Kuukausi käynnistyi suunnitelmien mukaisesti Köngäs-maratonilla, mutta sen jälkeen lukujärjestys hajosi käsiin.
Sain yllättäen paikattua pahan aukon Murdoch-kokoelmassani, kun satunnainen googlailu johti oululaiselle kirjamyyntisivulle, ja pakkohan se Bruno's Dream oli sitten aloittaa heti. En kuitenkaan päässyt ensimmäistä lukua pidemmälle, koska seuraavana päivänä kirjastosta löytyi Murakamin Norwegian Wood, jonka kimppuun piti tietysti käydä saman tien, sillä laina-aikaa oli vain viikko. Murakamia nautiskelin muutamana iltana, mutta niin vain sekin jäi kesken, kun sain ainutlaatuisen tilaisuuden osallistua erääseen tärkeään projektiin, jonka parissa vierähti loput siitä viikosta.
Nyt Murakami on palautettu ja uusi yritys Murdochin kanssa meneillään (aloitin sen alusta, en näköjään osaa lukea useampia kirjoja päällekkäin). Tuskin pääsen loppuun ennen kuunvaihdetta, joten eipä tästä kuukaudesta jää mitään raportoitavaa, kun Köngäskin on jo käsitelty.
Useita houkuttavia kirjoja on edelleen lainassa, mutta en osaa päättää, mihin seuraavaksi tarttuisin.
Näistä ehkä eniten kiinnostaisi Gallay, mutta pokkarissa on niin tuskaisen pieni fontti, ettei se oikein houkuttele. Mahtaisiko kovakantinen versio olla silmäystävällisempi? Shriver kiinnostaa toki myös, mutta toisaalta saattaisin kaivata seuraavaksi jotain kevyempää, kuten tuota Miettisen rockromaania. Ja tietysti haluaisin lukea myös nuo Murakamit, mutta ehkä ensin kuitenkin sen Norwegian Woodin loppuun.
Saattaa käydä niinkin, että kirjastokirjat joutuvat yhä odottamaan, koska kaikenlaisia ostoksiakin on taas tullut tehtyä. Meinasin käsitellä tässä niitäkin, mutta niitä on sen verran paljon, että ehkä teen myöhemmin erillisen jutun...
Olen kuullut, että kovakantisissa Tyrskyissä todellakin olisi isompi fontti :). Houkuttelevan saaliin olet saanut kirjastosta!
VastaaPoistaHyvä, kiitos vahvistuksesta! Taidan suosiolla etsiä käsiini sen, tuo piperrys on niin onnettoman näköistä. Kirjastosta löytyy aina vaikka mitä kivaa, kunhan vain ehtisi lukeakin.
PoistaJuu siinä kovakantisessa pitäisi olla lukijaystävällisempi fontti! Tuossa pokkarissa se on jo epäinhimillisen pieni ;)
VastaaPoistaHyviä ja kiinnostavia kirjoja olet lainaillut!
Mainiota! Ei sillä, että minulla olisi silmissä mitään pahempaa vikaa, mutta tuntuu, että tuon pokkarin tihrustamisen jälkeen saattaisi ollakin. ;)
PoistaTyrskyt on ihana! <3 Se on minulla juuri keskeneräisenä, ja sen hieman omalaatuinen tyyli lumoaa! Ja Murakamia, oih! <3 Tosiaankin erinomaisia kirjoja sinulla odottamassa. :)
VastaaPoistaJos kuun aikana on ehtinyt lukea kuitenkin kaikki Köngäksen kirjat, en sanoisi sitä huonoksi lukukuukaudeksi. Ei se määrä, vaan se laatu. :)
Juu, ei tässä lukukuukaudessa suinkaan mitään vikaa ollut! Harmitti vain kun joutui jättämään hyviä kirjoja kesken, onneksi ei kuitenkaan lopullisesti :) Laatu oli todellakin kohdallaan kaikissa (myös tuossa ainutlaatuisessa projektissa, josta en vielä voi puhua sanaakaan, vaikka kovasti mieli tekisi).
PoistaShrii-ver, Shrii-ver! *kannatushuutoja* Myöskin kiinnostaisi mielipiteesi Pigeon Englishistä, josta olen lukenut toistaiseksi vain ulkomaisista blogeista, joissa sitä ei ole muistaakseni ihan kauheasti kehuttu siihen nähden, että se oli kuitenkin Booker-ehdokas (jos nyt oikein muistan).
VastaaPoistaMinuakin on alkanut Tyrskyt vihdoin kiinnostaa sen verran, että tekisi oikeasti mieli lukea (versus sellainen, että pitäisi, kun on nyt tällainen kiinnostava uusi tekijä). Mulla on se onneksi kovakantisena. :)
Heh, hyvää kannustusta sieltä päin. :) Shriverin aika koittaa kyllä, ennemmin tahi myöhemmin. Pigeon English on ollut lainassa jo suht pitkään ja kiinnostaisi kyllä sekin. Taas yksi sellainen kirja, jonka osasin lainata ainoastaan sen takia, että kirjastonhoitaja oli asettanut sen ansiokkaasti esille.
PoistaNiin ja Tyrskyistä piti vielä sanomani, että minuakin se on kiinnostanut jo pitkään, eikä vähiten siksi, että sitä on suositeltu minulle henkilökohtaisesti. Viimeinen niitti oli tämä Naakun juttu.
PoistaMukava kirjastopino. :) Minä kannustan ennen kaikkea Murakamin pariin! Norwegian Wood on itselleni paras (toistaiksesi) tänä vuonna lukemani kirja (se menee jopa ohi Traumbachin, anteeksi :)). Suurta lammasseikkailua olen aloitellut ja aika hyvältä sekin vaikuttaa. Tyrskytkin kiinnostaa. Sen otan varmaan lukemiseksi perheen yhteiselle kevätlomaselle Kööpenhaminaan huhtikuussa. Jostain syystä tuntuu, että Tyrskyt olisi nimenomaan kevätkirja.
VastaaPoistaKiitos Vieraasta miehestä. Se oli tullut postissa hiihtolomareissumme aikana. :)
Eipä kestä, hyvä että kirja tuli onnellisesti perille! Odotan innokkaasti reaktiotasi sitten, jos ja kun joskus tartut kirjaan.
PoistaMurakami on kyllä aika korkealla listallani tällä hetkellä. Tilasin Norwegian Woodin itselleni, että saan lukea sen pian kokonaan ihan rauhassa. :)