasta puolet ensimmäisestä, mutta vaikuttaa kerrassaan mainiolta ja oivaltavalta tekstiltä.

Rannalla oli trampoliini. Eräs tiiranpoikanen pomppi siinä yhdellä jalalla, ja samassa viereen tuli toinen tiira samasta poikueesta ja teki voltin. Silloin niiden äiti lensi paikalle ja sanoi:
"Mitä on sanottu trampoliinista? Vain yksi kerrallaan!"
Viimeksi tullut tiira lensi laiturin kaiteelle ja oli kade.

Toivon kuitenkin itsekkäästi, ettei Köngäs ole heittäytynyt tyystin lastenkirjailijaksi vaan kirjoittaa vielä joskus jotain aikuisillekin. Sitä odotellessa kannattaa tutustua noihin tähänastisiin kirjoihin.
Sara on kirjoittanut Luvatusta hienon jutun ja listannut myös Vieraan miehen suosikkikirjakseen, Katri sen sijaan ei vakuuttunut ensin mainitusta. Suosittelen kaikkia kokeilemaan itse.

Tutustumista helpottaakseni ajattelin arpoa kiinnostuneiden kesken yhden Vieras mies -pokkarin. Arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin lauantaihin 18.2. mennessä. Kiitos!

Tammikuu: Carpelan, Cunningham, Murakami...

Tähän alkuun pari ilmoitusasiaa:

B.R.M.C.-arvonnan voitti skoskima! Onnittelut voittajalle, sovitaan palkinnon toimittamisesta lähiaikoina.

Joanan hienossa yksivuotiaassa Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogissa on meneillään Haahtela-arvonta, johon kannattaa osallistua (vaikka sen palkintona olevan novellin haluaisin kyllä itselleni...). Haahtelasta vielä sen verran, että Ylen Areenassa on kaksi uutta tallennetta Traumbachin tiimoilta: Aamu-tv:n haastattelu (12 min) ja perusteellisempi radiojuttu (37 min).

Sitten tammikuun kirjakatsaukseen. Uutuutena mukana kirjojen sivumäärät ja arvosanat!



S. E. Hinton: Kesyttömät
(Taming the Star Runner, 1988, suom. Anu Jaantila 1990, 181 sivua)
Tämä on Hintonin nuortenkirjoista ainoa, jonka luin ensimmäistä kertaa vasta nyt vanhana. Ihan mainiosti se toimi ilman nostalgian turvaverkkoakin. Päähenkilö Travis on tyypillisen hintonmainen, kovakuorinen mutta sisimmässään herkkä kaupunkilaisnuorukainen, jopa kirjallisesti lahjakas (ja kansikuvan perusteella nuoren McGyverin näköinen). Tapahtumat sijoittuvat maaseudulle, jonne Travis on lähetetty rauhoittumaan hevosten ja hevostyttöjen keskelle. Tarina ei lopulta ole kovin ihmeellinen, mutta tykkäsin kuitenkin.
***½



Nicole Krauss: Man Walks into a Room
(2002, 248 sivua)
Rakkauden historian ja Great Housen jälkeen oli selvää, että Kraussin esikoisteoskin täytyy lukea. Tilaisuus tarjoutui odottamattoman pian, kiitos Ylöjärven kaupunginkirjaston. Man Walks into a Room kertoo ikäisestäni miehestä, jonka aivoista leikataan kasvain ja sen mukana kaksi kolmasosaa hänen muistoistaan. Herätessään mies muistaa viimeksi olleensa 12-vuotias, eikä nykyinen elämä tunnu millään lailla omalta. Hän yrittää sopeutua, mutta vähitellen kaikki menee vääjäämättä uusiksi. Lääkärit kiinnostuvat tapauksesta, mies houkutellaan mukaan mullistavaan uuteen tutkimukseen... Kiehtova tarina. Vähän eri maata kuin Kraussin myöhemmät kirjat, vaikka muistista ja muistoistahan niissäkin on kyse.
****



Iris Murdoch: Something Special
(1957/2000, 55 sivua)
Siskoni toi mahtavan yllätystuliaisen Irlannista, Galwayn parhaasta kirjakaupasta. Tämä novelli julkaistiin alun perin jossain kokoelmassa, ja omiin kansiinsa se pääsi vasta kirjailijan kuoleman jälkeen. Ajatuksia herättävä pieni kirja kertoo tytöstä, joka ei ole kovin ihastunut kosijaansa vaan kaipaisi jotain erikoisempaa. Vanhemmat kuitenkin painostavat, ja vaihtoehdot tuntuvat olevan vähissä.
****

Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta
(Blad ur höstens arkiv, 2011, suom. Caj Westerberg 2011, 206 sivua)
Kesän varjot jätti vielä vähän kylmäksi, mutta Carpelanin testamentti teki minusta fanin. Kirjasta on vaikea sanoa mitään, sisältö on yhtä hieno kuin kansikin. Tämän haluan lukea vielä moneen kertaan, ennen kuin olen kertojan iässä. Ai niin, meinasi unohtua: osallistun tällä kirjalla Kirjavan kammarin Underbara finlandssvenskor vid papper -haasteeseen.
****½



Michael Cunningham: The Hours
(1998, 230 sivua)
Kaikista kehuista huolimatta (ja ehkä osin niiden takiakin) suhtauduin tähän kirjaan ja kirjailijaan aika epäluuloisesti. Viime syksynä uusimman kirjan arvioita lukiessani aloin kuitenkin vakuuttua siitä, että Cunninghamille on annettava tilaisuus. Päätin aloittaa tästä hehkutetuimmasta kirjasta, ja kylläpä kannatti! En osaa kirjoittaa tästäkään mitään, koko lailla täydellinen paketti.
*****

Virginia Woolf: Mrs Dalloway
(1925, 172 sivua)
Kuten useimmat tietänevät, yllä mainittu kirja rakentuu tämän klassikkoteoksen ympärille, joten pakkohan tähän oli nyt tarttua. Täytyy myöntää, että kirja oli kova pala purtavaksi. Ilman Hours-yhteyttä olisin varmaan jättänyt leikin kesken, mutta nyt oli pakko kahlata loppuun asti. En oikein tiedä missä vika, odotin kai jotain ihan muuta, jotenkin kirja sai minut tuntemaan itseni tyhmäksi. Lopulta (lähes viikon tahkoamisen jälkeen) olin kuitenkin tyytyväinen, että sain sen luettua. Ja jotain jäi kaikumaan mieleenikin, Big Benin lyijyiset kalahdukset. Ehkä uusi yritys joskus toiste, mutta tuskin ihan lähivuosina.
***



Haruki Murakami: Kafka rannalla
(Umibe no Kafuka, 2002, engl. versiosta suom. Juhani Lindholm 2009, 639 sivua)
Taas tällainen kirja, jota moni on kehunut ja joku suoraan minullekin suositellut (en enää muista kuka, mutta kiitos!). Lainasin kirjan jo syksyllä, lykkäsin lukemista kuukausikaupalla, mutta kun lopulta aloitin, tiesin heti tykkääväni. Onneksi en tiennyt kirjasta etukäteen mitään. Jos olisin kuullut juonikuvauksen, olisin saattanut sivuuttaa koko kirjan, sen verran kummallisia juttuja tässä tapahtuu. Murakami saa kuitenkin oudoimmatkin tapahtumat tuntumaan täysin luontevilta, ja tarinan imu on sitä luokkaa, että kirjaa oli välillä vaikea laskea käsistään. Mestarillisesta tarinankerronnasta tuli mieleen John Irving, vaikka Murakami taitaa olla vielä astetta mielikuvituksekkaampi tapaus. Erityismaininnan ansaitsee Juhani Lindholmin laadukas suomennos – eipä tullut missään vaiheessa ajateltua sitä, että kirja on kahteen kertaan käännetty.
****½



Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet
(2011, 112 sivua)
Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää? Useampikin varmaan tykkäisi Jukka Pakkasen kirjoista, jos antaisi niille tilaisuuden. Enpä itsekään ollut tätä ennen lukenut yhtään Pakkasta, mutta nyt tulen taatusti lukemaan lisää. Kirjan päähenkilö on mies, joka on tekemässä elokuvaa muistojensa Helsingistä. Elokuvaprojekti joutuu jäihin, kun miehen isä kuolee ja jättää jälkeensä laatikollisen italialaisnaisen kirjoittamia kirjeitä. Alkaa matka salattuun menneisyyteen, Helsingin olympialaisiin ja lopulta Italiaan asti. Tarinassa on jotain jännittävän haahtelamaista, vaikka Pakkasen tyyli onkin melko erilainen. Kokoaan suurempi kirja.
****

Yhteensä tammikuussa tuli luettua 1843 sivua – 1138 suomeksi ja 705 englanniksi. Paljon hienoja hetkiä, joista kirjoittaminen tuntui nyt jotenkin hankalalta, mutta ehkä ensi kerralla luistaa taas paremmin.

Blogistanian Globalia

Viime kuussa jäin rannalle, kun kirjabloggarit valitsivat oman Finlandia-voittajansa Sallan järjestämässä äänestyksessä. Mutta kun Karoliina käynnisti vastaavan äänestyksen viime vuonna julkaistuista käännöskirjoista, päätin osallistua. Juttu on ajastettu ilmestymään keskiviikkona klo 10.00, samalla kellonlyömällä kuin muidenkin listat.

Seuraavassa ovat ehdokkaani suunnilleen mieluisuusjärjestyksessä. Mukana aiemmin kirjoittamani "syväanalyysit" kirjoista.

1. David Nicholls: Sinä päivänä
(One Day, 2009, suom. Sauli Santikko)
Luettu englanniksi heinäkuussa.

One Day on tosiaan käsitelty jo niin monessa paikassa, että jätän sen juonen referoimatta tilan säästämiseksi. Toteanpahan vain, että Dexterin ja Emman tarina viihdytti ja kosketti minuakin kovasti. Kirpeää lisämakua lukemiseen tuli siitä, että kaikista vuoden päivistä Nicholls on sattunut valitsemaan juuri heinäkuun viidennentoista, joka on elämäni synkimmän tapahtuman vuosipäivä. Jos minulta kysytään, kirja on kaikki kehunsa ansainnut.

2. Colm Tóibín: Brooklyn
(Brooklyn, 2009, suom. Kaijamari Sivill)
Luettu suomeksi heinäkuussa.

Koukuttava tarina irlantilaistyttösestä, joka lähtee Amerikkaan töihin. Toíbín kuvaa 50-lukulaisen nuoren naisen elämää kiehtovasti ja uskottavasti.




3. Carol Shields: Pikkuseikkoja
(Small Ceremonies, 1976, suom. Hanna Tarkka)
Luettu suomeksi maaliskuussa.

Shieldsin 35-vuotiaan esikoisromaanin suomennos tuli ihan puun takaa. Minulla oli sattumoisin juuri lainassa kahden ensimmäisen romaanin alkukielinen yhteisjulkaisu Duet, mutta en onneksi ollut vielä ehtinyt lukea sitä, joten ei ollut mitään tekosyytä jättää tätä ostamatta. Ilokseni voin todeta, että ohuudestaan ja esikoisuudestaan huolimatta Pikkuseikkoja ei kalpene yhtään Shieldsin myöhempien mestariteosten rinnalla. (Kirjassa mainitaan jopa Iris Murdoch, hiih!)

4. Siri Hustvedt: Kesä ilman miehiä
(The Summer Without Men, 2011, suom. Kristiina Rikman)
Luettu englanniksi maaliskuussa.

The Summer Without Men kertoo naisesta, jonka mies ehdottaa kolmenkymmenen aviovuoden jälkeen "taukoa". Nainen joutuu hetkeksi mielisairaalaan ja palaa sitten kotiseudulleen toipumaan. Varsin miellyttävä kirja. Ei ehkä mikään mestariteos, mutta vetävä tarina ja paljon kiinnostavia eri-ikäisiä (nais)hahmoja.

5. Dan Rhodes: Taputtavat pikku kätöset
(Little Hands Clapping, 2010, suom. Elina Koskelin)
Luettu suomeksi marraskuussa.

Dan Rhodes on vinksahtaneiden tarinoiden mestari, ja tämä kirja on hänenkin mittapuullaan sieltä kieroimmasta päästä. Saksassa on omituinen pikku museo, josta huolehtii sen yläkerrassa asuva vanha mies. Museonhoitajalla ja eräällä lääkärillä on erikoinen, suorastaan puistattavaksi osoittautuva järjestely. Samaan soppaan Rhodes sekoittaa portugalilaisten maalaisnuorten rakkaustarinan, joka johtaa uhkaavasti kohti mainittua museota. Kertomuksessa on varsin roalddahlmaisia piirteitä, musta huumori kukkii, mutta inhottavatkaan hetket eivät mene överiksi. Tykkäsin siis, niin kuin olen tykännyt Rhodesin kaikista muistakin kirjoista.

Tuossa taisivatkin olla kaikki viime lukemani uudet käännöskirjat. Onneksi kaikki olivat niin hyviä, että ne kehtasi hyvin listata ehdokkaiksi. Olen aika varma, että myös Michael Cunninghamin uutuus kuuluisi tälle listalle, mutta valitettavasti en ole ihan vielä ehtinyt lukea sitä. Muita kiinnostavia lukemattomia ovat esim. Jonathan Franzen ja Karl Ove Knausgård. Ja tämän äänestyksen myötä niitä toivottavasti löytyy lisää.

Lisäys:
Tulokset on nyt julkaistu. Voittajaksi selviytyi Sarah Waters kirjallaan Vieras kartanossa.